Kirjoittaja Aihe: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 20/20, Valmis!)  (Luettu 7676 kertaa)

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Ficin nimi: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi
Kirjoittaja: Juliet03
Beta: Minä ja Lasijoutsen myös joskus vuosia sitten, sillon kun julkasin tätä ekan kerran. Roseliini03 henkisenä tukena joissain luvuissa jos en oo meinannu uskaltaa julkasta niitä :D
Ikäraja: K11
Genre: perusdrama ja melkein kaikkea mahdollista muutakin sähläystä
Hahmot: Bellatrix ja joitain hänen koulukavereitaan, opettajia ja joitain muita sivuhahmoja.
Vastuuvapaus: J. K. Rowling omistaa osan hahmoista, mutta osan olen myös keksinyt itse. En saa tästä mitään rahaa, kunhan pelleilen.
Varoitukset: puhutaan kuolemasta ja muusta sellaisesta, kidutusta (ei yksityiskohtaisesti kuvailtu), perheväkivalta, traumaperäinen stressihäiriö
Yhteenveto: Kertoo Bellatrixin ensimmäisestä vuodesta Tylypahkassa.
A/N: Joku saattaa ehkä muistaakin, mutta julkaisin tätä ekan kerran joskus 2016 syksyllä, ja nyt päätin jatkaa tätä ja uudistaa vähän muutenkin. Esim. lukuja yhdistelty pidemmiksi ja virheitä korjattu. Jonkin verran alkua oon kirjottanut 12-vuotiaana, joten jos huomaatte kirjotustyylin muutoksia niin johtuu siitä. Alku on aika kankea, mutta lupaan että paranee kun tarina etenee. Otan ilomielin palautetta vastaan, kiitos jos jaksatte lukea!

Luku 1

Oli syyskuun ensimmäinen päivä. King's Crossin asema oli täynnä ihmisiä. Siellä oli paljon sekä jästejä että velhoja. 

Melkein kaikilla, jotka 11-vuotias Bellatrix Musta tunnisti Tylypahkan oppilaiksi, oli mukanaan vanhemmat. Bellatrixin vanhemmat eivät kuitenkaan olleet tulleet saattamaan tytärtään asemalle.
Hän oli iloinen siitä, etteivät hänen nuoremmat sisarensa, Narcissa ja Andromeda olleet tulleet mukaan. He juoksentelivat aina ympäriinsä ja se hävetti Bellatrixia suunnattomasti.

Hän juoksi puomin läpi kuin olisi tehnyt sen useasti ennenkin. Häntä ei pelottanut yhtään, sillä hänelle oli kerrottu että puomiin ei voi törmätä. Paitsi tietenkin silloin, jos se olisi lukossa.

Hän näki laiturilla paljon oppilaita, vanhempia ja heidän lemmikkejään. Joltakin oli karannut kissa ja jonkun pöllönhäkki kieri laiturilla.

Bellatrix kuuli junan pillin viheltävän ja lähti kävelemään junassa etsien vaunuosastoa, johon voisi mahtua.
Hän kuuli vielä viimeisiä hyvästejä, kunnes pilli vihelsi viimeisen kerran ja juna lähti liikkeelle.

Bellatrix kulki junan käytävillä ja katseli vaunuosastoihin. Häntä jännitti, mutta isä ja äiti olivat sanoneet, että hän saisi kyllä koulusta ystäviä. Niin hän itsekin uskoi.
Hänellä oli ollut paljon ystäviä jo ennen Tylypahkaa, mutta useimmat heistä olivat häntä vanhempia. Hän oli iloinen siitä, että saisi viettää enemmän aikaa ystäviensä kanssa nyt kun menisi Tylypahkaan itsekin. Olisi myös mukavaa päästä hetkeksi eroon suvun tiukasta kurista ja säännöistä.

Juna jatkoi matkaansa. Bellatrix juoksenteli yhä ympäriinsä junassa. Hän näki veturin takana olevassa vaunuosastossa käytöksestä päätellen sokerihumalaisia ensiluokkalaisia. Näköjään ruokakärry olikin jo lähtenyt liikkeelle.

Hän käveli useiden vaunuosastojen ohi ja tuli vaunuosastoon, jossa oli kaksi hänen lapsuudenaikaista ystäväänsä, Jessica Wilkins ja Diana Higgs.

”Voinko tulla tänne?” Bellatrix kysyi tytöiltä.
”Tule vain. Me mietimmekin, missä sinä olet”, Jessica sanoi.
”Moi, Diana!” Bellatrix sanoi mennessään sisään.
”Terve! Mitäs sinulle kuuluu?” Diana hymyili.
”No, kaikkea tavallista. Kaiken maailman sukujuhlia ja muuta yhtä typerää.”

Bellatrix ei ollut ikinä pitänyt Mustan suvun jokaviikkoisista illallisista tai jatkuvista kutsuista, joilla ei ikinä ollut järkevää seuraa Bellatrixille.

”Onneksi meidän suvullamme ei ole mitään tuollaista, minä sekoaisin!” Jessica puuskahti.
”Tervetuloa meille kesälomaksi, Jess”, Bellatrix naurahti.
”Joo, kunhan varoitat minua niistä juhlista, jotta ehdin lähteä kotiin ennen niitä”, Jessica virnisteli.
”Dikin voisi tulla”, Bellatrix sanoi. ”Varaudu siihen, että sinulle annetaan käsikirjoitus jokaisesta juhlasta käteen ennen niitä. Siinä lukee kaikki, mitä sinun pitää milloinkin sanoa, jotta tekisit äidin ja isän ystäviin hyvän vaikutuksen”, Bellatrix sanoi mahdollisimman vakavalla äänellä, vaikka häntä naurattikin.
”No nyt taidat liioitella”, Diana hymyili.
”No okei, ehkä vähän... Mutta meidän pitää silti aina pitää yllä suvun kunniaa”, Bellatrix sanoi.

Samassa ruokakärry olikin heidän kohdallaan. Jessica ja Diana ottivat aika paljon kaikkea. Bellatrix tyytyi kuitenkin vähempään.

”Huono tuuri, Di”, Bellatrix sanoi, kun Dianan jokamaunraepussi levisi pitkin vaunuosastoa.
”Aina minulle käy näin...” Diana mutisi hieman ärtyneen näköisenä.

***********************
Junamatka sujui nopeasti, ja pian he näkivätkin Tylyahon aseman häämöttävän.
Kun he astuivat junasta, oli jo hiukan kylmä. Päivä oli jo kääntymässä iltaan. Bellatrixia jännitti tuleva kouluvuosi, mutta hän oli silti onnellinen ollessaan nyt täällä.

Luku 2

”Ekaluokkalaiset! Ekaluokkalaiset tännepäin!” huuteli Hagrid, tai ainakin Bellatrix muisteli Druellan kertoneen, että hänen nimensä oli Hagrid. Hän näytti aika pelottavalta, mutta Bellatrix tiesi, että hänessä ei olisi mitään pelättävää.

Ensiluokkalaiset seurasivat Hagridia veneille, jossa Hagrid sanoi: ”Korkeintaa neljä yhteen paattiin.”

Bellatrix, Jessica ja Diana menivät yhteen veneeseen.

”Mitäs Narcissalle kuuluu?” Diana kysyi, kun he olivat edenneet jonkin matkaa.
”Mitäs se, äidin ja isin pikku prinsessa. Yrittää parhaansa mukaan miellyttää heitä ja käyttäytyä, kuten käsketään”, Bellatrix vastasi. ”Vähän välillä harmittaa hänen puolestaan. Vähän mietityttää, että miten hän nyt pärjää siellä ilman minua”
”No joo, minä vähän muistelinkin, että teidän suvussa suvun maine on tärkeämpää kuin lasten hyvinvointi. Entäs se sinun toinen siskosi, se kapinallinen?”
”Jaahas... No, Andromeda on saanut äidin ja isän hermoromahduksen partaalle kun on vahingossa  ”lipsauttanut” jotain sopimatonta lähes joka sukujuhlissa”, Bellatrix kertoi.
”Täytyy myöntää, että tekisi joskus mieli liittyä häneen.”
”Hei, katsokaa! Tylypahka näkyy tuolla!” Jessica huudahti ja kaikki katselivat. Bellatrix oli toki kuullut, että linna on iso, mutta hän ei aavistanut mitään tällaista. He nousivat veneistä ja kävelivät ovista sisään.

