Kirjoittaja Aihe: Who can forget the happy memories? G/D k-11  (Luettu 3378 kertaa)

Slytherin cat

  • Vieras
Who can forget the happy memories? G/D k-11
« : 01.07.2013 19:16:31 »
tittle: Who can forget the happy memories?
author: Slytherin cat
genre: angst, drama, romance....... monta...
raiting: k11 //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
pairing: Ginny/Draco
disclaimer: J.K.Rowlingin hahmot tässä ovat, lainaan vaan.
summary: Ginny suree tulipalossa menehtynyttä perhettään, kuka voisi tuoda lohtua tämän hylätyn tytön arkeen?

en oikein tiennyt minne tämän laittaisin, mutta päätin laittaa tänne..

muistakaa että tämä on yksi ensimmäisistä ficeistäni, eikä jälki ole loistavaa.
Yritän kuitenkin tehdä tästä ficistä järkevän... Saadaan nähdä onnistunko.

Who can forget the happy memories?

luku 1.

   Kielletyn metsän puut humisivat voimakkaassa tuulessa, joka sai synkänharmaista pilvistä suihkuavan sade-veden paiskautumaan päin korkean, kivisen tornin ikkunaa. Ilma oli kerta kaikkiaan kovin synkkä ja kylmä.

   Tuon tornin ikkunan toisella puolella tunnelma oli kuitenkin täysin erinlainen.

   Siellä oli lämmintä. Ilmassa tuoksui joulu, se saattoi johtua suuresta kauniista joulukuusesta, tai joulutortuista ja pipareista, joita takan loimuavan tulen edessä istuvat oppilaat nakertelivat. Huoneen seiniä peitti punakultainen maalaus, jossa esiintyi kaunis yksisarvinen.


   Mikä muu paikka voisi olla kyseessä, kuin rohkelikkotorni.

   
   Kaikki pitivät hauskaa toistensa kanssa. Joukko kolmas-luokkalaisia esitteli uutuutaan hohkaavia joululahjojaan muille. Iloinen puheensorina kantautui ikkunalaudalla istuvan tytön korviin.

   Tyttö puristi suunsa tiukaksi viivaksi, ja yritti olla välittämättä muista. Se oli niin epäreilua, ettei mitään rajaa! Muut kyllä saattoivat iloita perheeltään saamistaan lahjoista, ja matkustaa jouluksi kotiin, vaan ei hän.

   Tyttö painoi kätensä vasten kylmää ikkuna-lasia. Hän toivoisi että voisi ruumiinlämmöllään sulattaa tiensä ikkunan toiselle puolelle, ikään kuin jään läpi. Jos hänen ruumiissaan edes oli lämpöä jäljelle.

   Yksinäinen kyynel vierähti tytön pisamaiselle poskelle, ja hän kuivasi sen pois oranssilla hiustupollaan. Hänen sisällään myrskysi samoin tavoin kuin ulkona. Sinne hän kuuluisi. Ulos myrskyn keskelle.

   Yksinäinen kyynel. Yksinäinen Weasley.

   Ginny käpertyi kasaan, yrittäen olla parkumatta ääneen. Kunpa hänkin vain kuolisi pois, niin kuin hänen perheensä viimeviikolla.



   He kaikki olivat olleet kotikolossa, kun joululoma oli alkanut. He olivat valmistelleet perinteisiä joulujuhlia, mitä he yleensä perheensä kesken pitivät. Ginny muisti hyvin kuinka Fred ja George olivat päättäneet yllättää perheen asettamalla ilotulitteita kuuseen, kynttilöiden tilalle. Ginny oli kuitenkin nähnyt heidät kesken operaation, mutta oli luvannut pitää suunsa kiinni.


   Sen jälkeen Ginny muisti, kuinka oli lähtenyt kylille hakemaan aineksia piparkakku-taikinaan. Silloin oli ollut vielä lunta maassa. Nyt vesi oli sulattanut kaiken pois.

   Joululaulut olivat soineet pienien puotien ovensuista, aina kun asiakkaat astuivat sisään tai ulos, iloinen hymy kasvoillaan. Pienet värikkäät valot olivat leijailleet kattojen yllä. Ginny oli tavannut paljon tuttuja, ja reissu olikin venynyt melko pitkälle yöhön.

   Kun hän oli viimein saanut ostoksensa tehtyä, hän oli lähtenyt kohti kotia, pitkin tuttua metsätietä. Ainoan valon loivat kuu ja tähdet, jotka näyttivät kirkkailta rei'iltä tummassa taivaassa. Ikään kuin tummansinisen kuoren takana olisi jokin toinen ulottuvuus, jossa olisi aina kesä. Jossa kukat kukkisivat aina, luonto tuoksuisi ihanalta ja kaikki olisi kaunista.

   Se ajatus oli saanut Ginnyn onnelliseksi. Hän pystyi haistamaan sen tuoksun siltä talviselta polultakin. Tuoksuun sisältyi Ginnyn mielestä kukkia, onnea, valoa, häivähdys minttua ja savua... Savua? Se oli saanut Ginnyn heräämään toivemaailmastaan.

   Hän oli kiihdyttänyt askeleitaan yhä tiuhempaan tahtiin, kunnes se oli muuttunut juoksuksi.

   


   Ginny pärskähti itkusta ikkunalaudallaan. Hän niin toivoi että olisi estänyt Frediä ja Georgea laittamasta niitä ilotulitteita joulukuuseen. Ne olivat sytyttäneet tulipalon josta ainoa selvinnyt perheen jäsen oli Ginny.
   Kyyneleet valuivat yhä nopeammin tytön syliin. He kaikki olivat mennyttä.

Ron.


Fred.


George.


Percy.


Bill.


Charlie.


äiti ja isä.

                                                                          ~*~


    Joululoma oli päättynyt ja oppilaat palasivat kodeistansa kouluun.  Käytävillä kuului taas vilkasta puheensorinaa, kun oppilaat kertoivat ystävilleen lomastansa kiiruhtaessaan tunneille.

                                                                             ~*~

   Ginny nojasi kylmään pöytään ja hämmensi noidankattilassa poreilevaa taivaansinistä lientä. Hän tiesi, että värin täytyisi olla enemmänkin violetti, muttei kyennyt alkaa miettiä korjauskeinoja, sillä hänen päänsä pursusi surua ja ajatuksia hänen perheestään.

   "Weasley, miten saan taottua paksuun päähäsi, ettei lihansyöjäetanoitten kuoria tarvitse kuin neljä kappaletta?" juomamestarin kylmä-ääni kuului Ginnyn selän takaa. Taas se oli onnistunut hiippailemaan sinne huomaamatta.

   "Anteegsiih", Ginny mumisi pitkittäen, oudon unisella äänellä, havahduttuaan mietteistään. Kalkaros kiersi toiselle puolelle pöytää, vastapäätä Ginnyä. Hän tuijotti jäätävästi tytön silmiin. "Professori", Ginny lisäsi liian myöhään, ja kohensi ryhtiään.

   "Kymmenen pistettä rohkelikoilta-" Kalkaros aloitti, ja sai luihuiset kääntymään innoissaan kohti punapäätä. "epäkohteliaasta käytöksestä." Muutama luihuinen tirskahteli paikoillaan.

   "Ja neljäkymmentä täysin kelvottomasta liemestä", Kalkaros napsautti sauvaansa ja Ginnyn taikajuoma hävisi kattilasta. Nyt moni luihuinen purskahti ivalliseen nauruun. Se oli tullut Ginnylle jo todella tutuksi, mutta nyt kun Ginny oli muutenkin itkun partaalla perheensä vuoksi, se tuntui rikkovan jonkin näkymättömän rajan.

   Ginny nousi ryminällä ylös, kaataen tuolin. Hän yritti jälleen pidättää kyyneleitä. Juomamestari loi raivoa tihkuvan katseen käytävälle paenneeseen tyttöön.

   Ginnyn jalat hakkasivat tyrmien käytävien kivistä lattiaa. Juoksuaskelten ääni kaikui tummista seinistä.

   Hän juoksi kohti raskasta ovea ja pamautti sen yllättävän kevyesti auki, eikä katsonut oliko sen takana mitään. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut, sillä hän törmäsi johonkin pehmeään.

   Ginny horjahti ja perääntyi muutaman askeleen. Hän nosti katseensa huohottaen, ja hänen ruskeat silmänsä kohtasivat jäänharmaat.

   "Malfoy!" Ginny kiljui. "Katso eteesi senkin haiseva homeinen sieni-" "Hetkinen, Weasley, sinun kai tässä pitäisi eteesi katsoa" Draco Malfoy ärähti.

   Ginny tuijotti vaaleaa poikaa murhaavasti. Hänen korvissaan soi yhä luihuisten nauru. ivallinen nauru...




   Ginny oli silloin istunut tylypahkan pikajunassa. Hänen seuranaan vaunussa oli ollut Luna, ja muutama samanikäinen rohkelikko.

   Ginny oli tuijotellut hajamielisesti lasisen oven läpi käytävälle, ja kuullut askelten lähestyvän. Kolme poikaa käveli heidän vaunuosastonsa ohi, kaksi heistä oli todella suurikokoisia, ja seisoivat ikäänkuin pienemmän ja platinahiuksisen pojan henkivartioina.
   
   Ginny ei silloin ollut kiinnittänyt heihin mitään huomiota.

   Pian oli kuulunut Ronin raivostunut huuto, heidän edessään olevasta vaunusta. Huutoa oli seurannut se sama ivallinen nauru, ja kolme poikaa pakenivat uudestaan Ginnyn silmien ohi.

 Ronin...




Ginny ei voinut sille mitään. Hän laski nopeasti päänsä, ettei Malfoy näkisi hänen silmistään ryöppyäviä kyyneleitä.

   Sitten hän syöksähti edessään seisovaa poikaa kohti, ja alkoi takoa tätä nyrkeillään.

"Miksi-MIKSI SINÄ OLET AINA NIIN KAMALA! MIKSI AINA HAUKUT PERHETTÄNI JA MINUA TIES MIKSI, MITÄ PAHAA OLEN TEHNYT! OLET IHAN HIRVEÄ! PAINU HIRTTÄMÄÄN ITSESI!" Ginny kiljui hysteerisesti pää yhä alas painettuna.
   
   Ginny tunsi Malfoyn ottavan kiinni hänen ranteestaan ja työntävän hänet kauemmaksi; hänen viuhtovat nyrkkinsä eivät enää ylettyneet poikaan.

   Ginny lakkasi pian huitomasta, huomattuaan sen turhaksi. Niinpä hän keskittyi tuijottamaan kenkiään.

   Malfoyta näytti hämmentävän Ginnyn äkillinen purkaus, ja yhtä äkillinen luovuttaminen. Tyttö oli suorastaan valahtanut veltoksi.


   "Päästä minut irti."


   Hiljainen kuiskaus kaikui tyrmissä.
   "Että voisit taas hakata minua? Enpä taida..." Malfoy sanoi hitunen epäilystä äänessään.

   "Päästä", Ginny niiskutti vaimeasti hämärässä käytävässä. Kun poika ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa, Ginny päätti odottaa hiljaa. Seuraava vuorosana olisi Malfoyn, Ginny ei enää jaksanut.
                                     
                                                                       ~*~

   Draco Malfoy ei pitänyt tästä hiljaisuudesta. Hän tunsi olonsa jotenkin ahdistuneeksi. Niinpä hän päätti rikkoa hiljaisuuden.

   "Mutta sitähän te olette. Haisevia verenpettureita koko sakki. Ei teitä tarvitsisi edes olla elossa. Olette turhia", hän sanoi epävarmasti, tavoitellen ivaa ääneensä.

   "Sittenhän sinä olet nyt tyytyväinen", purkautui tytön huulilta. Nämä sanat saivat Dracon entistä hämmentyneemmäksi.

                                                                                  ~*~

     Ginnystä tuntui kuin jokin paino olisi pudonnut hänen päällensä, hänen kuullessaan pojan sanat.

   "Sittenhän sinä olet nyt tyytyväinen", hän kuiskasi.

   "Öh... Kuinka niin?" Malfoy vastasi.

   Ginny kohotti viimein katseensa. Hän loi poikaan raivoisan, jäätävän katseen, millaista hän ei koskaan ennen ollut kehenkään luonut. Kyyneleet kimmelsivät hänen poskillaan ja hän näki, kuinka pojan ilme oli muuttunut hieman säikähtäneeksi.

   "Sittenhän sinä olet nyt tyytyväinen, kun heitä ei enää ole. He menehtyivät tulipalossa."

   Ginny mietti, kuvitteliko hän vain, vai erottuiko nyt pojan kasvoilta myös sääliä. Malfoyn ote höllentyi hieman, ja Ginny käytti tilaisuutta hyväkseen. Hän riuhtaisi kätensä irti pojan otteesta, ja juoksi pois.

                                                                          ~*~

   Draco oli hieman järkyttynyt, huomatessaan tytön itkevän. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt tämän tekevän niin.

