Armoton enkeli [Herm/Draco] K-11

[WayToBleed]

Nimi: Armoton enkeli
Kirjoittaja: WayToBleed
Genre: romance, fluffy jne.
Ikäraja: K -11
Paritus: Hermione/Draco ja ehkä lievä Ron
Beta: GB-chan
A/N: Hellou jälleen... No tässä on nyt tälläinen erillainen ficci. Kun aloitin kirjoittamisen kyseessä oli oikeat henkilöt, mutta lisäsin fiktiota ja vaihdoin
hekilötkin "mystisesti" Hermioneen ja Dracoon. Enpäs tässä muuta hörise... Lukekaa ja antakaa oikein paljon kommenttia!


-Prologi-


Sade hakkasi ikkunaa. Seinillä kaikui nyyhkytys. Kaikki oli pimeää. Salama ja toinen. "Hermione?" Harry aukaisee narisevan oven varovasti seinää vasten. "Hermione, oletko täällä?" Kukaan ei vastannut. "Herm…", Harry lopettaa lauseensa kesken kun huomaa nurkassa istuvan tytön. Varovasti Harry kävelee Hermionen luo ja istuu tämän viereen. "Mitä sinä haluat?", Hermione kysyy nopeasti peittäen nyyhkytyksensä.
"Tulin katsomaan miten voit."
"Mitä väliä sillä on miten minä voin?", Hermione vetää päänsä syvemmälle polviensa suojaan.
"Lähdit niin nopeasti pois Suuresta salista, kun…"
"Harry! Älä nyt jaksa. Jätä minut rauhaan!", Hermione tönäisee Harrya kipeästi kylkeen ja Harryn on pakko päästää pikkuinen ääni. "Voi anteeksi! Eihän sinuun sattunut, Harry?", ruskeat silmät kiiluvat kyynelistä ja yrittävät etsiä jonkinlaista merkkiä Harryn kasvoilta. "Ei. Oikeastaan."
Hetken hiljaisuuden jälkeen Harry rohkaisee mielensä ja kysyy: "Herm, mikä sinulle tuli siellä Suuressa salissa? Ei siellä tapahtunut mitään sen ihmeellisempää, kuin yleensä. Paitsi…", Harry muisti yhtäkkiä Draco Malfoyn naurun kaikuvan salissa ja kertovan, jotain… "Harry lupaatko, että et kerro Ronille?", Hermione pyyhkii kyyneliään pois punaisilta poskiltaan ja katsahtaa Harryyn vähän murhaavasti. "Um… En tietenkään jos sinä niin tahdot." Hermionen katseen alaisena Harry kääntää katseensa nopeasti kenkiensä kärkiin. "No hyvä on. Minä kerron mitä tapahtui."
 
Muistatko vuoden alussa, kun olin vähän hiljainen? Varmaan muistatkin, koska kyselit jatkuvasti mikä minulla oli, mutta väitin vain, että se on jännitystä. No. Sitä se olikin, mutta ei Tylypahkan osalta vaan yhden pojan. Pojan, johon ihastuin kesälomalla. Tiedän mitä ajattelet. Seurustelin Ronin kanssa jo silloin, mutta se ei estänyt ihastumistani. Aluksi luulin, että ihastus katoaisi nopeasti pois, mutta niin ei käynytkään…Pojan nimi oli…Draco Malfoy…
Menin lomalle perheeni kanssa Raskaan, Pariisiin. Olin todella innoissani, mutta minulla oli hirveä ikävä Ronia. Lähettelimme jatkuvasti pöllöpostia. Kerran lähdin yksin kiertelemään Pariisin kaduille päiväsaikaan ja näinkin pari kiinnostavaa kauppaa, joissa tietysti kävin. Oli kulunut jo muutamia päiviä, kun lähdin yksin Champs-Elyséesin -puistokadulle kävelylle. Siellä oli niin romanttista, että minulle tuli järjetön ikävä Ronia ja aloin itkeä. Istuin yhdelle puistonpenkille ja itkin siinä ikävääni. Sitten havahduin kun huomasin vaalean pojan kävelevän minua kohti. En aluksi tunnistanut pojan kasvoja ja olin hiukan hämilläni, mutta kun huomasin sen olevan Draco, vetäisin taikasauvani taskusta.
"Bonjour, Granger", Draco sanoi ärsyttävä virne naamallaan. Aluksi ajattelin, että en viitsisi vastata ja olin jo lähdössä pois, kunnes yllättäen Draco tarttui ranteeseeni kiinni ja kysyi: "Miksi et vastaa, kun sinua puhutellaan?" Kun Draco huomasi minun itkeneen hänen toinen kulmansa nousi ihmeissään ylös ja hän löysäsi otettaan ranteestani.
"Anna minun mennä, Malfoy."
"Mitä jos en?"

