1. Osa
Aurinko kurkisti ensimmäistä kertaa sinä päivänä synkän pilviverhon takaa. Valo oli heikko, mutta se sai kuitenkin Tylypahkan oppilaat hyvälle tuulelle, olihan se ainoa valopilkku sinä harmaana maanantaina. Koulu oli alkanut kuukausi sitten, mutta jo tässä vaiheessa seitsemännen luokan oppilaat olivat hukkua läksymäärien alle, sillä edessä oli viimeinen vuosi Tylypahkassa. Sinä päivänä oli satanut aamusta asti, niinkuin kaikkina muinakin lokakuisina päivinä. Nyt sade oli kuitenkin tauonnut ja aurinko oli astunut esiin. Vesipisarat tipahtelivat puiden lehdettömiltä oksilta. Surkeassa kunnossa oleva korppi hyppelehti pihanurmella ruokaa etsien. Se oli koko päivän etsinyt syötävää sateessa ja siltä se myös näytti: upea sulkapeite oli märkä ja likainen kuin tiskirätti. Lopulta se löysi maan pinnalle nousseen pulskan kastemadon ja se lähti tyytyväisenä lentoon saalis mukanaan.
Lily Evans istui kirjastossa ja puursi muodonmuutosten läksyjensä parissa. Jopa hänellä oli stressiä koulun tähden, vaikka olikin luokkansa priimuksia. Tytön punertavat hiukset näyttivät kirjaston himmeässä valaistuksessa kuparinhohtoisilta ja hänen smaragdinvihreät silmänsä meinasivat väkisinkin painua kiinni. Lilyä väsytti, vaikka kello oli vasta viisi iltapäivällä. Lopulta tyttö sai viisisivuisen esseensä valmiiksi. Hän kokosi pergamentit, sulki mustepullon ja sulloi tavarat kirjoja täynnä olevaan laukkuun. Lily katsahti ulos kirjaston ikkunasta. Aurinko oli taas piiloutunut pilvien taakse ja sade ropisi vasten koristeellista ikkunalasia. Tyttö huokaisi hiljaa. Onneksi tämä oli hänen viimeinen vuotensa Tylypahkassa.
Koulun lisäksi Lilylle aiheutti päänvaivaa myös James Potter, joka epätoivoisesti yritti saada Lilyä kanssaan Tylyahoon. Tyttöä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa luihuisille kepposia tekevä huispaaja, joka oli ärsyttävän ylpeä lentotaidoistaan. Lily oli jo monta kertaa ollut vähällä lyödä Potteria kasvoihin, kun tämän olemus oli ollut sietämättömän ärsyttävä. Potter vain oli niin ääliö.
Lily nosti laukun olalleen ja käveli madellen ulos kirjastosta. Samassa kun hän sulki kirjaston oven, James Potter ilmestyi nurkan takaa ystävineen. Tyttö sulki silmänsä ja oli vähällä kääntyä ja palata tunkkaiseen kirjastohuoneeseen. Hän kuitenkin hillitsi itsensä ja lähti kiireisesti kohti portaikkoa.
"Lily!" maailman ärsyttävin ääni huudahti hyväntuulisesti.
"Niin Potter?" Lily kysyi hampaitaan kiristellen. Hän kääntyi hitaasti kannoillaan ja katsoi vihaisesti poikanelikkoon. Potterin vieressä seisoi Sirius Musta, joka oli varmaan koulun söpöin poika ja suurin naistenmies. Siriukselle löytyi menekkiä, eikä hänen todellakaan tarvinnut juosta tyttöjen perässä niinkuin ystävänsä James Potter teki. Tytöt nimittäin juoksivat hänen perässään vapaaehtoisesti, kuin kyseessä olisi ollut suurikin julkkis.
"Ajattelin vain kysäistä..." Potter aloitti yrittäen kuulostaa vitsikkäältä.
"Ei Potter! Minä EN tule kanssasi Tylyahoon!" Lily vastasi ennen kuin toinen ehti sanoa lausettaan loppuun. Hän kääntyi taas lähteäkseen.
Samassa Lilyn päähän pälkähti nokkela ajatus. Hän kääntyi taas ympäri, mutta katsoi tällä kertaa Siriusta, joka näytti sillä hetkellä melko tylsistyneeltä.
