Hobitti: Valovuodet (Fili & Kili, K-11)

[Ingrid]

Author Ingrid
Genre Draama, angst, humor, deathfic
Fandom Hobitti
Rating K-11
Characters Fili ja Kili, Thorin Tammikilpi
Disclaimer Hahmot ja maailma © J.R.R. Tolkien

Summary Kuinka hän ikinä löytäisi tiensä takaisin Kilin luo, joka loisti taivaankannen miljoonien tähtien joukossa?
A/N Tämä kolmiosainen one-shottien sarja osallistuu Saaga-haasteeseen - kiitokset sinne makeasta inspiraatiosta!

V A L O V U O D E T

1. E L O

Sudenkorentoja ja heinäsirkkoja, värikkäitä viulisteja viljankorsien suojissa. Korsien, jotka kurkottivat villeinä kohti sinistä taivasta ja joiden varjot tanssivat tuuliverhon hennossa otteessa. Järvi oli levollinen, pienet varpaat ne vain heiveröisiä vedenpinnan kristalleja työnsivät kauemmas rannasta. Seitsemännen kuun aurinko porotti pilvettömällä taivaalla ja loi kirkkaita hikikarpaloita päivettyneelle iholle. Karhea kieli lipaisi kuivaa ylähuulta, johon suupielen varassa keikkuva terävä heinänkorsi oli raastanut muutaman ikävän haavan.

"Fili, Fili, Fili!"

Oljenvaalea hiuspehko hulmahti tuulessa, kun vihreä silmäpari kääntyi katsomaan mäkeä alas juoksevaa vekaraa, jonka tumma takkutukka pomppi iloisten askeleiden tahdissa. Fili könysi ylös ja jäi seisoskelemaan vedenrajaan kaatuneelle puunrungolle, jonka kaarna kutitteli hänen paljailta jalkapohjiaan. Hänen utelias katseensa seurasi pian korkeiden korsien joukkoon humpsahtavaa Kiliä, jonka päälaki tupsahteli toisinaan näkyviin heinien seasta tuon raivatessa reittiään kohti isoveljeään.

"Et ikinä arvaa! Katso, Fili, katso mitä Thorin-eno minulle antoi!" Kili kiljui hengästyneenä, kun Fili auttoi nuoremman vierelleen seisomaan kiinnittäen sitten huomionsa tuon kainalossa keikkuvaan, pajusta veistettyyn jouseen, jonka Kili tyrkkäsi hänen nenänsä eteen silmät innostuksesta tuikkien.

"Äiti kyllä torui häntä ja sanoi, että olisi muka liian aikaista - ja pyh, eno tokaisi."

Fili ei voinut olla naurahtamatta veljensä touhotukselle. Hän siveli sormillaan kaunista puupintaa viitsimättä huomauttaa, että jousi taisi vielä olla kantajaansa pidempi. Kili oli niin tohkeissaan. Hän ei malttanut päästää otettaan uudesta aarteestaan, mikä sai surun pilkahduksen välähtämään Filin kirkkaissa silmissä. Kilin auringon säteissä hohtava katse kertoi kaiken, hän oli mieltynyt uuteen suojelijaansa niin kuin levoton sydän viehättyi vapaudesta, lumivuorten lauluista ja tuntemattomista poluista.

Vilpittömästi ja intohimoisesti.

Fili tiesi, miltä se tuntui.
 
"Tämä pelastaa vielä jonain päivänä henkesi, Kili, pidä sitä hyvin", Fili totesi lopulta lempeästi ja pörrötti veljensä karheita hiuksia.

"Tietenkin pidän!" Kili vouhotti ja nappasi jousen takaisin itselleen. "Eno myös lupasi, että pääsen vihdoin teidän mukaanne, kun lähdette taas maille ja mannuille seikkailemaan."

Fili hymähti iloisesti.

"Vai niin! No siinä tapauksessa minun täytyy opettaa sinulle parhaat retkilaulut, jotta et jää toiseksi ainakaan sille Bofurin käppänälle."

Ja niin he istahtivat vieretysten karhealle puunrungolle. Auringon matkatessa kohti lännen horisonttia heidän riemukkaat veisunsa kantautuivat yli nummien, mäkien ja virtaavien jokien. Ääni käheänä he rallattelivat niitä ja näitä, taivaista ja meristä, pohjoisen tähdistä ja idän tuntemattomista teistä. Ja sirkat säestivät heitä, säestivät kunnes tuuli karkasi metsien uumeniin ja varjo laskeutui vuorten lumisille huipuille.

Kilin varpaat koskettivat vain juuri ja juuri järvenpintaa, kun hän heilutteli jalkojaan sen yläpuolella.

"Fili?" hän hymähti lopulta vaisusti ja käänsi aavistuksen aran katseensa yhä itsekseen hyräilevään Filiin.