”Täs ois nää ekaluokkalaiset”, Hagrid sanoi McGarmiwalle, nutturapäiselle aika nuorelle naiselle, joka heitä oli vastassa.
”Hyvä. Kiitos, Hagrid. No niin, ensiluokkalaiset. Minä olen professori Minerva McGarmiwa. Kerron teille nyt hieman Tylypahkasta...”

Ja näin he kuuntelivat saarnan koulun tuvista ja kaikesta muustakin olennaisesta. Kun hän oli poistunut, alkoi kova meteli ekaluokkalaisten keskuudessa.

”Hei, mitenköhän lajittelu suoritetaan?” kysyi joku ruskeatukkainen poika.
”Luultavasti jotain...”
”Joo, jotain tosiaan. Meidät lajitellaan hatun avulla. Se kertoo tupamme meille”, sanoi joku tyttö. Bellatrix muisteli Druellan kertoneen hänen nimekseen Alecto Carrow.
”Ai jaa. No ei sitten varmaan tarvitse pelätä.”
”Ei. Ei tosiaankaan!” Bellatrix sanoi.

Äkkiä huonetta halkoi kirkuna.

”Kärpänen! Apua! Onko tuolla kärpänen? Vai onko se hämähäkki vai hyttynen vai ampiainen vai...” Se oli joku todella pienikokoinen, mustatukkainen tyttö.
”Hei Anna, se on verho. Anteeksi, hän on jästisyntyinen ja siksi todella jännittynyt”, sanoi tytön vieressä seisova vaaleatukkainen tyttö.

Samassa McGarmiwa tuli takaisin.

”Mitä, onko Tylypahkassakin kärpäsiä?” möläytti joku poika Bellatrixin takana.
”Turpa kiinni, Mike!” huudahti ilmeisesti pojan ystävä.
”Hiljaisuus! Nyt menemme suureen saliin, jossa lajitteluseremonia pidetään”, McGarmiwa sanoi.

Suuri sali oli jo täynnä oppilaita ja opettajia. Myös aaveita ja muotokuvia oli.
”Kun luen nimenne, tulette eteen ja istutte jakkaralle. Laitatte hatun päähänne ja se kertoo teille tupanne. Sen jälkeen menette sen tuvan pöytään, mihin teidät on lajiteltu. Emma Andrews!”

Ja niin lajittelu jatkui, kunnes oli Dianan vuoro.
”Luihuinen!” hattu huudahti mietittyään normaalia kauemmin. Tämä ei yllättänyt Bellatrixia, sillä Diana oli juuri sellainen tyttö, joka olisi voinut pärjätä hyvin missä tahansa tuvassa.

Lajittelu tuntui menevän hujauksessa, kunnes oli jo Bellatrixin vuoro.
”Bellatrix Musta!” McGarmiwa sanoi. Bellatrix käveli korokkeelle ja hattu oli tuskin edes
koskettanut hänen päätään, kun se jo huusi: ”Luihuinen!”
Bellatrix käveli Luihuisen tupapöytään, ja jäi katsomaan, mihin Jessica päätyisi.

Välissä oli muutama oppilas, kunnes tuli Jessican vuoro. Tällä kertaa hattu mietti vain pienen hetken ja hänkin päätyi Luihuiseen.

Lajittelu jatkui vielä hetken, kunnes oli rehtorin puheen ja pitojen aika. Pidoissa oli niin hyvää ruokaa, ettei Bellatrix ollut koskaan syönyt sellaista.

Pitojen jälkeen rehtori toivotti heille hyvää yötä ja kaikki lähtivät salista. Valvojaoppilaat lähtivät saattamaan ensiluokkalaisia oleskeluhuoneisiin, kuten tavallista.

Myös Bellatrix lähti Jessican ja Dianan kanssa kohti Luihuisen oleskeluhuonetta. Kaikki ensiluokkalaiset rynnivät kilpaa portaissa, ja valvojaoppilaat olivat hermoromahduksen partaalla yrittäessään saada heitä pysymään portaissa, etteivät he pudonneet ja katsoa, että kaikki pääsivät kompaportaista yli. He joutuivat kiskomaan muutaman rasavillin ylös kompaportaista, mutta kun tämä oli tehty, he jatkoivat matkaa.

Valvojaoppilaat näyttivät heille makuusalin ja he menivät sisään. Huoneessa oli kokonaisuudessaan neljä pylvässänkyä. Bellatrix tunnisti matka-arkusta oman sänkynsä ja alkoi etsiä sieltä yöpukuaan.

Druella oli aina ollut huono pakkaamaan, joten Bellatrix oli välttämättä halunnut pakata itse. Hänellä oli aivan liikaa kokemusta äidin huonoista pakkaustaidoista: äidin pakkaamasta laukusta ei ikinä löytänyt mitään.

Hetken etsittyään hän kuitenkin löysi yöpukunsa ja laittoi sen päälleen. Hän katsoi muita tyttöjä. Salissa oli hänen, Dianan ja Jessican lisäksi myös neljäs tyttö, Alecto Carrow. Hänkin oli tullut Bellatrixille tutuksi lukuisilla sukupäivällisillä.

Kun kaikki olivat laittaneet yövaatteet, Jessica rikkoi äkkiä hiljaisuuden:
”Hei Bellatrix, jotain hyötyä niistä teidän sukujuhlistanne on sentään ollut!”
”Mitä muka? Täytyy olla aika positiivinen luonne, jos keksii niistä edes yhden hyödyn”, Bellatrix sanoi.
”Meidän ei tarvitse kuluttaa koko yötä kertomalla nimiämme ja perheistämme, joten voimme varmaankin keskustella jostain muusta”, Jessica sanoi.
”No joo. Etkös sinäkin ole ollut melkein aina mukana?” Bellatrix kysyi Alectolta.
”Joo, meidän vanhempamme ovat jotain tuttavia, tai niin ainakin minä olen ymmärtänyt”, Alecto sanoi.
”Eikös sinun veljesikin tullut tänä vuonna Tylypahkaan?” Diana kysyi äkkiä.
”Joo, tulihan hän”, Alecto sanoi.

******************************
Tytöt juttelivat kaikesta, mitä he keksivät. Heiltä eivät tuntuneet puheenaiheet loppuvan millään.

”Hei, kello on puoli kolme!” huudahti Alecto äkkiä katsoessaan seinällä olevaa kelloa.
”Jaa... no, en tiedä, kannattaako meidän enää mennäkään nukkumaan. Minua ei ainakaan yhtään väsytä, ja jos menemme nyt nukkumaan, saamme aamulla heittää toisemme järveen ennen kuin heräämme kunnolla”, Diana sanoi.
”Hei, Di! Miten sinä kehtaat? Minä ainakin nukahdan joka viides minuutti päivällä, jos emme mene nukkumaan!” Jessica tulistui.
”Kyllä minuakin väsyttää”, sanoivat Bellatrix ja Alecto yhtä aikaa. He menivät sänkyihinsä, mutta vaikka Bellatrixia väsyttikin, hän ei saanut unta. Seuraavana päivänä alkaisivat oppitunnit. Mitä, jos hän ei osaisikaan mitään? Jos kaikki nauraisivat hänelle? Mutta sitten hänen mieleensä tuli, että hän oli onnistunut ihan kelvollisesti muutamissa loitsuissa, joita oli yrittänyt junassa.

Muut tytöt olivat jo unessa. Tai niin Bellatrix ainakin päätteli tuhinasta, jota muiden sängyistä jo kuului.

Makuusalissa oli kuuma. Bellatrix avasi ikkunan, ja raitista ilmaa tuli huoneeseen. Hän olisi halunnut vaientaa pojat vaiennusloitsulla, niin kovaa meteliä he pitivät. Sekin saattoi olla osasyynä Bellatrixin unettomuuteen. Hän meni lopulta takaisin sänkyyn, pyöri siellä vielä hetken ja nukahti sitten aamun jo sarastaessa.

