Title: Mereth Aderthad Jälleennäkemisen juhla
Author: Neithan
Rating: K-11
Pairing: Maedhros/Fingon (pieni Glorfindel/Ecthelion)
Genre: Flyffy/Romance
Warnings: Slash ja alkoholin käyttö.
Disclaimer: Pappa Tolkien omistaa Keski-Maan ja sen ihastuttavat haltiat, en minä. Valitettavasti.
Summary: ” Tämä on Jälleennäkemisen Juhla, ja Fingolfin järjesti sen paitsi iloitaksemme vaan myös yhdentääkseen noldorin huonetta. Lisäksi, tuolla on ainakin yksi henkilö joka odottaa minua, enkä anna hänen odottaa turhaan” Maedhros sanoi.
A/N: Juu eli tämä on syntymäpäivälahja Solembumille. Lisäksi pakko kiittää Merla Vonia, jonka ansiosta sain idean tähän ficciin. Tätä ficciä on ollut mukavaa kirjoittaa, eli turhalta vääntämiseltä olen välttynyt ja olen iloinen siitä, että sain kuin sainkin tämän ajoissa valmiiksi. Ai niin, tähän tulee todennäköisesti epilogi, kunhan ehdin sellaisen kirjoittamaan.
Hyvää syntymäpäivää, Solembum!
Aina auringon noususta saakkaa Eithel Ivrinin rannalla oli aherrettu ja vasta ennen auringonlaskua urakka oli ohi. Järven ranta oli koristeltu lyhdyillä ja kaikkialla oli kukkia. Juhlapaikan reunamille oli pystytetty telttoja ja pöydät notkuivat haltioiden parhaista ruuista. Viini oli Ossiriandista ja hyvää vuosikertaa. Vähitellen juhlavieraat, eli melkein kaikki Beleriandin haltiat Doriathin asukkaita lukuunottamatta saapuivat paikalle. Juhlijoilla oli värikkäät vaatteet ja kevätkukkia hiuksissaan. Yhteistä kaikille vieraille oli innokas hymy, joka kieli siitä, että juhla onnistuisi yli odotusten.
”Oletko aivan varma, että voimme liittyä joukkoon? En usko monienkaan toivottavan Fëanorin huonetta tervetulleeksi ilon juhlaan”, Maglor sanoi epävarmasti. Heidät oli kutsuttu, mutta hän ei tiennyt oliko kutsu oikeasti tarkoitettu heille, vai oliko se vain muodon vuoksi lähetetty ja oletettu, etteivät Fëanorin pojat kehtaisi näyttäytyä paikalla. Toisaalta, kaikista seitsämästä vain he kaksi olivat ottaneet kutsun vastaan. Muut eivät ehtineet tai kokivat etteivät olleet tervetulleet saatikka halukkaita menemään.
”Kyllä, Maglor. Minä olen varma siitä, että meidät otetaan mukaan joukkoon yhtä lailla kuin kaikki muutkin. Tämä on Jälleennäkemisen Juhla, ja Fingolfin järjesti sen paitsi iloitaksemme vaan myös yhdentääkseen noldorin huonetta. Lisäksi, tuolla on ainakin yksi henkilö joka odottaa minua, enkä anna hänen odottaa turhaan” Maedhros sanoi määrätietoisesti tehden samalla selväksi olevansa itse menossa vaikka muut eivät tulisikaan. Maglor nyökkäsi ja antoi asian olla.
Kuun noustessa Maedhros, Maglor ja Rajamaiden soturit olivat perillä Ivrinin lähteillä. Juhlinnan jo aloittaneet haltiat eivät huomanneet joukon saapumista, paitsi yksi, joka oli odottanut heitä. Niellen oman intonsa Fingon tiedotti isälleen heistä, jotta Fingolfin voisi ottaa heidät asianmukaisesti vastaan.
