Helyanwe: Oi että, kiitos hirmuisen paljon kommentistasi, se oli ihan hirmu ilahduttava kaikin puolin! Ei joka välissä tarvitse minun puolestani olla kommentoimassa, siitä ei tarvitse huolehtia. Oli tosi mukava huomata, että luet tätä edelleen ja tykkäät. Tulkitsit Valven syyllisyydentunnon aivan oikein, näin juuri! Hienoo myös kuulla, että Ikitammen ja mädän kuvailu olivat mielestäsi onnistuneita, tuskailin niiden kanssa nimittäin aivan älyttömän pitkään. : D Istan sanat Valvelle tulevat kyllä selviämään myöhemmin, ainakin näillä näkymin. Tarkoituksenani on ehdottomasti saada kirjoitettua tämä tarina loppuun asti, se on tällä hetkellä kaikista kirjoitusjutuistani tämän hetken ykkösprioriteettini. Kiitos vielä kerran!
Chuva: Tosi ihanaa, että tämä tarina tuottaa sinulle iloa, tulin siitä ihan hirmu hyvilleni! Mahtavaa, että pidät tästä edelleen, ja etenkin tuo huomiosi Alisasta oli mukava kuulla – alkuperäinen ajatukseni tosiaan oli, että haluan kuvata pakkoavioliittoa vähän erilaisesta näkökulmasta kuin tämäntyylisissä teksteissä yleensä. Alisa on ennen kaikkea järkevä realisti, joka tietää, milloin muiden etu on asetettava oman edelle. Tykkään hänestä itse hahmona todella paljon (jos joku ei vielä ole huomannut, köh), joten on aina ihana kuulla, että joku muukin. Ja no, samaa voi sanoa kyllä Valvestakin, joten häntä koskevat kommenttisi ilahduttivat samaten. Kiitos hirmuisesti jälleen kommentistasi!
mimamu: Kiitos paljon puumerkin jättämisestä, olipa mukava huomata, että luet tätä yhä! Tosiaan, kun tarinaa kokonaisuutena miettii, niin Ýmissin retki alkaa tuntua vähän häämatkalta… Eddan taustasta ja muusta tullaan siitäkin kuulemaan kyllä vielä tarkemmin. Kiitos hirmuisesti kommentista ja pikareissa äänestämisestä!
Grenade: Haha, julkaisutahti oli tällä kertaa tosiaan harvinaisen nopea! Jatkossa se taitaa kyllä taas hiipua entiseen kerran kuukaudessa julkaisuun, valitettavasti… Valven ja Istan kohtaamisesta oli kaikessa lyhykäisyydessään todella mukava kirjoittaa, joten todella mukavaa, että pidit siitä! Valven mätäprojektista saadaankin lukea näistä uusista raapaleista. Kiitos jälleen kerran paljon kommentistasi!
A/N: Aa, hitsi, tällaisten kommenttien kannustamana on ollut jälleen hirmu mukava kirjoittaa näitä uusia raapaleita! Kiitos paljon, ihanaa, että tällä on yhä lukijoita.
**
118.
Virvatulten haalea hehku tervehtii meitä saapuessamme jälleen Ikitammen luo.
Tällä kertaa Harma saattueineen jää seuraamaan sivusta, kuinka Valve mittailee pimeän peittämää puuta askelillaan. Hänen taikuutensa ei vielä koskaan ole ollut näin selkeää, äänekästä – metsänpimeän tuttu humina leikkaa aukean aavemaista hiljaisuutta kuin veitsi. Tunnen sen sekoittuvan sydämeni lyönteihin seisoessani Saarton vierellä, kädet puristuneina nyrkkiin.
Kaikki Valvessa huokuu sillä hetkellä hänen taikuutensa voimakkuutta, korppikuninkaan valtaa. Silti minä en pysty karkottamaan pahoja aavistuksia päästäni. On kuin ne olisivat saaneet mielessäni uuden terävämmän muodon, Harman aiempien sanojen takia. Väen suojaloitsuista huolimatta mätä vaikuttaa vallanneen ympäriltään aina vain enemmän tilaa.
”Uskon, että puhdistus tulee olemaan suhteellisen vaivaton. Mätä ei ole yltänyt syvälle juuriin asti”, Valve sanoo Harmalle Ikitammea vielä jonkin aikaa tarkasteltuaan. Hänen katseensa viivähtää lyhyesti minussa. ”Jos jotakin odottamatonta kuitenkin tapahtuu, tiedätte mitä tehdä.”
Harma hymisee myöntävästi. Mikäli Väen johtaja on huolestunut, tämä ei osoita sitä millään tavoin. ”Turvatkoon metsämme henget sinua ja tehtävääsi. Jäämme sinulle paljosta velkaa.”