   Hän katsoi hetken tytön loittonevaa selkää ja nielaisi. "Sitä minä en tiennyt" hän sanoi lähes kuulumattomalla äänellä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------

se oli ensimmäinen luku  :)
pyytäisin kommentteja, joita niin harvoin saan.

ja jatkanko?
« Viimeksi muokattu: 31.05.2015 16:32:11 kirjoittanut zougati »

ninagirl

  • ***
  • Viestejä: 173
  • Ava by flawless
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #1 : 10.08.2013 09:40:13 »
Jatka toki ja jään varmasti seurailemaan tätä! Ehkä hieman outoa oli, kun Harrya ja Hermionea ei mitenkään mainittu, mutta ehkä kestän sen! Jatkoa toivoisin!
-ninagirl-

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #2 : 13.08.2013 18:32:21 »

luku 2.
Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa oli melko hiljaista. Suurin osa oppilaista oli tunneilla, vain kuudesluokkalaiset olivat paikalla hyppytuntinsa ansiosta.

   Aurinko oli jo laskemassa, ja toi kultaisen vivahteen Hermione Grangerin tuuheisiin ruskeisiin hiuksiin. Tämä kertasi kiireesti numerologian tunnilla käytyä kappaletta, paksusta ja tummasta kirjasta, joka oli täynnä mutkikkaita kaavoja.
   Hermionen vieressä nuhjuisella lattiamatolla makasi Harry Potter, joka hänkin luki, tosin taikahistoriaa. Tai oli lukevinaan, todellisuudessa hänen ajatuksensa olivat iskoistuneet johonkin täysin muuhun. Hän ajatteli parasta ystäväänsä.
   Hän ja Hermione olivat kumpikin olleet todella hiljaisia Ronin kuoleman jälkeen.
   Hermione, joka oli kieputellut hiuskiehkuraansa taikasauvansa ympärille, heilautti hiukset nyt korvansa taakse ja kurkkasi kirjansa yli lattialla makaavaan poikaan. Hän tuhahti.

   "Harry, luetko sinä todella?" Hermione kysyi ja kumartui kohti silmälasipäisen pojan kirjaa. Harry näytti hätkähtävän ajatuksistaan. "Kyllä, sinähän ilmoitit varsin selvästi viimetunnin lopussa, että hyppytunti on kertaamista ja läksyjä varten", Harry sanoi ärtyneesti ja katseli kirjaimia, saamatta selvää niistä. Hänen rillinsä olivat menneet huuruun vieressä höyryävän kaakaomukin tähden.

   Hermione hymähti ja ojensi pojalle nenäliinan. Harry pyyhki silmälasinsa.

   "Siinä tapauksessa suosittelen sinua kääntämään kirjan oikein päin", Hermione totesi katsellen pöydän ääressä istuvaa Seamusia, joka kirosi Kalkaroksen antamaa todella hankalaa tutkielmaa.

   Harry punastui lievästi ja käänsi kirjan oikein päin.

   Samassa kuului lihavan leidin kirkaisu, kun muotokuva paiskattiin sivuun. Rohkelikot kääntyivät säikähtäneinä kohti aukkoa.

   Ginny juoksi parkuen täyttä kurkkua makuusalien ovea kohti.

   "Ginny! Mikä sinulla on?" Hermione huudahti huolestuneena ja ponkaisi ylös muhkeasta nojatuolista. Ginny katosi rappusiin.

                                                                          ~*~

   Ginny työnsi viidesluokkalaisten tyttöjen makuusalin oven auki, juoksi sen läpi ja kaatui punaisella päälystetylle pylväs-sängylleen.

   Hän hautasi kasvonsa suureen, pehmeään tyynyyn ja käpertyi peiton alle, niin pieneksi kuin suinkin pääsi.

   Ginnyn rintaa pisti kovan juoksun jälkeen, ja hänen sisällään kohisi. Hän toisti mielessään, vasten tahtoaan, Malfoyn sanoja. "Mutta sitähän te olette. Haisevia verenpettureita koko sakki. Ei teidän tarvitsisi edes olla elossa. Olette turhia."

  Ei teidän tarvitsisi edes olla elossa.

   Ginny puri tyynyänsä ja rutisti lakanaansa rystyset valkoisina. Hän kuuli kuinka makuusalin ovi työnnettiin auki, ja kuinka joku astui sisään.

                                                                   ~*~

   Hermione astui viidesluokkalaisten tyttöjen makuusaliin. Se oli melko samanlainen kuin kuudesluokkalaisten, tavarat vain poikkesivat. Tietty, kun oli kyse eri henkilöistä.
   Hänen makuusalissaan lojui paljon kirjoja, sekä Parvatin ja Lavenderin tavaroita, jotka olivat lähinnä vaatteita ja erinlaisia noitien kauneudenhoito-tarvikkeita. Siellä oli useinvarsinainen sekasorto, joka johtui siitä kiireestä mikä heillä oli aina päällä, kun he yrittivät ehtiä ajoissa tunneille. Kotitontutkaan eivät käyneet siellä siivoamassa (josta sai syyttää Hermionen piilottamia vaatteita.)

   Täällä oli paljon siistimpää. Muutama suklaakonvehtirasia lojui pienellä ja kiiltävällä yö-pöydällä, joka oli valmistettu tummasta puusta, ja seiniä koristi useat julisteet huipausjoukkueista. Punaiset, silkkiset verhot olivat vedetty pylväs-sänkyjen eteen ja Ginnyn lemmikki, purppurainen kääpiöpallura Arnold vinkui häkissään.

   Hermione suunnisti sitä sänkyä kohden, josta kuului vaimeaa nyyhkettä. Hän hivutti verhot varovaisesti auki, ja siirsi katseensa tärisevään möykkyyn. Hermione istahti sängylle.

   "Ginny", hän sanoi hiljaa. Vastausta ei kuulunut. Hän tarttui peiton reunaan ja kiskoi sen pois punaisen hiuspehkon päältä. "Ei!" Ginny voihkaisi ja yritti vetää peiton takaisin päälleen. Hermione ei antanut periksi, ja punapää nousi istumaan.

                                                                 ~*~

Ginny katseli vieressään istuvaa tyttöä. Hermione katsoi häntä takaisin suklaanruskeilla silmillään. "Ginny", hän sanoi uudestaan.

   Ginny vain nieleksi kyyneleitään. Hän istui polvillaan, ja tuijotti uhmakkaasti Hermionea, kuin sanoen: "Minä haluan olla yksin, mene pois."

   "Vaikutat kamalan masentuneelta, Ginny, ole kiltti ja kerro minulle, haluan auttaa sinua", Hermione vetosi häneen. Ginny niiskutti, ja hänen silmissään oli nyt jostain käsittämättömästä syystä, koiranpentu ilme.

    Olette turhia.

   Se iski jälleen Ginnyn sydämeen. Hän parkaisi ja heittäytyi halaamaan Hermionea. "Gin... Mikä sinulla on?" Hermione halasi Ginnyä ja tunsi kuinka tämän kyyneleet kastelivat hänen paitaansa.


   Silloin oli jo myöhäinen ilta, kun he istuivat kotikolon puutarhassa, pihakeinussa. Ginny oli potkinut hiljalleen lisää vauhtia maasta, uusilla valkoisilla ballerinoillaan.

   Hermione oli istunut hänen vieressään, kirja taas vaihteenvuoksi sylissään. Ikkunoista oli kajastanut keltaista valoa, ja kuului iloista naurua. Valo sekoittui kuun loisteeseen. Jokin siritti pensaissa.

   Heidän takanaan näkyi valkoisia ruusuja, oli juhannus. Ruusut hohtivat kuun valossa, niin kuin myös tyttöjen ihot. Ginny oli katsellut, kun ovi oli narahtanut auki, ja pitkä hahmo oli harpponut heitä kohti. Hänen pisamaiset kasvonsa olivat olleet iloisessa virneessä ja hänen kätensä olivat taskuissa.

   Hän oli istunut heitä vastapäätä olevalle valkoiselle, puiselle tuolille ja hän oli nojannut samaan settiin kuuluvaan pöytään, jota oli koristanut pitsireunainen pöytäliina.

   Ginny oli katsonut kahta täysikuuta tämän silmissä. Fred Weasley oli kääntynyt heitä kohti. Hän oli katsellut ensin heitä, ja sitten puutarhaa, joka kylpi kuun valossa, ja tuoksui raikkaalle. "Täällä on kaunista", hän oli kuiskannut.

   Hermione oli nyökännyt onnellisesti, ja sitten hän oli halannut Ginnyä. Fred oli siirtynyt heidän taakseen, ja hän työnsi keinun voimmakkaasti liikkeelle. He kaikki olivat nauraneet.

   Fred...


   Ginny kohotti katseensa Hermioneen. Hän tajusi kuiskanneensa nimen ääneen.

   Hermione näytti myötätuntoiselta, ja haikealta, muistellessaan hänkin tuota iloista poikaa, joka oli aina keksimässä ties mitä, muitten päitten menoksi.

   "Heitäkö sinä murehditkin? Ginny, älä ajattele sitä, pääset kyllä siitä yli", Hermione sanoi hiljaa, ja silitti Ginnyn hiuksia.

   Ginny jäykistyi Hermionen sanat kuullessaan.

"Älä ajattele sitä"

   Miten Hermione, joka yleensä ymmärsi tunteet, saattoi olla niin tahditon? Eikö hän tajunnut, ettei Ginny voinut olla ajattelematta.

   "Kiitos Hermione, jos et pane pahaksesi lähden nyt loitsuihin", Ginny mutisi tönkösti, nappasi laukkunsa mukaan, ja lähti ulos makuusalista. Hän kipitti portaat alas oleskeluhuoneeseen, ja kulki muotokuva-aukolle kiusallisen tietoisena siitä, että kaikki tuijottivat häntä.

                                                                                ~*~

Ginny saapui käytävälle, loitsuluokan oven taakse. Hän painoi korvansa kiinni oveen, eikä voinut erehtyä Luna Lovekivan äänestä. Hänen tuntinsa oli alkanut.

   Ginny kirosi mielessään koko maailmaa, koputtaessaan oveen.

   "Sisään", kuului professori Lipetitin kimakka ääni oven takaa. Ginny työnsi oven auki, ja astui sisään luokkaan. Taas häntä tuijotettiin.

"Kas Ginevra Weasley, käyhän paikallesi... Myöhästymisesi tähden otan viisi pistettä rohkelikoilta. Ginny tunsi kuinka hänen niskansa alkoi kuumottaa. Hän istahti paikalleen, kaikkien oppilaitten tuijotus kiinni selässään.

   "Professori Kalkarokselta tuli muuten jälki-istunto määräys ensiviikon tiistaiksi", Lipetit kimitti samalla äänensävyllä, millä ihmiset puhuivat säästä. Ginny tunsi selvästi miten hänen otsansa lehahti punaiseksi, ja hän odotti malttamattomana tunnin loppua.

------------------------------------

Siinä toinen luku, kommentit piristäisi <33 jaa juu, tein tämän luvun kiireessä, anteeksi.. ei niin hyvä

ninagirl

  • ***
  • Viestejä: 173
  • Ava by flawless
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #3 : 13.08.2013 18:53:15 »
Perun aikaisemman sanomani, koska Hermione ja Harry ilmestyivät! Luku oli ihan hyvä ja ihanasti olit kuvaillut tuon Fredin kanssa olleen hetken!! En nyt saa järkevää kommenttia aikaiseksi, joten toivoisin jatkoa!

-ninagirl-

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #4 : 14.08.2013 21:01:22 »
Kiitos paljon -ninagirl- kommenteista ^^

Itse pidän tästä luvusta ehkä eniten, kirjoittakaa jookos tekin mielipiteenne? :)

Luku.3

Draco Malfoy makasi silmät kiinni ja selällään luihuisten oleskeluhuoneen mustalla nahkasohvalla. Hänen kätensä olivat pään alla, vaaleat hiukset levällään käsien päällä.

Draco tunsi kuinka jokin tarttui hänen hiuksiinsa ja alkoi näprätä niitä. Hän mumisi jotain ärsyyntyneenä ja puristi silmänsä tiukemmin kiinni. Näpräys jatkui. "Lopeta", Draco ärähti ja avasi silmänsä. Hänen yläpuolellaan olevista vihreänharmaista silmistä kuvastui hänen oma tuijotuksensa. Pansyn silmät.

Tyttö päästi Dracon hiuksista ja perääntyi yhden askeleen, Dracon mulkoillessa tätä sohvan käsinojan yli.

Draco näki kuinka tyttö kohotti katseensa iloisena johonkin, jota Draco ei itse nähnyt, kaiketi se oli hänen takanaan. Läts. Joku iski voimalla kämmenensä Dracon päähän. "BLAISE ZABINI!" Draco karjaisi ja ponkaisi ylös. Tosiaan, tuo tumma poika nauraa räkätti hänen takanaan, takan loimuava tuli taustallaan.

"Sinä apina..." Draco mulkaisi Blaisea uudestaan,kirosi ja hieroi jomottavaa päätään. "Älä nyt viitsi, kaveri. Leikki leikkinä!" Blaise virnisti ja asettui rennosti vastapäätä olevaan nojatuoliin. Draco hymähti, hieroi vielä hieman päätään ja kaatui uudestaan selälleen, tällä kertaa tosin hänen tyynynään oli Pansy Parkinsonin jalat.

Mitä hän olikaan ollut ajattelemassa?