Fingolfinin toivottaessa saapuneet tervetulleiksi Maedhros ei kyennyt edes kuuntelemaan, sillä hänen katseensa valui aina Fingoniin, joka tuijotti häntä intensiivisesti. Maglor kyllä huomasi veljensä keskittymisvaikeudet ja armahtikin toisen vastaamalla hänen sijastansa tervetulotoivotuksiin. Fingolfinin poistuessa paikalta Maglor vilkaisikin veljeään huvittuneesti. Maedhros ei huomannut sitä, vaan hän viesti sanattomasti Fingonin kanssa. 'Mennäänkö?' Fingonin katse ja eleet sanoivat ja Maedhros nyökkäsi pienesti. Välittämättä Maglorin ja Rajamaiden soturien huvittuneista ilmeistä Maedhros ja Fingon katosivat paikalta.
”Pitkästä aikaa, luulin jo että olet unohtanut minut”, Maedhros sanoi Fingonille hymynhäive huulillaan. Kaksikko istui Ivrinin rannalla syrjässä juhlien keskipisteestä. Ivrin, pieni järvi, mutta suuren Narogjoen lähde. Järven vesi oli kristallinkirkasta ja se heijasteli kuun ja tähtien valoa. Sanotaan, että Eithel Ivriniä ruokki ehtymättömät kristallilähteet ja se oli Ulmolle, vetten herralle, rakas.
”Minä olen odottanut sinua...” Fingon sanoi katsoen Maedhrosia syyttävästi.
”Älä katso minua noin! Minulla on ollut kiireitä. Rajamaiden vahtiminen on rankkaa puuhaa, ja örkkejäkin on tavattu seudulla”, punahiuksinen puolustautui kiivaasti. Fingonia mokonma vain nauratti.
”Sinun kuuluisi sanoa ”tulin kun pääsin”, tai muuta kliseistä.” Pitempi haltia vain nauroi toiselle. Fingon yhtyi nauruun vapautuneesti. Hän oli kaivannut Maedhrosia. Kukaan muu ei ymmärtänyt häntä samalla tavalla kuin hänen serkkunsa ymmärsi. Ketterästi Fingon kiipesi Maedhrosin syliin ja tukahdutti toisen naurun suullaan. Hämmentyneenä Maedhos vastasi suudelmaan. Fingon virnisti toisen suuta vasten ja ohjasi toisen kädet hänen vyötärönsä ympärille.
”Olet niin avuton, käsipuoli. Minun täytyy aina tehdä kaikki sinun puolestasi”, mustahiuksinen sanoi huvittuneesti, mutta ilmeestä huomasi kyllä tämän rakastavan toista. Maedhros ei vastannut, vaan veti Fingonin uuteen suudelmaan. Maedhrosin ainoa käsi tarrasi Fingonia hiuksista pitäen toisen pään paikoillaan samalla kun asettui selälleen vetäen Fingonin kokonaan päälleen. Maedhros hymyili haastavasti, houkutellen Fingonin leikkiin mukaan. Vastaiskuna Fingon käänsi asetelman toiste päin. Mustahiuksisen toinen käsi eksyi Maedhrosin niskaan ja toinen takapuolelle, johon Maedhros vastasi ujuttamalla kielensä mukaan suudelmaan. Fingon joutui ensimmäisenä luopumaan leikistä hapenpuutteen vuoksi. Hellästi Fingon kietoi kätensä Fëanorin pojan ympärille ja painoi päänsä toisen olkapäähän.
”Tiedätkö mitä, rakas”, Maedhros sanoi saaden Fingonin katsomaan häntä kysyvästi, ”minun tekee mieli mennä tanssimaan.”
