Kirjoittaja Aihe: Hobitti: Uudet uurteet ja harmaat hiukset, K-11, Bagginshield  (Luettu 2482 kertaa)

theycallmeHeaven

  • Death Eater
  • ***
  • Viestejä: 280
  • Team Sass
Nimi: Uudet uurteet ja harmaat hiukset
Author: Heaven
Fandom: Hobitti
Genre: Romance/Fluff
Ikäraja: K-11
Paritus: Thorin Tammikilpi/Bilbo Reppuli
Disclaimer: Hahmot ja maailma ovat jumalamme J.R.R. Tolkienin.
Summary: "Kiitos Bilbo. Kiitos näistä vuosista, ja kiitos myös niistä toivottavasti monista tulevista, jotka jaamme. Kippis.”
A/N: Löysinpä tiedostojeni uumenista tällaisen julkaisemattoman one-shotin, joten päätin sen tänne nyt laittaa. Kommentit ovat kultaa, tekstiä ei ole betattu ja olette kaikki lukijat ihania, kauniita ja komeita.




Päivä alkaa kaartumaan iltaan, ja Kontu hiljenee hitaasti. Hobitit virran molemin puolin kipittävät lyhyillä jaloillaan kotejaan kohti. Joillakin on mukanaan täysiä ruokakoreja, toisilla ruokatarvikkeet ovat huvenneet loppuun päivän aikana, ja heidän kulkunsa on keveämpää. Näiden ruoattomien puolituisten kulku on myös nopeampaa, sillä kohta on iltapalan aika, ja yksikään kunniallinen hobitti ei unohda aterioitaan.

Bilbo kävelee hitaasti taakkansa alla. Hän on painanut rintaansa vasten yhden täyden ruokakuorman, ja toinen roikkuu hänen oikeassa kädessään. Kulman takana, pienen ylämäen päässä koti odottaa, ja hän haluaa jo päästä asettamaan kattilat liedelle. Kuuman teen huumaava tuoksu kutittaa jo hänen nenäänsä vaikka yhdenkään hobitinkolon ikkunat eivät ole auki. Repunpään portti aukeaa jalan ujutuksella, vaikeasti, mutta suhteellisen varmasti. Yhdellä jalalla tasapainoilun jälkeen portaat ovat helppoja loikkia ylöspäin ja pyöreä ovi aukeaa narahtamatta.

Se mihin aika katoaa ruokaa laittaessa tulee aina olemaan suuri kysymys Bilbolle. Hän keittää ja paistaa, hakee valmiita ruokia komerosta, asettelee kaiken pöydälle, ja menee jälleen sekoittamaan vihannesmuhennostaan. Jos kuka tahansa muu hobitti nyt astelisi Bilbon luokse, hän luulisi, että tämä valmistaa ateriaa vähintään puolelle suvustaan. Sillä vaikka puolituisten tiedetään syövän paljon, on tämä jo liioittelua. Kokonaisia kaloja, makkaroita, leipiä ja leivonnaisia, näyttää jokunen tuore salaatinlehtikin ujuttautuneen joukkoon. Bilbo laittaa teen liedelle ja istahtaa pöydän ääreen odottamaan. Hän irrottaa pieniä palasia seesaminsiemensämpylästään ja mutustaa niitä hitaasti. Kun oveen koputetaan hän pongahtaa ylös, mutta pysähtyy sitten. Hänellä ei ole kiire minnekään, eikä hän todellakaan aio juosta ovelle ja ottaa vierastaan vastaan kuin mikäkin hobitinkoltiainen. Arvokkain askelin, tietoisena siitä kuinka pakotetun rauhallisesti hän liikkuu, hobitti kävelee ulko-ovelle ja avaa sen. Hän kaipaa saranoiden narahdusta rikkomaan hiljaisuuden.





Kontu on vihdoin piirtynyt Thorinin mieleen niin tarkasti, että hän voi kulkea varmasti kohti määränpäätään. Hän tietää mistä mutkasta kääntyä, mistä on parasta ylittää virta, ja hän on alkanut muistaa joitakin postilaatikoihin kirjoitettuja nimiä. Vaan kaikkein tutuin nimi on postilaatikossa matalan aidan portinpielessä.