"Niin, Kili?"

Tuhahduksen kera Kili laski katseensa ja nielaisi vaivalloisesti, mikä sai Filin katsahtamaan perheen iltatähteä kulmat hieman koholla. Hänen tyyni katseensa lepäsi Kilin palavan tummissa silmissä, joihin kesäyön hämärässä loistavat Linnunradan kulkijat heijastuivat. Levottomia matkaajia olivat nekin, rauhattomia kuin Filin sieluparka, kuin Kilin villinä kirmaava sydän ja mieli.

"No, kun Thorin-eno kertoi eilen tarinoita hiiseistä ja peikoista - vaikka äiti kyllä kielsi", nuorempi mutisi ja näpelöi jousen narua hintelillä sormillaan.
"Ei minua pelota", hän lisäsi nopeasti ja vilkaisi lempeästi naurahtavaa Filiä. "Mutta... Ajattelin, että voisinko minä nukkua sinun vieressäsi aina öisin? Eno sanoi, että teltat ovat ahtaita, mutta jos me tiivistämme niin mahdumme varmasti leikiten! Jooko, Fili?"

Fili katseli veljensä kasvoja, joiden pehmeille poskille arka hymynpoikanen oli luonut syvät hymykuopat. Kovin hiljaisina he siinä hetken istuskelivat, kunnes vihreiden silmien katse kääntyi kauas lumisten vuorten suuntaan. Silmäkulmassaan pilkehtinyt suru karkasi syvän huokauksen mukana kohti taivaanrantaa.

"Totta kai", Fili lopulta myhäili ja veti huojentuneen Kilin kainaloonsa. "Mutta luulenpa, että Gloinin kuorsaus pitää meidät hereillä vielä hiisejä ja peikonretaleitakin tehokkaammin."

[Ingrid]

2. H A R H A

Tuulen tahdissa rapiseva kesäheinä kutitteli Filin korvia ja paljaita jalkapohjia. Syksyn ensipäivien viileät puhurit viilensivät varpaiden välejä. Ruohonkorsi huultensa välissä keikkuen kääpiö tuijotteli mietteliäänä siniselle taivaalle, jolla hattarapilvet lipuivat laiskoina kohti pohjoista. Laiskoina lipuivat Filin utuiset ajatuksetkin - etteivät vain olisi uinahtaneet täysin aloilleen!

Siinä pehmeällä heinällä torkkuessaan kääpiö hyräili matalalla äänellään tuttua sävelmää, joka synkkyydestään huolimatta sai kevyen hymyn kareilemaan hänen huulillaan.

Levollisen hetken keskeytti tumma pyörremyrsky nimeltä Kili, joka pölähti paikalle tyhjästä ja aivan yhtä riehakkaana kuin aina ennenkin. Fili oli tukehtua ruohonkorteensa ja hän ähkäisi kovaan ääneen Kilin heittäytyessä hänen vasta hetki sitten päivällisellä täytetylle vatsalleen.

"Kili! Mitä ihmettä sinä oikein kohellat?" Fili vinkui veljensä alta ja köhi ruohoa pois kurkustaan, mutta Kilin virnistykseen kaartuneiden huulien välistä karkasi vain epämääräistä mutinaa. Fili katsoi tuota hämmästyneenä ymmärtämättä laisinkaan, miksi Kili oli tullut häiritsemään niinkin pyhää toimitusta kuin ruokalepo.

Veljensä aavistuksen ärtyneestä katseesta piittaamatta Kili käpertyi kerälle hänen päälleen kuin tyytyväinen koiranpentu, eikä Fili lopulta voinut kuin syvän huokauksen kera painaa päänsä takaisin heinien sekaan ja jäädä silittelemään toisen tummia suortuvia. Heidän välilleen laskeutui tuulen tahdittama hiljaisuus, ja pian nuorempi jo tuhahtelikin autuaana unen ja valveen rajamailla. Fili vilkaisi veljeään kulmat aavistuksen koholla ja huvittunut hymy huulillaan hän jäi katselemaan tuon tyytyväisinä uinuvia kasvoja, jotka lepäsivät hänen rintamuksellaan. Hän kutitteli Kiliä leikkisästi korvan takaa, mikä sai nuoremman kääpiön hykertelemään mielihyvästä.

Kesän paahtavat kuukaudet olivat menneet ohi hujauksessa, nopeammin kuin herra Dwalin kulautti täyden tuopillisen olutta kurkustaan alas. Ja sepä vasta vauhdikasta olikin! Fili hymähti ajatuksilleen ja taivaan pilviä tiiraillen uppoutui muistinsa syövereihin.