Pienien lyhtyjen valaisema alue oli tupaten täynnä iloisia haltioita. Kuu ja tähdet loisivat taivaalla ja niiden valo heivastui Ivrinistä ja haltioiden pitämistä koruista. Kuun valo muistutti maanpakolaisia merentakaisesta Valinorista ja Telperionin loistosta, joka oli menetetty iäksi. Neitojen mekkojen helmat hulmusivat tanssin mukana ja alue olikin värien riemuloistoa. Aluksi kukaan ei huomannut kaksikon saapumista, vaikka he huomasivatkin monia tuttujaan, mutta laulun vaihtuessa tanssijat pysähtyivät hetkeksi ja muutama huomasi alueen reunalle saapuneet Maedhrosin ja Fingonin, jotka pitivät toisiaan käsistä. Molemmilla oli huulet turvoksissa ja hiukset sekaisin, eikä tarvinnut olla Fëanorin tasoinen nero tajutakseen millä tolalla kahden serkuksen välit olivat. Vähitellen tieto levisi koko seurueen korviin ja likipitäen kaikki tuijottivat kaksikkoa järkyttyneenä. Mahdollisimman välinpitämättömän näköisenä Maedhros tavoitti veljensä katseen soittajien joukosta. Eleillään Maedhros vihjasi toista soittamaan. Epäröimättä Maglor aloitti soiton, johon loput yhtyivät epäröiden. Ensi sävelten kiipiessä pitkän haltian korviin tämä kääntyi Fingonin luo.
”Saanko tämän tanssin, arvon neito?” Maedhros kysyi kumartaen kevyesti.
”Ehei, minä tanssin miehen roolin. Mies tarvitsee oikeaa kättä, eikä sinulla ole sellaista”, Fingon vastasi pirullisesti. Kiroten osaansa Maedhros salli Fingonin saattaa hänet tanssilattialle yhä sanattomiksi jääneiden parien joukkoon. Tanssijoiden joukossa ollut Aredhel päätyi auttamaan veljeään ja vetikin Celegormin kanssaan tanssiin. Seuraavana Turgon veti jonkun haltiamiehen kanssaan tanssiin. Epäröiden muut noudattivat esimerkkiä ja yhtyivät tanssiin. Loppujen lopuksi, oli hyvin harvinaista päästä tanssimaan Maglorin laulaessa. Viime aikoina Maglor ei ollut soittanut muille kuin itselleen ja korkeintaan veljelleen. Vähitellen kaikki käänsivät katseensa joukkoon eksyneestä vähintäänkin epäilyttävästä parista, sillä laulun tahti oli niin vauhdikas, että vikkelä jalkasimmankin oli vaikeaa pysyä tahdissa mukana. Perheiden sisäiset suhteet eivät olleet hyväksyttyjä, ja serkutkin olivat liian läheisiä. Fingon ja Maedhros tosin olivat vain serkkupuolia, mutta serkkuja siitä huolimatta.
Hiljalleen laulu vaihtui ja tanssijat huokaisivat helpotuksestaan, sillä nopea tanssi vaati veronsa ja Maglor vaihtoi rauhallisempaan lauluun.
Norolinde pirukendea
elle tande Nielikkilis,
Tanssin vaihtuessa Maedhros sieppasi itselleen miehen osuuden. Fingon mulkaisi Maedhrosia murhanhimoisesti, mutta antoi olla. Hymyillen kevyesti Medhros tanssitti serkkuaan, joka ei ollut tottunut naisen rooliin eikä siksi osannut askelia. Parhaansa mukaan Fingon kompuroi perässä hänen perheenjäsenten hihittäessä näylle. Ei joka päivä näe isoveljeään kompuroimassa naisen osuutta. Maedhrosin pirullinen ilme Fingonin kompastuessa ei tietenkään auttanut asiaa.
tanya wende nieninqea
”Pakko myöntää, mutta et todellakaan ole sulokas kuin lumikello” Maedhros naureskeli. Fingon mulkaisi rumasti ja talloi Maedhrosin koristeellisen saapikkaan peittämät varpaat.
yar i vilya anta miqilis.
”Älä, muruseni. Pilaat kauniin hetken”, Maedhros sanoi hymyillen hurmaavasti. Fingon yritti talloa punahiuksisen varpaat, mutta Maedhros esti sen.
I oromandin eller tande
”Nauti meidän laulustamme ja anna tanssin viedä mukanaan...” Maedhros sanoi kuulostaen todella romanttiselta, vaikka todellisuus olikin hieman erilainen.