A/N2: Tässä nyt aluks kaks lukua, mulla on tätä jo jonkin verran valmiina, joten pyrin julkasemaan melko usein ja säännöllisesti.
« Viimeksi muokattu: 16.07.2022 15:04:07 kirjoittanut Juliet03 »

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 3
« Vastaus #1 : 05.05.2020 19:02:28 »
Luku 3.

”Hei! Herätys!”
Bellatrix heräsi Alecton huutoon. Häntä väsytti vielä todella paljon, joten hän ei todellakaan olisi jaksanut nousta vielä.
”Paljonko kello on?” hän kuuli Dianan kysyvän.
”Se on viisitoista yli kahdeksan ja tunti alkaa yhdeksältä!” Alecto rääkyi. ”Meidän pitää käydä vielä aamiaisella ja tehdä kaikki muu!”
”Sano, ettet ole tosissasi!” Bellatrix huokaisi epätoivoisena. ”Olit oikeassa, Di! Minusta tosiaan tuntuu siltä, että minut pitäisi heittää järveen!”
”Äh, ei ole aikaa valittaa, alkakaa jo tulla!” Alecto, joka oli jo pukeissa, sanoi.

Diana, Jessica ja Bellatrix pukeutuivat nopeasti ja menivät aamiaiselle. He saivat sieltä lukujärjestykset ja söivät nopeasti.
”Katsotaanpa... Näköjään meillä on tänään loitsuja, ja sen jälkeen pimeyden voimilta suojautumista ja sitten meillä on...”
”Katsokaa! Postipöllöt tulevat!” Alecto huudahti ja he nostivat katseensa lumoulle taivaalle. Siellä oli sadoittain pöllöjä, jotka toivat kirjeitä ja paketteja oppilaille.

”Alecto, onko tuo sinun?” Bellatrix kysyi osoittaen pöllöä, joka oli laskeutunut Alecton eteen pöydälle.
”Jep!” Alecto huudahti, otti kirjeen ja sitten pöllö lähti.

”Keneltä se on?” Bellatrix kysyi.
”Ylihuolehtivat vanhempani”, Alecto tuhahti ja laittoi kirjeen laukkuunsa.
”Onneksi minun vanhempani eivät ole tuollaisia”, Jessica sanoi. ”Mitä siinä luki?”

Alecto antoi kirjeen heidän nähtäväkseen.

Hei, Alecto!

Menikö junamatka hyvin? Saitko ystäviä? Oletko nyt ihan varma, että pärjäät siellä?

Meillä on täällä isän kanssa jo kova ikävä. Toivomme kovasti, että joulu tulisi jo pian. Ja sinähän lupasit tulla jouluksi kotiin, eikö?

Jos sinulta puuttuu jotain, kerro vain niin lähetämme sen sinulle. Pidä huoli itsestäsi, kullanmuru!

Kirjoita vastaus pian.

Suukkoja,
äiti ja isä

P.S. Ja muista, ettet hankkiudu hankaluuksiin. Jos saamme yhdenkin viestin, että olet käyttäytynyt huonosti, tulee tupenrapinat!

”Ei ole totta!” Bellatrix huudahti nauraen.
”Sinä olet ollut poissa päivän. Mitenköhän he pystyvät elämään ilman kullannuppujaan jouluun asti?”
”En edes uskalla arvata!” Alecto tuhahti.
”Mutta nyt meidän on pakko lähteä, muuten me emme ehdi ikinä mihinkään”, Diana totesi. He pyörivät linnassa, kunnes löysivät oikean luokan. He ehtivät onneksi luokkaan, ennen kuin tunti alkoi.

Loitsutunti oli aika tylsä, koska heille saarnattiin alkeista, ja pian Bellatrix huomasi, ettei hän oikeastaan kuunnellut. Hän oli kasvanut puhdasverisessä perheessä, joten monien aineiden alkeet olivat hänelle jo jollain tavalla tuttuja. Tunnin jälkeen tytöt lähtivät kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa.

Bellatrix, Alecto, Diana ja Jessica saapuivat pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan. Siellä oli  meluisaa, koska kaikki oppilaat olivat jo paikalla.

Pian luokkaan tuli nuori, ehkä vähän yli kaksikymppinen mies, joka sanoi: ”Huomenta, oppilaat! Minä olen professori William Rosepen ja olen teidän pimeyden voimilta suojautumisen opettajanne. Aloitetaanpa nimenhuudolla!”

Ja niin tunti eteni normaalisti, ensin nimenhuudolla ja sitten koko tunnin kestävällä selostuksella oppiaineen sisällöstä.

Kun tytöt iltapäivällä palasivat sisään yrttitiedon tunnilta, Diana sanoi Bellatrixille:
”Tämä on varmasti ennätys. Et ole kironnut vielä yhtään oppilasta sairaalasiipeen. Kyllä äitisi ja isäsi ovat ylpeitä!”
”Miksi olisin niin tehnyt? Kaikkihan he ovat oppilaita muiden joukossa... enkä minä pidä yhtään siitä verihömpötyksestä. Yhtä punaista kaikkien veri on”

Bellatrix ei ollut koskaan kunnolla tajunnut vanhempiensa mieltymystä puhdasverisyyteen. Hän ei myöskään nähnyt mitään syytä nimitellä ja haukkua jästisyntyisiä, tai muiden tupien edustajia. Hehän olivat vain ihmisiä, niin kuin kaikki muutkin.

”Se on vaan aina ollut niin, että vanhat puhdasveriset velhosuvut halveksivat jästisyntyisiä ja verenpettureita”, Jessica totesi.
”Tappaisin vanhempani, jos osaisin avada kedavran! Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan heidän valistuspuheitaan”, Bellatrix sanoi.
”Siinäs näet! Puhdasveriset haluavat tappaa ne, joista eivät pidä!” huudahti Jessica härnätäkseen Bellatrixia.
”Jess, minä tapan sinut, heti kun opin avada ke...”
”Aiotteko keskustella siinä loppu päivän, vai siirtyisittekö siitä ovensuusta pois?” kysyi joku poika, ilmeisesti valvojaoppilas ja tytöt lähtivät oleskeluhuoneeseen.

******************* 

Seuraavana aamuna tytöt olivat taas heränneet liian myöhään, ja heillä oli taas kiire aamiaiselle.
Kun he olivat aamiaisella, Alecton pöllö tuli taas kirjeen kanssa.

”Voi ei!” kaikki huudahtivat yhteen ääneen.

Tällä kertaa Alecto laittoi kirjeen niin, että he kaikki pystyivät lukemaan sen yhtä aikaa.

Alecto, kultaseni

Oletko sinä kunnossa? Sinusta ei ole kuulunut mitään, ja pöllökin tuli ilman kirjettä. Kultaseni, alan jo huolestua. Valvoin koko viime yön ajatellen, että entä, jos sinulle on tehty jotain siellä.

Olikohan sittenkään järkevää lähettää sinua sinne yksin? Jos joku on tehnyt sinulle pahaa, niin ilmoitan heti hänen vanhemmilleen.

Kirjoita pian, kultaseni, tai muuten otan yhteyttä rehtoriin ja kysyn, oletko kunnossa.

Äiti ja isä

”Minä vihaan heitä! Bella, sitten kun osaat avada kedavran, voisitko tappaa heidätkin?” Alecto puhisi kiukkuisena.
”Eiköhän se järjesty”, Bellatrix sanoi hymyillen.
”No niin, tänään meillä on siis ensimmäiseksi muodonmuutoksia”, Bellatrix sanoi heidän kävellessään linnan käytävillä. Lopulta he löysivät muodonmuutosluokkaan, mutta heidän tuurillaan olivat tietysti myöhässä.

”Tyylikkäästi myöhässä, vai?” McGarmiwa kysyi, kun he tulivat luokkaan. Tällä kertaa he eivät kuitenkaan menettäneet pisteitä. McGarmiwan tuntien se oli aika epätavallista.
”Teille on varmaan saarnattu jo ihan tarpeeksi, joten minä jätän sen nyt väliin. Te ette varmasti jaksa kuunnella sellaista enää. Joten eiköhän mennä suoraan asiaan!” hän sanoi.

