Salaa vain, K-11

[Gelmir]

Title: Salaa vain
Author: Gelmir
Rating: K-11
Pairing: James/Sirius, yksipuolinen Remus/Sirius sekä hitusen James/Lilyä
Genre: Angst, Romance
Disclaimer: Kaikki kuuluu Rowlingille, minä vain leikin ilman rahallista korvausta.
Summary: Remuksella ei ollut tapana kadehtia, mutta joskus hänkin joutui kateuden valtaan.

A/N: Järkytin itseäni ja kirjoitin jotain mihin sisältyy Remus/Siriusta, vaikka sitten edes yksipuolisena (J/S-shipperi täällä hei). Ja pahoittelen, olen edelleen huono näiden ikärajojen kanssa että kertokaa jos olen hakoteillä.
Enjoy anyway.

Salaa vain

Remus Lupin ei ollut kateuteen tai mustasukkaisuuteen taipuvainen ihminen. Kaksi hänen parhaista ystävistään oli suosittuja huispaussankareita ja naistenmiehiä, mutta hän ei kadehtinut heitä sen takia. Remus piti enemmän hiljaisuudesta ja rauhasta ja jätti mielihyvin remuamisen Jamesille ja Siriukselle. Hän ei kadehtinut Peteriäkään, tosin Remuksen oli myönnettävä että harva muutenkaan kadehti Peteriä, jos ei laskettu sitä seikkaa että poika kuului Jamesin ja Siriuksen pikku jengin sisäpiiriin.

Remus oli vuosien aikana oppinut jopa hyväksymään susipuolensa eikä hän enää kovin usein maannut masentuneena sängyssään täysikuun lähestyessä ja toivonut olevansa tavallinen ihminen. Ihmissuteus oli osa häntä eikä Remus pääsisi siitä murehtimalla eroon. Hän oli ollut Dumbledorelle kiitollinen päästessään Tylypahkaan ja myöhemmin hän oli ollut ystävilleen kiitollinen siitä, etteivät nämä hylänneet häntä vaan sen sijaan auttoivat häntä enemmän kuin Remus olisi ikinä uskonut mahdolliseksi. Kaiken kaikkiaan hänellä oli asiat paljon paremmin kuin monilla muilla kaltaisillaan, ja Remus oli siitä onnellinen.

Oli kuitenkin jotain mitä Remus kadehti.

He olivat molemmat mustatukkaisia, hoikkia, sopusuhtaisia ja huispauksen ansiosta mukavan lihaksikkaita. He olivat älykkäitä, sanavalmiita, huumorintajuisia ja lahjakkaita velhoja, jotka eivät piitanneet liikaa säännöistä ja joilla oli itsevarmuutta jopa liiallisuuksiin asti.  Kummaltakin löytyi myös tarvittava annos rohkeutta ja seikkailunhalua, kuten kunnon rohkelikoilta kuuluukin löytyä.

Ihmiset tapasivat sanoa, että he olisivat voineet olla veljeksiä, jopa kaksosia. Mutta Remuksen mielestä kuka tahansa, joka katsoi heidän kasvojaan, saattoi nähdä etteivät he olleet sukua ja kuka vain joka vietti tarpeeksi kauan aikaa heidän kanssaan saattoi huomata kuinka erilaisia he pohjimmiltaan olivat. Ja mikä tärkeintä, vaikkei Remuksella ollut veljeä, hän tiesi etteivät James ja Sirius käyttäytyneet kuin veljekset.

Jamesin tukka oli niin sotkuinen että se näytti yhtenään harakanpesältä, hänellä oli suklaanruskeat silmät ja silmälasit. Hänen leukansa oli kulmikkaampi, kasvot jämäkämmät ja vartensa jykevämpi kuin Siriuksella. Hän oli jääräpäinen, seisoi aina sanojensa takana ja piti periaatteistaan ja mielipiteistään kiinni joskus jopa tyhmyyteen asti. James oli avoin hölösuu joka ei pystynyt pitämään salaisuuksia itsellään turhan kauaa, mutta siitä huolimatta hänen ystävänsä luottivat häneen kuin kallioon.

