Author: Willy
Genre: Fluffy, pikkunen humor
Pairing: Ron/Draco
Rating: K-11
Summary: Odottamattomia asioita voi tapahtua jopa jouluaattona.
Disclaimer: Row omistaa kaiken, minä vain hömppäilen.
A/N: Idea ei mikään ihan uusi ole, mutten voinut vastustaa kiusausta.
Osa FanFic100 haastetta, sanasta 092. Joulu.
Lisäksi kuuluu Jouluhaasteeseen.
Ron Weasley huokaisi raskaasti ja pyyhkäisi kädellään kasvojaan, kuin pyyhkäistäkseen väsymyksensä sivuun. Siniset silmät hakeutuivat seinällä olevaan kelloon, joka näytti puoli kuutta. Vielä puoli tuntia, niin Ron olisi lopultakin vapaa lähtemään joululomalle. Ron sai hieman uutta tarmoa tietäessään työpäivänsä lähestyvän loppuaan ja alkoi lukea paperinippunsa viimeisiä papereita. Hänen oli tarkoitus lähteä töistä suoraan Kotikoloon, jonne olisi kokoontunut koko Weasleyn perhe. Ron ei ollut ehtinyt työkiireiden takia käymään lapsuudenkodissaan aikoihin, oli uskomatonta miten auroreilla riitti vieläkin kasoittain töitä vaikka Voldemort oli kukistettu jo vuosia sitten. Nyt Weasleyn perheen nuorin poika istui yksin aurorien toimistossa lukuun ottamatta erästä vanhaa auroria, Eric Johnsonia, joka oli vetäytynyt yksityiseen huoneeseensa lukkojen taakse johonkin palaveriin. Kaikki muut olivat päässeet jo joululomalle, mutta Ron oli määrätty tekemään yksin viimeisimpiä paperitöitä vielä jouluaattonakin. Työssä oli tietenkin se etu, että Ronin palkka paisui iloisesti ja Weasleyn perheelle siitä oli vain ja ainoastaan hyötyä.
Punapään huomio irtosi paperinipusta, kun herra Johnsonin huoneen ovi naksahti auki ja ovesta astui ensin pitkä siististi pukeutunut velho, vaaleahiuksinen nuori velho. Nuoren velho hiukset olivat siististi harjatut, vaatteet olivat puhtaat ja suorat ja nahkasaappaiden kärjen kiilsivät. Ainoan tahran velhon sliipattuun ulkonäköön toivat kasvot, ne olivat kalpeat ja laihat ja surullisten silmien alla riippuvat tummat varjot, jotka kertoivat tarinoita yksin vietetyistä unettomista öistä. Vaikka velho olikin vanhentunut sen jälkeen kun Ron oli tämän viimeksi nähnyt, hän kyllä pystyi tunnistamaan Draco Malfoyn vaikka unissaan.
”Kiitos ajastanne, herra Johnson. Vaikka nyt on jouluaatto ja…” Draco sanoi ja kääntyi puhumaan herra Johnsonille, joka oli seurannut häntä ulos huoneesta ja lukitsi nyt ovea.
”Ilo on kokonaan minun puolellani, herra Malfoy. Sinua on rankaistu jo kylliksi ja meidän tehtävänne on täällä taikaministeriössä vain varmistaa, että saat ansaitsemaasi kohtelua velhoyhteiskunnassa ja pystyt nousemaan taas jaloillesi”, herra Johnson vastasi kohottaen katseensa Dracoon.
”Kiitos kuitenkin vielä kerran”.
”Eipä kestä. No, eiköhän siinä ollut kaikki. Minun on nyt mentävä, joululoma kutsuu”, herra Johnson sanoi ja lähti viilettämään ovelle, ”Jouluja sinullekin, Weasley!”
Ron kirosi, hän oli melkein ehtinyt toivoa ettei Draco huomaisi häntä, mutta nähtävästi turhaan. Hän mutisi herran Johnsonille epäselvän vastauksen tietämättä itsekään varmasti mitä sanoi ja keskittyi sitten taas visusti papereihinsa. Silti hän ei voinut olla kuulematta saappaiden kopinaa, kun Draco Malfoy asteli hänen työpöytänsä ääreen.
”Tuntuuko hyvältä kun olet päässyt rahan makuun, Weasley?”
Ronin oli vain otettava rauhallisesti, jos hän tosiaan halusi päästä kuudelta pois hänen täytyi lukea nämä paperit loppuun.