”Mistä lähtien meillä on ollut oma laulu?” Fingon kysyi, ei siksi että uskoisi Maedhrosin puheita, vaan siksi että halusi tietää mitä toinen vastaa.
ar wingildin wilwarindeën,
”Tästä lähtien”, pitempi haltia sanoi tarkottaen sitä oikeasti. Hyvin huomaamattomasti Maedhros kamppasi Fingonin, jolloin jälkimmäinen kaatui Maedhrosin syliin. Lempeästi käsipuoli suuteli ensin Fingolfinin pojan otsaa, sitten suupieltä ja viimeisenä suuta.
losselie telerinwa,
tálin paptalasselindeën.
Viimeisten sävelten haipuessa Fingon vastasi suudelmaan jättäen tanssin ja vetäen Maedhrosin tiukkaan syleilyyn.
”No niin rakastavaiset. Tanssikaa tai tehkää tilaa toisille”, Aredhel, Ar-Feiniel, tokaisi keskeyttäen veljensä ja serkkunsa halailun.
”Aah, ihastuttava serkkuni Aredhel päätti liittyä seuraamme. Mistä moinen kunnia?” Maedhros kysyi närkästyneenä keskeytyksestä. Hänellä ja Fingonilla ei ollut kauniita muistoja yli tarpeen.
”Tulin vain onnittelemaan rakasta veljeäni näyttävästä kaapista ulos tulemisesta”, Aredhel sanoi hymyillen herttaisesti. Haltianaisen valkoinen mekko tuntui hohtavan tähtien valossa. Kaiken kaikkiaan hän oli hyvin kaunis ja vaikutti viattomalta, mutta oikeasti neito nautti veljiensä kiusaamisesta. Toki hän heitä rakasti, mutta vähän veljiä sai kiusata.
”Kiitos, olemme suunnitelleet tätä jo pitkään”, Fingon sanoi teeskennellyn iloisesti sisarelleen.
”Mutta, kutn asian ilmaisit, menemme tästä tehdäksemme tilaa muille. Sain jo tarpeekseni sinun kanssa tanssimisesta.” Viimeiset sanat Fingon osoitti Maedhrosille mulkaisun saattelemana. Noldorin valkeaa impeä mokoma vain nauratti. Muuta sanomatta kaksikko suunnisti notkuvien ruokapöytien ääreen.
Täyttäessään viinipikareita serkukset kuulivat takaataan tirskahduksen.
”Mokomat neidit. Olut on miesten juoma”, kultatukkainen haltia. Puhuja oli nuori Glorfindel. Mikäli katse voisi tappaa, Glorfindel ja tämän seurassa ollut mustahiuksinen Ecthelion siinä sivussa olisivat olleet kuolleet jo kahdesti. Molemmat haltiat olivat haltiain mittapuulla nuoria ja he kuuluivat Turgonin kansaan eli asuivat Tarasin varjoissa Vinýamarissa.
”Ole hiljaa, kakara”, Maedhros sihahti. Glorfindel älähti jotain painokelvotonta.
”Mitä sinä miehisyydestä tiedät, hyvä kun olet äidin helmoista päässyt pois”, Fingon jatkoi saaden vuorostaan osakseen murhaavaa tuijotusta.
”Kaikki tietävät viinin olevan naisten juoma. Todelliset miehet juovat olutta. Lisäksi, täällä oleva olut on erinomaista. Se on kääpiötekoista, ja mikäli ette tienneet, niin Belegostin kääpiöt panevat Beleriandin parasta olutta”, Glorfindel valisti. Hymyillen hän otti ison kulauksen omasta tuopistaan.
”Muuta olutta ei Himringin vaaralla nähdäkään. Ja kerta tiedät noin paljon oluesta, niin sitten teillä tuskin on mitään pientä juomakilpaa vastaan?” Ecthelion ja Glorfindel vaihtoivat katseita, ja hyväksyivät haasteen.