Siriuksen hiukset olivat luonnostaan huolettoman tyylikkäät, silmät harmaat ja vakavat ja hienopiirteisistä kasvoista paistoi Mustan suvun aristokraattinen olemus, niin paljon kuin Sirius sukuaan vihasikin. Sirius oli aina ollut Jamesia sirompi ja pitempi, synkempi ja holtittomampi. Sirius oli harmaata aluetta: hänelle totuudet olivat veteen piirretty viiva ja periaatteet rikottavissa. Hän ei huudellut ajatuksiaan ja mielipiteitään maailmalle kuten James vaan varjeli omia ja muiden salaisuuksia tarkoin. Sirius oli salaisuus ja mysteeri itsessään, ja hän oli lumonnut Remuksen ensi hetkistä alkaen.

Oli kuitenkin yksi periaate mistä James ei pitänyt kiinni, jälleen yksi sääntö jota Sirius rikkoi ja se yksi asia minkä takia Remus kadehti Jamesia. Remus ei yksinkertaisesti käsittänyt miten muut saattoivat olla niin sokeita, etteivät nähneet sitä kaikkea. Hän itse näki totuuden kirjoitettuna räikeästi heidän kasvoilleen. Ehkä se johtui rakkaudesta: Remus oli rakastanut Siriusta niin kauan kuin saattoi muistaa. Hän katseli Siriusta, uneksi Siriuksesta ja nautti saadessaan olla hetken kahden kesken tämän kanssa. Sirius oli niin erilainen kuin hän itse, kaunis ja kiehtova, eikä Remus ollut koskaan pystynyt vastustamaan häntä. Pojassa oli yllättäviä varjoja ja syvyyksiä, ja Remus mietti joskus paljastiko Sirius itsestään kaikkea edes Jamesille. Remus toivoi itsekkäästi, ettei. Hän olisi halunnut olla se, jolle Sirius paljasti synkimmät salaisuutensa ja villeimmät haaveensa, mutta Sirius ei ollut koskaan ollut hänen.

Sen saattoi huomata Jamesin ojentaessa Siriukselle aamupalalla marmeladia, kun heidän sormensa hipaisivat tahattomasti ja he vaihtoivat katseita joiden merkitystä kukaan muu ei ymmärtänyt. Tai silloin kun Sirius onnitteli Jamesia loistavasta siepin nappaamisesta ja halasi toista hieman liian pitkään. Kun he istuivat oleskeluhuoneessa kylki kyljessä, reidet painautuneena toisiaan vasten vaikka sohvalla olisi ollut runsaasti tyhjää tilaa. Kun he katosivat tuntikausiksi omille teilleen niin että Lily huolestui ja alkoi kysellä oliko kukaan nähnyt hänen poikaystäväänsä. Tai, samalla tavalla kuin Remus oli saanut vihdoin vahvistuksen epäilyksilleen, silloin kun he suutelivat nälkäisesti tyhjässä käytävässä oppituntien välillä luullen, ettei kukaan ollut näkemässä.

Kun Remus oli sinä päivänä katsonut Siriusta Jamesin vahvat käsivarret ympärillään, huulet toisen pojan huulilla, hän oli tuntenut kuinka kateus salakavalasti otti hänet pitkien sormiensa pihtimäiseen otteeseen ja kiemurteli hänen sisälleen. Remuksen sydäntä särki, niin paljon hän olisi halunnut olla siinä Jamesin paikalla, upottaa sormensa Siriuksen hiuksiin, hukuttaa huulet suudelmiin ja sivellä lihaksikasta selkää.

Remuksen rakkaudella ei kuitenkaan ollut merkitystä. James ja Sirius olivat aina olleet parhaita ystävyksiä ja jossain vaiheessa heidän rakkautensa oli lakannut olemasta pelkästään platonista. Remus oli aina rakastanut Siriusta omalla tavallaan, silloinkin kun hän oli ollut liian nuori ymmärtämään tunteitaan.  Mutta mitä ikinä hän olikaan sanonut tai tehnyt, Sirius oli aina rakastanut Jamesia enemmän. Remus tiesi, ettei Sirius ollut eikä tulisi koskaan olemaankaan hänen. Sirius oli aina kuulunut Jamesille tavalla tai toisella.

