Kirjoittaja Aihe: Kuvat joita mieli piirtää (K11, crossover, adventure) I - 8.12.  (Luettu 1514 kertaa)

Penber

  • Vieras
Title: Kuvat joita mieli piirtää
Author: Penber
Raiting: K11
Genre: adventure, AU, crossover
Fandom: HP / Making history

Disclaimer: JKR omistaa Potter-universumin, kun taas Leo (sekä TIM) kuuluu Stephen Frylle.
Summary: Harry Potterin tavatessa Leo Zuckermmanin, saa hän oivan tilaisuuden muuttaa mennyttä. Samalla hän saa huomata mitä kaikkea se tuo tullessaan.

A/N: Hui. Pitkästä aikaa HP-fandomilla mennään! Ideani perustuu siis Stephen Fryn kirjoittamaan kirjaan, josta myös lainaan Leota tähän tarinaani. Kirjoituksen aikana tulen myös mainitsemaan HKK:n, joka on oma löyhä suomennokseni Fryn siis Leon keksimästä keksimästä laitteesta nimeltä TIM (Temporal imaging machine).

Nimestä erityiskiitokset Milgialle ♥. Ilman en olisi saanut tätä postattua : D.

Toivottavasti tästä ei tuu ihan floppi ja kommentoida saa! ^^

/Edit. Jep. Ja muistinkin että unohdin jotain olennaista! Eli tämä siis osallistuu Genrehaaste kakkoseen (genrellä adventure).


***

I

Nuori mustatukkainen poika oli sillä hetkellä onnellisempi kuin mitä oli ollut koko kesänä.

Se hetki oli niitä muutamia harvoja kertoja kun Harry Potter oli koskaan päässyt käymään Lontoossa. Sattuipa nimittäin olemaan niin, että Petunia-täti aikoi järjestää omat pienet kekkerinsä, joihin hän oli kutsunut ystävättäriään. Tämän vuoksi nainen oli suorastaan joutunut luudalla huitoen hätistää miehensä sekä poikansa ulos. Ja koska Harry ei millään saisi jäädä kotiin juhlien ajaksi, oli hänenkin poistuttava. Ja kerrankin Dudley, jonka päässä harvoin syntyi mitään erikoisia ajatuksia, oli saanut idean lähteä Lontooseen. Aikansa kinuttuaan isältään, oli Vernon lopulta suostunut. Harry tuli mukaan vain jos hän pysyisi mahdollisimman kaukana sedästään ja serkustaan.

"Turhaa huolitte", Harry oli mutissut takaisin. "En kulkisi teidän kanssanne vaikka siitä maksettaisiin."

Siispä kaikesta huolimatta Harry oli päässyt Lontooseen ja oli siitä hyvin mielissään. Yllätyksekseen saatuaan sedältään muutaman setelin Harry lähti kiertelemään pitkin Lontoon mutkaisia katuja, näyteikkunoita ihastellen. Hän oli päättänyt säästää rahat syömistä varten. Ja jos niistä sattumoisin jäisi jotain, hän antaisi loput parhaalle ystävälleen Ronille. Tai vaihtoehtoisesti ostaisi jotain jästitavaraa. Oli miten oli, Harry oli varma ystävänsä ilahtuvan mistä tahansa saamastaan lahjasta (oli se sitten pelkkää jästirahaa tai jotain tavaraa).

Päivä kulki nopeasti, eikä Harry olisi millään tohtinut sen päättyvän. Hän oli vieraillut miltei jokaisessa vastaantulevassa kaupassa, vaikka olikin pettynyt siihen, ettei mikään ollut yhtä vaikuttava kuin Viistokujan varrella sijaitsevat putiikit sekä liikkeet. Hän oli syönyt maittavan lounaan, silmäillen samalla vieressä pöydässä istuvia japanilaisia turisteja. Myöhemmin Harry oli vain jatkanut kaupungilla pyörimistä, ihastellut erilaisia leivonnaisia pienien kuppiloiden ikkunoissa sekä miettinyt olisiko hänellä tarpeeksi rahaa mennä elokuviin.

Harryn katsoessa kelloa, hän huomasi aikansa loppuvan puolen tunnin kuluttua. Sitten hänen pitäisi palata takaisin autolle, jossa tapaisin Dursleyt ja niin he ajaisivat takaisin Likusteritielle. Turhautuneena nuorukainen käännähti niin kovalla voimalla ympäri, että kaatoi vahingossa takanaan kulkeneen vanhan miehen.

"Ei hemmetti", Harry mutisi, kun kaatuneen miehen paperit lennähtivät ilmaan. "Olen todella pahoillani", nuorukainen vielä lisäsi ja auttoi miehen maasta.

