Title: Korvakorut
Author: Mie
Genre: Het, Fluff
Pairing: Harry/Luna
Rating: S
Disc.: Rowling owns
En pystynyt nukahtamaan. Aina kun painoin silmäni kiinni, näin sinut. Sinun vaaleat hiuksesi hulmuamassa tuulessa, siniset silmäsi joissa paloi rakkaus.
-Harry! Luna juoksi pojan perään. -Kuule, Hermione käski kysyä sinulta, mitä kaikkea tiedät pimeyden voimista. Meidän pitää tehdä esitelmä aikakautemme mahtavimmasta velhosta, ja minä valitsin sinut.
Luna hymyili ujosti, kun ojensi Harrylle pergamenttia johon oli kirjoittanut kysymykset. Heidän kätensä koskivat toisiaan, ja Luna vetäisi kätensä pois.
-En tarvi vastauksia ennen kuin kuukauden päästä. Mutta seuraavan kerran kun mennään Tylyahoon, mennään Kolmeen Luudanvarteen juttelemaan, että saan tehdä muistiinpanoja. Okei?
Harry nyökkäsi pöllämystyneenä, miksi joku ajatteli häntä suurena velhona!
-Joo, tietty, kysy minulta vaan jos tahdot tietää jotain, Harry änkytti Lunan perään.
Kaunein näky ikinä. Sinä seisoit lumisten porttien luona, punainen kaulaliina kaulassasi. Hymyilit minulle. Kun kävelin luoksesi, tartuit käteeni.
Luna siemaili kermakaljaansa, samalla kun katseli Harryn vihreitä silmiä. Hän hymyili itsekseen, kun kaivoi laukustaan pergamenttikäärön ja sulkakynän. Samalla hän pudotti lattialle lapasensa. Hän ja Harry kumartuivat molemmat poimimaan niitä, ja heidän päänsä kolahtivat yhteen.
-Auts! molemmat huudahtivat yhteen ääneen.
He katsoivat toisiaan, ja purskahtivat nauruun. Harry ojensi toisen lapasen Lunalle, jonka retiisikorvakorut kilisivät tytön noustessa lattialta.
-No niin. Mitä tahdot kysyä, Luna? Harry kysyi katsoen Lunaa suoraan silmiin.
-Ajattelin, jos se ei loukkaa, suretko ikinä vanhempiasi? Luna kysyi hiljaa.
Harry hiljeni, ja tarttui Lunan pöydällä lepäävään käteen.
-Minä kaipaan heitä joka päivä. Olen joka päivä vihainen Voldemortille, koska hän riisti minulta tilaisuuden elää vanhempieni kanssa.
Luna hymyili Harrylle, kun kysyi: -Entäs onko sinulla tyttöystävää?
Harry virnisti: -Ei, vielä. Miksi kysyt?
-Entäs jos minä ja sinä, voitaisiinko me? Luna änkytti hermostuneena.
Harry puristi tyttöä kädestä, kun he kävelivät ulos.
-Sinä kysyit, voitaisiinko me. Riittääkö tämä vastaukseksi? Harry kysyi hymyillen.
Hän otti Lunan kasvot käsiensä väliin, ja suuteli tyttöä pitkään ja hellästi.
Ne menneet suudelmat. Ne kaikki jotka menetin.
Kevät oli jo pitkällä. Harry katseli Lunaa joka makasi selällään ruohikolla, silmät suljettuina. Lunan hiukset olivat levinneet sädekehäksi hänen kasvojensa ympärille. Harry ei voinut hillitä itseään. Hän kumartui tytön ylle ja laski huulensa tytön huulille. Luna avasi silmänsä, ja hymyili. Hän irtautui suudelmasta ja nousi istumaan.
-Harry, rakas. Minun pitää kertoa jotain. Luna sanoi katsoen Harrya silmiin.
-Kerro kulta. Harry istui Lunan viereen.
-Me muutetaan isän kanssa, kaupunkiin. Isä sanoi että se pitää minut elossa hiukan pitempään. Luna sanoi kyyneleet silmissään.
Harry järkyttyi ja kysyi: -Elossa, pitempään? Mikä sinulla on?
Kyyneleet valuivat Lunan poskilla kun Harry halasi häntä. -Minä olen sairas, eikä sitä voi parantaa mitenkään. Luna itki Harryn olkapäätä vasten.
Minä surin. Ei sille voinut mitään. Sinä olet poissa rakas Luna. Minä kaipaan sinua, ystäväsi kaipaavat sinua, isäsi kaipaa sinua. Kaipaatko sinä minua, missä oletkaan.
Hieman hautajaisten jälkeen Harry sai Theofilukselta paketin ja kirjeen. Kirjeessä luki "Luna tahtoi sinun saavan nämä. Minä lähetän ne sinulle, koska hän ei itse ehtinyt." Loppu kirjeestä oli tahriintunut, aika varmasti kyyneleitten takia. Harry avasi vapisevin käsin paketin. Paketista paljastui ainoa asia joka Lunasta oli jäljellä. Punaiset retiisikorvakorut. Harry puristi korut nyrkkiinsä ja itki.