Olut virtasi ja nelikko humaltui kovaa vauhtia. Monta oluttuoppia oli jo tyhjennetty, mutta vielä usea oli edessä. Koko nelikko olivat noldorin väkeä, ja noldorille ominaisiin piirteisiin kuului, etteivät he jättäneet mitään kesken. Häviö oli sula mahdottomuus.
”Luohvuta jo, Gol -Grol -Glorfindel. Shinulla on vaikea nimi”, Fingon sammalsi. Haltiat ympärillä naureskelivat. Glorfindel jo nuokkui ja näytti siltä kuin sammuisi kohta, mutta sinnikkäästi hän jatkoi. Ecthelion nauroi Maedhrosille, jolla oli käsi Fingonin harteilla, jotta ei tippuisi tuoliltaan.
”Te olette shuloinen pari”, Ecthelion sanoi yllättävän selkeästi.
”Shuutele shitä, Maedross”, Glorfindel yllytti. Maedhros kyllä yritti, mutta Fingon pisti vastaan, sillä punahiuksisen henki haisi kuvottavalle.
”Hahaa etkö osaa?” Kultahiuksinen nauroi niin raikuvasti että oikeasti tipahti tuoliltaan.
”Suutehle itshe, jos oshaat paremmin”, haltioista pisin haastoi. Maasta nouseva Glorfindel otti haasteen vastaan. Horjuen Glorfindel käveli Fingonin luo ja hiuksista kiskoen veti toisen suudelmaan, mikä sai Maedhrosin näkemään punaista. Maedhros löi Glorfindeliä kasvoille, ja oli Glorfindelin onni, että Maedhros oli humalassa, sillä muuten toinen olisi murtanut kultahiuksisen haltian nenän.
”Älä koske Fingoniin, she on minun”, Maedhros ärisi kietoen kätensä hyvin omistavasti mustahiuksisen harteiden ympärille.
”Shitä paitshi, olet shurkea suutelija. Tuo oli kömpelöin shuudelma ikin.” Glorfindel ei hyväksynyt häviöään, joten hän istui kahareisin pihalla olevan Ecthelionin syliin ja suuteli tällä kertaa vähemmän kovakouraisesti ja enemmän intohimoisesti. Tajuttuaan suutelevansa parasta ystäväänsä Ecthelion pelästyi ja puolustautui lyömällä Glorfindelia. Iskun voimasta Glorfindel tippui jälleen maahan eikä noussut. Alkoholin määrä oli vihdoin saanut haltian sammumaan.
”Mikäshh sille thuli?” Fingon kysyi. Hän ei nähnyt kunnolla pöydän toiselta puolelta.
”She ei herää. ...se shammui”, sanoi Ecthelion, joka oli kumartunut tutkimaan ystäväänsä.
”...Shammui? Sittenhän me voitettiin!” Maedhros hyppäsi ylös ja yritti suudella Fingonia, mutta ei osunut ja huulet painuivatkin Fingonin korvalle.
”Minä ohlen yhä hereillä...” Ecthelion mutisi.
”Ihan sama, Gorlfindeliä vastaan me oltiin”, Fingon sanoi.
”Mikshi muuten löit Glrol -ystävääsi?” Maedhros kysyi uteliaana. Ecthelion punastui.
”No kun... Koska... En ole kiinnostunut hänestä?” Ecthelion sopersi epävarmana. Maedhros ja Fingon purskahtivat nauruun.
”Ettet vain olishi kiinnoshtunut?” Fingon tiedusteli kohottaen toista kulmakarvaansa. Ecthelion punastui entistä enemmän.
”En ole! Me olemme vain ystäviä.” Molemmat haltiat purskahtivat yhtä aikaan nauruun. He olivat itsekin sanoneet samaa muiden epäillessä heidän suhdettaan.
”Taitaa olla muutakihn teidän välillänne...” Maedhros nautti täysin siemauksin tilanteesta. Nyt hän ymmärsi, miksi jotkut (esim. hänen veljensä) olivat kiusanneet häntä heidän erittäin läpinäkyvästä, molemminpuolisesta ihastuksesta. Kiusoitteleminen on parasta mahdollista huvia Fingonin alistamisen lisäksi!
