Title: Ilmiselvää, enimmäkseen läpinäkyvää
Author: Penber
Raiting: S
Genre: romance, het, oneshot
Fandom: Wallander: Ennen routaa
Pairing: Stefan Lindman/ Linda Wallander ♥
Disclaimer: Henning Mankell omistaa tekstissä pyörivät hahmot.
Summary: Millaista on ihastua esimiehensä tyttäreen?
A/N: Eli haaste by
Tyynis, joka halusi tekstiä ihanasta Stefan Lindmanista! En nyt osaa sanoa menikö tämä nyt ihan niin kuin olisi tarkoitus, tai että sainko tästä ihan sellaista kun itse edes hain :'D. Mutta enigeis. Alkuperäinen haaste kuului näin;
"Mutta siis asiaan, jos sellaista oli, olisi kiva lukea jotain Stafanin ajatuksia siitä, että se on ihastumassa/ihastunut/rakstumassa pomon tyttäreeseen. Ja kun ilmassa olisi kuitenkin sellasta, että tunne olisi molemmin puolinen. Ajatuksia siitä että onko arkiset asiat vihjailuja tai vinkkejä jostain elämää suuremmasta. Kahvin keittäminen/tuominen, normaalit palvelukset ym.
Sellaista pohdiskelevaa söpöstelyä. Tai pohdiskelua joka päättyy söpöstelyyn."Taustasta jotain! Eli kirjoitan tämän Ennen routaa-kirjan! pohjalta. Katsoin tästä tehdyn filmatisoinnin ja petyin pahasti ): Siinä Kurtin ja Lindan isätytär-suhde oli ihan pyllyllään ja kaikkea muutakin. Koska tämä pohjautuu kirjaan, mukana on palanut sonninmullikka sekä Lindan astuminen karhunrautoihin, jotka niin brutaalisiti leffasta pois jätettiin. Myös Stefanin ja Lindan ensikohtaaminen oli aivan erilainen kirjassa kuin leffassa. Niin ja kirjassa Linda asuu isänsä kanssa Mariagatanilla.
Odotan jännityksellä, että millaisen version BBC saa tästä aikaiseksi :3.
***
Stefan astui uuteen työhuoneeseensa iso pahvilaatikko kädessään. Hän oli joutunut taistelemaan oven kanssa pitkään ennen kuin oli vihdoin saanut sen auki. Ei se kovin kummoinen ollut, huone nimittäin, mutta juuri sopiva Ystadissa aloittavalle Stefanille. Hän laski kantamukset pöydälle, joka oli kahden tuolin kanssa ainoita edellisen poliisin jättämiä kalusteita. Jostain syystä Svedbergin huone oli ollut pitkään käyttämättä, mutta nyt se sai itseensä jälleen eloa.
Hiljakseen Stefan sai viimein tavaroita paikoilleen saaden huoneen tuntumaan jokseenkin omalta. Hän istahti tuolinsa taakse, näpräsi puhelintaan ja siirteli kynätelinettään tylsistyneenä. Ehkä hän soittaisi aulan sihteerille ja kysyisi olisiko hän mahdollisesti saanut puheluita? Juuri kun Stefan oli päättänyt olla häiritsemättä nuorta sihteeriä, ovesta kuului hento koputus.
"Sisään."
"Hei. Kuulin, että olet saanut työhuoneen."
Tulija oli Linda Wallander. Hän käveli hieman nilkuttaen ja istahti Stefanin asiakastuoliin.
"Olet kuullut oikein. Kuinka jalkasi jaksaa?"
"Vaihtelevasti", Linda vastasi. "Mutta ei se enää kipeä ole. Sanotaanko että se on arka."
Stefan Lindman hymyili. Hän nojautui tuolissaan taaksepäin. Linda kohensi hieman asentoaan. Hän katseli mietteliäänä huonetta ja käänsi sitten päänsä takaisin mieheen puhutellakseen tätä.
"Olet..."
"Milloin..."
He huomasivat yrittävänsä kysyä toisiltaan kysymyksiään samanaikaisesti. Tämä sai heidät naurahtamaan.
"Sano sinä ensin", Linda totesi.
"Ei, ei", Stefan puolestaan sanoi päätään pudistellen. "Naiset ensin."
Jostain syystä Linda tunsi punastuvansa. Hän toivoi ettei se näkyisi ulospäin.