”Sinusta on varmaan kovinkin hauskaa katsella miten taikaministeriö joutuu taistelemaan, ettei minua hakata menneisyyteni takia keskellä katua. Tunnet itsesi varmaan jotenkin tärkeäksi”.
Ron ei saisi antaa Dracolle mitään huomiota, sitähän toinen vain halusi.
”Kyllä ne vielä tajuavat ettei sinusta ole mihinkään ja näyttävät sinulle ovea, Weasley”.
Siinä vaiheessa Ron sai tarpeekseen Dracon kitisemisestä, kohotti katseensa tavoitellen kylmärauhallista ilmettä.
”Jos välttämättä niin kovasti haluat tietää asioistani, Malfoy, niin kyllä, olen päässyt rahan makuun ja se tuntuu helvetin hyvältä varsinkin kun olen ansainnut jokaisen sulmun rehellisesti. Ja tuskinpa minulle ollaan potkuja antamassa, koska nimenomaan minut määrättiin tekemään tärkeitä töitä vielä jouluaattona. Sinun asiasi puolestaan eivät liikuta minua pätkän vertaa, minulle on ihan sama kunhan raahaat saastaisen olemuksesi helvettiin työpöytäni edestä”, Ron sanoi kylmästi ja jäi tuijottamaan haastavasti vaaleahiuksista miestä.
Draco ei sanonut mitään, vilkuili vain happamasti Ronia ja lähti sitten kovalla ryminällä tiehensä. Punapää tuijotti toisen perään lähinnä säälien ja lukaisi sitten puolihuolimattomasti paperinsa loppuun, allekirjoitti sen ja tunki kirjekuoreen.
Ron kokosi paperinsa pöydältä, laittoi ne siistiin järjestykseen kansioonsa ja kansion työpöytänsä takana olevaan mustaan hyllyyn, joka oli täynnä kirjoja ja kansioita. Henkilökohtaiset tavaransa ja kirjekuoren hän pakkasi salkkuunsa, joka oli jo valmiiksi täynnä johtuen samppanjapullosta ja valtavasta suklaarasiasta, jota oli saatavilla Hunajaherttuasta vain jouluaikana. Joululahjat rouva Weasley oli käynyt hakemassa Ronin luota jo aikaisemmin sillä viikolla, sillä Ron ei ollut itse ehtinyt tuomaan lahjoja eikä hän olisi voinut raahata niitä mukanaan töihinkään.
Kulkiessaan käytävää pitkin kohti hissiä, Ron huomasi Dracon nojailevan seinään lähellä hissiä ja piirtelevän kengänkärjellään kuvioita lattiaan.
”Etkö osaa käyttää hissiä vai mitä sinä täällä vielä teet?” Ron kysyi ja tökkäsi Alas-nappia.
”Minun tekemiseni eivät sinulle kuulu, Weasley”, Draco tuhahti kuulostaen siltä, että pelkkä Ronille puhuminen oli hänelle häpeäksi.
”Ei sitten. Ihmettelen vain mitä teet täällä vielä kun joudut nyt lähtemään minun kanssani samaa matkaa, sillä en valitettavasti voi sallia sinun maleksia täällä enää kauempaa”, Ron sanoi, käänsi sitten kasvonsa toiseen mieheen päin, vääntäen kasvoilleen mahdollisimman ärsyttävän teennäisen hymyn ja kohotti vihjaavasti kulmakarvojaan, ”Ellet sitten tarkoituksellisesti odottanut minua?”
Draco näytti siltä kuin olisi voinut oksentaa.
”Unissasi, Weasley”.
Hissi saapui silloin paikalle ja sen ovet aukenivat. Molemmat miehet astuivat hissiin, jonka Ron vasta nyt tajusi tuoksuvan miedosti kanelille.
”Voisitko”, Ron sanoi ja viittasi hissin nappuloita, samalla kun penkoi lapasia laukustaan. Draco ei liikahtanutkaan, tuijotti vain typertyneenä nappularivistöä. Punapää tuijotti hetken pöllämystyneenä vaaleahiuksista miestä, kunnes älysi mistä kiikasti.
”Sinä et tiedä mihin kerrokseen kuuluu mennä?” Ron parahti epäuskoisena. Draco mulkaisi häntä rumasti ja kohotti vain olkapäitään vastaukseksi.
”Miten sinä ylipäänsä pääsit tänne?” Ron kysyi samalla kun painoi Atrium-nappia. Hissi lähti nytkähtäen liikkeelle ja rämisi, kirskui ja vinkui liikkuessaan.
”Herra Johnson oli minua vastassa”, Draco mutisi. Hissi rämisi vain enemmän.
