ainze, ihanaa kun jätit kommentin. Tämä sarja on nyt tässä, mutta en lupaa pitää näppejäni kokonaan erossa näistä ;>
Lunalotta, tähän on tultu, ja näin se päättyy.
A/N: Säästän jaarittelut tällä kertaa loppuun. Lukekaa.
154.
100 sanaa
Joret seisoo ovensuussa, häntä ei lasketa sisälle eikä Elvaria ulos. Pian on aika.
”Sinua tuskin edes kaduttaa.”
”Ei vähääkään, pahoittelut.”
”Arvasinhan”, Joret huokaisee, purren sitten huultaan vaikeana. ”Vanhempasi tuskin tulvat, he ovat aika järkyttyneitä… no hyvä on, et kai olettanutkaan.”
Elvar pudistaa päätään, huulilla häilyy epämääräinen virne. Sormia paleltaa, ääni juuttuu karheaan kurkkuun.
”Kiitos että tulit jättämään –”
”Älä. Pyydän”, Joret vilkaisee tähtitaivasta, puhuu hiljaa: ”Se sinun Aalasi sanoi Eilvelle, että seuraava lapsi syntyy terveenä ja vahvana.”
”Sinuna uskoisin sen”, Elvar hymyilee.
”Ei kai tässä muuta voi.”
Joretkin pakottaa hymyn huulilleen, se on molemmille kivuttomampaa kuin kyyneleet. Rumpu alkaa lyödä.
155.
150 sanaa
Elvar saatetaan aukiolle, vahdit harppovat molemmin puolin. Kaikki kolme saapuvat yhtä aikaa, jolloin rummutus lakkaa viimeisen kaiun hajotessa ilmaan. Idunna yrittää hymyillä, hänenkään äitinsä ei ole paikalla. Yrvin seisoo taka-alalla murheellinen ilme kasvoillaan.
”Teidät on tuotu –”
Neuvoston äänenä toimivan harmaaparran puhe katkeaa kesken, kun Mar juoksee aukon ylitse syleilemään Aalaa. Huuto alkaa saman tien, poikaa käsketään palaamaan takaisin. Mar nostaa katseensa kirkkain silmin, ääni helkkyy.
”Sinä teit sen. Äiti ei yski enää.”
Aala luo väsyneille kasvoilleen vapisevan hymyn, Elvar näkee siltäkin etäisyydeltä silmien kostuvan. Hän ihmettelee, miten Aala edes pysyy jaloillaan kaiken jälkeen.
”Hyvä”, Aala kuiskaa pojalle, kun tämä retuutetaan takaisin riviin, Ruvstelin avoimeen syliin. Elvar huomaa Aalan katsovan häntä.
”Rakastan sinua”, nainen sanoo, saaden hälinän yltymään.
Keskellä syytöksiä Aala aloittaa loitsun laulun. Käheä ja värisevä ääni juoksee pitkin Elvarin selkäpiitä, saa ihmiset hiljentymään. Sointi haipuu kuulaaseen ilmaan, sininen valo välähtää. Elvar tietää, ettei juuri mikään ole kuten ennen.
156.
100 sanaa
Yksi poro ja heppoinen reki. Siinä on kaikki, mitä seurue saa turvaksi erämaahan. Kylän jäässä taakse he huokaisevat ja asettuvat levolle, Aala tarvitsee kipeästi unta.
Idunna ei ole ennen ollut ilman kylän suojaa, asutusta on löydettävä pian. Silloin hän saa uuden alun, kodin, perheen. Ehkä se tekee tytölle hyvää. Elvar aikoo rakentaa kodin itselleen ja Aalalle, paikan jossa he voivat opetella elämään yhdessä. Aala ei puhu, mutta hän on läsnä.
Elvar taluttaa poron suon yli, Idunna istuu tavarakuorman päällä katsellen ihastuneena ympärilleen. Ja Aala nauttii siitä, mitä häneltä ei viety pois – Naali juoksee vapautta enemmän kuin koskaan, palatakseen Elvarin luo.
A/N2: Lukaisin näitä läpi ja tajusin järkytyksekseni, että sekä minä että etenkin hahmoni, olemme hieman kasvaneet tämän aikana. Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne, ja kiitos kaikille teillekin, jotka olette lukeneet hiljaa. Olette ihania <3
Voin melkein luvata, että saatte tietoa Aalan ja Elvarin (sekä Idunnan) myöhemmistä vaiheista. Nyt pidän hetken tauon, palatakseni myöhemmin heidän luokseen. Toivottavasti teidänkin :3