Kirjoittaja Aihe: Petoksen värit, K11  (Luettu 2704 kertaa)

Hucca

  • wnb jäkis
  • ***
  • Viestejä: 453
Petoksen värit, K11
« : 12.05.2010 16:07:47 »
// Alaotsikko: teinislash, draama, angst, k-11  osat 4/4

Nimi: Petoksen värit
Kirjoittaja: Hucca
Ikäraja: k-11
Paritus: Ville/Mikko + sivussa muita
Tyylilaji: slash, draama, angst
Summary: Entä jos se kaikista rakkain pettäisi?
Disclaimer: Kaikki henkilöt ovat minuuuuun HAHAHAHA!

A/N: Tosiaan lähti tällänen idea koulusta ja tällästä tekstiä syntyi. Nimi on mitä on, mutta niin on mun kaikki slashficcien nimet :D Jossain kohti ehkäpä voi olla turhia kuvailuja, joka johtuu siitä, että mä olen täysin rakastunut näihin henkilöihin. Noi lainaisjutut on varmaan taas väärin, joten huomattaukaa jos on niin korjaan asian.

PETOKSEN VÄRIT
1.luku

Mikko:

Sateinen ja harmaa maanantai oli jälleen täällä ja ensinnäkin minä inhosin maanantaita ja toisekseen inhosin sadetta. Suomennettuna  tuo päivä oli minulle täydellistä kärsimystä aivan alusta saakka. Urhoollisesti olin kuitenkin saanut itseni sängystä ylös luvattoman aikaisin ja olin jopa taivuttanut jalkani viemään minut kouluun. Valitettavasti hieman liian myöhään ja kun saavuin koulun pihalle huomasin olevani kaksikymmentä minuuttia myöhässä; loistavaa. Ripeytin askeliani suunnistaessani kohti matematiikanluokkaa. Opettaja tappaisi minut, olin siitä aivan varma. Myöhästyin lähes aina maanantai-aamun matematiikantunnilta ja sitähän ei opettaja Rouva Tiukkapipo hyväksynyt. Huokaisin ja koputin valkoiseen luokanoveen.

"Voi herranjumala Mikko vähänkö Rouva Tiukkis otti oireita äsken, kun se huomas että et oo taaskaan oikeeseen aikaan täällä", paras ystäväni Ville kuiskasi avatessaan ovea.

Virnistin tälle ja lampsin luokkaan. Opettajamme Rouva Tiukkapipo, oikealta nimeltään Pirkko-Riitta Herhiö, loi minuun tuiman katseen, joka selvästi viesti, että jälki-istuntoa oli luvassa.

"Anteeksi, että olen myöhässä", sanoin ja vedin kasvoilleni typerän hymyn.

Useimmat opettajat lankesivat tähän ansaan, mutta ei Rouva Tiukkis.

"Lehtiselle tunti jälki-istuntoa torstaina koulun jälkeen ja seuraavasta myöhästymisestä seuraa kaksi tuntia!" opettaja sanoi tympeällä äänellä.

"Jopas opettaja on tänään herttaisella tuulella", mutisin vastalauseeksi, mutta nähtyäni opettajan murhaavan ilmeen tajusin sulkea suuni.

Tunti eteni aina samaa tahtia eikä poikennut järjestyksestä nytkään; ensin tarkastettiin läksyt, sitten opeteltiin uusi asia, tehtiin tehtäviä ja merkattiin uudet läksyt. Puolen tunnin ajan opettaja selitti meille potensseista sellaisella äänellä, kuin yleensä puhuttiin rakkaastaan. Vieressäni istuva Ville kyllä huomauttikin, että ei olisi ihme vaikka Rouva Tiukkapipo olisi naimisissa noiden potenssiensa kanssa. Minun oli pakko purra huultani etten olisi pärskähtänyt nauramaan. Vihdoin ja viimein opettaja kirjoitti taululle loputtoman listan tehtävä- ja sivunumeroita. Ville nosti kätensä pystyyn viitatakseen.

"Onko Villellä ongelmia?" opettaja kysyi kyllästyneesti.

"Voinko mä mennä vessaan?" Ville kysyi.

Rouva Tiukkis oli mitä ilmeisemmin hyvällä tuulella sillä tämä päästi mukisematta Villen vessaan. Kymmenen minuutin kuluttua minullakin alkoi olla jo vessahätä, joten viittasin.

"Mikko?"

"Pääsenkö vessaan?"

"Sitten kun Ville tulee."

Meni minuutti, sitten toinen ja kolmas, lopulta neljäs ja viideskin.

"Mä kusen housuun, jos en pääse vessaan", voihkaisin.

"No menen nyt sitten ja siisti samalla suusi!"

Ponnahdin tuolilta ylös ja painelin ovesta käytävään. Yllätyin lievästi, kun näin Villen nojailevan tyynen rauhallisena seinää vasten. Tämä näytti syötävän hyvältä mustissa lökäreissään ja valkoisissa kengissään. Lihaksikasta ylävartaloa verhosi ohut valkoinen pitkähihainen.

"Mä jo pelkäsin, että sä jättäisit tilanteen käyttämättä", Ville sanoi huvittuneena ja siirtyi samalla eteeni seisomaan.

Tämä tarrasi mustan t-paitani etumuksesta kiinni ja työnsi minut niin rajusti seinää vasten, että pääni kolahti ikävästi kovaan betoniin. Ville panoi tutut ja turvalliset huulensa vaativasti omiani vasten ja kuten yleensä ne aloittivat samantien huuliani turruttavan runtelun. Ville aukaisi toisella kädellään vessan oven ja työnsi minut edellään sinne. Tämä paiskasi oven nopeasti perässään kiinni ja pian löysin jälleen itseni seinän ja Villen välistä. Vastasin parhaani mukaan ystäväni runtelevaan suudelmaan ja kohta tunsinkin, kun Villen kieli pakotti suuni auki päästäkseen estottomasti tanssimaan oman kieleni kanssa. Nostin käteni Villen niskan taakse, kun taas Villen kädet löysivät paikkansa alaselältäni. Ville laskeutui huuliensa kanssa kaulalleni ja aloitti normaalin fritsun tekemisoperaation, joka ei tälläkään kertaa kauaa kestänyt sillä nopeasti kuulin hyväksyvän murahduksen pojan suusta, kun kaulassani rupesi helottamaan hennonpunainen jälki.

Kyllästyttyään tylsään suutelemiseen Ville istahti vessanpytyn päälle ja veti minut nopeasti syliinsä. Hän painoi uudestaan huulensa omiani vasten ja minä puolestani hinauduin hieman lähemmäs rakastamani pojan ylävartaloa. Villen kädet eksyivät mustien hiuksieni sekaan ja kiihtyneenä tämä repi takatukkaani saadakseen pääni parempaan asentoon. Minä en voinut repiä Villen onnettomasta siilistä, mutta toisaalta olin meistä se hellä osapuoli eikä minulla ollut tapana repiä kenenkään hiuksia. Olin täydellisesti Villen hurmioissa, mutta minut palautettiin julmasti maan pinnalle, kun yritin innokkaasti repiä Villen valkoista paitaa pois. Ville ärähti suuhuni ja vetäytyi pois suudelmasta. Nojauduin hieman taaksepäin yhä kädet Villen kaulalla ja tapitin tätä uteliaana sateenharmailla silmilläni.

