Kirjoittaja Aihe: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11/ osa 2. Kesken, ei jatku  (Luettu 1507 kertaa)

Vyra

  • Vieras
Ficin nimi: Kissanpäivä
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Hetalia + erilaiset sadut ja mytologiat
Genre: Seikkailu, draama ja vähän romantiikkaa
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Egypti, Kreikka, Espanja, Romano, Englanti, Ranska, Preussi, Unkari, Hollanti (jee!), Kiina, Japani, Hong Kong... ja muutama muu // Spamano, PruHun, FrUK ja mainintana voi esiintyä myös SuFin, GerIta ja PolLiet.
Vastuuvapautus: Hetalia ei ole minun, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan

Huom!
Tämä kuuluu samaan sarjaan muiden satu-AU juttujeni kanssa. Tämä on lähes suoraa jatkoa Pandoralle, joten se kannattaa lukea ensin. Oikea järjestys on:
Kaunotar
Virhe
Pandora
Metsärosvo
Mereltä päin
Kerro, kerro...
Elizan täydellinen värväysopas
Kissanpäivä

Ihmisnimet käytössä! Egypti = Gupta, Kreikka = Herakles, Espanja = Antonio, Romano = Lovino, Englanti = Arhur, Ranska = Francis, Preussi = Gilbert, Unkari = Eliza /Erzsébet, Hollanti = Tim, Kiina = Yao, Japani = Kiku, Hong Kong = Li, Taiwan = Mei.

A/N: Minä tässä taas hei.
Eli Kissanpäivä on nyt täällä. Minulla ei ole vielä mitään hajua mitä kaikkea tässä tulee tapahtumaan, mutta arvioisin että tästä tulee samaa pituusluokkaa Pandoran kanssa. Varautukaa kuitenkin hitaaseen päivitystahtiin, koska minun elämässä tapahtuu parhaillaan jänniä asioita ja ne vievät hämmästyttävän paljon aikaa ja huomiota.
Kuten näkyy, aasialaiset valtiot pääsevät viimein mukaan! Ja sain Hollannillekin rooli! Pääosassa tulee olemaan Egypti ja Kreikka, mutta sivujuonia on muodostumassa jo pari... tai kolme. Tällä kertaa mukaan on sotkettu Aladdin, muita tuhannen ja yhden yön satuja sekä hieman aasialaista mytologiaa.
Toivon kovasti, että tulette pitämään tästä ja jaksatte näitä AU:ta vielä (on mulla noita oikeitakin tuolla mutta ne on vähän kesken...), koska mulla on suunnitelmat kahdelle muullekin jatko-osalle tämän jälkeen. Tavallaan. Toinen on FrUKia ja toinen Hollannista.

Kiitos kaikille, jotka kommentoitte edellisiä osia! Olkaa hyvä~


Summary:

Gupta onnistui vahingossa herättämään lampun sisään kirotun Herakleksen vuosia kestäneestä unestaan. Pian tämän jälkeen Herakles ja Gupta ajautuvat omaan seikkailuunsa, jonka määränpää ei olekaan aivan niin yksinkertainen. Vapauttaakseen Herakleksen lampusta heidän täytyy löytää miehen kadonnut kissa, mikä sekään ei ole aivan helppoa koska Herakles ei aivan muista missä näki sen viimeksi.

Lovino ja Antonio, nyt maailman kuuluisimman ilmarosvot, viettävät elämäänsä aivan kuten tahtovat. Tosin Lovino ei ole vieläkään saanut lunnasrahoja Gilbertistä ja muutkin Antonion kaverit haluavat liittyä mukaan. Heidän enemmän tai vähemmän rauhallinen elämänsä kuitenkin häiriintyy, kun eräs nuori poika ja unelias lampunhenki päättävät tipahtaa juuri heidän aluksensa kyytiin. Mutta kun hinnasta sovitaan, ilmarosvomme ovat varmasti mukana ja ottavat suunnan itään.

Eliza on vihainen ja päättänyt etsiä käsiinsä sen kadonneen miehen, joka on hänelle velkaa ja lupasi olla aina lähellä. Hän ei tietenkään tiedä mitään Gilbertin olinpaikasta, mutta sehän selviää helposti kuulustelemalla niitä, jotka näkivät hänet viimeksi. Ikävä kyllä yksi näistä on Tim, joka olisi vain halunnut jatkaa elämäänsä kerrankin rauhassa eikä missään nimessä sotkeentua enää yhteenkään kiroukseen. 

Tervetuloa uuteen seikkailuun, joka on täynnä päätöntä menoa, outoja tilanteita sekä vanhoja ja uusia tuttuja. Kaunottaren ja Pandoran itsenäinen jatko-osa: Kissanpäivä!


Jälleen kerran…

”Miksi minun täytyy olla mukana joka kerta?”

…On aika seikkailla

”Oletko nähnyt kissaani täällä?”
”En”
”Paras sitten etsiä se.”

Uudet sankarit

”Tuo tyyppi vain ilmesty puff lampusta! Ja nyt hän nukkuu, kuka ihme ilmestyy lampusta ja nukahtaa heti?”
*
”Sanko esitellä: Li Xiao, Mei Xiao, Lien Chung, Im Yong ja Yao Wang!”
”…Okei, minä en tule todellakaan muistamaan noita nimiä.”
*
”Sinä se et taida olla kovin puhelias kaveri?”
”…”
”Juuri tuota tarkoitin.”

Vanhat tutut

”Lovi, älä enää heitä ketään laidan yli, ole kiltti. Me olemme aika korkealla.”
*
”Sinä kerrot minulle nyt heti, missä Gilbert Beilschmidt on!”
*
”Minä en pidä sinusta. Enkä sinusta. Enkä sinustakaan. Sinä olet ok, mutta tuo tyyppi vieressäsi on täysi idiootti.”

Samat kuviot

”Eli jos lennämme tuonne tästä näin ja sitten tuosta tuohon päädymme ehkä sinne tai sitten tuonne.”
”Anna se kartta tänne.”
”Enkä anna. Homma on hallussa.”
”Sinä pidät sitä väärin päin!”
”Oho, niinpä pidänkin. Tämän takia emme siis koskaan löydä mihinkään.”

Tervetuloa mukaan…

”Tämä on viimeinen kerta! Minä en suostu enää mihinkään ennen kuin te maksatte! Tuplana!”

Kissanpäivään!

”Kis kis, kisu” 


Prologi: Näin kaikki alkaa taas

Muutama viikko Feliksen ja Toriksen paluun jälkeen muiden jo nukkuessa Eliza käveli yhä linnan pitkiä käytäviä pidellen kädessään sytytettyä kynttilää valoa tuomaan. Hän ei pelännyt yön pimeää eikä hiljaisuutta, mutta hän oli syvällä mietteissään ja hän oli harkinnut tekojaan pitkään ennen kuin oli lopulta tehnyt päätöksensä. Eliza ei ollut pelkuri ja hänellä oli tarpeeksi itsepäisyyttä, että hän vei päätöksensä aina loppuun asti, kunhan oli vain sen tehnyt.

Nainen käveli huoneeseensa ja laski kynttilän pöydälle laskeutuessaan lattialle polvilleen puuarkun eteen. Hän kaivoi kaulassaan roikkuvan pienen avaimen esiin ja katsoi sitä hetken ennen kuin nyökkäsi ja avasi arkun. Hän tunsi monien muistojen nousevan mieleensä nähdessään arkussa mustan sametin päällä lojuvat metalliset rannesuojukset. Ne olivat koristeltu yksinkertaisilla kaiverruksilla ja ajan sekä käytön kuluttamat, mutta nainen kohteli niitä kuin tärkeintä aarrettaan. Tottuneesti hän kiinnitti ne ranteisiinsa ja nykäisi sitten mustan sametin pois arkusta paljastaen niiden alla piilossa olleet vaatteet.

Hetken päästä linnanemäntä Eliza oli kadonnut ja tilalle oli palannut Erzsébet. Hän hymyili letittäessään pitkät hiuksensa ja katsoessaan itseään. Kaikki näytti täydelliseltä.

”Gil”, nainen sanoi hieman vaarallinen sävy äänessään ja ottaessaan sängyn päällä lojuvan paistinpannun käteensä, ”minulla on sinulle paljon asiaa.” Hän puhalsi kynttilän sammuksiin, jätti lyhyen kirjeen yöpöydälle ja hiljaisin askelin poistui linnasta.

 ”Sinä tarvitset mahtavaa minua ja minä en aio koskaan jättää sinua”, Gilbert oli sanonut hänelle ja Eliza aikoi varmistaa, että mies pitäisi sanansa.

*****

Gupta istui yksin keitaan toisella puolella ja katseli tähtiä. Joskus hän tunsi tarvitsevansa hetken rauhaa ja silloin hän käveli tai ratsasti aivan keitaan laidalle, jonne kukaan muu ei tullut keskellä yötä. Täällä hän sai olla täysin rauhassa ja ajatella vain omia asioitaan.

Habiba nyhti kitukasvuista ruohoa lähettyvillä ja Gupta pyöritteli amulettiaan sormiensa välissä. Hän oli tuonut myös uuden öljylamppunsa mukanaan, mutta huomannut aivan liian myöhään ettei siinä ollut edes sytytyslankaa, joten se oli siis aivan hyödytön hänelle. Se oli kuitenkin suhteellisen nätti, joten poika kaivoi sen esiin laukustaan ja tutki sitä hetken. Kuun kalvakassa valossa hän ei tietenkään nähnyt kunnolla, mutta hänestä näytti aivan siltä että lampun kylkeen oli kirjoitettu jotain. Kulmiaan kurtistaen hän peitti kätensä hihallaan ja pyyhkäisi lampun pintaa muutaman kerran saadakseen pölyn pois ja tekstin näkyviin.

Hän ei osannut odottaa, että lamppu alkaisi täristä. Säikähtäneenä hän tiputti sen käsiinsä ja katsoi kuinka vaalea savu tulvi ulos lampusta ja otti hetken päästä nukkuvan miehen hahmon. Habiba nosti päätään ja katsoi uutta tulokasta uteliaana, mutta ei näyttänyt varautuneelta mikä oli Guptan mielestä hyvä merkki. Mutta lampuista ei kuitenkaan ilmestynyt miehiä joka päivä, joten poika tuijotti hahmoa varuillaan.

Mies oli pukeutunut yksinkertaisiin vaatteisiin ja hänellä oli kultaiset renkaat kummankin ranteensa ympärillä. Ruskeat hiukset olivat sekaisin ja hän näytti hyvin tyyneltä nukkuessaan hiekalla. Gupta yritti liikkua mahdollisimman hiljaa nostaessaan kepin maasta ja kävellessään varoen lähemmäs. Päästyään sopivan etäisyyden päähän hän tökkäsi miestä kylkeen kepillä muutaman kerran, kunnes mies näytti havahtuvan.