Luulin sen olevan jotain Dracon sairasta huumoria – kun hän vielä katsoikin sen verran epäilyttävästi – mutta toisin kävi. Draco tarttui vahvasti minuun molemmilla käsillään ja veti minut lähelleen.
"Mit-"
"Shh, olisit kerrankin hiljaa, kun sinua lähennellään."

Hymy levisi Dracon kasvoille ja hän suuteli minua. Häkellyin ja en tajunnut sulkea silmiäni. Tunsin, kuinka Dracon toinen käsi oli hiuksieni seassa ja toinen vaelteli viettelevästi selässäni. En vastannut suudelmaan, koska tiesin, että se olisi ollut väärin Ronia kohtaan. Vaikka Dracon suudelmassa oli sitä jotakin, mitä Ronin suudelmissa ei ollut. Työnsin Dracon nopeasti pois ja lähdin juoksemaan karkuun katsomatta taakseni. Itkin ja valitin typeryyttäni, kirosin myös Dracoa helvettiin. Kun pääsin takaisin hotellille ja menin nukkumaan, en pystynyt ajattelemaan mitään muuta, kuin Dracon suudelmaa.
Yöllä näin unta, kuinka minä ja Draco olimme Tylypahkassa luutakomerossa. Suutelimme ja olimme valmiita suurempaankin. Vaatteet lensivät meidän molempien päältä ja joka välissä suutelimme kiihkeästi. Pian ovi aukesi ja Ron seisoi ovella. "Hermione!" Sitten minä heräsin. Itkin, mutta samalla tunsin jotakin lämmintä… Jotakin…

Aamu oli lämmin. Laitoin kesämekon päälleni ja menin vanhempieni mukaan aamupalalle hotellin ravintolaan. Aamupala oli herkullinen ja äiti ehdotti, että voisimme mennä tänään kaikki yhdessä kaupungille katselemaan paikkoja. Isää ei paljon ajatus innostanut. Se tiesi vain rahan lähtöä. Lähdimme silti.

