Kirjoittaja: Nahme
Ikäraja: S
SANA VAIN YKSI SANA
Kaikki muu unohtuu ajan myötä. Mutta sinua minä en unohda.
Katsoin silloin sinuun. Tunsin yhteyden välillämme. En silloin ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Se oli ensitapaamisemme. Olin silloin vain kuuden vanha. Sinä puhuit minulle. Sanat olivat minulle vieraita. Pystyin luottamaan sinuun.
Olin seitsemän vanha. Olin silti vain lapsi. Lapsi, joka ei tiennyt mitään julmuuden suuruudesta. Oma kansani ei hyväksynyt minua joukkoonsa. Pakenin heitä sinun luoksesi. Vuodatin sydämeni sinulle.
Olin kahdeksan. En osannut enää luottaa kansaani. Opetit minulle kielesi. Opetit minut rakastamaan. Sinun rakkautesi poisti minusta kansani antamat tunteet. Kun rakastin sinua, en kyennyt enää tuntemaan vihaa kansaani kohtaan. En pelännyt, sillä tiesin sinun olevan turvanani. Olit paras ystäväni.
Olin yhdeksän. Sain ystävän oman kansani parista. Hän oli kuin minä. Samalla hän oli vastakohtani. Olimme erilaiset, mutta ymmärsimme toisiamme. Tiesin, että hän voisi halutessaan tuhota meidät. Mutta tiesin myös, että olin hänelle yhtä vaarallinen. Lupasit olla turvanani aina.
Olin kymmenen vanha. Äitini ei pitänyt siitä, että olin kanssasi. Olin hänen mielestään liian paljon kanssasi. Olin hänen mielestään liian vähän oman kansani kanssa. Liian vähän oman perheeni kanssa. Sinä olit minun perheeni ja kansani.
Yksitoista vuotta. Niin vanha ruumiini oli. Minä olin vain viiden. Niin sinä asian ilmaisit. Olin ikuinen lapsi. Kansani ei hyväksynyt sitä, eivät ymmärtäneet sitä. Minulta vaadittiin liikaa. Sinä et vaatinut minulta mitään. Luonasi sain olla oma itseni. Kansan luona olin vain näyttelijä suurella näyttämöllä. Kun palasin illalla luoksesi, saatoin taas poistaa esiintymisasuni ja todeta päivän näytelmän menneen hyvin tai huonosti. Annoit minun olla se, joka olin.
Kahdestoista vuosi. Olin vieras omassa kansassani. En välittänyt siitä. Minulla oli sinut. Kansa potki minua. Kansa löi minua. Kansa sivalsi sanoillaan haavoja minuun. Sinä paransit minut. Sinä opetit minut pitämään kivun ulkopuolellani. Sinä opetit minut pitämään muut ulkopuolellani. En tuntenut mitään kansan tunteita. Olin enemmän osa sinua, kuin osa kansaa. Annoit minulle pyyteettömän rakkauden.
Kolmastoista vuosi. Tein virheen. Suututin vastakohtani, ystäväni. Mutta se antoi minulle aikaa olla kanssasi. Sinä lohdutit minua ja piristit päiviäni. Olit tukeni ja turvani. Olit sisälläni riehuvan pimeyden keskellä valo.
Olin neljäntoista vanha. Silti tunsin yhä olevani viiden. Sanoin kansalle sen, mitä ajattelin, en miettinyt sanojani. Sanoit sen olevan osa minua. Olin sinun pieni filosofisi. Kerroit minulle tarinoita. Tarinoita menneistä ajoista, jotka kansa oli jo unohtanut. Olit minun opettajani.
Olin viidentoista. Tein aivan liian suuren virheen. Hylkäsin sinut minut hylänneen kansan takia. Halusin antaa mahdollisuuden heille. Aloin tuntemaan heidän vihansa ja julmuutensa itsessäni. En kestänyt sitä. Palasin pian takaisin. Otit minut iloisena takaisin luoksesi. Pyysin, ettet päästä minua muuttumaan takaisin kansalaiseksi. Tahdon olla osa sinua.
Olen nyt kuudentoista. Kansa kysyy kenen tytär olen. Vastaan kuuluvani sinulle. He eivät ymmärrä. He sanovat, ettei kukaan voi kuulua sinulle. He eivät ole nähneet sinua kuten minä. En sovi enää kansan pariin. En osaa enää näytellä. Siksi tulin luoksesi ja kerron tämän. Olen tyttäresi. Olet minulle kaikki.
Sano vain yksi sana ja tulen osaksi sinua.