"Sirius, tulisitko kanssani Tylyahoon ensi viikonloppuna?" Lily kysyi yllättäen itsensäkkin ja yritti samalla hymyillä valloittavasti.
Sirius meni hämilleen. Lilyssä ei todellakaan ollut mitään vikaa. Hän oli kaunis ja hauskakin, mutta Siriuksella ei ollut tapana tapailla toisten miesten naisia...Mutta toisaalta hän ei ollut koskaan kieltäytynyt treffikutsusta. Sirius vilkaisi apua anovasti Jamesiin, joka oli punainen kuin paloauto. Hän puhkui vihaa.
"Etkö kuullut, Evans esitti sinulle kysymyksen?" James tiuskahti ja loi kiukkuisen katseensa Siriukseen, joka näytti melko avuttomalta, ensimmäistä kertaa, kun kyse oli naisesta.
"Älä sinä Potter puutu tähän!" Lily äyskähti. "Niin Sirius, tuletko?" Lily kysyi vaihtaen samalla sujuvasti kiukkuisen ilmeensä hymyyn.
"Öh...Kai minä sitten tulen", Sirius vastasi ja väläytti Lilylle hurmaavan hymyn, eikä tyttö enää ollenkaan ihmetellyt niitä, jotka juoksivat Siriuksen perässä...
Lily ei voinut sille mitään, mutta hän tunsi miten hän punastui kevyesti.
"Hienoa", Lily sanoi. "Hei sitten Sirius!" Samassa tyttö hävisi portaikkoon.
"Miksi helvetissä sinä suostuit?" James huudahti ja tönäisi Siriuksen rajusti seinää päin.
"Oliko minulla vaihtoehtoja?" Sirius kysyi pelästyen Jamesin murhaavaa olemusta.
"Sinun olisi pitänyt kieltäytyä!" James vastasi.
"Mutta en minä ole koskaan kieltäytynyt menemästä tytön kanssa ulos!" Sirius vastasi hämillään.
"Mutta nyt oli eri tilanne! Tiedät aivan loistavasti, että olen pitänyt Lilystä koko sen ajan kun olen ollut Tylypahkassa!"
"Anna anteeksi Sarvihaara", Sirius sanoi.
"Turha enää on pyydellä anteeksi, kun lupasit jo Lilylle!" sen sanottuaan poika hävisi nurkan taakse.
Sirius pudisti päätään. Rakastuneet ihmiset olivat suuttuessaan todella vihaisia.
Lily saapui oleskeluhuoneeseen sekavassa mielentilassa. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä. Hän menisi koulun parhaimman näköisen pojan kanssa Tylyahoon! Se oli sentään jotain, kun otti huomioon, että Lilyllä oli hyvin vähän kokemusta pojista. Pieni jännitys hiipi Lilyn sisälle, vaikkei hän ollut edes ihastunut Siriukseen. Hän nimittäin pelkäsi, että menisi möhlimään jotain. Lily istuutui sohvalle parhaan ystävänsä Sheilan viereen. Sheila oli samalla luokalla kuin hän. Lilyn tavoin Sheila pärjäsi hyvin koulussa, mutta hän oli jonkin verran ystävätärtään hiljaisempi. Tytöllä oli vaaleat, hartiolle ulottuvat luonnonkiharaiset hiukset ja pieni hyppyrinenä. Sheilan taivaansinisiä silmiä kehystivät soikionmuotoiset silmälasit, sellaiset, joissa on ohut, sininen kehys. Sheila oli oikeastaan aika hauskannäköinen tyttö, varsinkin silloin, kun hän hymyili ja antoi hymykuoppiensa tulla esiin. Hän hymyilikin todella usein, ja oli luonteeltaankin kuin päivänsäde; iloinen ja toiveikas, sellainen joka ei koskaan lannistu tai anna periksi. Tällä hetkellä tyttö ei kuitenkaan hymyillyt, koska hän ahersi läksyjensä parissa. Valkoinen sulkakynä rapisi kermanvaalealla pergamentillä ja tekstiä ilmestyi siihen kuin tyhjästä. Sheilan käsiala oli moitteetonta kaunokirjoitusta, koukeroista, mutta kaunista.