”Kuka sinä olet?” Gupta kysyi, kun mies viimein avasi silmänsä ja katsoi häntä haukotellen.

”Heracles Karpusi”, hän sanoi uneliaalla äänellä ja hieroi kasvojaan käsillään, ”mikä tämä paikka on.”

”Aavikko”, Gupta vastasi heti ja kallisti päätään. Mies vaikutti todellakin oudolta. Hän nousi istumaan eikä näyttänyt kiinnittävän Guptaan juurikaan huomiota. Oikeastaan hän vain katseli ympärilleen etsien ja näytti hieman pettyneeltä kun ei löytänytkään sitä mitä oli hakenut.

”Oletko sattunut näkemään kissaani missään?” hän lopulta kysyi haroen hiuksiaan kädellään ja Gupta pudisti hitaasti päätään.

*****

Tim istui keskellä metsää ja olisi varmasti ollut täysin tyytyväinen tilanteeseen ja oloonsa, jos eräs asia ei olisi vaivannut häntä. Viime aikoina elämä oli ollut suhteellisen rauhallista ja kiireisin sankaritöidentekokausi näytti olevan ohitse siltä vuodelta. Jostain syystä sankarit olivat aktiivisimmillaan kesällä eikä kukaan tuntunut haluavan seikkailla keskellä talvea, joten Tim piti hetken rauhallisuutta täysin normaalina.

Lux harjasi hevosia ja Tim kuuli hänen juttelevan niille matalalla äänellä, joten kauppias sai aivan rauhassa olla mietteissään. He olivat pysähtyneet yhdelle tutuista paikoistaan pienen joen varteen ja yö oli jo laskeutunut jättäen vain nuotion tuomaan valoa pimeään. Tosin Timillä oli vaunuissaan valokristalleja, joilla olisi saanut halutessaan valaistua vaikka koko metsän, mutta viisaat ihmiset eivät herättäneet huomiota itseensä sellaisilla tempuilla ja Tim ei ollut kovin tyhmä.

Mies pyöritteli kädessään etsintäkuulutusta, jonka Sadik oli hänelle antanut. Yleensä asia ei olisi Timiä paljoa kiinnostanut, koska hän oli varmasti etsintäkuulutettu aivan yhtä monessa paikassa kuin kuuluisa merirosvo kolmikko, joka nytkin lenteli ilmeisesti jossain. Tim oli tottunut saamaan osakseen karuakin kohtelua, mutta jokin tässä asiassa oli nyt toisin.

Ensinnäkin kuva. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan oli saanut tehtyä hänestä näin yksityiskohtaisen kuvan ja se teki Timin olon hieman epämiellyttäväksi. Toinen hänen mieltään painava asia oli se, että kaikki tuntui viittaavaan siihen että jotain oli tapahtumassa. Ensin Sadik, hänen kilpakumppaninsa, oli antanut hänelle etsintäkuulutuksen, sitten Mona oli varoittanut häntä siitä että jotain outoa oli tekeillä idässä ja nyt alkoi näyttää yhä selvemmin siltä, että jokin halusi hänet Itäiseen valtakuntaan. Minne tahansa Tim menikin, kaikkialla oli merkkejä idästä.  Lohikäärme kaiverruksia, matkalaisia outoine kielineen, kääröjä täynnä kirjoitusmerkkejä…

Tim todella vihasi sitä, kun kohtalo alkoi vihjailla hänelle.

Mies murahti hiljaa ja hieroi käsillään kasvojaan. Hänen ei todellakaan tehnyt mieli mennä itään enää koskaan, mutta kohtalo osasi olla todella ärsyttävä asia, jos sitä ei kuunnellut heti. Kerran hän oli pysynyt itsepintaisesti omissa oloissaan vihjailusta välittämättä ja lopulta erään todella erikoisen ja pitkän tapahtumaketjun päätteeksi hän oli herännyt pää särkien pienestä luolasta keskellä sademetsää. Se ei ollut kovin kivaa.

Yhtäkkiä jokin liikahti pensaikossa hänen lähellään ja hän jännittyi heti. Tim ei kuitenkaan hypännyt ylös vaan piti asentonsa ja hivutti kätensä miekkansa kahvalle. Joku varomattomampi olisi vain ajatellut jonkun eläimen liikahtaneen metsässä, mutta Tim oli paljon tottuneempi ja hän erotti pusikossa piileskelevän ihmisen eläimestä.

Pusikosta kuului toinen risahdus varmistaen miehen epäillyt. Hän ei kuitenkaan ehtinyt nousta ylös maasta, kun nainen astui esiin metsästä.

”Sinä huomasit minut”, nainen sanoi pettyneenä, ”no, mennään sitten asiaan. Kerro minulle, missä Gilbert Beilschmidt on?” Timiltä meni hetki tunnistaa nainen samaksi, joka hoiti taloutta lordi Oxenstiernan linnassa.

”Eliza?” hän kysyi rentoutuen hieman, mutta nainen nyrpisti huuliaan.

”Erzsébet”, hän korjasi, ”Eliza on nimi linnanemännälle.” Eliza oli pukenut päälleen vaatteet, jotka Tim tunnisti arokansan eliittisotureiden asuksi ja hänellä oli kädessään paistinpannu jolla hän osoitti miestä hieman levottoman uhkaavan tapaan.

”Selvä”, Tim sanoi silmäillen naista, ”huhut pitivät ilmeisesti siis paikkansa. Sinä todella olit soturi.”

”Olen”, Eliza korjasi taas, ”ja kerro jo, missä se mies on? Minulla ei ole koko päivää aikaa ja…” Tim nosti kätensä ylös.

”Ensinnäkin, sinä ilmestyt paikalle tyhjästä ja uhkailet minua paistinpannulla”, hän sanoi tiukasti, ”toiseksi, minä en edes tiedä eikä minua kiinnosta, missä hän on. Ja kolmanneksi, sinä et edes tervehtinyt.”

”Oi anteeksi, arvon sir”, Eliza sanoi äkäisesti ja niiasi nopeasti, ”hyvää iltaa. Kerro nyt.”

”Jollakin on huono päivä…”, Tim mutisi ja otti askeleen taaksepäin, kun nainen työnsi paistinpannunsa hänen rintaansa vasten.

”Todella huono”, hän myönsi. Lux tarkkaili tilannetta sivummalta, muttei yrittänytkään puuttua siihen. Hän oli jo vuosia sitten päättänyt, että Tim saisi itse hoitaa itsensä pois hankalista tilanteista. Hevoset tuntuivat olevan samaa mieltä, koska ne osoittivat vain lievää mielenkiintoa isäntäänsä kohtaan.

”Jos vaikka istuisit alas ja minä tarjoan sinulle suklaata”, Tim ehdotti, mutta Eliza ei tuntunut olevan kiinnostunut asiasta.

”Kerro minulle vain, mitä haluan tietää”, nainen sanoi rauhallisesti, mutta uhkaava sävy äänessään. Tim totesi mielessään, että oli ollut aivan oikeassa kun oli vuosia sitten päättänyt että naiset olivat hänen asiakkaistaan pelottavampia.

”Minä en oikeasti tiedä”, Tim sanoi.

”Sinulla on peli”, Eliza totesi, ”Feliks sanoi, että se on nyt sinulla.” Niin, se peili. Hetken Tim toivoi, ettei olisi pyytänyt sitä maksuksi palveluistaan.

”Ehkä onkin”, kauppias myönsi, ”mutta miksi auttaisin? Sinä et ole edes pyytänyt tarjousta vielä.” Eliza katsoi häntä hetken, mutta sitten naisen ilme vaihtui täysin. Hänen tiukka ilmeensä suli surulliseen katseeseen joka olisi saanut Gilbertin hyvin hämmentyneeksi ja tuntemaan outoja asioita, ja hän laski paistinpannunsa alas.

”Voi Emma raukkaa…”, Eliza sanoi itkuisella äänellä, ”raukka parka.” Tim näytti epäilevältä ja hän tiesi astuvansa suoraan ansaan, mutta ei hän voinut olla kysymättäkään.

”Mitä hänestä?” hän kysyi ja naisen katseessa vilahti pieni voitonriemu, kun mies tarttui syöttiin.

”On vain niin hirveää, kun on noin sydämetön veli”, hän sanoi surkuttelevalla sävyllä, ”voih, Emmaa… Mitähän hän ajattelisi jos kuulisi?”

”Älä kerro hänelle!” Tim tuhahti, mutta Eliza pudisti päätään.

”Miten voisin olla kertomatta?” hän kysyi ja Tim huokaisi. Hän oli hävinnyt jo.

”Hyvä on”, hän sanoi hetken päästä, ”minä vien sinut sinne, missä se mies on. Oletko nyt tyytyväinen?”

”Erittäin”, Eliza totesi tyytyväisenä heittäen kerralla äskeisen surumielisyytensä pois ja ottaen tilalle taas oman tiukan asenteensa.

”Hieno juttu”, Tim murahti, ”Lux! Lähdemme huomenaamuna.”

Kauppias ei edes vilkaisut taikapeiliä. Hänen ei tarvinnut, koska hän oli aika varma siitä mihin suuntaan pitäisi mennä. Hän ei ollut valehdellut Elizalle siitä ettei tiennyt Gilbertin olinpaikkaa, koska hän ei oikeastikaan tiennyt sitä. Hänellä oli vain todella vahva aavistus.

Tim 0, kohtalo 1.


A/N: heh he, prologin alku oli kokonaan Pandoran ja Kerro, kerron epilogeista, jos tuli sellainen olo että näyttää tutulta.
Ensimmäisen osan nimi on "Missä minun kissani on?" ja siinä pääsemme todella alkuun. Miksi Kreikka on lampussa, miksi kohtalo kiusaa Hollantia ja kuinka ihmeessä Ruotsin linnassa pärjätään ilman Unkaria? Se kaikki selviää tarinan edetessä...

~ Vyra
« Viimeksi muokattu: 11.03.2016 00:20:26 kirjoittanut Vyra »

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11
« Vastaus #1 : 22.12.2014 01:45:01 »
Tämä nimi on vaan todella hyvä, kissanpäivähän viittaa lekotteluun ja leppoisaan oleskeluun mutta seikkailuissa tuskin kukaan voi rentoutua ja viettää pelkkää kissanpäivää. poika rukat joutuvat heti kinkkiseen tilanteeseen, toisaalta jos on uinunut vuosia lampussa on aika ymmärrettävää ettei kykene muistumaan mihin kissansa näki ja koska kissat ovat liikkuvaa sorttia on mahdotonta sanoa viihtyvätkö ne paikoillaan.  Mielenkiintoinen ajatus tuo että on olemassa sankari kausi joka on kesällä, toisaalta talvella voi olla hieman hankalampi tehdä sankaritekoja ja ehkä jopa vaarallisempaa mutta ainahan on poikkeuksia jotka ovat joko liian rohkeita, hulluja tai vain tyhmiä lähteäkseen silloin kun suurin osa sanoisi ei.

