Made by: Ajatar
S, koulukiusaamista
varoitukset: ajatuksia itsen satuttamisesta (ei toteutettu)
yhteenveto: Hän on liian erilainen kuuluakseen joukkoon.
****
"Halla Katariina Jokelainen", opettaja livauttaa sanat huuliltaan lipevästi, luoden käärmemäisen katseen Hallaan. Koko luokka oli valmis tekemään tästäkin lukukaudesta hermojaraastavan hirveän. Mutta Hallalla ei ollut ketään kelle kertoa, ei kelle purkaa syvimpiä tuntemuksiaan.
"Paikalla", Halla huokaisi nurkkapulpetista, jonka välimatka rivin edelliseen pulpettiin kieli tytön eristäytyneen luokasta jopa enemmän kuin edellisvuonna. Kaikki puhuivat Hallasta. Eikä kukaan kauniisti, puheet olivat tarkoitettu satuttamaan. Ja ne puhuttiin niin että Halla varmasti kuuli ne. Jopa opettajat puhuivat Hallasta. He eivät tietenkään tarkoittaneet pahaa, mutta he pitivät tyttöä hiukan jälkeenjääneenä, joka olisi parasta passittaa jonnekkin pimeään ja eristää tästä suorituspakkoisesta yhdyskunnasta. Kuten jokainen vähänkin poikkeava. Heidät eristettiin ahtaisiin, ahdistaviin erityisluokkiin, tai suljettiin mielisairaalan synkkiin sopukoihin. Totuus oli se, että he näkivät tämän maailman eri tavalla kuin pakonomaisesti ylöspäin pyrkivät yhdyskunnan työmuurahaiset.
Naljailu alkoi jo ensimmäisellä välitunnilla.
"Kuka pelkää Hallaa!" luokan riitapukari huusi. Hän yritti saada Hallan suuttumaan, hyökkäämään kuin nälkäinen puuma tämän kimppuun. Antamaan tälle opetuksen. Halla tiesi että viimeistään silloin hänet vietäisiin erityisluokalle, ja jätettäisiin sinne. Ypöyksin, säälivien katseiden kohteeksi.
Hän on vähän liian erilainen kuuluakseen joukkoon, kuiskuteltaisiin ja tuijotettaisiin.
Koulupäivän päättyessä Halla oli jo valmis riistämään henkensä. Kiusaaminen paheni hetki hetkeltä. Kolmannen tunnin aikana hänen mielessään oli vilkkunut värikkäitä kuvia siitä kuinka hän sen tekisi, päästäisi itsensä pois tästä tuskasta. Antaisi itselleen viimein luvan nukahtaa. Joka yö hän mietti ja pohti, kuinka selviäisi seuraavasta päivästä. Kuinka hän pärjäisi ja jaksaisi kuunnella sitä naljailua. Mikään ei vapauttaisi tästä tuskasta varmemmin. Kuin päästää tuska valumaan veren mukana ulos. Sama se, mitä tapahtuisi. Kunhan pääsisi pois...
Sinä yönä hän näki unta.
Hän käveli kotinsa yläkerran aulassa. Hän käveli kohti vessan ovea, vaikka hän yritti taistella vastaan, olla tarttumatta kahvaan, olla työntymättä sisään. Lopulta hän istui vessanpöntöllä kädessään tyhjä diapam-purkki ja lasillinen vettä. Pieni huimaus halkoi päätä. Mikään ei enää olisi niin kuin ennen. Huomenna kaikki olisi paremmin. Jos aamu enää koskaan valkenisi hänelle.
Mutta herätessään hän tiesi. Hän olisi tarpeeksi vahva taistelemaan kohtaloaan vastaan. Hän - Halla Katariina Jokelainen, voisi muuttaa kohtaloaan, kääntää sen kulkemaan toisin päin. Kuolema ei olisi vaihtoehto. Ei tällä kertaa.
