Kirjoittaja Aihe: Without you I fail in every way (H/D, K-11, oneshot, angst/drama)  (Luettu 2020 kertaa)

Chall

  • Loveless
  • ***
  • Viestejä: 49
  • Guardian Angel
Title: Without you I fail in every way
Author: Chall
Beta: Bloody Princess
Rating: K-11
Pairing: Draco/Harry
Genre: Slash, angst/drama, oneshot
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Rowlingille
Summary: Emme me loppujen lopuksi niin kovin erilaisia ole.
A/N: Idea ficciin tuli aivan yllättäen, kun neljättä päivää katselin/kuuntelin erästä aivan mahtavaa cosplay-videota, nimeltään Love to Hate You. Osa juonesta on videosta, joten kunnia ficistä kuuluu myös heille. <2
Tämä on ensimmäinen kirjoittamani H/D-ficci, enkä oikein edes osaa kuvitella elokuvien Dracoa ja Harrya tähän... :'D
Alussa olevat sanat ovat Dead by Aprilin kappaleesta A Promise.


Without you I fail in every way

You only saw the dark side of me
Bring me back to my reality
I have lost my belief

I have lost the will to fly
With broken wings I can't even try
I have lost my belief

Without you I fail in every way
Picture a world for me where I can stay
Without you I break in every way
Imagine a place for us where you and I stay

-----

Kun me tapasimme ensimmäistä kertaa, halusin olla ystäväsi. En tiennyt sinusta mitään, ja loppujen lopuksi en olisi edes välittänyt menneisyydestäsi, kuuluisuudestasi.
Mutta kun näkyvästi asetuit minua vastaan, meistä tuli vihollisia.
Aluksi tukahdutin helposti kaikki poikkiteloiset tunteet ja ajatukset. Vihasin sinua pikemminkin vain vihaamisen takia.
Luulit olevasi niin parempi kuin minä, kaikessa niin oikeassa.
Vihasta tuli vain rutiini, eikä siitä monen vuoden jälkeen niin vain pääsisi eroon.

Viimein, kuudennen kouluvuoden aikana, aloin huomaamaan, ettei kaikki ollutkaan niin kuin piti. Aloin epäilemään kaikkea, itseänikin.
Mistä sait sen kaiken itsevarmuuden, että edelleen seisoit vakaasti uskomuksiesi takana? Eikö luottamuksesi muka ollut horjunut näiden vuosien aikana?
En tiennyt, mitä tehdä, mihin mennä, kuinka selviytyä siitä kaikesta.
Oliko olemassa hyvää ja pahaa, missä meni niiden raja? Ja kummalla puolella minä todellisuudessa olin?
Sinä tavallaan osoitit minulle, että ehkä se olinkin minä, joka oli ollut väärässä. Jonka piti muuttua, jonka piti ensimmäisenä sammuttaa se viha, joka meitä oli ympäröinyt.
Löytäisinkö silloin itseni?

***

Talvi on tuonut jälleen pimeyden maahan. Kylmä viima puhaltaa Tylypahkan pihamailla, se tunkeutuu jokaisen ulkonaliikkujan luihin ja ytimiin asti. Kuitenkaan se ei estä Tylyahon vierailua.
Tarvon pienessä lumihangessa eteenpäin, yksinäni, ajatuksiini uponneena.
En ole varuillani, joten ennen kuin ehdin ollenkaan reagoimaan, loitsu iskeytyy kipeästi selkääni, ja mätkähdän kylmään hankeen. Nopea palautus takaisin maanpinnalle.
Syy on tietenkin sinun, ja kahden ystäväsi. Ehkä loitsu oli vahinko, ehkä ei.
Sillä ei ole väliä. Ei tee mieli tapella, ei siinä ole ollut järkeä alun perinkään.
Katoan hiljaisuuden vallitessa näköpiiristäsi.

***

Pimeän piirtoa poltti.
Vaikka se oli loistanut vasemmassa käsivarressani jo hyvän aikaa, ei kipu ollut helpottanut. Kunpa vain voisin tehdä jotain, jotta se häviäisi.
Joskus tekisi mieli jättää tämä epävarmuus taakseen, ja vain luovuttaa. Mutta luovuttaa minkä suhteen? Puhtaamman itsetunnon, vastaan taistelemisen,
vai koko elämän?

“Tiedän, mitä olet tehnyt, Malfoy.”
Ääni on syyttävä, ja se saa minut nopeasti raivon valtaan.
Kaikki patoutuneet tunteet, pelko, viha, turhautuminen, ne sokaisevat mieleni.
Käännyn nopeasti, taikasauva jo valmiiksi kädessäni.
Kyllä, minäkin tiedän, mitä olen tehnyt. Täytyykö siitä koko ajan muistuttaa?
Nopea, sanaton loitsu välähtää, mutta viime tipassa onnistut väistämään sen.
Seuraavaksi joudun itse heittäytymään pois loitsun tieltä.
Nopeasti sitä taas huomaa seisovansa keskellä taistelua. Miten kaikki tuntuu aina päätyvän tähän?