Tim saa paljon tiedonmurusia kauppiaana ja vaikuttaakin henkilöltä joka tietää useimmiten eniten, kaiketi kauppiaalta jolta voi saada melkeinpä mitä tahansa löytyy myös aina arvokkaimmat tiedot, kiinnostaa kyllä todella se että mitä Tim on oikein puuhastellut päästäkseen noin tarkkaan etsintä kuulutukseen. Huomasin muuten että moni näistä hahmoista on päätynyt etsintä kuulutetuksi. Elizan ase on vain aivan mahtava, paistinpannu on myös niin käytännöllinen ettei kukaan takavarikoi sitä sillä kuinkahan moni pitää sitä uhkana ellei ole saanut kolautusta siitä. Elizahan osaa kiristää ja käyttää hienosti ihmissuhteita avuksi löytääkseen Gilbertin. No voi Timiä, hän ei taida ikinä tulla päihittämään kohtaloa mutta ehkä hän on jo tottunut siihen aikojen saatossa, silti jostain syystä epäilen moista.

”Eli jos lennämme tuonne tästä näin ja sitten tuosta tuohon päädymme ehkä sinne tai sitten tuonne.”
”Anna se kartta tänne.”
”Enkä anna. Homma on hallussa.”
”Sinä pidät sitä väärin päin!”
”Oho, niinpä pidänkin. Tämän takia emme siis koskaan löydä mihinkään.”
Voi ei, elämässä sitten sattuu ja tapahtuu! Tämä oli kyllä mainio kohta!

Tim todella vihasi sitä, kun kohtalo alkoi vihjailla hänelle.
Tim parka kohtalo ei selvästikään huomio halua huomioida hänen tunteitaan. Kohtalo on aina mielenkiintoinen ja jostain syystä mulla on nykyään sellainen jämähtänyt mielikuva että kohtalo on henkilö joka istuskelee huoneessa ja leikittelee ihmisten kohtaloilla.

 


Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Lyndsay

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11
« Vastaus #2 : 25.12.2014 20:43:47 »
Terve vaan, olenkin uusi täällä joten tuskin olet mua ennen nähnyt. Ajattelin tulla ilmoittautumaan lukijaksi (ja sun isoksi faniksi :>) ihan kommentin muodossa. Olen muuten lukaissut nuo muutkin ficit ja pidin niistäkin ja varsinkin Pandorasta ihan tosi tosi paljon.
Ja minä kun tuota rakentavaa kommentointia vielä harjoittelen, ei tästä taida saada kauheasti irti. Ehkä joku kaunis päivä mä vielä opin ihan kunnon kommentoinnin salat.
Mutta pääasiaan palatakseni, Timiä käy kyllä vähän sääliksi kun raukka haluaisi vähitellen jo rauhoittaa tuota hektistä elämäänsä mutta koko ajan jostain tupsahtaa uusia apua kaipaavia (ja välillä aika mahdottomia tyyppejä). Rakastan muutenkin sun tapaa kirjoittaa Hollanti ja Unkari.

”Voi Emma raukkaa…”, Eliza sanoi itkuisella äänellä, ”raukka parka.” Tim näytti epäilevältä ja hän tiesi astuvansa suoraan ansaan, mutta ei hän voinut olla kysymättäkään.

”Mitä hänestä?” hän kysyi ja naisen katseessa vilahti pieni voitonriemu, kun mies tarttui syöttiin.

”On vain niin hirveää, kun on noin sydämetön veli”, hän sanoi surkuttelevalla sävyllä, ”voih, Emmaa… Mitähän hän ajattelisi jos kuulisi?”

”Älä kerro hänelle!” Tim tuhahti, mutta Eliza pudisti päätään.
Ja tästä kohdasta ei vaan voi olla pitämättä :'D Aivan mahtava!


Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11
« Vastaus #3 : 10.01.2015 01:38:16 »
Kuolotar: Kiitos! Näiden fikkien nimien keksiminen on välillä tosi hankalaa, mutta tähän olen aika tyytyväinen.

Lyndsay: Kiitos! Yay, uusi lukija, terve terve. Hollantia ei muuten kannata sääliä, se joutuu vielä vaikka mihin.

Aika lyhyt luku tästä tuli, mutta tässä tämä tälleen hitaasti ja varmasti etenee.


Ensimmäinen osa: Missä minun kissani on?

Gupta istui Habiban selässä ja antoi ohjien roikkua löysänä hevosen juodessa. Oli kulunut muutama päivä siitä, kun Heracles oli ilmestynyt lampustaan ensimmäisen kerran ja siitä lähtien he olivat tavanneet joka ilta keitaan syrjäisessä nurkassa. Gupta ei ollut edes varma miksi, mutta hän ei kuitenkaan halunnut kertoa lampussa asuvasta miehestä Sadikille. Jokin vain sanoi Guptalle, että se ei olisi hyvä idea ja sitä paitsi Heracles itse ei tuntunut pitävän naamiomiehestä. Hän ei tosin tiettävästi ollut tavannut Sadikia kertaakaan, mutta jotenkin hän oli tietoinen ympäristöstään jopa ollessaan lampun sisällä ja Sadik oli onnistunut täysin tietämättään tekemään todella huonon vaikutuksen.

Kevyt vaalea usva purkautui ulos toisesta satulalaukusta pojan takaa, mutta hän ei hämmentynyt siitä. Hän oli muutaman päivän aikana ehtinyt jo tottua Heracleksen tapaan ilmestyä paikalle. Ilmeisesti lampun hierominen oli tavallaan vapauttanut hänet, mutta myös kahlinnut hänet Guptan tahtoon. Nyt hän kuitenkin pystyi tulemaan ulos aivan miten ja milloin halusi, vaikka hän selvästi suosi pelkästään niitä hetkiä kuin paikalla ei ollut ketään muita.

”Se on… kirous”, Heracles oli selittänyt, mutta ei ollut suostunut selvittämään asiaa sen enempää tai kertomaan, miksi hänet oli kirottu. Hän oli vain pysynyt hiljaa, kun Gupta oli kysynyt ja hetken päästä poika oli tajunnut hänen nukahtaneen.

”Hei”, Gupta tervehti hiljaa, kun miehen hahmo taas materialisoitui hänen hevosensa vierelle. Heracles ehti tuskin nyökätä, kun poika nosti sylissään pitämänsä kissanpennun ilmaan. Se oli lyhytkarvainen aavikkokissa, jolla oli suuret korvat ja joka naukaisi hieman hämmentyneenä, kun sitä esiteltiin sillä tavoin niskavilloista roikottamalla.

”Onko se tämä?” Gupta kysyi ja Heracles pudisti päätään vaikka samalla myös ojensi käsiään kissaa kohti. Hellästi hän otti sen itselleen ja kumma kyllä kissakin tuntui pitävän miehestä sillä se käpertyi heti hänen käsivarsilleen ja alkoi kehrätä. Gupta oli nähnyt hänen tekevän niin aiemminkin ja jokainen kissa, jonka hän oli miehen näytteille tuonut, oli pitänyt Heracleksesta välittömästi. Yksikään ei kuitenkaan ollut juuri se, jota mies olisi tarvinnut ja kaivannut. Gupta ei tiennyt, mitä hän teki näille kissoille ja hän toivoi, ettei mies vienyt niitä kaikkia lamppuunsa. Öljylamppu täynnä kissoja kuulosti hieman eläinrääkkäykseltä.

”Ei”, Heracles sanoi, vaikka Gupta olikin jo arvannut vastauksen, ”mutta se on todella suloinen.” Poika huokaisi hiljaa ja potkaisi jalustimet jaloistaan voidakseen roikottaa niitä pitkänä hevosen kylkiä pitkin. Habiba lopetti juomisen ja astui muutaman askeleen sivulle nyhtääkseen lyhyttä ruohikkoa kavioidensa juuressa.

”Millainen se sinun kissasi oikeastaan on?” Gupta kysyi, ”ja miten se edes liittyy tähän kiroukseen.” Heracles oli hetken hiljaa ja poika ajatteli jo että hän jättäisi vastaamatta, mutta sitten mies päättikin yllättäen avata suunsa.

”Se on avain”, hän sanoi salaperäisellä tavallaan, ”tämä kirous on… sidottu siihen. Ja se kissa on söpö.”

”Söpö kissa”, Gupta mumisi tietäen jo hyvin, että ilmeisesti jokainen maailman kissa oli miehen mielestä vastustamattoman suloinen. Gupta ei tiennyt taikuudesta kovin paljoa, mutta hänen äitinsä oli kuitenkin ollut noita ja Sadik puuhasteli taikuuden kanssa jatkuvasti, joten pojalla oli ainakin jonkinlainen käsitys. Hän oli jo päätellyt, että mikä hyvänsä kirous miehessä sitten olikin, se oli todella voimakas. Vain erittäin vahva noita voisi tehdä kirouksen joka vaikuttaisi niin paljon kirotun tahtoon, ja vielä sitoa sen elävään olentoon. Gupta ei kuitenkaan ollut vielä aivan selvillä kirouksen laadusta, vaikka hän pystyikin aistimaan kaiken taikuuden, joka mieheen oli sidottuna.

”Se kirous”, Gupta sanoi mietteliäästi, ”miten se oikeastaan toimii?”

”Se on aika monimutkainen”, Heracles vastasi hetken mietinnän jälkeen, ”se antaa minulle voimat toteuttaa kolme toivomusta jokaiselle lampun omistajalle, mutta samalla sitoo minut tuohon lamppuun.”

”Mitä tapahtuu, kun kaikki kolme toivomusta on käytetty?”

”Minä joudun takaisin sisälle ja pääsen ulos vasta kun joku uusi henkilö koskettaa lamppua”, Heracles vastasi täysin vakavana. Gupta mietti hetken ja näperteli ratsunsa karheita jouhia samalla toisella kädellään.

”Sinä olet siis orja”, hän lopulta totesi.

”Niin kai olenkin.”

”Se ei ole oikein”, poika totesi.

”Moni asia maailmassa ei ole oikein.”

”Minä voin kerto Sadikille”, Gupta ehdotti, ”hän tietää paljon kirouksista ja osaa auttaa varmasti.” Pojan mielestä idea oli hyvä, mutta Heracles pudisti päätään nopeasti ja vaikutti hyvin tyytymättömältä heti kun Sadikin nimi mainittiin.

”Ei”, hän sanoi päättäväisesti, ”ainoa keino… Vapautua on etsiä kissani.”

”Onko sinulla oikeasti minkäänlaista ideaa, missä se voisi olla?” Gupta kysyi. Heracles mietti hetken ja kääntyi sitten hitaasti itään kohti tuijottaen jonnekin taivaanrannan suuntaan.

”Se on jossain tuolla”, hän sanoi melkein pohtivalla äänellä, ”kaukana tuolla. Minulla on… ystävä, joka pitää siitä huolta.”

