Kirjoittaja Aihe: Sly Cooper: Ystävät lähellä, viholliset lähempänä, S, Neyla (osa 3/3)  (Luettu 1634 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 137
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Ystävät lähellä, viholliset lähempänä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Sly Cooper
Ikäraja: S
Genre: Draama
Parituksia: Pieniä tulkintoja muutamista (S/C, S/N, A/N)

A/N: Sly-mania jatkuu ja ensi kertaa sain inspiraation kirjoittaa Neylasta. Itse asiassa ideoita ilmaantui sen verran, että päätin liittää kolme tapahtumaa yhteen tarinaan. Muut kaksi osaa ilmaantuvat satunnaisesti ja tuntemattomalla aikavälillä. :D Tapahtumat sijoittuvat Sly 2:n toiseen episodiin Tähtisilmien kohtaaminen.


***

1.



Neyla lisäsi huulilleen kiiltoa ja tarkasteli kuvajaistaan suuresta peilistä. Yönmustat hiukset laskeutuivat hartioille silkkisen suorina, näyttävä hiuskoru välkähteli upeasti ja auringonkultainen perinteinen intialainen asu korosti hänen parhaita puoliaan. Hän oli varsin tyytyväinen ulkonäköönsä lukuun ottamatta ehkä sandaaleitaan, jotka olivat pitkästä aikaa kokeiltuna vähän liikaa hänen makuunsa. Neyla ei jaksanut muistaa, milloin oli viimeksi käyttänyt kenkiä, joiden korko ylitti peukalonmitan.

”Näytät ihastuttavalta.”

Arpeggion taivaansiniset silmät olivat tarkkailleet häntä jo jonkin aikaa – Neyla oli pannut sen merkille silmäillessään miestä peilin kautta – mutta vasta silloin tämä sanoi jotain. Hiljainen läsnäolo olikin jo alkanut käydä vähän ärsyttäväksi.

”Se on tarkoituskin”, Neyla vastasi viimeistellessään ehostuksensa. ”Uskoisin, että illasta tulee oikein mukava.”

”Minä taas viihdyn tuskin lainkaan. Olisin mielelläni jättäytynyt illanvietosta, mutta sehän olisi ollut illan isäntäämme kohtaan varsin töykeää. Lisäksi tämä on mainio tilaisuus tavata kaikki Klaww’n jäsenet kerralla samassa paikassa”, Arpeggio sanoi.

”Melkein kaikki”, Neyla huomautti, ”Ikävä kyllä toimitin juuri jokin aika sitten Pariisin mausteoperaattorisi ihan omakätisesti tiilenpäitä lukemaan.”

”Olen kyllä Dimitrin nykyisestä tilanteesta tietoinen, kiitos Kreivittären”, Arpeggio sanoi asiallisesti jättäen huomiotta hänen pienen viisastelunsa.

”Mahtaa olla Kreivittärelle aika ikävää pallotella kahden tahon välillä ja esittää omistautunutta jäsentä molemmilla. Yhtenä hetkenä yksi Interpolin arvostetuimpia jäseniä ja toisena Klaww-jengin ikioma hypnotisoijapuoskari”, Neyla tuumasi ja poimi pöydältä pienen kultaisen kaulaketjun.

Arpeggion kasvoille kohosi epäuskoinen hymy. ”Kuulostat surkuteltavan tekopyhältä, kultaseni.”

”Minä toin faktoja esiin.” Neyla kohautti olkiaan ja ojensi ketjua olkansa yli. ”Tämä paikka on oikea kaksinaamojen kehto, mutta ei ollut minun vallassani päättää jäädä Pariisiin. Voin siis yhtä hyvin nauttia tilanteesta parhaani mukaan.”

”Oliko sinulla joitain suunnitelmia?”

”Ei varsinaisia, mutta olen taitava improvisoimaan tilanteesta riippuen.”

”Olin kuvitellut sinun olevan vapaa tänä iltana”, Arpeggio sanoi ottaessaan korun vastaan.

Neyla kurtisti kulmiaan hienoisesti. ”Miksi ihmeessä? Meidänhän ei kuuluisi edes tuntea toisiamme täällä ollessamme. Jos olet unohtanut, minä olen peitehommissa sen pahuksen tarkastaja Foxin kanssa, kun taas sinä nautit olostasi lordi Rajanin tärkeänä kutsuvieraana. Enkä oikeastaan ymmärrä, miksi näin yhtäkkiä halusit tavata juuri täällä. Aavistuksen riskialtista hiiviskellä tähän osaan vierasmajoja.”

”Halusin vain nähdä kuinka voit”, Arpeggio sanoi huolettomasti. ”Enkä minä harrasta hiiviskelyä.”

”Oli miten oli, minä en pelaa sinun pussiisi tällä kertaa”, Neyla tokaisi ja siirsi hiuksiaan niskalta sivuun, jotta Arpeggio saisi ketjun lukon helpommin kiinni. ”Saattaa lisäksi olla, että eräs henkilö saapuu paikalle myös, mikä tekisi illastani erityisen mielenkiintoisen.”

”Oh, jopas jotakin. Kuka hän mahtaa olla?” mies uteli kulmat koholla. Tämän olemus oli muuttunut hivenen kylmäkiskoisemmaksi, vaikka tuskin Arpeggio olisi mitään myöntänyt, mikäli hän olisi tuonut asian esiin. Ellei Neyla olisi paremmin tiennyt, hän olisi väittänyt Arpeggion olevan vain huolissaan hänestä veljelliseen tapaan.

”Sly Cooper.”

Kun Arpeggio kuuli nimen, tämä äimistyi niin, ettei saanut kiinnitettyä kaulakorun lukkoa ensimmäisellä yrittämällä.

”Arvasin, ettet järin ilahtuisi”, Neyla sanoi muina naisina.

”Cooper”, mies toisti ja tuijotti häntä peilin kautta vähän epäluuloisesti. ”Miksi hän?”

”Mikä kysymys tuokin on? Hän on hyvin kiinnostava tyyppi.”

”Eittämättä”, Arpeggio sanoi penseästi ja onnistui viimein napsauttamaan kultaketjun lukon kiinni. ”En kyllä muista, että olisin pyytänyt sinua pitämään häntä silmällä tänään, olettaen että hän jossain houkkamaisuuden puuskassaan eksyisi tanssisaliin täynnä poliiseja.”

”Se ei ole ollenkaan epätodennäköistä”, Neyla sanoi. ”Cooper ja hänen ystävänsä ovat takuulla Clockwerkin osien perässä. Oletko sattunut näkemään, miten Rajan on asettanut siivet tanssisaliin kiinni suureen patsaaseen? Ne ovat siinä kuin tarjottimella.”