Puutarha on rehevä, melkein villiintynyt, mutta Thorin tietää, että sen kunnossapitoon on käytetty lukemattomia päiviä. Uusi vihannesmaa pilkottaa ikkunan alla paikassa, johon aurinko paistaa päivässä eniten. Portaikon kivetys on lakaistu hetki sitten, kaikki on juuri siellä missä pitääkin. Joskus hän miettii ovatko kaikki hobitit pakkomielteisiä siisteyden suhteen. Jos se on jokin sisäänrakennettu ohjaus, että jokaisen hobitin on lakaistava lattiansa ja tuuletettava verhonsa ja varmaan siliettävä vielä alushousunsakin päivittäin. Ehkä se nenäliinan mukana raahaaminenkin on jonkinlainen sisäinen pakko.

Ovi on pyöreä ja vihreä kuin koivujen lehdet. Thorin koputtaa siihen kolmasti rystysillään ja jää odottamaan. Hän luulee kuulevansa tuolin raapivan lattiaa, mutta hiljaisuus on nopea, joten hän unohtaa äänen. Hänen kärsimättömyytensä alkaa jo näkyä kääpiön kasvoilla. Eivätkö hobitit ole kohteliaita, miksei Bilbo jo tule avaamaan. Ehkä hänet on unohdettu. Thorin valmistautuu pettymykseen, mutta silloin ovi aukeaa ääneti.

He seisovat siinä kasvotusten ja painavat mieliinsä mitä uusia merkkejä aika on toisen kehoon jättänyt. Bilbo huomaa uudet rypyt Thorinin silmien ympärillä. Kääpiö hymyilee pienesti, ja se paljastaa uurteet, jotka pyyhkivät hänen silmäkulmiaan ja katoavat sitten kuin haalistuva muste kohti ohimoita. Rypyt pehmentävät Thorinin kasvoja, ne vievät katseen kohti tummia silmiä, joihin vuodet eivät ole päässeet käsiksi.

Thorin näkee miten Bilbon liivi ei asetu enää aivan niin tasaisesti hänen keskivartalonsa ympärille. Hobitin vatsa on saanut uuden pienen kumpareen, mutta tämä ei häiritse kääpiötä. Hän ei osaisi kuvitella pehmeää lempeää Bilboa soturin kaltaisena, kulmikkaana ja parkkiintuneena. Vaan kääpiötä hämmentää, ehkä jopa pelottaa, enemmän ne muutamat harmaat hiukset, jotka ovat löytäneet paikkansa kiharoista, jotka peittävät suippenevat korvat. Bilbo vanhenee, hitaammin kuin suurin osa muista, mutta vanhenee silti. Ja vanheneminen merkitsee kuolemaa.

Bilbo karaisee kurkkuaan epävarmasti. "Tule sisään, ole hyvä." Hobitti astuu taaksepäin ja avaa ovea enemmän.

Thorin kumartaa pienesti, kiittää ja astuu sisään. Hän riisuu viittansa paljastaen tavallista kevyemmän varustuksen. Bilbo on tottunut näkemään Thorinin yllä raskaan sotisovan ja metallia niin paljon, että hän painuu kasaan pelkästä ajatuksesta. Nyt kääpiö on pukeutun arkiseen pellavapaitaan ja housuihin, nahkasaappaat ovat tien pölyjen peittämät. Ainoat viittaukset tämän korkeaan asemaan ovat miekka, joka lepää nahkavyöllä, sekä hopeisena loistava mithril-paita, joka pilkistää pellavaisen vastaparinsa alta.

Hobitti kääntää katseensa ja johtaa Thorinin ruokasaliin. Kääpiö istuu tottumuksella paikalle pöydän päähän, joten Bilbo asettuu hänen oikealle puolelleen. Hän työntää tuoliaan hieman kauemmas toisesta, koettaa tehdä sen huomaamattomasti, mutta epäonnistuu. Thorin räpäyttää silmiään, mutta ei kyseenalaista liikettä. Heidän yhdessäolossaan on helppoutta ja ymmärrystä, johon vain vuosien ystävyys on voinut johtaa. Vaan he eivät päädy syömään nopeasti kuten tapana on ollut, vaan Thorin kaataa viiniä heidän laseihinsa ja nostaa sitten omansa, jolloin Bilbo matkii hänen liikettään.