Löysimme kuitenkin vain sellaisia kauppoja, joissa äiti viihtyi. Isä näytti huolestuneelta ja se oli oikeastaan aika hauskaakin. Aijan myötä tylsistyin ja lähdin omille teilleni. Löysin suloisen pienen liikkeen ja menin sisälle. Minua tervehti valkopäinen vanha nainen, joka hymyili hurmaavaa hymyään. Ajattelin, että voisin ostaa jonkin tuliaisen Ronille ja sillä samalla hetkellä näin Dracon kävelevän kadulla tuima ilme kasvoillaan. Ensiksi päässäni kävi ajatus, että häntä pitäisi seurata, mutta se unohtui heti, kun vanha nainen tuli kysymään tarvitsenko apua. Kieltäydyin, koska olin jo löytänyt suloisen lasinallen. Ostin sen ja lähdin tyytyväisenä kaupasta.
Äiti ja isä olivat sillä välin menneet läheiseen kahvilaan odottamaan minua. Isä ryysti kahvia, kuin henki olisi kyseessä siitä ja äiti nautti auringosta aurinkolasit päässään taakse nojaten. Isä halusi jo mennä takaisin hotellille tai tehdä jotakin muuta, kuin kuluttaa rahaa kaiken aikaa. Isä vaihtoi katsettaan isojen aurinkolasien läpi äidin kanssa ja he lähtivät.
Draco kuitenkin hyppi ajatuksissani, liikaakin. Minua mietitytti mihin Draco oli silloin menossa ja mikä häntä vaivasi. Jätin kahvilan ja menin takaisin siihen puistoon missä Draco oli suudellut minua. Luultavasti odotin löytäväni Dracon sieltä. Kävelin huolissani ympyrää, mutta istahdin jonkun tuntemattoman patsaan varjoon levähtämään. Oli kuuma. Todella kuuma. Aurinko porotti taivaalta aivan kuin jossakin aavikolla. Minua huimasi ja pyörryin.
Heräsin jostakin motellista vasta illalla. Katselin ympärilleni. Huone oli mukava. Valoisa, kodikas ja siellä tuoksuivat ruusun terälehdet. Seinät olivat valkoista lankkua ja lattialla oli vaaleanpunainen matto, jossa luki jotakin ranskaksi. Huomasin pian ihmeellistä ääntä selkäni takana ja käännyin. Aluksi huomasin vaalean tukan, joka oli valunut Dracon kasvoille varsin lumoavasti ja hänen silmänsä olivat kiinni. Tirskahdin, koska en ollut koskaan ennen nähnyt poikaa yhtä suloisena, siis tiedäthän mitä tarkoitan… Unohdin kokonaan, että Draco oli viholliseni ja sen, että koulussa hän haukkui minua minkä ehti. Vetäisin vain tyynystä pilkottavan höyhenen ja aloin kutittaa sillä Dracon kasvoja. Ensin sileää poskea ja siitä alemmas vahvalle leualle. Draco huitaisi kädellään hätistääkseen kiusantekijän. En lopettanut. Halusin herättää Dracon jotenkin ja jatkoin. Nenänvartta pitkin nostin höyhenen puhtaalle otsalle ja siitä takaisin poskelle. Ripset alkoivat värähdellä heräämisen merkiksi ja lopetin kiusaamisen.
"Mh…", Draco huitaisee kädellään poskeaan.
"Herää, Draco."
"Mit-… mitä?", Draco säpsähtää hereille ja huomaa ensimmäisenä suklaanruskeat silmäni edessään. "Ai joo… Voitko paremmin?", hän kysyy ja hieroo silmiään.
"Paremmin?"
"Niin. Löysin sinut puistosta patsaan luota", Draco sanoo ja katsoo huolissaan. "Olit varmaan pyörtynyt kuumuuden takia."
"Um… Niin kai. Mutta miksi autoit?"
Draco säpsähtää ja nousee ylös istumaan, selkä minuun päin. "Eihän sitä tiedä mitä olisi voinut sattua", Draco sanoo vähän jäisellä äänensävyllä.
"Niin."
"Yleensä puhut enemmän.", hän kääntyi takaisin minuun päin.
"No niin puhunkin. Varmaan johtuu tästä kuumuudesta."
"Ai niinkö?"
"Niin kai…", sanoin ja kurtistin kulmiani epäilevästi. "Mitä luulit?"
"Kuulin sinun puhuvan unissasi."
"Mitä minä sanoin?"
"Käskit minun pysyä vierelläsi.", Draco hivuttautui lähemmäksi.
"Hah! Enhän käskenyt", puna alkoi nousta poskilleni.
"Kyllä minä kuulin." Nyt Draco oli jo ennättänyt niin lähelle minua, että välissämme oli enää muutama sentti. Toinen Dracon käsistä meni ylitseni, mutta ei koskenut minuun. Hänen hengityksensä haisi mansikkakiisselille ja hänen hiuksensa valuivat vaarallisesti minua kohti. Välimatka lyheni koko ajan enemmän ja enemmän, kunnes huulemme koskivat toisiinsa.
"Älä huoli. En ole lähdössä minnekään."

[Riko]

Ei löytyny kirjotusvirheitä! Mielenkiintonen alku ja sai lukijan koukkuun todella hyvin.. Odotan mitä seuraavaksi tapahtuu! Toivottavasti saadaan pikasesti jatkoa tähän tarinaan!!!  

[Herski]

oih. tosi kiva. Toivottavasti tulee pian jatkoa?

[WayToBleed]

Riko:juu jatkoa tulee mahdollisimman nopeasti, eli mitä koulukiireiltäni ehdin Kiitos.
Herski:Joo tulee Kiitos.

[ssmh]

hitto tää on hyvä! miten ihimeessä pystyt kirjottaan näin pienesä ajasa jotaki näin hyvvää? ja mää todellakin haluan tietää mitä tapahtuu! KirjotaKirjotakirjotakirjota mahd. äkkiä...
 

[BlueIce]

Ihana ajatus, minä haluan tietää mitä Tylypahkassa tapahtui, kun Hermione niin järkyttyneeksi tuli!
Jatkoa pyytelen täältä tietokoneen toiselta puolelta!

[WayToBleed]

A/N: Pahoitteln viivästystä!! Mutta tässä se nyt on!