”Et sitten viitsinyt painaa mieleesi miten hissiä käytetään?”
Draco ei ehtinyt vastata mitään, kun hissi yhtäkkiä pysähtyi nytkähtäen kolmannen ja neljännen tason väliin karmean räminän saattelemana. Nytkähdys oli niin voimakas, että Draco ja Ron kaatuivat molemmat lattialle. Heti hissin pysähtymisen jälkeen valot alkoivat vilkkua ja lopulta sammuivat kokonaan.
”Mitä helvettiä?!” Draco huusi kompuroidessaan pystyyn.
”Jos et huomannut, niin hissi sattui pysähtymään ja valot sammumaan”, punapää vastasi ivallisesti.
”Hauskaa, Weasley. Me olemme velhomaailmassa, ei hissien pitäisi pysähtyä ja valojen sammua noin vain!”
”No niin sattui nyt kumminkin käymään!”
”Saat luvan tehdä jotain, Weasley! Minä en varmastikaan halua viettää jouluani sinun kanssasi hissiin jumittuneena! Minä haluan kotiin, tajuatko?”
”No minä en sille nyt mitään voi! Olemme jumissa kerrosten välissä, joten alohomorasta ei ainakaan ole nyt mitään hyötyä! Lisäksi taikaministeriö on tiukentanut turvatoimia, joten emme voi myöskään kaikkoontua täältä! Minulla ei ainakaan ole mitään ideoita, mutta jos sinulla on niin ole hyvä ja kerro minullekin!”
He mulkoilivat toisiaan pimeässä siihen suuntaan, missä uskoivat toisen olevan eivätkä sanoneet mitään vähänaikaa.
”Valois!” Draco sanoi ja alkoi kaivaa laukkuaan pidellen toisella kädellään sauvaansa.
”Oikein mukavaa, mutta parista sauvavalosta ei kauheasti iloa ole”, Ron sanoi ärsyyntyneenä siitä, ettei itse ollut keksinyt sytyttää sauvaansa valoa.
”Turpa kiinni, Weasley, etsin kynttilöitä”.
Ronin leuka loksahti auki, kun Draco veti esiin paketin jossa oli sekä punaisia että vihreitä kynttilöitä.
”Draco Malfoy kantaa kynttilöitä mukanaan?” Ron parahti.
”Turpa kiinni, Weasley, tai et saa valoa”.
”Mutta jos minä en saa, et saa sinäkään”.
”Enkö käskenyt pitää turpasi kiinni?”
Draco sytytti kynttilät ja loihti ne sitten leijumaan ilmassa. Vaikkei kynttilöiden tuoma valo ollut kovinkaan kirkas, toivat ne hissiin aavistuksen jouluista tunnelmaa. Draco ja Ron istuivat lattialle, pohtien mitä seuraavaksi tulisi tehdä.
”Tästä taitaa tulla elämäni surkein joulu”, Ron valitti päätään pudistellen.
”Sinulle se on varmaan paljon”, Draco sanoi ivallisesti. Punapää ei jaksanut kommentoida toisen kommenttiin mitään vaan pysyi hiljaa.
Hiljaisuutta kesti jonkin aikaa ja se kävi kokoajan vaivaantuneemmaksi. Draco mulkoili Ronia vähän väliä kulmiensa alta.
”Aiommeko istua koko joulun tuppisuina vai keskustelemmeko jostain turhasta?” Ron kysyi kyllästyttyään hiljaisuuteen.
”Minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa. Sinun takiasi minä kökötän jouluni hississä enkä pääse viettämään sitä tuttujeni kanssa”, Draco murahti ja punapää katsoi tätä silmät selällään.
”Minun syyni? Miten niin?”
”No jos sinä et olisi ollut tänään töissä niin olisin lähtenyt samaan aikaan herra Johnsonin kanssa joka pääsi vielä turvallisesti ulos!”
”Ellei hän ole jumissa toisessa hississä”.
”Sinä olet kyllä yksi vihoviimeinen idiootti!”
Ron pyöritti silmiään, niin paljon kuin hän Dracoa vihasikin hän oli ollut valmis joustamaan ettei hänen olisi tarvinnut istua koko joulua hiljaa hississä odottamassa pelastusta. Mutta vastapalvelukseksi hän sai vain kiukuttelua ja syytöksiä.
He olisivat ehkä olleet hiljaa koko yön, ellei Dracon vatsa olisi yhtäkkiä päättänyt ilmoittaa läsnäolostaan valtavalla kurinalla. Vaalea poika kietoi kätensä vatsansa ympärille ja näytti kärsivältä ja hieman nolostuneeltakin.
