Kirjoittaja Aihe: Twilight: Kadotettu Rakkaus k-11  (Luettu 11122 kertaa)

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Twilight: Kadotettu Rakkaus k-11
« : 18.04.2009 16:13:39 »
Nimi:KAdotettu Rakkaus
Kirjoittaja: Breaking_Down
Genre:Rakkaus, Drama ,Kauhu
Fandom: Twilight
Paritukset:Bella/Edward
Ikäraja:k-11





OSA 1
Suljin silmäni toivoen , että kaikki olisikin vain unta, Mutta avatessani silmät  se ei ollut niin kaikki oli silkkaa totta.
Edward oli poissa. Ainoa oikea rakkaani, hän oli lopullisesti poissa, enkä kestänyt ajatellakaan sitä, että en enää koskaan näkisi Edwardia tai hänen ihania sisaruksiaan.
Sydämeni oli särjetty tuhansiksi sirpaleiksi. Kuulin yhä hänen äänensä, kun ajattelin häntä enkä saanut häntä mitenkään ajatuksistani, en ikinä lakkaisi, rakastamasta häntä.
Aion rakastaa häntä ikuisesti, vaikka hän ei olisi enää luonani.
Löysin pöydältäni Edwardin kirjoittaman lapun, jonka olin lukenut yhä uudestaan ja uudestaan.
Aina, kun olin lukenut sen olin painanut sanat mieleeni, mutta ne eivät mielessäni kauaa pysyneet.
Avasin lapun ja luin sen uudestaan.
"Bella rakas, minä rakastan sinua, Mutta näin on meille molemmille parempi, että me emme tapaa toisiamme enää, voit jatkaa elämääsi siitä mihin se jäi ennen, kuin tapasit minut. Tein väärin tunkeutuessani elämääsi, niin sen ei kuuluu mennä.
Minä en enää häiritse sinua koskaan Bella, yrität turhaan etsiä minua, näin on sinulle oikeasti paras t. Edward ."
Luettuani lapun purskahdin itkuun. En pystynyt pidättämään itkuani ja yritin tukahduttaa sen tyynyllä, mutta turhaan. Se ei auttanut mitään ja Edwardin kirjoittamat sanat tulivat mieleeni. ” yrität turhaa etsiä minua , näin on sinulle oikeasti paras, usko minua . Terveisin . Edward”  ja miten muka voisin elää ilman häntä , se olisi mahdotonta.
Minun täytyisi löytää hänet ja kertoa hänelle, että minun olisi mahdotonta elää ilman häntä. Se viilsi sydäntäni, kun  ajattelinkin, että hän on  lopullisesti poissa, eikä enää koskaan palaisi luokseni.
En koskaan enää saisi nähdä hänen topaasin värisiä silmiään, hänen kauniita virheettömiä kasvojaan,  tuntea hänen kivikovaa valkoista kylmää ihoaan tai haistaa hänen lumoavaa tuoksuaan.
« Viimeksi muokattu: 14.11.2014 20:18:47 kirjoittanut Beyond »
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Carmilla

  • ***
  • Viestejä: 545
Vs: Kadotettu Rakkaus
« Vastaus #1 : 18.04.2009 16:43:58 »
Luitko tätä kertaakaan läpi postaamisen ja kirjoittamisen välillä? Hirveä määrä kirjoitusvirheitä tässä kyllä oli, lainasin koko tekstin, kun ei ollut tuon pitempi, ja korjasin näkyvimpiä. Välimerkkisäännöt tuntuvat olevan vähän hukassa, joten voisit harkita betan käyttöä. Ei pahalla, mutta jos teksti on sujuvampaa ja virheetöntä, se tekee lukemisestakin mukavampaa.