Muodonmuutosten tunti oli paljon mielenkiintoisempi kuin muut ja tytöt tulivat luokasta ulos hyväntuulisina.

”Aineista, joita meillä on nyt tähän mennessä ollut, muodonmuutokset on ehdottomasti mielenkiintoisin!” huudahti Bellatrix.
”Eikä McGarmiwa ole niin paha kuin luulin, minä kuvittelin hänen saarnaavan joka asiasta!” Jessica sanoi.

Tytöt löysivät loitsuluokan tällä kertaa helpommin kuin eilen, ja olivat luokan edessä ensimmäisten joukossa. He pysähtyivät ovelle odottamaan, että opettaja saapuisi.
"Onneksi kukaan ei aamulla nähnyt sitä äitini kirjettä, häpeäisin loppuikäni!” sanoi Alecto.
”Jep. Vaikka sinä et vastannutkaan saman tien, et ehkä ole kuollut! Minuakin raivostuttaisi, jos vanhempani olisivat tuollaisia", Jessica sanoi.

Tänään heillä oli huomattavasti mielenkiintoisempi päivä. Suurimmat osat saarnoista oli jo hoidettu, joten alettiin siirtyä jo itse asiaan. Loitsutunnilla he harjoittelivat siipiirdium lentiusaa, ja Bellatrix onnistui ihan hyvin lennättämään loitsukirjansa ilmaan, paitsi, että se oli pudonnut professorin päähän, mutta sehän oli vain sivuseikka.

Taikajuomatuntikin oli ihan siedettävä, vaikka Kuhnusarvio ärsyttikin vähän Bellatrixia. Heillä oli kokonaisuudessaan melko tavallinen mutta mukava päivä.

He valvoivat aika myöhään tehden läksyjään, ja kun he menivät nukkumaan, Diana mutisi unisesti Alectolle: ”Hei herätyskello! Herätä meidät viimeistään puoli kahdeksalta. En nimittäin halua enää myöhästyä!”

Ja niin he kaikki nukahtivat yksitellen. Alecton veli Amikus oli saanut eilen kuulla siskoltaan ja tämän ystäviltä kunniansa öisestä metelistä, joten nyt sieltäkään ei kuulunut häiritsevää melua.

Aamulla Alecto herätti heidät seitsemältä, joten he ehtisivät hyvin syödä aamiaisen ennen tunteja.

Kun postipöllöt saapuivat, Alecto näytti iloiselta.
”Mitä nyt, Alecto?” Diana kysyi.
”Ei tänään kirjettä äidiltä!” Alecto sanoi hymyillen.

Bellatrix oli heistä ainoa, joka tilasi Päivän Profeettaa. Niinpä hän selasi tapansa mukaan lehteä ja kirkaisi sitten.

”A-Alecto! Tule katsomaan!” Alecto tuli Bellatrixin luo ja näytti järkyttyneeltä. Diana ja Jessicakin halusivat tietää, joten lehti nostettiin kaikkien näkyviin. Lehdessä olleen artikkelin luettuaan Diana ja Jessica ymmärsivät muiden järkytyksen syyn:

CARROWIEN TALOON HYÖKÄTTY
Taikaministeriö ilmoitti tänä aamuna, että Emily ja Alex Carrow on murhattu kuolonsyöjien toimesta. Heidän taloonsa hyökättiin eilen illalla, ja heidät löydettiin kuolleina tänä yönä. Heidän lapsensa Amikus ja Alecto Carrow, jotka juuri aloittivat opiskelut ensimmäisellä luokalla Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa, siirretään väliaikaisesti asumaan Emilyn ystävän luo. Tapauksen tutkinta jatkuu.
« Viimeksi muokattu: 12.01.2021 12:55:57 kirjoittanut Juliet03 »

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 449
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 3/?)
« Vastaus #2 : 05.05.2020 19:23:09 »
Tämä teki paluun! Tsiisus Nostalgiapärinät tuli kyl nyt niin pintaan et huh.
« Viimeksi muokattu: 05.05.2020 19:26:58 kirjoittanut carrowfan »
"Papereissa 25, henkisesti aika penikka"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kunha nostat mut eka ylös täältä"

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 4
« Vastaus #3 : 06.05.2020 17:40:27 »
Kiitos kommentista, carrowfan! Siistiä, että joku muistaa tän vielä. Onhan tätä tekstiä aika paljon muutettu, mutta juoni on edelleen sama :) Toivottavasti oot tykännyt tähän asti!


Luku 4

”Mitä?” Bellatrix kysyi Alecton katsoessa häntä syyttävästi.
”Et sitten millään malttanut odottaa, että opit avada kedavran, vai?” Alecto huudahti ja lähes kaikki kääntyivät katsomaan häntä.
”No etkös sinä juuri heidän kuolemaansa niin kovasti halunnut? Ja sitä paitsi, minulla ei todellakaan  ole tähän mitään osuutta”, Bellatrix vastasi.
”Joo, minä en ole koskaan uskonut sattumaan”, Alecto puuskahti.
”No miksi ihmeessä minä olisin käskenyt joitakuita tappamaan sinun vanhempasi? Ja miksi he olisivat tehneet sen minun pyynnöstäni?” Bellatrix alkoi jo suuttua.
”Ne sinun vanhempasihan hemmottelevat sinut muutenkin pilalle! Mikseivät he nyt rakkaan tyttärensä pyynnöstä murhaisi ihmisiä?” Alecto huusi ja juoksi ulos salista.

”Mitä ihmettä? Hänhän vihasi heitä!” Jessica huudahti.
”Kuule Jessica, vaikka vanhempasi olisivat kuinka ylihuolehtivaisia, niin kyllä kai sinä olisit surullinen, jos heidät murhattaisiin?” Bellatrix sanoi hiukan vihaisena.
”Niin... ja kun vielä ihminen, jota luuli ystäväksi, järjesti kyseisen murhan...”
”Jessica! Älä sinäkin! Millä minä saan teidät uskomaan, että se en ollut minä! Minä en todellakaan olisi oikeasti tehnyt sitä! Sehän oli pelkkä vitsi! Ei kai Alecto tosiaan kuvittele, että se olin minä!” Bellatrix huusi niin kovaa, että jotkut hätkähtelivät rajusti ja meinasivat pudottaa aamiaista päälleen.

”Näköjään kuvittelee. Ja niin näyttää kuvittelevan Amikuskin”, Diana sanoi ja osoitti Amikusta, joka katsoi Bellatrixia murhaavasti.
”Kohta minä varmaan joudun Azkabaniin pelkän vitsin takia!” Bellatrix sanoi.
”Älä nyt. Kyllä me vielä saamme heidät uskomaan, ettet se ollut sinä”, Diana rauhoitteli.
”Parempi saadakin. En halua, että ystävyytemme katkeaa tämän vuoksi!” Bellatrix sanoi.

***************************
Päivä sujui Bellatrixin mielestä surkeasti. Kaikki tuijottivat häntä ja hän arveli, että Alecto oli juorunnut hänestä. Amikus ja hänen ystävänsä eivät helpottaneet asiaa. Amikus oli itse ollut koko päivän melko vaisu, mutta ainakin hänen ystäviensä Rodolphus Lestrangen ja Benedict Bulstroden mielestä oli tavattoman hauskaa huudella Bellatrixille ”mitäs murhaaja!” ja sipistä muiden oppilaiden kanssa tyttöjen selkien takana.

Bellatrixia harmitti Alecton puolesta. Tyttö oli päivällä lähtenyt luokasta kesken yrttitiedon tunnin, koska oli purskahtanut itkuun eikä vain pystynyt enää jatkamaan opiskelua. Muodonmuutosten tunnilla häntä ei sitten enää näkynytkään.

Bellatrix olisi halunnut lohduttaa Alectoa, mutta tämä ilmaisi hyvin selvästi, ettei juuri nyt halunnut olla missään tekemisissä Bellatrixin kanssa. Se sai myös Bellatrixin sydämen raskaaksi.