”Onko nälkä?” Ron kysyi turvautuen aiheeseen vain keksiäkseen jotain sanottavaa. Hänen täytyi olla päästään sekaisin, kun yritti väkisin pitää keskustelua yllä Malfoyn kanssa.
”Nääntymässä olisi osuvin sanavalinta”, Draco vastasi yrittäen kuulostaa ilkeältä, mutta kuulosti lähinnä heikolta.
Ron oli itsekin nälkäinen, joten hän päätti uhrata laukussaan olevat suklaat ja samppanjan. Kun hän kaivoi suklaarasian esiin, Draco valpastui kuin kissa joka väijyi saalistaan. Miehen kieli kurkisti huulien välistä ujosti, sipaisten kevyesti kuivia huulia. Punapään mielestä toinen näytti todella hellyttävältä näin tehdessään ja tajutessaan mitä ajatteli, hän läimäisi itseään sisäisesti. Pieni tila johon he olivat jääneet jumiin vaikutti selvästi erittäin epämieluisalla tavalla Ronin ajatustenkulkuun. Ron ei kuitenkaan voinut estää katsettaan pujahtamasta uudelleen Dracoon, jonka silmät loistivat kynttilänvalossa, kielen kurkistellessa edelleen huulien välistä kuin maistellakseen hissin kanelintuoksuisesta ilmasta suklaan ja alkoholin makuja. Näin tehdessään mies näytti ihan koiranpennulta.
”En aio kuunnella mahasi valitusta koko yön, joten ota pois”, Ron sanoi avattuaan suklaarasian eikä vieläkään jaksanut tajuta, miksi jaksoi olla ystävällinen toiselle. Draco nyökkäsi kiitokseksi ja ahmi heti itselleen muutaman suklaakonvehdin, ilmeisesti tuttuja suosikkeja.
”Älä hotki kaikkea kerralla!” Ron parahti peläten konvehtien loppuvan liian aikaisin ja kiskaisi rasian pois Dracon ulottuvilta. Vaalen miehen huulilta karkasi hassu vingahdus ja tämä loikkasi hieman eteenpäin kuin tavoitellen suklaarasiaa ja onnistui kaatumaan toisen jalkojen päälle. Ron tunsi poskiaan kuumottavan, tuntiessaan toisen miehen hoikan vartalon lämmön jaloillaan. Kynttilänvalo tanssahteli Dracon hiuksissa luoden niihin pieniä valopilkkuja ja molempien silmät kertoivat monenlaisten tunteiden myrkystä. Varjot ja valo tanssivat sovussa heidän kasvoillaan.
Draco kompuroi nopeasti ylös ja vetäytyi tarpeeksi kauas mutustamaan niitä konvehteja, jotka oli saanut vietyä rasiasta. Ron oli jo sen verran huolestunut aivoistaan, että napautti taikasauvallaan suuren samppanjapullon korkkia, joka ponnahti poksahduksen saattelemana hissin kattoon. Ronilla ei ollut minkäänlaisia juomalaseja mukanaan, joten hänen oli juotava suoraan pullon suusta. Juoma virtasi pullosta hänen suuhunsa ja sitä kautta elimistöön, lämmittäen ja kutittaen hänen mieltään ja ruumistaan aina vain enemmän ja enemmän jokaisella kulauksella.
Kun Ron laski pullon, muutama pisara juomaa jäi tanssimaan hänen huulilleen. Draco tuijotti pulloa kaipaavasti ja kun Ron ojensi pullon hänelle, näytti kuin tämän suurin toive olisi käynyt toteen. Mies joi ahnaasti tuota juhlajuomaa, kunnes lopulta laski sen heidän väliinsä hissin lattialle. Pullo ei ehtinyt kauan olemaan paikallaan, kun Ron tarttui siihen ja joi uuden, hieman hillitymmän kulauksen. Nyt juoman mausta erottui aavistus minttua ja vaahterasiirappia, ilmeisesti ripaus Dracon ominaismakua oli takertunut pullon suuhu. Ron katseli vaivihkaa toista miestä, kun tämä joi vuorostaan toisen kulauksen. Hän ei ihan ensimmäiseksi olisi osannut yhdistää Dracoon minttua ja vaahterasiirappia.
Kun Draco laski pullon taas heidän väliinsä lattialle, veti hiljaisuus taas verhon heidän ylleen. Se kieppui heidän välillään, etsien tekosyytä lähteä muualle.
