Dysforian tahrima kangas | Romilda/Ginny, S

[Upsila]

Nimi: Dysforian tahrima kangas
Kirjoittaja: Upsila
Genre: romance, synkähköä dramaa, pientä angstia
Paritukset: Romilda/Ginny
Ikäraja: S // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
A/N: Menee Femme10 ja Vuodenaika (Kevät) - haasteisiin.


                                            Dysforian tahrima kangas


Ilta-auringon säteet syleilivät kehrättyä hunajaa, sommittelivat siihen ohuita valonjuovia ja suutelivat kohmeisilla huulillaan alkukevään lehtien sirpaleita. Rohkelikkotornin ikkunoissa huurupisarat myötäilivät lasin kuvioita, mutkittelivat hetken paikoillaan ja valuivat sitten kaltevalta juoksulinjaltaan huurteiseen ruohomereen.

Romilda nuuhki kevättuulen lämpöä, punakeltainen tupahuivi sotkeutuneena eebeninmustiin kiharoihin. Pihlajanpunaisiin huuliin oli pinttynyt hauraiden jääkiteiden häivähdys ja tummissa silmäripsissä oli vesipisaroita.

Siinä keväisessä väriloistossa he seisoivat vierekkäin; sinivihertävän järven laiturilla, kaurankeltaisten lenninsiivin koristellun hovikatoksen suojaamana ja katselivat kuinka pehmeät pisarat suutelivat maan harmaanruskeaa kangasta; läikkyivät kuin maalipisarat ja pirstoutuivat sitten tuhansiksi osiksi hipiää hipoen.

Romilda tiesi tekevänsä syntiä, kun repäisi onnellisen parin sokerisesta elämästä ja verhosi pojan katseen mustavalkoisella sateella ja kuivalla hymyllä. Hän käytti hyväkseen pojan entistä tyttöystävää, poltti merkkinsä tämän kaulaan ja yritti tehdä pojan mustasukkaiseksi olemalla Ginnyn kanssa. Ehkä hän voisi joskus nauraa surkuhupaisasti moisille leikille ollessaan kotiäidin ikäinen; mutta ei tänään, ei huomenna eikä kuukauden päästä.

Romilda tiesi myös, että Ginny oli varsin onnekas saadessaan Harryn kaltaisen julkimon omakseen. Tyttö oli aina salaa vakoillut nuoren parin kukoistavaa rakkautta purppuraisina aamuöinä, sihahtanut katkerasti kun ruusunpunaiset huulet suukottivat pojan poskea ja katsonut murhaavasti sivusilmällä, kun käsi kädessä he kävelivät hänen ohitseen kuin maailman murheet eivät painaisikaan hartioitaan kumaraan. Romilda oli ollut katkera ja kostonhimoinen - Ginny oli saatava pelistä pois keinolla millä hyvänsä. Romilda oli lopulta houkutellut tytön noidanrinkiinsä ja puhunut ääni kehräävän tummana, suunitelma oli täydellisesti onnistunut.

Romilda ei tiennyt milloin hän oli hukkunut itsekin omaan leikkiinsä. Ehkä silloin kun hän oli sanonut rakastavansa toista, kun hän oli runnonnut huulensa tämän huulia vasten ja upottanut punatut kyntensä tytön kermaiseen ihoon. Niin, ehkä silloin.

Ginny seisoi hänen vieressään, katseli vaitonaisena aaltojen iskeytyvän laiturin reunaa vasten ja silmien pilkkeestä pystyi aistimaan totuuden karun maiseman; Romilda ei voinut kuin kurtistaa kulmiaan, rohkelikkotyttö ei näemmä ollut niin mikään sinisilmäinen typerys. Punatukkainen tyttö ei kuitenkaan lähtenyt hänen ringistään, pysyi vain paikoillaan kuin hämähäkinseitti olisi hukuttanut hänet tukehtumisleikin sumun harsoon.

Romilda oli vihainen itselleen, että ei pystynyt sinä keväänä päästämään irti. Hän oli punonnut suunitelmia uuttukyyhkyparvien kotipuiden alla, nyppinyt voikukkien terälehdet irti rauhoittaakseen kiihtyneitä hermosolujaan ja juonut kannullisen rauhoittavaa ruusuteetä, mutta hän oli kiintynyt liikaa - ei pystynyt päästämään irti, vaikka yritti.

“Minä rakastan sinua.“
“Ei, et sinä oikeasti rakasta.“

Kun Ginny kaksi viikkoa myöhemmin suuteli Lunan hiusrajaa, Romilda piiloutui ihmisten katseilta varjon reunoihin ja soluttautui ääriviivojaan myöten pimeyteen; hän oli jo unohtanut rakkauden.

[Glorisablet]

Romilda unohtaa helposti rakkauden, sillä tekstin neiti Vane käyttää rakkauden teeskentelyä keinona. Hän havitteli Harrya, valittua ja tähtihuispaajaa poikaystäväkseen yrittämällä tehdä tämän mustasukkaiseksi seurustelemalla nuorukaisen entisen tyttöystävän kanssa. Itse en näe lyhyttä, ruipeloa, hermoille käyvää ja pyöreitä rillejä käyttävää Harrya huippusaalina, mutta Romiladan motiiveihin pystyy samaistumaan. Potter sattuu olemaan kuuluisa moukan tuurinsa takia ja Romildakin paistattelisi mieluusti pojan kuuluisuuden loistossa.

Rohkelikkotyttö ei ole ainoa ihminen, jonka lumeihastus tai -rakkaus on vaihtunut oikeaan tunteeseen. Oikea tunne ei sitten tunnukaan sellaiselta kuin rakkausromaaneissa, vaan miljoona kertaa kuluttavammalta ja melodramaattisemmalta. Olo on ailahteleva sydämen tykyttäessä hulluna ja välillä tuntuu, että riutuminen riittäisi viemään hengen. Ei siinä ruusuteet ja voikukkien nyppimiset auta - vain aika ja sen kylkiäisinä tuleva unohdus.