Hän ei olisi tahtonut päästää kesää käsistään. Liian monet hetket ja muistot jäivät unholaan ja aika valui saavuttamattomiin, se karkasi pois kuin vesi, jota he olivat Kilin kanssa lukemattomia kertoja yrittäneet vangita kämmeniensä suojaan. Tuloksetta, kuten arvata saattaa. Pian he kuitenkin heittäisivät hyvästit kesätuulten hiljaiselle hyräilylle, lumivuorten kolkolle kaiulle ja aamukasteelle korkeassa heinikossa. Kaikelle.

"Minä jään kaipaamaan tätä paikkaa", Kili mumisi yllättäen unenpöpperössä ja rikkoi pitkäksi venähtäneen hiljaisuuden. Fili naulitsi hölmistyneen katseensa veljeensä, joka näytti siltä, ettei itsekään ollut ihan varma, oliko puhunut vain unissaan.

"Mutta tulemmehan me takaisin!" nuorempi kuitenkin hihkaisi niin, että Filikin hätkähti ja taatusti heräsi omista ajatuksistaan. "Ja silloin, veli hyvä, meidän sallittakoon istahtaa tuolle mätänevälle halolle, kohottaa yksi jos toinenkin oluttuopillinen ja laulaa kuin herra Bofur konsanaan!" hän jatkoi iloiten ja kohotti tummien silmiensä villinä tuikkivan katseen Filiin. "Eikö niin?"

Fili katseli veljensä hyväntuulisia kasvoja ja puri alahuultaan mietteliäänä. Hän ei päässyt pakoon Kilin vilpittömän onnellista katsetta, joka oli nuoruuden liekkien vallassa, niin kokematon, maailman tuulilta säästynyt ja pelkoa vailla.

Thorin oli sanonut, että Kili oli valmis. Valmis mihin - matkaan, jolta he eivät ehkä enää koskaan palaisi takaisin? Mitä Thorin siitä tiesi? Ei kerrassaan mitään. Eivät ne vuosien takaiset telttaretket tehneet kenestäkään taistelijaa. Moiseen matkaan ei voinut kukaan olla koskaan valmis, ei edes Thorin itse, vaikka tuo niin oli kivenkovaan väittänyt. Valehdellut. Silmissään palava ahneus oli tehnyt hänestä sokean!

Fili pelkäsi, mutta hän ei halunnut myöntää sitä. Hän ei voinut. Sillä silloin heitä olisi ollut kaksi.

"Fili?"

"Mmh?"
Fili murahteli hajamielisenä ja pakottautui raahaamaan itsensä ja ajatuksensa takaisin todellisuuteen, jossa häntä oli vastassa lämpimän tuulenpuuskan lisäksi tumma silmäpari, joka tarkkaili häntä edelleen varsin uteliaana ja aavistuksen kärsimättömänäkin.
Vanhempi kääpiö kohotti voipuneen katseensa ja hänen huulensa kaartuivat lopulta väkisin lempeään hymyyn, kun hän taputti veljeään olalle. Sitten hän nyökkäsi hitaasti.

"Minä lupaan, Kili. Minä lupaan, että jahka me palaamme, edes herra Bofurin mokomat loilotukset eivät vedä vertoja meidän iloveisuillemme!"

[Ingrid]

3. K A I P U U

Tuulet olivat viilenneet. Kylmät henkäykset puhalsivat armotta pohjoisen lumivuorilta, ilkeinä kuiskailivat Filin sielua repiviä muistoja hänen korviinsa. Viima takoi läpi hänen paksun ihonsa, pitkin sormin se hapuili haavoittuneita sydänjuuria ja hyisellä naurullaan jäädytti jokaisen katkeruudesta, vihasta ja ikävästä kimaltelevan pisaran, joka karkasi silmäkulmasta.
 
Kylmyys oli rohduttanut huulet hailakan sinertäviksi ja järsinyt ihoa ruvelle. Se ei haitannut. Hänellä ei ollut kuitenkaan ketään, jota kylmyyden kovittamilla sormilla olisi voinut lämmittää. Ketään, kenen hymykuoppia sipaista tai korvaa kutittaa.
 
Yöpakkasten rapistamat heinät kahisivat lohduttomina toisiaan vasten, ikuinen halla oli kietonut ne kalseaan syleilyynsä. Sirkkojen viuluista olivat kielet katkenneet jo kauan ennen kesää. Kuihtunut nurmi raapi jalkoja ja paljaat, lehtensä menettäneet oksat osoittelivat pilkaten.
 
Fili oli monesti miettinyt, milloin tämä asioiden järjettömyys oikein loppuisi.
 
Ei koskaan. Niin olivat nauraneet järven hurjat vaahtopäät. Ne iskeytyivät vasten sääriä ja roiskahtelivat kasvoille, sekoittuivat suolaisiin virtoihin.
 