”Tietenkin Cooper tarkkailee Clockwerkin osia kähveltämisen toivossa, siihenhän puolet ylivertaisesta suunnitelmastani nojaa”, Arpeggio sanoi ärsyttävästi. ”Sitä en kuitenkaan allekirjoita, oletko ajatellut asiaa aivan loppuun asti omalla kohdallasi.”

”Sly Cooper tietää, etten minä ole yhtä mustavalkoinen poliisi kuin useimmat ja ennen kaikkea eräs tietty naikkonen. Minä tarjoan huomattavasti tähdellisempää seuraa.”

”Cooperhan on kaksinaamaisempi kuin olisin kuvitellut”, Arpeggio sanoi koppavasti. ”Viettäisi mukavaa aikaa sinun kanssasi, vaikka on selkeästi läheisissä väleissä tarkastaja Foxin kanssa.”

”Ei Sly Carmelitaan haluaisi törmätä täällä. Sen lisäksi niiden kahden keskinäinen säätäminen on ainoastaan epätoivoista farssia”, Neyla hymähti, mutta Arpeggio ei näyttänyt vakuuttuneelta.

”Ettei vain olisi kyse siitä, että hän haluaa käyttää sinua hyväkseen?”

Sanat olivat kuin märkä riepu kasvoille, mutta Neyla ei alennut provosoitumaan. ”Enpä usko. Jos joku käyttää jotakuta hyväkseen, sitten se olen minä”, hän tuhahti. Arpeggion silmissä oli kylmä tuike.

”Olet toisinaan poikkeuksellisen naiivi, Neyla pieni”, tämä huokaisi ja sipaisi hellästi siipisulillaan hänen olkapäätään. ”Mitä Cooper kolmannella pyörällä tekisi?”

Neyla käännähti tuolillaan niin äkäisesti, että Arpeggio ihan hätkähti. Olisi vain keikahtanut orreltaan, mokoma. ”Tässä ei ole kyse mistään sellaisesta, älä ole typerä. Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa, voimme yhtä hyvin olla hiljaa.”

Arpeggio näytti paheksuvalta kuin hän olisi livauttanut suustaan jonkin mauttoman kirosanan.

”Minä en sulata sitä, jos olet aikeissa vaarantaa kaiken pienen hauskanpitosi tai hölmöjen kuvitelmiesi vuoksi”, mies madalsi ääntään vaarallisesti. Niin vihaisena Neyla ei ollutkaan nähnyt tätä pitkään aikaan. Arpeggio oli toisinaan nopea kiihtymään.

”Sietäisi sinun olla tyytyväinen, kun osoitan näin ihailtavaa oma-aloitteisuutta tarkastella Sly Cooperia lähemmin ja kyvykkyyttä muodostaa sitten omat johtopäätökseni”, hän kivahti ja risti käsivartensa tyytymättömään puuskaan.

”Minä olenkin, Neyla”, Arpeggio ärähti takaisin. ”Puhdas, terävä arviointikykysi on se, joka minua huolettaa. Haluan, että olet tehtäviesi tasalla. Kuten hyvin tiedät, minä en ole aikeissa riskeerata mitään suunnitelmaani liittyvää, vaikka se edellyttäisi erinäisistä osallisista luopumista.”

”Epäiletkö sinä lojaaliuttani, Arpeggio?”

Neyla oli odottanut välitöntä kieltoa, jonka hän aina oli saanut niinä harvoina kertoina, kun oli kysymyksen esittänyt, mutta sai yllättyä.

”Pitäisikö minun?”

”Uskomatonta, että käsittelemme tätä aihetta”, Neyla sanoi perin pohjin tympääntyneenä.

Pisteliään tuijotuksen täyttävä hiljaisuus vallitsi heidän välillään pienen hetken, jonka jälkeen Arpeggio huokaisi syvään ja näytti taas vähän rauhallisemmalta.

”Tiedät kyllä, että pidän puoliasi ja luotan sinuun enemmän kuin kehenkään toiseen. Kenties aivan liikaakin, mitä tulee tavanomaiseen toimintatapaani.”

”Tuon minä halusinkin kuulla. Luottamushan on kaiken avain”, Neyla sanoi hieman leppyneempänä, nousi ylös ja otti käsilaukkunsa pöydältä. ”Siksi pyydänkin sitä sinulta omassa suunnitelmassani Cooperin suhteen.”

”Perustan siihen, että olet laskelmoinut tilanteen parhain päin”, Arpeggio sanoi vakavana.

”Luonnollisesti”, Neyla hymähti ja kääntyi lähteäkseen. ”Minun on nyt mentävä, ettei se turhantärkeä tarkastaja ala vahingossa epäillä jotain. Keksi sinäkin itsellesi jotain mielenkiintoista aktiviteettia.”

”Milloin olet aikeissa palata takaisin?” Arpeggio kysyi, mutta sai vastaukseksi vain siron niskojen niksautuksen. Sen lisäksi, ettei Neyla ollut suunnitellut illan ja yön kulkua kovinkaan tarkasti, hänen menemisillään ei olisi pitänyt edelleenkään niissä olosuhteissa olla Arpeggiolle kovinkaan suurta merkitystä. Kai tämä kysyi vanhasta tottumuksesta.

”Ajattelin vain elää hetkessä ja tarkkailla, miten asiat tapahtuvat. Se on välillä varsin rentouttavaa, sanoisinko.”

Arpeggio tuhahti antaen ymmärtää, ettei hetkessä eläminen ja suunnittelemattomuus olleet lähelläkään tämän luonteenomaista toimintatapaa saati että tämä olisi koskaan pitänyt niitä suuressakaan arvossa. Ikään kuin Neyla ei sitä muka vuosien varrella olisi saanut huomata.

”Joskus minä toden totta hieman kadehdin viehättävää spontaaniuttasi.”

”Tiedän.”


« Viimeksi muokattu: 22.06.2015 18:22:07 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 137
  • Kurlun murlun
2.



Rajan oli todella nähnyt vaivaa saadakseen juhlasalista niin viehättävän. Parhaimpiinsa pukeutuneita vieraita oli monta sataa, tarjoilijoita käyskenteli siellä täällä, orkesteri soitti hilpeää musiikkia ja kaiken huippuna itse juhlien isäntä istuskeli suurella valtaistuimella takanaan kultainen patsas, johon Clockwerkin metallisiivet oli kiinnitetty. Mikäli Neyla yhtään tiesi sanoa jotain Rajanin toimintatavoista tämän psykologisen profiilin perusteella, mies oli takuulla kerännyt mittavan joukon raskaasti aseistautuneita vartijoita pitämään aarrettaan silmällä. Jos Sly Cooper ystävineen oli aikeissa kähveltää siivet mukaansa, he saisivat todella nähdä vaivaa suunnitelmansa kanssa.

”Varsin vaikuttavaa”, Neyla sanoi vieressään seisovalle Carmelitalle, joka hänen tavoin oli myös käyttänyt pienen tovin katsellakseen ympärilleen ja painaakseen mieleen erinäisiä yksityiskohtia.