"Mikä vika?" kysyin hämmästyneenä poikaystävältäni.

"Ööh tota älä nyt suutu, kun mulla on sulle kerrottavaa", Ville sanoi ja huokaisi hermostuneena.

Silmieni utelias katse syveni entisestään Villen sanojen johdosta. Nyökkäsin tälle hyväksyvästi, jotta saisin tämän jatkamaan kertomistaan.

"Kun tota hmm miten mä tän sanoisin....mä öh…äyh petin…sua", Ville sai lopulta sylkäistyä sanat suustaan.

Kasvoillani vielä äsken komeillut uteliaisuus oli nyt tipotiessään ja tilalle oli tullut noin sata eri tunnetta; viha, suru, hämmästys, epäusko, tuska...

"Teit mitä?" kysyin ja jouduin räpyttelemään silmiäni estääkseni kyynelien virtauksen.

"Anteeks Mikko!"

Totuus iski tajuntaani sillä samalla sekunnilla ja aiheutti minussa välittömän pakenemisreaktion, mutta en päässyt pois Villen sylistä sillä tämän kädet olivat puristuneet lantioni ympärille. En voinut estää kyyneleiden virtausta, joten ne hyökkäsivät raivoissaan ulos silmistäni ja tämä sai yleensä järkkymättömän Villen hämilleen. Tämän ote lantiostani hölleni ja sain siten itseni riuhtaistua pois Villen sylistä. Pakenemisreaktion jumputtaessa päässäni ryntäsin ulos vessasta. Käytävässä pyyhin kyyneleeni äkisti pois  ja vedin syvään henkeä. Aukaisin luokan oven ja kävelin keneenkään katsomatta paikalleni.

"Mihin ihmeeseen Ville jäi?" opettaja tiukkasi minulta.

En pystynyt puhumaan, joten kohautin vain olkapäitäni ja teeskentelin syventyväni laskuihin.

Loppupäivä oli yhtä tuskaa, sillä Villen vältteleminen oli kauhean vaikeaa. Syynä tähän oli, että olin Villen kanssa samalla luokalla ja istuimme melkein joka tunneilla vierekkäin. Koulun loputtua juoksin kotiin, aivan juoksin koko hemmetin pitkän matkan. Kotona linnoittauduin huoneeseeni enkä suostunut tulemaan sieltä ulos.

Perjantaiaamuna yksinkertaisesti kieltäydyin menemästä kouluun ja olin jo kieltäytyä lätkätreeneihin menostakin, mutta tulin lopulta järkiini; Villehän ei estäisi minua pelaamasta jääkiekkoa. Äiti heitti minut ystävällisesti hallille ja lupasi tulla myös hakemaan. Olin järkyttävän huonolla tuulella, joten nousin sanaakaan sanomatta ulos autosta ja riuhtaisin suuren treenikassini takapenkiltä. Painelin kiukkuisena sisälle halliin ja kipitin pelon sekaisin tuntein kohti pukuhuonetta. Me pelasimme Villen kanssa samassa jääkiekkojoukkueessakin ja pelkäsin todella näkeväni Villen pukuhuoneessa. Suureksi hämmästyksekseni Villeä ei näkynyt joukkuetoverieni seassa.

"Mihin sä olet Villen jättänyt?" Jere huikkasi minulle päästyäni ovesta sisään.

Mulkaisin kiukkuisena punahiuksista poikaa.

"Mä en ole mikään Villen henkilökohtainen lapsenvahti, vittu!" tiuskaisin ja pamautin treenikassini puupenkille.

Jere katsoi minua tukka pystyssä, mutta tajusi omaksi onnekseen olla hiljaa. Minua ei todellakaan kiinnostanut jutella älyvajaiden kaverieni kanssa sinä päivänä. Ville ei loppujen lopuksikaan ilmestynyt treeneihin.

Lauantai ja sunnuntai kuluivat liian nopeasti, mutta samalla liian hitaasti. Yöni vietin itkien ja valvoen, päivät taas puhelimen loputonta pirinää kuunnellen, kun Ville yritti soittaa, sekä yksin jalkapallolla kikkaillen. Onnistuin jopa vahingossa pudottamaan yhden äidin maljakoista potkiessani palloa keittiössä ja siitäkös vasta äitimuori riemastui. Luojan kiitos se maljakko oli joku ikivanha ja ilmeisesti sillä ei ollut pahemmin tunnearvoakaan, sillä selvisin tilanteesta anteeksi pyytämällä.

Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona puursin tunnollisesti koulussa ja olin hyvin onnellinen, kun Ville loisti poissaolollaan. Ystäväni Olli ja Miikka yrittivät maanantaina udella Villestä, mutta murhaavien katseideni ansiosta he tajusivat hiljentyä siitä aiheesta. Huomasin kyllä, että varsinkin aina niin lapsekas Miikka oli ihan hukassa kanssani, kun olin jatkuvasti pahalla päällä ja tiuskin jokaisella ihmiselle, joka yritti sanoa jotain minulle. Pisamakasvoinen pellavapää Miikka yritti jatkuvasti miellyttää minua ja meinasi kerran purskahtaa itkuun, kun ärjäisin tälle jostain asiasta tavattoman kovaa. Miikka oli niin välitön ja tunteikas, että tämä alkoi pikku hiljaa murtua edessäni, sillä tämä oli tottunut siihen, että minä pelleilin jatkuvasti hänen kanssaan ja Ville ja Olli sitten katsoivat kyllästyneinä vierestä. Olin kuitenkin niin vihainen, että edes hyvän ystäväni hämmentyneisyys ei saanut mielentilaani liikkumaan mihinkään suuntaan.

Panin kuitenkin merkille Ollin murhaavat katseet aina, kun erehdyin ärjymään Miikalle. Ruskea hiuksinen poika oli hieman ylisuojeleva Miikkaa kohtaan ajattelin, kun Olli potkaisi minua jalkaan karjumiseni jälkeen.

”Vittu onko pakko Miikalle ärjyä jos vituttaa?!” Olli puuskahti vihaisena ja mulkoili minua suklaanruskeilla silmillään.

” No kun se on aina sopivasti tossa”, yritin lapsellisesti inttää.

”Ei se silti tarkoita sitä, että sille saa huutaa. Jätä se rauhaan, jos et voi olla normaali!” Olli vastasi.

Katsoin vihaisena vieressäni istuvaa Ollia, mutta en enään vastannut.

Torstaina kävelin tuttuun tapaan toisen koulurakennuksemme ensimmäiseen kerrokseen, mutta kääntyessäni käytävälle jalkani lakkasivat toimimasta. Katsoin eteeni ja siellä käytävän päässä minua tuijotti Ville. Katseiden kohtaaminen oli minulle liikaa ja jouduin puremaan lujaa huultani etten olisi pillahtanut itkuun niin kuin joku pahainen tyttö. Kesken äidinkielen tunnin Ville lähetti minulle tekstiviestin:

Pyydä päästä vessaan, mä tulen perässä.

