Jättiläistursas (K11, drama, romance, angst)

[MyMameIs]

Title: Jättiläistursas
Author: MyMameIs (hoksasin juuri että olen kirjoittanut rekisteröityessäni nimeni väärin )
Genre: drama, romance, angst
Rating: K11
Pairing: D/Mary Sue
Warnings: Huonoista huonoin kerronta
Disclaimer: En saa tästä mitään rahallista korvausta, enkä omista hahmoja. Leikin vain pikkuisen.

Prologi
Dracon salaisuus

Draco nojasi rennosti Tylypahkan pihalla törröttävään puuhun, joka oli aivan järven vieressä. Crabbe ja Goyle seisoivat hänen vierellään paksut jalat tikkusuorina.
Jättiläistursas läiskäytti tuon tuostakin vettä heidän housuilleen. Crabbe pui nyrkkiään järven suuntaan.
"Miksihän muuten tursas tekee noin?" Goyle ihmetteli.
"Ei aavistustakaan", Draco valehteli. Oikeasti hän tiesi täsmälleen mikä tursasta vaivasi. Hän ei vain uskaltanut kertoa sitä.

Toivottavasti kiinnostuit Dracon salaisuudesta, ja jos kiinnostuit, seuraa ensimmäiseen lukuun, joka tulee ihan lähipäivinä!

[MyMameIs]

Ensimmäinen luku
Miten kaikki tapahtui?

Draco juoksi tyhjään luokkahuoneeseen, ja lukitsi sen nopeasti.
Ajatusseula. Siinä se seisoi, varastettuna, luvatta otettuna.
"Vihdoinkin", Draco kuiskasi. Hän työnsi taikasauvan ohimolleen, ja vetäisi sitä.
Taikasauvan päässä oli jotain hopeista, kuin silkkistä nauhaa. Draco tiputti sen ajatusseulan syövereihin.
Ajatusseula alkoi pyörteillä villisti. Se pärskyi ja kuohui, ja Draco oli erottavinaan ajatuksensa seulan pohjalta.
Draco hipaisi taikasauvansa päällä jo tyyntyneen ajatusseulan pintaa.
Ajatusseula paljasti näkymän pimeään ja kolkkoon huoneeseen, jonka ainoa valaistus oli pieni kynttilä.
Draco pidätti hengitystään, ja työnsi naamansa veteen. Hän tipahti kevyesti kiviselle lattialle.
Ainoa sisustus oli pieni pöytä keskellä huonetta. Pöydän takana istui mies.
"Istu!" mies komensi, ja Draco huomasi vasta silloin tärisevän itsensä.
Draco olisi halunnut sanoa rohkaisevia sanoja itselleen, halunnut lohduttaa. Se oli kuitenkin mahdotonta, joten Draco tyytyi vain istumaan itsensä viereen.
Kynttilä lepatti Voldemortin (sillä mies oli Voldemort) edessä muodostaen kammottavia varjoja tämän kalpeille kasvoille.
"Muistatko, kun pyysin sinua suorittamaan tehtävän?" Voldemort kysyi pehmeästi. Entinen Draco nyökkäsi hätääntyneesti.
"Mutta en kertonut kaikkea", Voldemort sanoi painottaen jokaista sanaansa. "En kertonut, että vahdin sinua."
Draco ei ehtinyt tukahduttaa henkäisyään, ja Voldemort hymyili.
"Kyllä", hän sanoi. "Vahdin sinua."
"Mu-mutta Herrani", Draco änkytti. "Miten sinä vahdit minua?"
"Arvaa", Voldemort sanoi. "Arvaa, kuka, tai mikä olen." Draco kavahti. Voldemortin ääni sai enteilemään pahaa.
"Minä olen jättiläistursas koulun järvessä", Voldemort sanoi. "ja varmistaakseni, ettet unohda, muistutan sinua aika ajoin."
Voldemort teki käsillään eleen läiskähdyksestä.
Draco veti päänsä pois ajatusseulasta. Hän ei ymmärtänyt, miksi halusi katsoa muiston uudestaan.
Draco raahasi ajatusseulaa takaisin rehtorin kansliaan. Hän henkäisi salasanan kivihirviölle, ja kompuroi kierreportaat ylös.
Draco raotti ovea, ja säikähti. siellä oli jo joitain. Harry ja Dumbledore.