"Älä turhia", saksalaisaksentilla puhuva mies sopersi. "Itsepähän en katsonut eteeni."

Sitten mies huomasi levinneet paperinsa ja huudahti jotain saksaksi.

"Minä autan", Harry sanoi nopeasti ja alkoi nostella papereita. Ohikulkevat ihmiset vilkaisivat kaksikkoa vain ihmetelläkseen heidän touhujaan. Nostellessaan papereita, nuorukainen tuli ajattelemattaan katsoneeksi niistä yhtä. Paperin yläreunaan oltiin kirjoitettu kuin otsikoksi konsanaan:

HKK - Hetkellisen kuvan kone

"Tässä."

Harryn ojentaessa paperit miehelle heidän katseensa kohtasivat ensimmäistä kertaa. Sillä hetkellä, sillä pienellä sekunnilla, kun he toisiaan katselivat, ei Harry voinut kuvitellakaan mitä se tapaaminen tulisikaan merkitsemään.

"Taisit lukea lappujani", mies sanoi aivan kuin olisi torunut, vaikka hänen ilmeensä pysyi hymyilevän ystävällisenä.

"Anteeksi", Harry sopersi punastuen, mutta uusi tuttavuus vain pudisteli päätään.

"Turhaan anteeksi pyytelet. Halusin vain kysyä, mitä ajattelet näkemästäsi."

Harry kohotti kulmiaan mietteliäänä. Hän avasi suunsa, mutta sulki sen nopeasti, nielaisten sanat kurkustaan alas. Nostaessaan katseensa takaisin mieheen vastaus tuli kuin itsestään:
"Kone, jolla näkee... kuvia. Mutten oikeastaan ymmärrä..."

"Ah. Aivan. En uskonutkaan." Mies vaikeni hetkeksi. Hän järjesteli papereita käsisään ja laittoi haparoivin käsin narun niiden ympärille. Vasta kun erittäin vaikeasti tehty rusetti oltiin saatu aikaiseksi mies antoi itselleen luvan jatkaa; "Voin kuitenkin kertoa sinulle laitteesta enemmän, jos tahdot. Juotko kahvia?"

Harry oli ollut tällaisessa tilanteessa ennenkin. Tuntematon mies pyytää häntä mukaansa, kertoen ensin mitä kummallisempia tarinoita ja lopulta ne tarinat olivat johdattaneet Harryn siihen missä hän oli. Ja vaikkei tämä tuntematon mies kertonut yhtä mielenkiintoisia juttuja kuin Hagrid, jokin hänen silmissään sai Harryn vakuuttuneeksi.

"En oikeastaan."

"Teetä?"

"Satunnaisesti."

"Vai kävisikö sinulle lämmin kaakao?"

Harry nyökkäsi, edelleen hiukan hämmentyneenä kaikesta. Mies ojensi käyntikorttinsa ja toivotti nuoren ystävänsä tervetulleeksi luoksensa seuraavana päivänä kello neljän pintaan. Mies jatkoi matkaansa niin nopeasti että olisi voinut luulla hänen kaikkoontuneen. Mutta Harry saattoi vielä hetken nähdä miehen selän ennen kuin se katosi kulman taakse. Ja kyllä, tuo mies oli aivan tavallinen jästi, mutta sillä hetkellä Harry tiesi että hänessä oli jotain erityistä. Nuorukainen katsoi saamaansa käyntikorttia ennen kuin sulloi sen housujensa taskuun. Sitten hän jo kiirehti takaisin auton luokse.

Harry saapui autolle juuri samaan aikaan kuin Vernon sekä Dudleykin.

"Tulit näemmä ajallaan", Vernon murahti. Harry päätti olla vastaamatta. Hän keskittyi enemminkin hengityksensä tasaamiseen juostuaan koko matkan. Kolmikko astui autoon ja niin he lähtivät jättäen Lontoon sekä siellä olleen oudon miehen taakseen.

***

Leo Zuckermann. Cambridgen yliopiston professori. Tavallinen jästi, jolla oli saksalaiset sukujuuret. Hän oli ollut juuri menossa kotiinsa kun oli sattumoisin törmännyt outoon nuorukaiseen. Ja se mitä Leo ei koskaan lopulta pystynyt itselleen selittämään, oli se tunne, jonka hän oli tuosta eriskummallisesta pojasta saanut. Aivan kuin pojassa olisi jotain maailmaa suurempaa. Ehkä tämä oli se syy, miksi hän lopulta oli halunnut kutsua pojan luokseen ja kertoa keksinnöstään. Olihan siitä jo aikaa kun mies oli laitteen rakentanut, eikä hän ollut siitä huolimatta koskaan kertonut siitä kenellekään.