Kirouksia ja manauksia, välkettä, korvia särkeviä pamahduksia.
Ja seuraavaksi huomaan makaavani kylmällä lattialla, hävinneenä. Rintaan sattuu, koko kehoon. Ei voimia liikkua, hengittäminenkin tekee kipeää.
Kumarrut ylleni, selvästi pelästyneenä teostasi. Näen sen, että sinun tekee mieli paeta.
Tarraan hädissäni käteesi, estän sinua lähtemästä.
Anteeksi.
Sen haluaisin sinulle sanoa.
Samassa sinut tönäistään pois tieltä, ja tuo sama henkilö alkaa parantaa haavojani. Vaikka todellisuudessa hän ei pysty korjaamaan kuin vain näkyvät viillot.
Kipeimmät haavat, ne henkiset, ovat liian syvällä.

***

Huomaamattasi imin sinusta voimaa, tarrauduin sinun itsevarmuuteesi ja yritin pysytellä pinnalla.
Kun kuukaudet kuluivat, olin samaan aikaan jälleen varma siitä, että olin kulkemassa oikeaan suuntaan, mutta epävarma, olisinko tarpeeksi vahva. Olisiko minusta korjaamaan virheitäni?
Minä tarvitsin sinua yhä enemmän, todellisemmin.
Olin jo nyt paljosta velkaa sinulle, mutta voisitko vielä tehdä palveluksen?
Voisitko antaa minulle varmuuden, etten jälleen kerran olisi väärässä? Voisinko minä mitenkään enää saada sinulta hyväksynnän?
Jos nyt ojentaisin käteni, niin kuin silloin, tarttuisitko sinä siihen?

***

Huispauskenttä siintää alapuolellani. Katsomot ovat täynnä ihailevia kasvoja. He kaikki ovat tulleet katsomaan tärkeää peliä.
Nojaudun eteenpäin luudallani, suuntaan sen kärjen kohti maata. Huumaava syöksylasku kohti nurmikenttää.
Onneksi on vielä jotain, mistä pystyn nauttimaan.
Vaikka jotkut ehkä luulevatkin, että ilmoittauduin joukkueeseen vain egoni takia, jotta kaikki näkisivät minut, he ovat väärässä.
Olen aina pitänyt huispauksesta. Toisinaan se vain saa olon tuntumaan uskomattoman kevyeltä, kun painovoima ei enää vastusta.

Yhtäkkiä kaikki kääntyy taas päälaelleen.
Luuta pysähtyy kuin äkkiseinään, ja keikahdan sen päältä. Saan kuitenkin toisella kädellä otteen sen kahvasta, ja jään roikkumaan ilmaan, yhä useita metrejä maan yläpuolella.
Vilkaisen ympärilleni. Minne ovat muut pelaajat oikein kadonneet?
Ja katsomoissakin, ihmiset ovat kuin eivät olisi huomanneet mitään.
Ote tuntuu lipeävän.
Eikö kukaan aio auttaa?
Taikasauva on jätettynä koulukaavun taskuun, siitä ei ole apua.
Paniikki yltyy. Ote on melkein irronnut.
Miksei kukaan huomaa?

Ja samassa kuuluu ääni jostain läheltä.
“Draco..?”


Ääni ja varovainen tönäisy saavat minut heräämään.
Hetken hämmästelen, missä oikein olen, kunnes huomaan ne kaikki kirjat ympärilläni.
Hymähdän. Enpä ole aikaisemmin nukahtanut kirjastoon.
Sitten huomioni kiinnittyy vieressäni yhä seisovaan henkilöön.
Käännän katsettani, ja hengähdän pian yllättyneenä, jähmettyen paikoilleni.
“Harry?”
Odotusteni mukaan se ei ollut kukaan opettajista, vaan kaikista ihmisistä juuri sinä.
“Draco, mitä sinä oikein..?”
Muuta en ehdi kuulla, kun paniikinomaisesti ponkaisen seisomaan ja ryntään pois kirjastosta. Kirjat jäävät levälleen.

Mutta sinä seuraatkin minua, pysäytät minut muuten tyhjällä portaikolla, tönäiset seinää vasten.
Pidät olkapäästäni kiinni, etten karkaisi.
Sydämeni tykyttää.
“En tiedä, mitä on tapahtunut. Olet erilainen kuin ennen. Suunnitteletko jotain, vai miksi olet muuttunut?”
Tällä kertaa ääni ei ole syyttävä. Katseesi olet luonut lattiaan.
Mikset katso minuun?
Käteni liukuu hartiallesi. Kosketus ja liike saavat sinut hätkähtämään, kohottamaan katseesi.
Näytät niin epävarmalta, neuvottomalta. Aivan kuin minäkin olen.
Emme me loppujen lopuksi niin kovin erilaisia ole.

Hipaisen leukaasi, nojaudun eteenpäin.
Yrität puolittain perääntyä, mutta minä suutelen sinua.
Lyhyt hetki, ja sitten tönäisy.
Pian olet poissa.