1.osa
 
Auringonvalo osui ikkunasta suoraan kasvoilleni. Ulkoa kului lasten naurua ja koirien haukuntaa.
"Mh…", murahdin valolle ja käänsin kylkeäni. Varovasti aukaisin silmäni, kuin peläten, että näkisin jotakin kauheaa.
"Huomenta", Draco hymyili ja siirsi kätensä silittelemään kiharia hiuksiani.

"Nukuitko hyvin?"
"Vai, että nukuinko? Mikä kysymys tuo oli?", minä ehdin möläyttää suustani ja tunsin punan nousevan kasvoilleni.
"Hah. Olet oikeassa… Eipä me paljoa nukuttu", hän hymyili.
"Niin, no minun pitää tästä varmaan lähteä jo…", aloin kiertää peittoa paremmin ympärilleni.
"Mitä? Luuletko sinä, että tämä oli tässä?", Draco jäi tuijottamaan hölmistyneenä minua. Olin jo noussut sängystä ja keräsin vaatteitani lattialta.
"Joo."
"Mitä oikein ajattelet minusta?", hän käveli luokseni kädet ojossa.
"Mitä pitäisi ajatella?", pää painuksissa minä käännyin poispäin Dracosta ja kävelin kylpyhuoneeseen.
"Herm? Mikä sinulla on? Olet jotenkin kylmä. Et yleensä ole tällainen", Draco koputti oveen. Ovi aukesi ja minun silmäkulmissani kiiltelivät kyyneleet.
"Draco, yritä ymmärtää. Emme voi enää nähdä."
"Mitä?! Mitä sinä oikein puhut?"
"Ron…"
"RON?! Se paskiainen tunkee joka paikkaan…"
"Älä hauku häntä!"
"Anteeksi. Mutta ei näin saa käydä! Herm, minä taidan…"
"Ei! Älä sano enää mitään!", ryntäsin nopeasti ulos ja paukautin oven niin lujaa kiinni, että seinällä ollut taulu tipahti lattialle ja särkyi.
 
Juoksin takaisin hotellille. Kun aukaisin huoneemme oven, siellä oli ainakin kolme poliisia äidin ja isän kanssa. Kaikki katsoivat minua, kuin aavetta. Jouduin selittämään missä olin ollut ja mitä olin tehnyt. En tietenkään kertonut, että olin ollut Draco Malfoyn kanssa… Äiti ja isä olisivat saaneet jonkinlaiset kohtaukset.
 
Myöhemmin päivällä olin aulassa akvaarion luona. Pian huomasin heijastuksen siitä, käännyin ja huomasin Dracon kävelevän vastaanottotiskille. Tietysti säikähdin ja menin piiloon. Luulin, että Draco oli tullut etsimään minua, mutta olin väärässä. Draco varasi huoneen.
 
Seurasin Dracoa ja lopulta hän pysähtyi huoneen numero 273 kohdalle. Draco meni sisään omalla avaimellaan. Aluksi ajattelin, että menisinkö koputtamaan ovelle, mutta en mennyt. Se olisi ollut vähän liian kummallista. Sitä paitsi, Draco ei välttämättä tietänyt, että olen samassa hotellissa. Huoneemme olivat samalla käytävällä, mikä oli vähän kiusallista. Yritin koko ajan välttää näkemästä häntä, mutta kerran kun lähdin vähän myöhemmin ravintolaan syömään, Draco tuli samaan aikaan huoneestaan ja näki minut.
 
Seisoimme siinä hetken ihan liikkumatta, kunnes Draco avasi suunsa: "Hermione? Oletko se sinä?"
"Kyllä, mutta miksi…", en edes itse tajunnut miksi olin kysymässä jotakin sellaista, johon tiesin jo vastauksen.
"Luulin, että en enää näkisi sinua", Draco lähti uhkaavasti lähestymään minua, mutta en voinut liikkua. Aivan kuin ne silmät olisivat vanginneet minut paikoilleni. Sydämeni alkoi jyskyttää ja polveni täristä. Halusin juosta pois, mutta en pystynyt.
 
"Miksi katsot minua noin?", nyt Draco seisoi kiinni minussa ja piteli minua selästä, etten karkaisi. Käänsin pääni pois välttääkseni hänen katsettaan, mutta Draco nosti pääni ja suuteli minua. Aluksi varovasti ja sitten varmemmin, kun olin vastannut ensimmäiseen. Aivan. Vastasin! Pääni huusi kaksikirjaimista sanaa, sydämeni vastaista. Olin vain siinä, suudeltavana. "Draco, minun pitää nyt mennä.", sanoin lopulta ja työnsin hänet pois. Katsoin hetken lattiaa ennen kun nostin pääni.
 