Mies oli kattanut kupit ja kipot valmiiksi ajoissa. Hän oli siistinyt kotiaan tunnin jos toisenkin, sillä hän ei ollut asunut siellä vähään aikaan. Yleensä Leo vietti aikaansa yliopistolla ja hänellä oli toinen asunto lähellä sitä. Mutta jokin outo ajatus, voima suorastaan, oli saanut miehen lähtemään kotiinsa Lontoossa. Ja nyt hän istui tuolilla ikkunan vieressä odottaen outoa vierastaan. Ymmärtämättä syytä mies tiesi olevansa hyvin hermostunut.

Ja kun ovikello lopulta soi, Leo hypähti hämmästyneenä ylös tuolistaan. Hän oli tarkkaillut ulos kuin haukka, valmiina huomaamaan vieraansa tulon. Mutta jotenkin tuo nuorukainen oli päässyt hänen katseensa ohitse, aivan kuin varjo. Leo pudisti päätään. Ehkä hän oli sittenkin vain torkahtanut.

"Tervetuloa", Leo sanoi leveästi hymyille avatessaan oven uudelle tuttavalleen.

"Kiitos", mustahiuksinen vastasi. "Olen muuten Harry. Harry Potter."

"Hauska tutustua, nuoriherra Potter. Olen Leo Zuckermann, mutta senhän sinä saitkin jo käyntikortistani selville. Tulehan peremmälle."

Harry astui Leon perässä tämän asuntoon ja ihasteli sitä katseellaan. Vaikka Leo tosiaan oli aikaisemmin yrittänyt siivota, oli kaikkialla havaittavissa erilaisia paperikasoja, jotka sisälsivät muistiinpanoja erilaisista vempelistä taikka rakennelmista. Paperikasojen lisäksi talo jopa sisälsi niitä puoliksi rakennettuja, pieleen menneitä keksintöjä, jotka olivat yritys luoda parempaa huomista. Eniten Harry kuitenkin halusi nähdä kojeen, josta oli lukenut edellisenä päivänä. Hän oli ottanut suuren riskin heittäessään näkymättömyysviitan päällensä, hypätessään luutansa selkään ja lentäessään Dursleylta Lontooseen. Nyt luuta lepäsi viitan alla hyvään kätköön piilotettuna.

Kaksikko istui pöydän ääreen juomaan kaakaota, jonka Leo kiireellä valmistanut. Alkuun kumpikaan ei sanonut sanaakaan. He vain joivat juomiaan hiljaisuuden vallitessa. Huoneessa ei edes näyttänyt olevan yhtään kelloa pitämässä ääntä. Lopulta Leo laski mukinsa ja katsahti Harryyn. Hetken aikaa he puhuivat täysin tavallisista asioista, sekä tekivät sinunkaupat, sillä Leo ei millään suostunut siihen, että häntä kutsuttaisiin herra Zuckermanniksi. Lopulta, he pääsivät aiheeseen, jota Harry oli odottanut jo jonkin aikaa.

"Sanoit eilen, ettet aivan ymmärtänyt mistä laitteessani on kysymys."

Harry nyökkäsi tarmokkaasti. Leo hymyili pikaisesti, mutta vakavoitui yhtä nopeasti.

"Sain idean tähän rakennelmaan kauan aikaa sitten. Silloinen ajatukseni oli selvittää totuus." Tässä kohti Leo naurahti ontosti. "Vaikka eihän minulla paljoa selvitettävää ollut. Historia kertoo itsessään jo tarpeeksi. Kuitenkin halusin nähdä kaiken omin silmin. Suunnitteluun ja rakentamiseen meni vuosia ja lopulta kun sain laitteen valmiiksi, tajusin etten tainnut itse kuitenkaan olla sitä. Ehken tosiaankaan ollut valmis totuuteen, oli se sitten mitä ikinä olikaan."

Leo huokaisi syvään ja otti hörppäyksen kaakaostaan. Harry katsoi miestä tarkkaan, suorastaan ahnaasti, janoten kuulla lisää tuosta laitteesta. Ja totuus! Mistä totuudesta Leo mahtoikaan puhua, se oli varmasti aivan eri, mikä Harrylla oli mielessä. Se ajatus, joka Harrylla oli aikaisemmin ollut. Ajatus siitä, että tällä tapaamisella oli oikea tarkoitus, nosti jälleen päätään nuorukaisen ajatuksissa.

