Title: Ahdas armon tie
Author: Winifred
Beta: Pixie, kiitos<3
Genre: Drama
Rating: Sallittu
Paring: Lucius/Narcissa
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja Potter universumin, en suinkaan minä. Kappaleen sanat kuuluvat puolestaan Nightwishille.
Summary: Kuolema - olemattomuus vai viimeinen tuomioistuin? Lucius sanoo viimeiset sanansa ennen matkaa tuonpuoleiseen - jos sitä edes on.
A/N: Ensin täytyy sanoa, että tämä osallistuu Puheenvuoro kuolleille -haasteeseen hahmolla Lucius Malfoy, FF10 aiheella Luihuisen pojat sanalla 01. Auringonnousu, Sananlasku II -haasteeseen sananlaskulla "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee", FF100:seen sanalla 030. Kuolema sekä Yhtyeen tuotanto -haasteeseen kappaleella The Kinslayer. Pixie ansaitsee suuret kiitokset siitä, että päätti puolestani hahmon ja kertoi hieman mistä haluaisi lukea.
Varoitan, että ficissä esiintyy hieman kuolonsyöjäpropagandaa.
Ahdas armon tie
Need to understand
No need to forgive
No truth no sent left to be followed
Kuolema - olemattomuus vai viimeinen tuomioistuin? Luulisi minun tietävän sen, koska en mitä ilmeisimmin ole enää elävien kirjoissa. Oletettavasti en ole lakannut myöskään olemasta täysin, koska muuten en olisi tässä kertomassa teille elämästäni. Aivan kuin kuraveriset ansaitsivat tietää yhtään mitään puhtaimmasta verestäni, mutta minulla on edelleen velvollisuuksia vaimoani ja poikaani kohtaan.
Silti on hyvin mielenkiintoista, että mikään teoria kuoleman jälkeisestä, joka on kirjoitettu ylös ei ole pitänyt tähän mennessä paikkaansa. Luulen, että tämän jälkeen saan tietää olisiko kannattanut olla kiltti pikku Puuskupuh eläessäni. Epäilen, ja jos olen väärässä niin varmasti alamaailman hallitsija tarvitsee itselleen luotettavan oikean käden, joka ei keinoja kaihda. Olettaen tietysti, ettei hän ajatellut kajota perheeseeni lähiaikoina.
Ah, voin ilmaista olevani pettynyt siihen, miten kuolin. Voisin olla kiitollinen siitä, etten saanut kaikkien pelkäämää suudelmaa, mutta kuolleen ei tarvitse olla kiitollinen. Etenkään, jos kiitollisuuden kohde on niinkin lapsellinen ja naiivi typerys kuin Harry Potter. Olisin kyllä kuollut mieluummin jollakin toisella tavalla. On suorastaan hävettävää ajatella, että Lucius Malfoy, puhdasverinen, komea ja ylpeä, kuolee hitaan kitumisen jälkeen Azkabanissa pieneen selliin. Voisin melkein olla kiitollinen etteivät Narcissa ja Draco nähneet minua siinä kunnossa.
Ilahduttavaa, jos mikään nyt ylipäätäänsä voi olla ilahduttavaa kuolleena, oli, että minut haudattiin sukukartanon omalle hautuumaalle. Olisi ollut yksinkertaisesti liian häpeällistä tulla haudatuksi saastaiseen maahan hullujen viereen. Ah, voin vain olla ylpeä pojastani. Vaikka toki Draco olisi voinut edes kerran päihittää sen pahuksen Potterin huispauksessa.
Elämäni oli elämisen arvoinen, jos niin voi sanoa. Nuoruudessani saavutin kaiken, mistä hyvin kasvatettu Malfoy voi unelmoida. Kapinoin jästirakasta yhteiskuntaa vastaan ja yritin tehdä siitä paremman, enkä ollut sellainen idiootti, joka puhuu paremmasta maailmasta, mutta ei tee mitään sen eteen. Uskoin aatteeseeni ja toimin sen mukaisesti. Oli niin lähellä, ettemme onnistuneet, ja on enemmän kuin harmillista, että Pimeyden Lordi epäonnistui. Tietenkään siitä ei voi häntä syyttää yksinään, oli todella hataraa luottaa sellaiseen ihmiseen kuin Peter Piskuilan. Rohkelikkoon.
