Kirjoittaja Aihe: Twilight: Sisustuselementti, K-11 (Sulpicia/Aro/Jane), renessanssidraama  (Luettu 2007 kertaa)

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Title: Sisustuselementti
Author: Lavinia
Fandom: Twilight
Pairing: Sulpicia/Aro/Jane
Rating: K-11
Genre: renessanssidraama
Summary: Vaimo ei ollut otettu siitä että hänet oli pudotettu jalustaltaan sen juurelle pikku Janen mennessä kaikessa hänen edelleen. Hempukalla oli muun muassa suurempi huoneisto kuin hänellä ja Athenodoralla, alituisesti lahjapäiviä, ja mokoma sai osakseen kuningattarelle osoitettavaa kohtelua.

A/N: OTP10- ja OTS20-haasteisiin. Järjestykseltään kuudes Maîtresse-en-titre -sarjan ficci.






Sisustuselementti


Työhuoneessa koko aamupäivän viettänyt Aro laski lukemansa asiakirjan läpikuultavista käsistään. Paperityöt saisivat riittää joksikin aikaa. Volterran herra tarvitsi muuta ajanvietettä odotellessaan muuan Santiagoa, nuorta espanjalaista vampyyria, joka oli kiinnostunut liittymään Voltureihin. Valtias Aro nousi korkeaselkäiseltä, myöhäisgotiikkaa edustavalta tuoliltaan ja päätti lähteä tapaamaan rakastajatartaan. Hän oli viettänyt aikaa vampyyrittaren henkevässä seurassa jo ennen kuin oli ottanut tämän maîtresse-en-titrekseen.

Jane-neito oli tunnetun vampyyritaiteilijattaren mallina, sillä kuninkaallinen rakastaja halusi hänen muotokuvansa huoneistoonsa. Aron toivomuksesta kreikkalaiseksi jumalattareksi pukeutunut tyttö piteli avointa kirja sylisään. Tyttö näytti raikkaan suloiselta paljaine olkapäineen, levollisine sydänkasvoineen ja ohuen puvun läpi kuultavine vartalon ääriviivoineen, että heräävä halu sai vampyyriylimyksen sävähtävään. Hän tyytyi siitä huolimatta kumartamaan ja suutelemaan keijukaisneitosensa kättä.

My darling”, vaaleaverikkö liversi. Paikallaanolo ei ollut mikään hankaluus kuolemattomalle, mutta pitkästytti Janen kaltaista nuorta vampyyritarta. Siksi hän olikin hyvillään rakastajansa pistäytymisestä.

He juttelivat hetken, lähinnä taulun edistymisestä. Sitten Mestari Aro sanoi joutuvansa lähtemään pitämään seuraa vaimolleen, koska hallitsijapari ei ollut aikapäiviin viettänyt aikaa toistensa seurassa. Velvollisuusvisiitti ei haitannut miehen huomionosoituksia rakastavaa Janea, sillä Hänen Herransa tulisi kuitenkin hieman myöhemmin hänen huoneistoonsa, tarkennettuna vuoteeseensa.

Palvelijan ”Valtias Aro, Valtiatar” -ilmoitus ei ilahduttanut Valtiatar Sulpiciaa. Vaimo ei ollut otettu siitä että hänet oli pudotettu jalustaltaan sen juurelle pikku Janen mennessä kaikessa hänen edelleen. Hempukalla oli muun muassa suurempi huoneisto kuin hänellä ja Athenodoralla, alituisesti lahjapäiviä, ja mokoma sai osakseen kuningattarelle osoitettavaa kohtelua. Viisitoistavuotiaana muutetusta, lapsenkasvoisesta, kypsymättömästä ja talonpoikaistaustaisesta tyttösestä la maîtresse-en-titre. Ottaen huomioon Sulpician olevan aristokraattisesta huoneesta lähtöisin oleva sivistynyt ja ylväs kaunotar näyttävine muotoineen. Hänellä ei vain ollut erityiskykyä kuten aviopuolisolla ja tämän kokoelmien helmillä.

”Olet ollut aiemminkin uskoton minulle, mieheni”, Sulpicia tokaisi. ”Mutta petit aiemmin niin, etteivät syrjähyppysi tulleet yleiseen tietoon. Sinähän olet aina ollut uskollinen pelkästään vallanhimollesi.”

Syytösten kohde menetti hetkessä hermonsa, vaikka oli vasta tullut puolisonsa luo. Sulpicia oli ollut ilmeisen tyytyväinen pysytellessään tornissa suurimman osan ajastaan, jonne metsästäjätär Heidin toimittamat ateriat toimitettiin. Vaimon täytyi olla ylinaiivi kuvitellessaan hänen tyytyvän pelkkään antiikkikoristeeseen. Aro kaipasi ikivanhana vampyyrina nuoria vampyyrittaria tunteakseen itsensä vähintään puolet nuoremmaksi. Syyt Janen pitämiseen maîtresse-en-titrena eivät kuuluneet millään muotoa Sulpicialle.

Hän läimäytti platinakutrista vampyyritarta ensimmäistä kertaa ikuisuuselämän aikana, hienopiirteiset kasvot kireinä. ”Saisit olla helvetin tyytyväinen osaasi, vaimo!” vampyyrivaltias sähähti. ”Minä sentään nostin sinut vampyyriruhtinattareksi avioitumalla kanssasi.”