Viima heitti katuvan katseen eteen paksun hiusverhon. Suortuvia, jotka olivat ennen loistaneet kilpaa auringon kultaamien oljenvarsien kanssa.
 
"Sinä olisit tehnyt samoin hänen vuokseen, Fili."
 
Hiusten piiskaamat huulet värähtivät ja niiden välistä karkasi syvä huokaus, jonka tuuli nappasi pohjattomiin taskuihinsa. Raskaat askeleet hänen takanaan rikkoivat kuuraa tuhansiksi sirpaleiksi.

"Thorin, älä. Minä pyydän."
 
"Sinä tiedät sen varsin hyvin itsekin."

Fili ei halunnut tietää, ei arvailla tai edes ajatella. Kili oli poissa. Sen hän tiesi ja se oli tarpeeksi.

Tyhjät lupaukset olivat lentäneet tuhkana tuuleen, kun hän oli pidellyt veljeään viimeisen kerran käsivarsiensa suojassa, pyydellyt anteeksi kuuroilta korvilta ja itkenyt sokeiden silmien edessä. Fili oli huutanut, anellut veljeään odottamaan. Jaksamaan edes pienen hetken pidempään. Mutta taivas oli päättänyt toisin ja lähettänyt tuulensa hakemaan nuoren viattoman sielun pois kohtalon kourista.

Kohtalon, jonka heistä kaikista Kili vähiten olisi ansainnut.

Filin sydän hakkasi epätahdissa, niin pitkään hän oli vältellyt viimeistä muistoa, joka hänen kelvottomassa elämässään oli muistamisen arvoinen. Hän olisi antanut mitä vain saadakseen veljensä takaisin, mitä vain voidakseen palata ajassa takaisin.

"Sinä sanoit, että hän oli valmis. Valmis kuolemaan, hyvä Luoja sentään. Sinä yllytit hänen kesytöntä sydäntään, sinun ahneutesi ajoi meidät kaikki hengenvaaraan." Ääni värisi heikkona, tuuli näki tilaisuutensa ja oli vähällä viedä sanat mennessään. "Thorin, kuinka sinä voit elää itsesi kanssa?"

"Riittää jo, Fili."

Ja Fili vaikeni, niin kuin aina ennenkin. Niin kuin joka ikinen kerta.
 
Fili vihasi hiljaisuutta. Se oli suorastaan sietämätöntä. Hän oli jo niin tottunut tuulen häijyihin kuiskauksiin ja järven pilkkanauruun, viimoissa raivokkaina kirkuviin levottomiin sieluhin, jotka olivat viattomuutensa kadottaneet. Pirulaiset pelkurit, joiden joukkoon Fili tiesi kuuluvansa.
 
Valehtelija. Epäonnistuja. Veli.

Unholaan olivat jääneet ne lukuisat laulut ja veisut, joiden varaan nuoruus ja rohkeus oli rakennettu. Niin kaukaisilta tuntuivat ajat, joina heinät hipoivat taivaita ja järvi oli meri. Valovuosien päässä oli ajattomuus, jossa Kilin huolettomat askeleet kirjoittivat uutta tarinaa, johon Fili ei kuulunut.

Kuinka hän ikinä löytäisi tiensä takaisin Kilin luo, joka loisti taivaankannen miljoonien tähtien joukossa?

Hiljaisuuden rikkoi äänetön kosketus, kun kämmen laskeutui silittämään kyyryyn painunutta selkää. Puunrunko narahti Filin alla, tuo tuttu ääni sai vihreät silmät välähtämään. Katsettaan hän ei kääntänyt, sillä kukaan ei sitä saanut kohdata. Ei Kilin jälkeen. Ei ennen Kiliä.
 
"Hän ei koskaan poistunut viereltäni, siinä hän oli vaikka aamunkoittoon asti." Fili huomasi hiljaisten sanojen karkaavan huuliltaan. Kohmeiset sormet repivät huolimattomasti kaarnanpalaa, terävät tikut repivät ihoa kynsien alla.

Puunrunko narahti uudelleen ja vahvat käsivarret vetivät väsyneen, kauttaaltaan tärisevän kehon suojaansa. Vaaleisiin hiuksiin painettu kevyt suudelma hohki lämpöä, jonka Fili oli unohtanut jo hyvin kauan sitten. Se lämmitti enemmän kuin tuhat talven kynttilää, se sai tuulen perääntymään ja vaahtopäät vaikenemaan.

"Ja niin hän tulee aina olemaankin, Fili. Muista se."

