Kirjoittaja Aihe: NCIS: Epäilyttävää käytöstä (S) Oneshot  (Luettu 2013 kertaa)

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Tyylilaji: Huumori
Kirjoittanut: Varja
Fandom: NCIS Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
Vastuuvapautus: Kaikki, minkä tunnistatte julkisuuteen, kuuluu CBS:lle, Fini perustajalle.
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: Ei ole
A/N: Tää on eka julkaistu ficcini, muttei ainoa. Tuntuu tökkivän omasta mielestäni, mutta olkoot.

Lauantaiaamuna aamuyöstä, hieman puoli kuuden jälkeen NCIS'in päämajassa on pimeää ja vaimea surina täyttää avarat tilat. Surina lähtee sähkölaitteista, jotka ovat valmiustilassa, puolisammuksissa. Tasaisen surinan katkaisee erilaisen matala ääni, jota säestää erittäin tutun kuuloinen kilahdus. Hissi saapuu kerrokseen, jossa Leroy Jethro Gibbsin osasto sijaitsee. Hissistä tuleva valo valaisee ensimmäisen käytäväpätkän suoraan tummille laatikoille saakka, kunnes kirkas valo täyttää huoneen. Kattovalot ovat päällä ja tulijakin on tunnistettavissa. Ziva David, israelilainen agentti, joka työskenteli ennen Mossadissa.

Mustat, kiiltävän puhtaan nahkaiset maiharit kopisevat vaimeasti toimiston kokolattiamatolla päällystetyllä lattialla, kääntyen vasempaan ja uudelleen loivasti kaartaen vasemmalle ja oikealle päätyen työpöydän viereen. Tietokone piippaa Zivan painaessa käynnistysnappia. Hän riisuu pitkän, tumman takkinsa sermin luona sijaitsevan tason päälle ja istahtaa tuoliinsa. Ziva naputtelee tunnuksensa ja koneen käyttöjärjestelmä päästää tutun äänen tietojen latautuessa koneelle.

Hän naputtelee hetken sormiaan, kunnes avaa nettiselaimen tarkistettuaan olkansa yli, ettei tiloissa ole ketään muuta. Varovaisesti, mutta nopeasti Googlen hakukenttään raapustautuu FinFanFun. Hakutoiminto antaa vaihtoehtoja, joista ensimmäinen valikoituu hiiren alle. Klikkaus. Tunnukset paikoilleen ja sisään. Ziva kirjoittaa hakuun NCIS ja löytää pitkän listan linkkejä keskusteluihin, joista napsasee yhdeksännestä linkistä neljänteentoistaan saakka keskusteluja välilehtiin alkaen selailla niitä järjestyksessä läpi. Tummat silmät seuraavat tekstiä tiiviisti rivi riviltä, välillä hymy nousee huulille. Yksinäinen, toisinaan myös useamman tyrskähdyksen sarja kaikuu vaimeasti tyhjässä tilassa. Hissin ääni kuuluu taas, nopeat refleksit sulkevat selainikkunan alas odottamaan sopivaa hetkeä jatkaa. Kilahdusta seuraa hieman kahiseva ääni, Ziva ei voi erehtyä äänestä ja tunnistaa tämän työparikseen, Anthony "Tony" DiNozzoksi.

"Hu-huomenta", Ziva sanoi hihityksensä takaa.
" Onko se huomenta?", Tony kysyi ilmeillen, Zivan vääntäessä öö:n sanomisvalmiuteen suunsa, muttei sanonut mitään.
" Nyt on aamuyö. Ziva."
" Niin, entä sitten? To. Ny." Ziva sanoi vakavana, reveten sen jälkeen nauramaan.
" Mikä nyt noin hauskaa on?"
" Ei mikään. Ei kerrassaan mikään."
" Etkai sentään ole järkeäsi menettänyt?"
" Järjenjuoksussani ei ole mitään vikaa."
" Ei siltä näytä, ei kukaan normaali ihminen naura ilman syytä."
" Olen normaali ihminen."
" Joopa joo."

Ziva avaa uudelleen selainikunnan, jättäen parinsa ajattelemaan kaikkea, mitä rusinankokoiset aivot ikinä keksivätkään. Jos keksivät. Hissin ovet käyvät jälleen ja väkeä tulee vain lisää ja lisää. Myös McGee saapuu paikoilleen leveästi virnistellen.