”Mikä hänen nimensä on ja missä hän asuu?” Gupta kysyi. Jos kissa kerta löytyisi lopulta näinkin helposti, Heracles olisi tuossa tuokiossa taas vapaa. Poika vain ihmetteli hieman, miksei ollut tajunnut kysyä asiaa aiemmin tai miksi mies ei ollut maininnut siitä.

”Minä en muista”, Heracles sanoi katsoen silti jonnekin itään, ”tämä kirous… Se hämärtää asioita. En muista enää kaikkea.” Gupta nyökkäsi. Joskus kiroukset vaikuttivat erikoisilla tavoilla eikä ollut oikeastaan edes kovin outoa että mieleen ja tahtoon vaikuttava kirous sotkisi myös muistin samalla.

”Minua väsyttää”, Heracles totesi ja ennen kuin Gupta ehti sanoa mitään, miehen hahmo hämärtyi ja katosi takaisin öljylampun sisään. Habiba ravisteli korviaan hieman ja pieni aavikkokissa naukaisi pettyneenä, kun mukava mies katosi kesken silittämisen. Se ei kuitenkaan jäänyt märehtimään pettymystään kovin pitkäksi aikaa vaan lähti tassuttelemaan toiseen suuntaan päättäväisen näköisenä. Gupta katseli sen menoa hetken, mutta kosketti sitten kantapäillään kevyesti ratsunsa kylkiä ja lähti itsekin kotia kohti.

*****

Seuraavan yön ja päivän Gupta ei saanut mielestään Heracleksen kirousta tai kissaa, joka olisi avain sen rikkomiseen. Yleensä hän ei puuttunut muiden asioihin ja antoi ihmisten selvittää ongelmansa itse, mutta tällä kertaa asia tuntui jollain tavalla läheisemmältä. Loppujen lopuksi se oli hän, joka oli kutsunut kirotun miehen lampustaan ja jolle Heracles oli kolme toivomusta velkaa.

Toivomuksista puheen ollen, Guptalla ei ollut mitään ajatusta, mitä hän toivoisi. Hänellä oli jo koti, tarpeeksi ruokaa, hyvä elämä ja Habiba. Mitä muuta hän tarvitsisi?

Mutta mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä enemmän hän halusi auttaa. Hän voisi viedä Heracleksen ystävänsä luo, löytää kissan ja vapauttaa miehen. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään orjana ja Gupta ei halunnut olla se, joka vain antaisi asian olla. Ei tällä kertaa.

Joten niin hän nousi keskellä yötä, pakkasi satulalaukkunsa täyteen ruokaa ja muita hyödyllisiä tarvikkeita ja lähti sitten varoen kulkemaan kohti talleja. Hän pysähtyi vain hetkeksi varastolle ja kaivoi esille rullatun maton, joka oli juuri tarpeeksi iso, että kaksi ihmistä pystyi istumaan sen päällä, mutta tarpeeksi pieni jotta Habiba pystyisi vaivattomasti kantamaan sen satulan takana. Gupta oli ensin harkinnut, ettei ottaisi mattoa mukaan ollenkaan, mutta sitten hän tuli ajatelleeksi sitä, että ehkä Habiba ei voisikaan viedä heitä perille asti ja aina olisi hyvä olla mukana vaihtoehtoinen kulkuneuvo.

”Minne sinä olet menossa?” uninen ääni kysyi hiljaa, kun Gupta oli juuri astumassa ulos talosta. Hän jähmettyi paikoilleen, mutta rentoutui sitten hieman tunnistaessaan äänen.

”Minun täytyy tehdä jotain”, hän sanoi hiljaa, jotta muutkin eivät heräisi, ”kaikki on hyvin, Cy, voit mennä takaisin nukkumaan.” Pieni poika hieroi silmiään ja haukotteli, mutta ei silti aivan vielä palanut sänkyynsä.

”Milloin sinä tulet takaisin?” hän kysyi.

”En ole varma”, Gupta vastasi rehellisesti, ”jos Sadik kysyy, sano että tämä on tärkeää ja palaan takaisin mahdollisimman pian.” Cy nyökkäsi. Gupta oli harkinnut pidemmän viestin jättämistä paperille, mutta oli sitten hylännyt idean koska ei ollut keksinyt mitään sanottavaa ja hän tiesi että Sadik ymmärtäisi kuitenkin.

”Hyvää matkaa”, Cy mumisi ja palasi takaisin nukkumaan. Gupta nyökkäsi kiitokseksi ja jatkoi ripeästi talleille. Habiba oli ehkä kuullut omistajansa tulon ja aavistanut jotain, koska se katsoi häntä uteliaana karsinan oven ylitse eikä hämmästellyt ollenkaan, kun poika nopeasti satuloi sen, sitoi laukun sen selkään ja talutti sitten tallipihalle. Aavikon viileän yön tuoksu raikasti ilmaa ja tähdet loistivat kirkkaasti kaiken muun valon ollessa poissa. Gupta nousi satulaan ja kosketti kaulassaan roikkuvaa amulettia varmistaen että se oli vielä mukana. Sitten hän painoi kantapäänsä kevyesti hevosen kylkiä vasten ja lähti kulkemaan kohti itää.

*****

”Eliza teki mitä?” Tino kysyi kuulostaen hieman yllättyneeltä sekä ehkä myös hitusen kauhistuneelta. Feliciano, joka oli kertonut uutiset, ja kaikki muutkin palveluskunnan jäsenet seisoivat keittiönpöydän ääressä. Suurin osa heistä näytti aivan yhtä hämmentyneiltä kuin Tinokin ja Feliks selitti nopeasti Torikselle jotain siitä, että miten he kaikki olivat nyt tuhoon tuomittuja. Toris vastasi kieltämällä asian ja muistuttamalla tosirakastaan siitä, että prinssinä hänen pitäisi tietää olla lietsomatta epätoivoa muiden joukkoon.

”Hän lähti”, Feliciano toisti, ”yön aikana.”

”Ja vei ainoan ehjän paistinpannun mukanaan”, Ludvig lisäsi hieman harmistuneena. Hän olisi halunnut tehdä munakasta sinä aamuna, mutta nyt se ei ollut enää mahdollista.

”Mutta…”, Tino sanoi, ”eihän hän voi tehdä niin.”

”Niin hän vaan todellakin teki”, Feliks totesi, ”ja nyt me kaikki kuolemme.”

”Feliks, me emme kuole”, Toris mutisi.

”Mistä sinä sen tiedät, Liet, ehkä me todellakin kuolemme”, Feliks sanoi ja risti käsivartensa rinnalleen aivan kuin haastaen toisen miehen jatkamaan väittelyä. Toris kuitenkin tiesi, milloin kannatti luovuttaa, joten hän vain huokaisi ja laski kätensä Feliksen olkapäälle.

”Miksi hän lähti?” Tino kysyi ja käännähti sitten keittiönovea kohti, ”Berwald! Maksoitko sinä hänelle liian vähän palkkaa?”

”En”, Berwald vastasi suoraan.

”Oletko aivan varma?” Tino varmisti vielä.

”Hänellä on vapaa pääsy talousrahoihin, hän vain otti mitä halusi”, linnanherra mutisi ja Tino nyökkäsi päästyään siihen lopputulokseen että ehkä siinä tapauksessa kyse ei ollut rahasta.

”Mutta kyllä hänellä joku syy täytyi olla”, mies mutisi, ”Eliza ei lähtisi ilman syytä.”

”Ehkä hän ei pidä meistä enää?” Katyusha kuiskasi silmät valmiiksi kostuen.

”Ehkä hänet kidnapattiin!” Feliks julisti, mutta Toris vilkaisi häntä epäillen.

”Kuka muka voisi kidnapata hänet?” mies kysyi, ”Eliza päihittää kenet vain milloin vain.”

”Liet, miksi sinä niinku koko ajan pilaat minun ideani?”

”Anteeksi, Feliks.”

”Hän lähti veljeni perään”, Ludvig sanoi keskeyttäen vahvalla äänellään kaiken muun keskustelun. Hän puhui varmasti, joten hetken huoneessa oli hiljaista kun kaikki katsoivat häntä.

”Mistä sinä tiedät sen?” Feliciano kysyi hetken päästä ja Ludvig huokaisi hiljaa.

”Se luki siinä kirjeessä”, hän selitti, ”Eliza sanoi lähtevänsä etsimään Gilbertiä, koska ilmeisesti veljeni on jotain velkaa myös hänelle. Hän arvioi matkaan menevän pari viikkoa ja pyysi meitä pitämään paikat siistinä sillä välin.” Kaikki katsoivat Ludvigia hämmästyneenä.

”Mistä sinä sellaisen kirjeen niinku löysit?” Feliks lopulta kysyi.

”Se oli Elizan yöpöydällä”, Ludvig vastasi, ”huomasin sen silloin kun te kaikki muut olitte paniikissa ja juoksitte ympäriinsä.” Hän otti taskustaan esille huolella täytetyn paperin ja laittoi sen kiertämään joukon keskuudessa. Viimein Tino, jonka käsiin se oli sattunut viimeiseksi, huokaisi ja taitteli sen uudelleen.

”Selvä”, hän sanoi, ”nyt meidän täytyy vaan hoitaa kaikki asiat sillä välin kun hän on poissa. Eihän se voi kovin vaikeaa olla?”


A/N: ...Eihän?
Kreikan kirouksen yksityiskohdista lisää vielä myöhemmin, mutta tässä oli nyt ainakin perusidea. Merirosvojoukkomme ei vielä esiintynyt, mutta seuraavassa luvussa he pääsevät lavalle... kannelle... jonnekin.

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11/ osa 1 10.1.
« Vastaus #4 : 11.01.2015 01:30:23 »
Ensimmäinen luku oli mukavaa luettavaa lyhyydestään huolimatta ja juoni pääsi hieman jo liikkeelle. Lamppu ei kyllä välttämättä ole mikään ihanne asuinpaikka varsinkin kun lampunhenget ovat usein vankeja lampussaan ja sidoksissa siihen, mielenkiintoinen tuo että lampussa ollessaan Heracles aisti ja oli tietoinen ympäristöstään lampunhenki mahtaa olla aika mahtava olento. Heraclesin kirous vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, kiroukset ylipäätään on niin mielenkiintoisia sillä täytyyhän kirouksen tekijällä olla motiivi minkä vuoksi hän toteuttaa loitsunsa ja syy miksi juuri aina joku tietty henkilö/paikka/suku kirotaan. Kissaan sidottu kirous aika ovelaa sillä kissa on eläin joka omistaa oman tahdon ja liikkuu, sitä on siis vaikea saada kiinni ellei se ole erityisen kiintynyt ihmisiin mutta samalla sitä on todella vaikea vartioidakin.