======================
 
"Hermione!", isä vilkutti pöydästä, joka on melkein ravintolan toisessa päässä. Kaikki kääntyvät katsomaan minua. Äh, että se oli noloa… No, selvisin kuitenkin ehjin nahoin pöytäämme. Vaikka isä kertoi, kuinka tarjoilija oli vasta kaatunut, niin en pystynyt kuuntelemaan. Ajattelin vain Dracoa. Huoh. Miksi tässä piti käydä näin? Olen ihastunut toiseen poikaan. Mitä Ronkin sanoisi? Voin jo kuvitella Ronin kasvojen ilmeen, kun hän saa selville… En muuta ajatellutkaan. Isä huomasi sen ja alkoi kysellä. Väitin, että olin vain vähän väsynyt. En voinut kertoa totuutta, vaikka olisinkin halunnut.
 
"No eiköhän me lähdetä tuonne baarin puolelle, kultaseni?", äiti ehdotti illallisen jälkeen isälle iskien silmäänsä. Pakko myöntää, että se oli jo vähän ällöttävää, mutta minkäs sille mahtoi…
"Hyvä idea. Hermione, mene sinä jo nukkumaan. Näytät niin väsyneeltä."

Nyökkäsin ja lähdin mahdollisimman nopeasti, etten olisi nähnyt äidin ja isän liikaa hempeilyä.
 
Hississä oli vanha pariskunta murisevan piskin kanssa. Hah. Kyllä Koukkujalka olisi sille hurtalle pärjännyt… En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että vanhalla naisella oli jonkinlainen vaakunasormus. Kun katsoin sitä tarkemmin, huomasin, että siinä oli Luihuisten vaakuna. Nainen huomasi tiirailuni, veti kätensä pois näkyvistäni ja astui ulos hissistä miehensä ja piskinsä kanssa. Jotakin outoa siinä kyllä oli…


Asia unohtui heti, kun huomasin vaalean käden estävän ovia menemästä kiinni. Säikähdin ja siirryin kiinni takaseinään. Ovet aukenivat ja Draco tuli sisään. Hän ei vaikuttanut ollenkaan yllättyneeltä nähdessään minut, vaan hymyili kaikkitietävästi.
"Mihin kerrokseen?", Draco kysyi, aivan kuin ei tuntisi minua. En vastannut, joka sai Dracon hermostumaan. Hän kääntyi nopeasti ympäri ja työnsi minut hissin nurkkaan. "Miksi et sano mitään?"
"Ei ole sanomista.", käänsin pääni pois.
"Mikä sinua oikein vaivaa? Olinko niin huono sängyssä, vai?", viekas pilke nousi Dracon silmiin.
"M-mitä? En minä sitä… Olet hyvä… Tai siis!", hätäännyin ja aloin höpistä ihmeellisiä asioita. En kuitenkaan kovin kauaa, kun Draco jo suuteli minua ja minä idiootti vastasin – annoin hänelle luvan jatkaa. Sydämeni kiljui ilosta ja minua alkoi heikottaa. Heikkous kuitenkin katosi pian, kun tunsin Dracon käden harhailevan paitani alla. Säpsähdin ja työnsin hänet pois. Olimme kumpikin hyvin hengästyneitä ja katsoimme toisiamme himoiten. Sitten hissin ovet räpsähtivät auki ja aloin nopeasti sukia vaatteitani. "Anteeksi.", joku vanha mies sanoi ja jätti hissin välistä.
 
Hiljaisuus iski hissiin ja kumpikaan ei sanonut mitään. Draco kuitenkin otti kädestäni kiinni ja silitti peukalollaan kämmenselkääni. Käännyin katsomaan Dracon harmaisiin silmiin ja hissi pysähtyi kerrokseemme. Astuimme ulos ja Draco kuljetti minut hänen huoneeseensa.
 