”Todellakin”, tarkastaja Fox tuumasi, mutta näytti tyypilliseen tapaansa kyräilevältä kuin minä hetkenä hyvänsä paikalle voisi hyökätä ikkunoista ja ovista kokonainen rikollisliiga. ”Pitäkää silmänne auki, konstaapeli.”

”Jatkuva varautuneisuus tuskin on tarpeen tällaisissa olosuhteissa”, Neyla sanoi tyynesti, vaikka halu sanoa jotain oikein nenäkästä oli suuri. ”Emmekö voisi yhdistää työtä ja huvia?”

”Ne kaksi asiaa eivät sovi samaan lauseeseen millään tavalla.”

”Liikaa esiin paistava epävarmuus syö uskottavuutta”, Neyla huomautti ja otti ohitse kulkevalta tarjoilijalta kaksi lasia iloisesti kuplivaa juomaa. ”Oletteko kenties ensi kertaa peiteroolissa, joka edellyttää joukkoon täydellisesti sulautumista?”

”Tietenkään en ole”, Carmelita kivahti. ”Terävällä varuillaanololla ei ole tekemistä epävarmuuden kanssa”, nainen madalsi hieman ääntään ja otti vastahakoisesti Neylan tarjoaman lasin.

”Olette oikeassa”, Neyla sanoi kohteliaasti ja siemaisi juomaansa. ”Ehdottaisin, että katselemme hieman ympärillemme samalla tarkkaillen huomaamattomasti muita vieraita, erityisesti illan isäntäämme.”

Hän oli tuonut ehdotuksensa esiin pääasiassa siksi, että pääsisi eroon tarkastajasta, mutta myös osoittaakseen oma-aloitteista pätevyyttään. Carmelitan punatuilla huulilla käväisi hyväksyvä hymy.

”Nyt puhutte asiaa, konstaapeli Neyla. Tavataan tunnin päästä tässä samassa paikassa.”

Neyla taikoi kasvoilleen hymyntapaisen, joka hälveni välittömästi hänen käännettyään selkänsä. Ai jopa nyt hän oli puhunut asiaa? Carmelitalta positiivisen palautteen saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, mutta oli sanomattakin selvää, että hänellä oli paljon tähdellisemmät valmiudet vetää peiteroolinsa paljon uskottavammin. Tarkastaja Fox oli niin kertakaikkisen läpinäkyvä, ettei hän tiennyt, olisiko ollut asianmukaisempaa itkeä vai nauraa.

Neyla asteli suuret portaat ylätasanteelle ja pysähtyi nojaamaan kaiteelle. Juhlasalin kiertäminen oli vienyt arvioitua kauemmin väenpaljoutta väistellessä, eikä hän suinkaan ollut halunnut antaa ymmärtää olevansa kiireinen. Neyla oli tottunut suuriin väkijoukkoihin, mutta kaipasi silti hieman tilaa ympärilleen kauemmas etenkin sellaisista vieraista, jotka nauttivat hienovaraisesta vislailusta kauniiden naisten kävellessä ohi. Ylätasanteella väkeä seurusteli vähemmän ja ennen kaikkea sellaiset mauttomat moukat loistivat poissaolollaan.

Korkeammalta salin näki kokonaisuudessaan ja tuttujen henkilöiden etsiminen kävi helpommin. Neyla nappasi toisen lasin kuplivaa ja antoi katseensa pyyhkäistä salin poikki. Carmelita Fox puheli vähäeleisesti tarkastaja Barkleyn kanssa suihkulähteen luona, Arpeggio siemaili viiniä uppoutuneena keskusteluun jonkun kanssa, jota hän ei tuntenut ja Rajan nökötti järkkymättömänä samassa paikassa valtaistuimellaan. Ikään kuin juhlien onnistuminen olisi riippunut täysin siitä, poistuisiko tämä missään kohtaa paikaltaan vai ei. Ehkä Rajan pelkäsi jonkun toisen istuvan tilalle kuin jossain penskojen tuolileikissä.

Neyla hymähti itsekseen hölmölle mielikuvalleen ja maistoi vaaleanpunaisena helmeilevää samppanjaa.

”Iltaa, konstaapeli Neyla. Näytätpä perin hurmaavalta.”

Neyla tunnisti syvän, käheän naisäänen ja kääntyi sitä kohti. Viimeksi kun hän oli Kreivittären nähnyt, tämä oli tullut vastaan vierasmajoilla.

”Hyvää iltaa. Näytätte itsekin upealta”, hän sanoi, vaikka se kuulostikin omaan korvaan vain turhan muodolliselta sanahelinältä. Kreivitär pukeutui alituiseen näyttävästi eikä tämän olemus jäänyt varmasti muutenkaan keneltäkään huomaamatta. Useimmat pitivät Kreivitärtä hieman pelottavana, mutta Neyla itse ei ollut ikinä ajatellut niin.

”Oletko nauttinut juhlista?”

”Niin hyvin kuin mahdollista”, hän hymähti ja hörppäsi tekemisen puutteessa samppanjaansa, joka oli aavistuksen kitkerää hänen makuunsa, mutta menetteli kuitenkin. ”Entä te?”

”Niin, tämä on osoittautunut mainioksi tilaisuudeksi luoda suhteita monen eri tahon kanssa”, Kreivitär virkkoi.

”Kerroitteko olevanne Interpolista?” Neyla madalsi ääntään, jotta lähellä olevat eivät olisi kuulleet.

”Minulla on muitakin statuksia kuin vain Interpolin tarjoama, konstaapeli Neyla”, Kreivitär sanoi ylväästi verenpunaiset silmät kiiluen.

”Niin tietenkin.” Hänelläkin oli monta statusta, vaikkei hän sitä Kreivittärelle ollutkaan aikeissa kertoa.

”Oletko tarkastaja Foxiin yhteyksissä?”

”Olen. Tutustumme alueeseen omilla tahoillamme ja pidämme asioita silmällä mahdollisten häiriötekijöiden varalta.”

”Oikein hyvä”, Kreivitär virkkoi. ”Haluan tarkan raportin huomenna. Kerro tämä tarkastaja Foxille, jos näet häntä.”

”Kerron kyllä.”

***

”Konstaapeli Neyla, näytättepä ihastuttavalta tänään.”

Se oli ainakin kolmas henkilö, joka sanoi samaa. Komea smokkipukuinen nuorukainen ojensi hänelle kättään houkutellakseen hänet tangoon kanssaan.

”Pitäisikö minun tuntea sinut?” Hänellä ei ollut koskaan ollut tapana toimia spontaanisti ja harkitsemattomasti, mutta ennen kaikkea hän halusi saada nimen niin häiritsevin tutuille kasvoille.

”Mulla oli tapana jahdata sua Pariisissa.”

Totta kai, kyseessä ei tietenkään ollut kukaan muu kuin itse Sly Cooper.

