Kalterit || Lievä Bella/Rodolphus/Voldemort, K11, songfic

[Sädekehä]

Nimi: Kalterit
Kirjoittaja: Sädekehä
Ikäraja: K-11
Paritus: Lievä Bella/Rodolphus/Voldemort
Genre: Angst, lievä romance, songfic
Beta: Lenune
Summary: Hetki Bellatrixin elämästä Azkabanin kaltereiden takana.
Disclaimer: Hahmot ja maailma on Rowlingin käsialaa ja kappale kuuluu 30stm:lle, minä vain lainailen.
A/N: Tämä siis osallistuu albumihaasteeseen 30 Seconds to Marsin kappaleella 93 Million Miles. Muutin laulun sanoja ja jätin muutamia kohtia pois ( lyriikat voi lukea täältä).
En oikein tiedä mitä mieltä itse olen tästä.. Mutta toivottavasti pidätte, edes hiukan. :>
Kommenttia toivoisin, sekä ruusuja että risuja!



Kalterit



Vahva ahdistuksen aalto vavahdutti nukkuvan hahmon. Kylmä, riipivä tunne kalvoi hänen uneliasta mieltään pakottaen hänet avaamaan silmänsä. Lyhyeksi järsityt kynnet raapivat kaikella voimallaan likaista ja kylmää kivilattiaa, raskaan henkäisyn kantautuessa kuivilta huulilta.

Another time, another place

”Ei taas!”

Joku kiljui tuskissaan seinän takana. Ohueen ja rikkinäiseen kaapuun kietoutunut nainen nousi ylös, täristen. Hulluudesta kiiluvat raskasluomiset silmät tuijottivat synkän harmaaseen kiviseinään. Huulet liikkuivat automaattisesti, mutta sanoja ei kuulunut.

Where are the holy ones?

”Menkää pois!”

Kauhunsekainen ääni oli muuttunut anelevaksi, nöyräksi. Nainen hymähti käheästi ja siirsi levottomasti harhailevan katseensa kaltereihin, jotka varmistivat hänen pysyvän telkien takana. Poissa. Ikuisesti.

Selling the secret to the Ministry

Tumma hahmo lipui aavemaisesti hänen näköpiiriinsä. Katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin jättäen jälkeensä luonnottoman kylmyyden ja pelon. Sisuksia kalvavan ahdistuksen, joka lopulta sekoitti mielen. Sai katseen lasittumaan ja palan nousemaan tukehduttavana kurkkuun. Teki hulluksi.

Welcome to the Azkaban

Bellatrix Lestrange ei tuntenut enää pelkoa sen paremmin kuin kylmääkään. Hänen paljas ihonsa kosketti kivilattiaa useita kertoja päivässä, hankautui koleita kaltereita vasten, mutta hän ei palellut. Edes mustia aaveita muistuttavat ankeuttajat, eivät saaneet hänen ihoaan kananlihalle. Hän tunsi kyllä kylmyyden, muttei sen tuomaa tuskaa. Siihen oli kai tullut immuuniksi, kuten niille lukuisille pelon ja kauhun muistoille. Kaikille niille hetkille, jotka saivat Bellan enää nauramaan, mielipuolisesti.

Ainakin niin hän halusi itse uskoa.

Cross the line

Jälleen kuului uusi rääkäisy. Se tukahtui paksuun kivimassaan, huutaja oli luultavasti toisessa kerroksessa. Uusi tulokas, viaton, järjettömän ja moraalittoman Ministeriön uusin uhri. Toisinajattelija, syytön suurmiesten ongelmiin. Kenties jokin lukuisista hännystelijöistä. Pelkuri. Kaikkea muuta kuin oikea Pimeyden kannattaja.

Redefine

Voimakas tunteiden aalto vavisutti Bellan riutunutta vartaloa. Luiset sormet puristuivat nyrkkiin, lyhyiden, mutta kuitenkin terävien kynsien painautuessa ihon alle. Huultaan hän puri niin kauan, kunnes veri norui ohuena virtana kalpealle leualle. Raskaat luomet olivat sulkeutuneet synkkien muistojen vyöryessä hänen päälleen. Ahdistavina, kuolettavina, aitoina.