" Etkai sinäkin!", DiNozzo parkaisi.
" Mitä minäkin?"
" Käyttäydyt omituisesti."
" Omituisesti ja omituisesti."
" Älä välitä Tim, hän pitää myös minua kajahtaneena." Ziva mutisi viittoen kädellään jotain kajahtaneeseen päin.
" Ziva on seonnut. Houdini hei, mittasitko varmasti, ettei sulla ole kuumetta?" DiNozzo kysyi hieman varovaisesti nähdessään Zivan murhaavan katseen.
" Tony, miten minä käyttäydyn omituisesti?"
" Virnistelet ihan sen näköisenä, kuin jotain olisi tapahtunut..."
" Siis..."
" Tony, älä kiusaa kokelasta.", Ziva varoitti vilkaisten Tonyn olkapään yli hänen taakseen."
" Mutta... Hän on takanani. Hei Gibbs.", Tony sanoi tuntiessaan olonsa kiusaantuneeksi ja tuijotti eteenpäin suu tiukkana viivana.
" Onko meillä juttua?", McGee kysyi.
" Nope."
" Mitä me sitten tehdään?"
" Ollaan."
" Ollaan?"
" Mitä kohtaa et ymmärtänyt?"
" Ymmärsin kyllä. Kunhan varmistin."
" Hyvä Tim." Gibbs sanoi ja katosi jonnekin.

Ziva hihitteli itsekseen saaden Tonyn huomion heräämään.
"FinF mitä?". Tony kysyi hiippaillessaan Zivan viereen.
" Pidä huoli omista asioistasi ja lakkaa nuuskimasta." Ziva ärähti, sulkien selaimen.
" Haluan tietää, mikä nyt on noin hauskaa." Tony uteli.
" Ajallaan Tony. Ajallaan, ymmärrätkö?" Ziva vakuutteli.
" En. Lähden katsomaan Abbyä, toivottavasti hän on normaali."
" Hah." Ziva naurahti kuivasti.

Tony PoV

Lähdin hissiä kohti, suuntana Abbyn labra. Nipistin itseäni toivoen, että olen pahassa unessa. Ziva käyttäytyi ihan oudosti, naureskeli itsekseen. Jotenkin se liittyy tietokoneeseen, miksi muuten hän olisi sulkenut heti selaimen. Hissi saapui perille ja astuin ovien avauduttua ulos.

"Hei Tony"
" Hei Abs."
" Kuis hurisee?"
" Tylsistyn, ilmeisesti teillä ei ole juttua?"
" Ei ole ei. Yläkerran väki on ihan pimahtanutta, varotan näin ystävänä", mutisin silmiäni muljautellen nojautuessani  kylmää jääkaappia vasten.
" Tony."
" Mitä?" ihmettelin hieman varuilllani nähdessäni ystäväni tuiman ilmeen. Abbyä ei kannattanut suututtaa.
" Ei ole sopivaa puhua noin toisista ihmisistä." Abby varoitti nostaen etusormensa ylös.
" Sinäkö et puhunut silloin, kun hullu poikaystäväsi jahtasi sinua täälläkin?"
" Se oli eri asia. Mike on oikeasti sekaisin, hän tarvii hoitoa.", Abby vetosi.
" Mutta Zivakin..."
" Ziva ei ole sekaisin."
" Näkisitpä vain", tuhahdin happamasti.
" Mitä sitten pitäisi nähdä?"
" Hän nauraa itsekseen jollekin netissä, muttei suostu kertomaan eikä näyttämään."
" Siitäs sait. Mitäs olet turhan utelias." Abby virnisti.
" Älä sinäkin." pyysin.
" Häivy, jos sinulla ei ole mitään muuta, kuin pahaa sanottavaa muista."
" Mutta A-", yritin pistää vastaan.
" ULOS!"
" Okei okei." antauduin ja vetäydyin taaemmas kädet ylhäällä. Tämä ei todellakaan olisi minun päiväni.

Ziva PoV

Istuin edelleen koneeni ääressä selaamassa Finiä Tonyn tullessa yläkertaan. Tirskahdin, ja palasin lukemaan saman lauseen uudelleen. " Tony roikkui mahastaan suuressa vesitynnyrissä, jossa oli ollut vettä pää alaspäin Zivan tullessa huoneeseen. Hänestä näkyi vain jalat, jotka sätkivät vimmatusti tämän yrittäessä päästä ylös sieltä heikolla menestyksellä." Repesin huutonauramaan mielikuvalleni saaden oudoksuvian katseita, kunnes huomasin tipahtaneeni tuoliltani lattialle.