~*~

Ginny seisoi Lunan kanssa pihalla. Hänen polvensa tärisivät kylmästä. Luna hänen vieressään tuntui sen siaan hohkaavaavan lämpöä kuin patteri. Hän hymisi jotain joululaulua ja tuijotteli harmaata taivasta. Ginny ei saanut päähänsä mikä tuo joululaulu oli, vaikka se oli selvästi hänelle todella tuttu.

Päivä oli todella synkän oloinen. Joka puolella oli pimeää, ja Tylypahkan linna näkyi mustana siluettina taivasta vasten. Suuren salin ikkunoista loisti kultaista valoa, ja yhdestä näkyi suuri, loistelias joulukuusi. Ennen se olisi saanut Ginnyn onnellisemmaksi, lämpöiseksi. Nyt se ajatus ei mahtunut Ginnyn kylmään kehoon. Se oli täynnä menetyksen mukana tullutta murhetta.
Se oli vallannut jokaisen sormenpään ja jäätänyt suonet. Kun Ginny oli kuullut perheensä kuolemasta, se oli leijunut hänen keuhkoihinsa hengityksen mukana. Onni oli taas tullut ulos jokaisen puhalluksen saattelemana. Ginny oli sisältä yhtä harmaa kuin taivas.

Ginny tunsi lämpimän hengityksen korvassaan. Hunajaisenvaaleat hoikat sormet siirsivät hänen punaiset hiuksensa sivuun. "Mennään sisälle", Luna kuiskasi. "Sinulla on kylmä."

Ginny antautui toisen tytön raahattavaksi. Tämän villainen, harmaa lapanen oli puristunut hänen kylmien sormiensa ympärille, ja korpinkynnen tupahuivi liehui hänen edessään. He luistelivat hopeista jäätä pitkin, Ginny vain liukui perässä. Hän oli voimaton.
Yö oli sinä päivänä aikaisessa, kuu hohti jo hopeisena kielletyn metsän puitten takaa. Sen valo värjäsi lumettoman maan valkeaksi ja Ginny pystyi kuvittelemaan miten tuohon valoon jäisivät heidän jalkojensa jäljet. Mutta eivät ne jääneet.

Luna halasi Ginnyä portaitten kohdalla. Hän hymyili lempeästi, sekin lämmitti Ginnyä, ja hän tulkitsi sen tarkoittavan; nähdään taas. Ginny lausui hiljaa tunnussanan, lähes kuiskasi sen, ja astui sisälle, auki heilahtaneesta muotokuva-aukosta.
Hän laahusti vakiopaikalleen ikkunalaudalle, tänä iltana kukaan ei kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota. Hän istui siinä ja katseli kuun valaisemaa, valkeasti hohkaavaa maisemaa, kunnes pimeys peitti sen kokonaan.

~*~

Ajatukset harhailivat. Ne pomppivat asiasta toiseen, kuin eivät jaksaisi muodostua. Draco hieroi päätään jälleen, jospa se auttaisi. "En kai minä nyt noin kovaa sinua voinut motata?" Blaisen ääni keskeytti pojan ajattelun. Tämän ääni kuulosti yhä huvittuneelta, mutta nyt siihen sekoittui häivä huolta. "Oi, kyllä vaan. Saat maksaa minulle korvauksia, ja sairaalahoidot", Draco vastasi pilkallisesti. "Älä yritä. Perheesi on niin rikas, että voisin litata sinut katukivetyksen väliin, ja silti sinut suostuttaisiin parantamaan", Blaise sanoi ja nojautui kohti vaaleaa poikaa. "Se taitaa olla totta. Kumarru alamaiseni", Draco komensi yrittäen kuulostaa arvokkaalta. Blaise nyrpisti nenäänsä, ja kopautti päänsä Dracon polviin.

Pansy seurasi huvittuneena poikien kinastelua. Hän näpräsi jälleen Dracon hiuksia, nyt poika ei edes huomannut sitä. Mikä mahtava tilaisuus. Arvaamatta Dracon pää kuitenkin pamahti päin Pansyn otsaa. Blaise oli jälleen vauhdissa...

"Hemmeddi, Zabini! Duo on jo liian kovaa!" Draco piteli nenäänsä, ja hänen kalpeitten sormiensa välistä tihkui veripisaroita, jotka täplittivät tämän valkean paidan. Blaise näytti nyt säikähtäneeltä. "A-anteeksi, kaveri, hei... Ei ollut tarkoitus! Saatanko sinut sairaalasiipeen?" Tämä änkytti. Draco tuijotti hiljaisena polviaan. "A-anteeksi! Anteeksi, Draco, voinko auttaa jotenkin, ihan oikeasti..." Blaise sanoi nyt kuuluvammalla ja hätääntyneellä äänellä.
Draco nosti katseensa ja kohotti kulmiaan. "Nyd, käsken sinud alamaiseni, painumaan sinne missä pippuri kasvaa!" Draco ärähti. Blaise nousi vikkelästi ylös, ja hölkkäsi kohti ovea.

~*~

Ginny nojasi kylmään ikkunalasiin, ja katseli kuuta, tuota ainoaa valopilkkua pimeydessä. Kello oli kahdeksan, mutta lähes täydellinen hiljaisuus oli jo laskeutunut, vaimeaa supinaa lukuun ottamatta. Ginny räpytti silmiään ja heilautti itsensä nuhjuiselle matolle. Ei olisi vielä liian myöhäistä lähteä kävelylle.

Ginny kuunteli vaimeaa naurua ja kenkiensä kopinaa. Hän hengitti itseensä tuota käytävillä vallitsevaa pimeyttä, kynttilät eivät loistaneet kuten ennen. Ainakin Ginnystä tuntui siltä. Kynttilät saivat ilman tuoksumaan savulle. Niin kuin silloin. Se inhotti Ginnyä, se oksetti häntä, ja hän olisi halunnut taipua kaksin kerroin. Ehkä kivusta, siitä kuristuksesta, jonka tuo muisto aiheutti.
Hän ei kuitenkaan aikonut jäädä makamaan tänne pimeälle käytävälle, ei sen kylmälle, kiviselle lattialle, ei keskelle savun hajua. Ginny otti muutaman varovaisen askeleen, ja kiihdytti sitten uudestaan.

Suuresta salista leijui ruoan tuoksu. Sen ovien välistä loisti sitä samaa kultaista väriä, useat oppilaat söivät iltapalaa ystäviensä kanssa. Ginnyllä ei ollut nälkä, eikä hän aikonut jäädä siihen tuijottamaan. Mutta hän ei saanut simiään irti tuosta näystä, joka kenties masensi häntä vielä lisää. Joulukuusi riisuttiin. Kaikki kultaiset omenat ja kimaltelevat nauhat, tekolumihiutaleet, sirot keijukaiset. Se ei näyttänyt enää siltä samalta, ei se voinut olla se sama kuusi jota Ginny oli tänään aikaisemmin ihastellut.

Ginny seisoi oviaukossa ja katseli havuneulasten jättämää vanaa maassa. Siitä kuusi oltiin raahattu ohi. Kuivat neulaset rahisivat hänen kenkiensä alla, eikä sali enää näyttänyt niin lämpöiseltä ja kutsuvalta.

"Hei, Weasley, siirry. En pääse ohi." Ginny kääntyi niin hitaasti kuin suinkin pystyi. Blaise Zabini. Se ilmeisesti koitti näyttää niin säälittävältä kuin osasi. Suu mutrussa ja kädet puuskassa.
Ginny ei huomannut, että hänen suunsa oli jähmettynyt auki. Blaise Zabini ojensi kättään hieman, ja alkoi heilutella kämmentään. "Hus, pois siitä, ylisuuri pölypallero", poika sanoi ärtyisästi huiskien ilmaa Ginnyn kasvojen suuntaan. Siinä se typerä tyttö vain seisoi ja tuijotti häntä kuin kuollut kala, silmät väsyneesti levällään, leuka roikkuen kaulassa asti.

Ginny oli täysin vaipunut ajatuksiinsa. Hän tuskin tajusi, missä seisoi tukkimassa oviaukkoa.

~*~

Blaise Zabini heilutteli nyt enää sormenpäitään. Eikö tuo kakara mitenkään voisi liikahtaa? Rahvas.
Blaise tyrskähti hiljaa naurusta. Rahvaanrahvas. Jos hän on Dracon alamainen, tuo Weasleyn kakara saa luvan olla hänen alamaisensa. "Väisty, rahvas!" Blaise komensi, yrittäen tavoitella samaa ääntä mitä Draco oli aiemmin käyttänyt. Tyttö ei tehnyt elettäkään väistääkseen.

Blaise kuuli takaansa askeleita... Nuo askeleet hän tunnistaisi aina! Nehän olivat Todella Ylhäisen Luihuis Ystävä- Dracon askeleet! (Tyly..?) Blaise kiepahti ympäri yhdeksänkymmentä prosenttia, ja kumarsi syvään. "Niin, kuninkaani?" hän sanoi ivallisesti. Draco kohotti kulmiaan ärtyneesti. "Jaahas, alat heti pelleillä, kun minä saavun..." "Pyydän tuhannesti anteeksi, annathan tälle kurjalle raahvaalle anteeksi, oi kuningas, pyydän..." "Lopeta, ääliö. Tukin tänne koska... "Blaise kohotti katseensa Dracoon, ja levitti silänsä niin suureksi kuin osasi. "Niin, oi ylin lordiliini?" Hän hihkaisi. Malfoy näytti sille että saattaisi repiä hiuksensa.

"Ajattelin... Että pitäisi pyytää anteeksi käytöstäni... Kun huusin sinut ulos huoneesta", Draco kuulosti vaivautuneelta. Hän ei selvästikkään ollut tottunut pyytämään anteeksi. "Vaikka näemmä tämä on turhaa. Et ole moksiskaan, aasi." "Ei! Olet väärässä! Tietty hyväksyn anteeksipyytösi, rakkaani! Blaise liversi imelällä äänellä. Sitten hän repesi röhönauruun, saaden heidän taakseen kerääntyneet oppilaat supisemaan ja hihittämään.

~*~

Ginny oli havahtunurt mietteistään jossain kohdassa poikien rähinää. Häntäkin alkoi väkisinkin hymyilyttää Blaisen pilailut. Se herätti hänessä muistoja, hän muisti hyvin erään toisen pilailijan.


Joka puolella oli ollut värikkäitä tavaroita. Liikkuvia ja meteliä pitäviä tavaroita jokaisessa ilmansuunnassa. Nauru oli kaikunut jokaisesta nurkasta, tuossa rakennuksessa.
Ginny oli kävellyt hymyillen ohi hyllyn, jossa näkyi erinlaisia pilailuvälineitä; kirkujojoja, syyläpulveria, kumikanoja...

Hän oli puristanut lämmintä kättä kädessään, pisamia. Niin kuin Ginnylläkin oli. Pisamia käsissä ja jaloissa, pisamia kasvoissa.

Jossain kiljui joku. Ihastuksesta vai säikähdyksestä, oli Ginny miettinyt. Kumpikin vaihtoehto kävisi, pilapuodissa saattoi törmätä vaikka mihin.
Ginny oli katsellut uteliaana kirkkaankeltaisia hyllyjä, eikä ollut huomannut lähestyvää naista, jolla oli päällään kirkuvanpinkki kaapu. He olivat törmänneet, Ginny oli kaatunut maahan takamukselleen. Tämä pisamainen käsi oli auttanut hänet ylös, kiskonut hellästi hänet pystyyn. Pojalla oli ollut siniset silmät kuten isälläkin. Se oli ollut George. Hän oli nauranut, ei pilkallisesti kuten luihuiset, iloisesti. Hän oli sanonut jotain, joka oli saanut Ginnyn nauramaan taas.
Hän oli laittanut kätensä nyrkkiin, käskenyt Ginnyn puhaltaa siihen, taas pisamia, Ginny muisti. Sitten hän oli avannut nyrkkinsä, makeinen. Se maistui mansikalta ja oli hyvää.


George...


Ginnyä ei enää hymyilyttänyt. Hän tönäisi Zabinin ja Malfoyn töykeästi pois tieltään ja marssi rappuset ylös.
-------------------------------------------------------------------

tämän luvun jälkeen kirjoittelu saattaa hieman viivästyä, Nämä olin nimittäin kirjoittanut etukäteen. Kiitos <3

ninagirl

  • ***
  • Viestejä: 173
  • Ava by flawless
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #5 : 15.08.2013 06:18:31 »
Minäkin pidin tästä luvusta eniten, eikä tuo kirjoitustahdin hidastuminen haittaa, kunhan sitä jatkoa,tulee jossain vaiheessa. Nuo Dracon ja Blaisen pilailut naurattivat ja täytyy sanoa, että ne oli hyvin kirjoitettu.

-ninagirl-

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #6 : 02.09.2013 19:28:06 »
Sainpas viimein tämänkin luvun kirjoitettua :D Tämä onkin nyt hieman lyhyempi, toivon ettei se haittaa..

Luku 4.

   Lunaa huolestutti. Ginny oli vain yhtäkkiä lähtenyt pois. Se näytti tosi surulliselta.