A/N: Huomatkaa, että muokkasin kirjan tapahtumia siten, että yksi Harryn ja Dumbledoren välisistä tunneista paljastui Dracolle. Ja joo, lyhyt luku, mutta seuraavasta yritän tehdä pitemmän!

[MyMameIs]

Toinen luku
Harry ja Dumbledore

"Ah, aivan!" Dumbledore, huudahti, aivan kuin olisi ollut itsestään selvää, että Dracolla oli ajatusseula. Harry kääntyi juuri silloin, sillä hän ei ollut huomannut vielä Dracoa.
Draco oli huomaanivaan sekunnin murto-osan ajan inhon Harryn kasvoilla, ennen kuin se vaihtui johonkin kummalliseen ihmetyksen ja ärsyyntyneisyyden risteymäksi.
"Istuudu, ole hyvä", Dumbledore sanoi ystäällisesti. Draco teki työtä käskettyä, vaikka häntä inhottikin istua Harryn viereen.
"Miksi?" Dumbledore kysyi. Draco ei vastannut, hän ei halunnut vastata.
Dumbledore hymyili, ja silloin Draco muisti saamansa tehtävän. Dracosta tuntui pahalta ajatella hänen tappamistaan.
"Kenties tiedän jo", Dumbledore kuiskasi Dracon korvaan.
"Mitä?" Harry kysyi pöllämystyneenä.
"Ei mitään sinulle kuuluvaa", Draco livautti suupielestään. Ilmeisesti Harry kuuli sen kumminkin, tuhahduksesta päätellen.
"Ikävä kyllä", Dumbledore sanoi surullisesti. "et voi jäädä seuraamaan minun ja Harryn välistä keskustelua, joten joudut poistumaan." Dumbledore osoitti ovea, ja Draco lampsi suurin elein pois kansliasta.
Kysymykset valtasivat Dracon mielen. Mitä Harry oli tehnyt rehtorin kansliassa? Tiesikö Dumbledore hänelle annetusta tehtävästä? Ja jos tiesi, miksi hän ei ollut tehnyt asialle mitään?
Huomaamattaan Draco kuljeskeli oleskeluhuoneensa sisäänkäynnille, joka oli itse asiassa tyhjä kiviseinä.
"Mitä..? Öh, jästi", Draco mumisi yllättyneenä siitä, että oli päätynyt juuri sinne.
Oleskeluhuone oli kolkko ja vihreää täynnä oleva huone, jonka perällä takka loimusi apeasti.
Jonkun muun mielestä huone saattoi näyttää ankealta, mutta ei Dracosta.
"Moi!" joku kopautti Dracoa olkapäähän. Se osoittautui Crabbeksi.
"No hei", Draco sanoi kyllästyneesti ja lysähti tuolille.
"Mikä on, kamu?" Goyle kysyä töksäytti, sillä hänkin oli ilmestynyt paikalle.
"Ei mikään, joten painukaa kuuseen!" Draco karjaisi ja juoksi poikien makuusaliin.
Makuusalin kello näytti jo yhtätoista, mutta Dracon lisäksi siellä ei ollut ketään.
Draco riisuutui ja lysähti sängylleen, ja nukahti lähes saman tien levottomaan, katkonaiseen uneen.
Aamu valkeni kirkkaana pylvässängyn ikkunasta, mutta Dracoa se vain masensi.
Hän veti tyynyn korvilleen ja jatkoi unta. Onneksi oli lauantai.
"Herää!" Crabbe paiskoi tyynyään Dracon korville. "Aamiainen syötiin jo, jos et nyt nouse, jäät ilman!"
Draco hieroi silmiään. Hän mulkaisi vihaisesti Crabbea.
"Ei ollut nälkä, siksi jäin nukkumaan."
"Ai", Crabbe sanoi, ja punastui.
"Mutta koska olen nyt hereillä, niin voin suoraan nousta", Draco sanoi ja kaiveli sukkiaan sängyn alta.
"No silloinhan voit tulla aamiaisellekin!" Crabbe huudahti iloisesti. "Me ei syöty aamiaista koska sinä et ollut tullut." Crabben maha murahti kuuluvasti. Draco ei vastannut.
"Tule jo!" Crabbe hoputti ja veti Dracoa ovelle.
"Joo, joo", Draco sanoi äkäisesti ja veti sukan jalkaan.
Suuri sali ei ollut koskaan näyttänyt ankeammalta. Sen katto loisti ärsyttävästi auringonvaloa. Draco istuutui haluttomasti vakiopaikalleen, jolla oli jälleen paketti Dracon vanhemmilta. Hän repi paketin käärepapereistaan, josta paljastui kaksi levyä Hunajaherttuan suklaata. Draco ärähti ja työnsi ne kaapunsa taskuihin. Juuri silloin Harry sattui tulemaan kuraveri-Grangerin ja verenpetturi-Weasleyn kanssa. Draco ei voinut vastustaa kiusausta vaan huusi:
"Hei Potter! Opettaako Dumbledore sinulle äidinkieltä? Sinä kun et satu osaamaan sitä kovin hyvin, ainakaan minun käsitykseni mukaan." Crabbe ja Goyle (joka oli juuri tullut) naureskelivat hänen vierestään. Granger ja Weasley katsoivat kysyvästi Harrya.
"Sitä et saa koskaan tietää, Malfoy!" Harry huusi takaisin. Dracoa suututti se, että Harry keksi jotain takaisin huudettavaa ja hän ärähti:
"Eikö Dumbledoren lellipoika uskalla kertoa pelottavalle Malfoylle sitä, että opettelee rehtorin kansliassa aakkosia? Voi ressua!" Harry katsoi Malfoyta syvästi inhoten, ennen kuin katosi käytävälle.
Draco saisi vielä selville hänen salaisuutensa. Vaikka väkisin.

