Ikäraja: K-11
Tyylilaji: synkkä draama
Varoitukset: tekstissä käsitellään toksista ja pahoinpitelevää ihmissuhdetta
Haasteet: Tavoita tunnelma IV
Hans Zimmer – Mountains ja Originaalikiipeily (44. kello)
A/N: Mietin tuota sanaa "kello", ja eka mielleyhtymä oli se, että haikaillaan menneitä. Mutta tahdoin kääntää sen päinvastoin. Mitä jos elääkin nykyhetkessä, josta tahtoisi kaikin voimin päästä eteenpäin, mutta ei itsestä riippumattomista syistä pysty?
Kelloterroristi
Päästä irti. Anna mun mennä. Unohda mut.
Se ei kuuntele, ei tottele, ei suostu. Se yrittää pakottaa. Se syyllistää ja uhriutuu. Sieltä tulee manipulaation koko arsenaali. Pyydän lopettamaan, mutta se vain tykittää menemään. Voinko paeta vielä rivakammin?
Kuluisipa aika nopeammin. Olisipa tämä paska jo ohi ja kaukana takana päin.
Se ei elä nykyhetkessä. Sen kello on rikki ja pysähtynyt. Sen sekuntiviisari väpättää paikoillaan ja toistaa samaa aikaa: ”en ymmärrä, miksi jätit mut.”
Se yrittää kusettaa. Väittää, että lähdin vain sanomatta mitään. Hylkäsin perusteitta. Mulla on totuus mustaa valkoisella. Kerroin syyni. En luota, ei ole turvallinen olo, kommunikaatio ei toimi. Ja kaikista tärkein ja olennaisin: en enää halua. Miten se ei tajua, ettei ketään voi pakottaa jäämään?
Se tarvitsi liikaa. Se takertui kiinni ja ahmi musta kaiken. Se söi, söi, söi eikä tullut koskaan kylläiseksi.
Ensin lensi kirjat, seuraavaksi olisivat varmaan tulleet nyrkit. Säntäsin pois. Livahdin karkuun suoraan hampaiden välistä. Oli pakko selviytyä. En kestänyt olla samassa elämässä enää millisekuntiakaan.
Kello on yhä hajalla. Aika ei kulu. Samaa paskaa sataa niskaan aina vaan. Väsyttää. Se ulisee entistä kovemmin. Se ei anna olla. Se tulee ovelleni ja rimputtaa ovikelloa. Kun en tule avaaamaan, se telkeää oveni harjalla. En pääse omin avuin ulos. Täytyy soittaa apua. Se on seonnut. Se on oikeasti ihan hullu. En tunne sitä ollenkaan. Mua pelottaa.
Puoli vuotta terrorisointia, ja sitten tulee poliisi.
Ja nyt –
tik-tak– kello käy taas.
