Kirjoittaja Aihe: Radanvarren talossa (Sirius & Remus, S)  (Luettu 2183 kertaa)

Letizia

  • ***
  • Viestejä: 269
Radanvarren talossa (Sirius & Remus, S)
« : 11.04.2014 00:22:29 »
Ikäraja: S
Sanamäärä: 700+
Päähenkilöt: Sirius & Remus
a/n: Muistilapputarina, jonka ei pitänyt valmistua eikä ainakaan tänä iltana. o_O Häkeltyneenä siitä, että jokin valmistuu, päätin että tämän voi julkaista saman tien...



Radanvarren talossa


Nokkospuska oli tiheä, sen kypsät norkot tihkuivat myrkkyjään, eikä se takuulla ollut siinä ollut vielä joulukuussa.

"Saamarin saamarin saamari!"

Materialisoituminen ympäri Potterien tiluksia oli käynyt kevyesti, mutta nyt Sirius oli Yorkshiressa ja hänellä oli ihonsa alla nokkosenlehteä. Poltteli poskea, kaulaa, kylkeä, jalkaa, olkaa ja kättä, johon oli kohoamassa ilkeä, pilkullinen ryhelö.

Kengässä oli ehkä liero. Viholikon ja pajun läpi kantautui metallinen kalke, joka hiljalleen voimistui jyskeeksi, kun tavarajuna ohitti niittyaukean.

Kättään pidellen Sirius kiipesi ojasta ja tarkisti suunnan.

Talo näytti viettävän kesänsä hiljaisuudessa ja torjuvan vierailijat. Se seisoi matkan päässä tiestä, jonka Sirius tiesi kulkevan lehtikuusten takaa ja tekevän jyrkän mutkan ennen yhtymistään laveampaan väylään. Metsän takana avautui kymmeniä maileja tyhjää maantietä, joka odotti harvakseltaan kulkevaa autoa ilman mitään muuta sille osoitettua tehtävää. Jästien kulkupelien vaatiman verkoston monimutkaisuus rassasi mieltä, kun hän lähestyi taloa pellon puolelta.

Pihaa reunusti kappale aitaa. Toisella syrjällä kukkivat peruna ja kuunlilja, joita Sirius ei erottanut toisistaan, ja takana kohosi maakellarin jykevä kumpu, pahaenteisenä. Keittiön ovenpieleen nojasi nippu hernekeppejä ja marjapensaassa polkupyörä. Rapuilla oli pinossa vateja, ja mattoon oli tilsiintynyt karhunvadelmaa. Ei verta. Ovessa oli kissanluukku, vaikka Lupineilla ei tiettävästi ollut kissaa.

Sirius ehti tovin katsoa ruokakomeron verhoja ja kuunnella rastaita ennen kuin ovi avautui ja ulos pisti laiha pää, jolla oli pitkänlainen nenä, kauhtunut tukka ja tiskiveden väriset silmät. Ruskea villatakki. Sininen esiliina.

"Pyhä Neitsyt!" rouva Lupin kauhistui.

"Öh", sanoi Sirius. "Saatana saapuu Moskovaan..."

"Mitä?"

"Se on Remuksen kirja. Tulin palauttamaan kun sain sen luettua."

"Mikä kirja?"

"Tarkoitin että päivää, rouva Lupin!"

"Sirius, oletko sinä hypännyt viholaispusikkoon?"

"En, vaan ilmiinnyin... mutta ei tässä mitään..."

Rouva Lupin äsähti jotakin kummallista mutta päästi hänet keittiön välikköön. Ilma talossa oli hautunut, ja yläkerrasta kantautui jästiradion jorina.

"Istu tuohon. Minä liotan piharatamoa. Älä koske käsiisi!"

"Ei kun", yritti Sirius.

Ylhäällä hra Lupin sääsi radiota, jonka ääni vonkui, rohisi ja loittoni taas kuten juna.

"Mikä siellä on, Arlette?"

"Sirius Musta."

"Mitä?"

Remus kolisteli alas ohi isänsä ja tormasi keittiön ovesta mukanaan voileipä. Hänellä oli rumempi ruudullinen paitansa, ja Sirius pohti Remuksen tekemisiä. Ehkä oli vain syönyt leipää. Lukenut?

Hän muisti olevansa laikukas, ja Remus tuijotti.