"Siitä on nyt kaksikymmentä vuotta." Kääpiön ääni on matala ja katseensa pehmeä. "Kaksikymmentä vuotta siitä, kun minä istuin ensimmäistä kertaa tämän pöydän ääressä. Silloin luulin sinua turhimmaksi olennoksi, joka on koskaan astellut Keskimaan pinnalla, ja luulin Gandalfin vihdoin seonneen lopullisesti." Bilbo naurahtaa hyväksyvästi. "Mutta tässä me nyt olemme. Vuosia on kulunut, Gandalf on aivan varmasti hullu, sinä olet edelleen kummallisin olento, jonka olen tavannut, mutta nyt tiedän, että silloin olin typerä ja sokea, enkä olisi tässä nyt ilman sinua. Kiitos Bilbo. Kiitos näistä vuosista, ja kiitos myös niistä toivottavasti monista tulevista, jotka jaamme. Kippis." Thorin nostaa lasin huulilleen.

"Kippis." Bilbo hymyilee ja juo, sillä mitä hänellä on tuohon puheeseen sanomista. Thorin on aina tiennyt mitä sanoa, eikä hänellä ole mitään lisättävää. Sillä vuosienkaan jälkeen he eivät sano kaikkea ääneen. Eikä heidän tarvitse niin tehdä. Hobitti vain katsoo kumppaniaan ja sanoo sitten: "Ala syödä, kun haluat kumminkin. Et ole kuitenkaan syönyt koko päivänä." Ja Thorin hymyilee ja alkaa lastata lautastaan.

He istuvat ruokapöydässä tunteja. Ensin tuhoten suurimman osan ruuasta, sitten piippua poltellen ja sekä uusista että vanhoista asioista puhuen. Hitaasti he tyhjentävät viinilasin toisensa perään niin, että keveys asettuu heidän luihinsa saaden painovoiman höllentämään otettaan. Bilbo nauraa vapaasti, ja Thorin nauraa muutamaan otteeseen sitä syvää nauruaan, joka on varattu vain harvoille. Kuu on asettunut taivaalle ja se antaa valoa heidän kynttilöillä valaistuun pöytäänsä. Kontu nukkuu, ja kääpiö ja hobitti jakavat elämänsä tupakansavussa, joka pehmentää maailman ääriviivat.

Keskustelu kääntyy ja polveilee saapuen viimein heidän yhteiseen seikkailuunsa. Bilbo katsoo arasti ulos ikkunasta kohti kuuta. "Minä kirjoitan sitä ylös."

"Kirjoitat mitä?" Thorin puhaltaa vaikuttavan savurenkaan ulos huuliensa välistä.

"Meidän matkaamme. Ajattelin antaa sen Frodolle, kun hän kasvaa isoksi. Jos hänkin joskus lähtee omalle seikkailulleen ja kirjoittaa sitten sen samaan kirjaan."

Kääpiö antaa katseensa viipyä Bilbon hymysuulla ja päästää sitten omatkin huulensa kaartumaan. "Saanko nähdä sen?"

"Se ei ole vielä valmis." Epäluuloinen katse kohti olohuonetta, ja Thorin tietää, että teksti on kätketty sinne.   

"Ei sen väliä. Olisi vain mielenkiintoista lukea mitä sinä ajattelet."

Hobitti huokaa, nousee ylös ja johdattaa Thorinin olohuoneeseen. Siellä Bilbo avaa raskaan arkun, jonka sisään on huolellisesti aseteltu Piikki, mithril-paita ja useita muita muistoesinetä. Bilbon kosketus hipoo esineitä hellästi, kaivaten, mutta tarrautuu sitten paksuun pinoon papereita, jotka on sidottu yhteen nahkanauhalla. Muistiinpanot ovat musteen tahrimat, sanoja on viivattu yli ja kokonaisia kappaleita on peitetty mustaan, vaan saatuaan tekstin käsiinsä Thorin tietää mikä osa tekstiä kuuluu mihinkin.