”Nyt minä saatan teidätkin huonoon valoon sen typerän vitsin takia!” Bellatrix tuskaili päivällisellä Dianalle ja Jessicalle.
”Mitä väliä? Me saamme tämän vielä jotenkin järjestettyä!” Diana sanoi.
”Kyllä me vielä järjestetään kaikki kohdalleen”, Jessicakin myötäili. Bellatrix oli mielestään aiheuttanut suuret hankaluudet niin itselleen kuin ystävilleenkin ja toivoi todella, että kaikki järjestyisi. Eihän hän nyt oikeasti olisi halunnut tappaa Alecton vanhempia.

***************

Sinä iltana kaikki oli erilaista. Neljän ystävyksen joukko oli poissa. Jessica, Diana, Bellatrix ja Alecto eivät istuneet nojatuoleissa takan ääressä ja tehneet yhdessä läksyjään. Bellatrix, Jessica ja Diana kylläkin olivat kolmestaan, mutta Alecto oli lukittautunut tyttöjen makuusaliin yksin.

Bellatrix oli laittanut vanhemmilleen kirjeen, jossa oli kertonut tapahtuneesta. Hän sai vastaukseksi, että hänen vanhempansa tietävät, kuka hyökkäyksen takana oli ja nimet julkaistaisiin luultavasti pian myös Päivän Profeetassa.

”Minne sinä olet matkalla?” Jessica kysyi, kun Bellatrix nousi tuolistaan ylös ja lähti kävelemään kohti makuusaleihin vieviä portaita.
”Minä menen puhumaan Alecton kanssa”, hän vastasi itsevarmasti. ”Ei hän varmaan kuuntele, mutta pakko minun on ainakin yrittää. Ei hän voi vältellä minua ikuisesti.”

Bellatrix meni makuusalin ovelle ja koputti siihen. Vastausta ei kuulunut, joten hän koputti uudestaan. Ei vieläkään mitään.
”Alecto, minulla olisi asiaa!” hän huusi. Makuusalista kuului kolinaa ja kohta Alecto läväytti oven melkein hänen naamalleen.
”Mitä sanottavaa sinulla on enää minulle? Arvelinkin, ettei sinusta olisi mihinkään. Tiesin, että Mustan suku on täynnä murhaajia, etkä sinä ole poikkeus! Ja nyt, voin sanoa sinulle, että ystävyytemme on ohi! Ja kerro se myös idioottimaisille ystävillesi. Ja nyt, HÄIVY!” Alecto huusi niin kovaa, ettei Bellatrix olisi voinut kuvitella hänestä lähtevän niin kovaa ääntä.
”Mutta Alecto, minä tied-”
”HÄIVY! Sanoin, että häivy! Luuletko, että uskoisin sinua?” hän jatkoi huutamistaan.
”Älä viitsi, yrittäisit edes taju-”
”MENE JO! Ja teillä ei muuten ole tänne enää asiaa, saatte löytää itsellenne uuden nukkumapaikan”, Alecto sanoi ja hänen kasvonsa olivat kiukusta ja itkemisestä punaiset.

”Hyvä on, minä menen”, Bellatrix sanoi lannistuneena ja kääntyi. Hän käveli taakseen katsomatta alas oleskeluhuoneeseen ja oli varma siitä, ettei Alecto leppyisi ihan heti. Hänen ja hänen ystäviensä olisi siis etsittävä joku keino, millä saada Alecto uskomaan heitä.

”Minä arvelinkin, että tuo on huono idea”, Jessica sanoi, kun Bellatrix käveli alas heidän luokseen. Lähes kaikki oleskeluhuoneessa olleet tuijottivat nyt häntä. Ilmeisesti Alecton huuto oli kuulunut alas asti.
”No olisi hän ainakin voinut kuunnella, mitä sanottavaa sinulla on”, Diana puuskahti.
”Tavallaan minä ymmärrän häntä, mutta kyllä hän voisi olla hiukan vastaanottavaisempi”, Bellatrix sanoi palatessaan nojatuoliin ystäviensä väliin.
”Olen samaa mieltä”, Jessicakin myötäili.
”Ai niin, meidän pitää mennä jonnekin muualle ensi yöksi, koska meillä ei ole kuulema enää asiaa makuusaliin”, Bellatrix kertoi muistettuaan asian vasta.
”Ei hän voi meitä kieltää menemästä omaan makuusaliimme!” Jessica huudahti närkästyneenä.
”Minun mielestäni hän kyllä ansaitsee nyt ainakin yhden yön omaa rauhaa, onhan tämä varmasti järkyttävää hänelle”, Diana sanoi.
”Tavallaan olen samaa mieltä, mutta pakkohan meidänkin on jossain nukkua”, Bellatrix sanoi jo ajatuksiinsa vaipuneena. Millä ihmeellä he saisivat Alecton leppymään?

”Pitäisiköhän meidän mennä kertomaan jollekin? Ei hänellä oikeasti ole oikeutta tehdä näin. Jos hän haluaa nukkua yksin, hän voi itse mennä muualle nukkumaan”, Jessica puuskahti. ”Minä ainakin menen kertomaan Kuhnusarviolle.”

Bellatrix harkitsi ensin menevänsä mukaan, mutta ajatteli sitten, ettei ehkä senhetkisessä kiihtyneessä mielentilassaan olisi mikään paras keskustelija.

**************

Jessica käveli käytävällä kohti tuvanjohtajansa työhuonetta. Hänellä kävi mielessä, että pitäisikö Kuhnusarvio häntä outona, jos hän menisi tämän puheille näin myöhään. Nyt ei kuitenkaan ollut muita vaihtoehtoja.

Hän arasteli vielä hetken ovella, mutta keräsi vihdoin rohkeutensa ja koputti. Kului juuri sen verran aikaa, että Jessica ehti pelätä professorin päättäneen jättää hänet huomiotta. Hetken kuluttua ovi kuitenkin aukesi.

”Neiti Wilkins”, professori Kuhnusarvio tervehti huomatessaan tytön.     
”Hyvää iltaa, professori. En haluaisi häiritä, mutta minulla on pieni ongelma.”
”No, tule ihmeessä sisään. Minun työni on auttaa sinua, olenhan kuitenkin tuvanjohtajasi”, professori totesi ja johdatti Jessican sisään huoneeseensa. Kun he olivat istuutuneet, Jessica tajusi, ettei tiennyt kuinka selittää tilanne kuulostamatta ihan sekopäiseltä.
”Miten voin olla avuksi, nuori neiti?” Kuhnusarvio kysyi katsoen Jessicaa ystävällisesti.
”No tuota... Tämä kuulostaa nyt tosi oudolta, mutta vuosikurssillemme kuuluva Alecto Carrow heitti meidät muut ulos makuusalista. Emme oikein tiedä, mitä tehdä.”
”No on kyllä totisesti erikoinen tilanne. Enpä ole tainnut koskaan ennen kuulla moista.”
Professori näytti melko huvittuneelta, mutta nähdessään, ettei Jessicaa naurattanut ollenkaan, hän vakavoitui.
”Miten te päädyitte tällaiseen tilanteeseen?” hän lopulta kysyi. Häntä todella kiinnosti tietää, varsinkin kun aiemmilla taikajuomatunneilla tytöt olivat vaikuttaneet lähes parhailta ystävyksiltä keskenään.
”No, olet varmaan kuullut, että Carrowin lasten vanhemmat murhattiin myöhään eilen illalla. Tänään Alecto luki siitä Päivän Profeetasta ja oli jostain saanut päähänsä, että Bellatrix Musta oli jotenkin järjestänyt heidän murhansa. Hän vitsaili tämän kanssa eilen vanhempiensa tappamisesta.”
”Ja te muutko olette varmoja, ettei neiti Mustalla ole tekemistä asian kanssa?”
”Ei Bellatrix tekisi sellaista. Hän kyllä vitsailee tappamisesta ja kiduttamisesta, mutta en usko, että hän olisi onnistunut järjestämään sitä näin nopeasti vaikka olisi halunnutkin. Hän on kyllä yrittänyt puhua Alectolle, mutta tämä ei suostu kuuntelemaan.”