"Terve", sanoi Sirius ja kaivoi kirjan takkinsa sisästä. "Tuossa."

Remus näytti erilaiselta kotonaan. Hämärämmältä. Hän hymähti kirjalle salaa ja pani sen pois.

”Minä ajattelin, että tuot sen sitten kouluun?”

Ehkei hän ollut ikävöinyt sitä. Ei tietenkään – epäilemättä hänellä oli monia muita. Hyllyssä, sängyn alla ja lainassa Peterillä. Siriuksella oli Pimeän taikuuden kuvasanakirja I –VII, jotka äiti oli viskonut hänen peräänsä yksi kerrallaan, salaa Portsmouthista ostettu jästiromaani sekä herra Potterin lahjoittama outo runolituska.

”Kiitos”, sanoi Remus, ei lopettanut virnistämistä. "Olisit voinut tietysti ilmoittaa etukäteen, paitsi että et tietenkään voinut."

"Minä ajattelin, että ilmiinnyn nopeammin”, Sirius sanoi ja ajatteli että ehkä sittenkin.

”Joo. Päätit sitten ilmiintyä pahimpaan nokkospuskaan?”

”Päätin ja päätin. Tapahtui tangentiaalinen eli hipaisunomainen halkeentuminen! Olisin voinut kuolla”, Sirius liioitteli.


Remus epäröi, mutta rouva Lupin toi teevadilla ratamonlehdet, spriin ja siihen liotettuina muita tuntemattomia aineita, ja määräsi Siriuksen paremman lampun alle.

Piikikäs lehti paistoi orvaskeden alta niin, että teki mieli repäistä nahka irti. Mieleen juohtui tapaus, kun kihokki oli purrut häntä jalkaan ja hän oli kaivanut sen pois Reguluksen linkkuveitsellä. Regulus oli itkenyt.

"Ei loitsuja eikä veitsiä. Nokkonen pitää liottaa pois."

Rouva Lupin kuulosti siltä että oli tehnyt saman tempun ennenkin, ja Remus katsoi toimitusta tyynenä. Arlette, Sirius ajatteli, oli pelottavampi kuin matami Pomfrey. Poppyn katse oli lempeä ja otteet tuimat, Arletten päinvastoin, hän pohti hämärästi. Arlette oli hidas.

Remus istui vastapäätä ja piti seuraa kuin vieraille tai sairaille.

”Miten James?”

”Hyvin! Ei ole viisastunut yhtään.”

Hänen äitinsä oli kääntänyt selkänsä ja liikehti nyt tiskipöydän, eteisen ja ruokakomeron väliä. Ratamoilla hautominen oli naurettavaa ja luultavasti turhaa, ja rouva Lupinin komerossa ollessa Sirius kaivoi taskustaan sauvan ja tökki sillä lämpärettä.

"Näytät aika kamalalta tänään."

Sirius vilkaisi itseään kattilasta. Poskessakin oli valkoista länttiä, joka oli alkanut juimia pahemmin. Hän irvisti ja lätkäisi siihen uuden spriissä lionneen lehden.

"Jamesin äiti ei tarjoile meille viinaksia", hän huomautti, mutta Remus ei vaivautunut pyörittämään silmiään.

"Läntisen ojan nokkoset pitäisi niittää", sanoi Arlette, joka nitkutti auki ikkunaa. Linnunsilmän näköinen säppi oli lommolla ja hän manasi hiljaa, kunnes se antoi periksi ja keittiöön lehahti mieto mustanmerenruusun ja märänneen kastemadon haju. Rata ei ollut kaukana.

Lapsena, kirjaston ikkunaan oli kuullut raitiovaunun, eikä yhteenkään ehtinyt mukaan.

Meni seuraava juna.

"Oltiin laittamassa radiota isän kanssa", kertoi Remus. ”Se on Nordmende, mutta kuuluu myös velhoradio. Sehän on kyllä vähän laitonta…”

"Hahaa!”

Remus oli ottanut lusikan ja katsoi Siriusta sen takaa.

"Ei radiokoneita kukaan tarkista. Punasilmäisen Lohikäärmeen Gloria sanoi, että kylälle tulee viikoksi maailmanpyörä. Sitä kuljetettiin eilen paloina tietä pitkin.”