Kun James ja Lily menisivät jonakin päivänä naimisiin, sillä Remus oli varma että niin tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin, hän olisi paikalla korjaamassa sen mitä Siriuksesta olisi jäljellä. Hän tiesi, että Sirius jäisi nuolemaan haavojaan jotka eivät koskaan paranisi, muistelisi Jamesin käsien tuntua ihollaan ja tuudittautuisi valheelliseen toiveikkuuteen että jonakin päivänä James olisi jälleen hänen. Remus oli valmis olemaan silloin hänen vierellään, lohduttamassa hiljaa ja rohkaisemassa jatkamaan elämää eteenpäin käsittäen ettei Sirius kuitenkaan koskaan tekisi niin. Siitä huolimatta Remus tekisi sen pyyteettömästi ystävänsä vuoksi tietäen samalla, että mitä ikinä tapahtuisikaan, Sirius ei milloinkaan suuntaisi rakkauttaan häneen, sillä James oli ainoa jota Sirius oli koskaan rakastanut.

[Sädekehä]

Wau. Tämä oli taas oikea J/S-shipperin unelma; tosi kaunis ja intensiivinen kuvaus poikien suhteesta yhdistettynä uskottavasti canoniin sekä Remukseen, josta on ainakin mulle tullut hyvin tiivis osa kyseistä paritusta. Ja erityisesti toimiva osa se on juuri näin, kun kertojana on Remus, sillä jostain syystä hän tuntuu näkevän parhaiten ystäviensä lävitse; kaikki salaiset, kiihkeät suudelmat ja sormenpäiden kosketukset aamupalapöydässä. Ahh, Remus on vaan niin viisas tarkkailija. (:

Minäkin voin vapaasti ilmoittaa vihaavani Remus/Siriusta yli kaiken, mutta yksipuolisena se on luonnollinen ja tuo oman lisämausteen ficciin. Musta toteutit tuon Remuksen kateuden ja myös pienoisen katkeruuden hyvin, ja toit hänet hienosti mukaan tähän tekstiin. Pidin myös Peterin maininnasta, ja siitä, miten Lily tuotiin mukaan ohimennen, ja miten loppua ei lyöty lukkoon, vaikka hyvin selkeästi annettiinkin ymmärtää, että tulisi vielä päivä, jolloin James särkisi Siriuksen sydämen, eikä silti tulisi Remuksen vuoroa, koska James on Siriuksen, eikä mikään voi muuttaa sitä. AH! Mä niin rakastan J/Sää juurikin näiden elementtien takia, ja sä pyörittelit niitä kyllä tässä oikeinvakuuttavasti ilman suuria kliseitä.

Ja voi että, miten ihanasti kuvailit Jamesia ja Siriusta sekä heidän erojaan! Kaksi todella tehokasta kappaletta, jotka vielä antoivat niin aidon kuvan noista kahdesta, että nostan hattua! Ihana.

Kirjoitat muutenkin oikein ihanasti, yksinkertaisen kauniisti ja selkeästi. Todella helppolukuista tekstiä ja muutenkin tässä oli kaikki kohdallaan. Anteeksi, olen pahasti ruosteessa, mitä kommentoimiseen tulee, mutta tykkäsin tästä todella ja haluan lainata muutaman kohdan, jotka tekivät oikein suuren vaikutuksen!

Sirius oli aina ollut Jamesia sirompi ja pitempi, synkempi ja holtittomampi. Sirius oli harmaata aluetta: hänelle totuudet olivat veteen piirretty viiva ja periaatteet rikottavissa. Hän ei huudellut ajatuksiaan ja mielipiteitään maailmalle kuten James vaan varjeli omia ja muiden salaisuuksia tarkoin. Sirius oli salaisuus ja mysteeri itsessään, ja hän oli lumonnut Remuksen ensi hetkistä alkaen.

Todella vahva ja uskomattoman loistava kuvaus Siriuksesta! Aww, ja Remusta käy kyllä sääliksi; viimeinen lause on niin täynnä tunnetta. Upeaa kyllä.

