Title: Muisto vain
Author: Penber
Genre: Darkfic, angst, deathfic
Raiting: k11
Disclaimer: Kiitos Row-tädille, hänelle kaikki kunnia ja muu, minä vain lainailen! (:
Summary: Sevvie angstaa ):
A/N: Osallistuu siis yhtyeen tuotanto-haasteeseen, bändillä Three Days Grace, jonka uuden levyn "Bully"-biisistä tämä idea lähti. Osallistuu myös Genrehaaste kakkoseen (genrellä darkfic). Idean sain siskoltani, kiitos hänelle! ^^
Severus Kalkaros seisoi hatarana ajatuseulan edessä, vilkuillen sen sisällä olevan aineen pintaa kulmiensa alta. Raskas hengitys täytti hiljaisen kammion, miehen vetäessä ilmaa keuhkoihinsa. Hän vapisi, eikä tiennyt johtuiko tämä kylmästä vaiko jostain muusta. Oli helpompaa ajatella syyn olevan ensimmäiseksi mainittu. Mitä muutakaan se voisi olla? Pelkuruutta kenties?
“Ruikuli, ruikuli, ruikuli!” huusi mustatukkainen poika, tanssien outoa tanssiaan Kalkaroksen muistoissa, irvistäen naamansa mitä oudoimpiin irvistyksiin.
“Lopeta!”
“Ruikuli, ruikuli, ruikuli!” lällätti tämä hassusti keikaroiva olento.
“Lopeta!” Kalkaros huusi, yrittäen tukkia korvia käsillään. Hän valahti maahan, tuntien oksennuksen etovan maun suussaan.
“Severus.. On koston aika. Saat sen, mitä olet aina halunnut.”
Uusi ääni. Muttei kovinkaan. Siinä oli jotain tuttua, joka kutsui lämpimänä luokseen. Kalkaros nosti katseensa, aivan kuin olisi nähnyt tuon puhujan edessään, mutta näin ei ollut. Ääni oli ollut vain kaiku. Muisto pään sisällä. Mies hänen edessään oli ollut kukas muukaan kuin pimeyden lordi Voldemort.
Yö oli ollut kylmä ja myrskyisä. Severus saattoi vieläkin kuulla suurten pisaroiden hakkaavaan kattoa vasten. Hänen omien askeliensa kaiun seinillä, jotka itkivät menetystään. Jamesin makaavaan maassa silmät tyhjyyttään ammottaen. Voldemortin liukuvan hiljaa eteenpäin ja lopulta.
“Severus, älä tee tätä!”
Suloisen Lilyn huudon.
“Severus, minä rukoilen!”
Kaikki tapahtui niin nopeasti. Severus juoksi ulos sateeseen, Voldemortin huutojen säestämänä sekä Lilyn anova katse takaraivoonsa pinttyneenä. Mutta mies juoksi, juoksi niin kovaa, että lopulta jalat pettivät alta. Severus lensi suoraan mutaan, hengitys epätasaisesti pihisten sekä suurten kyynelten valuessa poskille.
Kun Severus havahtui jälleen todellisuuteen, hän vapisi ja itki. Käpertyen huoneen nurkkaan, hän yritti unohtaa. Unohtaa rakastamansa naisen viimeiset huudot.
“Severus, minä rukoilen.”
He wakes huanted
With voices in his head
Nobody know it but today
He won't go unnoticed
He can't forget
Can't forgive
For what they did
He's never been
So hurt but
Today the screaming
Is over
Blame the family
Blame the bully
Blame it on me
Maybe he needed to be wanted
Blame the family
Blame the bully
Blame it on me
Maybe he needed to be wanted
A/N2: :3