"Onko hän nuori?"

"72. Mitä varten tulit?"

"Tuomaan kirjan."

"Joopa joo."


« Viimeksi muokattu: 07.01.2015 19:26:54 kirjoittanut Letizia »
Katharsis. Kello neljä keitän kahvin ja porkkanan. Istun verhon väliin kuulemaan kosmosta, yön sirkkuja ja postinkantajaa.

ran

  • ***
  • Viestejä: 23
Vs: Radanvarren talossa (Sirius & Remus, K-7)
« Vastaus #1 : 11.04.2014 01:43:04 »
Ihana. : D Tykkään ihan kamalasti siitä, millaisiin asioihin kiinnität tekstillä huomiota! Samaistuttavaa ja tiivistä kuvailua. Tai siis se ajatusten kulun kuvaus tuo vahvasti ilmi sen, että joku (Sirius) kokee ne asiat.
Lainaus
Arlette, Sirius ajatteli, oli pelottavampi kuin matami Pomfrey. Poppyn katse oli lempeä ja otteet tuimat, Arletten päinvastoin, hän pohti hämärästi. Arlette oli hidas.

Remus istui vastapäätä ja piti seuraa kuin vieraille tai sairaille.
Just tällasista kohdista tulee elävät mielikuvat ja esille se, että tilannetta havannoi joku, mikä on musta aina kiintoisaa!

Dialogi toimii myös hyvin. Kuten muukaan, se ei tunnu seuraavan mitään viitoitettua tietä, vaan kulkee ikäänkuin inhimillisen ajatuksenjuoksun määrittelemättömiä polkuja, mistä edelleenkin tykkään kovasti.
Lukemisesta jäi hyvä fiilis!

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 279
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Vs: Radanvarren talossa (Sirius & Remus, K-7)
« Vastaus #2 : 11.04.2014 09:51:02 »
Mitä!

Voi mikä tunnelma, ei määrittelemätön, ei väriä ja paikkaa vaihtava mutta hengittävä. Tuoksuva huolimatta siitä, ettei hajuja juurikaan ollut. Tuntoaisti oli voimakkaasti läsnä ja se teki tekstistä omituisella voimakkuudella fyysistä tai konkreettista. Pidin tosi paljon! Luodut mielikuvat ja käytetty kieli olivat kertakaikkisen sopivia. Konkretian rinnalla oli pakahduttavaa lukea ajatuksista. Kombinatio saa aina kihertelemään. :> Siriuksen ajatukset korjaantuivat aina kuin huomaamatta, ensin kirjoista joita yhtä kaipaamattomalla Remuksella sittenkin epäilemättä oli ja sitten ensiavusta jota ei pidä hoitaa veitsin itse vaan antaa äidin täyttää tehtävänsä. Näin Sirius oppii - vaikka sitten voikin hylätä saamansa tiedon. Nokkospensaaseen ilmiintyminen ei tarkoita että täytyisi ymmärtää teitä. Älä koske käsiisi! pakottaa muutenkin käsittelemään arkipäiväisen logiikan ihmeellisyyttä.

Ran huomio tekstin tavan aukaista Siriuksen kokemuksellisuutta, ja olen siitä samaa mieltä. Ympäristö syötti monenlaista, ja Siriuksen mieli otti ärsykkeistä kiinni omalla tavallaan. Hän oli monessa mielessä ihastuttavan passiivinen millä tarkoitan sitä, että kunnioitti ympäristöä. Hän oli aika vastaanottavainen, avomielinen, teki mieleensä tilaa eikä alkanut syöttää omia ajatuksiaan. Sirius oli ikään kuin välikäsi, paljon parempi sellainen kuin puolilaittomaksi viritelty Nordmende. Radanvarren talossa oli näet seissyttä ilmaa ja paljon asumatonta lääniä ympärillä. Epäilemättä aika ajoin ilma saisi vaihtua.