Oli kuitenkin yksi periaate mistä James ei pitänyt kiinni, jälleen yksi sääntö jota Sirius rikkoi ja se yksi asia minkä takia Remus kadehti Jamesia.

Niinpä niin, hyvin J/Smäistä!

Tai silloin kun Sirius onnitteli Jamesia loistavasta siepin nappaamisesta ja halasi toista hieman liian pitkään. Kun he istuivat oleskeluhuoneessa kylki kyljessä, reidet painautuneena toisiaan vasten vaikka sohvalla olisi ollut runsaasti tyhjää tilaa.

Taas näitä J/S:n hienouksia; erityisesti rakastuin liian pitkään halaukseen. <3

Ja koko viimeinen kappale lopetuksineen kaikkineen oli todella musertavan hyvä. Viimeinen lause sinetöi hienosti tämän ficin ja koko J/S:n oleellisuuden. Ah, todella hyvä ficci, yksi parhaimmista, mitä olen hetkeen lukenut. Tällaisia ihanuuksia lisää, kiitos!

[Carolynne]

Olipa tämä upea ficci, ihanaa että onnistuin bongaamaan sen kommenttikampanjasta! Tämä ansaitsisi tosi monta kommenttia lisääkin, sillä minusta tämä on todella hyvä tyyppiesimerkki toimivasta Sirius/Jamesista, joka koskettaa.

Myös minä olen ehdoton J/S-shipperi ja minusta Sirius/Remus on yleensä ainoastaan epäuskottavaa, mutta tällaisena yksipuolisena se voi vielä toimiakin, kun en toisaalta osaa nähdä Remusta kauhean rakastuneena Tonksiin tai keneenkään muuhunkaan. Tykkäsin siitä, kuinka Remus jättäytyi tässä taka-alalle, ei edes yrittänyt pyrkiä Jamesin ja Siriuksen väliin, koska ymmärsi sen turhaksi, vaan kivustaan huolimatta jäi odottamaan sitä, että saisi olla ainakin olkapää Siriukselle. Remus oli siis ainakin mulle tosi IC, musta on aina ollut luonnollista, että kelmejä on vähän niin kuin kahden kerroksen väkeä: on James ja Sirius, aina, ja sen jälkeen vasta muut, jotka kyllä saattavat nähdä paljonkin, mutta eivät koskaan pääse siitä kaikesta osalliseksi, koska James ja Sirius eivät halua muita kuin toisensa.

Sirius/Jamesia kirjoitetaan (onneksi) melko paljon, mutta olit onnistunut pitämään tämän tuoreena tuomalla mukaan kolmannen henkilön näkökulman. Tää paritus on siitä jännä, että perusjuoni kulkee usein melko samalla tavalla kohti vääjäämätöntä angstiloppua, mutta että jokainen teksti on silti koskettava, joka kerta toivoo, että tällä kertaa kävisi toisin. Olit siis kuvannut Jamesin ja Siriuksen suhteen erinomaisesti. Se on ikuista ja traagista ♥

Minusta kuvailusi Jamesista ja Siriuksesta olivat todella toimivia, osuvia ja kauniita. Harvoin saa lukea noin tarkasti mietittyjä ja kauniisti ilmaistuja ajatuksia, yleensä tyydytään vain pariin lauseeseen, jotka on kuultu jo tuhanteen kertaan. Mutta nyt lukija sai kuvan siitä, että sinä todella tunsit hahmosi ja rakastit niitä, ja samalla onnistuit saamaan myös minut rakastumaan hahmoihin yhä enemmän. Oli myös harvinaista, että pidin tässä Remuksestakin niin paljon, että säälin häntä ja jo melkein toivoin, että Sirius saattaisi joskus rakastaa häntä takaisin (ja se on jo lähes ihme multa, todella hyvin kirjoitettu ficci siis!).