[MyMameIs]

Kolmas luku
Korpikynnen tyttö

"Lakkaa ajattelemasta sitä!" Draco komensi itseään varmaan sadannen kerran. Häntä häiritsi eiliset tapahtumat, vaikka hän yrittikin unohtaa asian.
"Painukaa suolle!" hän huusi Crabbelle ja Goylelle, jotka eivät olleet huomaavinaan vaan seurasivat Dracoa sitkeästi kaikkialle. "Häipykää, ennen kuin usutan Noriskan kimppuunne!" Draco tiesi, ettei voisi houkutella Norriskaa ystäviensä kimppuun, mutta hän sai jotain kieroutunutta mielihyvää uhkailusta.
Jos he jatkavattätä tahtia, en voi pian mennä vessaankaan yksin, Draco ajatteli. Päivä kului matelemalla, ja kun Draco seuraavaksi katsoi kelloa, se näytti vasta yhtä iltapäivällä.
"Öh... Draco..." Crabbe yritti, mutta Draco vain murahti. Hän ei aikonut puhua kenenkään kanssa. Silloin hänet ohitti eräs tyttö, eräs kaunis tyttö. Draco pysähtyi kuin seinään. Kuka se oli? Ajattelematta mitään hän käännähti ja juoksi tytön perään.
"Moi!" hän sanoi ja häpesi itseään. Miten hän saattoi sanoa tytölle "moi"? Tyttö hymyili.
"Hei vain", hän sanoi ja heilautti kultaiset kutrinsa korvan taakse. Dracon sydän täyttyi jollain kevyellä, ja hänestä tuntui kuin hän voisi nousta lentoon. Tyttö oli puhunut hänelle.
Loppumatkan (syömään) Crabbe ja Goyle kiusoittelivat häntä tytöstä, jonka nimeä Draco ei tiennyt. Suuressa salissa hän näki sen taas. Sinisilmäisen, kapeahuulisen nuoren tytön, jonka hiukset valuivat suorana selkään. Tytön silmäripset olivat pitkät ja sirot, hänen kätensä olivat sileät ja pienet. Draco oli häneen suorastaan lääpällään. Hän istui Korpinkynnen pöydässä, eli hänen täytyi olla fiksukin, hän oli täydellinen.
Tai niin Draco luuli, mutta voin kertoa sinulle, hyvä lukija, ei tämäkään tyttö ollut täydellinen. Hänessä oli niitä pieniä vikoja, joita lähes kaikista ihmisistä löytyy, mutta siitä saat tietää myöhemmin. Jatketaan sen sijaan Dracosta:
Draco oli unohtanut syödä munuaispiirastaan, sillä hän tuijotteli ahnaasti Korpinkynnen pöytään.
"Draco, mikset syö?" Goyle tuijotteli Dracoa typerillä silmillään.
"Siksi, koska... koska ei ole nälkä", Draco valehteli sutjakkaasti.
"Sinulla ei koskaan ole nälkä", Crabbe puuttui puheeseen. "Et olisi tullut lounaallekaan, jos en olisi pakottanut." Draco mulkaisi Crabbea vihaisesti ennen kuin sanoi:
"Söin paljon illallista."
"Et syönyt", Goyle sanoi. "Taisit syödä sen yhden leivän, ennen kuin painuit pehkuihin."
"Ei nälätä, ymmärtäkää jo!" Draco huusi ennen kuin karkasi käytävälle. Hän luikki löytämiään salakäytäviä pitkin, eikä pysähtynyt ennen kuin oli varma, että Crabbe ja Goyle (eikä kukaan muukaan) löytäisi häntä. Nyt hän saattoi rauhassa keskittyä... mietteisiinsä. Tai no, oikasti hän mietti tyttöä. Voi, kuinka sievästi hän käveli, kuinka kaunis hän oli istuessaan pöydässä haarukka tiukasti kädessään. Dracon silmiin tuli haaveileva katse, eikä hän huomannut ajan kulua. Hän tuli järkiinsä vasta kuullessaan kellon soiton, joka näytti (jo!) yhdeksää.