Muutenkin minua kiinnosti tekstissä suunnattomasti ajatus sisä- ja ulkopuolista ja ehkä myös ulkopuolisuuksista mutta ei nyt siitä enempää. Remus perheineen vaikuttivat osalta maisemaa, nokkospensaan ja karhunvatukkapusikon risteymältä, unohtuneelta ja kasvaneelta muttei sattumanvaraiselta. Vaikka alue oli asumatonta, siellä oli liikennettä, junia ja ilmiintymisiä eli toisin sanoen mahdollisuuksia. Mahdollisuus poistumiseen (ja toki tulemiseen kuten Sirius ja sirkus todistivat) ja muutokseen. Olivatko sisäpuolelle jääneet sitten jämähtäneet, vaadittiinko tilaa ja yksinäisyyttä (ja yksityisyyttä) siihen, kun kuu oli täysi ja kenties matolla vähän verta. Vaikka maakellaria pahaenteisyydessään ajattelinkin.

Ajattelin siksi myös:

Lainaus
Mitä varten tulit?"

"Tuomaan kirjan."

"Joopa joo."

Että sitä varten Sirius olisi ehkä tullut. Ei Punasilmäisen Lohikäärmeen Glorian eikä kirjan. :> Mutta en loppujen lopuksi ole varma... Jos tekstissä annettiin vihjeitä kirjoittajan mielipiteestä, niin meni tältä lukijalta ihan ohi! Ei kyllä häirinnyt lukemista yhtään, ei sen puoleen. Jäljitettävänä teksti oli minulle ja kenties useimmille muillekin helpommin jäljitettävä kuin esimerkiksi Nemoralia vaikka yhteläisyyksiä jonkin verran olikin. Minusta on kiinnostavaa, miten teksteissäsi käytetään hyväksi luontoa ja miten teksteissäsi ihmiset käyttävät hyväksi luontoa. Yrttejä, työtä, elämäntarkoitusta, mitä milloinkin. Ilman hippeilyä. Tai jauhantaa ilmastonmuutoksesta. Ylipäätänsä saarnaamisen ja kaikkinaisen alleviivaamisen puuttuminen on elähdyttävää.

Myös perhesuhteet ovat poikkeuksetta kiinnostavia, ja ihailen kykyä kertoa niiden kankeuksista, hiertymistä, kivuista ja lempeyksistä hyvin arkipäiväisten asioiden kautta. Se on vähän kuin saisi mahdollisuuden nähdä enemmän kauneutta. Kolmannen silmän tai jotain sellaista. :D Remuksen suhde omaan perheeseensä oli minusta kuvattu ihanasti, hän oli isänsä kanssa yläkerrassa radioimassa mutta käytti äitinsä sanoja ja epäilemättä heillä oli myös samanlainen tyylitaju. Remus jopa näytti hämärässä talossa hämärämmältä. Sirius taasen antoi rva Lupinin (hra Lupin, ihana! tosin en ollut varma oliko lyhenteen lopussa oleva piste tarkoituksellinen tyylittely, kieliopillisesti sitä ei muistaakseni ko. tapauksessa käytetä ja toisaalla eikä se takuulla ollut siinä ollut vielä joulukuussa olisi voinut olla helpommin luettavissa ollutollulla vaikka se monien silmiä särkeekin) hoivata siinä missä oman äitinsä ei. Ja muistuihan se Reguluskin mieleen. Ja nyt ollaan Jamesin ja hänen äitinsä luona. Suhteiden ja suhtautumisten pyörteet vievät lukijan mukanaan. Positiivisella tavalla.

Ei vitsit että tykkäsin lukea!

// Ei ollut tarkoitus sinällään tehdä vertailua tämän ja muiden fikkien välillä, laadullisessa mielessä.
« Viimeksi muokattu: 11.04.2014 11:57:23 kirjoittanut Renneto »
perhosen siivenisku


Letizia

  • ***
  • Viestejä: 269
Vs: Radanvarren talossa (Sirius & Remus, K-7)
« Vastaus #3 : 12.04.2014 23:18:16 »
Kiitoksia, ran! Havainnointi, sitä tässä oli paljon, mukava kuulla että se on näyttäytynyt elävänä ja kokemuksellisena. Dialogit tosiaan eivät kulkeneet ihan tietä pitkin, sellaisilla on mahdollisuus mennä päin pensastakin mutta onpa ilo lukea että niistä on pidetty tai pidetty toimivana.

Ihan kamalan kiva kuulla että pidit - kiitos! :)


Renneto - tämä tuli vähän puskista jopa minulle (muistin seuraavana aamuna että ei hitto, julkaisin yöllä jonkin fikin...) En tajuu miten niin usein pystyt kirjoittamaan pitkät, perusteelliset ja ihanat kommenttisi ennen kuin ehtii kissanluukkua sanoa, mutta kiitos!