Ensimmäisellä sivulla on kuvailua Konnusta. Hobittien koti on kuvattu tarkasti ja tunteella, sanoista välittyy kirjoittajan rakkaus kotiin. Toisella ja kolmannella sivulla Gandalf saapuu Bilbon kolon eteen puhuen huomenesta ja sen hyvyydestä. Thorin naurahtaa, sillä velhon teot ovat niin häntä itseään. Kääpiö selaa sivuja eteenpäin. Retkue kokoontuu ahtaaseen hobitinkoloon, ahmii ja nauttii, ja siinä se on. Thorinin sisääntulo. Hän lukee omaa kuvaustaan, odottaa piikkejä, jotakin joka toisi ilmi Bilbon epävarmuuden heidän ensikohtaamisellaan. Vastineeksi hän saa rehelliset, mutta lämpimät lauseet, joissa ei ole epäilyä, vain iloa.

"Näetkö sinä minut todella näin?" Thorin sivelee sivuja, pitää niistä kiinni kuin ne olisivat voikukkia syksyisin. Kuin ne voisivat varista ilmaan pienestäkin virheliikkeestä.

"Valehtelisinko omissa muistelmissani? Se muuttuu vielä varmasti. Muutan sen jos haluat." Bilbo ottaa paperit Thorinin käsistä ja sitoo ne takaisin siistiksi paketiksi. Kääpiö ottaa kiinni pienemmistä käsistä, jotka kietoutuvat kirjoituksen ympärille. Puolituisen kädet ovat pehmeät. Niissä ei ole kulumia ja kovettumia kuten Thorinin omissa. Puhtaat sormet, jotka näkevät vaivaa vain kasvimaalla ja keittiössä ovat hauraat isompien, raudan kuluttamien rinnalla.

"Sinä kirjoitat kauniisti. Mietin vain, että aiotko kirjoittaa aivan kaiken ylös?"

Bilbo hymyilee viekkaasti. "Tietyt muistot aion pitää itselläni."

"Ehkä voisit kirjoittaa ne ylös minua varten?" Thorinin sormet liikkuvat kohti hobitin kyynärpäitä. "Jotta minulla olisi jotakin, mistä muistaa sinut."

"Katsotaan, katsotaan. Ehkä seuraavan vuosikymmenen kunniaksi."

Paperipino painautuu lähemmäs Bilboa, kun Thorin astuu lähemmäs. Vaan hetkeäkään puolituinen ei mieti tekstinsä turvallisuutta. sillä keho lähellä hänen omaansa on tuttu, vaikkakin vuosien muuttama. Thorin alkaa olla jo kunnioitettavassa iässä, ja se on vienyt osan hänen käsiensä voimista, jolloin ote Bilbon kyynärpäissä ei ole niin tiukka kuin silloin ensimmäistä kertaa kotkanpesässä. Paperien kulmat taipuvat ja rypistyvät kääpiön painaessa poskensa lähelle hobitin korvaa. Kiharat kutittavat nenänvartta, mutta niiden tuoksu on tunnistettava, rauhoittava.

"Ja oma tarina sitä seuraavalle vuosikymmenelle, ja oma sitä seuraavalle." Bilbo puhuu Thorinin kaulalle, mutta kääpiö saa selvää joka sanasta. "Kirjoitan sinulle meidän tarinoitamme vaikka jokaista päivää juhlistamaan."

Thorin vetäytyy kauemmas hobitista ja nostaa kätensä tämän leualle. Kaiken ajan jälkeen huulien lähestyminen on edelleen huumaavaa. Bilbo halaa muistiinpanonsa rintaansa vasten, jotta toinen pääsee lähemmäs, ja niin he jakavat suudelman ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Ja vaikka Thorin on siistinyt partansa, laittanut sen huolella, se pistelee silti Bilbon leukaa.

Suudelma päättyy hymyyn kummankin puolella. Ikä on poistanut kiireen heidän suhteestaan, joten rauhallisesti Bilbo laskee muistiinpanonsa kirjoituspöydälle, ja tarttuu Thorinia kädestä. Kääpiö antaa pienemmän olennon vetää itsensä käytävään ja sitä pitkin makuuhuoneeseen seuraten  kulkiessaan Bilbon kehon liikettä. Hän ihailee kaaria miettien, kuinka onnekas hän on saadessaan viettää edes nämä harvat päivät tämän uskomattoman olennon kanssa.