[DragonHeart58]

Voi että, tykkäsin ihan hirmuisesti! <3

Tämä oli kerrassaan uskomaton. Tarkoitan sitä todella. Tämä oli upeasti ja kauniisti kuvailtu, teksti soljui eteenpäin verkkaisesti solisevan puron tavoin. Kuvailua oli tosiaankin paljon, ja siinä jos missä oli mukana aitoa kirjoittamisen taikaa. Käytit osuvia, kekseliäitä ja kauniita kielikuvia oikeissa kohdissa: joissain kohdissa oli herkempää kuvailua, joissain oli keveämpää ja joissain taas haikeaa, vilpoista kuvailua. Täytyy myöntää, että kylmät väreet juoksentelevat yhä selkääni pitkin! En voi lähteä lempikohtiani tähän listaamaan, sillä koko teksti olisi todennäköisesti kopioitu tähän sanasta sanaan Äääh, yksinkertaisesti ihastuin tähän :3

Fili ja Kili ovat yksiä lempihahmojani Hobitissa, ja minusta on mukavaa kun osaat kirjoittaa heistä mielettömän hyvin. He ovat minusta yksinkertaiesti vain niin sympaattisia hahmoja. Heissä on jotain sellaista sanoinkuvaamatonta, joka saa minut hymyilemään (ja nyt toivon etten kuulosta ihan hölmöltä tai oudolta XD ).Minusta tämä oli aivan älyttömän ihanaa luettavaa, ja ficci tavallaan sulki mieleni kaikelta ympärilläni tapahtuvalta ja kietoi minut täysin tähän tarinaan mukaan.

Yhden pikkuvirheen bongasin 2. luvun alusta:

Laiskoina lipuivat Filinkin utuiset ajatukset - etteivät vain olisi uinahtaneet täysin aloilleen!

En mene takuuseen, että tuo välttämättä on virhe sillä omassa kieliopissani ei edelleenkään ole aina kehumista X), mutta minusta se kuulostaisi paremmalta, jos laittaisit tuon -kin päätteen tuon ajatukset- kohdan perään. Kas näin:

Laiskoina lipuivat Filin utuiset ajatuksetkin

Muuten en virheitä sitten huomannutkaan, ja ottaen huomioon että tämä oli kokonaisuudessaan näin laaja, pystyn hyvin ymmärtämään tuon

Mitään rakentavaa kommenttia en sitten osaakaan laittaa (näin tasokkaalle ficille on erittäin vaikea luoda sellaista kommenttia, joka oikeasti kertoisi kuinka paljon tähän rakastuin ), mutta tiivistettynä tämä oli kaunis, herkkä, suloinen, ihana, haikea, uskomattoman kauniisti kuvailtu ja laadukas teksti!!!

Kiitos ihanasta ficistä, joka ihastutti minut ikihyviksi! 

-DragonHeart58


 

[Ingrid]

DragonHeart58 Voi apua, kiitos nyt vain mielettömästi kehuista! On kiva kuulla että ficci on mielestäsi onnistunut noin hyvin. Nyt hymyilen täällä kuin idiootti - kommenttisi piristi päivääni tosi paljon. Vaikka nuo kipaleet ei one-shoteiksi ole kovin pitkiä niin ehdin yhdessä vaiheessa vähän epäillä tuota kuvailun määrää, sillä vaikka tykkään kirjoittaa tuollaista hömpänpömppää niin kyllä se alkoi itseltäkin tulla jossain vaiheessa korvista ulos, heh. Se tosin saattoi johtua siitä, että olin kirjoittanut niin kauan putkeen! Mutta oikein huojentavaa kuulla, jos kuvailu oli mieleesi eikä sitä lopulta ollut liikaa. Vekkuleista on aina ihanaa kirjoittaa, he ovat niin inspiroivia hahmoja - niin kuin itse Thorinkin. Hatunnosto tuon pienen virheen bongaamisesta ja vielä suurempi niiaus ja kiitos ihanasta kommentistasi!

[Vlad]

Uah, on aina yhtä ihana löytää Hobitista ficcejä! Tosin oon ite niin laiska kommentoija, että pitäis vähän petrata, joten täältä tullaan. Minut tämän ficin pariin toi paitsi fandom myös se, että tässä on Fili ja Kili. Kaksikko kun sattuu kuulumaan omiin ehdottomiin suosikkeihini.

Heti aluksi ficci tempaisi mukaansa ihanan jouhevalla kerronnallaan ja söpöäkin söpömmällä Kilillä ja Filillä, kun Kili riemuitsi jousesta ja Filikin oli oikein awww. Toisaalta itselleni on vaikea kuvitella Kili noin nuoren oloiseksi ja lapsekkaaksi, sellaiseksi viattomaksi, millaisena hän näyttäytyi tekstin ekassa osassa. Jotenkin itselleni on jäänyt kuva Kilistä vähän yrmeänä, mutta kuitenkin selkeästi nuorena kääpiönä, sellaisena vakavana ja välillä vähän herkkänäkin kaverina. Tosin fic on aina fic, mutta tekipä mieli sanoa. Ja on kyllä pakko sanoa, että tykkään ihan mielettömän paljon tästä kielestä, mitä oot tässä tekstissä käyttänyt. En oo sun tekstejä ennen lukenut, joten en osaa sanoa kuinka tyypillinen kerrontatyyli tämä siulle on, mutta minä ainakin rakastuin. Mutta osaltaan siitä syystä uusien ficcaajien lukeminen on ihanaa; sieltä saattaa jopa löytää kirjoittajia, joista tulee omia suosikkeja.

