Surutyttö | S

[Sanderra]

Title: Surutyttö
Author: Sanderra
Rating: S
Genre: angstahtava raapalemittainen kummajainen
Summary: Pitäisi lähteä.
A/N: Päämäärätöntä mietiskelyä tiedossa. Hetken mielijohteesta raapusteltu pätkä,  joka oikeastaan sai alkunsa, kun kuulin random videoklipin, jossa käsiteltiin prostituutiota. Siellä joku kysyi vitsinä "Oletteko sitten koskaan nähneet surutyttöjä?" ja tuo nimi on vaivannut mua siitä lähtien. Joten tämä tapahtui. *huokaus*



Hän katsoi vierellään vaaleiden lakanoiden keskellä hitaasti kohoilevaa rintaa, nukkuvaa, jonka pitkät hiukset rikkoivat kasvojen symmetriaa piirtäessään kullanhohtoisia juovia poskille.

Pitäisi lähteä.

Molemmat olivat saaneet tarvitsemansa, ei ollut mitään syytä jäädä pidemmäksi aikaa kuin oli vaadittua. Silti teki mieli kaatua takaisin sängylle ja painautua lämmintä ihoa vasten, väittää nukkuvaa omakseen edes toisen hetken verran. Joskus harvoin hän sai toisen hetken, jos oli ollut tarpeeksi miellyttävä. Hyvin harvoin.
Vaikka miksi olisi pitänytkään saada, eivät nukkuvat enää herättyään halunneet käytettyä, jo koettua.

Yöpöydällä oli nahkainen lompakko ja sen päällä kolme seteliä. Hän varmisti, että summa oli oikea, työnsi sen taskuunsa ja otti lompakosta muutaman lisää. Ei niille oikeasti ollut käyttöä, tavasta vain oli vaikea päästä eroon. Hän olisi voinut saada niillä paljon, enemmän kuin tämän, mutta ei enää osannut muuta.

Ennen, ehkä, kun hän oli kuvitellut olevansa erityinen, ikuisesti riittävä, parempi kuin kukaan. Mutta ei nyt.

Nyt pitäisi nousta ylös.

Kasata uudelleen viattomuutensa lattiaa kartoittavien vaatekappaleiden seasta, löytää jostakin se kyltymätön halu, joka meni aina täydestä kaikkiin, ja punata huulet jälleen makeammiksi.

Lähtiessään hän melkein hipaisi nukkuvan kasvoja, pyyhkäisi hiusten kultajuovat sekaisin, mutta ei sittenkään.

Ulkona aamu lähestyi punaisena taivaanrannasta, vapauden tuntu pyörteili viileässä tuulessa, ja hän hymyili liian leveästi tavatessaan seuraavan vangitsijansa.

[Lyra]

En oikeen tiedä mitä mun pitäisi sanoa. Normaali 'tää oli ihana' ei nyt oikein taida käydä angstahtaviin teksteihin. Kai mä sitten koetan saada mun mietteet jotenkin muuten ylös.

Ensimmäinen rivi, kuvailu oli nättiä. Luotiin nätti kuva ja jos ei olisi lukenut alkutietoja (saati sitten otsikkoa) tarkasti, voisi olla tosi hukassa tarinan suunnasta. Mä pidin tosi paljon tän ekan rivin kuvailusta. Yhteen lauseeseen oli saatu kaikki tarvittava. Mutta toka lause varmisti sen, että luen tekstin loppuun. Pitäisi lähteä. No paremmin et olisi mua saanut koukutettua tähän. Mieleen nimittäin tuli heti järkyttävä määrä kysymyksiä. 'Miksi, mistä, kuka...'

Seuraava kappale alkoi avaamaan kaikkea ja pikkuisen saatoin hymähtää tuolle väittää nukkuvaa omakseen edes toisen hetken verran sitten tuli itellekkin sellainen vähän agsti olo kun luki eteenpäin. Olit saanu taitavavasti kirjoitettua noi kertojan ajatukset. Ne vaikutti tosi oikeilta.

Lompakosta ylimääräisen rahan napsiminen kuulosti juuri siltä mitä se oli, tapa josta on hankala päästä eroon.

Uusi nyt pitäisi nousta ylös oli taas jotain niin        . En kykeä kuvailmaan.
Olin herkällä päällä muutenkin ha lopun melkein ja mutta ei sittenkään sai mut melkein itkemään. Oot liian taitava kirjoittamaan.

Seuraavaan vangitsijaansa
*pudistelen päätäni epäuskoisena, että olen juuri lukenut jotain näin hienoa ja häivyn taka-alalle*

[Sanderra]

Lyra, kiitokset kommentistasi!
Hyvä, jos kuulosti vakuuttavalta ja nätiltä; raapaleeseen on hankala yrittää mahduttaa uskottavaa, toimivaa tarinaa, ja minä aina hermoilen, että mitä jos kaikki vaikuttaa turhan hienolta ja tyhjiltä korulauseilta, kun koetan pyöritellä sanoja oikeanlaisiksi. 
Apua, olen tosi otettu. Aina on hienoa kuulla, jos teksti iskee ja kiinnostaa c:
En tiedä, mitä osaisin sanoa; tosi outoa saada positiivista palautetta kirjoituksistaan, kun en niitä kovin usein luettavaksi päästä. Tyydyn kiittämään vielä kerran.

[Sokerisiipi]

Kommenttiarpajaisista tervehdys ja onnea voitosta!!

Onneksi en lukenut A/N:si ennen kuin vasta lukemisen jälkeen, muuten olisi mennyt yllätys pilalle, että kenestä tässä onkaan kyse. Aluksi nimittäin luulin, että tämä on vain perus yhden yön juttu, jossa sänkykumppani on isketty baarista, ja sitten aamulla iskeekin kaiho, että voisipa tästä tulla jotain enemmän, voisinpa olla tämän ihmisen oma. Olisiko tässä mahdollisuutta johonkin suurempaan? Ja sitten paljastuukin, että kyseessä on prostituoitu, joka perii maksun palveluksistaan (ja vähän ylimääräistä.)

Kertoja on selvästi hukassa ja jonkinlaisessa kierteessä. Hän ei haluaisi tehdä työtään, mutta ei oikein osaa muutakaan, jatkaa vain kuten tähänkin asti ja elää toisenlaista elämää vain haaveissaan. Tosi hyvin tavoitit hahmossa vellovan surumielisyyden ja lamaantuneisuuden. Hän on onneton, mutta kykenemätön muuttamaan elämänsä suuntaa joksikin muuksi, joka toisi hänelle iloa, surun sijaan. Kieli oli kaunista, väljää ja käytetyt sanat ja lauserakenteet loivat jonkinlaisen välitilan todellisuudelle ja päähenkilön päänsisäisen maailman välille. Tosi onnistunut kokonaisuus, ja kiva myös tuo sanaleikki ilotytön ja surutytön välillä. Loi kivaa kontrastia aiheeseen.

Kiitos, pidin!

[Sanderra]

Sokerisiipi: Ihana kuulla, että kieli oli toimivaa ja tavoiteltu melankolia välittyi. Olipas kiinnostavaa lukea tämä taas pitkästä aikaa ja kuulla ajatuksiasi tekstistä. Kiitos paljon kommentistasi <3