Pidin ficistä kovasti. Paritus oli vähän (=harvoin) käytetty, mutta oli realistista parittaa juuri nämä henkilöt; rohkelikkoina heillä sentään voi ihan hyvin olla suhde. Kuvailusi oli suloista kuten aina, joskin maistui makealta, vaikka kirpeämpi makuvivahde poltti välillä kitalaen rikki. Olisin silti kaivannut muutakin kuin makeutta. Suolaisuutta ja sitä arkisuutta, josta (muistaakseni) on sanottu sinulle jossain one-shotissa, johon minäkin olen kommentoinut. Anyway, olen pitänyt kirjoittamastasi tyttörakkaudesta ja voisin lukea lisääkin.

Tällä erää kiitokset tästä. =)

[Beelsebutt]

Femmeficcipiiristä (myöhästynyttä) päivää!

Olipas veikeän imaiseva ficci. Melkein tuli mieleen porttiteoria, sillä alussa minua häiritsi liian koruileva kielenkäyttö, kovasti pinnalla olevat metaforat, äärimmäiset kuvaukset. Mutta sitten lukiessani ficciä kohti loppua olin jo tottunut niihin

Älä ymmärrä väärin. Koko ajan mulla oli sellainen olo, että ne sopivat tyylillisesti ficciin hyvin, että niiden karsastaminen on vain omassa päässäni. Kyseessä oli siis henkilökohtainen mieltymys tietynlaiseen suorempaan tekstiin. Eli siis kuitenkin tajusin (hyvä minä! ), että näin on hyvä tässä tekstissä.

Mutta joo. Tuon porttiteorian lisäksi ficissä oli hyvin vahvana sellainen jopa eksponentiaalisesti kasvava ahdistunut tunnelma. Oot onnistunut kirjoittamaan sellaista, joka imaisee lukijan otteeseensa, mikä puolestaan on yksi kantava idea tässä ficissä! Loppua kohti langat solmiutuvat siinä määrin tukevaksi ansaksi, että oksat pois. Tosi sellainen... vangitseva ilmapiiri. Eli hyvin olit onnistunut kiteyttämään ficissä tuon lopussakin mainitun Romildan ajatuksen: ei pystynyt päästämään irti, vaikka yritti

Toki löysin ihan puhtaasti omaakin silmääni miellyttäviä kuvailuja, kuten kehräävän tumma ääni

Jaa, yksi juttu vielä.

Ehkä hän voisi joskus nauraa surkuhupaisasti moisille leikille ollessaan kotiäidin ikäinen; mutta ei tänään, ei huomenna eikä kuukauden päästä.

Oon vieläkin kahtaa mieltä, tykkäänkö näin oivaltavasta ajattelusta kostonhimoisella teinitytöllä, joka on juuri keskellä valtavaa tunnekuohua. Jotenkin tuntuisi, että ei siinä tilanteessa pystyisi ajattelemaan noin kauaskantoisesti ja tietyllä tapaa "järkevästi", mutta toisaalta - ehkä se olen vain minä.

Makia ficci, vaikka oonkin tällä hetkellä aikalailla höttömaassa ja tää oli kovastikin angstisempaa. Kiitos!

-Bbuttis


// Luin Lavinian kommentin ja järkytyin: onko Romilda/Ginny jotenkin kulunut paritus? En mä vaan oo koskaan lukenut ennen tämmöstä...

[Eeyore]

Femmepiiristä aivan liian myöhäistä päivää!
Mielenkiintoinen paritus, etten sanoisi, vaikka yksipuolinen aika lailla olikin. Sanoilla pyöritelty Romildan tulkinta oli ihastuttavan katkeraa, vaikka tietenkin tuon tunteen on joskus itsekin tuntenut ja siitä ei pidä missään vaiheessa. Tytön tuskaisuus ja vihainen katkeruus oli alussa hyvin vahvaa, mutta loppua kohden kuitenkin sen hiipuminen ilmeni selvästi. Viimeinen kohta on... noh, ei edes katkera enää.

Kun Ginny kaksi viikkoa myöhemmin suuteli Lunan hiusrajaa, Romilda piiloutui ihmisten katseilta varjon reunoihin ja soluttautui ääriviivojaan myöten pimeyteen; hän oli jo unohtanut rakkauden.

Lähinnä ehkä pettynyt ennemminkin, tyhjä. Sitä kun haluaisi tehdä asialle jotain, mutta ei kuitenkaan pysty tai tietää, ettei siitä mitään hyötyä edes olisi.
Tykkäsin kovasti tyylistä, vaikkei PoV ollut suoraan Romildan, mutta hänen ajatuksensa tulivat hyvin selvästi ja jännittävin sanamuodoin esille. Vaikka pohja olikin hyvin surullinen ja kitkeränkatkera niin siitä huolimatta tämä oli suloinen ficci ja rakastuin kuvailuusi. Uuttukyyhkyparvi <3
Kiitos kamalasti ficistä!

[sukkula]

Ihana paritus, ihana kielenkäyttö. Kuvailu oli kaunista, kuin jääkukkia ikknoissa. Haurasta, kaunista, kylmää mutta mieltä lämmittävää. Paritus oli oikeastaan hyvinkin mahdollinen, ja kaikki olisi voinut käydä juuri noin, molemmat Rohkelikkoja, Harryn pauloissa. Ja se, että Romilda lopussa "vetäytyi varjoihin" oli osuvasti ja sulokkaasti ilmaistu, kiteytti jotenkin Romildan olemuksen ficin aikana.

<3 sukka