Toka osa jatkoi samaa ihanaa, kevyttä ja huoletonta tyyliä kuin ekakin osa. Sitä on helppo lukea ja siitä on helppo ja vaivaton nauttia, mikään tekstissä ei tunnu olevan väärällä paikalla häiritsemässä lukukokemusta. Voisin vain hihkua ja hyppiä ylös alas koko ajan, mutta ehkä jätän väliin kun olen kotona... Saisin vain kummeksuvia katseita.

Viimeinen luku sitten oli melkoinen paukku (öh? ), jotenkin se yllätti, vaikka alkutiedoissa olikin maininta deathfic. Jotenkin on vain hassu ja uusi ajatus, että Fili on se joka jäi eloon ja Kili kuoli. Samalla se antaa hyvän keinon käsitellä veljesten uskomatonta suhdetta, joka ainakin omasta mielestäni on yksiä Hobitti-leffojen parhaimmista puolista (jos jättää huomiotta se, että molemmat näyttelijät ovat vaan uskomattoman herkkuja). Jollain tavalla varsinkin tässä viimeisessä osassa itselleni tuli sellainen fiilis, että olisi lukenut tekstiä, joka olisi voinut tulla melkein Tolkienin itsensä kynästä. Kielessä oli ehkä omaan makuuni jotain samanlaista tunnelmaa ja jotkut sanavalinnat olivat vain juuri oikealla paikalla oikeaan aikaan ja toimivat osaltaan siksi niin äärettömän hyvin. Joissain kohdissa erikoisempi sanajärjestysrakenne toimi ihan älyttömän hyvin. Virheitä ei omaan silmääni osunut, mutta toisaalta en niitä edes etsinyt - nautin vain ihan mielettömän upeasta kerronnasta.

Pahoittelen mahdollisesti sekavaa kommenttia, kirjoitin tätä samaan aikaan kuin luin tekstiä.

[Ingrid]

Vlad Kommenttisi piristi uskomattoman paljon köhän ja yskän täyteistä viikonloppuani, joten ihan ensiksi iso kiitos siitä! Mieltä tietenkin lämmittää aina kuulla, että lukija on pitänyt tekstistä. Taitaa ihan puna tässä nousta poskipäille, sillä suurena Tolkienin ihailijana en oikein tiedä, miten päin olisin kun joku sanoo, että kirjoitustyylini ja sanavalintani muistuttavat hänen tapaansa kirjoittaa ja kuvailla asioita. Olen siis oikein otettu, kiitos.

Onpa mielenkiintoista, että sinulle on jäänyt Kilistä niin erilainen kuva kuin minulle, joka näen hänet sellaisena aavistuksen hömppänä ja hidasälyisenä, mutta kuitenkin innokkaana ja spontaanina tapauksena. Hmm. Näen ehkä pikemminkin Filin sellaisena vakavana ja rauhallisempana persoonana, mietiskelijänä (niin kuin näistä ficceistä varmasti näkyy), jonka herkkyys tulee erittäin helposti esille erityisesti Kilin läsnäollessa. Kiva, että jaoit näkökulmasi, sillä uudet sellaiset ovat erittäin kiinnostavia ja tervetulleita, sillä nekös jos jotkin ruokkivat inspiraatiota entistäkin enemmän!

Muistan joskus vannoneeni, etten ikinä kirjoittaisi ficciä, jossa vain toinen veljeksistä pihisee hengissä. Näin siinä sitten kuitenkin kävi, ja täytyy myöntää että viimeisen osan kirjoittaminen oli äärimmäisen vaikeaa! Ja surullistakin. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Filin ja Kilin suhde on yksi elokuvien kultasuonista ja mielestäni se ansaitsisi paljon enemmän huomiota kuin mitä se ainakin toistaiseksi on saanut. Sydänjuuria tässä jo ihan raastaa, kun ajattelee, mitä viimeinen elokuva tuo tullessaan - sitä odottaa sekä innolla että kauhulla.

Mutta joo, iso kiitos nyt vielä kommentistasi ja pahoittelut tällaisesta yleisestä ja turhanpäiväisestä löpinästä, mutta kun tämä vaan on sellainen aihe, josta voisi höpöttää loputtomiin!