Suoraan sanottuna minua ei olisi kiinnostanut yhtään totella, joten loin Villeen ärsyyntyneen katseen. Huomasin kuitenkin käteni ponnahtavan pystyyn ja suuni kysyi kuin itsestään lupaa päästä vessaan. Tömistelin kovaäänisesti ulos ja sadasosasekunnin päästä Ville käveli luokseni.

"Sulla oli varmaankin asiaa", sanoin ja yritin pitää ääneni mahdollisimman välinpitämättömänä.

"Mä olen pahoillani", Ville sanoi ja katsoi minua kärsien.

"Mä olen pahoillani", sanoin matkien Villen säälittävää piipitystä.

"Niin sun kuuluukin olla!" sylkäisin.

Käännyin lähteäkseni, mutta Ville esti sen tarttumalla ranteeseeni.

"Mikko, mä rakastan sua."

Menetin sillä hetkellä täysin tilanteen hallinnan, sillä Ville ei ollut koskaan ennen sanonut rakastavansa minua. Olin aina pelännyt olevani Villelle pelkkä lelu, sillä joka kerta, kun minä olin sanonut rakastavani häntä, oli Ville vain murahtanut vastaukseksi. Nyt tämä oli kuitenkin lausunut tuon lauseen, jonka olin aina halunnut kuulla. Kyyneleet pyrkivät jälleen silmiini, voi pahus minähän itkin jatkuvasti. Rakkaudenjulistuksen huuma hälveni kuitenkin pian ja karu totuus iski kasvoihini lujempana kuin ennen. Riuhtaisin käteni Villen otteesta ja painelin takaisin sisälle. Inhosin Villeä ja sitä kuinka tämä sai pääni sekoamaan juuri silloin, kun yritin olla rauhallinen!

----------------------------------------------------------------------------

A/N: Nyt onkin sopiva aika kommentoida, eikö?
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 13:35:02 kirjoittanut Pyry »
"I wish people would smile more"

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 013
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #1 : 13.05.2010 09:57:52 »
tää on ihan perus hyvä, mut ehkäpä jatko on vielä parempaa, niin sitä jatkoa jään odottamaan ;)
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Hucca

  • wnb jäkis
  • ***
  • Viestejä: 453
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #2 : 13.05.2010 13:57:11 »
Resonanssi: Kiitoksia kommentista :D

---------------------------------------------------------------------------------------------
2.luku

Mikko:

Lampsin raivoissani kohti jäähallia Miikan kanssa ja kirosin mielessäni kylmää sadetta. Meillä olisi peli Turussa ja se tarkoitti sitä, että joutuisin taas katselemaan Villen ärsyttävää naamaa. Luojan kiitos me emme pelanneet samassa ketjussa. Minä pelasin ykkösketjussa keskushyökkääjänä ja Miikka pelasi vasempana laitahyökkääjänäni. Ville taas pelasi kakkosketjussa keskushyökkääjänä. Olli oli puolustaja, Jere maalivahti ja niin edelleen. Vieressäni kävelevä Miikka nypläsi hermostuneena Suomi-hupparinsa hihaa ja nosti välillä toisella kädellään isoja mustia lökäreitään estäen näitä valahtamasta nilkkoihin. Tämä vilkuili välillä varovasti minun suuntaani, mutta ei selvästikkään uskaltanut puhua mitään. Onneksi olkoon Mikko, ystäväsi pelkää sinua. Päästyämme Miikan kanssa hallin pihaan olimme molemmat läpimärkiä ja minä olin jälleen pahalla tuulella. Mieltäni ei ylentänyt sekään, että jouduin koko bussimatkan kuuntelemaan Villen ärsyttävää selostusta jostain vitun tylsästä asiasta.

Kolmannen erän alussa jouduimme pelaamaan alivoimalla ja niin kuin aina minä ja Ville pelasimme yhdessä alivoimaa. Alku meni hyvin sillä Ville sai aloitusvoiton ja pystyi siten purkamaan kiekon toiseen päätyyn. Vastustajajoukkue haki vauhtia maalinsa takaa ja lähti sitten valumaan kohti meidän päätyämme. Taklasin kiekkoa hallussaan pitävän pelaajan ja olin juuri lämäsemässä kiekkoa pois alueeltamme, kun nyrkki iskeytyi takaraivooni. Käännyin katsomaan lyöjääni ja kukas siinä edessäni seisoikaan; herra täydellisyys itse. Villen ilme ei värähtänytkään, kun tämän nyrkki painui keskelle kasvojani. Raivo lähti vellomaan sisälläni sellaisella voimalla, etten muista tappelusta muuta kuin sen, että hyökkäsin raivoissani Villen kimppuun. Seuraava muistikuva on se, kun tuomarit saivat viimein irrotettua meidät toisistamme.

"Sulla on kyllä kummallinen tapa osoittaa rakkautta!" sähisin Villelle ennenkuin luistelin vaihtopenkille.

Istahdin Miikan ja Ollin väliin enkä voinut olla huomaamatta näiden oudoksuvia katseita. Ville istui Ollin toiselle puolelle ja sai osakseen minulta murhaavan katseen.

"Ville, mitä vittua?!" kysyi Olli ihmeissään.

"Älä jaksa jauhaa paskaa", tokaisi Ville ja piti katseensa tiukasti pelissä.

Olli katsoi meihin ja aukoi epäuskossaan suutaan eikä näyttänyt löytävän sopivia sanoja.
Me hävisimme sen pelin, koska vastustaja oli saanut maalin minun ja Villen tapellessa emmekä me pystyneet enää tasoittamaan.

Tiistain biologian tunti alkoi normaalisti, mutta sitten opettaja poistui luokasta ja Jesse alias ääliö avasi suuren suunsa.

"Mikko, mikä tää sydeemi sun ja Villen välillä on? Tehän ootte aina olleet kuin paita ja peppu ja nyt te ette edes puhu toisillenne." Jesse kysyi välittämättä tyttöystävänsä Lindan varoittavasta katseesta.

"Kysy Villeltä", vastasin kyllästyneenä.

"Kysy Mikolta", heitti Ville heti takaisin.

"Älä rupea Ville leikkimään", äyskähdin suuttuneena.

Seuraavaksi tunsin kun Villen biologian kirja osui kivuliaasti niskaani.

"Vittu sä oot täysi sekopää!" Huusin ja heitin oman biologian kirjani suoraan päin Villen naamaa.

Me nousimme täsmälleen samanaikaisesti penkeiltämme, mutta ennen kuin Ville ehti edes pikkurilliään nostaa, olin minä jo tönäissyt tätä niin lujasti rintaan, että Ville kaatui rämisten pulpettien päälle. Tämä sai luokkamme tytöt kirkumaan kauhusta. Ville hyökkäsi salamannopeasti päälleni ja löi minua kivuliaasti vatsaan. Taivuin kaksinkerroin kivusta, mutta potkaisin kostoksi Villeä polveen. Seuraavaksi me jo kierimmekin lattialla ja nuijimme toisiamme minkä kerkesimme. Sitten opettaja tuli takaisin luokkaan.

