Vaahtokarkkijuonia H/D S

[Drakness]

Nimi: Vaahtokarkkijuonia
Kirjoittaja: MasterSkald
Ikäraja: S
Genre: Fluffy, Angst

Joulu oli jo saavuttanut Tylypahkankin tilukset. Siitä kielivät lukuiset kimallenauhat ja haarniskoiden iloisen ruokottomat joululaulut. Taivaalta leijaili suuria lumihiutaleita, ja kauempaa näyttikin kuin maa olisi peittynyt pumpulipilveen.
Suurin osa oppilaista oli matkustanut kotiin viettämään juhlaa perheensä kanssa. Harryn seurana ei siis tavalliseen tapaan ollut Ronia ja Hermionea, eikä edes rohkelikoista ainutkaan ollut jäänyt linnaan.
Se tarkoitti, että Harrylla oli käytössään koko torni, mutta ei yhtään tekemistä.
Lumen tultua oli linnan vallannut autioituminen ja aaveet, jotka eivät ulkoilmassa viihtyneet.
Harrya harmitti paljon enemmän hänen nähdessään, miten harvat oppilaat leikkivät lumisotaa.
Järvellä näkyi olevan joku nuoripari luistelemassa. Harry ei voinut tukahduttaa pientä kateuden pistosta nähdessään heidän uppoutuneen toisiinsa varsin läheisellä tavalla. Huokaisten hän lähti tornihuoneesta etsimään itselleen jonkinlaista ajanvietettä.

Matkalla Suureen saliin Harry törmäsi ilokseen Dumbledoreen, joka lahjoittikin hänelle vaahtokarkkipussin piristykseksi. Rehtori näet arvasi mitä Harryn mielessä liikkui, eikä voinut olla pitämättä näppejään erossa siitä. Hänestä oli mukava nähdä, miten Harryn vihreisiin silmiin syttyi valo pojan saadessa itselleen jotakin tekemistä tyhjän olemisen sijasta.
Samainen valo kuitenkin kaikkosi yllättävän pian Harryn tajutessa hämärässä porraskäytävässä, että joku itki.
Ääni oli katkonaista, kuivaa nyyhkytystä ja se tuntui kantautuvan huomaamattomasta ikkunasyvänteestä. Harry hiippaili uteliaisuuttaan lähemmäs, vaahtokarkkipussi edelleen kädessä riippuen.
Ikkunan ääressä kyhjötti selin Harryyn poika, jonka platinanvaaleat hiukset ja jotenkin siro olemus olivat Harrylle kumman tutut. Hämmästyksekseen Harry totesi pojan olevan Draco, mutta jonka yleensä niin ylpeä olemus oli tänään tipotiessään.
Harry ei ensin tiennyt miten asiaan suhtautuisi, sillä loppujen lopuksi hänen vanha vihollisensa kävi sääliksi.
Sitten Draco kääntyi ja hänen harmaat silmänsä laajenivat yllätyksestä kun poika tajusi kuka hänet oli löytänyt.
”Potter. Tämän ainoan kerran.. mene pois.” Draco sanoi jotenkin surkealla äänellä, joka oli kaukana ylimielisestä. Itse asiassa poika toi Harryn mieleen hänet itsensä, silloin kun kaikki vaikutti harmaalta. Mutta toisin kuin Draco, Harry itse tiesi mitä tuollaisina hetkinä juuri eniten kaipasi.
Niinpä Draco yllätyksekseen löysi itsensä toisen pojan syleilystä, mutta ei kuitenkaan väittänyt vastaan vaan antautui nauttimaan hetkestä täysin rinnoin.
Kun he viimein irrottautuivat toisistaan, olivat molemmat hiukan hengästyneitä ja hiukset sekaisin.
Harry hymyili Dracolle ja näytti pussia kädessään.
”Haluatko vaahtokarkkeja? Voitaisiin mennä Rohkelikkotorniin paistamaan nämä takassa..”
Draco hymyili hellästi takaisin, sillä enää hän ei pelännyt näyttää tunteitaan mustatukkaiselle pojalle.
”Mennään vain.” Mielessään hän tiesi, että muutakin tulisi varmasti tapahtumaan, olihan Rohkelikkojen tupa kuulemma tyhjillään..
Draco virnisti Harryn selälle. Pikku esitys oli kannattanut ja nyt Harry olisi hänen.

[M.Malfoy]

Oooh!
Ajattelin lukiessani, että onpa ihana, siirappinen kliseinen one-shot. Mutta sitten tuo viimeinen lause sai koko kommenttini muuttumaan. Oih, pikku-Draco oli joutunut juonimaan saadakseen Harryn omakseen. <3 En jotenkin voi olla sulamatta.
Kiitos tästä aivan ihanasta tarinasta <3

-D.M.LOVE

[Drakness]

Kiitos, D.M.LOVE. Tuli vain jotenkin mieleen, että tuohan olisi juuri Dracon tapaista ja itsekin pidän salajuonista.. 

[Yökulkija]

Minäkin luin tätä viimeiseen virkkeeseen asti sillä mielellä että okei, taas yksi ficci jossa Harry löytää itkevän Dracon. Onnistunutta lukijan harhaanjohtamista.

Tämä ficci oli perinteinen ja tosi sujuva, jotenkin tuli mieleen Rowlingin tyyli kirjoittaa. Vaahtokarkit oli kiva lisä, kuka nyt vaahtokarkeista ei piristyisi. Jotenkin niin kovin Dumbledoremainen ajatus piristää alamaissa olevaa Harrya vaahtokarkeilla.