PS. Voidaan hihkua ja hyppiä ylös ja alas yhdessä, sillä kommenttisi sai minussa varmasti aivan samanlaisen reaktion aikaan.

[Funtion]

Oljenvaalea hiuspehko hulmahti tuulessa, kun vihreä silmäpari kääntyi katsomaan mäkeä alas juoksevaa vekaraa, jonka tumma takkutukka pomppi iloisten askeleiden tahdissa. Fili könysi ylös ja jäi seisoskelemaan vedenrajaan kaatuneelle puunrungolle, jonka kaarna kutitteli hänen paljailta jalkapohjiaan. Hänen utelias katseensa seurasi pian korkeiden korsien joukkoon humpsahtavaa Kiliä, jonka päälaki tupsahteli toisinaan näkyviin heinien seasta tuon raivatessa reittiään kohti isoveljeään.
"Et ikinä arvaa! Katso, Fili, katso mitä Thorin-eno minulle antoi!" Kili kiljui hengästyneenä, kun Fili auttoi nuoremman vierelleen seisomaan kiinnittäen sitten huomionsa tuon kainalossa keikkuvaan, pajusta veistettyyn jouseen, jonka Kili tyrkkäsi hänen nenänsä eteen silmät innostuksesta tuikkien.
Eihän tää nyt virhe ole, mutta mua alkoi tympimään nuo samalla lauserakenteella muodostetut peräkkäiset virkkeet. :D Monipuolisuutta, thx!

Levottomia matkaajia olivat nekin, rauhattomia kuin Filin sielu parka, kuin Kilin villinä kirmaava sydän ja mieli.
Mun tietämykselläni sieluparka tulee yhteen.

Eka osa oli ihan kiva. Oot hyvin maalannut tähän fandomille tyypillisen maailman, tai siis kaikki noi vuoret ja kasvit ja ylipäätään luonnon! Emt, oon lukenut Hobitin kerran ja katsonut ekan leffan, siihen tietämykseni rajoittuu (enkä pitänyt oikein kummastakaan). Fili ja Kili on, jo nimistä päätellen, jonkinlaiset veljekset. Tää eka osa oli musta ehkä hieman... ennalta arvattava, toivottavasti et pahastu kun sanon noin. Mä vaan pystyin jo ennen repliikkien lukemista arvaamaan, mitä puhuja seuraavaksi sanoo, oon lukenut tällä kaavalla eteneviä tekstejä varmaan miljoona. Ei tää oo välttämättä pahasta! Tai siis, kaikestahan on jo kirjoitettu vuosisatoja sitten. Kuitenkin oon käsittänyt että Hobitti on lastenkirja(mainen), joten tietynlainen kliseisyys kuuluu kuvioon. Eli se tunnelma oli tässä ehdottomasti kohdillaan, tää maailma ja miljöö.

Toinen osa oli kiva (en bongannut kirjoitusvirheitä, jee! Sun kieles on hyvin puhdasta). Tykkään jopa fandomtietämättömänä siitä, miten heität viittauksia muihin hahmoihin ja heille tyypillisiin tapoihin sulavasti ohimennen (esim. Kesän paahtavat kuukaudet olivat menneet ohi hujauksessa, nopeammin kuin herra Dwalin kulautti täyden tuopillisen olutta kurkustaan alas.). Tykkäsin myös lukea Filin ajatuksia hieman tarkemmin! : )

Fili ei halunnut tietää, ei arvailla tai edes ajatella. Kili oli poissa. Sen hän tiesi ja se oli tarpeeksi.
WHAT?? ?? ?? Kili kuoli?? Onks tää canonia vai ei?? :D Tosta kirjan lukemisesta on yli vuosi ja luin sen aika hälläväliä-asenteella ja olin nukahtaa sinne ekaan leffaankin joten... kerro mulle! Onks tää canonia vai sun oma juttus? : o Oon nyt ihan shokissa, lol. En olis nähnyt tätä tapahtuvaks. (Vladin kommentista sain sellaisen kuvan ettei tää oo canonia? Hmm...)

Mutta taivas oli päättänyt toisin ja lähettänyt tuulensa hakemaan nuoren viattoman sielun pois kohtalon kourista.
Kohtalon, jonka heistä kaikista Kili vähiten olisi ansainnut.
Tän tyylisiäkin lauserakenteita sulla oli aika paljon, niiden teho katoaa kun niitä toista. Tää ei ollut imo enää yhtään dramaattinen, kun olin nähnyt tällaisia juttuja jo (tai sitten muhun ei vaan tehoo tää "kerrotaan asia X ekassa virkkeessä, otetaan asia X seuraavan virkkeen aloittajaks tarkentaen sitä entisestään" -kuvio).