”Ei ole! En ole kiinnosstunut häneshtä, me emme mishään nimessä puuhaile keskenämme mitään, meillä ei ole shalassuhdetta, enkä minä rakasta häntä!” Maedhros ja Fingon vilkuilivat toisiaan huvittuneesti.
”Niin tiehtyshti. Eikö shinun pitäishi viedä rakashtajasi jonnekkin nukkumaan päänshä shelväksshi?” Maedhros ehdotti. Ecthelion irvisti, mutta otti vihjeestä vaarin ja nosti Glorfindelin syliinsä viedäkseen toisen telttaan nukkumaan, mutta koska hän oli humalassa eikä mikään toiminut, hän kaatui maahan rojahtaen tajuttoman Glorfindelin päälle. Luonnollisestikin Maedhros ja Fingon menivät apuun, mutta ei siitä ollut paljoa iloa. Ecthelion tarttui Glorfindelin jalkoihin ja Maedhros ja Fingon käsiin. Yhdessä he lähtivät horjahtelemaan kohti alueen reunamille pystytettyjä telttoja. Huterasti he etenivät, vaikkakin eteneminen pysähtyi välillä siihen, kuinka joku kompastui jalkoihinsa tai johonkin muuhun. Lopulta haltiat saapuivat teltta-alueen reunalle. Teltat olivat räikeän punaisia ja jokaisessa oli kasa tyynyjä nukkumista varten. Heti ensimmäisen vapaan teltan löydettyään he viskasivat Glorfindelin tyynyille. Kaikki olivat jo saaneet tarpeekseen kultahiuksisen kantamisesta. Jokainen oli kaatunut ureammin kuin kerran ja jokainen oli väsynyt alkoholin ja illan vaikutuksesta. Ecthelion rojahti tyynyille Glorfindelin vierelle ja sulki silmänsä.
”En jaksha liikkua enää tuumaakaan”, Maedhros valitti Ecthelionin katsoessa toista kysyvästi.
”Ette jää tänne! En aio kuunnella teidhän peuhailuanne!” Ecthelion älähti kiivaasti.
”Emme aikoneetkaan ”peuhailla”. Haluan vain nukhua.” Maedhros istahti tyynyille ja repi mithrilistä tehdyn otsarivan pois, mikä oli yllättävän vaikeaa, sillä hiukset oli punottu pitämään kallisarvoista ripaa paikallaan. Saatuaan sen pois Maedhros ravisti päätään saaden pitkät, punaiset hiuksensa valumaan pitkin hänen komeita kasvojaan. Vaivautumatta riisumaan sen enempää Maedhros omi itselleen muutaman muhkean tyynyn ja kävi sen kumemmitta nukkumaan. Fingon puolestaan viskasi vyönsä pois ja vapautti hiuksensa. Ilman turhaa nolostelua Fingolfinin esikoinen käpertyi rakastajansa viereen nukkumaan. Ecthelion hymyili nähdessään rakastavaisten kietoutuvan unessa toisiinsa mustan ja punaisen sekoittuessa yhdeksi kokonaisuudeksi.
A/N2: Ficin seassa oli quenyan (tai qenyan, mahdollisesti) kielinen runo, joka on Tolkienin käsialaa ja sen nimi on Nieninque, eli Lumikello. Quenyan kielisen runon/laulun löytäminen oli muuten yllättävän vaikeaa, sillä sen lisäksi että sen piti olla juuri suurhaltiakielellä, sen piti myös olla sopiva ja suomennos oli pakollinen. Nieninque oli ainoa joka tärppäsi, lisäksi pidän siitä ja halusin liittää sen tähän ficciin.
Matkaten keveästi, kieppuen keveästi,
sinne tuli pikkuinen Niéle,
neito kuin lumikello,
jota taivas suukottaa.
Metsän henget sinne tulivat
ja vaahtokeijut kuin perhoset,
Haltiamaan rantojen valkoinen kansa,
jonka jalat ovat kuin putoavien lehtien soitto.