Suljin silmäni toivoen , että kaikki olisikin vain unta ,(Pilkku ei ole sama asia kuin piste. Tässä kohdassa on joko väärä välimerkki, tai seuraavaan sanaan on lipsahtanut tarkoitukseton iso alkukirjain.) Mutta avatessani silmät  se ei ollut niin kaikki oli silkkaa totta .
Edward oli poissa . Ainoa oikea rakkaani , hän oli lopullisesti poissa , enkä kestänyt ajattellakkaan (ajatellakaan) sitä , että en enää koskaan näkisi Edwardia tai hänen ihania sisaruksiaan .
Sydämmeni (sydämeni) oli särjetty tuhansiksi sirpaleiksi . Kuulin yhä hänen äänensä , kun ajattelin häntä enkä saanut häntä mitenlkään (mitenkään) ajatuksistani , en ikinä loppettaisi (Lopettaisi, mutta tässä tapauksesa esimerkiksi "lakkaisi" olisi parempi vaihtoehto, ainakin omasta mielestäni. Lopettaa rakastamasta kuulostaa aika tönköltä.) rakastamasta häntä.
Aijon (Aion) rakastaa häntä ikuisesti , vaikka hän ei olisi enää luonani  .
Löysin pöydältäni Edwardin kirjoittaman lapun jonkao (jonka) olin lukenut yhä uudestaan ja uudestaan .
Aina , kun olin lukenut sen olin painanut sanat mieleeni , mutta ne eivät  mielessäni kauaa pysyneet .
Avasin lapun ja luin sen uudestaan .
" Bella rakas , minä rakastan sinua , Mutta näin on meille molemmille parempi , että me emme tapaa toisiamme enää , voit jatkaa elämääsi siitä mihin se jäi ennen , kuin tapasit minut . Tein väärin tunkeutuessani elämääsi , niin sen ei kuulut (kuulunut/kuulu) mennä .
Minä en enää häiritse sinua koskaan . Bella (Bellan jälkeen tulee pilkku, koska kyseessä on puhuttelu.) yrität turhaan etsiä minua , näin on sinulle oikeasti paras, usko minua . Terveisin . Edward ."
Luettuani lapun purskahdin itkuun . En pystynyt pidättämään itkuani ja yritin tukahduttaa sen tyynyllä , mutta turhaan(Tähän väliin olisi hyvä laittaa joko piste tai pilkku.) se ei auttanut mitään ja miten muka voisin elää ilman häntä , se olisi mahdotonta .
Minun täytyisi löytää hänet ja kertoa hänelle , että minun olisi mahdotonta elää ilman häntä . Se viilsi sydäntäni , kuin ajatteleinkin (En tiedä, kumpaa hait takaa, mutta joko "ajattelenkin" tai "ajattelinkin" plus se pilkku) että hän on on lopullisesti poissa , eikä enää koskaan palaisi luokseni .
En koskaan enää saisi nähdä hänen topaksin (Ehkä topaasin?) värisiä silmiään , hänen kauniita virheettömiä kasvojaan ,  tuntea hänen kivikovaa valkoista kylmää ihoaan tai haistaa hänen luomoavaa tuoksuaan.
Samoin koko ficin läpi toistuu tämänkaltainen virhe: Bella sanoi , että... Siis ennen välimerkkiä ei tule sanaväliä. Pilkku, piste tai mikä tahansa muukin välimerkki on heti edellisen sanan lopussa. Näin: Bella sanoi, että...

Anteeksi nipottamiseni.

Itse tarina oli ihan hyvä, haikea, surullinen... Ajoittuiko tämä siis Uusikuun paikkeille? Joitakin kömpelyyksiä tekstissä oli, ainakin omiin silmiini, mutta oli siellä hyvääkin. Jatka vain kirjoittamista, ei tämä huono ollut ollenkaan, tosin aika paljon pohjasi kirjoja.
If inconvenient, come anyway.

jonnaps

  • ***
  • Viestejä: 8
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #2 : 18.04.2009 17:59:23 »
Oli ihan kivaa luettavaa. Olihan tämä silleen erilainen uusikuuhun verrattuna, että tässä Edward ei väittäny että ei rakasta enää Bellaa. Ja Uusikuussahan Bellalle ei kai tullu mieleenkään että lähtis ettiin edwardia, kun se luuli että se ei enää rakasta sitä.

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #3 : 18.04.2009 18:35:28 »
kiitos :D
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

-AliceCullen-

  • kuolonsyöjä
  • ***
  • Viestejä: 83
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #4 : 18.04.2009 18:42:03 »
Uu, soot Breaking_Dawn :DD

Moon siis gosus tää .Leslie.


