Dekkarisuosituksia täältäkin! Luen nykyään tosi paljon dekkareita (kirjoitan itse dekkarihtavaa tarinaa ja oon kiinnostunut dekkareiden kirjoittamisesta, joten haluan oppia fiksummilta, plus dekkarit on vaan tosi hyvää todellisuuspakoa). Camilla Läckbergistä en minäkään innostunut, yhden kirjan olen lukenut kokonaan ja toista aloittanut, mutta jotenkin päähenkilöt ei ole napanneet yhtään. Yleensäkin olen aika nirso dekkarien päähenkilöiden suhteen, helposti kaiken maailman perheongelmien kanssa painivat perheenäidit ja -isät alkaa ärsyttää (haluan lukea murhia, en angstia murrosikäisten lasten hankaluudesta!)
Komppaan jo aiempaa suositusta
Robert Galbraithin / Row'n
Cormoran Strike -sarjasta. Tähän auttaa se, että tykkään yleensä Rowlingin kirjoitustyylistä. Lontoo on mulle rakas kaupunki ja RB / JKR kuvaa sitä ihanalla tavalla, yksityisetsivämaailma on mielenkiintoinen ja loppuratkaisut harvemmin mulle ilmiselviä, ja toki Strike/Robin-undercurrent auttaa myös, olen ikuinen romantikko ja monissa dekkareissa murheeni aihe on se, että ihmissuhdeasiaa on niin vähän (tai se on niin masentavan inhorealistisesti kuvattu, että kaikki vaan eroaa ja on ongelmissa puolisoidensa kanssa, koska poliisinura on nii-in stressaavaa.)
Jos jaksaa lukea englanniksi, suosittelen ehdottomasti
Tana Frenchin Dublin Murder Squad -sarjaa. Nämä on parhaita dekkareita ikinä, aivan upeasti kirjoitettuja, juonet on mielenkiintoisia, poliisintyötä on kuvattu tosi taitavasti ja elävästi, hahmot on vaihtelevia ja se tunnelma, ääh. Monissa näissä kirjoissa on sellainen jännä aavemainen tunnelma, jota on tosi vaikea pukea sanoiksi, se pitää melkein kokea itse. Monia dekkareita tulee luettua sillä meiningillä, että haluaa vain tietää "whodunnit", mutta näissä kirjoissa välittää myös hahmoista, ja paria kirjaa lukiessa olen ihan itkenytkin joskus aamuyöllä loppuratkaisujen selvitessä. Kirjoja on ilmestynyt tähän mennessä kuusi kappaletta, enkä todellakaan voi nimetä niistä suosikkia, koska kaikki on vaan niin hyviä omalla tavallaan. En voi ymmärtää, että näitä ei ole suomennettu! Turhauttaa, koska ensimmäisen kirjan (
In The Woods) loppuratkaisu on nii-in sellainen, että siitä pitäisi päästä jauhamaan jonkun kanssa, mutta en tunne ketään, joka nämä olisi lukenut, joten pyörittelen sitä vaan hiljaa omassa päässäni. Eli jos kukaan ikinä lukee In The Woodsin, perustetaan vertaistukiryhmä
(Tulikohan nyt tarpeeksi ylisanoja? Mutta Tana French on paras!)
Tess Gerritsen on mulla luotettava vakiodekkaristi, jonka Rizzoli/Isles-sarja on tasaisen hyytävä, viihdyttävä ja jännittävä. Lisäksi standalone-kirjoista
Luutarha ja
Painoton tila on suosikkejani, ensimmäinen sijoittuu 1800-luvun Bostoniin ja toinen avaruusasemalle. Gerritsen on oikeastaan sellainen go to -kirjailija, jonka kirjojen ääreen palaan, kun tekee mieli lukea vaan "joku hyvä dekkari".
Lars Kepler on kanssa yksi kirjoittaja (tai oikeasti kaksi kirjoittajaa) jonka uudet dekkarit luen aina.
Joona Linna -sarjan kirjoitustyyli ei ole suosikkejani, mutta jostain syystä kirjat on silti pakko ahmia aina kerralla alusta loppuun, koukuttaa pahasti. Uusin, tänä vai viime vuonna ilmestynyt kirja meni jo vähän turhan synkäksi ja kaukaa haetuksi mun makuun (mutta luen silti todennäköisesti seuraavankin, kunhan se joskus ilmestyy).
Jos tykkää oikeussalijännäreistä,
Michael Connellyn Mickey Haller -sarja on oma suosikkini. Päähenkilö on sympaattinen ja kertojantyyli hauska, oikeussalikäänteitä ja juonitteluja on tosi mielenkiintoista lukea ja yleensäkin kieroa oikeuden maailmaa kuvataan hyvin, jutut on mielenkiintoisia ja loppuratkaisut on usein kaukana ennalta-arvattavasta.
Clare Mackintosh on myös hyvä kirjoittaja, jonka kirjoissa on mielenkiintoisia twistejä. Paras näistä on varmaan
Annoin sinun mennä. Itse tosin oon lukenut vain englanninkielisen version (I Let You Go), joten suomennoksen hyvyydestä en voi mennä takuuseen.
