Nimi: Puuroa
Paritus: Lily/Alice, Alice/Frank
Ikäraja: K-11
Genre: romance, pehmoangst, femme, one-shot
Summary: Hänen tukkansa oli takussa, se sotkeutui käsiini ja se kaikki oli tavattoman outoa, hänellä oli paljon pehmeämmät posket kuin Frankilla koskaan, hän oli jopa vähän lyhyempi kuin minä, hänellä oli kapea vyötärö ja pehmeä lantio ja sitten hän suuteli takaisin.
A/N: Femme on mulle aina vähän yllätys, hassua. Nyt teki mieli kirjoittaa tämmöistä. Kommenteista tykättäisiin tosi kovasti!
*
Sodassa ja rakkaudessa villasukat kastuvat lenkkareissa, farkkujen lahkeet ovat päivän mutaiset ennen kuin sen edes huomaa. Frank sanoo siitä minulle ja on sekoitus huolestumista ja naurua ja vähän kylmiä sormenpäitä. Keitän meille kuumaa kaakaota mutta joskus sekään ei lämmitä.
Minusta tuntuu, että hiljenen päivä päivältä. Aivoissani on loputon määrä soluja, joilla on jotain sanottavaa, sellaisia jotka eivät pysy paikallaan vaan liikkuvat ärsyttävyyteen asti, mutta yksi toisensa jälkeen ne vain naksahtavat ja ovat sen jälkeen hiljaa. Avaan suuni sanoakseni Frankille, kuinka typerän hatun näin tänään kadulla yhden naisen päässä, ja sitten sanonkin että hänen kengännauhansa ovat auki.
Kyse ei ole siitä, että haluaisin puhua. Alan vain unohtaa, millaista elämä olisi voinut olla.
Frank alkaa mennä aikaisin nukkumaan. Istun hänen viereensä sängyn laidalle ja silitän hiuksia, ja hän valehtelee että on vain tänään vähän väsynyt. Sitten hän huokaa syvään ja katsoo minua silmiin ja sen jälkeen pistää ne kiinni. Kyllä minä tajuan. Puolen tunnin päästä olen tiskannut loput astiat ja painaudun hänen viereensä, nenä olkapäätä vasten. Milloin tahansa yö saattaa jäädä kesken.
Uskon että Frank tietää. Ehkä jopa aiemmin kuin minä. Kerran olemme keittiössä, minä luen jotain ja hän laittaa yli jäänyttä ruokaa pois pöydästä, ja kysyy aionko jäädä Lilyn luo yöksi kokouksen jälkeen. Vastaan ehkä, ja hän sanoo, että se ei haittaa. Pudotan teekupin ja olen iloinen, kun hiukseni valuvat kasvojeni eteen. Frank kumartuu auttamaan ja suutelee minua otsalle.
Menen kuitenkin Lilylle yöksi. Minulla on kurjempi olo kuin ikinä ennen, en edes tiedä miksi juuri tänään, hänhän sanoi ei se haittaa. Alice, ei se haittaa. Ja hän taputtaa olkavarttani ennen kuin lähtee Jamesin ja Remuksen kanssa pubiin jatkamaan iltaa, ja tiedän kyllä, ettei hän edes haluaisi minun olevan yksin kotona.
Joskus mietin, onko sota se, joka tekee tästä näin helppoa.
Lily keittää kahvia, vähän maitoa, puoli palaa sokeria. Tuijotan häntä, kun hän sekoittaa sen. Hänen hiuksensa ovat kiinni niskassa, ja kaulalla on arpi, jota en muista nähneeni. Ei niistä enää oikein edes kysytä. Vähän myöhemmin painan sormeni sen päälle ja hän ei sano mitään, suutelee vain suupieltäni ja sitten unohdan sen arven. Niin helppoa se on.
Nyt hän on antanut minulle kahvimukin ja istuu minua vastapäätä ja sitten vieressäni. Painan kasvoni hänen niskaansa ja hengitän tuoksua joka kieltämättä saattaa osittain olla Jamesin partavedestä. Mietin mitä tekisin, jos Frank aamulla sanoisi, että hän ja James viime yönä vähän. En varmaan antaisi hänen koskea minuun ihan heti. Sitten tapahtuisi jotain ja se jäisi.
Mutta mikään ei taida unohtua. Ehkä kerään pois työnnettyjen asioiden laatikkoa jonnekin, ja jonain päivänä se kaikki lentää silmille.
Lily silittää hiuksiani ja puhuu jotain tavallista, joistain farkuista jotka olivat ihan hyvät vaikka vähän löysät vyötäröltä, mutta puhdistusloitsussa oli jotain vikaa ja nyt toinen lahje on lyhyempi kuin toinen. James nauroi hänelle eikä uskonut, mutta se on totta. Ja matossa on uusi tahra, he eivät tiedä mistä se on tullut. Jamesin äiti kävi eilen kylässä, hän taitaa kuolla pian. James oli vähän poissa tolaltaan ja he kävivät myöhemmin puistossa kävelemässä. Joessa oli ruskeita lehtiä.
Niin että taas on syksy. Sanon ääneen etten enää muista, millaisia syksyt joskus olivat. Viime syksy ehkä vielä jotenkin, vaikken enää oikein muista sitäkään. Olin juuri päässyt Tylypahkasta, olin nuori ja vähän sekaisin, halusin auroriksi ja halusin tehdä jotain, ja nyt haluaisin vain että koko paska olisi jo ohi.
Tuntuu siltä että tämä vuosi on jatkunut paljon kauemmin. Tammikuussa meitä alkoi kuolla, ei kovin usein mutta niin usein ettei koskaan ehdi toipua. Maaliskuussa olin Lilyn kanssa kahdestaan vartioimassa jotain ihmistä, joka oli joutunut jonkun väärän henkilön epäsuosioon, ja hän kompastui loskaan ja minä suutelin häntä. Se on ehkä ainoa asia, jonka muistan koko vuodelta niin terävästi. Hänen tukkansa oli takussa, se sotkeutui käsiini ja se kaikki oli tavattoman outoa, hänellä oli paljon pehmeämmät posket kuin Frankilla koskaan, hän oli jopa vähän lyhyempi kuin minä, hänellä oli kapea vyötärö ja pehmeä lantio ja sitten hän suuteli takaisin.
Nyt hän on vanhempi, ne kuukaudet näkyvät kasvoissa. Ja tuntuvat sormenpäissä. Minulla on vähän kylmä, makaan sängyllä ja mietin onko tämä nyt Jamesin vai LIlyn puoli, ja onko hän vaihtanut lakanoita, ja miksi se kaikki alkaa tuntua niin normaalilta. Mietin mistä James ja Frank juttelevat. Frank on hiljainen mutta James ei ole sokea.
Selkäni värisee, Lilyn sormi laskeutuu nikamia pitkin yksi kerrallaan. Haluan haudata kasvoni tyynyyn ja olla hiljaa.
Joskus mietin asioita joita en kysy, kuten miksi, mutta en sanoiksi asti.
Näen Lilyn silmistä, että häntä nukuttaa jo. Painan sormeni hänen lantiotaan vasten, sitä yhtä luuta joka tuntuu ihon läpi. Aamulla pitää herätä aikaisin ja mennä tekemään Frankille puuroa.