Neylan ajatukset raksuttivat villisti. Cooper oli kaikesta varovaisuudesta välittämättä todella päättänyt hiippailla juhlasaliin täynnä poliiseja. Hän silmäsi vaistomaisesti Carmelitan suuntaan nähdäkseen, oliko tämä havainnut mitään outoa. Tietenkään hän itse ei vaivautuisi paljastamaan tälle tai edes Kreivittärelle tanssipartnerinsa henkilöllisyyttä. Tarkastaja Fox sai ansaita kunniansa ihan itse ja Kreivittärellä sitä riitti muutenkin omasta takaa. Jos Sly Cooper jostain syystä jäisikin Interpolin haaviin alkuperäisen suunnitelman mukaan, se tapahtuisi hänen ratkaisujensa ja siirtojensa ansiosta.

Hän saattoi toisaalta leikkiä pätevää poliisia vähän myöhemminkin. Nyt hän halusi tanssia.

”Upeaa”, Neylan oli pakko henkäistä, vaikka se kuulostikin aika hölmöltä. Cooperin kanssa tanssiminen oli paljon ihanampaa kuin hän oli kuvitellutkaan. Tiedä häntä mistä tämä oli taitonsa oppinut, mutta pettymystä mies ei kyllä tuottanut. Hetkeksi Neyla unohti kaikki ajatuksensa ja antautui täysin Cooperin vietäväksi. Muut vieraat seistä pönöttivät vielä juomat kädessä, tanssilattia oli kokonaan heidän kahden.

Pyörähdyksen aikana Neylan silmät osuivat taas sivummalla seisovaan Carmelitaan, joka katsoi sillä hetkellä heidän tangoaan. Olisi ollut ihastuttavan lapsellista osoittaa Foxille päin naamaa, että sepä olikin hän, joka sai kunnian tanssia itsensä mestarivaras Sly Cooperin kanssa ja ennen kaikkea haukkua tämä pataluhaksi siitä hyvästä, ettei nainen käsittänyt Cooperin patsastelevan aivan silmiensä edessä.

Sitten hänelle valkeni jotain.

”Käytätkö minua vanhaa rautakylkeä vastaan?” hänen oli pakko kysyä ääneen.

”Kyllä vain”, Cooper tokaisi heti ja hymyili viettelevästi. ”Haittaako se?”

”Ei lainkaan”, Neyla hymähti takaisin, muttei saanut mielensä pohjalta vaikenemaan pientä itseinhoa pauhaavaa kipinää tai Arpeggion sanoja, jotka hän oli vakaasti päättänyt heittää ohi korviensa. Totta kai kyse oli hyväksikäytöstä, mutta sillä erolla, että se tapahtui puolin ja toisin. Sly Cooper oli loppujen lopuksi täysin hänen vietävissään, kuten kuka tahansa mies.

Siltikin ilo oli hänen puolellaan. Cooper veti hänet lähemmäs itseään ja johti osaavasti heidän tanssiaan. Jossain mielenhäiriössä Neyla olisi vain halunnut sykertyä tiukasti miestä vasten ja haudata kasvonsa tämän kaulaan. Jos hän olisikin ehdottanut vaivihkaa yhteistä illanviettoa ja yötäkin, hän olisi takuulla saanut mitä tahtoi.

Lumo olisi kuitenkin hälvennyt aamunkoitteessa, sillä totta kai Cooper olisi jättänyt hänet kuin nallin kalliolle. Todennäköisesti hän olisi myös huomannut tulleensa ryöstetyksi, Neyla ajatteli katkeran huvittuneena.

Siltikin: oliko salissa koko ajan ollut niin kuuma, vai oliko hän vasta havahtunut siihen?

”Kiitos, se oli ihanaa”, Neyla hengähti kappaleen loputtua.

”Kiitos itsellesi. Tangoon tarvitaan kaksi”, Cooper sanoi ja antoi huultensa hipaista hänen kämmenselkäänsä. Neyla sai vain vaivoin vedettyä kätensä pois huomatessaan Carmelitan lähestyvän uhkaavasti.

”Aivan, ja kolmas pyörä on liikaa”, hän virkkoi hampaidensa välistä juuri, kun Fox asteli paikalle. Jopa niin läheltä Carmelita ei tajunnut Sly Cooperin olevan läsnä. Miten idiootti sitä oikein piti olla, Neyla hämmästeli mielessään.

”Neyla”, nainen puhutteli häntä, mutta ihme kyllä Neyla ei kuullut moittivaa sävyä, johon oli ehtinyt tottua. ”Ystäväsi on melkoinen tanssija.”

”Yritin saada hänet näyttämään hyvältä.”

Carmelita ei tietenkään ymmärtänyt vitsikästä heittoa. ”Älä viitsi, hän on taitavampi kuin sinä.”

Neyla esti vaivoin itseään pyöräyttämästä silmiään. Mitähän väliä sillä edes oli, kumpi sattui olemaan parempi tanssija. Kyse taisi pohjimmiltaan olla siitä, että Carmelita tunsi tarvetta näpäyttää jotain kitkeränä siitä syystä, että seisoskeli sivummalla koko viime kappaleen ajan. Ihan oikein sille luuskalle.

Neyla katsoi parhaaksi poistua takavasemmalle, kun Carmelita vaihtoi Cooperin kanssa muutaman sanan näkemättä edelleenkään valepuvun läpi. Hän olisi saattanut Carmelitan tehokkaasti naurunalaiseksi, jos olisi nyt paljastanut miehen henkilöllisyyden, mutta sellainen kosto ei olisi ollut hänestä se kaikista tyydyttävin. Eikä Sly sitä paitsi siinä tilanteessa ansainnut sitä. Hänellä oli ollut aidosti hauskaa pienen hetken.

***

”Kas, Neyla. Tämäpä sattui sopivasti”, käheä ääni tervehti takavasemmalta.

Neyla oli ajatuksissaan kävellyt suihkulähteen ohi, jonka ääressä Kreivitär jutusteli jonkun kanssa. Tarkemmin katsottuna kyseessä oli Arpeggio.

”Et olekaan tavannut Arpeggiota koskaan”, Kreivitär virkkoi esitelläkseen heidät toisilleen.

Kohtaaminen ei olisi mitenkään voinut olla kiusallisempi.

”Hauska tutustua, hyvä herra”, Neyla sai puristettua ulos ja vaivoin hymyiltyä päälle.

”Kuin myös, arvon neiti”, Arpeggio sanoi hivenen jähmeä hymy kasvoillaan, mutta veti roolinsa uskottavammin kuin hän. Neyla ehti jo toivoa voivansa jonkin tekosyyn varjolla livahtaa tilanteesta, mutta Kreivitär vain jatkoi sirkusta.

”Neyla tässä on nuoresta iästään huolimatta ansioitunut poliisivoimissa. Hänellä on epäilemättä loistokas ura edessään.”