Lose your mind

Ja yhä uudelleen hän kuuli kimeän äänen huudon. Välähdyksen. Hän näki yhä uudelleen ja uudelleen itsensä luhistuneena lattialle. Kuuli, kuinka Lucius kertoi Pimeyden Lordin kukistuneen. Jonkun pikkuisen pojan takia. Hän muisti sen tuskan ja epätoivon, joka oli vavisuttanut hänen vartaloaan silloin, ja teki niin yhä edelleen. Sydämensä oli repeytynyt silloin kahtia.

Come crawl inside

Muisto toistui yhä uudelleen ja uudelleen..

”Rodolphus..”

I'm not the only one

Nainen ryömi kaltereiden luokse kuiskaten miehensä nimeä käheästi. Sormensa hän kietoi kylmää terästä vasten puristaen tiukasti. Kyynelten täyttämät, mielipuolisesti kiiluvat silmänsä tuijottivat viistoon. Miehensä olisi vain muutaman metrin päässä, Bella oli siitä niin varma. Hän oli kuullut miehen äänen kerran, tai kahdesti. Hän olisi yhdessä häkissä aivan hänen lähettyvillään. Yhtä kylmässä, kosteassa ja ahtaassa kuin nainen itsekin.

”Rodolphus!”

Ääni oli nyt vaativampi, vihainen. Toinen kalpea ja riutunut kätensä ojentui kaltereiden välistä kohti käytävää. Sormet haroivat tyhjää kuin etsien jotain, mihin tarttua. Koukistuen lopulta kevyen parahduksen kera.

Now could you kindly cut to the chase?

Kukaan ei sanonut sanaakaan. Tuntui, kuin koko vankila olisi tyhjentynyt äkkiseltään. Viereisestä tyrmästä ei kuulunut enää pihisevää valitusta. Kukaan ei huutanut lähistöllä epäselviä kirouksia, eikä kukaan itkenyt. Kaikkialla oli täysin hiljaista.

”Rodolphus!!”

”Niin, Bella?”

Viimein vaimea, karhea ääni kysyi. Bellan silmät rävähtivät suuremmiksi, sormiensa puristuessa tiukasti nyrkkiin. Vaivalloisesti, paljaat polvet lattiaa hiertäen, hän kohottautui polvilleen. Molemmilla käsillään hän puristi nyt kaltereita kuin toivoen saavansa ne katoamaan itsestään. Uskoen vakaasti niiden katoavan pelkästä tahdonvoimastaan.

”Rodolphus..”

Pretty but something's always wrong

Jostain kuului hiertävää ääntä, aivan kuin jotakuta olisi raahattu lattiaa vasten. Bella terästi kaikki aistinsa antaen kyyneleiden tuhria poskiaan. Ne olivat kelmeät, posket kuopalla ihon imeytyessä ennen niin hyväluustoisia kasvoja vasten. Hänen huulensa aukenivat odottavaisina, vaativina.

”Niin?” miehen käheä ääni toisti malttamattomana. ”Bella, minä olen täällä.”

Show me a secret Voldemort sign

”Minulla on ikävä häntä.”

Se oli vain onneton kuiskaus, jonka nainen sai lausuttua ääneen. Leukansa tärisi, vaikka hän hymyili. Yksi ankeuttajista oli tulossa taas. Kylmyyden saattoi tuntea. Kasvavan ahdistuksen, joka hyökyaallon tapaan huuhtoi käytäviä. Imi jokaisen vähänkään onnellisemman ajatuksen pois, kasvattaen vihaa ja kärsimystä.

Mutta Bella kieltäytyi siitä. Hän ei suostunut luopumaan siitä hetkestä, jonka hän oli saanut luotua. Jos hän ei saisi puhua miehelleen edes muutamaa järjetöntä lausetta, hän olisi taas valmis repimään säärensä verille. Puremaan alahuulensa riekaleille ja raapimaan lattiaa. Siihen hän sortui nykyään usein. Nauraminen oli toinen pakoreitti, mutta valitettavasti se suututti ankeuttajia liikaa. Se sai muistot valumaan takaisin sen ainoan järkevänä pysyneen mielen perukoille. Se raastoi, syvältä.