En epäröinyt hetkeäkään, vaikka olisi pitänyt. Varovasti Draco painoi minut ovea vasten ja suuteli kaulaani. Tunsin kylmiä väreitä selässäni ja en voinut olla värähtämättä.
"Onko kaikki hyvin?", Draco nosti kasvonsa pois niskastani ja katsoi minua, kuin peläten, että jokin olisi huonosti. Tunsin kuinka kyyneleet alkoivat vallata silmäni ja katsoin nopeasti sivulle. "Kyllä, kaikki on hyvin."
"Miksi sitten itket?", hän käänsi kasvoni varovasti takaisin.
"En tiedä."
"Ai. No minulla on sinulle jotakin sanottavaa…" Kyyneleet lopettivat minun kiusaamiseni ja jähmetyin paikoilleni. Hengitykseni katkesi ja näköni sumeni. "Mitä?", kuitenkin sain suustani sanottua. Pelkäsin vastausta ja en edes olisi halunnut kuulla sitä, koska se tarkoittaisi, etten voisi enää jättää häntä.
"Minä rakastan sinua."
"Minäkin rakastan sinua, mutta en voi sanoa sitä", ajattelin ja kyyneleet valtasivat silmäni uudelleen.

"Rakastatko todella vai onko tämä jotakin pilaa?"
"Tietenkin rakastan!"
"Aha."
"Aha? Eikö sinulla ole muuta sanomista?", Draco alkoi jo hiukan hätääntyä ja astui askeleen kauemmaksi minusta.
"Eäh… Siis… Ei?"
"Ai…", sitten hän kääntyi ympäri ja käveli ikkunan luo. En olisi halunnut satuttaa Dracoa sanoillani, mutta en voinut myöntää. "Draco?"
"Niin?"
"Anteeksi. Anteeksi, että olen tällainen.", ehdin jo sillä välillä kävellä Dracon luo ja kietoa käteni hänen ympärilleen. Kun Draco sen tajusi hän kääntyi ympäri ja näin kyynelten valuvan hänen poskiaan pitkin. "Draco?"
"Äh…", hän pyyhkii kyyneleet nopeasti pois yhdellä käden sipaisulla. Sydämeni alkoi tykyttää lujempaa, koska se tiesi mitä piti sanoa. "Minäkin rakastan sinua."

[Herski]

Tosii ihana. Jatkoa odotan innolla.

[BlueIce]

Ja mitäs tapahtuu tunteiden kanssa, ja miksi Draco nauroi?
JATKO kertoo sen tälle uteliaalle lukijalle/fanille!

[WayToBleed]

Herski ja BlueIce: Kiitos kommenteistanne. Jatkoa tulee mahdollisiman nopesti.

[jjemsie]

Nyt oon lievästi sanottuna koukussa tähän. Mitä ihmettä niille kävi? Ei saa kiusata ihmisiä. Pitää kertoo mitä on tapahtunu. Ei kettujen kesäniitty. Jatkoa niin pian kun suinkin on mahollista, kiitos.

[WayToBleed]

jennimur:Kiitos kommentistasi. Jatkoa on tulossa. Ajallaan.

[Aurélie]

Mitenköhän satuin lukemaan tämän... No, onnekas sattuma Aluksi vierastin vähän tuota kursivoitua tekstiä, mutta siihen tottui nopeasti ja nytpä tämä ötiäinen toivookin jatkoa!

[WayToBleed]

Aurélie: No hyvä, että totuit. On kiva kuulla. Juu, jatkoa on tulossa.

[WayToBleed]

Pahoittelen suuresti, että toinen osa on näin myöhässä, mutta betaajallani on se verran kiirusta. Sorry.
Lupaan, että kolmas osa tulee nopeampaa. Jatkakaa lukemista. Käykää myös lukemassa muita
ficcejäni, jota olen kirjoitellut. Kiiitooos!  

[WayToBleed]

2.osa

Viimeinen päivä Pariisissa alkoi. Olin Dracon kanssa ulkona jäätelöllä. Mielessäni ei pyörinyt mikään muu, kuin miten meidän lopulta käy. Jatkammeko suhdettamme salassa Ronilta, vai loppuisiko se siihen?
 
"Hermione, kuulitko sinä", Draco sanoi lopulta ajatusteni läpi ja katsoi huolestuneena harmailla silmillään.
"Anteeksi. Ajattelin vain yhtä asiaa."
"Ai mitä", Draco kysy ja sipaisi jäätelöä kielellään.
"No… Ei se mitään ole. Unohda. Tyttöjen juttuja."

Huitaisin kädelläni ilmaan välinpitämättömästi ja hymyilin Dracolle.
"Jaahas. Että sillä tavalla", Draco naurahti ja heitti loput jäätelöstään roskikseen.
 