Kommasin gosuun ja kommaan tähänki:
Oli ihan hyvä, mut tuli Uusikuu mieleen.. Ehkä parempi, jos olisit keksiny oman aiheen??
erase all the memories they'll only bring us pain

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #5 : 19.04.2009 00:28:00 »
OSA 2

Sain yhtä äkkiä päähäni, että vaikka Edward kielsi minua etsimästä häntä kuka muka minua olisi estämässä ?
Jos kerran ei Edward, niin ei kukaan .
Lähdin nopeasti ulos en välittänyt, vaikka siellä satoi kaatamalla .
Ainut asia vain,  jonka halusin tietää oli missä Edward on tällä hetkellä ?
Lähdin heidän talolleen missä se oli aina ollut. Tiesin ja muistin reitin todella hyvin.
 Pian jo saavuin heidän talolleen ja sydämeni jyskytti nopeampaa , kuin ennen. Huomasin heidän talonsa se ei ollut enää siellä missä yleensä se oli aina ollut , vaan se oli kadonnut, se oli lopullisesti  poissa.
Minulla oli vain jäljellä Edwardista ainoastaan muistoja.
Ei mitään esineitä, tavaroita, lahjoja ja nyt ei edes enää heidän taloaan, jota olisin voinut käydä katsomassa ja saada tunteen, että Edward vielä palaisi tänne.
Kaikki näytti olevan lopullisesti ohitse.
Minun mieleni oli vain täynnä muistoja Edwardista, jota en saisi taikka edes pystyisi saamaan mielestäni pois.
Lähdin autollani etsimään Edwardia , joka paikasta missä olimme olleet , mutta tuntui kuin hän olisi kadonnut, kuin  ilmaan.
Hänestä ei näkynyt merkin merkkiäkään, että hän edes joskus olisi asunut täällä.
Lopulta luovutin etsimisen ja lähdin kotiin .
Muistin, että minulla olisi vielä jäljellä viimeinen keino,  joka oli ainoa toivoni.
Otin puhelimen taskustani. Etsin sieltä Edwardin numeron, se sentään vielä oli tallella puhelimessani ja soitin siihen.
Puhelimesta kuului " Numero ei ole käytössä, olkaa hyvä ja tarkistakaa numeronne.”
Siinä samassa puhelimeni tippui  kädestäni lattialle ja  purskahdin itkemään.
Samalla hoin koko ajan mielessäni " Miksi Edward, miksi ? Ei sinun olisi pitänyt tehdä tätä minulle, miksi teit tämän minulle, en halua unohtaa sinua, Edward olisit ollut kiltti ja säästänyt edes numerosi."
Olin niin väsynyt suruuni, etten enää jaksanut sitä vaan nukahdin istuin asentoon oma rakas Edward mielessäni, josta en aikoisi koskaan päästää irti.
« Viimeksi muokattu: 03.05.2009 00:16:27 kirjoittanut Breaking_Dawn »
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

-AliceCullen-

  • kuolonsyöjä
  • ***
  • Viestejä: 83
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #6 : 19.04.2009 11:57:44 »
(:
<3

Joo, en mä muuta voi sanoa, mun rakentavat on jossain hornan tuutissa, enkä jaksa välittää kirjotusvirheistä : D
erase all the memories they'll only bring us pain

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #7 : 19.04.2009 13:00:25 »
kiitos ,kun pidit :D
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Annabelle

  • ***
  • Viestejä: 409
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #8 : 19.04.2009 15:13:15 »
Hmmp.

Täähän oli sinäänsä ihan mielenkiintoinen ficci, vaikka osat vähän tylsiä ja lyhyitä. Sekä kieliopilliset virheet (joita tuolla aikasemmin Carmilla luotteli) ärsytti lukemista ihan suunnattomasti. Kannattaa tosiaan hankkia se beta, selvä ja virheettömämpi teksti on tosiaankin paljon mukavempaa luettavaa ;)

Eipä tämä siis huono ollut, jatka siis ihmeessä kirjoittamista, mutta kiinnitä noihin virheisiin enemmän huomiota ja harjoittele sitä kirjoittamista, eihän kukaan ole seppä syntyessään.

- Annabelle


Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #9 : 19.04.2009 15:19:37 »
tiedän , että siellä on jonkin verran kirjoitus virheitä , mutta ilman virheitä oppii vain kirjoitamalla.
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #10 : 19.04.2009 21:39:36 »
OSA 3