"Laitteen nimi pitäisi jo viitata siihen, mitä se on. Se tosiaan näyttää kuvaa. Muttei mitä tahansa. Se näyttää meille mitä tahansa kuvaa, mistä tahansa päivästä, jonka haluamme nähdä... Kunhan tämä kyseinen päivä on mennyt. En voi näyttää kuvia tulevasta."

Harry kohotti kulmiaan. Leo oli vaiennut jälleen.

"Voit siis mennä menneisyyteen? Onko tämä? Sanotko sinä tosiaan, että tämä on aikakone?"

"Ei, ei", Leo sanoi ja pudisti päätään. "Et kuunnellut tarkkaan. Sanoin, että se voi näyttää meille kuvia menneisyydestä. Ei ehkä täysin tarkkoja, mutta... tulepa tänne. Näytän miten se toimii."

Harry seurasi Leoa makuuhuoneeseen, jonka nurkkaan HKK:ksi nimetty laite oltiin asetettu. Ja nähdessään laitteen Harry oli ihmeissään, ettei se näyttänyt sen kummoisemmalta. Tietokoneelta näyttävä laite seisoi pöydällä ruutu mustana. Näppäimistöä siinä ei kuitenkaan ollut, eikä se aivan täysin tietokoneestakaan mennyt. Leo istahti pöydän ääreen ja katsahti sitten Harryn.

"Nimeä jokin päivä ja paikka."

Harry nielaisi. Hän tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Oliko hän Leon tavoin epävarma omasta valmiudestaan?

"31.10.1981. Godrickin notko."

Leo nyökkäsi ja avasi laitteensa. Jotenkin hän sai sinne kerrottua ajan sekä paikan ja lopulta näytölle ilmestyi outoja hahmoja, muotoja kuin pilvihattaroita. Harry nojautui lähemmäs kuvaruutua. Sydän sykki hänen sisällään niin että korvissa soi. Hän katsahti nopeasti Leoon ja sitten taas ruutuun.

"Onko tämä...?"

Leo nyökkäsi.

"Kuva tosiaan ei ole mitenkään tarkka, mutta voin viedä sinut mihin tahansa päivään..."

"Mutta entä jos haluaisin siirtyä jonnekin. Oikeasti siirtyä johonkin päivään, voisitko tehdä sen? Voisiko HHK:ta kehittää siihen muotoon, että se veisi minut siihen päivään, johon haluan?"

Harry puhui niin nopeasti, että oli seota sanoissaan. Hän tunsi sykkeensä kohoavan entisestään ja pelkäsikin, että hänen sydämensä pian hypähtäisi rintakehästä ulos. Leo näytti tuntevan Harryn kiihkon, sillä hän suorastaan säikähti sitä. Mies sulki laitteen ja asteli pois sen luota sanaakaan sanomatta. Harry vilkaisi vielä konetta ennen kuin kiiruhti professorin perään.

"Sanoit itsekin, että tällä tapaamisella oli tarkoitus!"

"En kyllä muista, että olisin."

"Aivan sama! Leo, minä tiedän nyt, että meidän tapaamisemme ei ollut mikään sattuma. Se on kuin universumin merkki siitä, että sinun on autettava minua. Ja tuon laitteen avulla sen on mahdollista."

Harry kiiruhti Leon luokse ja astui hänen eteensä. Siniset silmät kohtasivat jälleen vihreät, joissa oli nähtävissä innostuksen tuike. Mies huokaisi raskaasti. Hän tiesi, että poika oli oikeassa. Hän oli itse tuntenut saman. Sen oudon voiman, joka suorastaan huusi, että näin tässä piti käydä.

"En voi luvata mitään", Leo sanoi melkein kuiskaten. "Laitetta ei oltu alun perin luotu siihen tarkoitukseen."

"Mutta minä tiedän, että pystyt siihen", Harry sanoi varmana. "Laite, joka näyttää kuvia menneisyydestä, voisi hyvinkin olla laite, joka vie menneisyyteen. Et ehkä ymmärrä, mutta juuri minun menneisyydessäni on monia asioita, jotka olisivat voineet mennä toisin. Ja... ja haluaisin vain että kaikki olisi niin."

"Tavallaan ymmärrän", Leo vastasi. Hänen näytti yllättäen surulliselta. "Minunkin menneisyydessäni on asioita, joiden haluaisin olevan toisin. Mutta itse en millään voisi ryhtyä siihen, mitä itse aiot. Tai ainakin haluaisit tehdä. Ymmärräthän, että pieninkin muutos menneisyydessä vaikuttaa nykyisyyteen? Ja muutos ei aina ole hyvästä."