Neylan päähän heräsi hyvä kysymys siitä, oliko hänen sinä iltana tarkoitus varjella poliisi-identiteettiään kuinka tarkasti, jos kerran itse Interpolin suuri nimi Kreivitär paljasti sen noin vain ainoastaan kehuakseen jotain äitelää. Kaiken lisäksi Neyla itse oli sitä mieltä, että hänellä olisi ollut loistokas ura edessään, jos hänen kykynsä olisivat saaneet mittavampaa tunnustusta. Sillä hetkellä hän vain mätäni Carmelita Foxin lakeijana.

”Olette hyvin ystävällinen”, Neyla hymähti esimiehensä suuntaan.

”Uskokaa pois, hyvä neiti, Kreivitär ei jakele kehuja turhanpäiväisistä syistä”, Arpeggio virkkoi tavalla, joka ärsytti Neylaa ylenpalttisesti. ”Teissä täytyy todella olla ainesta.”

”Voi, nyt te imartelette minua”, hän sanoi jäätävän tekohymyn läpi, joka olisi näyttänyt vilpittömältä kenelle tahansa muulle paitsi hänelle itselleen. ”Mutta te taidatte olla keskenänne vanhoja tuttuja, jos kerran tiedätte Kreivittärestä niin paljon?”

”Tutustuimme aikoinaan yliopistossa”, Kreivitär vastasi taitavasti valehdellen ja katsoi lämpimästi vanhaa ystäväänsä. Vaikutti Neylan silmiin vähän siltä kuin tämä olisi pelastanut miehen kimurantilta kysymykseltä.

”Ahaa! Opiskelitteko tekin jotain psykologiaan liittyvää?” hän jatkoi herttaisesti hymyillen. Arpeggio nielaisi vähäeleisesti ja hymy muuttui hieman väkinäisemmäksi.

”Niin mielenkiintoista kuin psykologia ja rikollisten ajatusmaailma ovatkin, minun alaani ovat fysiikka ja mekaniikka.”

”Arpeggiota voisi tituleerata jopa neroksi”, Kreivitär sanoi sydämellisesti. Sen sijaan, että Arpeggio olisi kohteliaasti vähätellyt saamiaan kehuja, tämä vain ryhdistäytyi entistä kopeammaksi. Oli peiterooli mikä hyvänsä, itsekeskeisyys säilyi. Tuskinpa tämän hänelle olisi silti tarvinnut mitään todistaa, vaikka hän olisikin ollut ventovieras.

”Kiehtovaa”, Neyla tuumasi ja loi mieheen ystävällisen uteliaan katseen. ”Oletteko kuuluisa?”

”Maine voi olla julmaa ja petollista. Pidän mielelläni matalaa profiilia”, Arpeggio vastasi ylväästi. ”Vaikka emmehän me tiedä mitä tulevaisuus tuo mukanaan.”

”Olette oikeassa”, Neyla sanoi miellyttävästi. Hän ei kestäisi sitä naurettavaa teatteria enää sekuntiakaan. Jokin osa hänestä olisi halunnut pudottaa pommin ja kertoa olevansa perillä ihan kaikesta ja katsoa, miten tilanne kääntyisi päälaelleen silmänräpäyksessä. Kaaos olisi käsinkosketeltavan riemastuttava, mutta hänen omakin asemansa olisi kärsinyt pahan kolauksen. ”Jos suotte anteeksi, minun on jatkettava toisaalle.”

”Ilman muuta”, Kreivitär sanoi ja oli varmaan salaa iloinen, kun pääsi hänestä eroon. Juonikoot ne kaksi keskenään mitä lystäsivät, hän ei jaksanut välittää sillä hetkellä. Nyökättyään kohteliaasti molemmille Neyla poistui heidän näköetäisyydeltään ja varoi visusti ottamasta liian ripeitä askelia. Hän tarvitsi raitista ilmaa ja unta.


"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 137
  • Kurlun murlun
3.



Neyla viikkasi juhla-asunsa takaisin matkalaukkuun ja sitoi silkkisen aamutakin vyön hieman tiukemmalle. Nukkumaan käyminen ei ollut pitkään aikaan houkutellut yhtä paljon. Illasta oli jäänyt suuhun ärsyttävän kitkerä maku, vaikkei hän rehellisesti ollutkaan odottanut siitä täydellistä. Ennen kaikkea hän oli tavallisesti liian realistinen kuvittelemaan päässään hölmöjä vaaleanpunaisia skenaarioita.

Hän ehti juuri oikaista suurelle vuoteelle ja valitella sandaaleiden aikaansaamaa nilkkojen kolotusta, kun huoneen oveen koputettiin jämäkästi. Vaikka hän oli mahdottoman väsynyt, kellon mukaan oltiin vielä saman vuorokauden puolella, joten hänen tuskin olisi pitänyt sillä perusteella ärsyyntyä niin paljon.

Jos se oli Arpeggio, tämä saisi odottaa aamuun, oli asia mikä hyvänsä.

Jos se taas olisi jollain ilveellä ja jostain syystä Sly Cooper, kannattiko hänen heittää tilaisuuttaan hukkaan noin vain...

”Kuka siellä?” Neyla korotti ääntään. Ainakin hän voisi varmistaa koputtajan henkilöllisyyden, ennen kuin käskisi tiehensä.

Avaa, Neyla!” kuului tuttuakin tutumpi komentava ääni.

Neyla irvisti vihaisena. Olisi kai vain kannattanut vaieta, niin olisi säästynyt Carmelitan pauhaamiselta aamuun asti.

”Olin juuri käymässä nukkumaan, mitä nyt?”

Päästä minut sisään”, Carmelita vaati ja kopautti puupintaa rystysillään. ”En voi puhua tässä.”

Itseään vastaan taistellen Neyla veti lopulta vierashuoneen oven auki. Carmelita pyyhälsi saman tien sisään täysin poissa tolaltaan. Tämä ihan kihisi kiukusta ja taidokas iltakampaus hapsotti muutamasta kohtaa.

”Missä sinä olit puoli tuntia sitten!?”

”Kuinka niin? Olen ollut täällä jo ainakin tunnin.” Foxin äänensävy ei luvannut mitään hyvää, vaikkei Neyla tietääkseen ollut tehnyt mitään väärää vetäytymällä juhlista tavallista aiemmin.

”Se oli Cooper ja hänen typerä jenginsä! He onnistuivat varastamaan Clockwerkin siivet!” Carmelita pauhasi ja mulkoili häntä kuin hän olisi ollut pääpiru operaation takana.

”He onnistuivat varastamaan ne?” Neyla toisti ja yritti olla kuulostamatta liian ihailevalta.

”Kyllä, siivet ovat poissa!”

”Katsos vain”, Neyla sanoi kulmiaan kohottaen. ”Heillä on täytynyt olla todella taitava suunnitelma. Varsin vaikuttavaa.”