Lainaus
Ympäristö syötti monenlaista, ja Siriuksen mieli otti ärsykkeistä kiinni omalla tavallaan. Hän oli monessa mielessä ihastuttavan passiivinen millä tarkoitan sitä, että kunnioitti ympäristöä. Hän oli aika vastaanottavainen, avomielinen, teki mieleensä tilaa eikä alkanut syöttää omia ajatuksiaan. Sirius oli ikään kuin välikäsi

Kutsuin tätä muistilapputarinaksi, koska se sai alkunsa nimenomaan havainnoista, ärsykettä oli monenlaista ja kehkeytyi niiden ympärille. En tiedä saako tätä kertoa lukijoille, mutta minulla oli hyvin vähän missiota, enemmän mahdollisuuksia, joten minusta on hyvinkin jees, jos mahdollisuudet (esim. Siriuksen vierailun mahdolliset syyt) pysyvät mahdollisuuksina tekstin jälkeenkin. Ja oli tosi kiinnostavaa kuulla, että miten tämä sitten näyttäytyi ja mitä mielikuvia, esim. mainintasi Siriuksen passiivisuudesta tai avomielisyydestä oli hyvin avartava. Ylipäätänsäkin oli mahdottoman kiva lukea ajatuksia tästä, sekä niitä että just noin mä ajattelin kuin myös ah, voi nähdä noinkin!

Jännää muuten että mainitsit Nemoralian, koska minusta tämä oli eri puusta, toki molemmissa on kesä, voisi kai jopa olla sama kesä jos fikit haluaa panna jonoon.. (äh, aina on kesä, onneksi luonto jaksaa kiinnostaa mutta pitäisi minun opetella kirjoittamaan muustakin kuin kaloista ja kukista!) Niin ehkei se sittenkään ollut niin yllättävää!

Ollut siinä ollut oli ollut moninkerroin harkittu, taisin kääntää paidan niin monesti että jäi nurin päin... mutta hra Lupinin piste kyllä ihan epähuomiossa sekaan mennyt lyönti. Piste on karannut yhden virkkeen perästä, kun huomasin että sieltä puuttui yksi. :3

Agh, en osaa vastata kaikkeen mahdolliseen, mutta kiitos mahdottoman paljon!
Katharsis. Kello neljä keitän kahvin ja porkkanan. Istun verhon väliin kuulemaan kosmosta, yön sirkkuja ja postinkantajaa.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Vs: Radanvarren talossa (Sirius & Remus, K-7)
« Vastaus #4 : 18.05.2014 18:58:45 »
Kampanjakommenttia! Taidan kyllä olla vähän myöhässä, päivän tai pari...

Tämä oli jotenkin hirveän mehevä. Inhoan kyseistä adjektiivia, sekä ihan sellaisenaan että kulumisenkin ansiosta, mutta en nyt oikein tahdo keksiä parempaakaan -- tämän haistoi ja tunsi, ikään kuin kivasti kihelmöi iholla. Tuntui kesäinen ulkoilma ja vanhan puutalon tuoksu. Puitteiden kuvaus tuppaa monesti ficcien osioina menemään kategoriaan "välttämätön paha", joiden yli joko hyppään tai luen puoliksi pakottaen, mutta tässä ne tuntuivat nimenomaan Siltä Kantavalta Jutulta, jonka takia tätä oli niin nautinnollista lukea.

Siinä puitteiden kuvauksessa tykkäsin siitä, miten kaikkea oli silleen juuri sopivasti. Kerrotaan yksityiskohdista niin, että suurempi kuva rakentuu elävänä mieleen, mutta ei sorruta liialliseen nippeleiden osoitteluun. Mukana on omanlaistaan idylliä, jokin tässä maisemassa ja tunnelmassa on tosi tunnistettavaa, mutta samalla ne nokkoset pistää ja juilii perkeleen ikävästi. Yksittäiset sanavalinnat loi maailmaa ja fiilistä todella voimakkaasti -- kaikki ryhelöt, tarpeettomat kissanluukut sekä seuran pitäminen vieraille ja sairaille iski silmään hyvällä tavalla. Toimivista yksityiskohdista tykkäsin Siriuksen kohdalla erityisesti repliikin perään laitetusta pelkistetystä huomiosta, että Sirius liioitteli, ja melkein ohimennen (ja ehkä juuri sen takia niin dramaattisesti!) mainittu Regulus ihastutti kovasti <3