"Ville ja Mikko lopettakaa heti!" opettaja kirkui.

Me emme kuitenkaan lopettaneet, joten opettaja käski Ollin ja Miikan erottaa meidät. Pian tunsinkin Ollin vahvojen käsien kiertyvän ympärilleni ja vetävän minut päättäväisesti pois Villen kimpusta. Palkinnoksi tästä välikohtauksesta me molemmat saimme tunnin jälki-istuntoa.

Seuraavana päivänä minua vuotta nuorempi pikkusiskoni Mona raahasi minut vastalauseistani huolimatta kanssaan kaupungille. Hänen oli kuulemma pakko saada uusia vaatteita ja tarvitsi siihen makutuomarin. Ensiksi inhosin shoppailua ja pikkusiskoni tiesi sen ja toisekseen olin surkea makutuomari, mutta kyllä minä tajusin, että tämä oli vain äidin kanssa tehty salaliitto, jonka tarkoitus oli saada minut piristymään. Mona halusi ensin käydä Kappahallissa ja niinpä me suunnistimme kauppakeskuksen toiseen kerrokseen. Kaupassa oli kauhea tungos eikä sieltä loppujen lopuksi löytynyt mitään joten Mona raahasi minut ulos kaupasta kohti vastapäätä sijaitsevaa Sokosta. Päästyämme kaupasta ulos Mona pysähtyi äkisti.

"Eikös tuo ole Ville?" hän kysyi minulta ja osoitti penkillä istuvaa Villeä, joka imutteli vaaleahiuksisen tytön kanssa.

Silmäni suurenivat valehtelematta lautasten kokoisiksi, kun tuijotin Villeä ja blondia, jotka olivat mitä ilmeisemmin jääneet suistansa kiinni. Nyt oli minun vuoroni raahata Monaa, sillä käännyin saman tien kohti portaita ja rynnistin niitä alas Monaa mukanani riepottaen. Päästyäni ulos kävelykadulle pysähdyin viimein. Mona katsoi minuun kuin olisin ollut hullu ja naurahti huvittuneena.

"Mikäs sulle tuli? Sä näytät ajovaloihin jääneeltä peuralta", siskoni kysyi minulta.

"Enkä näytä! Mä en vaan tykkää ahtaista kauppakeskuksista", vastasin ja puuskahdin mukamas kyllästyneenä.

Mona katsoi minua juuri sillä ärsyttävällä naisien niin varmaan - ilmeellä ja yritti selvästikin pidätellä naurua. Mulkoilin siskoani murhaavasti ja ilmoitin lähteväni kotiin. Mona toivotti normaalilla herttaisella äänellään, että tervemenoa ja katosi sitten takaisin kauppakeskukseen. Minä puolestani hyppäsin ensimmäiseen bussiin, jolla vain pääsi kotiin ja yllätys olin jälleen pahalla tuulella. Villestä oli vain harmia, hän sai pääni ja koko elämäni sekoamaan.

Pelastus saapui perjantaina, kun Veera toisin sanoen yksi parhaista ystävistäni ikinä palasi Englannin matkaltaan. Meinasin kuolla onneen, kun näin Veeran keikkuvan naulakoiden luona ruokavälkällä. Tällä oli yllään mustat lökärit, vihreät tennarit ja Liverpoolin uusi punavalkoinen huppari. Ryntäsin saman tien halaamaan tätä ja pyöritin häntä muutaman kerran ilmassa.

"Sulla taisi olla ikävä?" Veera kysyi nauraen.

"Oli ja kova!" sanoin vakavasti.

Veera halusi tietenkin kertoa kaiken matkastaan ja minä avitin häntä vähän kysymällä oliko matkalla hauskaa. Veera istutti minut penkille ja rupesi papattamaan loistavasta matkastaan. Eniten hän tietenkin hehkutti Liverpoolin peliä, jossa hän oli käynyt. Kuunnellessani ystäväni kertomusta mietin miksi en ollut koskaan ihastunut Veeraan?

Veeralla oli tumman ruskeat pitkät hiukset, jotka olivat aina tiukalla ponnarilla. Kasvonpiirteet olivat somat ja kasvoja koristivat sädehtivät silmät, jotka olivat samanväriset kuin minun eli sateenharmaat. Veera oli noin 160cm pitkä ja hän oli hoikka, muttei missään nimessä mikään nälkiintyneen näköinen. Lisäksi Veera oli toivoton jalkapallo ja jääkiekkofani ja hän ymmärsi molemmista peleistä ja niiden lukuisista taktiikoista, jopa enemmän kuin minä. Ehkäpä ajattelin Veeran niin vahvasti ystävänä, ettei millekään ihastumiselle ollut sijaa ja toisekseen Veera seurusteli Aleksejn kanssa. Aleksej oli venäläinen ja meitä kaksi vuotta vanhempi eli tämä oli lukion ensimmäisellä. Aleksej pelasi HPK:n A-junioreissa ja oli joukkueensa paras pelaaja. Veera oli aina ollut toivottoman rakastunut Aleksejhin ja Aleksej Veeraan, joten turha siihen väliin olisi edes yrittää tunkea. Tytöllä oli ihan nappi luonnekkin; tämä oli aina iloinen ja kärsivällinen, josta oli apua, kun poikaystävänä oli erittäin kiivas ja helposti hermostuva Aleksej.

Kerrottuaan jokaisen yksityiskohdan jalkapallopelistä ja ennen kaikkea Fernando Torresin nimikirjoituksesta Veera siirtyi minun ja Villen riitaan, josta hän oli tietenkin jo kuullut Aleksejlta. Veera oli Aleksejn lisäksi ainoa, joka tiesi, että minä ja Ville seurustelimme, joten olin helpottunut kun pystyin vihdoin kertomaan totuuden.

"Ville petti mua..." sanoin ja huokaisin.

Veera ei ehtinyt vastata, koska Aleksej juoksi jo tämän kimppuun. Aleksej omasi tummanruskeat hennosti kihartuvat hiukset ja tämän silmät olivat syvän ruskeat. Päällään tällä oli siniset lökärit, mustat skeittikengät ja musta huppari, jota komisti Venäjän kaksipäinen kotka. Aleksej halasi onnellisena tyttöystäväänsä ja suuteli tätä. Veera ja Aleksej sopivat toisilleen kuin nenä päähän, ajattelin samalla, kun vedin kasvoilleni teennäisen iloisen hymyn. Kohta Miikka ja Ollikin tulivat tervehtimään Veeraa ja minua rupesi jo hermostuttamaan. Veera taisi huomata tämän sillä hän kuiskasi Aleksejlle jotain, jonka jälkeen venäläinen nappasi Miikan ja Ollin mukaansa syömään.

"Siis mitä sä sanoit?" Veera kysyi.

"Ville petti mua", toistin.

"Mitä vittua?"

"Kuulit oikein."

"Mutta eihän Ville...tai siis meidän Villekö...kun siis eihän...voi apua."