Draco kiiruhti oleskeluhuoneeseen, sillä hän ei halunnut jäädä kiinni hipsimästä autioilla käytävillä.
"Jästi!" hän henkäisi, mutta ovi ei auennut. Tunnussana oli kai vaihtunut.
"Ömm... surkki?" Draco ehdotti, mutta laihoin tuloksin.
"Draco! Minä tiedän mikä se on!" Goyle huusi juosten käytävää pitkin
"Pohjamuta!" hän kailotti turhan isoon ääneen. Kiviseinä siirtyi, ja Draco kömpi oleskeluhuoneen kotoisaan kolkkouteen.
"Missä olit?" Crabbe kysyi äänellään, jota Draco inhosi juuri sillä hetkellä.
"Oli... kiireitä", Draco sanoi vältellen ja katosi makuusaliin. Ei hän oikeasti aikonut nukkua, ei, mutta hän halusi miettiä rauhassa.
Makuusalissa oli viileää, ja Dracon iho nousi kananlihalle. Hän kömpi peiton alle, jotta olisi edes vähän lämpimämpää. Draco tuijotteli pylvässängyn verhoja. Niiden vihreät ja hopeiset kirjailut tekivät hänet unisiksi. Silmäluomet alkoivat lupsahdella.

***

Draco oli sinä aamuna ensimmäinen jalkeilla. Hän ei vitkastellut, vaan veti nopeasti vaatteet päälle ja kiiruhti aamiaiselle. Dracon pettymykseksi tyttö ei istunut pöydässä, joten hän päätti tarkistaa lukujärjestyksestä tunnit, hänellä kun oli vaikeuksia niiden muistamisessa.
"Tänään on liemien kaksoistunti, ennustusta, muodonmuutoksia ja loitsujen kaksoistunti", Draco mumisi puoliunessa ja työnsi muroja ahnaasti suuhunsa. Kun hän oli syönyt, kello oli vasta vartin yli seitsemän, ja hän mietti, mihin käyttäisi seuraavat neljäkymmentäviisi minuuttia. Kenties loitsujen harjoitteluun? Draco rypisti otsaansa. Ei, hänellä ei ollut mitään tyhjää luokkahuonetta jossa harjoitella. Entä salakäytävien etsimiseen? Se kuulosti jo paremmalta. Hetken pohdinnan jälkeen hän läksi loitsukäytäään, sillä sieltä Draco ei ollut vielä löytänyt yhtäkään salakäytävää. Hän kosketteli ja kutitteli veistoksia, lausui Halkhios!-loitsua haarniskoihin, ja kyseli ärtyneiltä tauluilta salakäytävistä.
Loppujen lopuksi hän löysi yhden salakäytävän, joka johti muodonmuutosluokkaan. Draco ei kuitenkaan ehtinyt etsiä enempää, sillä hänen täytyi lähteä liemitunnille.
Ensimmäisen kerran elämässään Kalkaroksen luennot menivät Dracolta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sillä hän muisti taas tytön, ja mietti häntä. Liemi onnistuikin varsin kehnosti, mutta Draco ei välittänyt. Ennustuksessa hän ei koskaan nähnyt vaivaa, joten tunti meni suorastaan sutjakammin kuin ennen. Muodonmuutoksessa Draco sai päälleen McGarmiwan inhon, mutta ei vieläkään jaksanut kiinnittää huomiota. Loitsutunnilla Grabbe ja Goyle ehtivät jo huolestua.
"Voi aivan hyvin, kiitos Grabbe", Draco mumisi. hänellä oli kuitenkin mielessään vain yksi ajtus: Hänen täytyi hurmata tyttö.

