Kirjoittaja Aihe: Kohtalon ironia | Daphne/Draco, sallittu, draama (angst)  (Luettu 1298 kertaa)

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 751
Author: Neiti Syksy
Beta: Ei varsinaisesti mutta sanotaan nyt kuitenkin Herkku!
Rating: Sallittu
Varoitukset: -
Genre: Yritin romantiikkaa, mutta ei lähtenyt. Ehkä general draama ja angst menee tässä näin.
Disclaimer: Rowling omistaa nämä ihanimmista ihanimmat hahmot, minä vain käytän näitä törkeästi hyväkseni.

Summary: Astoria on kuollut Scorpiuksen synnytyksessä, mutta kaikeksi onneksi Draco löytää lohduttajan hänen siskostaan Daphnesta.

A/N: Tämä teksti osallistuu KOP3-haasteeseen, jossa siis sain tämän parituksen. Yhteenveto on kokonaan otettu tästä ideasta, koko viesti menee tällä tapaa:
Paritus: Daphne Greengrass/Draco Malfoy
Lajityyppi: romantiikka ja/tai silkka seksi (PWP) ja/tai synkistely (angst)
Ikäraja: S — K-18

Yhteenveto(ehdotus): Astoria on kuollut Scorpiuksen synnytyksessä, mutta kaikeksi onneksi Draco löytää lohduttajan hänen siskostaan Daphnesta.

Päätin siis ihan kirjoittaa vain... jotain ja noh, toivottavasti parituksen antaja mieltää tämän ihan onnistuneeksi, vaikka myönnän repineeni hiuksia.

Isoin kiitos Herkkuoonelle, joka ihanasti jaksoi kaksi kertaa lukea sekä keksiä nimen ja kaikki. Ekalla kerralla oli hyvin tönkköä tajunnanvirtaa ja tokalla kerralla joitain ihmeellisyyksiä MUTTA ehkä kolmas kerta toden sanoo! En ole kyllä totellut kaikkea mutta olet silti ihana.  :-*



KOHTALON IRONIA

Kohtalon ironiaa, Daphne pystyi ainoastaan ajattelemaan, kun katsoi pientä sisarenpoikaansa. Scorpius Malfoylla (nimi, jonka hänen sisarensa oli vaatinut antamaan, tapahtui mitä tahansa) oli Dracon vaaleat hiushaituvat. Oikeastaan mikään pienessä pojassa ei muistuttanut piirteiltään hänen äitiään, Daphnen siskoa, Astoriaa.

Kohtalolla on totisesti pokkaa pistää kapuloita rattaisiin. Daphne oli käynyt Tylypahkan Dracon vuosikurssilla ja ollut salaa ihastunut tähän aristokraattiseen ilmestykseen. Hänen entisissä koulukirjoissaan luki vieläkin siellä täällä ”D♥D”, Daphne saattoi kuulla korvissaan nuoremman sisarensa pilkkaavan naurun.

Ja totisesti. Hänen sisarensa oli loppujenlopuksi nainut itse Dracon. Astoria oli ihana ja Daphne rakasti häntä, siksi tämä tuntui juuri nyt niin hirveältä. Kuinka hän olikaan saattanut toivoa oman sisarensa kuolemaa? Toki, Daphne saattoi lohduttautua sillä, että hän oli ollut naiivi ja kateellinen mutta katsoessaan nyt sisarenpoikaansa, jolla ei ollut ollut mahdollisuuttakaan tutustua äitiinsä...

Tuntiessaan pidättelemistään kyynelistä johtuvan tutun kirvelyn, nainen hieraisi silmiään. Synnytyksessä oli tapahtunut komplikaatio ja parantajille oli jäänyt ratkaisuiksi joko pelastaa lapsi tai äiti. Astoria oli vaatimalla vaatinut parantajia pelastamaan lapsen sekä pitämään Dracon poissa, kaukana tapahtumien keskipisteistä.

Niin. Pian Malfoyt sekä Greengrassit viettäisivät kahta juhlaa; ristiäisiä ja hautajaisia. Ja sopivan suruajan jälkeen uusia häitä, tosin kaikessa hiljaisuudessa, jos hän päättäisi ottaa Dracon tarjouksen vastaan.

Draco Malfoy oli muuttunut, se Daphnen piti myöntää. Nainen vilkaisi sivusilmällä nojatuoliin torkahtanutta miestä, jonka kasvot olivat ensimmäistä kertaa rentoutuneet. Otsa oli silti hieman rypistynyt ja suupielet vääntyneet alaspäin. Daphne ei nähnyt miehen kasvoissa enää sitä tietynlaista kopeutta, joka oli vallinnut kouluaikoina. Lisäksi hänen hiusrajansa oli alkanut jo hieman pakenemaan, jota ei olisi edes huomannut, jollei Daphne olisi käyttänyt niin monta vuotta painaakseen kaikkia yksityiskohtia Dracosta mieleensä. Hiukset olivat myös venähtäneet pituutta ja kauluspaita rypistynyt.

Nainen uppoutui muistoon, joka tuntui tapahtuneen kuin ikuisuus sitten, vaikka todellisuudessa siitä oli lyhyt aika.

Mies oli kivikasvoin ottanut vastaan parantajien pahoittelut vaimonsa kuolemasta, käynyt katsomassa poikaansa ensi kerran ja sitten ilmiintynyt Daphnen oven taakse.