See

”Rodolphus?”

It's in your eyes

”Tiedän.” mies mutisi jostain kaukaa äänessään kätkettyä kärsimystä ja suuttumusta.

Come break me down

Bella puristi kaltereita nyt lujemmin, kaikella voimallaan. Jokainen miehensä lausuma tavu imeytyi hänen mieleensä, tallentui muistiinsa. Niitä hän muistelisi yhdessä kaikkien muiden tuhansien muistojensa kanssa silloin, kun hän saisi aikaa ajatella. Ennen nukahtamista ja ensimmäisenä herätessä. Silloin kuin joku toinen huusi tuskissaan ja hän nautti muiden kivusta ja kärsimyksestä. Silloin kun yksikään ankeuttaja ei voisi häntä musertaa. Silloin, kun hän rakastaisi miestään aidosti enemmän kuin miestä, legendaa, jonka takia hän tyrmässä istui. Hulluna, kylmissään, mutta ylpeänä. Ylpeänä siitä, ettei hänen sisunsa ollut pettänyt. Ylpeänä omasta sinnikkyydestään ja uskollisuudestaan. Ylpeänä kaikesta.

Come break me

”Bella, minä rakas—”

Miehen ääni sammui hiljaisuudessa hyvin nopeasti. Käytävä synkkeni, eikä missään ollut valoa. Muistot välkehtivät Bellan mielessä, kun näkymätön voima sai hänet kaatumaan selälleen lattialle. Päänsä kolahti sen kovaa pintaa vasten. Älähdys, joka karkasi naisen verisiltä huulilta, oli hyvin lyhyt. Lähes äänetön. Sitä seurasi hysteerinen nauru. Hän nosti luisevat sormet veren päällystämille huulilleen sulkien silmänsä.

Hey

”Niin minäkin sinua Rodolphus. Tosin en yhtä paljon kuin häntä, en tänään.”

What've you got?

----

[theycallmeHeaven]

Oi joi!
Bellatrix on mulle rakas hahmo ja hieman pelkäsin että tästä tulee lattea, varsinkin kun itsekin tuota 30stm tulee kuunneltua. Mutta tää oli upea! Pystyit hyvin säilyttään biisin tunnelman, ja se miten hulluus tuli läpi tosta tekstistä.... <3
Tosin sitten tää ei välttämättä oo niin vahva jos tän kuuntelee ilman musiikkia, mutta ihan sama!

Kiitoksia. <3

[Eeyore]

Tässä oli mukavasti tuo mielipuolisuus ja sen(kin) tuoma synkkyys esillä. Et ollu hirveesti käyttäny kuvailua, mutta sen vuoksi tää oli hieno; sitä oli sen verran, että lukijalle annettiin itselle valta kuvitella ja olit vähillä sanoilla saanu tästä eheän. Tykkäsin siitä.
Tää oli mukavan synkkä ja aidon oloinen. Tuo kohta, missä Bella jutteli miehelleen, oli miusta ehkä se paras kohta, koska siinä tuli esille tuo vankilan kauheus ja se, miten toisen ihmisen ääntä jää kaipaamaan niin paljon, ja miten vähätkin sanat merkitsee niin hirveästi.

Hänen paljas ihonsa kosketti kivilattiaa useita kertoja päivässä, hankautui koleita kaltereita vasten, mutta hän ei palellut. Edes mustia aaveita muistuttavat ankeuttajat, eivät saaneet hänen ihoaan kananlihalle. Hän tunsi kyllä kylmyyden, muttei sen tuomaa tuskaa. Siihen oli kai tullut immuuniksi, kuten niille lukuisille pelon ja kauhun muistoille. Kaikille niille hetkille, jotka saivat Bellan enää nauramaan, mielipuolisesti.