"Onko kaikki hyvin?", McGee kysyi.
" Heheheheh hahahahah on", mutisin nauruni lomasta kiivetessäni takaisin tuolilleni.
" Ziva hei, etkö kertoisi meille ennen valkotakeille soittoa, mikä nyt on noin hauskaa?"
" No hyvä on, pakko kai se on", tuhahdin muka loukkaantuneena.
" Anna tulla sitten."
" Okei, eksyin pari päivää sitten FinFanFun-nimiselle keskustelufoorumille, josta löysin fan-fiktioita."
" Okei, mistä aiheesta?"
" Tiva", sanoin hieman hämillään olevan ilmeen kasvoilleni.
" Siis mitä? Mikä se on?" McGee kysyi hämmentyneenä.
" Eikö tule mieleen?"
" Ei, mutta haluat varmaan valaista asiaa." McGee totesi.
" Minä + Tony Tiva"
" Eli siis teitä paritetaan toisillemme?"Tony sanoi pöytänsä takaa.
" Kyllä, juuri näin."
" Mikä siinä sitten on hauskaa?"
" Lue tämä", sanoin ja viitoin häntä luokseni. Tony tuli viereeni ja kumartui konettani kohti.
"Tony roikkui mahastaan suuressa vesitynnyrissä, jossa oli ollut vettä pää alaspäin Zivan tullessa huoneeseen. Hänestä näkyi vain jalat, jotka sätkivät vimmatusti tämän yrittäessä päästä ylös sieltä heikolla menestyksellä.", Tony luki ääneen.
" Tonyn ääni kuului ölisten tynnyristä ja Ziva hihitteli ovenraossa näylle. Tony pyysi apua ja Ziva ei keksinyt muuta, kuin kaataa raskas tynnyri nurin. Tony parkaisi tärähtäessään lattiaan", luin ääneen.
Hajosimme molemmat mielikuvillemme ja nauroimme, niin että vatsaan alkoi sattua.
" Mille te seonneet nauratte?"
" Hihihi kun Ziva hahahhaha"
" Ziva mitä?"
" Ziva on löytäny tiensä jonnekin FinFanFun-foorumille jossa on jotain fanitarinoita, joissa paritetaan häntä ja Tonya."
" Vaissoo, Ziva, linkkaa se sähköpostiini, niin voin viihdyttää itseäni labrassani."
" Okei. Abby?"
" Siellä on myös tarinoita sinusta ja...", jätin lauseeni kesken.
" Ja kenestä?"
" Gibbsistä."
" MITÄ!", Abbyn silmät levisivät lautasen kokoisiksi tämän sisäistäessä asiaa ja ryntäsi hetken kulutta hisseille, suuntana labransa.
" Onko se totta?", McGee kysyi hieman epäilevänä.
" On."

Kommentti on tervetullutta, toivottavasti meni oikeaan osioon, en ole tätä tottunut käyttämään.
« Viimeksi muokattu: 21.02.2015 16:43:39 kirjoittanut Varja »
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

laura96

  • ***
  • Viestejä: 64
  • Likaista mieltä, ei pestä mäntysuovalla...
Vs: NCIS: Epäilyttävää käytöstä (S) Oneshot
« Vastaus #1 : 29.09.2012 18:11:06 »
Tää sun ficcis :D Pelastit mun päiväni, en ikinä ole nauranut näin makeasti :)
Tää idea oli aivan loistava, nyt tekee mieli itekkin kirjoittaa jotakin hauskaa ja iloista, vaikka en todellakaan osaa kuin kirjoittaa jotakin sad sad :D
Mutta hyvää työtä (Y)
Mutta mitä tehdä, kun järki on ristiriidassa sydämen kanssa.

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS: Epäilyttävää käytöstä (S) Oneshot
« Vastaus #2 : 29.09.2012 20:16:54 »
Kiitän. Mulla on menossa toinen ficci, nimenomaan sad-aiheinen. Se vaan tuntuu jännältä kirjoittaa, kun on sitä ideaa ja eläytyy.
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS: Epäilyttävää käytöstä (S) Oneshot
« Vastaus #3 : 02.10.2012 17:07:52 »
^Kiitos paljon, pitää kiinnittää huomiota tuohon jatkossa, että en vaihtele sitä aikamuotoa. Valitettavasti en käytä Microsoftin Wordia, vaan ihan WordPadia, jos siis Officea meinaat. Tää on tosiaan mun eka julkisesti näkyvillä oleva ficci, mutta aina voi parantaa. Yksi on kesken juuri nyt, koitan kiinnittää siihen huomiota ja mikäli joku haluaa, sen saa betata, kun on valmis. :)
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi