Nimi: Tulevaisuus ja menneisyys, kaikki samassa paketissa
Ikäraja: Sallittu
Beta: W.J.J.O, suuret kiitokset!
Haaste/Yhteenveto: Evelyn laittoi kiinnostavan haasteen: Eli haluaisin ficin siitä, kun Harry ensimmäistä kertaa Voldemortin kuoleman (ja yleensäkin sen koko sodan päättymisen) jälkeen juttelee Kalkaroksen muotokuvalle rehtorin kansliassa. ja tuon haasteen lisäksi myös VIP- Kymmenen kaveria haaste Severus Kalkaroksella.
Oma sana: Alku oli vaikea, siis mulla oli täydellinen idea tähän, mutta en vain osannut aloittaa. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja tälläinen tuli. Toivottavasti olette ihmiset tyytyväisiä.
Tulevaisuus ja menneisyys kaikki samassa paketissa
Muotokuvana oleminen ei ole aina kaikkein parasta. Onhan toki kivaa, kun pääsee käymään toisessa paikassa ihan vain kävelemällä pois sermistä. Mutta se, että kaikki näkee koko ajan, mitä teet milloin ja missä, se on ärsyttävää. Tosin me muotokuvat, näemme mekin kaikenlaista.
Uskomatonta, mihin olenkaan päässyt. Olen kuollut. Niin ruumiini makaa jossain päin Tylypahkaa tai Tylypahkan taistelussa kuolleiden hautausmaalla. Jos kukaan sitä nyt edes on Rääkyvästä Röttelöstä hakenut. Tosin luulen, että on, sillä Potterin poika kai puhdisti maineeni sanomalla, että olen ollut kaksoisagentti. Mutta minähän itse annoin hänelle muistoni, joten kaikki kunnia kuuluu oikeastaan itselleni. Ja minähän itse pelastin Potterin kelvattoman pojan monesta eri paikasta. Eikä se hävytön edes kiittänyt minua! On Potterin poika tullut isäänsä, totta totisesti.
Katselen, kun rehtorin kanslian ovi aukenee ja hämmennyn, sillä kukaan ei ole juuri käynyt täällä sodan jälkeen. Tylypahka on ollut pari vuotta suljettuna korjausten vuoksi eikä kukaan sen takia ole viitsinyt tulla edes tervehtimään meitä tauluja täällä seinällä.
Huoneeseen astuu mustatukkainen mies. Miehen silmät omaavat smaragdinvihreän värin ja hetkessä tunnistan hänet. Harry Potter on saapunut luokseni. Tai hän on varmasti vain tullut tapaamaan Dumbledorea.
”Professori Kalkaros”, Harry sanoo hiukan tärisevällä äänellä. Minä katson häntä kysyvästi ja hämmästyneenä. Ja hiukan uteliaanakin, pakko myöntää. ”Minulla on asiaa.”
”Anna tulla”, kehotan yhtä hiljaisella äänellä.
Harry nielaisee kerran, ennen kuin jatkaa.
”Minusta tuntui, että on pakko tulla tänne ennen kuin räjähdän. Osittain tulin omasta tahdosta, osittain vaimoni raahasi minut tänne...”, hän aloittaa, mutta minä keskeytän heti kysyvään sävyyn.
”Vaimosi?”
”Ginny Potter, entinen Weasley”, Harry sanoo ja hymyilee. ”Tulin kiittämään sinua”, hän jatkaa hiljaa.
”Kiittämään mistä?” kysyn otsaani rypistäen. Muut muotokuvat katselevat sananvaihtoamme hiukan hämmästyneenä, mutta odottavaisena.
”Kiittämään henkeni pelastamisesta. Ilman sinua en olisi nyt tässä”, Harry sanoo. ”Joten... Kiitos”, hän jatkaa ja painaa katseensa maahan. ”Yhtenä kiitoksena nimesin nuorimman poikani sinun mukaasi”, hän lopetti.
Viimeinen lause saa minut värähtämään, muttei kiitollisuudesta, vaan pikemminkin pelosta.
”Nimesit poikasi minun mukaani? Severus Potter?” värähdän uudelleen pelkästä ajatuksesta.
Harry naurahtaa.
”Ei, ei Severus Potter, se kuulostaa typerältä. Albus Severus Potter”, hän huokaisee ja kohottaa katseensa vieressäni olevaan muotokuvaan.
”Kiitos”, kuiskaan hiljaa ja huomaan, että poskelleni vierähtää kyynel.
----------
Kommentteja?