A/N: Tämäkin luku on naurettavan lyhyt, mutta minulla on ollut viime aikoina vähän kiire, joten anteeksikovasti (jos niitä lukijoita edes on yhtään)!

[Lilyan]

Hmm, mielenkiintoien salaisuus... siis salaisuudet Dracolla. Ja ei sinun kerrontasi ole yhtään huonoa, itselläni varmaan kymmenen kertaa huonompaa! Tämä ficci olikin mielenkiintoinen, vaikka sivun avatessani epäilinkin. Sait juuri yhden lukijan (ja kommentoian) lisää

[MyMameIs]

Lilyan: Kiitos ihanasta kommentista, on hyvä tietää että edes yhtä kiinnostaa tämä, niin saa uutta puhtia kirjoittamiseen!

Neljäs luku
Huolia

Draco ei menestynyt kovin hyvin koulussa, mutta hän tuskin huomasi asiaa. Mitä väliä koululla oli, kun oli paljon tärkeämpääkin tekemistä?
Vaikka Draco olikin päätänyt yrittää saada yhteyksiä tyttöön, jonka nimeä hän ei vieläkään tiennyt, häntä jotenkin ujostutti sanoa se. Hän oli yrittänyt saada Crabben ja Goylen kimpustaan, turhaan. Sen vuoksi hän viettikin ison osan ajastaan oleskeluhuoneessa.
"Mitä sinä salailet?" Goyle kysyi Dracolta miljoonannen kerran, mutta Draco vain murahti. Ensimmäisen kerran elämässään hän ei halunnut olla huomion keskipiste, vaan syrjäytynyt ja vetäytyvä, johon ei sen pahemmin kiinnitetty huomiota.
Nyt hän kuitenkin meni syömään, mutta ei ruoan takia, vaan tytön takia, sillä hän nautti tytön katselemisesta. Draco ei syönyt, joten hän laihtui aika paljon.
"Tuosta seuraa syömishäiriö", Crabbe huomautti, ilman vastausta. Ehkä hänelle tulisikin syömishäiriö, tai sitten ei, mutta se ei juuri sillä hetkellä kiinnostanut.
Pari päivää sitten hän muisti äkkiä Harryn ja Dumbledoren, sekä hänelle annetun tehtävän. Se oli vain huono asia, sillä Draco ei kaivannut lisää häiritseviä asioita mieleensä pyörimään. Hyvä asia oli se, että hän ei antanut niiden tulla, sillä jos olisi antanut, hänellä olisi ollut taakkanaan syömishäiriö, tyttö, Voldemortin tehtävä, tursas, Harry ja Dumbledore sekä koulumenestyminen.
Hän yritti lykätä tytön taka-alalle ja huolehtia tärkeämmistä asioista, kuten syömisestä ja tehtävästään, mutta se oli vaikeaa. Ehkä asiat kevenisivät, jos hän kertoisi niistä Crabbelle ja Goylelle, mutta hän ei kerta kaikkiaan uskaltanut.
Jossain vaiheessa hän lopetti syömisen kokonaan, mistä Crabbe ja Goyle olivat huolissaan.
"Sinun täytyy syödä", Goyle maanitteli.
"Et jaksa huispata", Crabbe yritti. Huispaus. Sekin vielä. Draco tunsi räjähtävänsä asioihin, joista hänen piti huolehtia, eivätkä Crabbe ja Goyle helpottaneet asiaa.
Draco oli saanut kaipaamansa sijan, häneen ei enää kiinnitetty huomiota (Crabbea ja Goylea lukuunottamatta), mutta se tuntuikin entistä kurjemmalta. Hän yritti purkaa stressiään Harryyn ja kumppaneihin, joka olikin ainoa asia joka esti häntä kaatumasta. Jokaisen päivän päätteeksi Draco lysähti sängylleen vaivautumatta riisuutumaan ja nukahti sekunnissa.