Gupta joka välittää toisesta ja haluaa auttaa vangittua vapautumaan, jalomielistä ja rohkeaa! Gupta täyttää  kyllä aivan selvästi kaikki sankarilta vaaditut ominaisuudet. Voi noiden kartanon asukkaiden reaktioita, niin Eliza taitaa tosiaan olla heille tukipilari ja peruskallio joka saattoi heidät yhteen. Onhan siis selvää että pienoinen paniikki iskee kun joku on kadonnut eikä ilmoittanut siitä onneksi Ludvig on tarpeeksi kylmäpäinen ja rauhallinen ja näin ollen löysi viestin. Feliks ajattelemassa heti kaikista pahinta vaihtoehtoa vaikka oli juuri itse seikkailulla jossa olisi voinut käydä monta kertaa köpelösti, missä sinun luottamuksesi tulevaan ja kohtaloon on hyvä mies?  Elizanhan piti tietysti aseistautua ja paistinpannu on varmasti sekä hyödyllinen taistelussa että myös kokkauksessa, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. No niin nyt jään sitten vain odottamaan jatkoa ja sitä että pikku merirosvo joukko astuu näyttämölle.

Öljylamppu täynnä kissoja kuulosti hieman eläinrääkkäykseltä.
Kieltämättä tuo kuulostaa kyllä eläinrääkkäykseltä mutta koska lampussa asuu henki ehkä lamppu on todellisuudessa todella suuri sillä miten muuten lamppuun oikein mahtuisi henki.

”Minä en muista”, Heracles sanoi katsoen silti jonnekin itään, ”tämä kirous… Se hämärtää asioita. En muista enää kaikkea.”
Käy sääliksi Heraclesta vaikka tämä voikin nukkua niin silti orjana lampussa ja sen lisäksi menettänyt muistiaan kun se on hämärtynyt kerrassaan julmaa, en voi sanoa että olisin kamalasti kannattamassa tätä henkilöä joka langetti kirouksen mutta aika näyttää.

Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11/ osa 1 10.1.
« Vastaus #5 : 19.01.2015 20:17:03 »
Kuolotar: Kiitos!

Lainaus
Kieltämättä tuo kuulostaa kyllä eläinrääkkäykseltä mutta koska lampussa asuu henki ehkä lamppu on todellisuudessa todella suuri sillä miten muuten lamppuun oikein mahtuisi henki.
Lamppu on Tardis!


Toinen luku:  Sama suunta kaikilla

Lovino oli vihainen.

Tällä kertaa hänellä oli hyvä syy siihen.

Tosin hänen omasta mielestään hänellä oli aina hyvä syy olla vihainen, mutta tällä kertaa se syy oli niin hyvä että jopa Feliciano olisi myöntänyt veljensä raivon aiheelliseksi.

”Mitä te idiootit olette tehneet?” Lovino kysyi pettävän rauhallisella äänellä ja Antonio värähti hieman tunnistaessaan kaikki varoitusmerkit. Gilbert ja Francis eivät olleet aivan yhtä selvillä Lovinon tavoista, mutta hekin osoittivat ainakin sen verran itsesuojeluvaistoa, että seisoivat täysin hiljaa ja kiltisti rivissä.

”No tuota…”, Antonio aloitti takellellen ja pyöritteli takkinsa lievettä sormissaan hermostuneena, ”se on aika hauska juttu.”

”Ja tosi pitkä”, Gilbert lisäsi, ”et varmasti jaksa kuulla sitä kokonaan.”

”Minulla ei ole kiire minnekään”, Lovino vastasi ja vilkaisi miehiä tuimasti. Hän risti käsivartensa rinnalleen ja taputti laivan kantta kevyesti toisella jalallaan. Aallot keinuttivat alusta hieman, mutta purjeet ja siivekkeet olivat kaikki laskosteltu pois, joten tuuli ei saanut laivasta kunnollista otetta viedäkseen sen mukanaan.

”Mutta meillä on, joten jos me tästä vaikka…”, Gilbert yritti pelastautua, mutta ennen kuin hän ehti ottaa askeltakaan taaksepäin, yksinäinen luoti lensi aivan hänen korvansa vierestä ja osui mastoon hänen takanaan. Gilbert ei loppujen lopuksi ollut kovin tyhmä, joten hän pysähtyi ja vilkaisi Lovinoa, joka nyt piti pistoolia kädessään.

”Aha, Tonio ei siis liioitellut, kun sanoi että…”

”Gil, nyt on hyvä hetki olla hiljaa”, Antonio mumisi ja hymyili sitten kokeeksi todella leveästi toivoen että Lovino jostain syystä tällä kertaa leppyisi pelkän hymyn voimalla, ”mi querido, me vain…”

”…Kerrotte nyt selkeästi ja lyhyesti, mitä te olette tehneet ja miksi meillä on perässämme puolen valtakunnan sotajoukot”, Lovino määräsi ja kolmikko vilkuili toisiaan ennen kuin Francis lopulta päätti avata suunsa.

”Kaikki alkoi siis siitä, kun me olimme kaupungilla”, hän aloitti tavalla, joka kertoi heti Lovinolle että hän saisi vielä päänsäryn tästä tarinasta.

”Ja sitten se yksi vartija ihan ilman syytä alkoi väittää meitä varkaiksi”, Gilbert jatkoi.

”Vaikka me olemme merirosvoja”, Antonio lisäsi väliin.

”Me siis olimme ihan vain käymässä siellä. Tällä kertaa”, Gilbert totesi, ”ihan vain turistijuttuja. Museovierailua, matkamuistojen etsimistä ja sellaista.”

”Mutta sitten meitä syytettiin varkaiksi”, Francis sanoi ja painoi kätensä rinnalleen, ”vaikka emme olleet tehneet mitään pahaa.”

”Minusta kyllä näytti aivan siltä, että sinun kätesi oli sen miehen taskussa, Fra.”

”Mon ami, minä olin vain utelias. En aikonut viedä sitä taskukelloa.”

”Miksi se sitten on vieläkin sinulla?”

”Menkää jo asiaan!” Lovino huusi, kun kolmikko alkoi selvästi eksyä sivupoluille. He hätkähtivät hieman ja Antonion hymy hiipui hiukan, kun hän jo nyt yritti keksiä keinoja joilla lepyttää rakastaan. Jotenkin hänellä oli sellainen olo että tällä kertaa pelkkä tomaattilahjus ei riittäisi.

”No, me tietenkin juoksimme karkuun, vaikka tappeleminen olisi ollut paljon mahtavampaa mutta niillä oli tavallaan ylivoima”, Gilbert totesi.

”Viisitoista vastaan kolme”, Antonio lisäsi.

”Siinä juostessa sitten eksyimme hieman”, Francis jatkoi, ”ja päädyimme jotenkin kylpylään.”

”Naisten puolelle.”

”Se kirkuminen melkein kuuroutti minut!” Gilbert mutisi, ”Eliza ei olisi koskaan kirkunut. Hän olisi vain lyönyt jollain ja se siitä.”

”Kuitenkin”, Francis jatkoi nopeasti huomattuaan, että Lovino alkoi taas käydä kärsimättömäksi, ”muuten kaikki oli vielä täysin hallinnassa, mutta sitten Tonio tipahti altaaseen.”

”Se oli aika hauskaa. Se nainen näytti niin säikähtäneeltä ja Tonio ei voinut muuta kuin hymyillä ja tervehtiä ennen kuin me kiskoimme hänet kuiville”, Gilbert sanoi. Lovino kohotti hieman toista kulmaansa ja loi pitkän katseen Antoniota kohti. Jotenkin hän huomasi, että ei pitänyt ajatuksesta miehestä ja jostain tuntemattomasta naisesta samassa altaassa. Ei edes, vaikka se olisi ollut vahinko.

”Anteeksi, Lovi”, Antonio mutisi arvattuaan, mitä toinen mies ajatteli. Nyt hän joutuisi miettimään lepyttelyä vielä vähän pidempään.

”Tilanne oli kuitenkin vielä hallussa”, Francis totesi ennen kuin Lovino ehti sanoa mitään siitä miten häntä ei kiinnostanut vaikka Antonio olisi ollut tahallaan kylvyssä lukemattomien naisten kanssa, ”mutta ilmeisesti se nainen oli kaupungin lordin tytär tai jotain ja yllytti kaikki loputkin vartijat meidän perään.”

”Joten me juoksimme vielä vähän lisää”, Gilbert sanoi.

”Kunnes Gil törmäsi erään kauppiaan kärryihin”, Francis totesi.

”Jotka oli muuten pysäköity täysin väärin!” Gilbert puolusti itseään ja tuhahti, ”joten se kaatui yhden myyntikojun päälle, joka kaatui toisen päälle ja niin edes päin. Se oli aika mahtava efekti itse asiassa.”

”Ja aiheutti ihan kiva kaaoksen, jonka turvin ehdimme melkein karkuun”, Francis sanoi, ”mutta sitten joku tunnisti meidät ja kohta kaikki olivat ihan paniikissa ja huusivat.”

”Pääsimme kuitenkin pakenemaan”, Antonio totesi tyytyväisenä aivan kuin kyseessä olisi ollut ylpeilyn arvoinen suoritus, ”ja, tuota, loput sinä tiedätkin.” Lovino hieroi ohimojaan toisella kädellään ja sulki silmänsä yrittäen samalla ymmärtää miksi ihmeessä hän oli päätynyt tähän tilanteeseen.

”Eli se on täysin teidän idioottien syy, että me olemme paenneet vartiostoa ja armeijaa jo puolipäivää”, hän sanoi tyytymättömällä ja vihaisella äänellä, ”ja jos uskallamme näyttäytyä edes hetken sivilisaation puolella, meidät kaikki nakataan suorilta vankilaan ja varmasti hirtetään ilman oikeudenkäyntiä.”

”Tuolla tavalla muotoiltuna kyllä”, Antonio vastasi varovasti hetken epäröinnin jälkeen.

”Sanokaa yksikin hyvä syy, miksi minä en laittaisi teitä kävelemään lankulta tässä ja nyt”, Lovino murahti.

”Sinä rakastat minua!”

”Sinä et ole vielä saanut lunnasrahoja minusta.”

”Jälkimmäinen on itse asiassa aika hyvä syy”, Lovino pohti jättäen Antonion huomautuksen täysin huomiotta, ”mutta minusta alkaa tuntua, että ei sinusta kukaan koskaan aiokaan maksaa.” Kolme miestä yrittivät selvästi kaikin voimin keksiä jotain, millä pelastaisivat itsensä uimareissulta, mutta Lovino ei aikonut antaa heille kovin paljoa aikaa miettimiseen. Äkäinen ilme kasvoillaan merirosvo alkoi laskea mielessään sekunteja siihen, että ilmoittaisi miehille heidän olevan sillä hetkellä täysin tuomittuja. Hän ei kuitenkaan aivan ehtinyt kertoa heille siitä, kun Francis viimein huomasi mahdollisen pelastuksen ja tarttui siihen tiukasti kiinni.

Arthur ei oikeastaan pitänyt siitä, että häneen tartuttiin tiukasti kiinni.