”Onko se totta?” Draco kysyi äkkiä. Ron kohotti kulmiaan kysyvästi.
”Mikä niin?”
”Että Weasleyn perheen joulukuusessa riippuu sukkia ja latvassa on viime joulusta asti sohvatyynyn alla ollut piparitähti? Ja että teidän jouluruokanne kohokohta on ullakoltanne löytynyt lihava, sydänkohtauksen saanut rotta?” Draco kysyi. Virne yritti pyrkiä pojan huulille, mutta Draco yritti parhaansa mukaan kätkeä sen. Vaikka Draco mollasikin taas Weasleyn perhettä Ron ei tuntenut itseään lainkaan vihaiseksi. Oikeastaan hän joutui taistelemaan, ettei olisi revennyt saman tien nauruun.
”Kuka sellaista väittää?”
”Ihmiset puhuvat”.
”Emme me niin köyhiä sentään ole!”
”Millainen joulu teillä sitten on?”
Ron ei heti vastannut. Häntä nauratti ja ilo lämmitti hänen sydäntään ja työnsi hissin painostavat seinät kauemmaksi, kuin he olisivat istuneet Tylypahkan ruokasalissa. Punapää vilkaisi toista, tämän kasvoille oli jäänyt kysyvä ilme. Tätä tosiaan kiinnosti.
”No, sanon ainakin heti alkuun että Kolokolo on ehdottomasti paras paikka maailmassa viettää joulua. Kynttilöitä on joka puolella ja ne levittävät kaikkialle joulun tuoksuja ja näkyvät ulos kutsuviesteinä, kun nuorina leikimme ulkona lumisotaa. Äiti sisustaa aina koko kodin jouluiseksi ja talossa tuoksuvat joulutortut ja piparit. Olohuoneeseen isä on tuonut suuren joulukuusen, jonka koko perhe koristelee yhdessä. Jouluaamuna saamme lahjoja ja koko perhe syö yhdessä äidin laittamaa ruokaa”, Ron selitti ja uneksuva kiilto silmissään. Sellainen joulu hänelle olisi tänäkin vuona tulossa, jos hän vain jotenkin pääsisi pois.
”Entäs teillä?” Ron kysyi hiljenneeltä Dracolta. Vaaleahiuksinen mies otti samppanja pullon käteensä ja otti siitä taas uuden huikan, kuin hakien rohkaisua.
”Kotitontut hoitavat kaiken koristelun ja ruokien valmistuksen”, Draco aloitti piirrellen sormellaan epäselviä kuvioita lattiaan. Tuntui kuin nuorukainen olisi yrittänyt vetää hiljaisuutta takaisin heidän välilleen.
”Teettekö te jotain yhteistä perheen kanssa?” Ron kysyi.
”Emme oikeastaan. Syömme ja avaamme lahjat. Sitten menen omaan huoneeseeni lahjavuoreni kanssa ja äiti ja isä muhinoivat”, Draco sanoi, ”Tänä jouluna en mene vanhempien luo ollenkaan.”
”Kenen kanssa sitten?” Ron kysyi tuntien itsensä hieman surulliseksi toisen puolesta. Vaikkei Draco paljon ollut sanonutkaan, Ron uskoi etteivät vanhan luihuisen joulut olleetkaan niin upeita mitä tämä oli aina väittänyt.
Vastaukseksi Ronin kysymykseen Draco kohotti vain olkapäitään.
”Blaise aikoi pitää tänään pienet jouluillalliset, mutta en ilmeisesti enää ehdi sinne. Huomiselle ei ole suunnitelmia”, tämä vastasi katsomatta Roniin, joka tunsi itse hieman hämmentyneeksi toisen äkillisestä avautumisesta johtuen ja yritti rauhoittaa tunnetilaansa kulauksella samppanjaa ja parilla suklaakonvehdilla. Hän tarjosi suklaarasiaa myös Dracolle, joka otti muutaman konvehdin ja alkoi syödä niitä hajamielisesti. Ron haukkasi palan omastaan. Suklaan seassa maistui aavistus piparia.
”Sinähän sanoit, että viettäisit joulusi tuttujesi kanssa?” Ron sanoi hiljaisella äänellä.
”Olinhan minä tänään Blaisen juhliin menossa. Eikä minua sillä hetkellä oikein huvittanut kertoa olemattomasta perhejoulusta”, Draco vastasi.