”Hän, minä, Scorpius...”, oli Draco vain mumissut, silmät tyhjinä. Daphne oli tietenkin raahannut miehen sisään, antanut hänelle tuliviskishotin sekä istuttanut alas. Nainen ei ollut odottanut Dracoa ilmestyvän juuri hänen oven taaksensa, vaikka olikin siitä hyvillään. Vaimon kuolema ja pojan syntymä (Scorpius oli jäänyt sairaalaan tarkkailuun yöksi) olivat sellaisia asioita, että kuka tahansa tarvitsisi tukea.

Jopa itse Draco Malfoy.

Uutiset olivat jo saavuttaneet Daphnen mutta nainen päätti pysyä vahvana miehelle. Ainoalle miehelle, jota oli koskaan rakastanut. Siskon kuolema tuntui niin... epätodelliselta. Toisaalta Daphne ja Astoria eivät olleet pitäneet yhteyttä toisiinsa enää vuosiin kunnolla, ja mitä Daphne oli saanut kuulla hiljaisilla sunnuntai-illan lounailla kerran kuussa vanhempiensa luona, Astorialla ja Dracolla ei ollut mennyt kovinkaan hyvin. Astoria vaatimalla vaati, että heidän tuleva lapsensa kasvatettaisiin eri tavalla kuin yleensä puhdasveristen sukujen vesat. Jästejä piti kunnioittaa. Lisäksi heillä oli ollut ongelmia lapsensaannissa, oli kulunut neljä pitkää vuotta, ennen kuin Scorpius oli ilmoittanut tulostaan.

Astoria oli menettänyt asemansa Dracon vanhempien, rouva ja herra Malfoyn silmissä.

”Hyss, minä tiedän”, oli Daphne sanonut. Hän ei ollut osannut muuta. Nainen vain oli ojentanut kätensä, laskenut sen hellästi miehen olkapäille. Pitäen sitä siinä, tuoden hetken lämpöä ja lohdutusta.

Myöhemmin Daphne oli löytänyt itsensä sohvalta solmussa Dracon kanssa. Eläen omaa Tylypahkan aikaista unelmaa.


Daphne räpytti silmiänsä, yrittäen keskittyä edessään olevaan lapseen. Draco oli oikeassa, lasta voisi helposti luulla hänen lapsekseen. Kukaan ei muistaisi enää totuutta muutaman vuoden päästä.

Ja hän saisi miehen, jota ikuisesti rakastaisi ja vaalisi (vaikka rakkaus oli jo kuollut).

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 786
  • Not killing people is really hard.
Vs: Kohtalon ironia | Daphne/Draco, sallittu, draama (angst)
« Vastaus #1 : 29.02.2016 15:28:47 »
Noniin, pitää tulla kommentoimaan tätäkin, kun kerran mun haasteesta KOPissa kirjoitit! En edes muistanut et olin keksinyt tällaisen parituksen sitä varten, joten oli mukava yllätys :::D

Mielenkiintoinen asetelma, että Daphne on alunperinkin ollut ihastunut, ellei jopa rakastunut, Dracoon, niinkin paljon, että on oikein toivonut siskonsa kuolemaa. Ja tottakai hän siitä huolimatta on surullinen siitä, että sisko on kuollut ja että pieni poika ei koskaan saanut tuntea äitiään, vaikka nyt hänellä itsellään onkin onnea. Tai ainakin voisi olla, jos hän päättäisi sen ottaa vastaan. Tämä vaikuttaa kuitenkin ihan mukavasti siltä, että Daphnellakin on hieman pieniä tunnontuskia sen kanssa, voiko hän ottaa Dracon tarjousta avioliitosta vastaan vai ei. Vaikka hän tietääkin, ettei Dracolla ja Astorialla loppujen lopuksi ole mennyt niin hyvin.

Pidän siitä, että tämä on kirjoitettu nimenomaan Daphnen näkökulmasta, kun no, tiedät, että kirjoitan itse niin paljon nimenomaan Dracosta, niin on mukava välillä lukea Dracosta toisesta näkökulmasta. Pidän myös siitä, kuinka Draco hakee tukea ihmisestä, joka toisaalta muistuttaa jollain tapaa hänen rakastamaansa toista ihmistä mutta toisaalta on niin kaukainen - Daphne ja Astoria ovat jo pitkään olleet hyvin etäisiä keskenään ja toisaalta vaikuttaa myös siltä, että Daphne on ihan erilainen kuin siskonsa. Ja kieltämättä saan tästä myös sen kuvan, että Draco on ehkä mennyt helpon kohteen luo: ehkä hän on tiennyt, että Daphne on ollut ihastunut häneen, ajatellut, että saisi hänestä edes hieman lohtua. Käytännössä jollain tapaa käyttänyt Daphnea hyväkseen oman hyvinvointinsa vuoksi. Mutta toisaalta haluan myös ajatella, että ehkä Draco on lopulta jossain määrin tottunut tai ehkä rakastunu Daphneen. Tai ehkä Draco on tottunut siihen, ettei tarvitse olla yksin ja pyytää siksi Daphnea kanssaan alttarille.

Tykkäsin kaikista eniten kyllä tästä lopusta, koska se on kaunis:

Lainaus
Ja hän saisi miehen, jota ikuisesti rakastaisi ja vaalisi (vaikka rakkaus oli jo kuollut).
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."