AK: Villasukat on kivat :DD Ja näin jälkeen päin ku lukee tota, voi tosiaan saada käsityksen, et Tepa olis kertoja, pääasia kuitenki et pääsit takasin kärryille
***
Yhteenveto: Saana on vastentahtoisesti työpaikkansa pikkujouluissa. Kyllästyttyään työtoveriensa käytökseen hän lähtee ja päätyykin hieman erilaisiin "juhliin".
A/N: Tän seuraavan tarinan aiheen keksin heti joulukalenteria alottaessani. Tykästyin tarinaan aika paljon ja suunniteltu 500 sanaa venykin vähän pidemmäksi. Ei tästä mitään romaania tullut, mutta mun mittapuulla ihan kivan pitunen teksti. Toivottavasti en oo ihan kamalan sekava :DD
5. Glögikestit
Saanan työpaikalla pikkujoulua vietettiin aina joulukuun viidentenä. Itsenäisyyspäivänä oli vapaata, joten ajankohta oli täydellinen pikkujoulujuhlille. Työntekijät saattoivat selvitellä päitään ja muita sotkujaan ilman, että työpanos kärsi.
Saana inhosi pikkujoulua. Hänen työpaikkansa juhlissa ei ollut mitään jouluista lukuunottamatta koristelussa käytettyjä värejä. Pikkujoulut halvensivat sanaa ”joulu”. Jouluun kuuluivat rauha, rakkaus ja kodin lämpö – pikkujoulu oli vain tekosyy päättömälle koheltamiselle. Työtovereiden juopottelu ja muut arveluttavat aktiviteetit herättivät Saanan sisällä uinuvan kärttyisän ja tyytymättömän kukkahattutädin. Hän oli paikalla ainoastaan siitä syystä, että piti työstään. Ja työpaikkansa säilyttäminen edellytti näyttäytymistä pikkujoulujuhlassa, siitä ei joustettu.
Kello kymmeneltä illalla joulunauhoin ja kimaltein koristellulla toimistolla oli Saanan lisäksi arviolta kolme selvää ihmistä. Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän juovuksissa ja hoipertelivat toisiinsa liimautuneina ympäri toimiston keskelle pystytettyä tanssilattiaa.
Saanan vieressä Anneli huokasi syvään. ”Ihmeellistä touhua, on kauhea pettymys, etteivät porukat ole kasvaneet henkisesti ollenkaan viimeisen vuoden aikana”, hän sanoi surullisesti päätään pudistellen. Saana ei uskonut Annelin olevan aivan tosissaan pahoillaan muusta kuin siitä, että Kalle rupatteli huoneen toisella puolella jonkun punaiseen minihameeseen pukeutuneen naisen kanssa. Anneli oli ihana ystävä, mutta suoraan sanottuna ihastus Kalleen sai hänetkin käyttäytymään joskus hieman lapsellisesti.
Anneli huokasi uudestaan. ”Minä taidan vähän jaloitella ja hakea vaikka jotain syötävää. Haluatko sinä jotain? Glögiä?”
Saana irvisti. Glögi oli hänelle koko pikkujoulun vieton moraalittomuuden symboli. Se kuulosti suloisen harmittomalta joulujuomalta, mutta todellisuus oli toinen. Hänen työpaikkansa glögi oli niin vahvasti terästettyä, että juotuaan sitä kaikessa rauhassa muutaman kupillisen oli yhtäkkiä ympäripäissään.
”Ei kiitos, mene sinä vain”, Saana sanoi ja yritti hymyillä pirteästi. Anneli meni.
Kun häntä ei kuulunut vielä puolen tunninkaan kuluttua, Saana alkoi huolestua. Hän puikkelehti buffetpöydän luo huojuvien työtoveriensa lomitse. Ei jälkeäkään Annelista. Lopulta Saana huomasi ystävänsä valkoisen ja ruskean kirjavan mekon. Mekko ja sen omistaja olivat jumittuneet Kallen syliin. Samalla hetkellä Saanan pomo alkoi sammaltaa kovaan ääneen kauneimpia joululauluja. Se oli viimeinen pisara.
Viiden minuutin kuluttua, eli kellon näyttäessä varttia vaille yhtätoista, Saana oli ulkona ja hengitti syvään kirpeää pakkasilmaa. Hän oli vaihtanut puristavat pikkukengät Reimoihin ja tarpoi tuohtuneena eteenpäin.
