Ficin nimi: Tuhkaleinikki
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Thor
Ikäraja: S
Paritus: Pieni Fandral/Loki
Genre: Romanttisenluonteinen draama
Summary:
”Oliko sinulla jotain asiaakin, vai häiritsetkö minua muuten vain?”A/N: Tätäkin pätkää oli aloitettu vuoden 2012 syksyllä. Uusien ideoiden lisäksi olen näköjään ottanut pöytälaatikkoon jääneiden pätkien kohtalon taas suurennuslasin alle.
Ficci sijoittuu ajalle ennen ensimmäistä Thor-elokuvaa, ihmisten iässä hahmot ovat suurin piirtein parikymppisiä.
***
Lokin rauhallinen lukutuokio palatsin puutarhassa suuren puun alla keskeytyi, kun Fandral saapasteli paikalle.
”Kas, prinssihän se siinä”, nuorukainen tervehti iloisesti kuin olisi yllättynyt nähdessään hänet. ”Oletko kauankin istuskellut täällä vai saavuitko juuri?"
”Joko olet hölmömpi miltä näytät tai kärsit lähimuistin menetyksestä”, Loki sanoi tyynesti kohottamatta katsettaan kirjansa tekstistä. Vasta muutama tunti sitten hän oli nähnyt Fandralin kävelevän ohi Thorin kanssa ja hän vakaasti oletti molempien huomanneen hänet. Eiväthän he muuten olisi häntä tervehtineet ja samalla tyypilliseen tapaansa kehottaneet häntä välillä nauttimaan auringostakin.
"Olihan se vähän kömpelö avaus keskustelulle", nuorukainen myönsi.
"En käy väittämään vastaan", Loki hymähti ja käänsi sivua.
”Perin harvinaista nähdä sinut paksun kirjan kanssa”, Fandral tokaisi sarkastisesti ja istahti puunrunkoa vasten hänen viereensä. Se ei häirinnyt Lokia niin paljon, että hän olisi ponkaissut ylös ja poistunut, mutta olisi hän silti tahtonut keskittyä opiskeluunsa ilman häiriötekijöitä.
”Eikö olekin?” hän vastasi imitoiden Fandralin hilpeää sävyä.
”Onko se hyvä kirja?”
”Niinkin voisi sanoa.”
Fandral kurkisti kirjan tekstiä ja irvisti pienesti. ”Mitä lie kieltä tuo sitten onkin.”
”Jotain, mikä on useimmille meistä varsin vaikeaselkoista”, Loki tuumasi lyhyesti ja asetti pergamentinpalan kirjanmerkikseen ennen kuin sulki opuksen. ”Oliko sinulla jotain asiaakin, vai häiritsetkö minua muuten vain?”
”Ei minun suinkaan ollut tarkoitus häiritä”, Fandral sanoi. Sitä Loki ei uskonut pienimmässäkään määrin.
”Mitä sitten?”
”Halusin näyttää tämän.” Fandralilla oli kädessään valkea kukkanen, jossa oli erikoisen aaltoilevat terälehdet. ”Näitä löytyi Balderinmetsän koillispuolelta.”
Lokin mielenkiinto heräsi väkisinkin. ”Ne siis kukkivat tänä vuonna.”
”Siltä vaikuttaa”, Fandral sanoi hyväntuulisesti. ”Edelliskerrasta onkin ainakin kaksikymmentä vuotta.”
”Minun laskujeni mukaan lähemmäs kolmekymmentä.”
”Yhä parempi. Paha kyllä tämän nimi on päässyt unohtumaan.”
Tummatukka ei voinut estää pientä hymyä. ”Kuinka ikävää.”
”Niinpä”, Fandral nyökkäsi huvittuneena ja käänteli kukkaa hellästi. ”Eikä veljestäsikään ollut apua.”
Se taas ei yllättänyt Lokia laisinkaan. ”Onneksesi minä muistan tuon lajin nimen.”
”Tiesin, että voin tukeutua sinuun”, nuorukainen virnisti valloittavaan tapaansa, jolla yleensä sai neidon toisensa jälkeen lankeamaan pauloihinsa.
”Kerron sen sinulle, jos lupaat jättää minut sitten rauhaan”, Loki sanoi ja avasi jälleen kirjansa.
”Kunniasanalla.”
”Ne ovat tuhkaleinikkejä.”
Fandral katsahti kukkaa kädessään hieman oudoksuen. ”Oliko niillä niin kummallinen nimi? Mistä se oikein tulee, eikö tuhkalla viitata yleensä harmaaseen?”
”En minä sitä tiedä, kuka niiden nimen on keksinyt ja missä mielenhäiriössä”, Loki huokaisi ja katsahti nuorukaista kulmiensa alta. ”Sait mitä halusit, joten painu nyt muualle. Löyhkäät hevoselle.”
”Vai että tuhkaleinikki”, Fandral tuhahti huvittuneena ja ponkaisi ylös pitäen lupauksensa. ”Luulisi niin erikoisen nimen pysyvän mielessä.”
”Silti olit ehtinyt unohtaa sen.”
”Mielestäni nimen pitäisi silti olla lumileinikki, tai edes vuorileinikki.”
”Mm-hm.” Loki oli hyvää vauhtia uppoutumassa takaisin opiskeluunsa, mutta se estettiin jälleen.
”Hei, ole hyvä”, Fandral sanoi ja ojensi kukkaa hänelle. Loki tuijotti sitä hetken häkeltyneenä osaamatta heti reagoida. Lopulta hän otti sen vastaan oudoksuen mutta jollain tapaa hyvillään.
”Ei näitä ihan joka vuosikymmen näe”, hän tuumasi katsoen kasvia eri puolilta. Se tuoksui yhtä ihanalta kuin hän muisti. ”Harvinaista kauneutta.”
”Sinäpä sen sanoit.”
Loki yllätti Fandralin silmäilemästä häntä komeilla kasvoillaan oudon pehmeä hymy, mutta päätti vakaasti jättää sen huomiotta ja käänsi katseensa jälleen kirjaan.