Makuuhuone ei ole muuttunut vuosien varrella. Bilbo asettuu sängyn toiselle puolelle, Thorin toiselle, ja toisiaan silmiin katsoen he riisuvat vaatteet päältään. He kiipeävät sänkyyn alastomina piiloutuen peiton alle. Thorin makaa selällään, ja Bilbo nojautuu hänen päälleen antaen sormiensa kulkea kääpiön rintakehällä. Raudanlujat kädet ujuttautuvat hobitin keksivartalon ympärille ja vetävät hänet uuteen suudelmaan.

He tekevät kaiken hitaasti ja huolella, sillä ero saa heidät arvostamaan hetkiä, joina he saavat liikkua omaan tahtiinsa. He muistelevat uudestaan toistensa kehojen kulmat ja mutkat, suutelevat, hymyilevät ja nauravat. Valkoisissa lakanoissa heidän ei tavitse olla mitään muuta kuin itsensä. He ovat rauhassa, kipu ja aaveet harteilla eivät häiritse heitä täällä. He ovat turvassa, eikä kukaan pääse tuhoamaan tätä hetkeä. Intohimo kasvaa katkeamispisteeseen, ja Thorin katsoo onnellisena kuinka Bilbo tarttuu takorautaiseen sängynpäätyyn, jonka hän on tehnyt hobitille.

Hengitys alkaa tasaantua, kun he makaavat vierekkäin sormet pujotettuina yhteen. Thorin nostaa yhteenliitetyt kädet huulilleen saaden Bilbon hymyilemään. Kuningas vetää rakastettunsa puoliksi päälleen ja pitää kiinni.

”Sinun vuoksesi antaisin pois kaiken maailman kullan.”

Bilbo hymyilee, suukottaa Thorinin leukaa, kun ei hän korkeammalle yletä, ja sanoo: ”Nuku, itsepäinen kääpiö. Huomenna on aikaa.”

Thorin nukahtaa hymy huulillaan Bilbon katsellessa kuinka hänen kuninkaansa vajoaa rauhalliseen uneen. Uurteet haalenevat, ja hetken hän on se sama kääpiö, joka näki kotinsa vuorenlaelta ensimmäistä kertaa sataan viiteenkymmeneen vuoteen. Se sama henkilö, joka sinä samana iltana tuli puhumaan hobitille ja kertoi kodistaan. Se, joka piteli hänen kättään kaltereiden välistä ja vei hänet sänkyynsä majatalossa järvenrannalla.

Hobitti asettuu kiinemmäs rakastajaansa ja antaa omien ajatustensa haihtua miellyttäväksi kohinaksi.





Aamu valkenee kovana ja kirkkaana. Bilbo herää ja tepsuttaa syvään huokaisten keittiöön laittamaan teetä tulemaan, mutta syödä hän ei voi. Hän pyyhkii nimeämättömän kostean silmistään. On kulunut päivälleen kaksikymmentä vuotta siitä, kun hän lähti seikkailulleen. Kaksikymmentä vuotta, ja hän uneksii edelleen kuolleesta rakastajastaan ja menetetystä onnesta.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 00:12:33 kirjoittanut Kaapo »
Kylmimpien kuorien alta löytyy eniten hillittävää intohimoa.

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
*heilauttaa pöydän nurin* ei mun pitänyt itkeä mutta sitten tuli toi pahuksen viimeinen kappale ja *parkuu*

Okei, okei, oon kunnossa, mulla vaan on tavallista enemmän Bagginshield-feelsejä mitä lähemmäs tuomiopäivää (aka BotFAa) tullaan. Anygay, aivan ihana ficci! Hymyilin melkein koko ajan kun luin, paitsi sitten kun tuli tuo pahuksen vika kappale. Siinä vaiheessa liikutus muuttui paruksi. Mutta joo, nautin tosi paljon tästä lukukokemuksesta, teksti on tosi kaunista ja elävää, enkä bongannut virheitä.