”Mon cheri”, Francis sanoi, ”etkö sinä auttaisi minut pois tästä pulasta?”

”Ja meidät myös, kiitos paljon”, Gilbert mutisi ja vilkaisi sitten paheksuvasti Antoniota, ”sinun poikaystäväsi on sekopää.”

”Gil”, Antonio vastasi varoittavalla sävyllä, mutta ei sillä hetkellä ehtinyt selittämään ystävälleen jälleen kerran miksi tämän ei pitäisi kutsua hänen Lovinoaan sekopääksi tai miksikään muuksikaan.

”Miksi ihmeessä auttaisin?” Arthur kysyi vain hieman vähemmän äkäisellä äänellä kuin Lovino.

”Koska minä olen sinun ainoa ja to…”, Francis yritti selittää, mutta Arthur löi kätensä hänen huulilleen estääkseen häntä puhumasta.

”Minä olen vieläkin vihainen sinulle”, hän sanoi, ”siitä, että sinä ja sinun ystäväsi kaappasitte minut!”

”Mutta siitä on jo kaksi viikkoa”, Antonio totesi ja näytti aidosti yllättyneeltä siitä että joku oli vihainen niinkin pienestä asiasta kuin kaapatuksi joutumisesta. Hänen mielestään sellainen olisi ollut vain todella jännittävää.  Arthur ei kuitenkaan ollut samaa mieltä ja osoitti sen mulkaisemalla merirosvoja aivan yhtä pahasti kuin Lovino vain hetki sitten.

”Minä tulin vain katsomaan, kun te pääsette uimaan”, Arthur totesi kylmästi ja irrotti itsensä Franciksen otteesta miehen vastalauseista huolimatta.

”Mon cheri…”

”Turpa kiinni”, Arthur mutisi, ”vaikka ei lankulla kävelystä taida edes olla hyötyä. Te kaikki olette tehneet sen varmasti jo kymmeniä kertoja ja silti ette ole oppineet.” Lovino nyökkäsi merkiksi siitä että oli samaa mieltä. Antonio oli kertonut hänelle tarpeeksi tarinoita uraltaan, jotta hän tiesi kolmikon kokeneen jo yhtä sun toista ja silti pysyneen aina yhtä idiootteina hänen mielestään.

”Se on totta”, hän sanoi.

”Ja lankun asettamisessa on niin paljon vaivaakin”, Arthur jatkoi, ”minä en edes vaivautuisi näiden kolmen vuoksi.” Francis yritti sanoa jotain, mutta Arthur vain painoi kätensä lujemmin miehen suulle kunnes ainoa kuuluva ääni oli pelkkää vaimeaa mutinaa.

”Totta sekin”, Lovino myönsi ja mietti hetken ennen kuin työnsi aseensa takaisin reidellään lepäävään koteloon, ”ja Antonio näyttää aina niin surkealta kastuessaan. Teidät on armahdettu.” Lovino ehti tuskin edes kääntää selkäänsä, kun Francis jo kiskaisi Arhurin käden huuliltaan ja suuteli miestä ennen kuin kääntyi vastaamaan Gilbertin virnistykseen. Antonio sen sijaan ei jäänyt juhlimaan ystäviensä seuraan vaan käveli rauhassa komentokannelle kävelevän Lovinon perässä. Lovino tiesi tasan tarkkaan että häntä seurattiin, mutta hän ei osoittanut Antoniolle mitään huomiota ennen kuin seisoi ruorin takana.

”Minä olen silti vihainen sinulle”, hän mutisi, kun Antonio hiljaa kiersi käsivarret hänen ympärilleen ja painoi leukansa hänen olkaansa vasten.

”Anteeksi, Lovi”, Antonio kuiskasi, ”minä yritän olla tekemättä niin enää toiste.”

”Tyhjä lupaus”, Lovino mutisi ja naputteli ruoria sormillaan, ”meidän täytyy nyt keksiä, minne menemme siksi aikaa kunnes tämä häly laantuu. Jonnekin kauas mielellään.”

”Sinä saat päättää”, Antonio lupasi anteliaasti ja Lovino katseli taivaanrantaa hetken. Hänen isoisänsä oli kerran kertonut hänelle, että jos suunta ei joskus ollut varma, kannatti aina mennä itään. Aurinko nousi idästä, joten se suunta tarkoitti jotain uutta.

”Itään”, hän lopulta totesi, ”me menemme itään.”

”Sí”, Antonio vastasi. Hän ei ollutkaan aikoihin käynyt idässä päin, joten voisi olla ihan mukavaa nähdä maisemia sielläkin.

”Ja sinä muuten nukut tänä yönä ruumassa”, Lovino lisäsi hetken hiljaisuuden jälkeen. Antonio mökötti hieman, muttei alkanut väittää vastaan. Ruumassa hänellä olisi ainakin aikaa valita kaikkein parhaimmat tomaatit Lovinon lepyttelylahjaa varten.

******

”Oletko sinä aivan varma suunnasta?” Eliza kysyi vielä kerran ja katseli epäilevän ympärilleen. Hänen hevosena askelsi varmana kivikkoisessa maastossa eikä näyttänyt olevan yhtään niin epäilevä kuin ratsastajansa. Se vain seurasi edellä kulkevaa kauppiaan hevosta ja ajatteli tyytyväisenä hevosten asioita. Tim oli jättänyt Luxin ja vankkurinsa erääseen matkan varrella olevaan kylään ottaen mukaansa vain hevosensa, miekkansa ja pienoisen kokoelman muita ehkä hyödyllisiä tavaroita.

”Kumpi meistä oli se, joka on kulkenut tämän reitin ennenkin?” Tim kysyi vakavalla äänellä eikä edes tehnyt elettäkään kääntyäkseen katsomaan perässään ratsastavaa naista. Eliza kuitenkin tuhahti tarpeeksi äänekkäästi, että Timin ei tarvinnut arvata kahdesti naisen ilmettä.

”Sinä ilmeisesti”, hän totesi.

”Minun pitäisi vaatia sinulta vaativan asiakkaan lisä”, kauppias mutisi.

”Ja minusta sinun pitäisi kertoa minulle jo, että minne me olemme tarkalleen menossa”, Eliza vastasi.

”Minä luulin, että sinä tiesit jo”, Tim vastasi tyynesti, ”me menemme tapaamaan herra Beilschmidtiä, jota sinä niin kovasti kaipaat.”

”Minä en kaipaa häntä”, Eliza vastasi mutristaen huuliaan, ”hän on vain minulle velkaa.”

”Plaa plaa”, Tim mumisi osoittaen kuinka paljon asia kiinnosti häntä todellisuudessa. Miehen asenne ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän naista tai sitten hän ei vain näyttänyt sitä ulospäin.

”Kerrotko edes, minne me olemme matkalla?” Eliza kysyi.

”Itään”, Tim vastasi lyhyesti hetken mietinnän jälkeen. Eliza harkitsi hetken tarkennuksen kysymistä, mutta totesi sen sitten hyödyttömäksi ideaksi.

”Ja Gilbert on siis siellä?” hän sen sijaan kysyi.

”No, ainakin hän tulee olemaan”, Tim totesi ja Eliza tuijotti hänen selkäänsä hetken yrittäen päättää, mitä ihmettä mies oli silläkin lauseella tarkoittanut.

”Oletko sinä aina noin ärsyttävä?” hän lopulta kysyi epäuskoisella äänellä ja yllättävä kyllä sai pienen hymähdyksen vastaukseksi kauppiaalta.

”Kuuluu toimenkuvaan”, mies vastasi tyynesti.


A/N: Pahoitteluni kamalan lyhyistä luvuista ja pitkästä päivitysvälistä...
Nyt siis on merirosvojemme kuviot myös selvillä, yay! Seuraavassa luvussa keskitytään taas enemmän Egyptin ja Kreikan menoon ja jos hyvin käy niin ensimmäiset porukat löytävät toisensa.
Oli muuten hauska keksiä syy sille, miksi Lovino & co. olisi menossa juuri itään. Mie mietin ja mietin ja sitten tajusin että asiahan on oikeastaan todella yksinkertainen... Ja Arthur on tosiaan jo kaapattu (kuten Mereltä päin -fikissä mainittiin) ajattelin ensin kirjoittaa siitä enemmän, mutta jätin FrUK sivujuonen tästä nyt pois koska se näytti ihan kivasti paisuvan omaksi tarinakseen.

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11/ osa 2 19.1.
« Vastaus #6 : 09.05.2015 17:38:47 »
Oon lukenut tämän jo kauan sitten mutta sitten se kommentointi jäi, mutta korjaan nyt asian.

Voi tuota trioa, he taitavat olla niitä ihmisiä joille sattuu koko ajan jotain. Heillä taitaa olla myös se taito että he vetävät viidenkymmenen kilometrin säteellä kaikki ongelmat puoleensa. Heillä taitaa olla myös tuuria koska eivät jää kiinni, tai jos jäävät kiinni selviävät siitä äärimmäisellä tuurilla. Tämä syy miksi  viisikko suuntaa kohti itää on muuten todella hauska. Se että joukkio sattuu olemaan tunnettuja merirosvoja ei varmaankaan auta heitä silloin kun he eivät aio tehdä mitään.


”Me siis olimme ihan vain käymässä siellä. Tällä kertaa”, Gilbert totesi, ”ihan vain turistijuttuja. Museovierailua, matkamuistojen etsimistä ja sellaista.”

”Mutta sitten meitä syytettiin varkaiksi”, Francis sanoi ja painoi kätensä rinnalleen, ”vaikka emme olleet tehneet mitään pahaa.”

”Minusta kyllä näytti aivan siltä, että sinun kätesi oli sen miehen taskussa, Fra.”

”Mon ami, minä olin vain utelias. En aikonut viedä sitä taskukelloa.”

”Miksi se sitten on vieläkin sinulla?”
Mihinkäs merirosvo tavoistaan pääsee :D, tosin tästä keskustelusta tulee kyllä mieleen ettei tällä kolmikolla ole aivan niin hyviä puhelahjoja että he osaisivat kiemurrella niiden avulla ongelmista. Ehkä tälle kolmikolle sopii enemmän taktiikka jossa selitetään niin paljon ettei epäilijä pysy enää kärryillä. No Merirosvona ei niin vain mennä turistikäynnille varsinkaan jos naamataulu sattuu komeilemaan etsintäkuulutuksissa. Mutta eipä tämä kolmikko siitä varmaan kauheasti välitä.


”Siinä juostessa sitten eksyimme hieman”, Francis jatkoi, ”ja päädyimme jotenkin kylpylään.”

”Naisten puolelle.”

”Se kirkuminen melkein kuuroutti minut!” Gilbert mutisi, ”Eliza ei olisi koskaan kirkunut. Hän olisi vain lyönyt jollain ja se siitä.”
Niin no huonompi yhdistelmä olisi varmaan ollut henkilö joka kiljuu ja lyö samaan aikaan. Täytyy olla lahjakas kun eksyy noin vain kylpylään eikä huomaa yhtään kun menee sinne että mikäs paikka tämä on. Toisaalta en ole itse hirveästi paennut vartioita joten minulla ei liioin ole aavistustakaan miten siinä yleensä käy.

Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

Chiakara

  • Murmeli
  • ***
  • Viestejä: 94
  • Ne ne Papa ja sitä rataa
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11/ osa 2 19.1.
« Vastaus #7 : 26.02.2016 21:54:06 »
Tässä on mennyt jo aika kauan enkä edes tiedä käytkö enää Finissä, mutta jatko olisi mukavaa :) Rakastan kirjoitustyyliäsi ja pieniä yksityiskohtia, joita jaksat ujuttaa mukaan. Joitain yhdyssanavirheitä taisin huomata, mutta ei niillä väliä :3

Rakkaita lapsia en hylkää eikä Manaro niitä pois anna

Avatar ja Banneri: Minä

Vyra

  • Vieras
Vs: Hetalia multicrossover: Kissanpäivä, K-11/ osa 2 19.1.
« Vastaus #8 : 11.03.2016 00:19:48 »
Hei, kiitos kommenteista kummallekin!

En tosiaan ole juurikaan ehtinyt täällä käydä viimeaikoina, tässä on tosi paljon jänniä juttuja menossa just nyt, mutta satuin kuitenkin pikaisesti käväsemään ja tajusin että en koskaan muistanut selittää, miksi jätin tämän kesken.

Juttu on niin että mä itse pidän tämän sarjan ajatuksesta todella paljon. Niin paljon, että jouduin jättämään useita hahmoja ja juonikuvioita pois ihan vain siksi että tätä ei olisi voinut enää kutsua fikiksi niiden jälkeen. Aikani mietittyä päätin sitten kokeilla jos onnistuisin luomaan ihka oman originaalin tarinan tällä samalla idealla. Pidän siitäkin todella paljon, mutta siinä on se huono puoli että en oikein voi kirjoittaa samasta aiheesta sekä fikkiä että originaalia samaan aikaan. Menee ajatukset ja hahmot päässä sekaisin. Päätin siis että jätän fikin nyt tähän ja jatkan vain originaalin kanssa. Siitä tulee hieno ja tuntuu todella kivalta kun saa vain kirjoittaa miettimättä että mikähän hahmo tähän sopisi ja miten tuokin nyt menee niin että fandomi pysyy kasassa... Mun lempihahmo on silti "kauppias". Se on upee tyyppi.

Mä voisin pölistä tästä mun ideasta vaikka kuinka kauan, mutta säästän teijät nyt kuitenkin siltä. Se originaali ei muuten sitten ole kopio näistä fikeistä. Siinä on vain vähän sama idea ja varsinkin ekan osan juonessa on paljon yhtäläisyyksiä (tosin Tinosta tuli nainen, kukaan ei muutu huonekaluiksi ja koko kiroussotkuun liittyy paljon enemmän sekopäitä.) Jos siis jonain päivänä näette kirjakaupassa ihan ihka oikean kirjan, jonka juoni on jotenkin hämärän tutunoloinen, muistakaa ostaa se! (voi tosin mennä aika monta vuotta että älkää kuitenkaan henkeä pidättäkö.) Kiitos kaikille, jotka ovat kommentoineet tämän sarjan osia! Ilman teitä en olisi koskaan jatkanut tätä näin pitkälle.

Ja sitten vielä, jotta ette ihan hermostu, lopuksi tiivistelmä siitä miten tämä fikki olisi jatkunut. Ootte varmaan jo huomanneet että olen alkanut taas kadota ja tosiaankin nyt näyttää siltä että fikkailut on taas hetkeksi fikkailtu.

Kissanpäivä:

Gupta ja Heracles jatkavat matkaansa aina itäisen meren rannalle, jossa he vaihtavat hevosen lentävään mattoon. Gupta ei kuitenkaan tiennyt että juuri se kyseinen matto oli viallinen. Heidän lentäessä suuren meren ylitse, maton taikuus kuluu loppuun ja siitä tulee aivan tavallinen ei-lentävä matto. Karkuripoika ja kirottu lampunhenki syöksyvät taivaalta kohti merta mutta juuri ennen kuin Gupta ehtii käyttää yhden kolmesta toiveestaan pelastumiseen, maailman ainoa lentävä laiva sattuu aivan sattumalta heidän alleen.

Lovino ei pidä salamatkustajista. Ei edes sellaisista, jotka eivät ole kovin salaisia sillä jokainen aivan varmasti huomasi heidän tipahtavan taivaalta. He jopa rikkoivat yhden laivan sivupurjeista, mikä pahensi Lovinon mielialaa vieläkin enemmän. Antonio sen sijaan ei juuri välittänyt asiasta. Hänestä seikkailut olivat kivoja ja taivaalta tipahtavat yllättävät kyytiläiset tarkoittivat varmasti seikkailuja. Pienen väittelyn jälkeen Gupta ja Heracles saivat jäädä, olihan heillä sentään sama määränpää.

Eliza ja Tim jatkavat sillä välin matkaansa vuorten ylitse kohti itäistä maata. Pitkän aikaa Elizan valitus ja Timin uhkailut ovat ainoaita häiriötekijöitä, mutta pian he saavat myös seuraa. He eivät vain tiedä mitä tai keitä. Varmaa on vain että joku tarkkailee heidän kulkuaan eikä Tim tunnu pitävän asiasta ollenkaan. Matkan edetessä hän muuttuu yhä äkäisemmäksi ja hiljalleen Eliza alkaa epäillä että kaikki ei ole aivan niin kuin hän ajatteli.

Kotona Berwaldin linnassa kaikki on sekasorron vallassa. Ludvig yrittää johtaa joukkoa, mutta ei onnistu kovin hyvin sillä kukaan ei voi käydä ostamassa hänelle uutta paistinpannua jolla tehdä täydellinen aamupalamunakas. Eikä heillä ole muniakaan, koska Feliks unohti lukita kanalan oven ja ne kaikki karkasivat metsään. Tino yrittää myös parhaansa, mutta sekopäisen henkilökunnan käsissä hän ei tiedä mitä tekisi. Tilanne ratkeaa vasta kun hän hädissään pyytää veljiään auttamaan... Ja Lukas kiroaa vahingossa kaikki. Se oli täysin vahinko. Matias törmäsi häneen ratkaisevalla hetkellä ja pieni takeltelu sanoissa muutti viattomaksi tarkoitetun siivousloitsun idean täysin. Onneksi se kuitenkin auttoi loppujen lopuksi. Kaikki olivat paljon rauhallisempia vietettyään mukavat kaksikymmentä minuuttia paikoilleen jähmettyneinä.

Berwald pakeni tilanteesta heti aluksi ja vietti koko tarinan pihan perimmäisimmässä puutarhakopissa. Hän nikkaroi uuden pöydän ja oli sitten koko tarinassa ainoa, joka sai aikaan jotain hyödyllistä.

Merillä Lovino miehistöineen jatkaa matkaansa täysin rauhassa... Kunnes eräänä aamuna Lovino katoaa. Hätääntynyt Antonio ei löydä muuta kuin lapun, jossa tuntematon henkilö pahoittelee Lovinon "lainaamista". Vihainen merirosvo ei kuitenkaan jää odottamaan miehen palauttamista, vaikka lappu käskikin niin tehdä. Heiltä menee hetki päästä kidnappaajien jäljille, mutta kun he onnistuvat, he käyvät epäröimättä taisteluun. Tosin Antonion olisi ehkä pitänyt ajatella hetki sitä tosiasiaa, ettei laiva itse olisi päästänyt kannelleen ketään joilla olisi pahoja aikeita sen kapteeneja kohtaan. Ehkä Antonion olisi myös pitänyt lukea sen lapun toinen puoli, jossa sanottiin Lovinon omalla käsialalla että hän olisi vain hetken poissa.

Lyhyt taistelu päättyy onneksi pian Lovinon äkäiseen huutoon juuri kun Antonio oli alkanut kaksintaisteluun  tuntemattoman, vanhan merirosvon kanssa. Pitkän selvittelyn jälkeen paljastuu ettei kukaan kidnapannut Lovinoa. Hän lähti laivalta ihan itse sillä kukapa ei lähtisi saatuaan tietää että kuolleeksi luultu isoisä halusi jutella. (Joo, Rooma pääsi kuvioihin mukaan!)

Rome, Lovinon isoisä, selittää joukolle että hän haluaa heidän apuaan kaikkien aikojen suurimpaan ryöstökeikkaan. Hän oli vuosia etsinyt erästä tiettyä jalokiveä, jolla huhuttiin olevan suuria taikavoimia. Sen avulla voisi hallita itse aikaa ja tehdä mitä tahtoi. Lovinon miehistö ihastuu ajatukseen ja he suostuvat ryöstämään jalokiven Romelle, joka ei itse voinut sitä tehdä vanhuutensa vuoksi. Ennen lähtöä hän kuitenkin varoittaa heitä siitä että kiveä suojelee armoton soturiperhe, jota kukaan ei ole koskaan voitanut.

Sillä välin Eliza onnistuu nappaamaan heitä vakoilleen miehen, jonka nimeksi paljastuu Kiku (Japani). Hän selittää seuranneensa heitä veljensä Yaon (Kiina) käskystä. Tim vaikuttaa epäilevältä, mutta Kiku vakuuttaa ettei hän tiedä miksi hänen veljensä oli hänet tehtävään käskenyt eikä hänen kuulunut muuta kuin pitää heitä silmällä. Lopulta Kiku jää heidän seuraansa sillä piilossa pysymisellä ei ollut enää väliä ja hän halusi silti itsepintaisesti pitää heitä silmällä. Jonkin ajan kuluttua hän ja Eliza alkavat ystävystyä ja Kiku kertoo naiselle ystävästään, jota hän ei ollut nähnyt aikoihin ja jota hän ikävöi kovasti sillä ainoa jäljelle jäänyt muisto oli vain ystävän kissa ja se oli tehnyt pentuja vain muutama viikko aiemmin.

Lovino ja co. saapuvat maalle ja jatkavat hämäräperäisen kartan ohjeistamana kohti jalokiven kätköpaikkaa. Pian maihinnousun jälkeen kaksi outoa tyyppiä kuitenkin hyökkää heidän kimppuunsa. lyhyen taistelyn jälkeen kaksikko kuitenkin perääntyy ja pakenee paikalta jättäen merirosvot jatkamaan matkaansa. Ei kulu kuin muutama päivä, kun he kuulevat naisen kirkuvan apua. Rientäessään paikalle he löytävät toisen hyökkääjistään kuoleman kielistä. Hän oli tehnyt virheen liikkuessaan pitkin rehottavaa kasvustoa ja erittäin myrkyllinen käärme oli purrut häntä. Gupta tunsi sääliä naista kohtaan ja käytti yhden toiveistaan pelastaakseen hänet. Parannuttuaan nainen sanoo nimekseen Mei Xiao (Taiwan) ja kertoo olevansa nyt velassa heille. Hänen perheessään kunnia on kaikkein tärkeintä, joten kuitatakseen velkansa hän on valmis jopa auttamaan merirosvoja jotka itse asiassa aikovat ryöstää hänen perheensä. Pian myös naisen veli, Li Xiao (Hong Kong) liittyy mukaan sanoen että Mein kunniavelka koskettaa myös häntä. He johdattavat joukon kotiinsa.