Noin vartin kuluttua Bellatrix asteli varovasti ylös makuusaleihin vieviä portaita. Kuhnusarvio oli käynyt selvittämässä asian ja tehnyt Alectolle selväksi, ettei hänellä ollut oikeutta käskeä muita pysymään poissa makuusalista. Bellatrixia pelotti vähän, koska hän ei tiennyt, mitä olisi odotettavissa. Hän olisi vain halunnut selvittää asiat mahdollisimman pian. Häntä inhotti ajatella, että Carrowin sisarukset olivat levittäneet hänestä juoruja ympäri koulua.

Hän avasi oven mahdollisimman hiljaa ja huomasi, että Alecto oli laittanut sänkynsä ympäriltä verhot kiinni. Hän luultavasti teki läksyjä tai jotain, päätellen verhojen läpi kuuluvasta sulkakynän rapinasta. Hänen olisi tehnyt mieli mennä puhumaan Alectolle, mutta hän tiesi kokemuksesta, ettei se johtaisi mihinkään. Hän päätti lopulta mennä alas oleskeluhuoneeseen tekemään omat sen päiväiset läksynsä.

Noin puolen tunnin kuluttua Bellatrix joutui kuitenkin toteamaan, ettei läksyjen teosta tulisi nyt yhtään mitään. Hän ei vain kerta kaikkiaan pystynyt keskittymään. Lopulta hänen oli myös myönnettävä itselleen, että hänen olisi vain pakko palata makuusaliin nukkumaan. Häntä huoletti vain yksi asia: kuinka ihmeessä hän heräisi ajoissa nyt, kun Alecto ei varmastikaan aikoisi herättää häntä. 

Hänen onnekseen Alecto oli ilmeisesti jo nukkumassa hänen tullessaan makuusaliin. Niin olivat Jessica ja Dianakin. Bellatrixin oli vaikea nukahtaa. Hän alkoi jo olla vihainen. Oliko Alecto todella valmis luopumaan ystävyydestä tämän takia?
« Viimeksi muokattu: 17.01.2021 16:40:34 kirjoittanut Juliet03 »

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 449
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 4/?)
« Vastaus #4 : 06.05.2020 17:48:35 »
Heti alkuluvusta lähtien tykkään Bellan ja Alecton dialogista koska parasta ikinä. Molemmat ovat tavallaan yhtä pihalla siitä kaikesta mitä koulussa opetetaan, mutta toisaalta molemmilla on omat käsityksensä. Toinen tehny hyvää pahuuttaa palveluksen josta toinen suuttuu, awws, kunno reppania molemmat. Tässä vaihessa tarinaa lukija varmaan haluaisi uskoa Bellan syyttömyyteen, mutta Bellan myöhempi kehitys osoittaa että hänellä on taatusti motiivinsa tehdä kamaluuksia jo muksusta lähtien. Koska me tiedämme mitä tästä on seurannut myöhemmin, lukija saattaa pitää tarinan kertojaa epäluotettavana, mikä on toisaalta mielenkiintoista ja laittaa ajatuksia liikkeelle. Voisiko ensimmäinen askel olla palveluksena tehty murha?
Jos tällä tarinalla olisi oma kansikuva ni se olis ehdottomasti kuolonsyöjät chibimuodossa kuvattuna.
« Viimeksi muokattu: 06.05.2020 18:06:16 kirjoittanut carrowfan »
"Papereissa 25, henkisesti aika penikka"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kunha nostat mut eka ylös täältä"

Roseliini03

  • ***
  • Viestejä: 24
  • "I am what I am, and I'm not ashamed."
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 4/?)
« Vastaus #5 : 07.05.2020 11:02:51 »
Hei. Luin tätä jo silloin, kun julkaisit tän ensimmäisen kerran ja olen ihan koukussa.

Bellatrixiä käy sääliksi. On varmasti inhottavaa, että läheinen ystävä epäilee jostain, mitä hän ei tietenkään ole tehnyt.

Odotan innolla seuraavaa lukua.
« Viimeksi muokattu: 09.05.2020 15:42:41 kirjoittanut Roseliini03 »

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 5
« Vastaus #6 : 07.05.2020 12:38:34 »
carrowfan: Mielenkiintosia ajatuksia sulla kyllä tästä oli. Ja dialogista sen verran, että oon aika otettu siitä et se on sun mielestä hyvää. Panostan siihen tosi paljon ja se on yks mun lempiasioista kirjottaa tässä tarinassa. Kyllä myös painiskelen sen kanssa paljon ja usein itestä tuntuu että hahmot menee ihan OOC:ksi, mutta hyvä jos ei sun mielestä mene. Kiva, jos tykkäät!
Roseliini03: Kiva, että oon saanut jonkun jo koukuttumaan tähän. Se oli tarkoituskin, mutta mitään terapioita/vierotuksia en sit rupee maksamaan :D

A/N: Amikus on sit tarkotuksella vähän tyhmä, mun päässä se vaan on tällanen. Se muistuttaa pelottavan paljon mun pikkuveljeä.

Luku 5

Seuraavana aamuna Bellatrix heräsi Jessican ja Dianan kolisteluun. Hän kiitti onneaan, ettei ollut tällä kertaa myöhässä. Hän ehkä jopa ehtisi tunnille ajoissa.

Aamiaisellakaan ei mennyt kauaa, sillä Bellatrixilla ei juurikaan ollut ruokahalua. Häntä häiritsi se, kuinka tietoisesti Alecto näytti välttelevän häntä. Ja jos heidän katseensa vahingossa kohtasivat, tämä vain mulkoili Bellatrixia. 

Ensimmäinen tunti oli pimeyden voimilta suojautumista. Opettaja, William Rosepen, oli Bellatrixin mielestä erittäin mukava. Hän ei ainakaan suosinut ketään. Hän oli myös rento, mutta hänellä oli silti auktoriteettia luokassa. Bellatrix toivoi, ettei tänään opiskeltaisi mitään erityisen vaativaa, hänellä kun vain ei keskittyminen riittänyt vieläkään.
 
Suurin osa oppilaista melusi jo luokassa, kun Bellatrix, Diana ja Jessica saapuivat. Opettaja oli myöhässä, ja luokassa vallitsi täysi kaaos. Oppilaat riehuivat keskenään ympäriinsä ja ilmeisesti leikkivät jonkinnäköistä sotaa. Kolmen ensiluokkalaisen luihuistytön, ja etenkin Bellatrixin, pinna alkoi olla todella kireällä. Hänestä alkoi tuntua, että hän päätyisi pian oikeasti murhaamaan jonkun, silloin häntä ei ainakaan syytettäisi turhasta.
”Jotain hyötyä siitäkin, että on kasvanut Mustan suvussa. Turha riehuminen kitketään pois jo hyvin pienenä”, hän totesi ystävilleen.

Opettaja saapui viimeinkin. Bellatrix huokasi helpotuksesta: vihdoinkin luokkaan tulisi jonkinlainen järjestys.
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu!” professori Rosepen huudahti järkyttyneenä katsoessaan ympärilleen luokassa, jossa vallitsi sekasorto. Lattia oli täynnä tavaraa ja pulpetit olivat ihan miten sattuu, työnnettyinä eri puolille luokkaa.

Riehujat saivat ansaitsemansa saarnan ja luokka siivottiin. Loppuaika käytettiinkin normaaliin opiskeluun. Bellatrix, Diana ja Jessica olivat pakkaamassa laukkujaan, kun Amikus heidän takanaan olevasta pöydästä kysyi:
”Milloinkohan me aletaan harjoitella Bellatrix Mustalta suojautumista?”