Tässä oli kans hyvin kuvailtu, mitä eristyksissä oleminen tekee ihmiselle.

”Niin minäkin sinua Rodolphus. Tosin en yhtä paljon kuin häntä, en tänään.”

Sitähän sanotaan, että Bellan oikea rakkaus oli Voldemort Mutta tää oli hieno kohta, se hulluus ja osittainkin myös peitetty epätoivo. Ikävä. Mut kiitos tästä!

[Belsissa]

Tykkäsin tästä todella paljon.
Bellan tunteet välittyivät täydellisesti.
Jotenkin pystyin samaistumaan häneen todella hyvin.

”Niin minäkin sinua Rodolphus. Tosin en yhtä paljon kuin häntä, en tänään.”

Meni iho ihan kananlihalle tätä lukiessa, aivan ihanasti kirjoitettu. 

[Mortti]

Tämä oli ihanasti kirjoitettu.
Pidän todella paljon Bellatrixin hahmosta, ja tässä hän oli herkempi kuin olen tottunut hänen olevan. Pidin siitä paljon. Luultavasti juuri Azkabanissa hänen mielensä olisikin ollut tavallista herkempi, sait hänestä ihanan inhimillisen ihmisen tässä. Bellan suhtautuminen Rodolphukseen ja toisinpäin oli hyvin koskettavaa. Heillä on tosiaan ihana suhde. 

” Niin minäkin sinua Rodolphus. Tosin en yhtä paljon kuin häntä, en tänään.”

Kaunis viimeinen lause. Laittoi minut mietteliääksi.

Hyvä ficci kokonaisuudessaan, pidin hyvin paljon. Aluksi epäröin lukea, mutta luettuani olin hyvin tyytyväinen.

- Mortti

[Sädekehä]

Hmm.. Olin jo melkein unohtanut, että tällaisenkin ficin tänne olen joskus laittanut. :3

The Fantasy: Itselläni on hieman ristiriitaiset tuntemukset Bellaa kohtaan, mutta jotenkin tämän kappaleen myötä päädyin hänestä kirjoittamaan. Epäilin kyllä paljon tätä kirjoittaessani, mutta erittäin hienoa, jos biisin tunnelma välittyi myös ruudun toiselle puolelle. Mutta olet kyllä varmaan oikeassa siinä, että tunnelma on parempi, kun kuuntelee lukiessa kyseisen kappaleen.
Kiitos kovasti kommentistasi! (:

Eeyore: Olen kyllä kirjoittanut paljon angstia jne. mutta ongelmana on yleensä saada tarpeeksi syvyyttä tekstiin. Joten oli oikein mukava kuulla, että tämä oli aidon oloinen. Kiitos kommentistasi! (:

Belsissa ja Mortti; kiitos molemmille oikein paljon kommenteistanne! Mukavaa, että piditte. (:

[Daala]

Pakkohan tällä parituksella varustettu ficci oli lukea.

Kappaletta en tunne enkä sitä nyt onnistunut kuuntelemaan, joten kenties jotakin jää sen vuoksi puuttumaan. Nuo kursivoidut kohdat kuitenkin sopivat tähän erittäin hyvin.

Bellatrix oli tässä minusta erittäin hyvin onnistunut hahmo, mielenkiintoinen ja juuri sopivan bellamainen. Tuli ahdistava tunne kun yritti kuvitella omalle kohdalleen tuollaista, niin montaa vuotta Azkabanin kauhujen keskellä. Ei ole lainkaan ihme, millainen Bellatrixista siellä tuli, vaikkakin tässä on selkeästi se tietty luonne jo aistittavissakin. Kuitenkin Bellatrixin inhimillinen puoli oli tässä esillä, mistä tykkäsin kovasti.
Kuvailu oli tässä kenties keskimääräistä vähäisempää, mutta sopi hyvin tyyliin. Kaikki oleellinen kerrottiin ja loppu jäi lukijalle itselleen pääteltäväksi.

Kiitokset tästä lukukokemuksesta!

