Title: Mä kirjoitan taas, kun en soittaakaan voi
Author: Stubastian
Ikäraja: S flawless lisäsi myös alkutietoihin
Beta: -
Genre: Angst
Pairing: Ei
Summary: Minulta isälle, tositarina. Eipä tästä mitään hyötyä ole kenellekään, mutta mua tän kirjoittaminen auttaa. Taustalla soi Stina Girs - Kirje.
Mika,
Isä,
mä en nyt tiedä, mitä mun pitäis kirjottaa. En mä ole tätä etukäteen suunnitellut, mutta nyt mä kuitenkin kirjotan. Ehkä se keventää vähän sitä tuskaa jota oon tuntenut jo vuosia ja josta oon aina vaan vaiennut. Korkeintaan sun veljelle maininnut. Niin, mun sedälle. Sanonut, miten se sattuu. Miten kaikki mahdollinen tuntuu tuhat kertaa vaikeammalta, kun mä en voi pyytää apua sulta.
Sä et tiedä mun elämästä mitään. Sä et tiedä kenen perään mä tuijotan sydämenkuvat silmissä, sä et tiedä viilloista mun ranteessa, sä et tiedä, miten syöminen hallitsee mun elämää ja miten vaikeaa syöminen mulle on. Sä et tiedä mitään. Sä et edes tiedä, mitä mulle kuuluu. Sä ehkä ajattelet mua joskus - joo, ehkä. Ehkä sä kelaat, että hyvin mulla menee. Joo, helvetin hyvin, isä.
Jos sä katsoisit mua silmiin, sä tajuisit, että mulla ei todellakaan mene hyvin. Ethän sä voi katsoa mua silmiin, kun sä et katso mua, kun sä et tule tapaamaan mua. Kun mä odotan sua käymään, sä avaat toisaalla uuden pullon ja annat sen turruttaa ittes hitaasti kokonaan. Sitten sä avaat tunkkaisessa yksiössäs keittiön ikkunan ja poltat sun sikarin.
Mä, sun vanhempi tytär oon yhä olemassa täällä. Mä yhä jaksan odottaa. Kaikkien näiden vuosien jälkeen. Mun sisko on vasta kolme. Ei sun nuorempi tyttäres tajua. Se aina vaan ajattelee, että isi on kiireinen. Kyllä isi tulee vielä tapaamaan. En mä voi sille suoraan sanoa, että ei isi varmaan vähään aikaan tule. Ethän sä koskaan edes soita, aikuinen mies!
En mä sua syytä. Mä haluaisin kyllä, mutta en mä osaa. Mä osaan syyttää vaan itteeni. Syyttää itteeni siitä, että mä oon paska tytär. Että sä et kestä mua selvinpäin - etkä nykyään soittele enää kännissäkään, joten et kai sä kestä mua enää mitenkään, näinkö on? No ilmeisesti.
Muiden isät vie niitä huvipuistoon, käy niiden kanssa lenkillä ja tekee kaikkea kivaa. Muiden isät tekee kaiken lastensa takia, hakkaa pojat jotka satuttaa niitä ja niin edelleen. Sä et varmaan tiedä, että mulla edes on mitään jätkäjuttuja. Sä pidät mua aina jonain viisi vuotiaana.
Sitten jos sattuu sellainen ihme, että sä tapaat mut, tai edes puhut mun kanssa puhelimessa, sä etsit jostain edes pienen syyn, mistä nostaa helvetin ison metelin. Sä huudat, karjut, ja mä nään sun silmistä kyllä, että mä oon sulle pettymys. Ehkä sä sitten toivoit erilaista tyttöä. Kauniimpaa, hiljaisempaa, laihempaa ja kaikkea mahdollista.
Mä rakastan sua. Sä rakastat viinaa. Mä olen typerä ja odotan, että mä pääsen viinan etusijalle sun elämässä. Viinaa vaan ei ohiteta. Se on luvannut sulle, että se ei hylkää sua. Sä idiootti uskot sitä. Mä toivon, että voisin kertoa sulle mun haaveista. Sä kuiskaat sun haaveet sumein silmin ja sikari suussa ulos ikkunasta. Kuuleeko kukaan? En tiedä. Mua ei ainakaan kuule. Vaikka mä huutaisin ikävästä ja repisin kaiken mikä muistuttaa susta. Kaatuisin maahan, ja sä et olisi nostamassa.
Kyllähän mä oon tässä vuosien varrella oppinut pärjäämään ilman mua, mut aina se vaan sattuu. Ainut mies, johon tyttären pitäisi osata luottaa, on oma isä. Miten mä voin luottaa, kun ne tyhjät lupaukset menee ihan jonnekin tuulen mukaan?
"Mä vien sut laivalle. Saat ottaa kaverin mukaan."
"Mennää lätkämatsiin, tiiät sä. Mennään kattoon just sun lempijoukkuetta. Kannustetaan yhessä Ässät voittoon."
"Mennään mökille joku talvi."
Ja muita lupauksia mä en jaksa muistaa. Ne on kadonneet tuuleen kauan sitten. Älä lupaa enää mitään. En mä tarvitse noista mitään. Mä tarvitsen yhden lupauksen minkä sä pitäisit.
"Mä lupaan, että mä en enää juo."
Rakkaudella, taidat tietää kyllä kuka.