Suurin piirtein samoihin aikoihin myös Kiku, Eliza ja Tim saapuvat soturiperheen kotiin. Asiasta syntyy tietenkin aivvan uskomaton kaaos jonka aikana selviää että juuri Kiku oli Heracleen etsimä ystävä, Tim ei tosiaankaan ollut tervetullut taloon ja Romen etsimä jalokivi ei enää ollut perheen hallussa. Turhautuneena Lovino paljastaa halunneensa jalokiven siksi, että hänen isoisänsä tarvitsi sitä siksi että halusi hyvittää kaiken mitä oli tehnyt vanhalle ystävälleen. Hän ei vain uskonut että hänellä olisi enää aikaa siihen vanhana miehenä sillä hyvitettävää oli niin paljon. Jalokiven avulla hän voisi pysäyttää ajan ja hallita sitä saadakseen haluamansa. Rome oli kertonut todellisen syyn vain Lovinolle.

Yao, jalokiven alkuperäinen omistaja, kertoo heille ettei jalokivi olisi edes auttanut. Oikeastaan se oli mahtava ja voimakas taikakalu, mutta samalla hyödytön sillä jokainen sillä tehty teko kulutti käyttäjän omaa elinvoimaa. Joten ajan pysäyttäminen viideksi minuutiksi veisi käyttäjältä kymmenen minuuttia, vuosi veisi kaksi... Hän sanoi että taikuudella oli rajansa ja sääntönsä eikä niin suurten asioiden muuttaminen onnistunut. Pettynyt Lovino oli jo valmis palaamaan takaisin laivalleen kunnes Gil, joka oli sillä välin kuunnellut elämänsä pisintä saarnaa Elizan suusta, tajusi jotain ja pysäytti hänet. Hän selitti Lovinolle että Romen kaltoin kohdeltu ystävä oli itseasiassa hänen isoisänsä (Germaania) ja että jos Lovino kunnolla anelisi, hän voisi toimia puhemiehenä isoisänsä ja Romen välillä.

Pian kaikki oli taas hyvin. Eliza sai huutaa Gilille, Heracles vapautui kirouksesta ja kaikki oli hyvin. Paitsi.

Yao syyttää Timi varkaaksi ja kauppias toteaan vain ottaneensa maksun sillä perhe pyysi hänen apuaan muttei suostunut maksamaan mitä hän pyysi (tässä välissä Eliza kysyy, pyysikö hän lasta palkaksi, ja Tim toteaa jättäneensä Matiaksen kotiin juuri tuon kysymyksen takia). Pitkän väittelyn jälkeen paljastuu että Timin viemä asia on juuri se jalokivi jota Rome myös tavoitteli. Heracles alkaa sovitella asiaa ja lopulta kauppias ja Yao sopivat että Tim saa pitää jalokiven mutta hänen täytyy pysyä poissa heidän maastaan. Lähtiessä Tim toteaa ettei hän edes pidä itämaisesta ruuasta ja sitä paitsi hän on ainoa joka voi edes käyttää kiveä (hän ei kuitenkaan selventänyt miksi).

Ryhmä jakaantuu jälleen. Heracles jää Kikun luo sanoen että löytäisi itse tiensä jonnekin myöhemmin, Gupta onnistui puhumaan merirosvoilta kyydin takaisin kotiin ja Tim lähti omille teilleen heti kun vain pystyi. Eliza seurasi tiukasti Giliä. He kaksi tappelivat yhdessä hyvän aikaa eikä se tappelu päättynyt ennen kuin Gil vahingossa kosi naista. Se oli oikeasti vahinko sillä miehellä ei ollut mitään käsitystä millä eleellä arokansa kosi toisiaan ja hän teki sen ihan täysin vahingossa. Kumma kyllä, hän kuitenkin myöntyi kohtaloonsa. Hän ja Eliza päättivät matkustaa hiukan kahdestaan sillä Eliza oli mieltynyt vanhaan minäänsä. He kuitenkin palasivat takaisin koti-linnaan muutaman kuukauden kuluttua. Kukaan ei koskaan maksanut Gilistä lunnaita, mutta Lovino sanoi että hän perisi ne joku päivä Elizalta.

Tim aikoi palata takaisin omaan epätavalliseen, mutta rauhalliseen elämäänsä mutta pian hän tajusi jonkun lähteneen mukaansa. Se joku paljastuu Li:ksi, joka kertoo nimenneensä itsensä uudelleen Leoniksi ja haluavansa kauppiaan oppipojaksi. Tim ei tosiaankaan pidä ajatuksesta.

Salaretki (kissanpäivän jatko-osa)

Tarinan alussa Leon, jonka Tim oli jättänyt Berwaldin linnaan, turhaantuu ja yhdessä Eirikurin kanssa he päättävät karata kotoa. Eirkurilla on myös hyvä syy siihen sillä hänellä saattaa olla pieni ongelma taikuuden kanssa eikä hän halua veljensä tietävän siitä. Hän on nimittäin rakastunut lentämiseen. Nahka, jonka hän sai ensimmäisessä tarinassa, antaa hänelle linnunhahmon ja vapauden lentää, mutta ikävä kyllä sillä on sivuvaikutuksia. Ohueksi kuluneen Nahkan taikuus ei nimittäin enää toimi kunnolla ja kun siihen vielä lisätään kaikki taiat ja kiroukset joita ilmassa on leijunut, se on alkanut takertua kiinni. Eirikurilla on siis ongelma, koska hän ei ole aivan ihminen enää.

Piilottaakseen ongelmansa, sekä uudet sulkansa, veljeltään hän päättää karata Leonin kanssa ja etsiä salaperäisen kauppiaan. He onneksi löytävät hänet pian, joskin ennen sitä he joutuvat muutamiin kiperiin tilanteisiin ja Eirikur kärsii sulkasadosta sekä pakkomielteestä syödä silakoita raakana.

Tim ei todellakaan nauti lapsenvahdin asemasta. Varsinkaan kun Leonin perhe etsii häntä jo ja he ovat silti vihaisia kauppiaalle, eikä Eirikurin veljetkään luultavasti aio pysyä kotona odottamassa. Hän ei kuitenkaan voi käännyttää poikia tiehensä. Osittain siksi että hän on velkaa Matiakselle eikä miehen pikkuveljen antaminen muuttua pysyvästi linnuksi olisi ollut kovin hyvä asia. Varsinkaan kun sen jälkeen Lukas olisi muuttanut hänet linnuksi myös. Tim melkein epäonnistui sillä muodonmuutos ja Nahkan kieroutunut taikuus oli muuttunut jo hyvin vahvaksi, mutta lopulta hän onnistui.

Pojat kuitenkin jäivät hänen leiriinsä ja jonkin ajan kuluttua Tim turhaantuu heidän juttuihinsa siitä miten he eivät pidä perheistään ja haluavat olla jotain suurta. Äkäisenä kauppias päättää antaa heille opetuksen ja kertoo tarinan suurimmasta virheestään. Siitä kun hän päätti juoda nuoruudenlähteestä ja tuli kuolemattomaksi... Vain huomatakseen että kuolemattomuus oli todella yksinäistä. Samalla paljastuu että Emma ja Lux ovat hänelle paljon kaukaisempaa sukua ja hän on oikeasti jo yli 75-vuotias.

Tarina tekee vaikutuksen nuorukaisiin ja, kun Matias saapuu paikalle kertomaan että Lukas on todella huolissaan ja vannonut kiroavansa jokaisen joka uskaltaakin tehdä mitään hänen pikkuveljelleen, Eirikur on valmis palaamaan kotiinsa. Myös Leon tapaa perheensä uudelleen, mutta hetken keskustelun jälkeen hän päättää jäädä läntiseen maahan. Hän ja Eirikur suunnittelevat menevänsä yhdessä opiskelemaan, jotta heistäkin voisi tulla jotain.


Huh, tuossa siis se mitä ehdin suunnitella. Jonkin verran olin jo näköjään unohtanut yksityiskohtia, mutta jospa tuo nyt vähän kuitenkin lohdutti. Olin kyl ihan varma että Heracleksella ja Elizalla piti olla isompi rooli, mut ei voi muistaa enää tähän hätään.

Salmiakkityttö

  • Hajattelija
  • ***
  • Viestejä: 26
Sääli, että tämä hieno ficci jää kesken ja itsekin jäät (ainakin toistaiseksi) pois näiden hienojen tekstien tekemisestä. Toisaalta on upea kuulla, että tarina jatkaa elämäänsä ja kirjoitusprojektisi muualla! Tämä juonitiivistelmä oli myös mukava ratkaisu, loppumisesta huolimatta ficci ei jäänyt kesken ja tyngäksi.

Kirjoitustyylisi on loistava, taitosi tarinankertojana erinomaiset ja olenkin viettänyt monet liikuttavat/hauskat/jännittävät hetket tekstiesi parissa. Kiitos niistä! Lupaan ostaa kirjasi hyllyyni,  jos sellainen tulee vastaan hamassa tulevaisuudessa. Pahoittelen taas melko päätöntä kommenttiani, mutta tiivistetysti kai yritin sanoa, että "kiitos, ja paljon onnea valitsemallesi polulle"!
"Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.
Paitsi sodassa rakkaus ja rakkaudessa sota."
~Juice Leskinen~

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 595
  • Juhlatuulella
Harmi että lopetit tätä oli niin mukava lukea, tosin ymmärän hyvin syyn. Kun johonkin tarinaan ihastuu tarpeeksi, se kannattaa muuttaa itselleen mieluisimpaan muotoon kun niin kirjoittajana voi tehdä. Olen enemmän kuin iloinen siitä että laitoit esille tiivistelmän juonesta, jonka olit kehittänyt tälle ficille. Näin sai vastaukset eikä jäänyt harmittamaan kun hieno tekele ei jatku.

Pidän peukkuja sille minkä projektin nyt olet aloittanut, ja tulen todellakin ostamaan teoksen jos siihen joskus törmään. Toivottavasti tulet vielä kirjoittamaan tänne finiinkin jotain, töitäsi ja teoksiasi on aina mukava lukea. Osaat herättää teksitit upeasti henkiin ja olen nauttinut suuresti saadessani lukea teksetejäsi. Varsinkin tätä sarjaa, ja täytyy myöntää että Kauppias, joka tuntuu tietävän kaikesta kaiken ja on askeleen edellä muita oli kyllä yksi hyvin kehitetty hahmon. :)                   
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!