Kävelimme pitkää kauppakatua pitkin käsi kädessä hymyillen toisillemme koko ajan. Eteemme ilmestyi kukkamyyjä, joka myi punaisia ruusuja koristaan. Draco osti minulle yhden. Se oli todella kaunis, mutta Draco sanoi, että minä olin vielä kauniimpi. Se oli juuri sellainen tilanne, jolloin en voinut pitää käsiäni erossa Dracosta enää sekuntiakaan. Syöksyin hänen kaulaansa ja hän suuteli minua. Draco maistui yhä vaniljajäätelölle. Aika kuitenkin meni liian nopeasti.
 
"Minun pitäisi varmaan lähteä jo pakkaamaan…"
"Ei kai sinun vielä, jäisit", Draco sanoi ja halasi minua hellästi.
"No kai minä voin vielä jäädä… Hetkeksi", naurahdin ja suutelin Dracon poskea.
"Tiesin. Et voi vastustaa minua", Draco hymyili.
"Kuka niin väittää?"
"No ei mitään! Puhun vain omiani", Draco hörähti suloisesti.
"Niinhän sinä aina."
 
Minulla on niin ikävä sitä aikaa. Kaikki oli niin huoletonta ja hauskaa. Kukaan ei meitä estänyt. Paitsi aika.
 
Kun pääsimme hotellille, juoksimme kilpaa hissiin. Draco tönäisi minut ensin sisään ja painoi kerroksemme nappia. Aluksi hän katsoi minua hengästyneenä ja tuli sitten lähemmäs. Tönäisin hänet leikkisästi poispäin ja huomasi hätäisyyden Dracon silmissä, mutta se muuttuikin himoksi ja hän nosti minut seinää vasten syliinsä. Nauroin hänelle ja purin hänen niskaansa.
"Hermione?"
"Niin?"
"Jäisit Pariisiin kanssani", Draco kuiskasi korvaani ja suuteli sitä.
"Draco…"
"Jäisit" Pyristelin pois hänen otteistaan ja käännyin nurkkaa kohti.
"En voi. Ron…"
"Ei taas! Rakastatko sinä edes häntä?!" Tuo kysymys pysäytti ajan ja olin hiljaa.

"Hermione vastaa!" Hissin ovet aukenivat ja näin sen mahdollisuudeksi karata. Juoksin ulos, mutta Draco ehti saada minut kiinni ja iski minut seinää vasten.
"Miksi juokset karkuun?! Etkö voi vain vastata?!"
"Draco anna olla!"
"Eli rakastat häntä", Draco sanoi ja astui muutaman askeleen pois minusta. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta heiluvista harteista päätellen hän itki. Se sattui minua yhtä paljon. Olin kokonaan unohtanut Ronin. Se mitä tunsin Dracoa kohtaan, ei enää ollut ihastusta, vaan rakkautta. Tiedän, että olin sanonut Dracolle aikaisemmin, että rakastin häntä, mutta se ei välttämättä silloin pitänyt paikkaansa. Nyt piti.
"Draco. Sinun pitää ymmärtää." Kävelin hänen luokseen ja halasin häntä. "En voi sille mitään."
"K-kyllä minä…ymmärrän", Draco sanoi lopulta ja paino harteiltani katosi. Hymyilin, mutta Draco ei. Hän vain kääntyi ja meni huoneeseensa. Sen jälkeen en häntä Pariisissa nähnyt.

[BlueIce]

Niin romanttinen, mutta niin surullinen tarina!

Niin mielenkiintoinen, kun koko ajan odottaa mitä tapahtui aikaisemmin, ja miksi Draco nauroi Hermionelle. Jatkoa heti, kun ehdit kirjoittaa!

[WayToBleed]

BlueIce: Kiitos jälleen kommentistasi. Juu sain juuri tietää, että betaajallani on tammikuussa
kahden viikon betaus loma. Joten kolmas osa saattaa myöhästyä hiukkasen tai jos kirjotan sen seuraavan viikon
aikana niin voi olla mahdollista, että se tuleekin jo ennen aikojaan. Mutta en osaa sanoa.

Kaikki selviää aikanaan...  

Hyvää Joulua!

[Herski]

Oi,Kiitos ihanasta jatko-osasta.
Pidin. Jatkoa odottelen innolla.

Hyvää Joulua kaikille!

[WayToBleed]

Herski: Hyvää joulua ja kiitos kommentistasi!