Ensimmäistä kertaa vähään aikaan jouduin taistelemaan kyyneleitä vastaan. Vähän matkan päässä meistä seisova Ville oli näköjään huomannut Veeran, koska seuraavaksi tämä jo purjehti ihmisjoukon läpi meidän luoksemme. Nyt minua todella otti päähän, miksi ihmeessä Veeran ja Villenkin piti olla niin hyviä ystäviä.

"Veera sä oot takas!" Ville sanoi iloisena.

"Tosiaan ja kauhee sotku täällä vaikka mä olin poissa vaivaset kaks viikkoa!" Veera tiuskaisi.

Villen ilme synkkeni, ilmeisesti tämä osasi laskea yksi plus yksi. Ville katsoi minuun vihaisesti ja selvästi ajatteli, että Veeran sotkeminen tähän oli täysin turhaa.

"Veera mä voin selittää, tää ei oo sitä miltä näyttää." Ville sanoi ja katsoi Veeraa silmiin.

"Ei sun mulle tarvi selittää vaan Mikolle." Veera vastasi ja huokaisi syvään.

Veera tyrkkäsi Villen istumaan viereeni.

"Tuolla on ruokana pinaattilettuja, joten mä haluan mennä syömään. Te juttelette asiat sillä aikaa selviksi", hän sanoi ja katosi sitten ruokalaan.
-------------------------------------------------------------------------------------
A/N: Kommentteja olis kiva saada ;)
"I wish people would smile more"

Hucca

  • wnb jäkis
  • ***
  • Viestejä: 453
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #3 : 15.05.2010 00:57:07 »
A/N: Sooloilin tässä ihan urakalla ja kuvittelin Suomelle lätkän MM-kultaa eli älkää antako sen häiritä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------
3.luku

Veera:


Hitsi mikä sotku, ajattelin kävellessäni tarjotin kädessä kohti Aleksejtä, Miikkaa ja Ollia. Puikkelehdin poikien pöytään ja istahdin Miikan viereen.

"Mikä kriisi niillä tällä kertaa on?" Aleksej kysyi.

Katsoin Aleksejtä eivoikertoaMiikankuullen-ilmeellä ja tämä nyökkäsi vastaukseksi ja kauhaisi suuhunsa kasan pinaattiohukaisia. Minä, Aleksej, Olli, Mikko ja Ville käytimme tuota ilmettä lähes jatkuvasti sillä joitakin asioita ei oltu tehty Miikan kuultaviksi. Miikka kyllä yritti parhaansa mukaan pitää tiedot itsellään, mutta usein ne tuppasivat lipsahtamaan ja juuri väärään aikaan.

"Miten meidän MM-kisakatsomon nyt käy kun noi kaks riitelee?" Miikka kysyi huolissaan.

Hymyilin, kun tajusin, että tämä puhui jääkiekon MM-kisojen, joka vuotisesta kisakatsomosta. Me kokoonnuttiin porukalla aina jonkun kotiin katsomaan pelejä ja huudettiin tietenkin kuin hullut. Kisat alkaisivat viikon päästä eli aivan liian pian.

"Ehkä Miki ja Ville sopii siihen mennessä?" Olli ehdotti.

"Ei varmana. Me kuultiin Danielin kanssa, kun Ville puhu Mikosta eikä se puhunut kauhean kauniisti", Aleksej tokaisi.

Huokaisin ja pyöritin silmiäni. Miksi ihmeessä Ville puhui paskaa Mikosta, kun Villehän se pettäjä oli? Aina sanottiin, että tytöt ovat outoja, mutta hei mitäs noi jätkät sitten on? Superoutoja sanon minä.

"Aina voi toivoa", sanoin ja yritin hymyillä vakuuttavasti, mutta taisin epäonnistua.

"Mun puolesta Ville vois painua vaikka vittuun", Aleksej sanoi kiukkuisena.

Aleksej ei ollut koskaan tykännyt pahemmin Villestä ja tilanne oli vain pahentunut silloin kun Ville oli yrittänyt iskeä minua. Se oli ennen kuin Ville ja Mikko rupesivat seurustelemaan eli aika kauan sitten, mutta Aleksej ei unohtanut. Nyt tilanne oli tulehtunut jälleen, kun Ville ja Mikko tappelivat.

"Aleksej älä viitsi", sanoin.

"Mitä? Se on sellanen vitun ylimielinen idiootti! Lisäks se oli ruvennut tappelemaan Mikon kanssa pelissä ja jossain tunnillakin vielä. Saakelin tappelupukari…" Aleksej tiuskaisi takaisin.

Tyypillistä, että Aleksej puolusti Mikkoa ja toisekseen Aleksejlla ei ollut varaa haukkua ketään tappelupukariksi, koska tämä oli itsekkin varsinainen kuumakalle. Mutta hei, ei Mikko ollut maininnut mitään tappelemisesta.

"Oliko ne tapellut?" kysyin.

"Ville jotenkin sekos lauantaina pelissä ja kävi Mikon päälle", Olli selvensi.

"Joo ja sitten se heitti bilsan kirjalla Mikkoa tunnilla ja siitä synty taas tappelu", Miikka vielä lisäsi.

Äkisti aulasta kuului kauhea metakka ja erotin vallan hyvin huudot: TAPPELU! TAPPELU! Olli ja Miikka pomppasivat ylös ja juoksivat äkkiä aulaan katsastamaan tilannetta.

"Mä tapan sen Villen!" Aleksej sanoi ja paineli pois ruokalasta.

Nousin penkistä ylös ja riensin poikaystäväni perään. Aleksej oli kauhean helposti kiihtyvä eikä olisi ihme, jos tämä oikeasti kävisi Villen päälle. Seisahduin ruokalan ovelle Aleksejn viereen ja näin kuinka Olli ja Miikka yrittivät erottaa painivaa paria. Henkäisin järkytyksestä, kun näin Mikon kasvot; tämän silmäkulma oli auki, naama ihan punainen ja huulesta valui verta. Ville ei näyttänyt niin pahalta, mutta tämänkin suusta valui verta. Aleksej astui jo askeleen eteenpäin valmiina käymään Villen kimppuun, mutta tartuin tämän ranteeseen ja pudistin päätäni.

"Alek älä sekaannu", sanoin.

Ville oli selvästi tappelu tuulella, koska seuraavaksi tämä hujautti nyrkillään varomatonta Miikkaa, joka piteli vieläkin kiinni Villestä. Miikka älähti kivusta eikä ehtinyt tehdä mitään, kun Ville jo iski tätä nyrkillä vatsaan. Missä ihmeessä opettajat olivat kun niitä tarvittiin? Olli tietenkin hyökkäsi puolustamaan Miikkaa ja tämän perässä Villen kimppuun kävi Aleksej, joka oli huomaamattani karannut otteestani. Täysi sotku oli valmis, sillä Mikko tietenkin hyppäsi myös nujakkaan mukaan. Eikä tämäkään riittänyt vaan seuraavana sekaan ryntäsi Villen kaveri Janne. Oppilaat nujakan ympärillä olivat ihan kiihdyksissä ja löivät vetoa, kuka saisi pahiten turpaansa. Helpoimmalla selviytyjäksi veikattiin tietenkin Aleksejtä, joka oli ikänsä takia luonnollisesti voimakkaampi ja suurikokoisempi.