***

"Draco."
"Niin?"
"Me kerrottiin Kalkarokselle että sinua vaivaa jokin."
"Niin?"
"No, hän käski tulla huoneeseensa."
"MITÄ?" Draco ymmärsi vasta silloin mitä Goyle oli sanonut.
"Siis mitä hän sanoi?"
"Kyllä sinä kuulit."
"En ole menossa."
"Luulenpa, että sinun on pakko." Draco ei vastannut. Juuri silloin häntä ei huvittanut mennä Kalkaroksen huoneeseen paapattamaan siitä kaikesta typerästä, mikä hänen mieltään painoi.
"Kuulitko, hän käski, ei pyytänyt, ja silloin kun Kalkaros käskee, on turha livistää", Crabbe sanoi vielä, ennen kuin jätti Dracon istumaan sänkynsä reunalle.
Sinä päivänä Draco unohti tytön, Voldemortin tehtävän ja kaiken muunkin, sillä hän ajatteli vain yhtä asiaa. Mitä hän sanoisi Kalkarokselle? Eihän hän vain voinut purkautua professorille, vaikka isä tunsikin hänet hyvin.
Illalla hän laskeutui tyrmän portaat kankein askelin, jännittyneenä ja peloissaan. Draco koputti varovasti oveen.
"Sisään", Kalkaros kutsui. Draco raotti ovea sen verran, että saattoi livahtaa sisälle.
"Sulje ovi, ole hyvä", Kalkaros käski. Draco kiirehti tottelemaan, ja hänestä tuntui samalta kuin Voldemortin luona.
"Aivan, Draco. Mikä sinua vaivaa?" Kalkaros kysyi pehmeälllä äänellä.
"Ei mikään", Draco sanoi hitusen liian nopeasti.
"Sinun täytyy vain kertoa minulle", Kalkaros maanitteli. "Sehän ei ole vaikeaa, eihän?" Draco huokaisi, ja lähti kertomaan tarinaa siitä, kuinka Voldemort käski antaa hänelle tehtävän, ja kuinka hän pelkäsi epäonnistuvansa siinä. Lopetettuaan, Draco nosti katseensa, ja yllätyksekseen hän näki, että Kalkaros hymyili.
"Ah, niinpä niin", Kalkaros sanoi. "Sinun ei tarvitse olla huolissasi, sillä kerron sinulle salaisuuden. Draco höristi korviaan.
"Salaisuus on", Kalkaros sanoi. "että lupasin äidillesi auttavani sinua, jos et jostain syystä kykenekään kukistamaan Dumbledorea." Draco huokaisi helpottuneena. Yksi murhe poissa pelistä.
"Ja jos et todellakaan voi tappaa häntä", Kalkaros jatkoi. "minä tapan hänet sinun puolestasi." Se helpotti Dracoa vieläkin enemmän, jos mahdollista.
"No, alahan laputtaa siitä", Kalkaros sanoi tutulla äänellään, jota hän käytti tunneilla. Draco suorastaan juoksi huoneesta, ja oli iloinen siitä, että oli kuunnellut Crabbea. Vain tyttö oli jäljellä, sillä Draco uskoi, että muutkin huolet katoaisivat sen sileän tien, jos hän nyt hoitaisi tytön. Oli jo myöhä, kun Draco saapui oleskeluhuoneeseen, kaikki olivat jo nukkumassa. Sinä iltana Draco saattoi nukkua kerrankin hyvät unet. Aamulla Draco aloitti aamiaisesta, mutta koska tyttö ei ollut siellä, Draco söi pikapikaa ensimmäisen tuhdin aamiaisen pitkään aikaan, ja jäi odottamaan.

A/N: Tämä luku on taas lyhyt, mutta en mahda mitään kun tärkeämmät asiat pukkaa päälle. Anteeksi!