”Potter. Tämän ainoan kerran.. mene pois.” Draco sanoi jotenkin surkealla äänellä, joka oli kaukana ylimielisestä. Itse asiassa poika toi Harryn mieleen hänet itsensä, silloin kun kaikki vaikutti harmaalta. Mutta toisin kuin Draco, Harry itse tiesi mitä tuollaisina hetkinä juuri eniten kaipasi.

Oi. Jotenkin suloista. Ja Harryn ehdotus karkkien paistamisesta Rohkelikkotornissa Dracon piristämiseksi oli sekin jotenkin suloinen.

Niin ja se loppu... Haha. Draco on ovela.

[Drakness]

Tämä ficci oli perinteinen ja tosi sujuva, jotenkin tuli mieleen Rowlingin tyyli kirjoittaa

Kiitos, Yökulkija, sait minut virnuilemaan omahyväisesti kuin Malfoy konsanaan 

[Herkkuoone]

Luin tämän jo viime yönä, mutta olin aivan liian väsynyt saadakseni sanottua mitään edes puoliksi järkevää, joten yritetäänpä sitä nyt.

Ensimmäiseksi, tykkään sun kuvailusta. Sitä on mukava lukea – olisi ollut mukava lukea vielä paljon pidemmältikin kuin vain tämän ficletin verran. Tosin täytyy myöntää, ideasi on sovitettuna tähän loistavasti ja siitä olisi voinut tulla puuduttavaa luettavaa, jos sitä olisi yrittänyt lähteä venyttämään vielä. Ehkä siis parempi kuitenkin näin. :> Erityisesti ”Siitä kielivät lukuiset kimallenauhat ja haarniskoiden iloisen ruokottomat joululaulut.” – lausahdus iski minuun. Ehdin jo hetken aikaa ajatella lauseen alun luettuani, että haarniskat olisi noiduttu laulamaan kauniita lauluja, mutta kuinka väärässä olinkaan. x) Olisi kyllä kivaa kuulla joskus, miltä haarniskoiden laulamat ruokottomat joululaulut kuulostavat ja saada vielä tuo esitys taltioitua. : D

Toiseksi, idea. En olisi osannut aavistaa, että tämä saisi sellaisen käänteen kuin sai, vaan luulin, että tämä on yksi niistä kliseisistä ”Draco itkee, Harry säälii ja menee lohduttamaan, sitten yhtäkkiä tajutaankin rakastavansa toista” – juonista, joten olin hyvin, hyvin iloinen, kun ei ollutkaan! Lisäksi otsikkosi on ihastuttavan makea ja liittyy vielä kivasti tekstiinkin hieman suurempana osana kuin yhtenä mainintana vain. Otsikko oli itse asiassa parituksen lisäksi se toinen ratkaiseva asia, jonka vuoksi tätä saavuin lukemaan. :> (Ja nyt tekee mieli vaahtokarkkeja, mörh.)

Draco virnisti Harryn selälle. Pikku esitys oli kannattanut ja nyt Harry olisi hänen.

Tämä! Iih! <3 Tosi ihana keksintö laittaa Draco tekemään tällainen pieni esitys Harrylle, jotta saa pojan omakseen! Suloista ja hyvin dracomaista. Draco on oikein, oikein kiero käärme, joka osaa kyllä keinot saadakseen jotain haluamaansa. : D

Kiitos paljon!
~ Herkku.

[Drakness]

Kiitos, Herkkuoone. Harhaanjohtaminen on aina yhtä mukavaa...

Ja kiitos myös onski, itsellä menee joskus nämä tupajutut sekaisin kun aina ei voi olla varma miten ihmiset ne kirjoittaa. Luulen, että se lukemisen vaikeus johtuu ihan sinusta, koska itsellä ei ainakaan ole ollut vaikeuksia tämänkaltaisten tekstien kanssa, kirjoitin niitä itse tai en. Betaa olen joskus harkinnut, mutta tullut siihen tulokseen että en halua kenenkään lukevan niitä etukäteen..

[Fírinne]

Todella ihana ficci! Kun luin tätä, niin minulla ei ainakaan teksti lukiessani tökkinyt, vaan meni eteenpäin, aina loppuun saakka! Onneksi lisäsit tuonne loppuun tuon Dracon juonikkuuden, koska muuten tämä olisi ollut minun makuuni liian fluffyinen. En osaa nyt muuta sanoa kuin, että hyvää työtä! Kirjoita lisää tälläisiä!

-Mara

[Drakness]

Juuh, kiitoksia. Enpä tuosta tiedä, kirjoitanko lisää, mutta voi olla että innostun jossain vaiheessa kokeilemaan eri parituksia. Jätetään se asia avoimeksi, ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo.. 

[Ripple]

No olipas siinä siirappia ja Ooc:tä kerrakseen  Huokaisin pienesti helpotuksesta viimeisen virkkeen kohdalla, se oli suoranainen pelastus! Ihan mukava pikku ficceröinen, vaikkakin kovin fluff minun makuuni, lopusta huolimatta

Paritus tosin oli se ainoa oikea

[Drakness]

Hehe, kiitos. Harvoinpä tämmöisiä tulee kirjoitettua, mutta kun kerran kirjoitin niin kirjoitinpa kunnolla