"Vittu!" kirosin ja etsin katseellani Danielia.

Lopulta pongasin Danielin pörröiset beigen väriset hiukset. Tämä oli juuri astunut lisärakennuksen sisään ja selvästi yllättyi nähdessään keskellä aulaa painivan poikakasan. Daniel oli Aleksejn paras ystävä ja pelasi Aleksejn tavoin jääkiekkoa HPK:n A-junnuissa. Poika käveli viereeni ja katsoi minua kysyvästi.

"Ville paini Mikon kanssa, sitten kun ne saatin irrotettua se kävi Miikan päälle. Sitten Olli ja Aleksej suuttu ja kävi Villen päälle. Sitten Mikko ja Jannekin vielä hyökkäs mukaan", selitin suuttuneena.

Ei mikään yllätys, kun Danielkin oli jo menossa tappeluun mukaan, mutta minä estin hänen aikeensa astumalla päättäväisesti pojan eteen.

"Ootteko te kaikki ihan tyhmiä! Koko ajan vaan hakkaatte toisianne", puuskahdin.

Sitten vihdoin ja viimein välituntivalvojana toiminut opettaja sattui katsomaan sisälle ja näki tappelun. Tämä tietenkin ryntäsi saman tien sisälle ja opettajan tultua vähän lähemmäksi näin, että tämä oli Rouva Tiukkapipo. Ei saakeli, jälki-istuntoa luvassa kaikille. Tilanteen selvittämiseen tarvittiin lopulta neljä yläkoulun opettajaa, yksi lukion opettaja ja rehtori. Ville oli hankkinut itselleen mustan silmän ja ilmeisesti tältä oli lyöty yksi hammas helvettiin, Miikalta valui verta silmäkulmasta, Ollilla ei näkynyt olevan vammoja, mutta tämä piteli kyljestään kiinni ja kiroili ihan perkeleesti, Mikko näytti edelleen samalta ja Jannella oli ylähuulessaan haava. Aleksej oli vammaton, mutta tämä oli saanut vatsaansa muutaman kovan iskun, joten mustelmia olisi luvassa. Kaikki saivat jälki-istuntoa ja istuivat puhuttelussa ainakin tunnin tappelun jälkeen. Hitto mikä sotku!

Toukokuun seitsemäspäivä tuli aivan liian nopeasti eivätkä Ville ja Mikko tietenkään olleet sopineet. Aleksej ilmoitti heti, että koska jompikumpi pitäisi hylätä kisakatsomosta niin se olisi automaattisesti Ville. Kaikki olivat samaa mieltä ja niinpä, kun me kokoonnuimme perjantai-iltana meille katsomaan USA-Saksa ottelua ei Ville ollut joukossa. Äiti oli viikon työmatkalla Virossa, joten me olimme yksinämme meillä. Aleksej aukaisi olohuoneen ison taulutelevision ja varasi sitten Danielin kanssa ison ja pehmeän sohvan, Miikka ja Olli ahtautuivat kaksistaan toiseen nojatuoliin ja Mikko istahti sitten siihen toiseen. En voinut olla ajattelematta, että Miikan ja Ollin välillä olisi jotain, koska ei heidän olisi tarvinnut istua sylikkäin nojatuolissa kun sohvallakin olisi ollut tilaa. Hymähdin itsekseni ja istuin Aleksejn syliin. Niin kuin aina me löimme vetoa siitä kumpi voittaa ottelun. Minä, Daniel, Mikko, Olli ja Miikka veikattiin tietenkin USAn voittoa, mutta Aleksej halusi tapella vastaan ja veikkasi siksi Saksan voittoa.

Ensimmäisellä erätauolla Miikka ja Mikko juoksivat kilpaa vessaan ja Daniel ja Olli menivat penkomaan meidän jääkaapista juomista. Käytin oletettavastikkin hyväkseni sen, että jäin Aleksejn kanssa kaksin olohuoneeseen.

”Onko Miikan ja Ollin välillä sun mielestä jotain?” kysyin.

”Kuinka niin?” kysyi Aleksej ihmeissään.

”No kun ne meni istumaan yhdessä tohon nojatuoliin vaikka tässä sohvallakin olisi ollut tilaa ja muutenkin tajuutko”, selitin hiljaa.

”Ei tähän sohvalle kukaan muu mahdu, kun Daniel röhnöttää tässä”, Aleksej nauroi.

”Sulla on Veera kauhean vilkas mielikuvitus. Ei niiden välillä varmastikkaan oo yhtään mitään”, Aleksej lisäsi vielä.

Minä katsoin tätä turhautuneena, mutta en jatkanut enään aiheesta sillä muut pojat linnoittautuivat jo takaisin paikoilleen. Loppujen lopuksi kaikkien hämmästykseksi Saksa voitti ja Aleksejn omahyväistä ilmettä ei pystynyt kukaan pyyhkimään tämän naamalta.

Seuraavan päivän Kanada-Italia ja Suomi-Tanska pelejä me kokoonnuimme katsomaan Aleksejn ja Danielin pieneen kaksioon. Kaikki veikkasit Kanadan ja Suomen voittoja. Kanada voittikin ja tietenkin me oletimme, että Suomikin tulisi voittamaan.

”Syötä nyt idiootti, SYÖTÄ!” karjui Aleksej, kun Suomi pelasi varmaan viidettä kertaa ylivoimaa.

”Mitä helvettiä sä siihen syötit?!” huusin, kun kiekko saatiin purettua Suomen päähän.

Ei auttanut meidän huudot, kun Suomi hävisi auttamattomasti Tanskalle 4-1. Mikko marmatti, että mieleen tuli viimevuotinen Suomi-USA peli ja Miikka meinasi jo heittää hanskat tiskiin ja lopettaa jääkiekon katsomisen. Aleksejn naama oli ihan punainen huutamisesta, Olli ja Daniel tappelivat siitä kenen pitäisi olla luukulla ensi pelissä ja minä seurasin vierestä.

”Rinne kannattaa pitää ehdottomasti maalilla”, Daniel sanoi.

”Eihän kun Vehanen!” intti Olli vastaan.

”Rinne on parempi”, kommentoi Daniel takaisin.

”Vehanen oli kuin muuri tällä kaudella Venäjällä, joten  kyllä se nyt vaan on parempi”, tokaisi Aleksej väliin ja sai väittelyn loppumaan.

Seuraavat pelit katseltiin jälleen meillä, koska meillä oli isoin televisio ja kuulemma paras sohva. Suomi oli noussut tappiostaan ja selvittänyt tiensä finaaliin, jossa oli vastassa Venäjä. Aleksej ei oikein osannut päättää kannustaisiko synnyinmaatansa Venäjää vaiko nykyistä asuinmaatansa Suomea. Minäkin kannustin Suomen jälkeen eniten Venäjää, mutta ilmoitin silti Aleksejlle, että tottakai tämän pitäisi kannustaa Suomea. Mikko oli jälleen huonolla tuulella, koska Ville oli laukonut jotain paskaa koulussa. Miikka ja Olli olivat ostaneet viimeisen pelin kunniaksi monta pulloa coca colaa, mutta Daniel ainakin oli ilmoittanut ettei voisi juoda mitään, koska oksentaisi ne jännityksen johdosta samantien ulos. Ilta siis alkoi tavalliseen tapaansa sekavasti ja minun vatsalihakseni olivat kipeät nauramisesta jo kauan ennen pelin alkua.