”Sinun olisi kannattanut viettää jouluja Tylypahkassa. Siellä vasta upeaa olikin, varsinkin kolmena ensimmäisenä vuonna”, Ron sanoi ja muisteli haikeudella noita vuosia kun Voldemortin uudelleen nousua ei ollut vielä tapahtunut, kun hän ja Harry olivat vielä nuoria ja huolettomia. Neljäntenä vuonna pimeys oli alkanut kietoutua heidän ympärilleen ja vähitellen lasten oli pitänyt kasvaa aikuisiksi. Ron puristi kätensä nyrkkiin, sotavuosien muistelu sai vieläkin kylmät väreet kulkemaan hänen lävitseen vaikkei kaikki hirven huonosti päättynytkään.
”Oletko vielä pitänyt yhteyttä Potteriin?” Draco kysyi, ilmeisesti tämänkin ajatukset olivat harhailleet kouluvuosiin.
”Totta kai, paljonkin. Harry on ollut paras ystäväni jo pitkään, ei niin läheisestä henkilöstä päästetä noin vain irti”, Ron sanoi.
”Epäreilua. Minulla ei ole koskaan ollut niin läheistä ystävää”, Draco sanoi puoliksi leikillään.
”Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia”, Ron sanoi ja tunsi itsensä tyhmäksi heti sanojen karattua hänen suustaan. Vaalea mies näytti hieman yllättyneeltä ja hymyili pienesti.
”Eipä kai”.
Ronista tuntui kuin olisi kuullut särkyvän lasin helinää, kun vuosien viha ja kauna heidän välillään murtui.
Sekunti sekunnilta, liike liikkeeltä, tunnelma vapautui ja kaksikko puhui kaikesta mahdollisesta mitä mieleen saattoi tulla; huispauksesta, kouluajoista, ystävistä ja asioista, joista he pitivät ja eivät pitäneet. He puhuivat ensimmäistä kertaa kunnolla koko sinä pitkänä aikana jonka he olivat olleet tietoisia toisten olemasta olosta ja ottivat muutamassa tunnissa paljon takaisin siitä, mitä heillä oli vuosien varrella jäänyt toisistaan tietämättä ja jokaisen lausutun sanan jälkeen he oppivat jotain uutta toisistaan. Suklaarasia ja samppanjapullo tyhjenivät nopeasti ja kuohuva juoma vaikutti heidän mielialaansa juuri sen verran, että pienempikin asia sai molemmat nauramaan ja tunnelma pysyi vapautuneena. He kysyivät toisiltaan vuorotellen kysymyksiä, ihan kuin olisivat leikkineet jotain lastentarhan tutustumisleikkiä.
”Oletko koskaan ollut rakastunut?” Draco kysyi. Samppanja oli loppunut ja pullo kieri nyt edestakaisin hissin lattialla ja suklaarasia jonka pohjalla oli enää vain muutama konvehti kökötti heidän välissään. Ron pyöritti sormiaan ja punnitsi vastaustaan, hän ei ollut osannut odottaa tätä kysymystä.
”En. Ihastunut kyllä. Kouluaikoina luulin rakastavani Hermionea, mutta ei se koskaan edennyt mihinkään suuntaan. Olemme kuitenkin edelleen ystäviä ja se riittää minulle hyvin”, Ron sanoi, ”Entä sinä?”
”En usko rakkauteen”, Draco vastasi tyynesti.
”Sanot noin vain koska et ole koskaan ollut rakastunut”.
”Ei, minä en vain usko siihen. Rakkaus on vain iltasatu, josta meille kerrotaan tarinoita kun olemme pieniä ja jotkut jaksavat uskoa niihin tarinoihin vielä vanhettuaankin. Minä en vain osaa uskoa, että mikään tunne olisi tarpeeksi suuri kestääkseen vuosia niin puhtaana ja todellisena kuin se olisi aina uutta”, Draco vastasi.
”Et kai ole sitoutumiskammoinen?”
”Tuo on jo toinen kysymyksesi tällä kierroksella, mutta menkööt. Kyllä, olen minä”.
”Sinun vuorosi sitten”, Ron sanoi ja vaihtoi parempaan asentoon. Draco pureskeli alahuultaan ja tuntui miettivän kuumeisesti sopivaa kysymystä.
”Millainen on viimeisin uni jonka muistat?”
”Alkavatko ideat loppumaan?”
”Vastaa nyt vain”.
Ron tyrskähti ja pieni puna kohosi hänen kasvoilleen ennen kuin hän vastasi.
”Olin menossa unessa suihkuun. Kun olin suihkussa ovesta tuli sisään valtava hämähäkki, joka lähestyi minua ja minä kiljuin kuin neiti”, Ron vastasi. Draco katsahti punapäätä huvittuneena ja tyrskähti.