"Olet siis ajatellut jäädä?"
"Tässä talossa on monta manipuloijaa. He saivat minut vakuuttuneeksi."
"Nyt on sinun vuorosi kysyä..."
Mutta juuri sillä hetkellä Martinson hyökkäsi huoneeseen. Jo aikaisemminkin mies oli saanut nuhteluita siitä, ettei hän koskaan muistanut koputtaa, mutta tällä kertaa moisia ei tullut. Stefan sekä Linda olivat kumpainenkin liian hämmästyneitä esittämään yhtään moitetta.
"Lindman, tiedotustilaisuus alkaa nyt ja Kurt Wallander sanoi haluavansa sinut mukaan."
"Ah, aivan. Kiitos."
Martinson poistui paikalta yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin. Stefan sekä Linda nousivat tuoleiltaan niin sukkelaan että sattuivat lyömään päänsä toisiinsa kevyen kopsahduksen saattelemana. He pitelivät päitään pyydellen toinen toisiltaan anteeksi omaa kömpelyyttään.
"Tuletko tilaisuuteen?" Stefan kysyi kun he viimein pääsivät käytävälle asti.
"En tällä kertaa", Linda vastasi. "En ole vielä valmis poliisi ja minun pitäisi käydä tapaamassa erästä ystävääni."
He hyvästelivät toisensa ja erkanivat kumpainenkin omiin suuntiinsa.
*
Myöhemmin, kun Stefan oli palannut jälleen työhuoneensa rauhaan, hän saattoi vain ajatella kuinka paljon kahvia kollegansa joivatkaan. Siitä asti kun mies oli taloon tullut, oli hän nähnyt vähintään joka toisella vastaantulijalla kahvikupin kädessä (tai vastaavasti he olivat juuri menossa hakemaan sellaista). Kurt Wallander oli yksi näistä suurista kahvisiepoista. Hän saattoi juoda kaksikin kuppia kahvia ja sanoa silti, että hänen kahvihammastaan kolotti.
Kurt Wallander.
Wallander.
Linda.
Linda Wallander.
Siitä hetkestä lähtien kun Stefan Lindman oli ottanut Linda kyydittäväkseen. Siitä hetkestä lähtien kun he olivat ensimmäisen kerran toisiaan katsoneet taikka vaihtaneet ensimmäiset lauseensa, Stefan oli tuntenut sisällään
jotakin. Kuin hänen kehonsa olisi yrittänyt lähettää viestiä, jota mies ei juuri sillä hetkellä ollut aivan ymmärtänyt. Kyse ei ollut siitä, etteikö Stefan olisi tiennyt Linda olevan esimiehensä tytär. Kyse oli siitä, ettei mies ollut tajunnut mihin se voisi johtaa jos he tutustuisivat.
Stefan huokaisi. Hän nousi, puki takin päällensä ja poistui huoneestaan.
Seuraavat päivät tuntuivat toistavan itseään yhtä tylsinä ja harmaina kuin edeltäjänsäkin. Poliisitalo kuhisi edelleen, kun jokainen sen väestä sinkoili huoneesta huoneeseen toisiaan etsiskellen. Ystadin palavat joutsenet sekä sonninmullikka ja kuollut polkunainen tuntuivat vievän jokaisen miehen sekä naisen voimat. Stefan oli juuri saanut päätetyksi puhelun, joka oli ollut hänen asunnonvälittäjältään, kun koputusten saattelemana Kurt Wallander astui hänen huoneeseensa.
"Olisiko sinulla hetki aikaa?"
"Tietysti."
Kurt istahti tuolille, jossa hänen tyttärensä oli vielä edellisenä päivänä istunut. Stefan ei voinut olla ajattelematta kuinka pettynyt oli saadessaan vieraaksi vanhemman Wallanderin nuoremman sijasta. Mutta tätä hän ei tietenkään sanonut ääneen.
"Kuinka voin olla avuksi?"
"En saa ketään jututtamaan Medbergin omaisia. Voisitko millään tehdä sen? Tiedän ettet virallisesti työstä tätä juttua, mutta meillä on jonkin sortin miespula meneillään."
"Tietysti."