Pelin alettua kukaan ei oikein malttanut pysyä paikoillaan ja minä ja Miikka hypimme jatkuvasti tuoleilla ja yritimme neuvoa pelaajia. Aleksej karjui tavalliseen tapaansa naama punaisena, Daniel repi hiuksiaan jännityksen johdosta, Mikko haukkui Venäjän pelaajia minkä kerkesi ja Olli voihkaisi aina välillä jotain epämääräistä. Kolmoserän alussa tilanne oli 2-2 ja meidän olohuone meinasi ratketa liitoksistaan jännityksen johdosta.

”Syötä sinne Miettiselle…just noin, sitten Antsa syöttää siitä pakille…juu ja siitä veto”, jakeli Aleksej ohjeita.

Veto tosiaan lähti Mikko Mäenpään lavasta ja upposi kuin upposikin verkkoon. Minä ja Miikka pompattiin ylös ja kiljuttiin suoraa huutoa, mutta istuttiin alas heti kun tajuttiin, että peliä oli jäljellä vielä viisi minuuttia. Minuutit kuluivat aivan liian hitaasti ja venäläiset yrittivät kyllä kaikkensa, mutta eivät ne saaneet maalia. Kun summeri soi me suoraan sanottuna seottiin. Miikalla ja minulla taisi jokin piuha katketa, koska me juostiin ympäri olohuonetta ja huudettiin, että KULTAA! Aleksej ja Daniel höpöttivät toisilleen jotain epäuskoisena ja Olli ja Miikka tuijottivat televiosioruutua täysin järkyttyneinä.

Seuraavat päivät eli koulun kaksi viimeistä viikkoa menivät täysin kultahumussa, mutta Ville ja Mikko jatkoivat sotajalalla. Kun koulu vihdoin loppui eivät Ville ja Mikko enään pystyneet sanomaan toisilleen sanaakaan ilman kauheaa tappelua.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
A/N2: Kommenttia kaipaan yhä edelleen ;)
"I wish people would smile more"

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 013
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #4 : 15.05.2010 08:43:32 »
tää on tosi mielenkiintoinen ja hahmot ovat hyvin eläviä, hienosti olet onnistunut luomaan heidät, tykkään siitä että hahmoja on paljon.

Veerasta tykkään eniten.

mutta Ville ja Mikko jatkoivat sotajalalla. Kun koulu vihdoin loppui eivät Ville ja Mikko enään pystyneet sanomaan toisilleen sanaakaan ilman kauheaa tappelua.
mutta mun mielestä Villen ja Mikon välit pahenee liian nopeasti, kun et ole kunnolla selittänyt, että miten he niin helposti ajautuvat juuri tappeluun eivätkä riitaan, josta tappeluun.

no, ei tuo yksi juttu mua silleen kuitenkaan häiritse, mietin vain :D
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Hucca

  • wnb jäkis
  • ***
  • Viestejä: 453
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #5 : 26.06.2010 02:03:54 »
Resonanssi: Kiitokset jälleen kommentista! Tuon Villen ja Mikon tsydeemin ohitin aika kylmästi, koska inspiraatio tätä kohtaan on nolla, joten yritin vain saada tämän nopeasti pois alta. Mun moka, tiedetään. Onneksi ei kuitenkaan liiaksi haittanut tuo.

-------------------------------------------------------------------------------------------

A/N: Tämä on jotenkin jäänyt roikkumaan, olen kyllä kirjoittanut tämän jo aikoja sitten, mutta nyt tässä on teille vihdoin ja viimein viimeinen luku. Kommentteja saa toki kirjoitella, jos haluaa...

3.luku
Veera:


Lauantai-illan aurinko porotti kuumana, kun minä, Olli, Miikka, Mikko, Daniel ja Aleksej raahauduttiin linnanpuistoon. Mikko pässi oli yrittänyt luistaa kesäloma expressistä, mutta Aleksej oli suostutellut tämän mukaan. Jätkät olivat vetäneet päälleen mustat lökärit, valkoiset kengät ja eriväriset t-paidat; Olli sininen, Mikko liila, Aleksej punainen, Miikka valkoinen ja Daniel keltainen. Minä tietenkin erotuin joukosta vaaleanvihreän kevätmekkoni ja turkoosien kevätkenkieni kanssa. Ilta sujui tosi hyvin ja pojat kittasivat viinaa kilpaa ja alkoivat olla ihan käkikännissä. Minä en ollut juonut yhtään, koska poikien vahtimisessa oli täysi työ. Humalassa oleva Daniel ehdotti tylsyydessään pullonpyöritystä ja kaikki tietenkin suostuivat. Ville liittyi myös mukaan ja Mikko taisi olla niin kännissä ettei tajunnut tapella vastaan.

”Shun vuoro pyörittää Miki”, Daniel sopersi ja tyrkkäsi pulloa lähemmäs Mikkoa.

Mikko pyöräytti pulloa ja se osoitti minuun. Ennen kuin Mikko ehti sanoa mitään minä jo ilmoitin ottavani tehtävän.

”Äyh en mä keksi sulle mitään, oot jo imutellut kaikkia tässä ringissä. Tylsää”, Mikko marmatti.

Aleksej ei ollut tarpeeksi kännissä ohittaakseen Mikon kommenttia, joten tämä nosti epäilevänä kulmiaan ja katsoi sitten minuun.

”Veera pussaa nyt äkkiä Alekia niin päästään jatkamaan”, Olli sanoi ja pelasti minut poikaystäväni tulevalta ristikuulustelulta.

Naurahdin ja käännyin vieressäni istuvan Aleksejn puoleen. Painoin huuleni tämän huulille ja näykkäisin hellästi pojan alahuulesta. Aleksej oli todella humalassa, joten tämän tasapaino petti ja hän kaatui nurmikolle vetäen minut päälleen. Nauraen nousin poikaystäväni päältä ja autoin tämän takaisin istumaan. Pyöritin pulloa ja tällä kertaa se osoitti Miikkaa.

”Totuus vai tehtävä?”, kysyin.

”Thehtävä”, vastasi Miikka.

Ennen kuin minä olin ehtinyt edes miettiä mitään humalainen Miikka jo kompuroi Ollin syliin ja painoi päättäväisesti huulensa toisen pojan huulille. Vieressäni istuvan Mikon suu loksahti kuuluvasti auki ja se näytti niin tyhmältä, että minä loksautin tämän suun takaisin kiinni. Mikko katsoi minuun järkyttyneenä ja kyllähän minäkin olin aivan äimänä. Miikka piti lujasti Ollin sinisen t-paidan rinnuksista kiinni ja pakotti tämän pysymään paikoillaan. Ruskeahiuksinen Olli oli selvästi järkyttynyt ystävänsä teosta, mutta toipui nopeasti ja vastasi suudelmaan.