   Luna oli katsellut korpinkynsien pöydästä, miten Ginny oli juossut rappusiin. Se oli muutenkin näyttänyt surulliselta jo pitkään. Ei ihmekkään, Luna oli lukenut päivän profeetasta Weasleyn perheen kohtalosta. Luna halusi auttaa.

   Hän seisoi lihavan-leidin muotokuvan edessä pohtimassa. Tämä tunnussana systeemi oli niin erinlainen kuin korpinkynsien arvoitus-ovenkolkutin. Pohdintaa ei helpottanut lainkaan leidin epäileväinen tuijotus. Luna rapsutti korvaansa, ja hänen sormiinsa osui hänen taikasauvansa, sitä hän säilytti korvansa takana, usein.

   Vaalea korpinkynsi nosti sauvansa kohti ovea, pälyili ympärilleen, ja kuiskasi: "Seesam aukene!"
   Lihava leidi tarkkaili sauvaa pelokkaana, mutta loitsu ei tehnyt taululle mitään. Luna puri huultaan pettyneenä, miettien muita keinoja.

   Viimein katkera tyttö istui maahan odottamaan. Hän nykäisi raidallista polvisukkaansa ylöspäin, tasoitteli hameensa rypyt ja asetti taikasauvan takaisin korvansa taa. Ja sitten hän vain odotti.

                                                                             ~*~

    Malfoy kantoi suurta kasaa kirjoja sylissään. Miksi juuri hänet oltiin käsketty kantamaan vanhat loitsukirjat luokkaan? Niin kuin hänellä ei olisi parempaakin tekemistä! Toisaalta, (Draco hymähti ja heilautti päätään hieman taakse päin) niin eipä hänellä oikeastaan mitään muuta tehtävää ollutkaan.
   Draco vilkaisi lihavan leidin muotokuvaa, sitä ohittaessaan. Rohkelikot, kaiken inhottavan alku ja juuri. Mokomat leuhkat rääpäleet, aina kerskumassa. Niin, luihuisten keskuudessa heistä oltiin sitä mieltä.
   Kaksi kolmasluokkalaista rohkelikkotyttöä tuijottivat Dracoa murhaavasti, astuessaan ulos muotokuva-aukosta. Mitä pahaa hän oli heillekkin muka tehnyt? Eihän hän edes ollut heitä nähnyt kuin muutaman kerran. Juorusivatko rohkelikot hänestä jotain? Kenties jotain siitä miten hän nälvi Potteria ja Weasleyn porukkaa? Se oli kyllä totta, mutta sen ne ansaitsivatkin.

   Potter ainakin oli aina tilaisuuden tullen haukkumassa häntä, Ron sen sijaan tappeli mielummin nyrkein kuin sanoin. Hermione Granger käyttäytyi usein melko viileästi, suorastaan raukkamaisesti, ja Ginny... Ikään kuin sähisi?

   Draco huomasi pian pysähtyneensä seisomaan lihavan leidin muotokuvan eteen. Hänen katseensakin oli pysähtynyt... Lattialla istuvaan tyttöön. Tytön vaaleat hiukset laineilivat olkapäitten yli lattialle, ja hänen silmänsä olivat siniset, ehkä aavistuksen verran harmaat. Sen tytön tunsivat kaikki koulun oppilaat, kuka nyt ei Lööperi Lovekivaa tuntisi?
   Tämä tyttö tuijotti takaisin rennon näköisenä. Pojan otsaa alkoi kuumottaa. Hän toivoi sydämestään ettei tuo vain ajatellut mitään outoa... Vaikka tuskin siitä olisi sellaiseen. Hölmöhän se vain oli.

   Draco hätkähti kun tyttö avasi suunsa. "Missä Ginny on?" Hän lausui hitaasti ja selvästi ääntäen, aivan kuin Draco olisi kuulovammainen. Se oli raivostuttavaa, mutta Draco hillitsi itsensä. "Ja jos tietäisin ja kertoisin sinulle, mitä minä siitä hyötyisin?" Draco vastasi ääntäen myös pitkästi ja selvästi. Maassa maan tavoin.
   Luna alkoi hihittää. Se oli oikeastaan aika suloista, Draco ajatteli, ja mottasi sitten itseään ajatuksissaan.
   "Ee-Ehehee-Eeet saisi mitään!" Luna nauroi voipuneesti. Draco kohotti kulmiaan.
   Käytävä kävi hetki hetkeltä hiljaisemmaksi ihmisten käydessä nukkumaan. Draco vaihteli kirjapinoa kädelttä toiselle ja seurasi Lunan yritystä lopettaa naurunsa. Mikä sitä edes oli niin huvittanut. Hehetys alkoi hiljenemään sekunti sekuntilta, ja viimein nauru lakkasi. "Entä jos minä tietäisin missä hän on, mutta en kertoisi?" Draco kysyi nyt virnistäen ilkeästi.

                                                                               ~*~
   Luna katseli Dracon takana olevasta ikkunasta ulos ja mietti. Hän todella halusi löytää Ginnyn ja lohduttaa tätä. Viimein hän aloitti lauseensa yhä mietiskellen ja varovaisesti. "J-jos... antaisin sinulle yhden kaljuunan?" Hän kysyi toiveikkaana. Draco näytti esittävän pohdiskelevansa. "Tieto on kalliimpi, Lööperi", kuului pojan vastaus. Lunaa alkoi ärsyttää pojan asenne. "Kaksi kaljuunaa", hän sanoi terävästi. Draco nyrpisti nenäänsä ja ravisti päätään.
   Luna kurtisti kulmiaan. Hänellä oli vain viisi kaljuunaa... Mutta rahat vai Ginnyn onnellisuus? "Viisi", Luna voihkaisi.

   Draco hymyili vinosti. "Harkitaan, Lööperi, harkitaan..." "Teen läksysi viikon ajan!" Luna parkaisi turhautuneena, ja Draco virnisti taas. "Kaupat tehty. Hän on kirjastossa, tiedän, sillä hain nämä kirjat sieltä", Draco vastasi.

                                                                                  ~*~

   Draco oli tosiaan nähnyt punapään kirjastossa. Siellä se oli istunut kyyryssä penkillä, yhtä surkeana kuin muutama päivä sitten. Dracon täytyi myöntää että se huolestutti häntä hieman, ei toki siksi, että hän välittäisi tytöstä, vaan koska... No tuota... Se ei vain ollut normaalia käytöstä Weasleylta. Arjesta tuntui puuttuvan jotain.

   Tuolla luihuisten oleskeluhuoneen mustalla nahkasohvalla hän oli ajatellut juuri tätä asiaa, eli minkä takia päivät olivat muuttuneet tylsemmiksi ja hitaammiksi. Käytävillä kävellessään ei vastaan enää kävellyt pirteää punahiuksista tyttöä, joka tuhahtaisi ylimielisesti, vaan pieneltä vaikuttava ja masentunut, säälittävä Weasley, joka raahustaa ohi katse lattiassa.
   Hän halusi saada vanhan Ginnyn takaisin.  Vaikka hän inhosikin myöntää sen itselleen, se oli totuus. Siksi hän suostui lööperin tarjooukseenkin. Ja olihan se älykäs kun kerran korpinkynnessä oli, luonteestaan riippumatta.

   Mutta ei, se ei mitenkään liittynyt siihen että hän Ginnystä pitäisi! Eihän?

                                                                                ~*~

   Ginny selasi poissaolevana vanhaa ja kulunutta, ruskeakantista kirjaa, joka kertoi siitä, miten Finnian von kurimus oli suorittanut mahtavan urotyön ja hävittänyt järvestä valtavan vesi-käärmeen. Lipetit oli antanut läksyksi selostaa miten aiheeseen liittyvä loitsu tehtiin.
   Hän istui kirjaston perimmässä nurkassa pyöreän pöydän ääressä ja nojasi kovan, puisen tuolin selkänojaan. Muutama minuutti sitten Malfoy oli käynyt siinä vieressä olevalla kirjahyllyllä. Hän oli etsinyt jonkun tietyn kirjan, ja huomannut Ginnyn vasta kääntyessään selaamaan tätä kirjaa, mikä sitten olikin.
   Ginny venytteli selkäänsä ja vilkaisi ulos ikkunasta.
   Malfoy oli katsanut häntä pitkin nenänvarttaan, oikeastaan harvinaisen pitkään, jä näyttänyt mietteliäältä, ikään kuin olisi yrittänyt tarkentaa katseensa johonkin äärimmäisen pieneen yksityiskohtaan. Sitten hän oli kohottanut kulmiaan ja häipynyt.

   Ginny tarkkaili kuvajaistaan ikkunalasista. Oliko hänen naamassaan jotain omituista, kuten hammastahnaa?
   Todettuaan ettei hänen naamassaan ollut mitään erikoista, hän pamautti kirjan kiinni, sulloi sen nuhjuiseen koululaukkuunsa, jonka Hermione oli loitsinut laajemmaksi, ja nousi ylös.

   Malfoy, Zabini ja muut typerät luihuisten kuudesluokkalaiset. Mokomat olivat menneet pilaamaan ainoan hetken jolloin Ginny ei ollut ajatellut perhettään.

   Ginny tarttui kirjaston ovenkahvaan, samaan aikaan kuin eräs pieni korpinkynsi oven toisella puolella. Oven pystyi avaamaan kahteen suuntaan, joten Ginny ärtyneenä ja surullisena yritti kiskoa ovea päinvastaiseen suuntaan, kuin Luna silkassa hölmöydessään.
   Lopulta väsynyt Ginny lakkasi riuhtomasta, ja Luna lensi kiviselle lattialle, oven yhtäkkisen avautumisen seurauksena. Ginny tuijotti hämillään maassa istuvaa tyttöä joka tuijotti takaisin Ginnyn ilme kasvoilleen peilaantuneena.
   Luna hypähti ylös. "Sinua etsinkin!" Hän viittilöi käsillään kaikkiin mahdollisiin suuntiin, ja tuijotti Ginnyä kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään vastaavaa. "Hain sinua joka paikasta, onneksi löysin, haluan että olet taas iloinen ja voit syödä kanssani hilloa järvessä, ei kun siis, sen vieressä!" Luna hihkui ja näytti innostuneelta löydöstään. Varsinainen Sherlock Holmes, vai?

   Ginnylle tuli väkisinkin mieleen eräs toinen innokas selostaja, mutta pelästyi pian ajatustensa kulkua ja yritti työntää ajatuksen mielestään keskittymällä Lunan kuuntelemiseen.

   Ei pienintäkään apua.


    Tuuli oli humissut Ginnyn korvissa, kun hän oli kiitänyt halki ilman vanhalla varastosta löytyneellä luudalla. Sen varvut olivat taittuneet ja varsi kolhuinen, mutta taitavaa lentäjää se ei ollut haitannut. Ginny oli napannut kiinni omenan, jonka Harry oli sinkauttanut häntä kohti. Kaksoset olivat seuranneet Ginnyn lepattavaa kaapua, heidän kouransa olivat kahmineet ilmaa omenan ympäriltä, vaan Ginny ei ollut luovuttanut...
   Hän oli syöksynyt kohti vihreää nurmea, jota punertavat ja ruskeat lehdet täplittivät. Ilma oli ollut viileää ja tuoksunut syksyltä.
   Ginny oli kopannut maasta märän omenapuun oksan. Hän oli virnistänyt kaksosille ilkeästi, ja heittänyt omenan. Punaista vasten harmaata taivasta, Ginnyn kädet olivat molemmat puristuneet tiukasti oksan ympärille. Hän oli heilauttanut oksaa niin voimakkaasti kuin kykeni, kohti omenaa...
   Pisarat olivat viilentäneet hänen kasvojaan ja kirvelleet silmissä, se ei ollut haitannut... Ja omena oli haljennut voimakkaan iskun osuessa siihen, turhankin voimakkaan, sillä vedestä liukkaana oksa oli livennyt Ginnyn otteesta ja lentänyt kohti kotikolon ikkunaa.
   Siitä oli kuulunut mahtava rysäys ja Ginny oli heti ymmärtänyt olevansa pulassa.
   Kaksoset olivat antaneet  tyylipisteitä nollasta kymmeneen, pistesaalis oli ollut yhdeksäntoista, ja kaksi iloista virnettä kaupan päälle.

   Kiukkuinen pää oli ilmestynyt ikkunassa olevasta reiästä. Hännelläkin oli ollut pisamaiset kasvot ja punaiset hiukset. Hän oli asettanut silmälasinsa paremmin nenänsä päälle ja avannut suunsa.
   "Kuka se oli? Ettekö ymmärrä miten tärkeää työni on, itse ministeri määräsi minut tähän, tiedättehän!" Percy oli huutanut ensin kasvot punaisina, mutta hänen ilmeensä oli kirkastunut sanan "ministeri" kohdalla, ja hän oli alkanut innokkaasti selostamaan tehtäväänsä, unohtaen raivota Ginnylle, onneksi... Siis, jos kuunteli mieluummin selostusta noidankattiloitten pohjista kuin saarnaa rikkinäisestä ikkunasta.
   Miten joku saattoi olla niin innokas työssään, niin kunnianhimoinen ja määrätietoinen? Aina yhtä innokas selostamaan.


Percy...