Samaistuttavin hahmo mulle tässä oli Thorin, koska "Riittää jo, Fili". Haha, olin itsekin ihan kyllästynyt Filin valitukseen ja muisteluun -- vaikka hyvin kirjoitettua se olikin -- ja tahdoin vaan edetä eteenpäin. No, tässä kohtaa se tarkoitti ficin loppumista, koska näemmä tämä keskittyi nimenomaan Filin ja Kilin veljessuhteeseen (en tiennyt tätä ennen lukemisen aloittamistani koska en ikinä lue alkutietoja, lol, ja otsikonki lukeminen oli ylivoimaista, tuplalol). Tää oli kielellisesti ihan kiva, ei ehkä ihan mun suosikkini, tässä oli mun makuuni liikaa (turhanpäiväistä) miljöön maalailua ja abstrakteja tunteita ja kaikkea... no, abstraktia. Toisaalta lopussa korostettiin sitä, miten hiljaista oli, joten kahdessa ekassa osassa olevat äänten kuvailut (tuuli, sudenkorennot, olikohan siellä vielä joku veden liplatuskin?) olivat perusteltuja. Ehkä tää sun kirjoitustyylis ei kolahtanut muhun tänki jutun takia:

Jollain tavalla varsinkin tässä viimeisessä osassa itselleni tuli sellainen fiilis, että olisi lukenut tekstiä, joka olisi voinut tulla melkein Tolkienin itsensä kynästä. Kielessä oli ehkä omaan makuuni jotain samanlaista tunnelmaa ja jotkut sanavalinnat olivat vain juuri oikealla paikalla oikeaan aikaan ja toimivat osaltaan siksi niin äärettömän hyvin.

...sillä mä en tykkää Tolkienin teksteistä. :DD Sen faneille tää on varmasti nannaa luettavaa!

Tää oli kuitenkin jouhevasti luettava teksti, joka ei mitenkään tuntunut pakkopullalta. : ) Otsikko jäi mua vähän hämäämään, en tiedä miten se sitten linkittyi tähän tekstiin. Olihan valovuodet tekstissä mainintana: Valovuosien päässä oli ajattomuus, jossa Kilin huolettomat askeleet kirjoittivat uutta tarinaa, johon Fili ei kuulunut., mutta itse en olis ehkä tosta lähtenyt vääntämään otsikkoa. Tosin voihan olla että sulla oli eka otsikko, sitten vasta teksti! Yhtä kaikki, mielipidejuttu.

Kiitos tästä tekstistä, tää oli kiva luettava! ♥

[Ingrid]

sensaatio Mielettömän paljon kiitoksia rakentavasta palautteestasi ja siitä, että viitsit käyttää tähän noinkin paljon aikaa vaikkei paritus saatika fandom aivan mieluisesi ollutkaan. Tykkään, kun sun tarkat silmät on bongannut niin paljon hyviä juttuja, joihin tulevaisuudessa täytyy kiinnittää selvästi enemmän huomiota - kiva, että uskallat sanoa kaiken suoraan ja tuoda mielipiteesi esiin. Ja höm. Noh, spoilaan sen verran, että veljekset delaavat lopulta molemmat ainakin kirjassa - mistäs sitä koskaan tietää, mitä Jackson keksii viimeisen elokuvan varalle.

Viimeinen osa on tosiaan hieman vellova ja angstisuudellaan ei välttämättä mikään loistavin kipale, mutta jotenkin halusin päästä pureutumaan tosi syvälle ja kunnolla kiinni ihan toisenlaiseen Filiin ja hänen ajatuksiinsa. Filin muistelun, ajatusten ja asioiden pyörittelyn on tarkoitus myös viitata vahvasti siihen veljessuhteeseen, josta hän ei yksinkertaisesti ole valmis päästämään irti. Mmh. Plus niin, mä rakastan leikitellä sanoilla ja oon erittäin perso abstraktiudelle (kiva sana), joten sitä ei varmasti pääse pakoon mikäli mun tekstejäni lukee. Ei kaikki voi tykätä kaikesta, mutta kiitos kuitenkin kehuista.

Otsikko hyppäsi mieleeni vasta ficcin kirjoittamisen jälkeen, harmi ettei se kolahtanut etkä saanut siitä oikein kiinni. Mä en yleensä tykkää selitellä otsikkoja sen enempiä, sillä jätän ne - tässäkin tapauksessa - mielelläni lukijan oman tulkinnan varaan. Näissä teksteissä, tässä kokonaisuudessa, otsikko kuitenkin viittasi hyvin paljon kaikkeen muuhun(kin) kuin vain tuohon bongaamaasi virkkeeseen, mutta no, niin. Joo.

Iiiiso kiitsa nyt vielä sulle, hih!