Vastaukseksi Valve vain kumartaa syvään, kääntyen sitten minun puoleeni.
”Se on ohi ennen kuin huomaatkaan”, hän sanoo hiljaa, tarkastellen jäykkää olemustani. ”Älä huoli.”
Minä nyökkään: en halua, että Valve miettii kaikista mahdollisista asioista minun pelkoani. Vaikka hermostuneisuuteni on varmasti yhtä selkeää kuin taikuus hänessä, en anna sen kuulua äänestäni sanoessani lujasti:
”Ole varovainen.”
Valven kasvoilla häivähtää nopea, aavistuksenomainen hymy. ”Tietenkin.”
Hänen silmiensä harmaa on alkanut jo tummua taikuuden painosta.
119.
On kuin mätä aistisi, että sitä kohti lähestyy jotakin vaarallista. Ilma tuntuu äkkiä aiempaa raskaammalta, vaikealta hengittää: puun haavoista kumpuava haju on niin läpitunkeva, että se saa jopa Saarton vierelläni yskimään. Rahiseva ääni, jota pidin aiemmin mädän hengityksenä, on nyt muuttunut korviavihlovaksi kirskunnaksi.
”Se varoittaa Valvea tulemasta lähemmäs”, Harma sanoo kireästi.
Valvelle mätä voisi kuitenkin aivan yhtä hyvin olla mykkä. Maagin puuta lähestyvät askeleet ovat vakaita, varmoja, hänen olemuksensa tyyni kuten aina. Vaikka meitä ympäröivät varjot ovat täynnä pahaenteisiä kuiskauksia, Valven taikuus ei missään vaiheessa vaimene.
Huomaan, että hän lausuu kävellessään sanoja: ääneti vai ääneen, en ole varma. Ne ovat kuitenkin selvästi osa jonkinlaista loitsua, soljuvaa kuin laulu. Minä pikemminkin tunnen kuin näen, kuinka Valve solmii sisällään olevasta mahdista jotakin mätää voimakkaampaa. Se, mikä oli aiemmin veitsi, on nyt metsän hämärästä ja sen varjoissa virtaavasta kirkkaasta vedestä taottu miekka, joka viiltää vaivattomasti tiensä pimeän läpi.
Ja se toimii – vastoin kaikkia pahoja aavistuksiani ja Harman epäilyksiä, se toimii. Loitsun iskeytyessä myrskyn lailla puuta vasten pimeyden kurkusta kantautuu kammottava korahdus, joka kuulostaa hetken aivan haavoittuneelta eläimeltä. Mädän koko olemus vavahtelee, vääristyy: Valven on selvästi onnistunut vahingoittaa sen sisältä jotakin elintärkeää.
Mutta vaikka maagin taikuus merkitsee mädälle tuhoa ja kuolemaa, Ikitammelle se ei ole sitä. Näen, kuinka puuta ympäröivä tuhkakerros alkaa pyyhkiytyä pois, kuin sydäntalvi kevään tieltä. Sen alta paljastuu turmeltumaton, vihreiden versojen peittämä maaperä.
Puhdistus, siksi Valve loitsuaan kutsui. Tajuan, että olen nähnyt hänen voimistaan aikaisemmin pelkkiä välähdyksiä. Välikohtaus Kiiran kanssa, siirtoloitsu, ne eivät olleet mitään verrattuna tähän.
120.
Vähän kerrallaan mätä alkaa menettää muotoaan. Se ei voi mitään Valven loitsulle, joka tuntuu vain vahvistuvan pimeyden heikentyessä. Maagi on pysähtynyt aivan Ikitammen eteen, lausuen yhä taikuutensa säkeitä hiljaisella äänellä. Kaikki hänen olemuksessaan kertoo, että loitsu vaatii langettajaltaan paljon, mutta Valven taikuudesta tummissa silmissä ei ole silti merkkiäkään väsymyksestä.
Minä uskallan viimein hengittää ulos aiempaa pelkoani. Jopa Harma vaikuttaa huojentuneelta vierelläni. ”Hän on melkein valmis – mädästä ei ole enää paljoakaan jäljellä.”
Äkkiä, yhdessä lyhyessä silmänräpäyksessä, hetki vaihtuu kuitenkin täysin toiseksi.
Ensimmäiseksi minä kuulen huudon. Ennen kuin ehdin tajuta, mitä oikein tapahtuu, Saarto on riuhtaissut minut voimalla selkänsä taakse. Maahisen kasvot ovat järkytyksestä vääristyneet tämän kähähtäessä muille:
”Suojat! Meidän on pystytettävä suojat!”