Ginnyn kasvot kalpenivat entisestään ja häntä heikotti. Hänen sormensa haparoivat otetta seinästä, ja hänen silmissään välkkyi vuorollaan Lunan huolestuneet kasvot ja kolkko pimeys. Percy, Percy, Percy... Sanat toistuivat hänen mielessään.
   Minne Percy meni?
   Kaikki tuntui sekavalta, suuret tunteet mylläsivät Ginnyn päässä.
   Minne Percy meni? Miksi hän jätti Ginnyn tänne yksin?
   Ginny valahti valkoiseksi ja hänen otteensa kirposi seinästä. Hän kaatui lattialle, kylmille ja harmaille kivilaatoille, muttei kerinnyt tuntemaan sen aiheuttamaa kipua. Ginny menetti tajuntansa.
------------------------------------------------------------------------------------

Kiitioos(?) Lukemisestanne ja kommenteista (Ninagirl) Siirrynkin tästä kirjoittamaan seuraavaa lukua <3

ninagirl

  • ***
  • Viestejä: 173
  • Ava by flawless
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #7 : 08.09.2013 10:16:55 »
Jee taas uusi luku!!!

Luku oli kiva ja säälittää toi Ginny. Ihanaa, kun Luna haluaa lohduttaa! Mutta Joo jatkoa odottelen!

-ninagirl-

Kapsuuu

  • ***
  • Viestejä: 99
    • Gingerin ficcailut, a.k.a Kapsuuu ficcaa!
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #8 : 10.09.2013 01:38:42 »
Wau, tää idea on muuten aika mielenkiintonen :) Pari kirjotusvirhettä huomasin mutta ottaen huomioon kellonajan ja sen että luen ja kommentoin kännykällä, ne valitettavasti pääsi karkaamaan. Sulla on hyvä kirjotustyyli, tykkään siitä kovasti. Ei kannata huolehtia lukujen pituuksista, nää on ihan fine (; Se täytyy nyt muuten vielä sanoa kun mieleen juolahti, että tää on tosi koskettava ja tälleen todella herkällä tuulella kun olen niin onnistuin jo itkemäänkin kun rupes Ginnyn vuoksi surettamaan x)

Mutta nyt jätän tämän ficin rauhaan ja menen nukkumaan!

-Kapsuuu
“Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.”
                              -Albert Einstein

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #9 : 13.09.2013 21:20:09 »
Kiitos todella paljon kommenteista, ihanaa, kaksi eri kommentoijaa <33 ;__;

Tämä luku onkin hieman erinlainen mutta koettakaa kestää :D

Luku 5.

   Hermione kiiruhti kohti sairaalasiipeä raahaten painavaa koululaukkua, ja Harry hölkäten perässään; Ginny oli ollut tajuttomana jo kolmatta päivää, kaikki opettajat ja Ginnyn ystävät olivat huolissaan.
   Hermione työnsi selällään oven auki ja kiepsahti Ginnyn vuoteen viereen. Sen eteen oltiin vedetty pitkät valkoiset verhot.
   Matami Pomfrey asteli erittäin huolestuneen näköisenä kohti Hermionea, kantaen pientä tarjotinta täynnä eri värisiä -ja kokoisia taikajuomapulloja. "Onko hän herännyt..?" Hermione kuiskasi kysymyksensä ja sai vastaukseksi matamin äänettömän pään pudistuksen.
     Hermione katseli kun matami Pomfrey avasi verhot ja istui nukkuvan Ginnyn vieressä olevalle vaalealle tuolille. Matami mittasi karmiininpunaista lientä teelusikkaan ja kaatoi sen varovaisesti punapään hieman avonaiseen suuhun. "Tämän liemen on tarkoitus täräyttää potilaan mieltä oikein kunnolla, jospa hän heräisi... Tämä ei ole aivan tavallinen kooma", Pomfrey kertoi hiljaa.
    Ginnyn ilme muuttui hieman tuskaiseksi, ja tämän vartalo alkoi nytkiä, mutta tyttö ei herännyt. Nytkintä lakkasi. Hermione huokaisi pettyneenä ja viittasi Harryn mukaansa. He poistuivat vaitonaisina sairaalasta. Ginnyn tilanne ei vaikuttanut etenevän lainkaan parempaan suuntaan.

                                                                             ~*~

      Ilma oli kosteaa ja kylmää. Jäinen maa narskui hänen jalkojensa alla ja kaikkialla leijui sankka sumu. Se oli kai jokin metsä. Yö oli jo pitkällä ja oli todella pimeää, mutta kuuta ei näkynyt taivaalla.
   Ginnyn suusta kohosi höyryä ilmaan ja hän paleli. Hänen ympärillään oli täydellinen hiljaisuus, jonka rikkoi vain hänen askeleensa ja hengityksensä.
   Ginny käveli eteen päin. Missään ei näkynyt ainuttakaan polkua. Ginny ei uskonut, että hänellä olisi koskaan ennen ollut näin eksynyt olo. Hän oli ollut tuossa metsässä jo varmaan monta päivää.
   Silloin jossain jyrähti. Maa tärisi ja keikkui niin suurella voimalla, että Ginny lensi polvilleen jäiseen maahan ja voihkaisi kivusta. Hän kohotti katseensa ylös, ja näki kuinka maailma oli romahtamassa hänen päälleen. Jokaisesta kolosta, jokaisesta puusta ja kivestä, jopa tummanharmaasta taivaasta kantautui korvia särkevää jylinää. Pian se vaihtui kirskuvaksi huudoksi ja kirkunaksi, joka muistutti mikrofonin ujellusta. Ginny yritti huutaa, pelosta ja kivusta, muttei hänen huutonsa kuulunut.
   Ginnyn silmissä pyöri ja välkkyi, hänestä alkoi tuntua kuin ääni lähtisi hänen omasta päästään. Taivaalta satoi mustaa verta.

   Sitten kaikki lakkasi. Vain yhtäkkiä ääni ja värinä katosivat ja kipu oli poissa. Metsä oli taas hiljainen ja järkkymätön. Edestä kajasti valoa. Se oli lämmintä ja kutsuvaa. Ginny nousi haparoiden ylös, hänen mielensä täytti vain yksi asia: hänen täytyisi päästä tuon valon lähteen luokse.
   Ginny otti muutaman varovaisen askeleen, peläten uutta järistystä, mutta kun mitään ei tapahtunut, hän lähti juoksemaan. Vähitellen pimeys katosi, ja jäinen maa muuttui lämpimäksi ja sileäksi hiekaksi. Taivas muuttui aina vain kauniimman ja vaaleamman siniseksi ja aurinko porotti yhä lämpimämmin.

   Ginny oli saapunut aukiolle. Vaaleaa hiekkaa silmän kantamattomiin, ja kirkas taivas. Vieno ja lämmin tuulenvire purjehti Ginnyn pään yli, ja pörrötti hänen punaisia hiuksiaan. Ginny kääntyi katsomaan taakseen ja oletti näkevänsä äskeisen metsän, mutta yllättyi. Hänen edessään kohosi suuria pyramideja, jotka heittivät varjoja hiekkaan. Ginny tunsi itsensä hyvin pieneksi seisoessaan näitten valtavien rakennusten vieressä, hän pystyi kuvittelemaan miten suuri urakka tämä oli ollut niille ihmisille, jotka olivat rakentaneet nämä pyramidit. Hän näki sielunsa silmin ihmiset raatamassa, heidän hikiset selkänsä kuumassa auringon paahteessa, kun he työnsivät yhteisvoimin suuria kiviä hiekalla.
   Ginny siristi silmiään. Aivan kuin hän olisi oikeasti nähnyt liikettä pyramidian takana. Hän otti muutaman askeleen lähemmäs, ja tosiaan, pitkä ja nuori mies seisoi hiekkakentällä. Hän kääntyi kohti Ginnyä ja heilutti kättään tervehdykseksi.
   Ginny oli jo kohottamassa kättään vastatakseen tervehdykseen, kun mies pinkaisi juoksuun. Hän juoksi kauemmas Ginnystä. Ginny ei halunnut kadottaa tätä suurelle hiekka-aavikolle, olihan tämä ensimmäinen ihminen moneen päivään, jonka Ginny oli kohdannut. Ginny pinkaisi miehen perään. Hänen jalkansa upposivat polttavaan hiekkaan joka askeleella, ne jättivät jälkiä tähän paikkaan, jossa kukaan ennen häntä, ja tuota miestä, ei ollut käynyt.

                                                                                    ~*~

   Draco nousi ylös nojatuolista ja venytteli käsiään. Hän mulkaisi ärtyisästi Blaisea, joka oli vallannut koko sohvan. Draco vilkaisi kelloa. Tasan 15.00.
   Hyppytunti. Draco päätti että olisi turhaa jäädä seisoskelemaan paikoilleen, muttei tuo inhottava nojatuolikaan häntä liiemmin houkutellut. Draco mietiskeli hetken, ja rojahti sitten istumaan Zabinin mahan päälle. "Aiih, ei elämä, Draco Malfoy!" Blaise rääkäisi ja ponnahti istuaalleen työntäen Dracon maahan. Draco nousi ylös ja irvisti tummalle pojalle, joka hieroi vatsaansa.
   "Sen siitä saa, kun omii parhaan sohvan koko rakennuksesta!" Draco ärähti. Blaise alkoi kohottaa toista kulmaansa metrin tuntinopeudella Dracon seuratessa turhautuneena vieressä. Kun hän oli saanut kulmakarvansa ylös, hän röyhtäisi, ja laskeutui takaisin makuulleen. Draco tuijotti toista luihuista uskomatta silmiään. Mikä sika! Draco tuhahti ja käännähti kävelemään kohti ovea.

   Draco maleksi käytävillä edestakas. Hän pysähtyi välillä ovien taakse kuuntelemaan pieniä pätkiä opetuksesta, mutta jatkanut pian matkaansa. Hän tunsi olonsa hieman orvoksi, kun kumpikaan hänen kahdesta kaveristaan, eli Crabbe tai Goyle, ei ollut hänen seuranaan. Kumpikin heistä oli sairaalasiivessä liiallisen joulutorttujen ahmimisen takia. Siinä vielä kaksi sikaa.
   Pojan huomaamatta, tämän jalat olivat johdattaneet hänet sairaalasiiven oven eteen. Mitä jos hän tekisikin poikkeuksen ja kävisikin katsomassa ystäviään?
   Draco kurkisti ovesta sisälle valkoiseen huoneeseen. Hetken tarkkailun jälkeen hän astui sisään ja etsi matami Pomfreyn. Hoitaja katsoi Dracoa kysyvästi.  "Tulin tapaamaan kavereitani, Vincent Crabbea ja Gregory Goylea..." Draco sanoi.
      "Hyvä on. He ovat jo lähes kunnossa", matami sanoi ja kiiruhti kahden sairaalan pedin luo. Draco laahusti kädet taskuissaan matamin perässä, vilkuillen ympärilleen.

   Grabbe tervehti Dracoa, Goyle raaputti päätään ja Draco istahti tuolille kahden pojan väliin. Hän katseli heitä arvostelevasti, ja sihahti: "Suursyömärit." Ja sitten he vain istuivatkin hiljaa, vailla mitään ideaa keskustelun aloittamiseksi.
   Ihan kuin näitten paviaanien kanssa voisi edes keskustella, Draco huomasi ajattelevansa, ja hän haukotteli pitkään. Hänen katseensa alkoi taas harhailla ties minne, mutta pysähtyi oveen, joka liukui hiljalleen auki. Taas Lööperi.
   
   Luna sipsutti varpasillaan kohti huoneen perimmäistä sänkyä, jonne myös matami Pomfrey oli kumartunut. Hän vilkaisi Dracoa, tullessaan tämän kohdalle, mutta jatkoi matkaansa.
   Vaalea korpinkynsi nykäisi matamin hihasta ja supatti tälle jotain, koiranpentu ilme kasvoillaan.
   Draco tiirasi heitä silmät sirrissä, ja näki kuinka matami nyökkäsi, ja kiskoi sairaalan vuoteen valkoista verhoa pois Lunan katseen tieltä. Luna katsoi petiin huolestuneena, ja matami pudisti päätään.
    Luna kiskoi verhoa vielä hieman pois, hän ilmeisesti siirsi tuolia, jolle hän myös pian istui.
   Kun Luna viimein kumartui pois vuoteen edestä, eikä enää estänyt Dracoa näkemästä potilasta, pojan silmät laajenivat viiruista tavallistakin suuremmiksi.

   Nukkuiko tuo tyttö?

 ~*~

Ginny juoksi minkä jaloistaan pääsi. Hän halusi saada tuon miehen kiinni, hän halusi päästä eroon yksinäisyydestä. vaatteet liimaantuivat kiinni hänen ihoonsa, mutta Ginny vain juoksi, punaiset hiukset hulmuten.

   Tuuli paiskasi hiekkaa hänen kasvoilleen, ja hän sulki silmänsä. Hän juoksisi vaikka silmät kiinni, muttei halunnut luovuttaa, ei voinut. Mutta sittenhän iski jalkansa johonkin kovaan.
   Ginny henkäisi ja kaatui rähmälleen hiekkaan. Hänen suunsa täyttyi hiekalla ja hänen jalkaansa jomotti. Ginny nousi vaivalloisesti istumaan valkealle hiekalle, jota nyt täplittivät Ginnyn veripisarat. Hän oli kompastunut pyramidin juureen.