”Varsin vaikuttavaa on sinun sinisilmäisyytesi, konstaapeli”, Carmelita syytti ja julkeni jopa osoittaa sormellaan häntä. ”Se tanssipartnerisi oli Sly Cooper koko ajan, etkä muka huomannut sitä!”

Neyla tuijotti tarkastaja Foxia uskomatta korviaan ja mietti kuumeisesti, kuinka vastata mahdollisimman häijysti takaisin. Jos hän kiistäisi arvanneensa kavaljeerinsa henkilöllisyyden, Carmelita olisi oikeassa sanomisissaan, mutta jos hän taas olisi huomauttanut arvanneensa jutun juonen jo alkumetreillä toisin kuin Carmelita missään vaiheessa, Fox olisi takuulla syyttänyt häntä takinkäännöstä ja tietojen pimittämisestä – eikä ihan syyttä.

Ylpeyden oli joskus annettava periksi kylmälle järjelle.

”Hyvä on, minä tein virheen”, Neyla totesi hammasta purren. ”Mutta kuinka sinä sait sen selville?”

”Aavistin, että siinä tyypissä oli jotain outoa”, Carmelita kivahti ja vaistomaisesti puristi kädessään jotain, jonka Neyla huomasi punaiseksi ruusuksi. Ärtymyksen pistos sivalsi suuremmin kuin hän olisi toivonut.

”Tuosta ruusustako sen arvasit?”

”Mitä – en!” nainen sanoi ja vasta silloin ilmeisesti käsitti pitelevänsä yhä kukkaa. ”Se mokoma jätti käyntikorttinsa!” Carmelita näytti rypistynyttä pientä korttia, jonka kuka tahansa olisi nähnyt Cooperin antamaksi.

”Vai onnistui Sly Cooper sumuttamaan aina niin valpasta tarkastaja Foxia”, Neyla virkkoi ja istahti alas huoneen ylelliselle sohvalle. ”Miten se oikein mahtoi käydä? Olin kuvitellut, että meidän oli tarkoitus säilyttää neulanterävä keskittymisemme, vaikka iltaan sisältyisikin muutama kappale tangoa tai pari drinkkiä.”

Carmelita oli hetken vaiti ja tämän purressa kiukkuisena huultaan Neyla näki punan hieman tuhriutuneen suupielestä.

Niinpä tietysti.

”Sly Cooper on ovela tihulainen!” tarkastaja Fox sanoi painokkaasti. ”Sinulla ei ole aavistustakaan, millaisiin kierouksiin hän pystyy.”

”Ilmeisesti ei. Sinulla taas taitaa olla kokemusta”, Neyla näpäytti ja nautti, miten vaikeaksi Carmelita meni. ”Oletetaan, että kyseessä oli vain tunteeton hämäys vihollisen taholta, mutta sinä taisit ikävä kyllä ottaa jotain henkilökohtaisesti?”

Hän olisi kaiken järjen mukaan sietänyt ansaita satikutia niin suorasta kritisoinnista ylempää työtoveriaan kohtaan vielä yksityisyyksiin menemällä, mutta Carmelitan ikäväksi hän oli ollut henkisesti niskan päällä keskustelun alusta lähtien.

”Tässä ei ole mitään henkilökohtaista”, Carmelita murisi ja pyyhkäisi viimein levinneen punan suupielestään ilmeisesti haluten unohtaa muiston Cooperin kanssa harjoittamasta söpöstä huulipainista tai mitä ikinä he olivatkaan päätyneet tekemään – Neyla ei halunnut tietää. Punainen ruusu paiskautui matolle ja sai osakseen liiskaavan iskun Carmelitan korkokengästä.

”Harmillista, nyt matossa on tahroja”, Neyla totesi ja ansaitsi jäätävän mulkaisun tarkastaja Foxilta.

”Alamme heti aamulla selvittää Cooperin jengin olinpaikkaa”, Carmelita sanoi ääni raivosta matalana. ”Sota jatkuu yhä, vaikka ne lurjukset voittivatkin tämän erän!”

Neyla hymähti osaaottavasti, vaikkakin Carmelitan olisi ollut syytä tarkentaa, että hän itse mokasi ja että hänen olisi ollut syytä olla paremmin hereillä. Joskus tunteet ja järki kannattaisi tosiaan pitää erillään eikä sokaistua väärällä hetkellä.

”Mitä ajattelit selostaa Kreivittärelle? Hän tuskin on mielissään kuullessaan pikku takaiskustasi. Ennen kaikkea hän taisi olla samaan aikaan salissa, kun siivet vietiin.”

Carmelita ei näemmä ollut vielä ehtinyt ajatella muiden Interpolin jäsenten osuutta kokonaisuuteen, sillä kun hän mainitsi Kreivittären, kaikki väri pakeni naisen kasvoilta.

”M-minä... mierda!” nainen sähähti ja haroi hitusen tärisevin käsin silmille kihartuvia hiussuortuviaan. ”Minä selitän nykyisen tilanteen ja keskitän huomioni kokonaan Cooperin koplan löytämiseen. Ne roistot päätyvät jokainen telkien taakse, vaikka minun pitäisi itse kaivaa heidät maan alta!”

Carmelita kopisteli huoneesta viimein ulos ja Neyla jäi ajatuksissaan katsomaan maton sotkenutta muusia, joka vielä hetki sitten oli ollut sievä tulipunainen ruusu.

”Sinulla on toden totta rutkasti selitettävää, ämmä”, hän huokaisi.

Tarkastaja Fox oli kuulostanut kovasti siltä kuin kyseessä olisi ollut takaisku, joka oli ollut miltei mahdoton välttää. Äkkiseltään Neyla olisi toivonut olleensa paikalla näkemässä, kuinka Cooper veti Carmelitaa nenästä ja jollain ilveellä sitten onnistui viemään Clockwerkin siivet täyden juhlasalin edestä. Paikalle jääminen olisi tosin tarkoittanut sitä, että hän olisi joutunut seuramaan vierestä niiden kahden epämääräistä kanssakäymistä ja sellainen taas houkutteli yhtä paljon kuin torakoiden syöminen.

Cooper ei tosiaan kaihtanut keinoja saavuttaakseen tavoitteensa, vaikkakin se edellyttäisi mielitiettynsä täydellistä vedättämistä ja hyväksikäyttöä. Puhdas itsekkyys oli piirre, jota Neyla olisi voinut sanoa arvostavansa joissain määrin. Eihän hän itsekään säästellyt ketään toteuttaessaan omia päämääriään. Sly Cooper oli vain pala siinä monenkirjavassa pelissä, jonka kulku oli pitkälti hänen päätettävissään. Pahainen marionetti.

Punainen väri merkitsi kukkien kielessä rakkautta.