Säpsähdin auton ääneen, joka kuului pihalta.
Toivoin, että se olisi ollut Edward, mutta turhaan se olikin vain isäni, joka oli juuri tullut töistään kotiin.
Nousin ylös lattialta ja päätin lähteä ulos, mitä muutakaan tekemistä minulla olisi tässä tyhjässä ja tylsässä maailmassani ilman Edwardia ?
Menin rappuset alakertaan ja Huomasin isäni olevan katsomassa tv-tä , joten hän ei todennäköisesti kuulisi, jos lähtisin ulos .
Nappasin takin naulakosta, puin sen päälleni ja lähdin ulos autolleni.
Yritin käynnistää autoani, mutta se ei tuntunut haluavan lähteä käyntiin, mutta lopulta sain sen käyntiin lähdin vain ajelemaan johonkin ilman mitään päämäärää .
Ajaessani  Edward valtasi taas kerran ajatukseni ja en huomannut, että olin keskittynyt ajatuksiini niin paljon etten huomannut ajavani väärällä kaistalla.
Lopulta heräsin ajatuksistani ja näin aut0n lähestyvän toisesta suunnasta minua.
Ulkona oli pimeää ja autoilija ei nähnyt minua.
Oli liian myöhäistä en enää ehtisi vaihtaa kaistaa tai kääntää autoani.
Toinen auto törmäisi autooni mitään ei ollut enää tehtäviss.
Muutamat sekunnit mitä oli enää jäljellä kuluivat todella hitaasti ajattelin vain Edwardia, kun viimein Rekka törmäsi minuun .
Minun autoni meni aivan lyttyyn sitä ei saisi kuntoon enää millään tavalla.
Minä makasin autossani tajuttomana ja verisinä.
Rekkakuski oli selvinnyt kolarista vain pienillä naarmuilla.
Hän nousi autostaan ja tuli katsomaan, kuinka minulle oli käynyt.
Kun hän vihdoin oli nähnyt, miten minulle oli käynyt hän otti heti taskustaan puhelimen ja soitti ambulanssin hätääntyneenä paikalle.
Pian jo Ambulanssi oli tullut ja mies selitti mitä oli tapahtunut.
He ottivat minut varovasti autostani pihalle ja kytkivät minut kaikenlaisiin laitteisiin ja lähtivät paikalta valot vilkkuen Rekkakusi mukanaan nopeasti sairaalaan.
Sairaalasta sairaanhoitajat soittivat kaikille läheisilleni.
Siinä minä maksin sairaalassa tajuttomana tajuamatta yhtään mitään mitä oli tapahtunut .
En nähnyt, mitään muuta ainoastaan Edwardin mielessäni hymyillen aivan, kuin hän ei olisi koskaan lähtenyt edes luotani ja nyt sain olla hänen kanssaan tuntematta mitään tuskaa .
« Viimeksi muokattu: 03.05.2009 00:21:45 kirjoittanut Breaking_Dawn »
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #11 : 21.04.2009 17:03:38 »
Hmm...

Ajatus on hyvä, mutta nuo pienet virheet ottavat ainakin minulla ärsyttävästi silmään. Esim. Pisteen ja pilkun eteen ei väliä, jotenkin hankaloitti lukemista. Teksti oli vähän tönkköä, että hanki vaan se beta. ; ))

Mutta jatkas vain, tästä se lähtee. : ))
Jään seuraamaan,
~Suklaamurunen
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #12 : 21.04.2009 18:45:15 »
OSA 4