Hän tiesi, että Sirius jäisi nuolemaan haavojaan jotka eivät koskaan paranisi, muistelisi Jamesin käsien tuntua ihollaan ja tuudittautuisi valheelliseen toiveikkuuteen että jonakin päivänä James olisi jälleen hänen. Remus oli valmis olemaan silloin hänen vierellään, lohduttamassa hiljaa ja rohkaisemassa jatkamaan elämää eteenpäin käsittäen ettei Sirius kuitenkaan koskaan tekisi niin.

Voi Sirius ♥ Tää on mun fanonin hahmon ydin: se, että se ei koskaan voi unohtaa Jamesia, ei koskaan lakata rakastamasta. Muutenkin lopetus oli tyylikäs ja hieno. Ylipäätään tässä oli tosi monta kohtaa, jotka olisin halunnut quotata, erityisesti nuo kohdat, joissa kuvailit hahmoja, mutta taidan vain tyytyä sanomaan, että pidin tästä ficistä kovasti ♥ Kiitos!

[Gelmir]

Sädekehä,kiitos ihanasta kommentista! Tykkään itsekin ficeissä Remuksen tarkkailijaluonteesta, Remus on vaan sillä tavalla viisas niin kuin sanoit. Hyvä jos ei kovin kliseinen ollut!

Carolynne,  olen otettu kommentistasi. J/S on tosiaankin usein juoneltaan melko samanlaista mutta kiva jos tämä teksti oli kuitenkin mielestäsi tuore ja jos vielä sain sinut rakastumaan näihin hahmoihin enemmän. Kiitos!

[Tundra]

Miten suloinen ficci, vaikka Remusta kävikin kovasti sääliksi! En jotenkin yhtään tiedä, miten kommentoisin tätä, mutta koska yritän kommentoida kaikkeen, mitä luen (täytyy myöntää, että aina se ei onnistu, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin), pitää kai nytkin yrittää saada ajatuksiani kasaan ja jonkinlaiseen luettavaan muotoon. Mutta hei, jos jatkosta ei saa mitään selkoa, niin ilmoitan, että tulin, luin ja pidin!

Tässä oli ehkä parhaat hahmokuvaukset kelmeistä pitkään aikaan. Remus on kaikessa syrjäänvetäytyväisyydessään ja hiljaisen, yksipuolisen rakkautensa kanssa juuri sellainen kuin kuvittelisinkin Remuksen olevan, James ja Sirius on kuvailtu niin luonteiltaan kuin ulkonäöiltään täsmälleen sellaisiksi kuin olen pojat itse mieltänyt. Oli kiva, että ensin J&S esiteltiin muiden näkökulmasta, kerrottiin miten samankaltaisina pojat nähdään, ja sen jälkeen poikia vuosia aitiopaikalta seurannut Remus käy itse läpi eroavaisuudet. Niin poikien luonne- kuin ulkonäkökuvaukset olivat kyllä harvinaisen osuvia ja kauniisti muotoiltuja.

Tykkäsin myös siitä, miten kaksikon suhteen todellinen laatu oli jäänyt huomaamatta kaikilta muilta paitsi Remukselta, ja sitten poikaparka sai itse riutua rakkaudessaan ja olla ainoa, joka tiesi totuuden. Olihan noi sormien tahattomat koskettamiset aamiaspöydässä jne. melko kliseisiä, mutta hei, kliseitä ei syntyisi, jos ne eivät olisi hyviä! Sopivat mun mielestä tähän fikkiin. Ja jotenkin se, miten tässä tuotiin esille myös Lily ja se, miten tyttö oli viattoman tiedoton poikaystävänsä erikoisista väleistä tämän parhaaseen ystävään, lisäsi kiinnostavuutta ja teki Siriuksen ja Jamesin suhteesta jotenkin vieläkin uskottavamman.

Mä olen aina ollut enemmän S/R-shipperi, mutta täytyy myöntää, että kyllä taitavan kirjoittajan käsissä S/J toimii jopa paremmin. Kiitos!

[Gelmir]

Lady Krum, oijoi, kiitos paljon! Tykkään itse lukea parituksista jonkun ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta, ja Remus on J/S:ssä niin sopiva tuohon tarkkailijan asemaan. Kliseistä on kyllä joskus vaikea päästä eroon.