Harry pudisti verkkaalleen päätään.

"Tämä muutos on ainoastaan hyvästä."

"Hyvä on. Minä katson mitä voin tehdä. Mutta tarvitsen aikaa."

***

Muutaman päivän ajan Harry kävi tiuhaa tahtia professori Zuckermannin luona. Jokaisena kertana he keskustelivat laitteesta ja sen mahdollisesta muutoksesta. Ja joka kerta Harry tunsi saavansa itsenä uutta toivoa, mutta joka kerta kun hän poistui asunnosta oli hän entistä levottomampi. Ehkä Leo ei ollut tarpeeksi vakuuttunut siitä miten tärkeä HKK olisikaan Harrylle.

Sinä aamuna Harry oli herännyt ahdistuneena. Oikeastaan hänet oli herättänyt erittäin ärsyttävä yskäkohtaus, joka oli loppunut vasta kun Harry oli juonut lasillisen vettä kuivaan kurkkuunsa. Mentyään takaisin huoneeseensa poika huomasi pöllön ikkunansa takana. Päästettyään eläimen sisälle, se laskeutui nätisti tuolin selkänojalle ja ojensi koipensa Harrylle.

"Kiitos", Harry mutisi, irrotti kirjeen ja katsoi linnun liitävän ikkunasta ulos takaisin taivaalle.

Kirje oli Dumbledorelta, mutta Harry tuskin luki sitä. Hänellä oli sillä hetkellä mielessä aivan jotain muuta kuin rehtorinsa. Kelloa katsoen poika mietti, mahtaisiko olla liian aikaista tavata Leoa jo niin aikaisin. Laskiessaan kirjeen pöydälle Harry päätti mennä hetkeksi kävelylle rauhoittaakseen rasittuneita hermojaan.

***

"Uskon, että se on nyt valmis."

Harry havahtui ajatuksistaan kuullessaan Leon puhuttelevan häntä. Nuorukainen käänsi katseensa ikkunasta ja suuntasi sen mieheen, joka seisoi makuuhuoneen ovella. Jopa kokonaisen minuutin he kummatkin olivat paikoillaan kuin patsaat, mitään sanomatta, kunnes Harry ponkaisi ylös innoissaan.

"Voiko sitä käyttää?"

Leo nyökkäsi hieman epävarmasti.

"Uskoisin... mutten ole täysin varma."

"Minä olen", Harry sanoi vakaalla äänellä. Hän tunsi olonsa varmaksi. "Eiköhän sitten ryhdytä hommiin?"

Kaksikko lampsi HKK:n luokse. Leo pyysi Harrya seisomaan tietyssä kohdassa ja sitten hän osoitti vihreää nappia Harryn vieressä.

"Kun sanon, painat tuota nappia. Onko selvä?"

Harry katsoi nappia ja nyökkäsi.

"Muistithan hankkia koordinaatit, jotka pyysin? Tarvitsemme tarkat tiedot siitä, minne haluat."

"Aivan", Harry sanoi ja kaivoi lapun taskustaan. "Kirjoitin ne tähän."

"Et menekään päivään jota katsoimme aikaisemmin?" Leo ihmetteli.

"En", Harry vastasi ykskantaan.

Leo kirjoitti koordinaatit ylös. Hän katsahti poikaa ja tunsi oudon tunteen sisällään. Ne päivät, jotka he olivat tunteneet olivat olleet vanhalle miehelle täysin käsittämättömiä. Eri tunnekuohut olivat ylittäneet hänet kuin hyökyaalto, eivätkä olleet jättäneet häntä rauhaan. Mutta kun he olivat jutelleet, jokin Harryn puheissa oli saanut Leon vakuuttuneeksi.

"Ole hyvä, Harry. Olen valmis."

"Niin minäkin."


A/N2: Huh se oli siinä (: Ens luvussa nähdään miten kävi.
« Viimeksi muokattu: 26.05.2015 09:07:37 kirjoittanut Vanilje »

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Huu! En tiedä mitään mistään Leosta (paitsi omastani), mutta Fryn nimi vakuuttaa siinä määrin, että ei se Leo voi mikään turha jätkä olla :D

Varsin mielenkiintoinen alku. Minneköhän Harry menee? Voldemortin syntymäpäivään ja lahtaa pienen vauvan? :E

Odotan innolla lisää \o/


-Bbuttis
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Westy

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 435
  • What's the meaning of Stonehedge?
    • Tumblr
Oi, vaikuttaa mielenkiintoiselta! aikamatkustustarinat on aina mahtavia. jään odottamaan jatkoa, kirjoitat hyvin!