Kukistumisen jälkeen saattoi näyttää siltä, että luovutin ja petin Mestarini, mutta kuka tahansa, jolla oli hiemankaan päättelykykyä ja järkeä, olisi tehnyt saman. Suojelin perhettäni; kaunista vaimoani ja nuorta poikaani, jolle halusin hyvän ja rikkaan elämän. Minä annoin kaikkeni perheelleni, ja vaikka itse Ministeri väittäisi, että olin kylmä aviomies ja väkivaltainen isä, sitä ei pidä uskoa. Narcissa tietää, että rakastin häntä ja etten ikinä pettänyt häntä, vaikka kaltaisellani miehellä kysyntää olikin, ja koskaan en kohottanut kättäni poikaani vastaan. Draco kasvatettiin, kuten jokainen puhdasverinen lapsi. Ehkä tiukan kurin alla, mutta kuri on välttämätöntä, sillä kuten isäni aikoinaan sanoi: "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." Hyvä on, ehkä minä en kokenut kovin kunniakasta kuolemaa, mutta se ei ollut pahin mahdollinen. Pääasia on, että vaimollani ja pojallani on kaikki hyvin. Minä jatkoin sukuani ja niin tekee myös Draco, mistä olen erittäin ylpeä. Sain muutaman kerran nähdä pojanpoikani ja en voi muuta kuin olla ylpeä siitä komeasta ilmestyksestä. Oikea Malfoy, ja kun Draco vielä kasvattaa pojan uskomaan puhdasverisyyteen ja oikeaan maailmankuvaan, niin sillä ei ole paljoakaan väliä, että minä kuolin Azkabanissa syytettynä maanpetoksesta ja murhista.
Potterin voitettua Pimeyden Lordi lopullisesti alettiin väittämään, että pahuus on kukistunut ja kaikki on taas hyvin. Onnellinen loppu, kuten kaikki imelästi sanovat. En voinut muuta kuin nauraa sellissäni, sillä ensinnäkin on aivan naurettavaa mennä puhumaan pahuudesta. Me kuolonsyöjät emme olleet pahoja, me olimme - olemme - uskollisia aatteellemme. Emme usko siihen demokratiaan ja jästienpaapomiseen ja yritimme muuttaa asiat niin, kuten niiden pitäisi olla. Pahuus, sitä ei ole olemassakaan, mutta tietysti naiivit ihmiset eivät usko sitä. He haluavat vain olla rauhassa ilman sotaa. Ministeriö ja Dumbledore, luojan kiitos hän on jo edesmennyt, aivopesivät kaikki uskomaan siihen, että on hyvä asia olla jästeiltä piilossa. Ihmiset ovat niin helposti taivuteltavissa, että säälin heitä. Velhot ovat kaikin tavoin parempia kuin jästit ja asioiden pitäisi olla niin, että jästit piilottelevat velhoilta. Mutta tietenkään aivopestyt eivät ymmärrä tätä. Kuitenkin, niin kauan kuin yksikin aatteeseen uskova elää, se ei ole kuollut. Pimeyden Lordi ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen, joka ajoi velhojen asiaa. Harmillista, etten ole näkemässä sitä päivää, kun puhdasveriset nousevat valtaan satojen vuosien piilottelun jälkeen ja syöksevät jästit onkaloihinsa.
Draco, sinulle haluaisin sanoa kaiken kertomani jälkeen, etten olisi toivonut itselleni toisenlaista poikaa. Sinä tiedät sen, syvällä sisälläsi, sillä vaikka monesti saatoin vihjata toisensuuntaista, niin en koskaan lakannut uskomasta sinuun. Sinä olet minun ainoa poikani, parempaa poikaa ei kenellekään voi olla. Virheistäsi huolimatta. Ainakin vältit ne virheet, mitkä minä nuoruudessani tein.
Narcissa, armaani. Onneni oli se päivä, kun otit mieheksesi minut etkä sitä kelvotonta tyhmyriä, joka ei osannut edes kaljuunoitaan laskea. Sinä olit minulle kaikki, mitä hyvä vaimo on. Olen pahoillani monesta asiasta, mitkä olisin voinut tehdä toisin, mutta ilman virheitäni emme olisi olleet samanlainen pariskunta. Ole hyvä isoäiti lapsenlapsellemme, olen pahoillani, että jätin sinut yksin juuri, kun meidän piti alkaa tosissaan nauttia toisistamme.
Aurinko nousee, joten minun on mentävä. Saa nähdä, miten käy. Jos armon tie on niin ahdas, ettei siitä mahdu kaltaistani miestä, niin sitten astun ylväänä portista alakertaan.
For whom the gun tolls
For whom the prey weeps
Bow before a war
Call it religion
