Lunalotta, melko pian kyllä, ainakin tässä mittakaavassa. Kiitos <3
Okakettu, hyvä jos draamailu ei haittaa, heh heh. Puhuminen on kauhean vaikeaa, mutta jospa se tästä.
A/N: Sadas osa ja enää kymmenen päivää sarjan synttäreihin, kyllä nyt on
pakko olla söpöä lähestymistä! Tai sitten ei, ja osat ovat ihan tavallisia :3
100.
100 sanaa
”Ajattelin tulla katsomaan, kuinka jakselet.”
Äidin hymy on pingottunut. Siinä on syyllisyyttä ja ripaus huolta, sekä eräänlaista epävarmuutta. Tuomisena toimineet puolukat ovat tulen vieressä, pitää katsoa etteivät kipinät sytytä pärekoria.
”Aivan hyvin, kuten näet.”
Äiti ei lakkaa hymyilemästä, kasvojen uurteet syvenevät. Tämä ottaa askeleen eteenpäin, tarttuen Elvaria kokeilevasti kädestä. Hän ei vedä sitä pois, ei vielä.
”Olen pahoillani, kun en ole osannut pitää huolta sinusta”, nainen sanoo särkyvällä äänellä.
”Minä pärjään hyvin.”
”Joret pärjää hyvin.”
”Olen sitten pahoillani, etten ole hänen kaltaisensa”, Elvar sanoo tasaisella äänellä.
”Et ole”, äiti naurahtaa silmänurkkaansa pyyhkäisten.
Ennen kuin tämä lähtee, he juovat yhdessä kupilliset yrttijuomaa.
101.
100 sanaa
Jos katuvaisen vanhemman ilmestyminen ovelle yllättikin Elvarin, tämä on vähintäänkin yhtä hämmentävää. Hän haraisee unen pörröttämiä hiuksiaan ja astuu syrjään, päästäen Aalan livahtamaan sisään.
Ensimmäiseksi shamaani kumartuu lisäämään puun hiillokseen, Elvar panee merkille tunturipöllön sulan tämän hiuksien lomassa.
”Tulin… Tulin varmistamaan, että paraneminen edistyy hyvin.”
Aala suoristautuu, nykäisee hihojaan ranteiden peitoksi.
”Joten, kuinka voit?”
Elvar ynähtää vastaukseksi, Aalan kurtistaessa kulmiaan kysyvästi. Lopulta tämä huokaisee, kävelee Elvarin luo ja laskee käden hänen otsalleen. Sormet pyyhkäisevät ohimennen hiuksia siirtyessään kaulalle, ennen kuin Aala astuu hymyillen taaksepäin.
”Ihan hyvältä vaikuttaa.”
Ovi käy hiljaa, ja Elvar on taas yksin. Tulen vieressä on kimppu suopursua.
102.
100 sanaa
Joret hymyilee varovaisen lempeästi, aivan kuten kaikki muutkin. Luultavasti aivan tiedostamattaan, ihan kuin hän voisi yhtäkkiä lyyhistyä maahan, nousematta enää milloinkaan. Ei se, että hän melkein tukehtui vajaa vuosi sitten aiheuttanut näin paljon ihmetystä. Suureellinen kamppailu kuumeen kourissa on vaikuttavampaa.
Elvarin mieleen juolahtaa, että ehkä Joretilla on keskimääräistä enemmän oikeutta käytökseensä.
”Eilven odottaa lasta”, hän puuskahtaa lopulta.
”Sehän on hienoa”, Elvar saa hymyiltyä.
”Toki”, Joret naurahtaa kireästi.
Hetken on liian hiljaista.
”Kaikki menee varmasti hyvin.”
Joret purskahtaa katkeraan nauruun. On tapahtunut liikaa kaikkea, joka nousee heidän mieliinsä haudastaan (
Mar, Ruvstell, Malju ja lapsi, Elvar itsekin).
”Sanohan, milloin meidän suvussa menisi?”