Tunnen värin valahtavan omilta kasvoiltani. ”Mitä oikein –”
Ilmaa pitkin kiirii luiden murtumista muistuttava ääni. Saarton olan yli minä näen, kuinka Valve lyyhistyy polvilleen Ikitammen juureen. Hänen rintakehästään pistää esiin jotakin, joka näyttää etäisesti keihäältä tai peitseltä – pimeydestä luodulta terältä, jonka mätä on iskenyt äkkiarvaamatta kohti hänen sydäntään. Maagin suupielet ovat verestä punaiset.
Maailma ympärilläni tuntuu pysähtyvän. Väki huutelee ohjeita toisilleen, mutta heidän sijastaan minä kuulen korvissani vain sydämenlyöntieni pakokauhuisen, melkein kivuliaan rytmin. Otan horjuvan askeleen Valvea kohti, toisenkin, mutta joudun pysähtymään jonkun tarttuessa lujasti käsivarteeni.
”Älä ole typerä, tyttö”, Harma sanoo minulle tiukasti. ”Tapatat vain itsesi.”
”Kuinka… miten…” En saa katsettani irti Valvesta ja pimeästä. Mädästä on jälleen tullut kaikennielevä painajainen, aivan kuin maagin loitsu ei olisi koskaan yrittänytkään tuhota sitä. Jostakin syystä hän ei kykene muodostamaan sitä enää uudelleen, puolustautumaan mätää vastaan mitenkään.
”Sen on pakko olla jonkinlainen vastareaktio. Mätä on vahvempi kuin kukaan meistä kuvitteli.”
Harma kohottaa luusauvaansa, jolloin virvatulet lähtevät kiitämään Ikitammea kohti. Niiden valo ei kuitenkaan voi mitään pimeydelle, joka syöksyy nälkäisesti vihreitä liekkejä vasten, tukahduttaen ne yhtä helposti kuin ilmavirta kynttilän. Välimatkan päästäkin voin erottaa, kuinka Valve voihkaisee kivusta: virvatulten hyökkäyksen seurauksena mätä on kaivautunut entistä syvemmälle hänen rintakehäänsä.
121.
Se tappaa hänet.
”Meidän on saatava hänet pois”, minä sanon hädissäni Harmalle, joka tuijottaa näkyä yhteen puristunein huulin. Hänen silmänsä näyttävät hetken pelkiltä mustilta, elottomilta kiviltä.
”Etkö näe, ettei mitään ole tehtävissä? Mätä haluaa pelkästään maagin - väliin meneminen merkitsisi varmaa kuolemaa. Meidän on peräännyttävä.” Viimeisen lauseen Väen johtaja huudahtaa yhä suojaloitsuja luovalle saattueelleen, joka vaikuttaa huojentuneelta käskystä. Minä tuijotan epäuskosta mykkänä, kuinka Saarto ja muut alkavat valmistella lähtöä aukiolta suomatta vilkaustakaan mätään tai Valveen, joka hukkuu hetkenä minä hyvänsä pimeään.
”Te juhlitte häntä sankarina, kun hän teki täsmälleen, kuten halusitte.” Epätoivoon sekoittuva raivo saa minut sylkemään sanat suustani ilman, että pysähdyn harkitsemaan niitä. ”Mutta nyt, kun hän tarvitsee apua, te pelkurit vain hylkäätte hänet.”
”Valve tiesi kyllä, mihin ryhtyi”, Harma kivahtaa. ”Meidän tai sinun kuolemasi täällä ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten häntä. Emme tee turhia uhrauksia. Se päätös oli osa sopimusta, jonka teimme.”
Ajatukset risteilevät aivan liian lujaa päässäni. Jos jotakin odottamatonta tapahtuu, tiedätte mitä tehdä. Tätäkö Valve tarkoitti sillä?
Ei. En voi hyväksyä sitä.
”Hyvä on. Hyvä on.” Minä nykäisen hopeamedaljongin pois kaulaltani ja suljen sen lujasti kämmenteni väliin. En ole varma, tärisevätkö käteni vihasta vai pelosta. ”Siinä tapauksessa en tarvitse apuanne.”
Käännyn kiirehtiäkseni Valven luo, pystymättä ajattelemaan mitään muuta, kun samassa Harma tarttuu jälleen käsivarteeni. Hänen otteensa on niin luja, että se melkein sattuu.
”Onko se todella kaiken arvoista, Alisa?” Väen johtaja kysyy. Silmäni kapenevat kuullessani hänen puhuttelevan minua nimelläni. ”Et kuulu maagille vielä kokonaan. Saatat kuvitella, ettei sinulla ole muita vaihtoehtoja kuin pysyä hänen luonaan, mutta vaihtoehtoja on aina. Jos vain -”
Riuhtaisen käteni irti.
”Minä en kuulu kenellekään muulle kuin itselleni”, sähähdän, ja lähden juoksemaan Valvea kohti.
**