Carmelita oli kivikovan kuorensa alla näyttänyt juuri siltä, mitä särkynyt sydän sai aikaan. Naisena Neyla olisi ehkä tuntenut sympatiaa tätä kohtaan, mutta johtuen yksinkertaisesti tarkastaja Foxin sietämättömyydestä hän ei jaksanut vaivata päätään ohikiitävää hetkeä pidempään.

Hän itse olisi luultavasti repinyt Cooperin pään irti seuraavalla kohtaamiskerralla, jos tämä olisi tehnyt hänelle saman tempun. Hän ei olisi ollut sellaisen arvoinen.

Neyla oli jo toistamiseen käymässä nukkumaan, kun oveen koputettiin jälleen. Sävy oli kuitenkin rauhallisempi kuin aikaisemmin, joten kyseessä ei voinut olla Carmelita. Se höyrypää ei millään osaisi tyyntyä niin nopeasti.

”Cooper?” Neylan oli pakko kysyä vaimeasti. Turhien ja perustelemattomien toiveiden luominen mielessään oli kaiketi joskus ihan paikallaan.

Ikävä tuottaa pettymys”, Arpeggion ääni sanoi toiselta puolelta. Neyla avasi oven vihaisesti ja päästi miehen sisään.

”Mitä sinäkin haluat?”

”Tulinko ehkä huonoon aikaan?”

”Minua väsyttää ihan vietävästi”, Neyla sanoi ja rojahti silkin peittämälle vuoteelle. ”Tämä ilta oli syvältä kaikin puolin.”

”Miksi oikein poistuit niin aikaisin ja niin huonolla tekosyyllä?” mies hymähti.

”Halusin muualle siitä pölvästien kerhosta”, Neyla murahti. ”Sinun ja Kreivittären onneton esitys alkoi etoa liiaksi.”

Arpeggio ei ollut moksiskaan hänen ärtymyksestään, vaan näytti pikemminkin tyytyväiseltä.

”Sääli, ettet ollut paikalla näkemässä, kuinka se ovela nuori Cooper viilasi linssiin koko Interpolia. Oli mainio idea sinulta ajaa hänet Clockwerkin osien perään”, mies sanoi istahtaessaan sängynpäädyn mahongille.

”Niin, yllätän joskus itsenikin hyvillä ideoillani. Oliko sinulla jotain muuta?”

”Siipien kähveltämisen jälkeen Interpol päätti lisätä oman lusikkansa keitokseen ja asetti Rajanin pidätettäviensä listalle”, Arpeggio meni viimein asiaan.

”Onko Rajan jäänyt kiinni?”

”Ei vielä, mutta täällä hänen ei kannattanut enää viipyä. Hän lienee paennut viidakon uumeniin.”

”Sopii hyvin kuvaan”, Neyla tuumasi hapan huvittuneisuus sanoissaan. ”Miten se vaikuttaa meidän etenemiseemme?”

”Meidän suunnitelmamme on luottaa Cooperin osallisuuteen Clockwerk-osien metsästämisessä”, Arpeggio sanoi ja puhdisti hieman monokkeliaan. ”Hänessä on liikaa intohimoa jättää operaatio kesken. Me puolestamme vain säästämme vaivaa.”

”Tiedetään”, Neyla sanoi ja tukahdutti haukotuksen kämmenselkäänsä. ”Entä Kreivitär?”

”Mitä hänestä?”

”Mikä hänen osuutensa on tässä jutussa? En sattunut olemaan paikalla, mutta arvattavasti hän laittoi Interpolin statuksensa kaikkien muiden edelle ja oli valmis kavaltamaan jopa Rajanin päästäkseen itse luikahtamaan tilanteesta kenenkään kyselemättä.”

”Voi, kyllä vain. Kreivitär teki juuri, kuten sanoit”, Arpeggio virkkoi pienen hymyn hälventymättä.

”Entä jos hänestä koituu ongelmia myöhemmin?” Neyla kysyi.

”Kehottaisin sinua hieman priorisoimaan. Sinulla on, sanotaanko, ensiarvoisempikin este edessäsi.”

”Olitko paikalla, kun Carmelita vietti aikaansa Cooperin kanssa?” Neyla ryhdistäytyi hieman.

”Minä ihan hämmästyin, miten hölmö se nainen voikaan olla. Rakkaus todella tekee sokeaksi”, Arpeggio sanoi mietteliäänä.

”Onko siitä takeita, ettei hän vain esittänyt?” Neyla kysyi kärsimättömänä.

”Tarkastaja Fox olisi lyönyt Cooperin rautoihin siinä silmänräpäyksessä, jos olisi tiennyt tanssiparinsa todellisen henkilöllisyyden. Sinäkin sen varmasti tiedät, kultaseni.”

Arpeggio kuulosti niin varmalta, ettei Neyla tuntenut tarvetta tarkentaa asiaa. Tokihan hän oli itsekin huomannut, miten intohimoisesti Carmelita oli aina valmis pidättämään Cooperin koplan siinä missä joukon muitakin, jotka olivat tämän mielestä ansainneet sen. Rakkaus, tai mikä mielenhäiriö ikinä olikaan, hävisi kirkkaasti kipinälle, jonka Carmelita sai poliisintöistä.

”He siis tanssivat?” Neyla sanoi hampaitaan vaivihkaa kiristellen. Sly Cooper todella oli pyörittänyt heitä molempia pikkusormensa ympärille.

”Varsin taidokasta tangoa vieläpä”, Arpeggio tähdensi raivostuttavasti. ”Tarkastaja Fox on lähes yhtä taitava tanssija kuin sinä.”

”Tuolla tiedollahan minä teen paljon”, Neyla ärähti. ”Mitä sitten sen jälkeen: Clockwerkin siivet vain katosivat?”

”Se oli kertakaikkisen oivasti suunniteltu. Kun kappale loppui, Carmelita-neiti sai Cooperilta ruusun ja tulisen suudelman, joka osoittautui mainioksi harhautukseksi”, Arpeggio virkkoi.

Ja?” Neyla usutti jatkamaan.

”Kaikki kääntyivät kohti Rajania, joka ikäväkseen oli huomannut siipien kadonneen äkillisesti. Cooperista kukaan ei nähnyt enää jälkeäkään, en edes minä. Tarkastaja Foxilta kesti hetkinen käsittää, mitä oli tapahtunut, eikä hän näyttänyt kovin ilahtuneelta seisoessaan tanssilattialla ruusu kädessään ja Cooperin käyntikortti korvansa takana.”

”Voi parkaa”, Neyla tuumasi. ”Hän olikin ihan hiilenä rynnätessään tänne avautumaan.”

”Näköjään hän otti tapahtuneen varsin raskaasti?” Arpeggio sanoi viitatessaan ruusumössöön matolla.