”Mitä sitten tapahtui?” tämä kysyi virnistäen.
”Ei mitään”, Ron vastasi, mutta tämän kasvoille valahtanut puna kertoi aivan muuta.
”Niin varmaan. Ala kertoa”, Draco yllytti. Ron huokaisi tappion kärsineenä ja jatkoi:
”Sitten Remus Lupin tuli kylpyhuoneeseen ja tappoi hämähäkin”.
”Ja sitten?”
”Ja sitten me harrastimme kiihkeää seksiä suihkun lattialla”.
Draco katsoi sekunnin murto-osan hämmästyneenä Ronia ja repesi sitten nauruun. Draco piteli vatsaansa ja kieri lattialla nauraessaan pää punaisena.
”Ei kai hän ollut susihahmossa silloinkin kun te…?” Draco sai kysyttyä hekotuksensa lomasta.
”Arvaa kuule kaksi kertaa”.
”Oli?”
”Kerralla oikein”.
Draco nauroi vain entistä makeammin.
”Noniin lopeta se hekotus ja vastaa kysymykseeni”, Ron sanoi yrittäen pidätellä nauruaan, ”Mikä on salainen fetissisi?”
Ronin kysymys synnytti Dracossa uuden naurukohtaukseen ja vei hetken, ennen kuin tämä kykeni vastaamaa vakavalla naamalla.
”Korvat, en edes tiedä miksi. Korvat on herkkä kohtani ja… Niin”, Draco vastasi ja yskäisi estääkseen uuden naurunremakan tulon, ”Mitä haluat tulevaisuudelta?”
”En oikeastaan tiedä. Minulla on työpaikka, perhe ja ystäviä, joten asiani ovat siis mainiosti. En ehkä kuitenkaan haluaisi vielä asettua aloilleni, on vielä niin paljon asioita joita en ole kokenut enkä ole edes löytänyt ketään jonka kanssa voisin sitoutua”, Ron vastasi hetken pohdittuaan.
”Taas uusi meitä yhdistävä asia, Weasley. Emme ole vielä valmiita jäämään paikoillemme”, Draco sanoi ja kaksikko hymyili toisilleen, kuin he olisivat jakaneet yhdessä jonkin suurenkin salaisuuden.
”Kysyn helpon. Mikä on ollut elämäsi paras joulu?” Ron kysyi.
”Neljännen kouluvuotemme joulu, sinä vuonna kun oli kolmiturnajaiset ja joulutanssiaiset”, Draco vastasi lainkaan epäröimättä. Ronista oli hassua, että hänen joulunsa kyseisenä vuonna oli varmaa hänen elämänsä huonoimmasta päästä kun taas Dracolle se oli automaattisesti paras.
”Oletko koskaan suudellut miestä?” Draco kysyi. Ron kääntyi toiseen mieheen päin niin nopeasti, että hänen niskansa naksahti.
”Mitä?” punapää älähti aiheuttaen toiselle miehelle taas uuden naurukohtauksen.
”Kuulit kyllä. Minun seuraava kysymykseni, oletko koskaan suudellut miestä?” Draco toisti.
Ron veti syvään henkeä ennen kuin vastasi Dracon kysymykseen.
”Olen.”
”Älä vain sano, että sinun ja Potterin välillä on jotain muutakin kuin ystävyyttä”.
Punapää purskahti nauruun.
”Ei sentään. Olen kyllä Harrya suudellut, mutta silloin olimme molemmat humalassa”, Ron nauroi ja pudisteli päätään muistolle.
”Onko se ainut kerta?”
”Ei. Seurustelin vähän aikaa erään jästimiehen kanssa, mutta se kävi liian vaivalloiseksi kun hän sai aina jostain selville, että olen velho eikä hän millään kerralla suhtautunut siihen kovinkaan hyvin. Kyllästyin muokkaamaan hänen muistiaan koko ajan”, Ron selitti ja lisäsi vielä, ”Järkytyitkö?”
Draco pudisti päätään, hänestä tuntui vain hienolta että joku kerrankin uskoutui hänelle.
”En tietenkään”.
Ron hymyili, hänen sisälleen levisi miellyttävä lämmin tunne ja hänen silmänsä hehkuivat lämpöä. Punapää vilkaisi kelloaan, se näytti puoli yhtä yöllä. Hän virnisti.
”Hyvää joulua, Draco Malfoy”, Ron sanoi Dracolle, joka tuijotteli kattoa.