Liian hämmentävää…

***

Päivät kuluivat, viikotkin. Kaikki yhtä merkityksettömiä ja unohdettavissa.
Oli pakko yrittää selvitä, vaikka pimeys olisi kuinka yrittänyt ottaa ylivallan.
Älä alistu, älä luovuta. Pysy vahvana.

En nähnyt sinusta aikoihin kuin vain pelkkiä vilahduksia, ja silloinkin olit aina ystäviesi ympäröimänä.
Mutta pian oletkin taas siinä edessäni, aivan kuin unimaailma olisi sekoittunut todellisuuteen.
Lähestyt päättäväisenä, minä en liikahdakaan.
Ja yhtäkkiä kohotat nyrkkisi ja lyöt.
Horjahdan pari askelta taaksepäin, käsi kohoaa automaattisesti suojelemaan kasvoja, jos vaikka lyönti toistuisi.
“Tuo oli kaikesta, mitä olet ikinä tehnyt”, tokaiset hengästyneenä.
Ja sitten kaikeksi yllätyksekseni astut ne pari ratkaisevaa, meidät erottavaa askelta eteenpäin. Tarraat kaapuni etumukseen ja vedät meidät aivan kiinni toisiimme.
Käteni kiertyvät ympärillesi, kun varovaisesti suutelet minua.

Ei maailma ole valoisa ja onnellinen vieläkään.
Vaikka aurinko paistaisikin päivällä, kujat ovat silti jatkuvasti pimeyden alla. Eikä se siitä miksikään muutu, vaikka yrittäisimmekin siihen vaikuttaa.
Mutta me olemme kuitenkin saaneet pienen ja hennon toivon liekin syttymään.
Se hieman valaisee meitä elämän matkalla.


B/N: Aww. Periaatteessa H/D on yksi miun inhokkiparituksista, mutta tässä ficissä se ei ollutkaan sitä. Pidin siitä että juoni pohjautui Love to Hate You -videoon, tuoden sen tarinaa omalla tavallaan selkeämmäksi ja tietyllä tavalla myös kunnioittaen videota. Hahmot olivat hämmästyttävän IC-materiaalia, kun ottaa huomioon kyseisen parituksen niinkutsutun epärealistisuuden. Oli mielenkiintoista seurata tarinaa kerrankin Dracon näkökulmasta, se avasi paljon uusia ovia. Kertakaikkiaan taitavasti kirjoitettua tekstiä, toit esiin hienoja ajatuksia ja näkökulmia, jollaisia en ole tullut ennen ajatelleeksikaan.
Eli kaikin puolin mieluinen lukukokemus, hienoa. :3
« Viimeksi muokattu: 28.05.2015 00:37:42 kirjoittanut nami »
Du wirst für mich immer Heilig sein... <2

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Hieno!! Ei uskoisi ekaksi H/D-ficiksi :)

Tosi kivaa kun tässä on selitelty kaikki niin hyvin, näinhän sen kuuluu mennä. Myös se, että nimenomaan Draco oli se joka myönsi virheensä ja vieläpä Harrylle, teki tästä niin upean. Kerrassaan ihana <3<3
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Fírinne

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 231
Tykkäsin ihan älyttömän paljon! Kuvailu oli ihanaa ja sanavalinnat oli myös aika täydellisiä. Juoni meni niin ihanan kepeästi eteenpäin ja Dracon tunteiden kuvailu oli liikuttavaa. Sanon samaa tässä välissä kuin Otaku, että ei uskoisi ensimmäiseksi ficiksi! Toivottavasti jatkat kirjoittamista, koska tämä oli oikeasti todella hyvä!

Hahmot oli niin hyvin mietitty eikä lähdetty liioittelemaan, vaan pidettiin kiinni siitä minkälaiseksi Rowling ovat ne kirjoittaneet ja elokuvat näyttäneet. Dracon tuska oli hyvin kuvattu ja edettiin lähes samanlailla kuin kirjoissakin juoni meni, ja se oli hyvä juttu. Ainut asia mitä ei kirjoissa sanottu oli juuri tuo pimeän piirto Dracolla ja yleensä se on minua jäänyt ärsyttämään, että miksi sitä laitetaan lähes aina (ja syyttä suotta) näissä ficeissäkin, mutta tässä se ei edes minua häirinnyt olenkaan. Ehkä sen takia, että tässä se kuvastaa kuinka paha Dracolla on oikeasti olla.
Myös se oli mielenkiintoista, että Harryllahan oli melkein jokin pakkomielle Dracosta kirjoissa ja mielestäni se tuli myös tässäkin ficissä hyvin esille ja täydensi tämän, ettei käynyt niin, että Harry olisi vain pompannut surullisen Dracon kaulaan, vaan taisteli ensin tätä vastaan.

Ihana ficcisi oli siis ja toivottavasti oikeasti kirjoitat lisää tälläisiä!

-Mara kiittää
« Viimeksi muokattu: 08.03.2015 19:02:58 kirjoittanut Mara »
You can run but you can’t hide
Time won’t help you
Cause karma has no deadline

Bring Me The Horizon - True Friends