   Ginny kohotti katseensa vaivalloisesti kohti aurinkoa, kohti mäkeä joka koostui hiekasta. Sen huipulla seisoi mies, ja Ginny siristi silmiään. Tämä oli pysähtynyt. Pysähtynyt odottamaan Ginnyä?
   Ginny nousi ylös raastavasta kivusta huolimatta ja nilkutti kohti miestä, niin lujaan kuin vain pääsi.

   Hiekka paahtoi hänen jalkansa polvia myöten punaisiksi hänen kahlatessaan hiekassa, mutta hän saavutti mäen huippua. Eikä aikonut luovuttaa.
   Huippu lähestyi metri metriltä ja mies odotti häntä, hän ei juossut enää.
   Ginny huohotti tuskissaan. Miehen piirteet näkyivät jo selvästi, mutta kuumuus huimasi häntä. Hänen ja miehen välissä oli vain metri ja mies ojensi kätensä auttaakseen tyttöä.  Ginny tarttui käteen helpottuneena.
   Ginny kiskoi itsensä ylös, ja katsoi miestä silmiin. Hän yllättyi huomatessaan kuinka tutut ne olivatkaan. Bill Weasley katsoi häntä ystävällisesti ja hymyili. Hänen hiuksensa olivat yhä poninhännällä ja hänen korvassaan killui torahammas. Ginny kiljaisi yllättyneenä, ja halasi veljeään.

 Miten? Hänen mielensä toisteli kysymystä.

Miten?

*~*

   Draco vilkuili Crabben pään yli hieman kauempana makaavaa tyttöä. Tämä näytti nukkuvan... Mutta jokin siitä teki... Ikään kuin... -Draco ei löytänyt oikeaa sanaa- ...kuolleen näköisen? Se saattoi johtua siitä, että tyttö oli kalpea kuin lakana, eikä hänen kasvoiltaan voinut lukea pienintäkään tunnetta. Ei häivähdystäkään iloa, ei surua, eikä vihaa.
   Draco nousi ylös ja siirtyi yhden tuolin lähemmäs, Crabben sängyn toiselle puolelle.

   Tytön koko keho oli liikkumaton. Hänen sormensa lepäsivät valkean peiton päällä tämän rinnalla ja hänen punaiset hiuksensa valuivat laineina ensin pitkin tytön otsaa, sitten tyynyä ja sängyn reunaa. Hänen huulensa olivat aavistuksen verran raollaan, ja silmät kiinni kuin nukkuvalla.
   Dracon katse oli lukkiutunut.

   Tuo nuori nainen oli käsittämättömän kaunis.

~*~

Ginny irrottautui veljestään ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Miten Bill saattoi olla täällä taas? Miten se oli mahdollista?
   Ginny lakkasi pohtimasta, kun hänen veljensä kaappasi hänet syliinsä, ja lähti hölkkäämään alas mäkeä. Niin kuin ennen hän oli usein Ginnyä kantanut.

   Ginny nauroi niin kuin ei ollut pitkään aikaan kyennyt nauramaan. Bill oli taas siinä, Ginny saattoi tuntea tämän lämmön itseään vasten.
   He laskeutuivat taas uudelle hiekkakentälle. Se oli tallattu täyteen polkuja, ja Ginny arvasiettä täällä kävi paljon ihmisiä. He kulkivat ohi suurien pyramidien, mahtavimpien kuin ne edelliset.
   Silloin Ginny muisti. Hän oli ollut täällä ennenkin. Hän oli ollut silloin kaksitoista, kun hänen perheensä oli voittanut suuren summan rahaa ja matkustanut tänne katsomaan Billiä.

   He kiersivät kaikki ne tutut paikat uudestaan, hän ja Bill. Bill talutti Ginnyä nyt kädestä, ja he etenivät hitaasti.
   Bill oli laittanut Ginnyn jalkaan siteen, eikä se enää särkenyt niin kovin, mutta liian ripeä kävely voisi rasittaa sitä.

   "Ginny", Bill sanoi. Ginny kohotti katseensa veljeensä, ja hänen ilmeensä oli kysyvä. "Voin näyttää sinulle todella ihmeellisen paikan, sitä ei yleensä näytetäkkään muille, paitsi meille työntekijöille", Bill sanoi ja virnisti. Ginny hymyili.
   "Se on uskomaton, odotas vaan kun näet, siskoseni, odotas vaan..." Bill nosti Ginnyn reppuselkään ja lähti juoksemaan kauemmas kentälle. Ginny nautti tuulenvireistä kasvoillaan, tuulenvireistä keskellä paahtavan kuumuuden.

   Sitten maailma keikahti taas. Kaikki tärisi, mutta nyt ei kuulunut ulvontaa. Päin vastoin, Ginnystä tuntui kuin häneltä olisi lähtenyt kuulo. Sitten hän mätkähti maahan.

Hän makasi siinä pitkään ja voi pahoin. Hän ei kuullut billin ääntä, ei tämän lohdutuksia ja arveli, että tälle oli käynyt samoin kuin hänelle itselleen.
   Ginny nousi hitaasti ylös. Hän istui polvillaan etsien Billiä katseellaan. Häntä ei näkynyt.

Ei missään.

Ginny purskahti lohduttomaan itkuun. Yksin keskellä autiomaata, yksin hän itki, taas yksin.

Bill.

Bill.

Bill...

Miksi hän jätti Ginnyn yksin uudestaan?
----------------------------------------------------------

Kiitos, siinä olikin jo viides luku (aika rientää tai jtn.) Ja kommentit pristää aina.. (eeen kerjää...)

Kapsuuu

  • ***
  • Viestejä: 99
    • Gingerin ficcailut, a.k.a Kapsuuu ficcaa!
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #10 : 14.09.2013 12:57:52 »
Apua, tää on kyllä oikeesti tosi ihana, mua niin meinas ruveta itkettää toi loppu, Ginny raukka :c En näin viikonloppuna saa järkevää puristettua ulos joten pyydän vain jatkoa ja menen pois ~

Kapsuuu
“Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.”
                              -Albert Einstein

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #11 : 06.10.2013 22:23:30 »
Huh, olen ilkeä kun kirjoittamisessa kesti näin supermegamultihyper kauan D: !! Tähän lukuun sellainen poikkeus, etten "omista"
tätä lukua kenellekkään Weasleylle kuten edellisissä, koska minusta tuntuu sille, että luvut loppuu kesken... (nythän olisi Charlien
vuoro) muttamutta joo, seuraava luku. (ja kiitosta kommenteista <3)

Luku 6.

   Matami Pomfrey pudisti päätään. Hän oli kokeillut lientä uudelleen, mutta tyttö ei herännyt, nyki vain kummallisesti. Vaalea korpinkynsi istui hänen vieressään olevalla puisella tuolilla ja nuokkui uneliaasti.
   "Normaalisti tätä lientä ei saisi antaa useammin, kuin kerran kymmenen minuutin sisällä, mutta nyt en näe muutakaan vaihtoehtoa", hoitaja kuiskasi, mutta kuitenkin sen verran voimakkaasti, että yhä heitä vakoileva Draco Malfoy kuuli sen.

   Matami mittasi uuden annoksen lientä, ja kaatoi tämän punahiuksisen tytön suuhun.

                                                                          ~*~
   Ginny pyyhki kyyneleitään ja katseli taas ympärilleen suuressa hiekka-aavikossa. Hän todella oli yksin.
   Tärähdytksen aiheuttama kipu alkoi hellittää ja hän nousi varovasti jaloilleen. Hiekkaa silmän kantamattomiin. Hän ei selviäisi siellä kuumuudessa ilman vettä ja syötävää.

Mutta silti.

Ginny oli Weasley.

Päättäväinen Weasley.

Tyttö lähti tarpomaan urheasti eteenpäin.

~*~

Matami Pomfrey seurasi, miten liemi valui tytön kieltä pitkin alas- olisi ikävää jos hän tukehtuisi. Todella ikävää. Ginny kuitenkin nielaisi liemen. Onneksi.

~*~

Maailma tärähti ja Ginny keikahti taas kumoon. Ginny pelästyi, taas se alkaisi. Hän rutisti silmänsä kiinni ja käpertyi polttavaan maahan, kädet kasvojensa suojana.
   Se ei auttanut. Ginnystä tuntui, kuin koko maapallo oltaisiin laitettu jästien pesukoneeseen. Maailma kieppui ympäri, ja Ginny sinkoutui korkealle ilmaan. Hän avasi silmänsä, näki maailman väärin päin yläpuolellaan ja taivaassa erottui punaisia läiskiä, kuin veripisaroita. Ginny kirkui käheästi, niin lujaa kuin pystyi ja hänen äänensä sekoittui kongimaiseen kuminaan, joka oli alkanut halkoa ilmaa. Miljoonat veitset lävistivät hänet, kuin kidutus-kirouksessa.
   Ja taas kaikki lakkasi, kuten ennenkin. Mutta jokin oli pielessä.
   Ginny ei pudonnut. Hän ei tuntenut mitään. Hän ei kuullut mitään. Eikä nähnyt.

~*~

Luna hieroi silmiään säikähtäneenä, ja kurottautui tarkkailemaan Ginnyä yhdessä Pomfreyn kanssa. Ginny oli taas nykinyt, mutta nyt hän oli myös kirkunut, kuin kidutettava. Se oli tosin jo ohi. Tyttö makasi taas rauhallisena paikallaan.

   Hieman kauempana Draco tuijotti silmät levällään punapäätä. Hän oli pelästynyt, kuten muutkin salissa olijat.
   Hän huoahti ja nojasi tuolinsa selkänojaan, yrittäen rauhoittua. Selvää oli, ettei tuo tyttö ainakaan kuollut ollut...
   Sitten hän kuuli Luna Lovekivan äänen. Hän vaikutti kutsuvan tuota tyttöä nimeltä. Draco siristi jälleen silmiään.

Hän oli kai kuullut väärin. Ei se voinut olla mahdollista, ei mitenkään tuo tyttö voinut olla...

"Ginny... Ginny, herää", Lunan ääni kutsui.

   Draco painoi silmänsä ärsyyntyneenä kiinni ja huokaisi. Kautta Kalkaroksen koukkunokan, Draco oli todella ajatellut Ginnyä kauniiksi.

   Ja ajatteli yhä.

~*~

   Ginnyn aistit alkoivat palautua. Hän haistoi nenässään vienon mintun ja suklaan tuoksun, sekä tyypillisen kemiallisen hajun, joka leijuu usein sairaaloitten käytävillä. Hänellä oli lämmin, ja hän tunsi makaavansa jollain pehmeällä. Hänen korviinsa kantautui huminaa, se kuului tulevan jostain kaukaa, kuin vuorien yli kaikuen. Siihen sekoittui sekalaista kuisketta.
   Humina voimistui, se muuttui selkeämmäksi ja selvästi sen aiheutti ihminen. Suloinen tytön ääni kuiskaili hänelle...
   Ginny hengitti rauhallisesti, rennosti, kuin nukkuisi ja tunsi miten monen päivän huolet ja kipu valuivat pois hänen kehostaan.

   "Ginny... Ginny herää..."

   Herttainen ääni kutsui häntä... Ginny ei tiennyt mitä tämä tarkoitti, hänhän oli jo hereillä...

   "Ginny? Oletko kunnossa?"

   Hänellä oli kaikki hyvin... Turhaan hänestä oltiin huolissaan... Hänestä tuntui aivan ihanalle, suorastaan, miksi tuo ääni vaikutti niin pelokkaalta? Ginny vain lepäsi...
   Sitten Ginnyn suloiseen maailmaan porautui jotain kylmää. Hän tunsi kylmän tuijotuksen, jokin paha katseli häntä piilostaan... Ginnyllä ei ollut enää niin turvallinen ja lämmin olo. Hän avasi silmänsä.

~*~

Matami Pomfrey ja Luna katselivat Ginnyä. Luna kutsui häntä yhä. Jokin muutos Ginnyssä oli tapahtunut, hän selvästi kuuli Lunan puheen. Ginny nyökkäili hiljaa Lunan sanoille, Lunan kysymyksille... Ja raotti viimein ruskeita silmiänsä.
   Luna yritti syöksyä ylös tuolilta halaamaan ystäväänsä, mutta Pomfrey esti liikkeen nopeasti.
    "Potilas tarvitsee hiljaisuutta", tämä moitti. "Voisitko hakea professori Minerva McGarmiwan?" Luna tyytyi hymyilemään ystävälleen, ja nousi sitten ylös.

~*~

   Dracon katse seurasi ensin vaaleaa tyttöä, joka käveli ovelle, mutta ponnahti pian takaisin Ginny Weasleyhin.
   Hän hämmentyi hieman, nähdessään tytön ruskeitten silmien loimun suunnattuna häneen itseensä. Draco tuijotti hetken takaisin, mutta käänsi sitten katseensa vaivaantuneena muualle.
   Kun Ginny piti silmiään auki, hän näytti taas aivan Ginnyltä. Miten Draco ei ollut tunnistanut häntä? -Sitä, eikä häntä, Draco korjasi. Ginny Weasley ei tulisi koskaan olemaan hänelle muuta kuin se. Näytti se sitten miltä tahansa.
   Draco vilkaisi vielä Ginnyä. Tämä katseli nyt matami Pomfreyn suuntaan.