[Sädekehä]

Giladra Carrion; On niin hieno aina kuulla, jos on onnistunut pitämään hahmot oikeanlaisina. Se on sen verran haastavaa, että aina sellainen pieni epäilys takaraivossa kolkuttaa. (:
Ahdistavuutta tässä lähinnä hainkin, mutta nykyisin senkin luominen on aika haastavaa. Toivottavasti kuitenkin onnistuin jotenkin!

En usko, että kauheasti menetit, vaikket kappaletta kuunnellut. Suosittelen kuitenkin 30 Seconds to Marsia kuunneltavaksi ihan muutenkin, ihana bändi.
Kiitos kommentistasi! 

[Sädekehä]

Beatrice; Voi apua, en todellakaan osannut varautua siihen, että kukaan koskaan ikinäkään enää lukisi tätä. : D Ehh, järkytyin kyllä hieman tämän nähdessäni – en ole vanhojen tekeleideni suuri fani. Noh, oli kuitenkin mukavaa, että sinä tykkäsit tästä. Kommentit ilahduttavat aina, ja toisaalta oli todella yllätyksellistä ja mukavaa, että joku tosiaan lukee ja vieläpä kommentoikin vanhempia tuotoksia. Olen jotenkin aina kuvitellut noiden ”vanhojen” ficcien vain unohtuvan. Mukava siis huomata, ettei niin ole. (:
Kiitos kovasti kommentistasi! Se piristi iltaa mukavasti. ~

[Hermione Granger]

Tämähän oli aivan loistava. olit saanut Bellatrixista juuri oman itsensä. En saa yhtään mitään aikaiseksi...

Hermione

[Luna Lovekiva]

Oi, ihana ficci. Bella oli itsensä ja ficistä sellaisen, että pystyi näkemään tekstin päässään. Kirjoitusvirheitä ficissä ei ole (en ainakaan löytänyt .

Bellatrix Lestrange ei tuntenut enää pelkoa sen paremmin kuin kylmääkään. Hänen paljas ihonsa kosketti kivilattiaa useita kertoja päivässä, hankautui koleita kaltereita vasten, mutta hän ei palellut. Edes mustia aaveita muistuttavat ankeuttajat, eivät saaneet hänen ihoaan kananlihalle. Hän tunsi kyllä kylmyyden, muttei sen tuomaa tuskaa. Siihen oli kai tullut immuuniksi, kuten niille lukuisille pelon ja kauhun muistoille. Kaikille niille hetkille, jotka saivat Bellan enää nauramaan, mielipuolisesti.

Ainakin niin hän halusi itse uskoa.

Pidän itse tästä kohdasta eniten.

Luna Lovekiva

[Sädekehä]

Hermione Granger; Yllätyin kyllä vähän, kun tätä oltiin kommentoitu. Tämä ei todellakaan kuulu parhaimmistoon ja on muutenkin vanha teksti, mutta olen kyllä silti iloinen, kun tykkäsit tästä. (: Kiitos kommentista!

Luna Lovekiva; Sinullekin suuri kiitos kommentista! On mukava kuulla Bellan muistuttaneen itseään. En ole kauheasti perehtynyt luihuisiin, ja nyt kun jälkeenpäin miettii, en edes tiedä, miksi joskus olen heistä kirjoittanut.

[Ilargia]

Taidanpa minäkin järkyttää sekä itseäni että sinua kommentoimalla

Olen oikeasti etsinyt tuloksetta edes yhtä Bellan vankeusajasta pidemmästi kertovaa ficciä, joten olen tosi ilahtunut, että törmäsin sattumalta tähän. Tämä oli tosi hyvä, pidin hulluuskuvailusta, hahmon tunnistettavuudesta ja Rod/Bella/Voldemort -tulkinnastasi (erityisesti tuo muidenkin fanittama viimeinen repla oli loistava). Sanoituksetkin sopivat tähän, samoin kuvailun vähäisyys ja tietty katkonaisuus, tuollaiset lyhyet ja tiiviit kappaleet.

Kiitos paljon tästä!