Avasin silmiäni pikku hiljaa auki ja näin Edwardin seisovan edessäni. "Ei, ei se voi olla totta, tämä on taas jokin harha kuvani." ajattelin. Edward otti minua kädestäni kiinni.
"Ei, sinä et ole todellinen, olet vain taas minun, jokin harha kuvani,"sanon.
"Bella, olen oikeasti tässä. En olisi saanut jättää sinua, jos kerran heti jouduit vaaraan. en aio enää, koskaan jättää sinua." Edward sanoo katsoen hymyillen minua.
Nousin sängylle istumaan, mutta Edward painoi minut takaisin sängylle makaamaan.
"Sinun pitäisi nyt levätä!" Hän sanoo ja nyökkään hänelle vastaukseksi. Jouduin onnettomuuden jälkeen kuukaudeksi sairaalaan. Edward oli koko tämän ajan sairaalassa luonani, eikä juuri lähtenyt ollenkaan pois luotani paitsi, joskus silloin, kun nukuin.
Pian kuukausi oli kulunut ja pääsisin pois sairaalasta. Tuntui, etten ollut edes ollut kauaa sairaalassa. Aika oli mennyt todella nopeasti, kun minulla oli ollut seuranani Edward. Hän auttoi minut autolleen sairaalasta.
Hän avasi minulle autonsa oven, auttoi istumaan penkille ja kiersi itse autonsa toiselle puolelle. Lähdimme ajamaan Edwardin talolle päin.
"Saanko kysyä yhtä asiaa?" pyysin.
"Kysy pois ." Hän sanoi.
"Missä te nykyään asutte, kun kerran teidän talonne ei ole siellä, missä se ennen oli?" Kysyin katsoen Edwardin ilmettä.
Edward naurahtaa.
"Bella, ihan samassa talossa, kuin ennenkin." Hän sanoo hymyillen.
""Mutta, kuinka se on mahdollista, kun kävin katsomassa taloanne se oli, se oli...poissa." Sanon katsoen Edwardin kerman ruskeita silmiä.
"Bella, olet ollut väärässä paikassa, täällä on monta saman näköistä paikkaa." Edward sanoo ja pian olemmekin jo heidän talollaan. Hän tulee avaamaan minulle autonsa oven ja auttaa minut ulos autostaan. Menemme istumaan pienelle niitty aukiolle, jossa tapasimme toisemme ensimmäisen kerran.
"Bella, olen pahoillani, että jätin sinut sillä tavalla, mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Tai oli, mutta niitä en olisi, koskaan antanut itselleni anteeksi." Hän sanoo katsoen minua suoraan silmiin.
" miksi, sitten jätit minut ?" kysyn katsoen hänen virheettömiä kasvoja.
"Minun täytyi jättää sinut, koska en halunnut perääsi verenhimoisia vampyyreja janoamassa sinun vertasi. Saattaa sinua vaikeuksiin. Sinun olisi ollut parempi ilman minua, olisit saanut jatkaa normaalimpaa elämää, ilman mitään todella vaarallisia vaaroja ja uskon, että ajan mittaan tuskasi olisi hellittänyt." Edward sanoo. Yhtä äkkiä Edward kääntää katseensa pois minusta ja katsoo suoraan metsän suuntaan.
" Bella, meidän olisi parasta lähteä" Edward sanoo jääkylmä ilme kasvoillaan. "Mutta, miksi?" Minä soperran.
"Selitän myöhemmin" Hän sanoo tuijottaen tyhjyyteen.
Edward nousee nopeasti ylös ja tarttuu minua kädestäni kiinni nostaen minut seisomaan. Katson metsään, mutta en näe siellä yhtään mitään. Lähdemme kävelemään hänen talolleen, kun astumme sisälle hänen koko perheensä on aulassa. He kaikki tervehtivät minua ja näyttäisi siltä, että he aikoisivat jäädä tänne Forksiin ainakin tällä hetkellä pysyvästi. He olivat kauniimpia, kuin muistinkaan.
" Edward, mitä sinä oikein näit siellä metsässä?" tokaisin.
"Ei, se ole tärkeää." Hän vastasi.
" Minä haluan kuulla totuuden, mitä sinä näit siellä!" Sanoin katsoen Edwardin kasvoja.
"No, hyvä on." Hän sanoo ja vie minut hiukan sivummalle.
" Näin siellä vampyyrin ja sain luettua hänen ajatuksiaan, että hän janosi sinun vertasi " Edward saa sanottua ja hänen äänensä sortuu lopussa. " Bella, älä pelkää en anna hänen satuttaa sinua." Edward sanoo katsellen minua.
Katson häntä sanomatta sanaakaan ja huomaan muiden perheen jäsenten kääntyvän Edwardiin päin he olivat ilmeisesti kuulleet koko keskustelun
« Viimeksi muokattu: 03.05.2009 00:25:16 kirjoittanut Breaking_Dawn »
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #13 : 22.04.2009 13:00:51 »
Jipii, näin nopeasti jatkoa!! : ))

Olet korjannut pilkku/pistevälihomman, oli paljon helpompaa lukea. 8 ))

Vähän toistoa bongasin mutten sen kummempaa.
Jännään paikkaan jätit, jatkas. ; ))
~Suklaamurunen

anteeksi tönkkö kommentti...
« Viimeksi muokattu: 22.04.2009 17:27:11 kirjoittanut Suklaamurunen »
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #14 : 22.04.2009 16:01:39 »
juu...jatkan heti, kun keksin tuohon jatkoa :D
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #15 : 22.04.2009 21:09:58 »
juuu..uskon sen et siellä on jonki verran virheitä :P
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #16 : 23.04.2009 18:48:14 »
OSA 5


Edward huomaa muut perheen jäsenet katselevan häntä ja kääntyi heihin päin.  Älkää huolehtiko ei Bellalla ole hätää ja minä pidän huolen, ettei hän joudu vaaraan." Edward sanoo ja pian jo kääntää katseensa minuun.
"Bella, minun olisi parasta viedä sinut nyt kotiin" Hän sanoo katsellen minua silmiin. Ihmettelin, miksi hän jo nyt haluaa viedä minut pois vastahan me..me tulimme, ajattelin.
"Mutta, miksi ihmeessä jo nyt? Ei minulla ole mitään vaaraa," Sanon katsoen Edwardia kummastunut ilme kasvoillani .
"Bella, minähän selitin sinulle jo siitä vampyyrista ja olisi parempi, jos lähtisimme nyt " Edward sanoo ja ottaa minua kädestäni kiinni ja lähtee viemään autolleen. Pian jo olemmekin hänen autollaan, minä menen istumaan autoon ja pian hän onkin istumassa vieressäni autossa.
Näen Edwardin kasvoilta paistavan hermostuneisuuden ja pelon. Hänen kätensä puristavat autonrattia voimalla niin, että hänen rystysenä punoittavat hiukan.
"Oletko kunnossa? Edward mikä sinun on?" Kysyn katsoen häntä kasvoihin, mutta hän ei vilkaise minuun päin ollenkaan. "Ei, mikään olen ihan kunnossa" Hän sanoo vain katsoen suoraan eteensä tielle päin.
"Edward minä näen, että sinulla on jokin tunnen sinut hyvin. Mikset voi kertoa sitä minulle ?" Pyydän katsoen häntä silmiin.
"No hyvä on. Näin Alicen ajatuksista, että sinä joudut vaaraan, se vampyyri jonka näin metsässä tulee etsimään sinua silloin, kun olen metsästämässä, saa sinut jollain tavalla houkuteltua luoksesi ja tapaa sinut." Edward sanoo hiljaa ja jatkaa.
"Sen takia Alice oli niin..niin kauhistuneen näköinen, kun näit hänet, "Edward sanoo huokaisten ja kääntää katseensa minuun.
Minä en keksi tuohon mitään järkevää sanottavaa olen vain hiljaa ja oloni tulee kiusaantuneeksi, kun Edward katsoo minua odottaen, että sanoisin jotain.
"Ai, en usko, että se vampyyri minulle muka tulisi tekemään jotain. Onhan sinulla perheesi, joka voi vahtia minua, jos sinä sitä pelkäät. "Sanon katsoen Edward.
"Niin, onkin, mutta silloin en aina tietäisi missä olet tai onko sinulle silti tapahtunut jotakin, vaikka he olivatkin vahtimassa sinua." Edward sanoo ja pysäyttää autonsa taloni eteen.
"Tulen pian perästä" Edward sanoo ja suutelee minua otsalle. Nousen autosta ja lähden  yläkertaan huoneeseeni ja pian jo huomaankin Edwardin istuvan nojatuolissani.
On jo melko myöhä ja Huomaan Edwardin siirtyneen tuijottamaan ikkunasta ulos, hän ei liikahda milliäkään hän vain seisoo siinä, kuin olisi patsas.
"Mitä nyt?" Kysyn katsoen Edwardin suuntaan, mutta Edward ei vastaa mitään siinä hän vain seisoo sanomatta sanaakaan.
Lopulta hän vastaa minulle. " Se vampyyri liikkuu nyt talosi lähellä. Haistoin ja  näin sen liikkuvan tuolla metsässä ja,  jos lähtisin luotasi hetkeksikään pois se todennäköisesti hyökkäisi heti kimppuusi." Edward sanoo katsoen hiukan murheissaan minua.
« Viimeksi muokattu: 03.05.2009 00:30:59 kirjoittanut Breaking_Dawn »
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #17 : 24.04.2009 14:32:59 »
tuli ehkä hiaman tylsä kappale
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #18 : 24.04.2009 15:56:46 »
Tylsä?! O.o No ei tosiaankaan.

Toistoa bongailin ja kirjoitusvirheitä pussillisen, mutta tekstin idea on edelleen hyvä, ja jään seuraamaan. :)

~Suklaamurunen
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Breaking_Dawn

  • ***
  • Viestejä: 20
  • Kristen & Robert
Vs: Kadotettu Rakkaus k-13
« Vastaus #19 : 24.04.2009 23:08:43 »
juuu..kiitos, huomenna yritän tehdä tarinaan jatkoa :D
-If you can live forever, what are you live for?
-i know what you are. Say it. At laught. Say it. Vampire. Are you afread?
-No.