Viimeisimpänä uudelleenluin
Jodi Picoultin kirjan
Leaving Time. Kyseessä on siinä mielessä dekkari / mysteeri, että siinä selvitetään kadonneen äidin arvoitusta, mutta Picoultille tyypillisesti kerronta on hitaampaa ja siinä on paljon tunnelmakuvausta (ja opin paljon elefanteista!). Uudelleenluin tämän siksi, että luin tämän muutama vuosi sitten ja loppuratkaisu oli yksi parhaita, joihin olen dekkareissa törmännyt, joten halusin lukea kirjan uudestaan, että näin, mitä vihjeitä en huomannut ensimmäisellä kerralla. Tästä voisi sanoa paljon enemmän, mutta lukukokemus on sitä parempi, mitä vähemmän sanon
Jonkun verran oon lukenut myös niitä paljon muodissa olevia "psykologisia trillereitä" viime aikoina. Näissä on vaan se vika, että näissä lukukokemus olisi usein parempi, jos kanteen ei olisi painettu sitä pahuksen tekstiä "psykologinen trilleri". Vika on siinä, että kun näitä on lukenut muutaman, niitä lukiessa laittaa jo lähtökohtaisesti tietyn vaihteen päälle ja alkaa etsiä vihjeitä siitä, että päähenkilöön ei voi luottaa ja että kertoja valehtelee. Tämän genren kirjoissa kuitenkin parasta on se yllätys, kun loppuratkaisussa vedetään matto täysin jalan alta, joten olisi mukavampaa lukea ilman, että valmistautuu koko ajan siihen, että kohta se matto vedetään alta. Mutta on tässäkin genressä paljon hyviä - tosin parhaissa kirjoissa pitää olla sitten jotain muutakin kuin se lopun yllättävä twist, koska se kestää vain yhden, tai korkeintaan kaksi lukukertaa.
Gillian Flynnin Kiltti tyttö taisi olla vähän se, mistä koko juttu alkoi, ja siitä tykkään kovasti useammallakin lukukerralla, koska yllättävän käänteen lisäksi siinä pohditaan tosi herkullisesti ihmissuhteita ja asenteita ihmissuhteisiin. Monet on varmaan tämän jo lukeneet silloin kun sitä hypetettiin joitakin vuosia sitten, mutta jos ei ole, niin suosittelen
Alex Michaelidesin Hiljaisen potilaan luin vähän aikaa sitten. Tämä kirja oli sellainen, joka oli ehkä erityisen mielenkiintoinen kirjoittajan näkökulmasta luettuna. Tasaisen hyvä ja koukuttava kirja muutenkin, mutta kirjoittajan näkökulmasta oli tosi mielenkiintoista tajuta, miten pienillä asioilla lukijan mielikuvaan voi vaikuttaa. Tästä parempi kun ei sano sen enempää!
Dekkarit on alkaneet olla muodissa myös nuortenkirjoissa viime aikoina. Näistä suosikkini on
Kara Thomas, jolta on ilmestynyt muutama (ei-suomennettu) kirja, jotka on kyllä edelleen näin melkein-kolmekymppisenkin mielestä oikein hyviä, etenkin
The Cheerleaders, jossa jo pelkkä idea on populaarikulttuurinäkökulmasta tosi viihdyttävä (pikkukaupungin kaikki cheerleaderit kuoli mystisesti joitakin vuosia sitten).
Abigail Haasin Dangerous Girls, jossa lomalla olevaa tyttöä syytetään parhaan ystävänsä murhasta, on myös yksi kirjoista, jotka olen lukenut useamman kerran (kirjassa kuvattu ystävyyssuhde on tosi mielenkiintoinen, ja kirja ihanan hyytävä). Ja vähän kevyemmällä viihdedekkariosastolla Karen M. McManusin
One of Us Is Lying oli hauska versio The Breakfast Clubista. Siinä viisi toisilleen tuntematonta teiniä marssii jälki-istuntoon ja vain neljä kävelee elävänä ulos
(muoks. Tämähän taitaa olla suomennettukin,
Yksi meistä valehtelee).
Tästä ehkä näkee, että rakastan kirjoista pälättämistä (pitäisi ehkä vihdoin perustaa se kirjablogi
). Toivottavasti näistä löytyy jotain lukemista!
Itse voisin puolestaan pyytää suosituksia hyvistä scifi-kirjoista! Oon viime aikoina innostunut avaruuteen sijoittuvista kirjoista, mutta olen ehkä hieman nirso, koska lukisin mieluummin avaruusseikkailuni viihdyttävinä kuin superteknisinä pläjäyksinä. Eli mieluummin juoni kuin tosi raskaalla avaruusfysiikalla brassailu edellä
Tykkään esim.
Amie Kaufmanin ja Jay Kristoffin Illuminae Files -sekä
Aurora Cycle -sarjoista ja tuosta Gerritsen Painoton tila -dekkarista. Eksistentiaalisempikin ja syvällisempikin pohdiskelu kiinnostaa, kunhan teksti on sellaista, että sitä pystyy seuraamaan ilman astrofysiikan tuntemusta!