Lily istui hiljaa ystävättärensä vieressä. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa, nostanut jalkansa ylös sohvalle ja kietonut kädet polviensa ympärille. Lily ajatteli Siriusta ja sitä mitä oli mennyt tekemään. Hetken hän oli vähällä mennä perumaan treffikutsu, mutta sitten pieni ääni hänen sisällään kielsi sen. Se ääni vihasi James Potteria, se ääni halusi kiusata poikaa niin, että hän jättäisi Lilyn rauhaan.
Tyttö käänsi katseensa Sheilaan, joka nyt oli lopettanut kirjoittamisen ja piirteli sydämiä paperin reunaan. Lilyä alkoi hymyilyttää ja hän unohti omat murheensa.
"Oletko sinä Sheila ihastunut?" Lily ei malttanut olla utelematta.
Sheilan käsi pysähtyi ja hän suttasi piirtämänsä sydämet. Tyttö pudisti päätään punastuen.
"Oletpas!" Lily kiusoitteli ja tönäisi hellästi ystäväänsä. "Kehen?"
"No en minä kehenkään..." Sheila kielsi jääräpäisesti ja alkoi selata papereitaan.
"Kerro nyt Sheila, kerro!" Lily intti.
"Okei okei, minä olen ihastunut...", tyttö aloitti huokaisten. Hän selvästikin oli iloinen, että sai puhua asiasta, vaikkei ollutkaan aluksi myöntänyt sitä.
"...Sirius Mustaan!" tyttö kuiskasi hymyillen.
Hymy Lilyn kasvoilla hyytyi siihen paikkaan.
"Tiedän, tiedän minun on ihan turha tavoitella niin hyvän näköistä poikaa, olen vain ihastunut", Sheila vastasi Lilyn kasvoilla olevaan tyrmistyneeseen ilmeeseen, muttei tiennyt, että miksi Lily oikeasti oli niin vakava.
"Hän vain on niin komea", Sheila kuiskasi vaipuen samalla ajatuksiinsa. Hän näytti hyvin onnelliselta.
Lilyllä ei ollut siinä tilanteessa sydäntä kertoa ystävälleen totuutta, hän ei halunnut pahoittaa tämän mieltä.
"Pidän sinulle peukkuja", Lily vastasi luoden kasvoilleen väkinäisen hymyn. Sen sanottuaan hän lähti tyttöjen makuusaliin.
Makuusali oli autio, koska kello oli vasta niin vähän. Lily istahti sängylleen ja painoi kasvot kätiinsä. Mitä hiiskattia hän oli taas mennyt tekemään? Sheila luultavasti tappaisi hänet, kun saisi tietää. Ja Potter mitä todennäköisimmin oli jo tehnyt selvää Siriuksesta. Lily alkoi taas katua tekoaan, mutta tehtyä ei saanut tekemättömäksi, ja vain pelkurit perääntyivät. Tytön piti kohdata aiheuttamansa sotku ja selvittää se.
Mutta miten...?
Sheila hyräili hyväntuulisena oleskeluhuoneessa. Hän oli juuri saanut läksynsä tehdyksi ja pakkasi nyt laukkuaan. Mustepullo, sulkakynä, kirjat ja pergamentit putoilivat yksi kerrallaan mustan koululaukun pohjalle.
Tuli rätisi iloisesti takassa ja huone vilisi rohkelikkotyttöjä ja -poikia. Juuri kun Sheila oli saanut laukun pakatuksi, Lihavan leidin muotokuva-aukko aukesi ja sisään astui ihminen, jonka nähdessään Sheila melkein pudotti laukkunsa lattialle. Sirius Musta oli tulossa ystävineen illalliselta. Poikien ilmeet olivat jotenkin oudon kireät, mikä oli todella harvinaista, sillä normaalisti kelmeiksi kutsuttu nelikko nauroi paljon ja puhui hyvin harvoin vakavista asioista. Sheila yritti tavoittaa katseellaan Siriuksen, mutta poika ei vilkaissutkaan häneen, eikä kehenkään muuhunkaan, vaan hän suuntasi suorinta tietä poikien makuusaliin James Potterin perässä. Edellä menevä poika näytti jopa raivostuneelta. Sheilan mieliala laski hurjasti. Hän oli toivonut, että Sirius olisi hymyillyt hänelle.