Stefan mietti hetken, mutta lopulta hän päätti kysyä mielessään pyörivän kysymyksen. Hän yritti pitää äänensä mahdollisimman normaalina kuin kysymys olisi voinut koskettaa ketä tahansa.
"Onko Linda pitänyt itsensä kaukana karhunraudoista?"
"Niikseen mitä minä tiedän", Kurt Wallander vastasi. Stefan oli kiitollinen siitä, ettei tuo mies nähnyt (taikka kuullut) kuinka hänen sydämensä oli hetkellisesti lyönyt muutaman lyönnin ylimääräistä. "Mutta se likka osaa kyllä löytää hankaluuksia. On kaiketi tullut isäänsä. Ilmoitathan kun olet kuulustellut omaisia?"
Ja niine hyvineen Kurt Wallander poistui huoneesta.
*
Myöhemmin Stefan ajatteli että hänen käyntinsä Medbergin tyttären luona oli täysin turha. Hän ei saanut tältä irti yhtään sen enempää kuin mitä Martinsonkaan. Mutta ainakin hän saattoi sanoa yrittäneensä. Palatessaan takaisin poliisitalolle kysyäkseen Wallanderia, hän sai vain kuulla tämän poistuneen kiireellisen näköisenä. Ja juuri sillä hetkellä kun Stefan oli sulkemassa huoneensa ovea, joku huusi hänen nimeään.
"Hei."
Linda Wallander luikahti Stefanin perässä huoneeseen. Nainen jäi kuitenkin oven suuhun kuin ei olisi ollut aivan varma siitä miksi hän siinä oli. Stefan pyysi vierastaan istahtamaan. Itse hän puolestaan jäi nojailemaan työpöytäänsä vasten.
"Tiedätkö mahdollisesti missä isäni on?"
Hän keksii tekosyitä, Stefan ajatteli. Kysymys oli tullut täysin yllättäen ja mies oli aivan varma siitä, että joko Martinson taikka Ann-Britt Höglund olisivat yhtä lailla voineet vastata siihen.
Mutta hän halusi nimenomaan kysyä sitä minulta.
"Hän lähti jonnekin. Kiireellisenä kuulemma."
"Tietysti."
"Mutta voit odottaa kanssani. Minullakin on asiaa isällesi. Itse asiassa..."
Stefan nosti pöydällään lepäävän puhelimensa ja siirsi sen lähemmäs itseään. Hän nosti kuulokkeen ja soitti suoraan aulaan.
"Soittaisitko huoneeseeni heti kun Kurt Wallander palaa? Kiitos." Stefan laski kuulokkeen takaisin paikoilleen ja siirsi katseensa Lindaan. "Nyt tiedämme hetkessä."
Siinä Lindaa katsellessa Stefanille yllättäen valkeni kuinka kaunis nainen oikeastaan olikaan. Aivan kuin moinen ajatus olisi vain iskenyt salaman lailla hänen päähänsä. Ja yllättävä halu koskettaa naista virtasi miehen ylitse hyökyaaltona. Mutta yhtä nopeasti kuin halu oli tullut, oli se myös hetkessä poissa.
"Kävin tänään Annan asunnossa." Linda hiljeni hetkeksi. Hän hengitti kahdesti syvään ennen kuin jatkoi jälleen. "Ja kaikki ei ollut kohdillaan."
"Mitä tarkoitat?" Stefan kysyi kallistaen päätään hieman vasemmalle.
"Se oli tunne. Hyvin nopea, mutta vahva. Joku oli käynyt asunnossa."
"Anna kenties?"
"En ole varma." Linda pudisti päätään vimmatusti. "Mutta joku se oli ja tunsin hänen läsnäolonsa, vaikkei... vaikkei talossa ollutkaan enää ketään."
"Joskus alitajuntamme huomaa asioita paljon syvemmin, mitä voimmekaan heti ymmärtää."
"Mitä sinä tarkoitat?" Linda alkoi kiivastua.
"Sitä, että uskon tunteesi olevan aito. Joku on luultavasti käynyt asunnossa."
Linda nosti katseensa Stefaniin. Naisen väsymys pilkotti jossain huolen sekä seikkailunhalun taustalla. Samankaltainen väsymys kuin mitä Kurt Wallander kantoi mukanaan kaiken aikaa. Tällä kertaa Stefan ei kursaillut hetkeäkään. Hän otti Linda kädet omiensa väliin irrottamatta katsekontaktiaan naisesta. Hän halusi sanoa jotain, millä veisi pois kaiken ikävän sekä huolen, joita toinen sydämellään kantoi.