”Niin osaksi palatsisi sisustusta, Aro! Liikkuvaksi marmoripatsaaksi, joka siirtyy itsestään somistamaan haluttua tilaa.” Pikku Jane oli tietenkin kruununjalokivenä tuhat kertaa marmoria arvokkaampi.

”Ajattelepa Athenodoran ja Caiuksen avioliittoa”, kehotettiin silotellusti. ”Siinä on muutakin huonoa kuin toisen osapuolen uskottomuus. Täytyy myöntää, vaikkei heidän avioliittonsa kuulu minulle.”

”Tiedänhän minä, sillä poloinen Athenodora on uskoutunut minul -”

”Joten voinet lakata nalkuttamasta?”

”Ei ole kyse siitä. Voi miksei kaikki voisi olla niin kuin tähänkin asti? Makaa halutessasi pikku lemmikkisi kanssa, mutta älä pidä ketään julkisena rakastajattarenasi. Salli minun uskotella itselleni olevani ikuisuutesi ainoa nainen.”

Aro käyttäytyi ikään kuin ei olisi kuullutkaan. ”Olet vapaa lähtemään tahi jäämään halutessasi.”

”Enhän minä halua lähteä Volterrasta!” Valtiatar Sulpicia huudahti.

Mustahiuksinen miesvampyyri oli kuin verhoutunut maireudesta kudottuihin silkkikaapuihin. ”Siinä tapauksessa käyttäydyt kuten minä haluan vaimoni käyttäytyvän.”
« Viimeksi muokattu: 18.11.2012 20:50:48 kirjoittanut Kuura »

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 760
    • Arcane Inspiration - blogini
Vs: Sisustuselementti, K-11 (Sulpicia/Aro/Jane)
« Vastaus #1 : 12.05.2011 15:46:17 »
Sulpician ja Aron suhde ei tosiaan ole yhtä kylmä kuin Caiuksen ja hänen vaimonsa, mutta varmasti omalla tavallaan hyvin kuluttava vampyyrikuningattarelle. Hän kun on ennen tottunut vain täysin merkityksettömiin, hetkellisen himon ajamiin syrjähyppyihin. Tällä kertaa Aro on kuitenkin ottanut toisen naisen rakastajattarekseen, eikä vain kertakäyttötarkoitukseen. Varmasti nainen tuntee asemansa uhatuksi, sillä maîtresse-en-titre saattaa kohota jopa kuningatarta korkeammalle - myös muun hovin silmissä.

Mielestäni Aron luonne kuvastui tässä hyvin. Hän ei ole samalla tavalla kiivas kuin Caius, joka ficissäsi Esineellistetty pahoinpitelee vaimoaan. Sen sijaan mies on vain yksinkertaisen välinpitämätön ja viileä. Tämän vuoksi päättelin, ettei Aro varmaankaan juuri välitä Sulpiciasta. Voi olla, että hän on joskus tuntenutkin jotakin vaimoaan kohtaan, kerran muutti tämän erityiskyvyn puutteesta huolimatta ja nosti valtiatteren korokkeelle. Toisaalta syy voi olla jokin muukin. Tähän jäi mukavasti aukkoja, joita on mukava spekuloida. Toki lukisin mielelleni myös sinun versiosi tapahtumista, joten jos kirjoitat lisää tästä parista, niin riennän pää kolmantena jalkana lukemaan.

Tulipas sekava kommentti. Ficcisi olisi ansainnut paremman, sillä jälleen kerran olit onnistunut loistavasti tekstissäsi. Kiitän lukukokemuksesta!
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Finissä luuhaaminen ei enää kiinnosta samalla tavalla kuin vielä jokin aika sitten, joten vastaaminen on jäänyt. Hoidan sen lopultakin alta. :D

Belsissa, olin kanssa sitä mieltä alkaessani kirjoittaa ficciä. Laskelmoiva Aro on kylmä ja viileä, mutten halunnut laittaa sitä ilmenevään niin että olisin kirjoittanut hänet käyttäytymään vaimoaan kohtaan alistavasti. Minustakaan Aro ei välitä Sulpiciasta, tuntee jonkinlaista toveruutta ja kiintymästä muttei sen enempää. Heidän suhteensa alkuaikoina hän on välittänyt enemmän vampyyrittaresta – saattanut olla ihastunut Sulpiciaan tämän viehättävyyden ja kauneuden takia. Syynä avioliittoon on ollut Sulpician hieno syntyperä, josta mainitsin tässä ficissäkin. Sama tekijä, jonka perusteella kuninkaalliset solmivat ennen avioliittoja.

Minun tietääkseni Aro ei muuttanut Sulpiciaa vaan tämä ja Athenodora olivat jo kuolemattomia liittyessään Voltureihin. Joissain kirjoista sanotaan jotain sen suuntaista kuin ”myöhemmin heihin liittyi vielä kaksi naispuolista vampyyria” tai jotain sinnepäin.

Kun Aro/Sulpicia kiinnostaa sinua, voin ainakin harkita kirjoittavani joskus heistä lisää, jos minulta vielä liikenee kirjaltani aikaa fan fictionille. Kiitoksia kommentista. Ihanaa että nautit lukemisesta. :)