~*~

  Ginny Katseli Dracoa hermostuneena. Tämän tuijotuksenko hän oli tuntenut? Inhottava tunne, totta tosiaan... Pojan kolean harmaat silmät vaikuttivatkin aika kylmiltä... Niin kuin koko poika muutenkin.
   Matami Pomfrey hääräsi jotain Ginnyn ympärillä. Ginnyn teki mieli kysyä, mitä hän teki sairaalassa, mutta se vaikutti hänestä typerältä.
   Viime aikojen tapahtumat olivat olleet todella outoja... Ginny puristi valkoista peittoaan nyrkissään ja mietti huolestuneen näköisenä. Mistä tämä johtui? Oliko hän todella ollut siellä metsässä? Oliko Bill (nimi kirpaisi Ginnyn mieltä) ollut oikeasti siellä aavikolla?
   Ginny käänsi katseensa vielä Dracoon. Poika tuijotti häntä. Taas.
   Ginny veti henkeä syvään, keräsi itsetuntonsa rippeet ja näytti pojalle kieltä koko sydämensä vihalla. Mokoma ääliö, joka oli masentanut Ginnyä vielä lisää.

    Joka oli masentanut Ginnyä kaikki nämä vuodet.

   Ginnyn hämmästykseksi pojan kasvoille hiipi vino hymy. Ja vielä suuremmaksi hämmästyksekseen hän huomasi hymyilevänsä takaisin tuolla samalla ilmeellä; osittain ärsyyntyneellä, osittain huvittuneella. Ja ehkä siihen sisältyi jotain muutakin. Ginny ei tiennyt.

~*~

   Hermione Granger kiiruhti kohti linnan ovea, liukastellen hieman jäisissä vesilammikoissa. Hän raahasi sylissään suurta pinoa kirjoja; kaikki eivät mahtuneet laukkuun edes kaksinkertaisen laajennusloitsun jäljiltä. (Monet ihmettelivät mitä pörröpää oli laukkuunsa tunkenut..)
   Matalat korot kopisivat vasten kivisiä portaita, ja tyttö tipautti kirjat maahan kovalla ryminällä.
   "Ginny, ihanaa!" Hermione rutisti Ginnyä onnellisena. "Ihanaa, että olet toipunut , tuntui kuin olisit ollut sairaalasiivessä ikuisuuden!"
    "Olinhan minä siellä kaksi viikkoa..."
    "Olet laihtunut taas, olet aika kalpeakin, ja mikä pahinta, olet hirveästi jäljessä muista! Minä voin auttaa läksyissä-"
   "Kiitti, Herm..."

   Ohi kulkevat ihmiset katselivat Hermionen touhotsta huvittuneina.
   Harry saapui pian Hermionen jälkeen. "Moi taas, Ginny! Kiva nähdä sinua!" Harry pörrötti Ginnyn punaisia hiuksia.
   "Missä muuten Ron on, en ole näh-", Ginny aloitti, mutta vaikeni sitten. "Minä unohdin..." Ginny mumisi pää painuksissa, Harryn ja Hermionen vaihtaessa huolestuneita katseita.
   "Sinä vaikutat paljon pirteämmältä, kuin ennen sairaalareissuasi. Mitäs siellä?" Harry vaihtoi aihetta nopeasti.
   "Ai, eipä mitään." Ginny mutisi. Jaa, hän kai saattoi vaikuttaa pirteämmältä, mutta hän oli yhä murtunut. Luulisi että Harry ymmärtäisi- tosin hän oli ollut todella pieni menettäessään perheensä.
   Harry pyörähteli hieman vaivautuneena ympäriinsä, keltaisen villapiponsa punainen tupsu heilahdellen iloisesti puolelta toiselle. Sitten Harry pysähtyi.
    "Malfoy", hän sanoa töksäytti ärtyisästi.
   Ginny pyörähti samaan suuntaan kuin Harry. "Niinpä näkyy", hän vastasi rauhallisesti, mutta iskosti katseensa tuimasti vaaleaan luihuiseen.

   Draco Malfoy käveli kohti ovea luihuisporukkansa kera. Hän oli tietty joukkion etunenässä, kuinkas muutenkaan. Luihuiset pysähtyivät heidän eteensä, ja katselivat kolmikkoa arvioiden.
   "Miksi te minua noin mulkoilette? Olenko tehnyt teille jotain pahaa?", Malfoy sanoi viaton ilme kasvoillaan, mutta hänen äänestään kuulsi ivaa.
   Kun kukaan ei vastannut, Malfoy virnisti. "Njaah, olenhan minä saattanut joskus sanoa jotain..." pojan katse käväisi Ginnyn silmissä ja hänen ilmeensä vakavoitui hieman. "Jotain..." Draco toisti vielä hiljaa, lähinnä itselleen.

~*~

   Ginny huomasi mitä Malfoyn mielessä oli kenties liikkunut, ja hän painoi katseensa taas kylmyyttä hohkaavaan maahan.

    "Ei teidän tarvitsisi edes olla elossa. Olette turhia."

~*~

   Draco katseli vaitonaisena nuorimman Weasleyn reaktiota hänen sanoihinsa. Hän muisti yhä, kuten Ginny Weasleykin. Ne sanat taisivat sattua...

    Ilma oli kostea ja kylmä, hengitys kohosi huuruna heidän suistaan. Painostava hiljaisuus oli jälleen laskeutunut.
   Miksei kukaan sano mitään? Draco ajatteli hermostuneena, ja käänsi katseensa alaviistoon, pois päin muista. Hän hautasi suunsa mustan takkinsa kauluksen alle.

~*~

   Hermione tarkkaili Malfoyn nyt ilmeettömiä kasvoja. Malfoy katseli jonnekin alas, ehkä hieman sivulle, eikä räpäyttänyt silmiään. Luihuiset hänen takanaan tuijottelivat hölmöinä mitä sattuivat.
   Hermione käänsi katseensa Harryyn, joka tuijotti Malfoyta yhä uhmakkaasti. Hermionesta tilanne näytti siltä, kuin Malfoy alistuisi Harrylle. Hän hymähti ajatukselle ja katsahti Ginnyyn.
   Ginnyn kasvot olivat kääntyneet maata kohti, ja osa niistä oli hautautunut vaaleanruskeaan, muhkeaan kaulahuiviin. Hänen katseensa osoitti kuitenkin Malfoyta, hänen katseensa oli... katkera, Hermione ei keksinyt muuta sanaa.

   Malfoy kääntyi ääneti sivulle, ja käveli sisälle linnaan, sanomatta enää sanaakaan.

   Ginny sulki silmänsä.

Kapsuuu

  • ***
  • Viestejä: 99
    • Gingerin ficcailut, a.k.a Kapsuuu ficcaa!
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #12 : 11.10.2013 10:21:20 »
Aaaaahhh! Ihanaa! Hyi minä kun en oo huomannu tätä aiemmin taas, mutta nyt luin ja kommentoin! Voi apua, en saa mitään järkevää aikaseksi, oon tosi sori *puppyeyes* Mutta tosiaan tästäkin luvusta tykkäsin paljolti, olin ittekki vähän sillee "ainiin.." kun Ginny kysy missä Ron :c

Kiitos ja kumarrus, Kapsuuu poistuu ~
“Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.”
                              -Albert Einstein

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #13 : 17.10.2013 21:26:50 »
Kiitos Kapsuuu ^^ Kirjotin oikeestaan vahingossa ton kysymyksen siihen (siis, missä Ron on) kun unohdin ettei sitä ole :<

seuraava luku viivästyy tietokone kiellon takiua ;_;
« Viimeksi muokattu: 12.11.2013 19:51:54 kirjoittanut Slytherin cat »

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #14 : 01.01.2014 21:28:38 »

Luku 7.

Ginny hölkkäsi kohti muodonmuutos-luokkaa, hengästyneenä pitkästä matkasta.
   Aika tuntui kuluvan tuskallisen hitaasti, mutta samalla nopeasti, niin, ettei Ginny ollut huomannut tunnin alkavan. Muutenkin hän oli hieman hajamielinen nykyään.
   Ginny pysähtyi nopeasti ja kompuroi hieman, huomatessaan hahmon lähestyvän häntä.  Vastaan käveli  (jälleen kerran) Draco Malfoy, eikä uusi törmäys ollut kovin toivottu... Viime kerta oli toden totta ollut inhottava, ja melko nolo, jos sitä jälkeenpäin ajatteli.
   Molemmat pysähtyivät muutaman metrin välimatkan päähän toisistaan. He olivat jälleen kahden koulun harmailla käytävillä.
   Ginny nielaisi tunteassaan jälleen luihuisen kylmän tuijotuksen itsessään. Miksi poika teki niin? Se oli todella inhottavaa. Tunnetta lisäsi varmaan jo tutuksi käynyt, painostava hiljaisuus; ei voisi olla hiljaa, ei halua sanoa mitään. Muttei myöskään siirtyä pois.

   Ginny nosti katseensa poikaan, joka seisoi suuren ikkunan edessä. Ulkona oli yhä harmaata, mutta pakkanen oli kiristynyt, jonka huomasi lasin alareunassa kimaltelevista kuurankukista.
   Todellakin, Draco Malfoy katseli häntä tutkivasti kuten yleensäkin, pää hieman vinossa. Ginny tunsi punastuvansa.
   "Sinustapa onkin tullut hiljainen tyttö, Weasley. Ennen puhua papatit niin, etteivät muut edes kerinneet avata suutaan", Draco Malfoy rikkoi hiljaisuuden. Hän puhui verkkaisesti, kuin harkiten tarkasti jokaista sanaansa.
   "E-entä sitten?", Ginny takelteli sanoissaan, näpräten hermostuneena hiustensa latvoja. Draco venytti kaulaansa sivulle päin ja Ginny tunsi olonsa paremmaksi tuijotuksen lakattua.
   "Viimeksi huusit minulle. Nyt olet hiljaa. Se kai johtuukin perheestäsi..." Draco jatkoi rauhallisesti, katsellen nyt ulos korkeasta ikkunasta. Ginny pysyi vaiti, mutta puristi kätensä nyrkkiin, kulmat kurtussa.
  "Oletko vihainen minulle?" Draco puhui hiljaisesti, varovaisemmin. "Kun et enää auo suutasi. Jos olet, syysi on turha..." Draco oli kääntynyt täysin selin Ginnyyn, eikä tyttö voinut nähdä luihuisen epävarmaa ilmettä.
  "Minä puhuin nimittäin totta. Te olette turhia. Vai onko teistä joskus ollut jotain hyötyä, kerropa se minulle, Weasley..."
   Ginny oli kalpeni niin, että tunsi muuttuvansa läpikuultavaksi. Taas tuo otti sen aiheen esiin...
   "Ja", Draco jatkoi voimakkaammalla äänellä, "Onko sinusta ollut koskaan kellekään hyötyä? Mikä oikeus sinulla oli jäädä eloon? Oletpa sinä itserakas... Verenpetturien kakara", Draco käännähti ympäri ja kohdisti katseensa tytön vääristyneisiin kasvoihin.
   Ginny nielaisi uudestaan. Hän tärisi vihasta ja surusta. Malfoyn sanat saivat hänet ajattelemaan. Tosiaan, oliko se reilua että vain hän jäi henkiin? Mikä oikeus hänellä tosiaan oli siihen? Kuka tahansa muu voisi olla hänen tilallaan, muut saattoivat olla parempia.

   
"Älä välitä siskoseni", lämpimät sanat olivat saaneet Ginnyn taas iloiseksi. "Se ei ole haitaksi sinulle. Vaikka muut ovat parempia huispauksessa, sinullakin on vahvat puolesi", Ginny oli istunut veljensä sylissä. Nojannut nuhjuiseen kaapuun ja nyyhkinyt. Hänen veljensä olivat aina voittaneet huispauksessa, Ginnyn lentäessä päin puuta yhtä usein, kun muut saivat kaadon maaliin.
   Charlie oli aina ymmärtänyt häntä, lohduttanut kun Ginny niin halusi. Charlie oli pelannut hyvin, Ginnykin olisi halunnut.
   "En minä osaa mitään", Ginny oli nyyhkinyt veljensä kaapuun.
   "Hah, varmasti osaat! Sinä osaat piirtää hyvin!" Charlie oli huudahtanut. Ginny oli ravistanut päätään turhautuneena.
    "Minä haluan pelata", hän oli inttänyt suu mutrussa.
   "No jos on niin, käy varastamassa Billin luuta ja harjoittele yksinäsi. Se luuta on paras!" Charlie oli hymähtänyt. "Voin opettaa sinua."

Hän oli osannut antaa oikeat neuvot, sanoa oikeat sanat.

Charlie...


Ginny huohotti raskaasti. Hän tunsi taas kirvelevät kyyneleet silmissään. Oli tosiaan parempiakin ihmisiä kuin hän, pieni rääpäle, josta ei ollut iloa muille. Pelkkää vaivaa vain.
   Ginny kääntyi hitaasti ympäri. "Sinä... Olet oikeassa, Malfoy", hän sanoi tukahtuneesti. Tämäkin pieni ääni kaikui tyhjällä käytävällä.