Jopa tuo täysin typerä ja lapsellinen kommentti sai Bellatrixin tänään suuttumaan. Hän oli jo tarttunut sauvaansa ja aikoi juuri osoittaa sillä poikaa, kun Jessica puuskahti:
”Älä nyt viitsi, Amikus. Me kaikki ymmärrämme, että sinulla on vaikeaa, mutta älä ole noin lapsellinen. Ja tiedätkös, jos jatkat tuohon tapaan, olet hyvin pian ongelmissa. Jos en olisi tullut väliin, olisit jo sairaalasiivessä.”
”Olen edelleen sitä mieltä, että Bellatrixilta suojautumista pitäisi harjoitella erikseen”, Amikus totesi ja näytti siltä, kuin olisi omasta mielestään sanonut jotain älykästäkin.
”Se on vaikeampaa kuin osaat kuvitellakaan”, Bellatrix sanoi, vaikka epäilikin, ettei Amikus enää kuunnellut.
”Kohta joudutte kaikki harjoittelemaan McGarmiwalta suojautumista, jos ette nyt kiirehdi”, totesi professori Rosepen hiukan huvittuneesti heidän takanaan. 

Se oli totta. Kello soi juuri, kun he astuivat käytävään. Heillä oli totta tosiaan kiire. Kuten he jo aiemmin viikolla olivat huomanneet, McGarmiwa ei pitänyt myöhästelijöistä. Ja kaiken lisäksi tämä oli jo toinen myöhästyminen sillä viikolla. Siitä tulisi varmasti jo joitain seurauksia.
”Nyt mentiin, McGarmiwa on pelottava”, Diana totesi ja he lähtivät juoksemaan käytävillä eteenpäin kohti muodonmuutosluokkaa.

He pääsivät vihdoin muodonmuutosluokan ovelle muutamaa minuuttia myöhässä. Ovi oli jo kiinni. He empivät ovella jonkun aikaa, kun kukaan ei oikein olisi uskaltanut koputtaa. Lopulta Diana kuitenkin päätti rohkaistua ja koputti oveen. Liika empiminen vain lisäisi ongelmia.

Piinaavan odotuksen jälkeen ovi vihdoin aukesi ja sen toisella puolella seisoi vakavan näköinen professori McGarmiwa.
”Kappas. Nuoret neidit Wilkins, Higgs ja Musta selvisivät vihdoin paikalle. Voisitteko mahdollisesti jatkossa saapua hieman aiemmin? Viisitoista pistettä Luihuiselta, ja jos vielä myöhästytte, saatte myös jälki-istuntoa. Menkää paikoillenne.”

”Mitäs te jäitte juonimaan?” Alecto kuiskasi Bellatrixin vierestä.
”Oletko ihan varma, että haluat tietää?” Bellatrix tiuskaisi takaisin.
”Neiti Musta?” professori McGarmiwan ääni palautti Bellatrixin takaisin todellisuuteen. ”Kuunteletko sinä ollenkaan, mistä minä puhun?”
”K-kyllä, professori... tietysti”, Bellatrix vastasi lievässä paniikissa.
”No vastaapa sitten kysymykseen, jonka juuri esitin”, professori sanoi ja tuijotti tiukasti Bellatrixia silmiin.
 
Tyttö oli lähestulkoon paniikin vallassa. Tätä menoa hän sittenkin saisi jälki-istuntoa. Hetken tuijotettuaan Bellatrixia McGarmiwa huokaisi ja sanoi: ”Sinuna kuuntelisin jatkossa hiukan tarkemmin. Mitä vaihdosloitsuilla pyritään saavuttamaan?”

No huh, tämän Bellatrix ainakin tiesi. Puhdasverisessä perheessä kasvamisesta oli todellakin hyötyä tunneilla, kuten hän oli jo ensimmäisinä koulupäivinään saanut todeta.
”Niillä on tarkoitus saada vaihdettua kahden kohteen paikkaa keskenään.”

Professori McGarmiwa nyökkäsi ja jatkoi tuntia.
”Miksi noin panikoitunut ilme?” Jessica kysyi huvittuneesti. Bellatrix päätti jättää kommentin huomiotta. Hän kuunteli koko lopputunnin ajan tarkasti McGarmiwan puhetta muodonmuutosten monista eri haaroista. Suurin osa niistä oli hänelle jo ennestään tuttuja, mutta hän ei halunnut äskeisen tapauksen toistuvan uudestaan.

Vaikka lopputunti sujuikin hyvin, Bellatrix oli silti jollain tasolla helpottunut, kun tunti päättyi. He olivat kyllä saaneet hirveästi läksyjä, mutta onneksi nyt oltiin vielä aika alkeissa.
 
Seuraava tunti oli Taikuuden Historiaa, jonka aikana ei luonnollisesti tapahtunut mitään kovin mielenkiintoista. Bellatrix teki kyllä muistiinpanoja, mutta enemmänkin hänen ajatuksensa olivat taas kerran Alectossa.

Taikahistorian tunti kului yllättävän nopeasti, ja pian olikin jo aika lähteä seuraavalle tunnille. Se olikin heidän ensimmäinen lentotuntinsa. Hän huomasi, että joitakin muita oppilaita se näytti jännittävän paljonkin, mutta häntä itseään se ei hermostuttanut lainkaan. Hän oli lentänyt jo pienestä asti, ja oli siinä omasta mielestään vieläpä melko hyvä. Hän ei tosin tiennyt, osaisiko käyttää koulun luutia, kun oli tottunut kotona lentämään uusimmilla ja hienoimmilla malleilla.

Kuten Bellatrix oli etukäteen arvellutkin, tunti oli hänelle helppo. He harjoittelivat vain muutamia ihan perusasioita, kuten ilmaan pääsemistä ja luudan ohjaamista. Hänen ei oikeastaan tarvinnut edes keskittyä, ja tunnin lopussa hän sai jopa kehuja opettajalta. Hänen mielialansa oli hiukan kohentunut, kun hän lähti Jessican ja Dianan kanssa päivälliselle.

*************

Loppuviikko kului samalla tavalla. Tytöt kävivät tunneilla päivisin ja viettivät suurimman osan illoista läksyjen parissa. Alecto vietti illat edelleen yksin makuusalissa, mutta kukaan ei enää puuttunut siihen. Bellatrix alkoi jo toden teolla suuttua. Hän oli yrittänyt monta kertaa puhua Alectolle, mutta kun tyttö oli vain niin suunnattoman itsepäinen, ettei edes kuunnellut. Onneksi Jessica ja Diana olivat sentään uskoneet häntä lähes saman tien. He ainakin olivat aitoja ystäviä.

Sunnuntaiaamuna Bellatrix heräsi siihen, kun joku tuli sisään makuusaliin. Hän katsoi unenpöpperöisenä kelloa. Hänellä oli mennyt edellisenä iltana myöhään taikajuomaesseen kanssa, ja hän oli aikonut nukkua tänään pitkään. Näköjään jollakulla oli muita suunnitelmia. Hän kuunteli tarkemmin ja oli kuulevinaan kolistelun seasta itkua. Se oli siis varmasti Alecto. Bellatrix päätti olla kiinnittämättä tähän sen suurempaa huomiota ja esittää vain nukkuvaa.

Juuri, kun Bellatrix oli nukahtamassa uudelleen, hänen sänkynsä verhot kiskaistiin auki ja Alecton kasvot tulivat näkyviin. No tämä on uutta, Bellatrix ajatteli. Tuliko Alecto todellakin oma-aloitteisesti puhumaan hänelle?
”Bellatrix... sain juuri kirjeen Evelyn Edwardsilta, hän on siis se äidin ystävä, jonka luokse minä ja Amikus mennään asumaan. Hän lähetti tämän. Minä... minä olen niin...”
Alecto käänsi kasvonsa poispäin Bellatrixista. Hän ei ilmiselvästi halunnut taas kerran itkeä jonkun edessä. Bellatrix päätti olla sanomatta mitään. Hän halusi Alecton pyytävän anteeksi ensin, sen verran häntä suututti.

Bellatrix avasi taitellun paperin kädessään. Se oli artikkeli Päivän Profeetasta.

UUTTA TIETOA CARROWIEN MURHASTA
Aiemmin viikolla uutisoidusta Emily ja Alex Carrown murhasta on saattu uutta tietoa. Tekijöinä oli vahvistetusti joukko kuolonsyöjiä, ja syy on todistetusti aiemmin kesällä tapahtunut petos. Tarkemmat tutkimukset jatkuvat yhä.