Remuksen lapsuudenkodin ja perheen kuvauksena tää oli musta ihan älyttömän mielenkiintoinen, mutta en ihan oikeasti osaa nyt eritellä niitä keloja kovin kummoisesti. Mutta pidin, pidin, pidin, ah ja voih. Arlette oli jännä hahmo ja sen läsnäolo jotenkin... äh, jännää :D Kaikki oli jotenkin tosi remuksennäköistä, ja voi periytyvää villatakkityyliä, siitä on pakko laittaa vähän lisää sydämiä <3<3

Jooh. Kiitoksia tästä tekstistä, tätä oli tosi nautinnollista lukea.
sano mua rovastiks

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Vs: Radanvarren talossa (Sirius & Remus, K-7)
« Vastaus #5 : 18.05.2014 23:01:40 »
Oijoi, tämähän oli vallan mainio ja mukava  teksti lukea ja pohtia c: Varsinkin tällaisena kesäpäivänä teksti oli oikein oiva valinta. Tässä oli omalla tavallaan melkein laiska tunnelma, kukaan ei pahemmin harpponut tai huutanut, ehkä se johtui juuri siitä lämmöstä. Sanat putoilivat hitaasti lukijan ympärille samalla kun annettiin lukemattomia vihjeitä ympäristöstä. Ympäristö oli tässä tarinassa hurjan rehevä ja elävä, mausteinen ja kirpeä yhtä aikaa. Pelkästään nokkoset aiheuttivat pistelevän mielikuvan, ficcikin poltti havainnoillaan mutta todella hyvällä tavalla. Tässähän oli mielettömän paljon yksityiskohtia ja pidinkin niistä jokaisesta. Huomaamattomasti mainittiin esimerkiksi itkevä Regulus ja herra Potterilta saatu runokirja, joka oli kuitenkin vain lituska.

Kielesi oli todella ihastuttavaa tässä, kaikki nuo vihulaiset, jorinat ja tilsiintyminen, tarinassa oli paljon sanoja joihin ei usein edes törmää. Luontokin oli tässä ihan omalla erilaisella tavallaan läsnä, se oli melkein kuin kolmas henkilö tunkiessaan joka lauseeseen, ja hyvä vain. Lupineista annettiin tässä hurjan mielenkiintoinen kuva, heistä tuli ehkä vähän mieleen Lovekivan perhe. Toisaalta hahmot jäivät etäälle, eikä esimerkiksi Remuksen isästä paljastunut mitään. Ehkä pointti olikin kuitenkin siinä, että näytettiin minkälaista elämää Remus eli ja minkälaisessa talossa. Kuva jäi jostain syystä vähän rosoiseksi, tai pikemminkin ryppyiseksi. Oli haastavaa tulkita esimerkiksi sitä, oliko Remus onnellinen kotonaan. Rouva Lupin puolestaan oli hyvin päättäväinen hahmo, ehkä särmikkäin kaikista, vaikka hänellä tiskiveden väriset silmät olikin - siinä muuten epämääräinen värikuvaus. Villatakkipukeutuminen oli varsin söpö yksityiskohta, toisaalta Lupineista tuli mieleen myös Weasleyn perhe vaikkei siellä yhtä paljon hälinää ollutkaan.

Siriuksen ja Remuksen välinen suhde oli myös jännä. Huvittavaa, miten melkein kaikissa ficeissä joissa Remus ja Sirius ovat, James onnistutaan aina mainitsemaan ja tuomaan tarinaan mukaan tavalla tai toisella. Ei se mikään huono asia ole, kiinnostava vain. Remuksen viimeinen toteamus kuulosti ehkä vähän kyllästyneeltä, tai ainakin sellaiselta kuin Remus olisi nähnyt kaikki Siriuksen metkut ja tiennyt, että Sirius haki jotain muutakin. Mutta mitä? Sitä lukija kieltämättä jää miettimään. Tykkäsin tästä kyllä mielettömän paljon, ficci varmaan tarjoaa joskus myöhemmin toisella lukukerralla vielä enemmän löydettävää. Varsin viihdyttävä ficci, ystävyys ja Remuskin oli hämärää samalla kun taustalla kulki jokin niinkin jästimäinen asia, kuin juna. Sirius itsekin luki jästiromaanin, ehkä koska se oli Remukselta? Kiitos kovasti tästä <3
Einmal ist keinmal