"Et ole yksin."
Koputus ovella esti Lindaa vastaamasta. Kurt Wallander astui toistamiseen huoneeseen ymmärtämättä aivan kaikkea, mitä hänen edessään tapahtui. Ainakin Stefan uskoi ettei vanhempi mies ollut nähnyt aivan kaikkea, vaikka ainekset olivatkin olleet avoimena hänelle kuin missä tahansa keittokirjassa. Stefan harppoi nopeasti työpöytänsä toiselle puolelle ja istahti tuolilleen kuin olisi ollut siellä koko ajan, hyvän turvavälin päästä Lindasta.
"Kuulin sihteeriltä, että halusit nähdä", Kurt totesi ja kääntyi sitten tyttäreensä päin. "Hei, Linda."
Stefan hymyili aivan liian pinnallisesti.
Mokomakin sihteeri! Hänen piti soittaa. Ääneen hän kuitenkin tokaisi vain, ettei ollut saanut mitään uutta kiskottua irti Birgitta Medbergin tyttärestä. Linda puolestaan sanoi haluavansa jutella isänsä kanssa Annasta ja Stefan tiesi että nainen tulisi puhumaan asunnosta ja sieltä saamasta tunteesta. Mutta ymmärtäisikö Kurt Wallander Lindaa yhtä hyvin kuin Stefan?
Tietysti, hän tiuskaisi itselleen.
Kyllä hän nyt tytärtään ymmärtää.
*
Myöhään illalla Stefan Lindman oli kävelemässä kotiinsa myöhästyttyään viimeisestä bussista. Laittaessaan takkiaan tiukemmin ympärilleen mies ymmärsi syksyn lähestyvän aina askelta enemmän. Vielä muutama viikko sitten illat olivat olleet suhteellisen lämpimiä. Kylmä taikka pimeys eivät olleet ainoita syksyn tuomia muutoksia. Syksy tarkoitti sitä, että Linda astuisi vihdoin univormuunsa ja hänestä tulisi poliisikollega Stefanille. Poliisikollega, johon mies oli hurjaa vauhtia rakastumassa.
Stefan mietti kuumeisesti, mitä hänen tulisi tehdä? Olla niin kuin ennenkin ja luultavasti riutua tunteidensa alle vai ryhtyä viileäksi, jotta saisi kylmetettyä tunteensa? Kaikki vaihtoehdot tuntuivat toistansa tyhmemmiltä, johdattaen Stefanin aina uuden umpikujan äärelle. Kaiken ajatuksensa ohella mies lopulta tajusi tulleensa kadulle, jonka varrella hän väliaikaisesti asui.
Katulamput valaisivat koko kadut mitalta ja Stefan saattoi nähdä yksinäisen kulkijan pyörivän hänen talonsa edessä. Hämmästyneenä mies käveli verkkaalleen taloa kohti, luikahtaen varjoihin ettei tuntematon käyskentelijä sattuisi häntä näkemään. Tullessaan kuitenkin lähemmäs, Stefan tajusi tuntevansa yksinäisen liikkujan.
"Linda?"
Nainen pyörähti ympäri niin vauhdikkaasti että oli kaatua. Stefanin ottaessa hänet vastaan he huomasivat seisovansa aivan liki toisiaan.
"Mitä sinä täällä?"
"Halusin vain..."
Mutta mitä Linda todellisuudessa oli tullut sanomaan taikka mitä hän oli halunnut, jäi kummallekin täydelliseksi arvoitukseksi. Kun he lopulta erottautuivat suudelmasta kummankin posket helottivat kauniin punaisina yön pimeää taivasta vasten. Hyvästejä ei vaihdettu, ei edes hyvän yön toivotuksia, kun kaksikko erkani tiellä. He näkisivät toisensa jälleen seuraavana päivänä.
A/N2: Hahha. Kaikki viihtyy Stefanin työhuoneessa :'D. Jostai syystä halusin myös pistää Kurtinkin käymään siellä, joten oli pakko keksiä joku tekosyy, miksi sekin sinne änkesi. Mutta joo. Aika Stefan-työhuone-hengailu painotteiseksi tämä meni.