”Tietenkin otti, se naisparka on ihastunut hölmö”, Neyla sanoi välinpitämättömästi. ”Sen vuoksi hän mokasi oikein olan takaa. Ja lisäksi – ” hän kääntyi Arpeggiota kohti ja madalsi ääntään kiukkuisena ” – sillä lehmällä oli otsaa kritisoida minua siitä, etten muka tajunnut tanssivani Cooperin kanssa. Kuvittele!”

Arpeggio kohotti kulmiaan. ”Sinä tiesit koko ajan kavaljeerisi olevan Cooper?”

”En minä sentään tyhmä ole! Smokki oli valepuvuksi varsin onneton”, Neyla äyskähti. ”Carmelita taas saattoi koko poliisivoimat naurunalaisiksi. Vahinko, ettei minulla ole mitään todisteita, jonka avulla saattaa häntä liemeen edes heppoisin perustein. Sellainen ehkä piristäisi mieltäni hieman.”

Toteamus oli esitetty vain olankohautuksella, mutta Arpeggio puolestaan hymyili ovelasti.

”Sinun tarvitsee vain pyytää, rakas Neyla.”

”Mitä?”

Arpeggio otti povitaskustaan jotain paperista. ”Vilkaisehan tätä.”

Neyla nousi sängyltä ja katsoi valokuvaa. Se oli napattu juuri oikealla hetkellä, kun Sly ja Carmelita pyörähtelivät tanssilattialla tiivistunnelmaisessa tangossa.

”Siinä on kaipaamasi todiste.”

”Mistä sinä tämän sait?” hän kysyi hämmästyneenä. Otos olisi muuten ollut ärsyttävän vastenmielinen, ellei se olisi ollut niin täydellinen Carmelitan lavastamiseksi.

”Minulla on kontaktini”, Arpeggio sanoi ja ojensi kuvan hänelle. ”En halua manata, mutta uskoisin, että pelaamalla korttisi oikein tämän avulla Carmelita Fox on sangen helppo saattaa epäsuotuisaan asemaan Interpolissa. Sinussa puolestaan olisi kenties ainesta yletä pidätyksen ansiosta.”

Neylan huulilla käväisi koppava hymy. ”Ei kuulosta lainkaan hullummalta.”

”Kuvittelehan: tarkastaja Fox, arvostettu poliisi, antaa lupaavalle uralleen kuoliniskun jäämällä näin tyylitajuttomasti kiinni etsintäkuulutetun varkaan avustamisesta. Sellainen yhteinen historia, joka heillä kahdella on, saa asian vaikuttamaan kahta epäilyttävämmältä. En näe syytä, miksi Carmelita-neidin mahdollista asian kiistävää argumenttia otettaisiin millään lailla vakavasti”, Arpeggio virkkoi pahansuovasti.

Se ei kuulostanut tippaakaan kaukaa haetulta.

”Huvittavuutta lisää se, että juuri tarkastaja Foxin alempi kollega on tarpeeksi älykäs nähdäkseen juonittelun läpi ja osoittaa pätevyytensä ylivertaisella valppaudellaan, joka ei koskaan aikaisemmin saanut ansaitsemaansa arvostusta.”

”Katsos vain, kukapa olisi uskonut sinun olevan noin kiero?” Neyla hymyili ja otti kuvan vastaan.

”Imartelet ihan”, mies sanoi siniset silmänsä kiiluen. ”Olen aina halukas edistämään uraasi ja päämääriäsi, kultaseni. Uskon, että tiedät mitä tehdä.”

”Niin tiedän. Kiitos”, Neyla sanoi ja katsoi kädessään olevaa valokuvaa uudelleen. Se oli todella kullanarvoista materiaalia. Carmelita saisi tuta nahoissaan, mitä saattoi seurata teerenpelistä lain toisella puolella talsivan henkilön kanssa. Pieni ääni Neylan päässä vakuutti, että kyse oli ennen kaikkea ammatillisesta ylpeydestä eikä niinkään mistään henkilökohtaisesta.

Olikohan hän näyttänyt yhtä typerän onnelliselta tanssiessaan Sly Cooperin kanssa?

”Olen pahoillani”, Arpeggio sanoi yllättäen eikä kuulostanut yhtään itseltään niin ilmeettömän äänensävyn ansiosta.

”Ei, älä ole”, Neyla sanoi lyhyesti ja laittoi valokuvan käsilaukkunsa taskuun varmaan talteen. Hän ei halunnut puhua tuntemuksistaan Arpeggiolle eikä ylipäätään kenellekään. Koko juttu oli niin typerä, että mitä nopeammin hän pystyi unohtamaan sen, sitä parempi.

Arpeggio näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa vielä jotain asiaan liittyvää, mutta päätti toisin nähtyään hänen katseensa.

”Alkaa olla jo myöhä”, mies tuumasi ja kohensi ryhtiään. ”Aloitan heti aamulla matkan takaisin kohti Englantia.”

”Sinä sentään voit häipyä minne vain ilman kyselyjä”, Neyla naurahti ilottomasti. ”Pitkät raportit tämän illan fiaskosta eivät houkuta vähääkään. Harvinaista silti, että Interpol salli juhlavieraiden jäädä vielä täksi yöksi, vaikka palatsin omistaja juoksee parhaillaan karkuteillä kuka tietää missä. Valitettavasti Kreivitär ja muut tollot pitävät huolen siitä, että alan pohtia Rajanin mahdollista olinpaikkaa heti aamusta.”

”Täytyy ikävä kyllä todeta, etten kadehdi osaasi tippaakaan.”

”Ihanan myötätuntoista”, Neyla hymähti silmiään pyöräyttäen. ”Tarvitsen todellakin edes osapuilleen kelvolliset yöunet.”

”Toivottavasti kuulemme toisistamme viimeistään loppuviikolla”, Arpeggio sanoi tehdessään lähtöä.

”Katsotaan”, Neyla sanoi ja oikaisi venytellen vuoteelle. ”Saattaa kuitenkin olla, että mätänen toimistotöissä vuorokauden ympäri riippuen täysin siitä, miten ovelaksi Rajan lopulta osoittautuu piilopaikkansa valinnan kanssa. Ei hän vain olisi joskus sattunut mainitsemaan sinulle mitään maidensa laajuudesta?”

”Se mies nyt kehuskelee mennen tullen millä vain”, Arpeggio tuhahti ja yritti samalla muistella. ”En pidä tätä vedenpitävänä vihjeenä, mutta sinuna suuntaisin luoteeseen tiheimpään mahdolliseen viidakkoon.”

”Mahtavaa, minä rakastan pöpelikössä vaeltamista.”

”Sarkasmisi on kovin ihastuttavaa”, Arpeggio hymähti ovelta. ”Nukuhan hyvin ja onnea työhön.”

”Niin, hyvää yötä”, Neyla mutisi ja tuntui kuin hän olisi vaeltanut puoliuneen jo ennen kuin ovi edes sulkeutui.



« Viimeksi muokattu: 22.07.2015 23:55:38 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."