Letizia

  • ***
  • Viestejä: 269
Vs: Radanvarren talossa (Sirius & Remus, K-7)
« Vastaus #6 : 07.06.2014 22:01:07 »
Kiitos kamalan paljon kommenteistanne, Verinen Paronitar ja Kuurankukka! Ehkä ne myös kiskoisivat minua ulos kevätkoomastani, vaikka kesäkuukin on töissä melko tautista...

Lainaus käyttäjältä: Verinen Paronitar
Puitteiden kuvaus tuppaa monesti ficcien osioina menemään kategoriaan "välttämätön paha", joiden yli joko hyppään tai luen puoliksi pakottaen, mutta tässä ne tuntuivat nimenomaan Siltä Kantavalta Jutulta

On tosi mukava kuulla, että puitteissa oli mielestäsi juttua, sillä minusta teksteissä lähtökohtaisesti ei pitäisi olla välttämättömiä pahoja. Vaikka hahah, mehevä. Ehkä se oli sitten välttämätön, paha adjektiivi tällä kertaa. :D

Remuksen perheestä ja kodista kirjoittaminen oli aika jännää, ja melkein tekisi mieleni avata omia ajatuksiani lisää, mutta se ehkä ei ole oikein sopivaa tai ainakaan hyödyllistä. Joka tapauksessa on kiva kuulla että ne ovat herättäneet ajatuksia, että kerästä pistää joitakin langapäitä vaikka ne sitten johtaisivatkin eri keloihin kuin ne mitä alunperin olin kerivinäni kokoon.

Miksi muuten kaikki olettavat, että joku muukin kuin Arlette käyttää villatakkeja? :D Saattaa tietysti käyttääkin, en mä sitä sano. :>


Lainaus käyttäjältä: Kuurankukka
Toisaalta hahmot jäivät etäälle, eikä esimerkiksi Remuksen isästä paljastunut mitään. Ehkä pointti olikin kuitenkin siinä, että näytettiin minkälaista elämää Remus eli ja minkälaisessa talossa.

Hra Lupinin jääminen taka-alalle, tai vinttiin, jäi vähäsen vaivaamaan minua. Yritin tehdä asialle jotain, mutta ei siitä oikein muotoutunut mitään, mikä olisi mahtunut tämän tarinan puitteisiin. Ehkä syynä olikin vähän puitteisiin takertuminen... tiedän, että hernekeppien, lituskoiden ja kissanluukkujen liikuttelu on minulle helpompaa kuin ihmisten, ja ihana kuulla että siitä on tykätty, mutta mutta. Ehkä jatkan vaan jonkinlaista tasapainon etsintää. Nokkosetkin pääsivät alunperin jopa fikin nimeen joka sitten kuitenkin muuttui matkan varrella.

Oli muuten tosi kiinnostavaa kuulla, miten vertasit Lupinin perhettä muihin ja että onnellisuus ei ollut selviö suuntaan eikä toiseen - koska eihän se ole.

Lainaus käyttäjältä: Kuurankukka
Huvittavaa, miten melkein kaikissa ficeissä joissa Remus ja Sirius ovat, James onnistutaan aina mainitsemaan ja tuomaan tarinaan mukaan tavalla tai toisella. Ei se mikään huono asia ole, kiinnostava vain.
No niin! Nyt kun mainitsit asian, joka ehkä on aina ollut ihan selviö, niin tuntuu että voisi joskus jättää mainitsemattakin. Jamesin siis. Toki hän kuuluu kuvioon hyvin kiinteästi, Sirius oli tässäkin tulossa Jamesin luota, mutta ehkä jossain toisessa tilanteessa hänet voisi kertakaikkiaan jättää pihalle, tahallaan. Hmm.


Kiitos teille! ♥
Katharsis. Kello neljä keitän kahvin ja porkkanan. Istun verhon väliin kuulemaan kosmosta, yön sirkkuja ja postinkantajaa.