”Niiden välillä siis oli jotain”, kuiskasi Aleksej minulle.

Nyökkäsin voitonriemuisesti ja katsoin hymyillen kahta ystävääni, jotka painautuivat koko ajan lähemmäs toisiaan. Lopulta Miikka päästi irti Ollista ja istahti takaisin tämän viereen. Kaikki olivat edelleen ihmeissään, mutta antoivat asian olla ja niinpä Miikka pyöritti pulloa. Pullon suu pysähtyi Villen kohdalle.

”Thothuus vai hethävä?”, kysyi Miikka.

”Totuus.”

”Mälsää....”, kommentoi Miikka.

Miikan miettiessä kysymystä Villelle näin sivusilmälläni, kun Aleksej yritti aukaista taas yhtä siideri-pulloa muttei saanut korkkia millään auki. Daniel yritti auttaa ystäväänsä, mutta tämäkään ei jostain kumman syystä saanut korkkia auki. Olisikohan syy liian suuri humala?

”Joo jospa sä Alek et juo enää yhtään”, sanoin pojalle ja otin pullon tämän kädestä.

Aleksej yritti väittää vastaan, mutta minä pudistin päätäni itsepintaisesti ja käänsin katseeni takaisin Villeen.

”Ööh en mä keksi”, voihkaisi Miikka.

”Rakastatko sä vielä Mikkoa?”, kysyi Olli, joka oli pojista ehdottomasti vähiten kännissä.

Minä mulkaisin Ollia varoittavasti ja mietin miten Olli tiesi Villestä ja Mikosta. Minä olin kertonut vain Aleksejlle ja vieläpä Mikon luvalla. Olli ei kuitenkaan ollut tyhmä, joten ehkäpä tämä oli päätellyt itse. Ollin vieressä istuva Miikka katsoi ensin Villeä, sitten Mikkoa, sitten Ollia, sitten minua ja sitten vielä kerran Villeä. Pellavapää oli auttamattomasti ulkona asioista.
”Olli hei….”, Ville yritti vaivaantuneena.

”Vastaa”, sanoi Mikko kaikkien yllätykseksi.

”Mä oon aina rakastanut ja tuun aina rakastamaan”, sanoi Ville lopulta hiljaa.

”Voi herranjumala pussatkaa nyt sitten niin päästään tästäkin”, sanoi Aleksej vierestäni.

Löin tätä kyynärpäällä kylkeen ja mulkaisin vihaisesti. Pojilla ei ollut sitten minkäänlaista tilanne tajua, varsinkaan humalassa.

”AI!”, äyskähti Aleksej ja hieroi kylkeään.

En uskonut, että Ville tekisi mitään, mutta tämä ryömi jo kovaa vauhtia Mikkoa kohti. Mikko näytti siltä kuin haluaisi tappaa Ollin ja Aleksejn. Päästyään Mikon luokse Ville laski kätensä tämän olkapäille ja suuteli poikaa. Mikko istui ensin hievahtamatta paikallaan, mutta lopulta tämä näytti vastaavan Villen vaativaan suudelmaan. Ville kaatoi Mikon nurmikolle ja laskeutui sitten tämän päälle. Siinä vaiheessa minä nousin ylös ja ilmoitin käyväni vessassa, ajatuksena tietenkin antaa rauha Villelle ja Mikolle, koska nämä kaksi näyttivät unohtaneen meidän muiden olemassaolon. Aleksej onneksi tajusi vihjeen ja nousi myös ylös. Tämä nappasi Danielin mukaansa ja lähti kävelemään kohti vihreitä bajamajoja. Olli pomppasi ylös ja juoksi poikien perään, mutta Miikka istui hölmistyneenä paikallaan.

”Ala tulla”, sanoin pellavapäälle ja revin tämän mukaani.

”Ville pussas Mikiä näiksä?!”, Miikka höpötti, kun kävelimme kohti vessoja.

”Pussasithan säkin Ollia,” minun oli pakko mainita.

”Se on eri asia! Miki ja Ville, onko ne pari?”

”Anna olla, jooko?”

”Mutta kun Miki ja Ville, eksä ny nähy.”

”Tottakai mä näin. Jos mä kerron sulle salaisuuden niin kerrotko sä tykkäätkö sä Ollista?”

Miikan pisamaisille kasvoille nousi puna, josta arvasin, että asian laita oli niin kuin ajattelinkin sen olevan.

”Kyllä mä…joo”, Miikka myönsi.

Hymyilin ja suukotin Miikkaa poskelle.

”Se salaisuus?”, Miikka muistutti.

” Sä näytät ihan Fernando Torresilta.”

”Äyh kaikki sanoo noin.”

Totta kai kaikki sanoivat niin, koska se oli totta. Miikka oli suomalainen kopio Fernando Torresista ulkonäöllisesti ainakin, luonne olikin jo ihan eri asia. Keskustellessamme olimme saavuttaneet loput porukasta ja hymyilin onnellisena, kun näin Aleksejn ja Danielin hoilaavan onnellisena jotain laulua, jota oli mahdotonta tunnistaa. Olli puolestaan hymyili kuin aurinko nähdessään pellavapäänsä. Käännyin katsomaan taakse ja näin nurmikolla kierivät Mikon ja Villen. Ei voisi olla parempi alku kesälomalle!
"I wish people would smile more"

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 013
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #6 : 28.06.2010 13:05:44 »
hyvä luku, sori rakentava ei jääny lomalle ;D ääh, mä en siis keksi mitään mutta pidin luvusta, pullonpyöritus+poikien suutelu vaan on niin klisee :'( että mua häiritsi.

jatkoa :D
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Rise

  • Ulkosiideri
  • ***
  • Viestejä: 181
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #7 : 29.06.2010 02:12:46 »
Tää oli kokonaisuudessaan ihan hyvä, vähän pinnallinen ja toi loppu oli ehkä vähän floppi. Tarina oli hyvä ja kerronta sujuvaa, yhen toistuvan virheen bongasin; enää, ei enään. Mutta toi on aika yleinen virhe. Kiitos kuitenkin, söpöä perusteinislashia :)

Eli pointti oli, että tykkäsin

// huihui kuulostaa ilkeeltä kommentilta nyt kun uudestaan luin... Sori :/
« Viimeksi muokattu: 29.06.2010 21:51:15 kirjoittanut Rise »
We live in glass houses. Think where you get the shower.

Dani

  • wild
  • ***
  • Viestejä: 296
  • necessary evil
    • tumblah
Vs: Petoksen värit
« Vastaus #8 : 29.06.2010 15:47:13 »
oi kun söpöä :)

Tosiaan määkin pongasin tuolta tuon enää-virheen xD En mää sitä muuten varmaan olisi edes huomannut, mutko äidinkielen opettaja on yrittänyt iskostaa sitä mun päähän noin kolmen vuoden ajan.. u.u

hyvähyvä!
I'm Gotham's reckoning, here to end the borrowed time you've all been living on.

avatar by raitis

Paraikaa käynnissä fini-hiatus, joka kestää määräämättömän ajan.