”Oletko huomannut, että istumme mistelinoksan alla?” Draco kysyi aivan kuin olisi keskustellut säästä. Ron kohotti katseen kattoon ja näki siellä punaisella nauhalla ja kultakellolla koristetun mistelinoksanipun. Samaan aikaan molemmat miehet laskivat katseensa ja ne kohtasivat. Molempien hengitys oli kohonnut aavistuksen raskaammaksi.
”Hyvää joulua, Ron Weasley”.
Ron laski kätenä Dracon ojennettujen jalkojen sivuille ja kumartui niiden varassa lähemmäs vaaleahiuksista miestä. Ensin heidän huulensa hipaisivat kevyesti, sitten ne kohtasivat kokonaan. Ron maistoi taas suussaan suloisen mintun ja vaahterasiirapin maun ja niiden huumaava, makea sekoitus sai hänen rusentamaan huulensa entistä tiiviimmin vasten toisen pojan huulia. Huulet tanssivat toisiaan vasten, leikkien nyt omaa tutustumisleikkiään.
Ron raotti huuliaan ja kutsui kielellään Dracon kieltä kiihkeään painiin. Kielet leikkivät toisillaan, kutittelivat lempeästi. Heidän huulensa olivat toisilleen kuin huumetta, jos kumpikaan oli aluksi ajatellut suudelmaa aluksi vain kokeiluna se kuvitelma oli nyt mennyttä. Jos he erkanivat hetkeksikin, huulten oli nopeasti etsittävä toisensa uudelleen lykäten eron hetkeä koko ajan tuonnemmas.
He erkanivat vasta, kun molemmista tuntui siltä ettei happi enää riittänyt. Draco veti muutaman kerran syvään henkeä ja työntyi sitten eteenpäin sen verran että tavoitti Ronin korvalehden. Hän kutitteli sitä kielellään, suuteli ja puri lempeästi. Sitten hän kuiskasi tämän korvaan:
”Korjaus kysymykseesi parhaasta joulustani. Tämän vuoden joulu taisi juuri viedä ykköspaikan”.
Ron ehti tuskin naurahtaa, kun hissi yhtäkkiä lähti syöksymään alanpäin päätä huimaavalla nopeudella. Hissi tärisi ja paukkui ja miehet eivät pysyneet tasapainossa. Molemmat yrittivät pitää jostain kiinni, etteivät olisi vauhdissa paiskautuneet päin seiniä.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hissi lopulta pysähtyi rysähdyksen saattelemana Atriumiin ja saman tien ovet aukenivat. Ron näki edessään sen ihmisen jota vähiten oli paikalle odottanut: isänsä.
”Hei, Ron. Arvelinkin, että sinulle olisi voinut sattua jonkin sortin työtapaturma tai jotain kun sinua ei kuulunut”, herra Weasley sanoi iloisesti ja oli, kuin Dracoa ei olisikaan.
”Joo, kiitos isä kun tulit hakemaan”, Ron sanoi vaivaantuneena, nousi ylös lattialta ja pyyhki likaa vaatteistaan. Arthur laski kätensä hänen harteilleen ja hiljaisuuden vallitessa kolmikko siirtyi ulos ministeriöstä, Draocn pitäessä hieman etäisyyttä molempiin Weasleyihin.
”Minun täytyykin mennä”, Draco sanoi heidän päästyään kadulle ja lähti kävelemään rivakasti katua eteenpäin. Ron tuijotti hetken miehen perään ja teki sitten nopean, mutta varman päätöksen.
”Isä, tulen Kotikoloon vasta illemmalla. Minun täytyy hoitaa vielä eräs asia. Sopiihan se?” Ron sanoi. Arthur näytit hieman yllättyneeltä.
”Kai se sopii. Mutta muista tulla illalla, ettei äitisi saa mitään kohtausta”, Arthur sanoi ja kaikkoontui paikalta.
Ron käännähti nopeasti kannoillaan ja lähti juoksemaan Dracon perään. Hän tavoitti toisen miehen nopeasti ja kietoi kätensä tämän ympärille takaapäin. Vaaleahiuksisen miehen huulilta karkasi hämmästynyt älähdys ja tämä kääntyi ympäri, kasvoillaan onnellinen virne.
”Minusta meillä jäi jotain vielä kesken”, Ron virnisti ja suuteli jälleen Dracoa, tukahduttaen itseään ravistaneen kaipuun. Toinen vastasi mieluusti suudelmaan ja Ron pääsi takaisin vaahterasiirapin ja mintun suloiseen paratiisiin.