Saanan kävelyreitti kulki viehättävän jouluvaloin koristellun puistikon halki. Saana ei juurikaan piitannut huurteisista puista, hiljalleen leijailevista lumihiutaleista ja polun jäisistä kohdista. Yksi väärä askel ja hups, hän kellahti maahan. Saanalta pääsi pieni säikähtänyt ”oh”, jonka mukana purkautui myös osa hänen kiukustaan. Hämmentynt ja hieman rauhoittut Saana kampesi pystyyn ja pudisteli lunta takistaan.
Silmäkulmastaan hän näki jotain, jota ei olisi ilman liukastumisvälikohtausta tullut huomanneeksi. Saanasta katsottuna takavasemmalla olevalla kesäterassilla oli pieni lämpimän kullan värisin jouluvaloin koristeltu koju. Valot loistivat niin kirkkaina ja kutsuvina, että Saana tuskin uskoi voineensa kulkea ohi mitään huomaamatta.
Saana otti lumoutuneena pari askelta lähemmäs kojua mutta pysähtyi huomatessaan terassilla olevat pöydät. Pöytien ääressä istui hahmoja. Ensin Saana luuli heitä kolmeksi peikoiksi ja pikku menninkäiseksi mutta huomasi pian, että istuvat hahmot olivat ihmisiä: kolme rähjäistä ja parrakasta miestä, sekä luultavasti yksi nainen.
Ennen kuin Saana ehti nyrpistää nenäänsä ja kääntyä lähteäkseen pois, kojusta pomppasi viides hahmo: pieni nainen, jonka kiharat harmaat hiukset hapsottivat suuren tupsupipon alta. Nainen huomasi Saanan ja huiskutti kättään. ”Hyvää iltaa!” hän huusi iloisesti. Muut ihmiset kääntyivät katsomaan naisen osoittamaan suuntaan, eli suoraan järkyttyneeseen Saanaan. ”Tule tänne vain rohkeasti. Kuuma juoma ja piparit auttavat viluun!” nainen jatkoi leveästi hymyillen.
”Tuota”, sanoi Saana, kun ei muutakaan osannut. Naisen oli pakko olla hullu, hän päätteli, sillä ei kukaan normaali ihminen pystyttäisi herkkukojua ulos keskellä talviyötä. Eihän vielä ollut edes joulu.
Kojun valot kuitenkin kutsuivat Saanaa, ja koska kukaan ei vaikuttanut agressiiviselta tai uhkaavalta, hän vastasi niiden kutsuun. Nainen hymyili entistä leveämmin. ”Istupa tähän kultaseni”, hän viittilöi ja osoitti pöydän ääsessä olevaa huovalla vuorattua puutarhatuolia. Saana isutettiin lempeästi kuluneisiin vaatteisiin pukeutuneen pitkäpartaisen miehen ja heiveröisen kuoppaposkisen naisen väliin. Pöydällä heidän edessään oli oksista, omenoista ja pienistä led-tuikuista kyhätty asetelma.
Nainen kiikutti pöytään kukkurallisen lautasellisen piparkakkuja ja ojensi Saanalle mukillisen höyryävän kuumaa juotavaa. Sitten myös hän istuutui pöydän ääreen. ”No, onko kaikilla sopivan lämmin?” nainen kyseli lempeästi ja tuuppasi samalla piparilautasta lähemmäs Saanaa.
Vastaukseksi kuului epämääräisesti myöntelevää muminaa. Saana otti kohteliaasti piparkakun. Se oli vielä lämmin. Ensimmäisen haukkauksen jälkeen Saana unohti kaatumisen jäljiltä kolottavan takamuksensa ja kammottavat pikkujoulujuhlat. Tämä oli toisenlainen juhla. Epätodellisuudessaan riipaisevan todellinen hetki, joka yhdisti Saanan hänen vieressään kyhjöttäviin syrjäytyneisiin ja kodittomiin ihmisiin.
Pieni harmaahapsinen jouluenkeli kertoi heille arkisesti niksejä piparkakkutaikinan tekoon. Saana näki hänen silmiensä ystävällisen tuikkeen heijastuvan myös toisten silmiin. Saana hymyili ja resuinen mies hänen vieressään vastasi hymyyn. Hymyillessään mies ei enää näyttänytkään niin resuiselta – oli vain nähtävä hieman vaivaa päästäkseen katsomaan pintaa syvemmälle.
Tämä oli sitä, mitä jouluna kaipasikin: joulurauha ja lähimmäisenrakkaus. Onnellisena Saana hörppäsi höyryävän kuumaa glögiä. Se ei ollut lainkaan hassumpaa.