Kirjoittaja Aihe: Kosketus hengityksen kaltainen | K11  (Luettu 2369 kertaa)

Tiamond

  • Vieras
Kosketus hengityksen kaltainen | K11
« : 26.11.2010 10:40:51 »
Title: Kosketus hengityksen kaltainen
Author: Tiamond
Rating: K11
Genre: Angst, romance, slash
Pairing: Selviää ;)

A/N: Osallistuu slash10-haasteeseen.

Kosketus hengityksen kaltainen

- Sirius, älä mene, pyysin ja katsoin miestä, joka ennen oli ollut niin komea ja elämäniloinen.
- Tiedät etten voi muuta, Sirius vastasi.
- Tiedän että tämä ei ole ainoa vaihtoehto, perustelin jo tuhannennen kerran.
- On se.
- Antaisit minun auttaa, rukoilin.
- En aio uhrata sinua mistään hinnasta, Sirius vastasi vihaisesti.
- Antaisit sitten Dumbledoren auttaa! Tai Vauhkomielen, kenen tahansa muun jos se en voi olla minä! huusin. – Kuka tahansa killasta olisi valmis…
- En voi ottaa sellaista omalletunnolleni, Sirius vastasi huokaisten.
- He voisivat onnistua, ääneni värisi jo uhkaavasti.
- Tai sitten he eivät onnistuisi ja minä joutuisin elämään sen tiedon kanssa, että he ovat kuolleet minun takiani, Sirius sanoi. – Olen pahoillani tästä kaikesta.
- Miten voit kuolla tietäen, että mikään ei satuta minua enempää? kysyin ja näin kyyneleet Siriuksen silmissä. – Miten voit jättää minut tänne yksin?
- En voi uhrata viattomia puolestani, Sirius kiersi kysymykseni.
- Enkö minä ole viaton?
- Viattomin kaikista. En anna itselleni koskaan anteeksi sitä, että sain sinut rakastumaan itseeni.
- Sitäkö? Sitäkö et anna itsellesi anteeksi?! Minä luulin, että anteeksiantamatonta on se, että aiot tappaa itsesi ja antaa minun riutua mentyäsi! karjuin kaikella sillä äänellä mikä minussa enää oli jäljellä. – Sinä olet pelkuri, Sirius!
- Sinun on luvattava, että pidät itsestäsi huolta, Sirius vaati kuin ei olisi kuullutkaan minua.
- Minun ei tarvitse luvata sinulle enää mitään.
- Jos olet sitä mieltä.
- En voi menettää sinua, en vain voi, en jaksanut pyyhkiä kyyneleitä poskiltani, ei niillä ollut väliä.
- Tule tänne, Sirius veti minut syliinsä.
- En selviäisi siitä.
- Sinä selviät mistä tahansa, Sirius sanoi ja silitti hiuksiani.
- Entä jos haluan tulla kanssasi?
- Älä edes harkitse! Sirius huudahti, irrottautui halauksesta ja tarrasi kiinni ranteistani. – Sinulla on koko elämä edessäsi.
- Niin sinullakin, kuiskasin ja painoin pääni.
- Minä olen parhaat päiväni nähnyt, Sirius sanoi. – Lupaa ettet tee mitään tyhmää.
- Minä en lupaa sinulle mitään, sanoin uhmakkaasti ja nostin katseeni.

Nyt toivon, että olisin luvannut. Että olisin helpottanut hänen taakkaansa edes vähän. Kaiken mitä hän teki, hän teki minun vuokseni. Minun olisi pitänyt olla kiitollinen. Kiitollinen en tosin ole vieläkään. Tuska on liian suuri näinkin monen vuoden jälkeen. Mutta minä en lähtenyt hänen mukaansa, toivon vain että olisin sanonut hänelle jääväni. Sillä jo silloin tiesin, etten koskaan pystyisi riistämään henkeä itseltäni. Sirius oli meistä se rohkea. Minä jäin tänne ja elin, vaikkei se siltä juuri tuntunut. Suurimman osan ajasta olin kuin jossain elämän ja kuoleman rajalla. Toivoin kuolemaa, mutten uskaltanut tehdä mitään edistääkseni sitä. Lopulta, hyvin pitkän ajan jälkeen, palasin takaisin elämään. Perheeni ja ystäväni auttoivat minua mielettömästi, ilman heitä vaeltaisin yhä siinä sakeassa sumussa, jossa ei kuule eikä näe, ei tunne eikä välitä.
Nykyään osaan jo arvostaa elämää ja jopa nauttia siitä hetkittäin. Osaan hymyillä muistellessani Siriuksen veikeää, ilkikurista hymyä ja hänen hellää ääntään kun hän herätti minut aamuisin. Edelleen sydäntäni raastaa totuus siitä, että hän ei enää milloinkaan juokse luokseni kädet ojennettuina, valmiina halaamaan. Mutta jossain syvällä alitajunnassani on alkanut kyteä toivo. Toivo siitä, että jossain, joskus, voisin vielä kohdata hänet ja kertoa, miten paljon olen kaivannut. Ja miten paljon häntä rakastin.

Olen todella pahoillani kaikesta. Toivon, että jonain päivänä voit ymmärtää tarkoitukseni ja haluni pelastaa sinut. Tekoni voi tuntua sinusta todella itsekkäältä, mutta itsekästä olisi jäädä tänne ja vaarantaa tulevaisuutesi.
Olen pahoillani myös siitä, etten herättänyt sinua sekä siitä, että vain minä tulen muistamaan viimeisen suudelmamme. Mutta muuten en olisi koskaan päässyt lähtemään.

Rakastan sinua, Bill
ikuisesti
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 21:23:23 kirjoittanut nami »