Tyttö nousi huokaisten ylös tuolistaan ja lähti laahustamaan makuusaliin. Ehkä Sirius vielä joskus huomaisi, että hänkin on olemassa.
Lily heräsi seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan. Hän oli nukkunut todella huonosti ajatellen tilannettaan ja yrittäen keksiä siihen jonkin näköistä ratkaisua. Pitäisikö hänen perua Tylyahoreissu vai ottaa se riski, että menettäisi parhaan ystävänsä ja kertoa asiasta Sheilalle? Tyttö venytteli hartaasti ja nousi sitten viivytellen vuoteestaan. Lily kurkisti ulos suuresta lasi-ikkunasta. Yöllä oli ollut halla ja maa oli valkean huurteen peitossa. Auringon ensisäteet saivat huurteen kimaltelemaan nurmikon pinnassa. Tienoo oli vielä aamuisen usvan peitossa, mutta pikkuhiljaa sumu hävisi olemattomiin.
Lily kiiruhti kylpyhuoneeseen ja otti pitkän, kuuman kylvyn. Hän tunsi miten pikkuhiljaa mieli alkoi virkistyä ja mieliala kohentua.
Aamianen oli sinä aamuna tavalliseen tapaan seitsemästä yhdeksään ja Lily saapui sinne ensimmäisten joukossa. Pekoni- ja kananmunavadit, paahtoleivät, kahvit, kurpitsamehut ja monet muut ruokalajit ilmestyivät pöytään juuri kun Tylypahkan suuri kello kumahti seitsemän kertaa. Lily istuutui tammiseen rohkelikkojen pöytään seuranaan vain muutamia kolmosluokkalaisia, jotka supattivat innokkaasti tulevasta Tylyahoviikonlopusta, joka oli heidän elämänsä ensimmäinen. Lily kauhoi lautaselleen pienen nökön moniviljapuuroa ja sen päälle hän tiputti lusikallisen mansikkahilloa. Tytöllä ei ollut ollenkaan ruokahalua, vaikka höyryävä puuro tuoksuikin herkulliselta. Lily viivytteli aamiaisella pitkään, koska tiesi että niin kelmit kuin Sheilakin nukkuivat pitkään ja tulivat aamiaiselle vasta myöhään. Hän voisi nousta pöydästä juuri kun Sheila astelisi sisään ja todeta harmistuneena, että oli jo syönyt ja menisi nyt viimeistelemään läksyjään. Lily pyöritteli haluttomana lusikkaa puurossa ja söi viimeisen lusikallisen vasta, kun ruoka oli jäähtynyt. Unisen näköisiä ihmisiä alkoi pikkuhiljaa virrata aamiaispöytiin. Postipöllöt saapuivat kello kahdeksan ja samalla hetkellä myös Sheila tuli saliin. Lilylle tuli kiire kulauttaa mukissa oleva kahvitilkka kurkusta alas. Kahvikin oli jäähtynyttä, mutta tyttö ei välittänyt, koska hänellä ei oikeastaan ollut aikaa maistella sitä.
"Huomenta Lily!" Sheila tervehti ja istuutui tuoliin tehden samalla tilaa Lilylle. "En nähnyt sinua. Mitä kautta tulit?"
"Olen syönyt jo aamupalan. Ajattelin käväistä kirjastossa", Lily vastasi. Samassa vaaleankirjava tunturipöllö liisi kauniissa kaaressa tyttöjen luokse. Lintu kantoi jaloissaan Päivän Profeettaa. Lily pujotti pöllön jalassa olevaan pussukkaan muutaman sirpin ja otti sitten lehden käteensä. Pöllö lensi saman tien tiehensä seuranaan monet kymmenet muut pöllöt, jotka olivat toimittaneet asiakkailleen päivän postin.
"Okei. No nähdään tunnilla" Sheila sanoi ja alkoi levittää pähkinävoita kädessään olevaan paahtoleipään.
Lily kulki ihmistulvan läpi kirjastoon. Matkalla hän näki Siriuksen, joka yhdessä Remus Lupinin ja Peter Piskuilanin kanssa käveli kohti suurta salia. Lily tunsi pienen omantunnonpistoksen, kun tajusi, että James Potter ei ollut ystäviensä seurassa ja se oli yksin omaan hänen, Lilyn syytä.
----------------------------