   Draco hämmentyi huomatessaan tytön taas itkevän, vaikka siihen hän oli kai tähdännytkin. Mikä häntä hämmensi vielä enemmän, tämä ei tuottanut hänelle pienintäkään iloa.
   "Se on totta! Mi-minä olen huono ihminen! Muut ovat paljon parempia! Minusta e-ei ole iloa kellekkään! Olen kaikille vaivaksi, olen tyhmä pieni verenpetturi!" Ginny itki vuolaasti ja huusi ajatuksensa ääneen, avautui taas Malfoylle. "Sinä olet oikeassa! Minunkin on parempi ku-kuolla... E-ehkä minun pi-pitäisikin tehdä niin... En kestä sinua! En kestä tätä tunnetta! Miksi kaikki on niin kamalaa? O-onko se rangaistukseni, kun kehtasin jäädä henkiin?" kyyneleet kastelivat kaavun ja juovittivat kalpeat pisamaiset posket.
   Ginny vaikeni hetkeksi, Dracon tuijottaessa häntä säikähtäneenä.
    "Miksi sinä pilkkaat minua? Olenko vaivaksi sinullekin? En tietääkseni ole tehnyt sinulle mitään..." Ginnyn ääni oli taas hiljainen, hänen puheensa hidasta ja hänen kasvonsa osoittivat lattiaan.

   Draco huomasi jomottavan kivun kasvavan päässään. Mitä tämä oli olevinaan?

   "Minä lähden sitten häiritsemästä sinua. Sinun ei tarvitse enää katsella tätä säälittävää kakaraa", Ginny sanoi sortuneella äänellä, otti muutaman haparoivan askeleen, jotka pian kiihtyivät juoksuksi.

   Vaalea poika tunsi nyt paniikin kasvavan mielessään. Hän  oli onnistunut satuttamaan tyttöä syvältä. Draco tiesi nyt, ettei halunnut itkettää sitä tyttöä niin, perheen menetys oli vakava asia... Ja muutenkin, tämä ei koskaan ole ollut hänen tarkoituksensa. Ties vaikka tyttö alkaisi itsetuhoisaksi...
   Draco turvautui ainoaan konstiin, joka hänellä tuli silloin mieleen; hän tarttui juoksevaa tyttöä ranteesta, pysäyttäen tämän. Ginny henkäisi terävästi tunteassaan tiukan otteen kätensä ympärillä ja kääntyi katsomaan taakseen.

   Ginny ei kyennyt liikkumaan enää, joten hän jäi paikoilleen. Hänen ajatuksensa olivat sekavat. Mitä tuo nyt aikoi? Ginny toi ajatuksensa oitis ilmi huutamalla turhautuneesti: "Mitä sinä nyt haluat?"
   Ginny näki sivusilmällä, kuinka ikkunasta kuvastuva maisema hohti hieman kirkkaampana. Lunta satoi jälleen.
   Malfoyn kasvot olivat tuskastuneet. Hänen katseensa harhaili tytön silmistä jonnekkin kauemmas, ja taas takaisin.

   Draco katseli ruskeita silmiä ja oransseina hohtavia hiuksia. Häntä tilanne hämmensi hieman, eikä hän tiennyt enää mitä sanoa. Taas hän piti tätä tyttöä kiinni kädestä, aivan eri syystä tosin. "Minä... Minä en tarkoittanut sitä mitä sanoin", hän sanoi lopulta hermostuneesti.
   Ginny näytti siltä, ettei ymmärtänyt lainkaan mistä poika puhui. Draco pyöräytti silmiään.
   "En oikeasti ole sitä mieltä, että sinun pitäisi kuolla. Olet varmasti tärkeä jollekin..." Dracon olisi tehnyt mieli sanoa "ääliölle", mutta hän hillitsi itsensä. Ginny oli yhä hiljaa, katsellen Dracoa hölmönä.

   "Kenelleköhän..." Ginny mutisi ajatellen entisiä ystäviään, jotka olivat hylänneet Ginnyn, tämän muututtua hiljaiseksi, surulliseksi tytöksi. On siinäkin ystävät.

Tilanne olisi varmasti näyttänyt oudolle ulkopuolisen silmin. Draco Malfoy pitämässä kiinni Ginny Weasleyn kädestä, taustallaan hopeisena hohtava lumisade...

   Draco kohotti kulmiaan Ginnyn kysymykselle. Hän ei voinut vastustaa kiusausta.
   "Minulle", hän sanoi tyynesti. Ginny punastui hieman, ja katsoi Dracoon hämmästyneesti.
   "Olet täydellinen härnäys-kohde. Punastut helposti", Draco virnisti. Ginny punehtui vielä lisää, repäisi kätensä irti pojan otteesta ja harppoi pois paikalta, Dracon hymyillessä ivallisesti tämän perään.

                                                                                ~*~
   Ginny heitti laukkunsa tuolin selkämykselle, istui paikoilleen ja hänen kasvonsa hehkuivat niin punaisina, että Ginny arveli koko luokan hohtavan.
   Hän oli nolannut itsensä Malfoyn edessä- Malfoyn takia. Jotenkin tuntui sille, että niin oli käynyt ennenkin.
   Että olikin pitänyt uskoa se mitä Malfoy oli sanonut...
   Mutta kuitenkin se oli piristänyt Ginnyä vähän... Vain hetken aikaa, kunnes hän oli nähnyt ivallisen virneen pojan kasvoilla, vain hieman suuren murheen keskellä... Ja Malfoyn sanomana. Mutta silti...
   Ginny raaputti päätään hämmentyneenä. Hänen olonsa tuntui hieman paremmalta.  Jos Malfoy ei ollut tosissaan sanoissaan, ei kai kukaan muukaan kantaisi hänelle kaunaa siitä, että hän oli ainoa jäsen perheestään, joka enää oli elossa.
   Ginny havahtui maanpinnalle huomattuaan McGarmiwan katseen itsessään. Opettajatar nojasi käteensä ja katseli häntä kulmat koholla.
   "Neiti Weasley, pyydän sinua jäämään tunnin jälkeen luokkaan..."

~*~
Draco selasi kirjoja, mitä oleskeluhuoneen hyllyiltä löytyi. Ei mitään sopivaa, mitä muuta luihuisten kirjoista voisi olettaakkaan...
   Draco kirosi mielessään hänelle annettua tehtävää. Miksi essee täytyi kirjoittaa juuri jästeistä? Miksi juuri hänen täytyi tehdä se? Miksi, voi miksi kolmestakymmenestä muusta aiheesta, hänelle tuli juuri jästit!
   Draco paiskasi ryminällä sylillisen kirjoja takaisin hyllyyn, ties mihin järjestykseen, Blaise Zabinin katsellessa vieressä kulmat koholla.
   "Rauhoitu, Draco. Ei elämä tähän pääty..." Blaise sanoi laikasti ja heitti pähkinän suuhunsa pöydällä olevasta kulhosta. Draco tuijotti tummaa poikaa murhaavasti.
   "Hyvähän sinun on puhua..."
   "Mitä? Älä vähättele tehtäväni vaikeutta."
   "Taidan vähätellä."
   "Pidätkö sinä fletkumatojen hoitoa helppona aiheena?"
   "Pidän! Siihen täytyy kirjoittaa vaan, että tungetaan salaattia sopivat määrät madon nieluihin! No, jos se silti on sinusta hankalaa, niin vaihdetaanko?"
   "Miksi? Sinähän kerroit minulle jo koko tekstin, ei minun sitä enää tarvitse miettiä."
   "-tto sentään!"

   Draco tarttui  kiinni  pähkinäkulhon reunoista, kumosi sen sisällön Blaisen päälle, ärähti vielä jotain epäselvää ja lopuksi lähti harppomaan kohti kirjastoa.

~*~

McGarmiwa komensi Ginnyn istumaan edessään olevalle pulpetille. Ginny totteli ja katseli hermostuneena vanhanpuoleista opettajatarta. Tämän silmälasit kiilsivät pöydällä olevan kynttilän valossa ja hoikat, jo ryppyiset sormet sivelivät pergamentin reunaa.
   "Viisi myöhästymistä peräkkäisillä tunneilla, Weasley. Et ole saanut... Hmm... Aivan niin hyviä tuloksia testeistä, kuin olisi sallittavaa... Tuntiaktiivisuutesi on romahtanut nollaan..." McGarmiwan tuimat ruskeat silmät seurasivat pergamentin punaista koukeroista tekstiä, nousten sitten Ginnyn silmien tasolle.
   Ginny katseli huolestuneena pergamenttia. Niinkö huonosti hänellä oli tosiaan mennyt?
   "Tavallisesti antaisin tästä viikon jälki-istuntoa, mutta sinun kohdallasi saatan luistaa tämän kerran. Kysehän.. on kai perheestäsi, tai niin olettaisin?"
   Ginny nyökkäsi hitaasti.
   "Oletan kuitenkin, että asiaan tulee muutos. Toivon, että ystävistä olisi sinulle tukea, sekä pyytäisit apua opettajilta, jos tilanteesi käy huonommaksi." McGarmiwa taitteli pergamentin ja sulki sen pöytäsä laatikkoon. "Voit lähteä."
   Ginny nyökkäsi jälleen, nosti nuhjuisen laukkunsa ja kipitti tiehensä.

sheikah

  • ***
  • Viestejä: 48
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #15 : 12.03.2014 23:00:52 »
En yleensä ole mikään aktiivisin kommentoija tällä foorumilla, mutta näin illasta ajattelin kokeilla taas lukea ficcejä pitkästä aikaa ja satuin huomaamaan tämän. Ajattelin kokeilla josko saisin jotain järkevää kommenttiakin aikaiseksi.

Itse pidän Ginny/Draco parituksesta ja oli mukava lukea siitä pitkästä aikaa. Kirjoitustyylisi on mukavaa ja selkeää. Siellä täällä on mukavia yksityiskohtaisia kuvauksia ja hauskoja lauseita. Kirjoitusvirheitä huomasin jonkin verran ja listailen niitä sitten tuohon loppuun. Pidän G/D tarinoista joissa parin suhde kehittyy hitaasti ja siksi tätä oli mukava lukea. (Olisi hassua jos toisiaan pitkään vihanneet henkilöt rakastuisivat hetkessä toisiinsa.) Hieman malttamattomana odotin jo hieman enemmän säpinää 2-4 luvun kohdalla, kun alkupään luvut keskittyivät omaan makuun ehkä liikaa Ginnyn suruun ja välillä olisi tehnyt mieli ravistella tyttöä, kun tämä tuntui olevan liiankin maassa ottaen huomioon tämän vahvan luonteen. Perheen kuolema tuntui hieman oudolta, kun ottaa huomioon, että he ovat velhoja ja tulipalo ilmeisesti johtui jästien kynttilävaloista? Mutta asia on jo niin pilkunviilausta, että en jaksa siihen tarttua.

Tarinat veljistä luvuissa olivat suloisia ja sait hyvin tuotua Ginnyn ajatuksia ja surua esille. Minäkin varmasti kyynelehtisin jos muistaisin omista perheenjäsenistä jotain muistoja kesken tunnin yms.

Kappalejaot olivat sopivia ja tekstiä ei ollut raskasta lukea.
Toivottavasti jaksat kirjoitella jatkoa tarinalle, minä ainakin luen mielelläni jos vain satun luvun huomaamaan! :)

Kirjoitusvirheitä mitä satuin huomaamaan (olen lihavoinut korjausehdotuksen):

2 luku "Muutama suklaakonvehtirasia lojui pienellä ja kiiltävällä yö-pöydällä, joka oli valmistettu tummasta puusta, ja seiniä koristi useat julisteet huipausjoukkueista" yöpöytä, huispausjoukkueista

3. luku "Draco Malfoy makasi silmät kiinni ja selällään luihuisten oleskeluhuoneen mustalla nahkasohvalla.." "Draco Malfoy makasi silmät kiinni selällään (ja pois)

"Blaise kiepahti ympäri yhdeksänkymmentä prosenttia"
käyttäisin mieluummin termiä "astetta" kuin prosenttia

Tukin tänne koska - Tulin

erinlaisia pilailuvälineitä; - erilaisia

tarjooukseenkin tarjoukseenkin

Malfoy oli katsanut oli katsonut

Hännelläkin oli ollut pisamaiset kasvot hänelläkin

Mutta sittenhän iski jalkansa johonkin kovaan sitten hän (väli puuttuu)

6 luku
Hermionen touhotsta huvittuneina. touhotusta huvittuneina
 
7 luku
Ginny oli kalpeni niin, että tunsi muuttuvansa läpikuultavaksi Ginny kalpeni niin (oli pois)

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: Who can forget the happy memories? G/D k-13
« Vastaus #16 : 12.06.2014 20:18:20 »
Kiitos paljon teille kaikille, jotka ovat jaksaneet tätä ficciä kommentoida!
Valitettavasti tämä ficci ei tule jatkumaan, ellen saa jostain takaisin Potter-ficcien kirjoittamis intoani, joka hukkui johonkin Hetalian myötä.
Noh, opinpahan tästä, että kirjoitan ficit aina kokonaan valmiiksi ennen tänne laittamista...