En mä haluu sanoo mitään negatiivista, tää oli niin ihana!
We had each other. That's how we won.

theycallmeHeaven

  • Death Eater
  • ***
  • Viestejä: 280
  • Team Sass
Eririn: Voih, kiitos tästä! Nyt tuli kirjoittaja iloiseksi! ^^

Mulla on sama meininki BotFA:n suhteen, ja sen takia tän alunperin kirjoitin. Halusin noille onnellisen lopun, ja sitten päädyin kirjoittamaan tämän. Eli selkeästi onnistuin mainiosti :D Ehkä voit pitää tätä semmoisena henkisenä valmistautumisena leffaa varten... ^^'

Kiitos vielä kommentista. Olet ihana! <3
Kylmimpien kuorien alta löytyy eniten hillittävää intohimoa.

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Ficcisi oli surullisen suloinen, vaikken Bilbo/Thorin parituksen innokas lukija olekaan. Voi Bilboa, herätä nyt tuollaisen unen jälkeen muistelemaan Thorinia... :'(

Tämä tarina tavallaan lisäsi kolmannen elokuvan odotusta, eihän siihen ole kuin kaksi ja puoli kuukautta!

Tekstistä en huomannut kirjoitusvirheitä ja kuvailu oli kaunista. :)
Sé onr sverdar sitja hvass!

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Kuolen <3 Bagginshield on minulle henki ja elämä, ennen ensimmäistä elokuvaa vain polvillani rukoilin että pliis anna ihmisten tajuta parituksen potentiaali ja niinhän siinä kävi! Eu tarvitse fanittaa enää yksin! Minusta on aina ensimmäisen lukukerran jälkeen tuntunut siltä, että jonkilaisesta rakkaudesta oli pakko olla kyse. Bilbo pysyi kuitenkin koko lopunelämäänsä naimattomana ja se Thorinin kuolinkohtaus oli kaiken sen dramaattisuuden jälkeen niin herkkä, että ihan itkettää. Hyvin pystyn kuvittelemaan minkälaiset jäljet se jättää, mutta onneksi kuitenkin tuo hetki oli ja Bilbo ja Thorin ehtivät riitansa sopia. Tai siis Thorin ehti pyytää idiotismiaan anteeksi.

Huoh. Niin katkeransuloinen teksti! Mä luen ihan hirveästi sellaisa tekstejä missä vaan kielletään et nope, kukaan ei kuollut, everybody lives happily ever after, mutta surullisuus a traagisuus on kuitenkin ehkä Bagginshieldin kovin ydin. Niinku tässäkin tekstissä, se aavistus siitä mitä olisi voinut olla jos asiat olisi mennyt toisin tekee siitä katkeransuloisen.

Ihana teksti siis. Runollinen, haikea, itkin. Ihana. Oon ihan tunnekuohuissa. Kirjota lisää näin hienoja tarinoita.

T: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

theycallmeHeaven

  • Death Eater
  • ***
  • Viestejä: 280
  • Team Sass
Saphira: Awws, kiitos! Erityisesti mieltä lämmittää, että tämä toimi myös ihmiselle, joka ei Bagginshieldista niin välitä. Tiedän ainakin jotain tehneeni oikein. :D Kiitos kommentista ^^

jossujb: Minähän jaoin tunteesi Bagginshieldistä, mutta en asiaa tajunnut ennen kuin elokuvan näin ja minulla oli tarpeeksi ikää, että shipper-gogglesit ovat olemassa :D Kyllä se minustakin kirjoissa on pohjalla asumassa, vaikkei sitä tietenkään kaikki voi nähdä. ^^

Ja fix-it-ficit ovat minulle myös henki ja elämä, ja siihen tämän kanssa tähtäsin, mutta olen luonnostani angstinen, joten tällaista sain aikaan. Ajattelin jonkun, kunnon fix-itin kirjoittaa, mutta se vaatii niin paljon enemmän kuin one-shotin, ainakin minusta. ^^'

Ihanaa, että toin tunteita esiin (tai ei ihana sinulle, mutta ihana sille kirjallisuutta harrastavalle sadistille sisälläni xD ) ja toivottavasti voin jatkossakin tuoda sinulle elämyksiä ficcien muodossa. Kiitos tuhannesti! :)
Kylmimpien kuorien alta löytyy eniten hillittävää intohimoa.