Bellatrix kohotti katseensa takaisin Alectoon.
”Olen... olen niin pahoillani. Bellatrix kiltti, anna anteeksi. Ymmärrän, että olet vihainen, mutta...”
”Kyllä, minä todellakin olen vihainen. Olisit ollut valmis uhraamaan ystävyytemme oman vainoharhaisuutesi takia. Etkä edes kuunnellut, kun yritin kertoa asian oikeaa laitaa”, Bellatrix sanoi. Hän yritti olla näyttämättä suuttumustaan liian vahvasti, mutta hänen mielestään Alecton täytyisi tietää tosiasiat.
”Minä... minä ymmärrän täysin. Älä vihaa minua, ole kiltti.”
Alecto peitti kasvonsa kaavullaan, ja Bellatrix näki, kuinka tämän keho vavahteli nyyhkäysten tahdissa. Nyt Bellatrix tunsi Alectoa kohtaan lähinnä sääliä. Hän näki, että tätä oikeasti pelotti ja kadutti.

”Hei, ei hätää”, Bellatrix sanoi ja meni kietomaan kätensä toisen tytön ympärille. ”Sinä menetit juuri vanhempasi. Minä en edelleenkään ymmärrä kaikkia niitä syytöksiä, mutta en silti halua purkaa vihaani sinuun. En varsinkaan ottaen huomioon, mitä juuri kävit läpi. Enkä aio katkaista ystävyyttämme tämän takia, sen olisin voinut tehdä jo ajat sitten. Nyt, jos sallit, haluaisin mielelläni pukeutua ja mennä aamiaiselle.”
”K-kyllä, tietysti”, Alecto sanoi ja kipitti pois, aivan niin kuin olisi oikeasti pelännyt. Tämä jäi mietityttämään Bellatrixia koko päiväksi.
« Viimeksi muokattu: 17.01.2021 16:41:00 kirjoittanut Juliet03 »

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 449
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 5/?)
« Vastaus #7 : 07.05.2020 14:27:36 »
Ei jumaliste mä repesin tohon "Bellatrix Mustalta suojautuminen". Ehkä se johtuu poikkeuksellisen häröstä huumoristani mutta kieltämättä tästä tuli mieleen kirottu lapsi ku Bellatrix on ollu raskaana velhosodan aikana joten repesin ajatukseen jossa Carrow vinkkaisi Bellalle ehkäisystä. Ei liittynyt aiheeseen mut olihan se hauska ajatus.
"Papereissa 25, henkisesti aika penikka"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kunha nostat mut eka ylös täältä"

Roseliini03

  • ***
  • Viestejä: 24
  • "I am what I am, and I'm not ashamed."
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 5/?)
« Vastaus #8 : 07.05.2020 15:18:31 »
Kiva, että Alecto ja Bellatriks sai edes jonkinlaisen sovinnon aikaan.

Repesin tuolle McGarmivalta suojautumiselle.  William vaikuttaa todella hyvältä opettajalta. :) 
Seuraavaa lukua innolla odottaen
Roseliini

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 6
« Vastaus #9 : 09.05.2020 14:51:39 »
carrowfan: Kiitti taas kommentista! Itellä ei käynyt ees mielessä, että joku vois saada tollasia mielleyhtymiä siitä suojautumisjutusta :D
Roseliini03: Kiva, jos se McGarmiwajuttu nauratti jotain muutakin kun mua itteeni. Huomaan tätä kirjottaessani tosi usein miettiväni, että meneekö nää mun vitsit tässä välillä vähän yli, joten on melko huojentavaa kuulla että joku muukin nauraa niille :)

Luku 6

Muutama viikko oli kulunut, eikä mitään kovin merkittävää ollut tapahtunut. Alecto ei enää vältellyt Bellatrixia, mutta sen sijaan hän yritti olla tälle parhaansa mukaan mieliksi. Kerran hän oli jopa tarjoutunut tekemään Bellatrixin tähtitieteen esseen. Bellatrix oli kieltäytynyt tästä, vaikka tiesi aivan yhtä hyvin kuin Alectokin olevansa kyseisessä aineessa melko surkea. Jollain tavalla Alecton miellyttämisyritykset jopa huvittivat Bellatrixia.

Amikus sen sijaan oli edelleen vihamielinen. Hän ei vieläkään ollut hyväksynyt sitä tosiasiaa, että syy hänen vanhempiensa kuolemaan oli jo selvillä. Jopa pojan ystävistä huomasi, että tämän vihanpito kävi jo heidänkin hermoilleen. Kuluneiden viikkojen aikana Amikus oli jo muutaman kerran ollut aivan hilkulla joutua sairaalasiipeen hänen ilkkumiseensa kyllästyneen Bellatrixin vuoksi, mutta Jessica oli ainakin tähän mennessä ehtinyt väliin jokaisella kerralla.

Oppitunnitkin olivat menneet ihan hyvin, eivätkä tytöt edes olleet enää viimeaikoina myöhästelleet. Bellatrix oli aistivinaan, että jopa McGarmiwa alkoi vihata häntä hiukan vähemmän. Ehkä se johtui siitä, että tyttö oli kuluneiden viikkojen aikana osoittanut melkoista edistymistä muodonmuutostunneilla. Osansa saattoi toki olla myös sillä, että viime aikoina Bellatrix oli kuunnellut tunneilla paremmin kuin ensimmäisellä viikolla. Hän oli myös käyttäytynyt muutenkin hyvin, ainakin suurimmaksi osaksi.

Eräänä iltana tytöt istuivat tapansa mukaan takkatulen ääressä tekemässä läksyjään. Alecto oli taas
kerran tarjoutunut tekemään Bellatrixin läksyt hänen puolestaan.
”Alecto, sinun ei tarvitse tehdä minun puolestani yhtään mitään. Minä en edelleenkään hyväksy sitä sinun syyttelyäsi, mutta sinun ei silti tarvitse yrittää miellyttää minua noin paljon. Sinä olet minun ystäväni, enkä minä aio kohdella sinua yhtään sen huonommin sen takia, mitä tapahtui”, Bellatrix sanoi. Tästä pitäisi tehdä loppu.
”Anteeksi, tai siis...” Alecto näytti vähän siltä, ettei oikein tiennyt, mitä sanoisi.
”Oletko sinä saanut jo kaikki omat läksysi tehtyä? Minä olen, ja voin auttaa sinuakin, jos tarvitset apua”, Bellatrix tarjoutui. Hän huomasi selvästi, että Alecto arasteli häntä edelleen. Hänet pitäisi jollain keinolla saada uskomaan, ettei hänellä ollut mitään syytä siihen.
”No itse asiassa, kyllä minulla oli vähän ongelmia sen Taikuuden historian esseen kanssa. En ymmärrä, miksi professori Binns vaatii, että meidän esseiden pitää olla niin kamalan pitkiä. Amikuskin kirjoittaa ne aina suurin piirtein jalan kokoisilla kirjaimilla, eikä Binns koskaan sano siihen mitään”, Alecto mutisi samalla, kun etsi kirjoja laukustaan.
”Minä pidän kyllä huolen siitä, että ainakin sinä teet läksysi kunnolla”, Bellatrix totesi, ja loppuillan hän sitten yrittikin saada Alectoa ymmärtämään edes jotain Elfric Innokkaan kansannoususta. Vaikka se tuntuikin aluksi täysin mahdottomalta tehtävältä, sai Alecto esseen kuitenkin Bellatrixin avulla valmiiksi ennen nukkumaanmenoa.

Seuraavana aamuna tytöt istuivat tavalliseen tapaansa Suuressa Salissa aamiaisella. Kun posti saapui, Alecto sai kirjeen. Hän huokasi hiukan haikean näköisenä avatessaan sen. Muut tytöt odottivat hiljaisina vieressä, kun Alecto luki sitä.

Luettuaan kirjeen Alecto räpytteli kiivaasti silmiään, näyttäen aivan siltä, että purskahtaisi itkuun minä hetkenä hyvänsä.
”Alecto, mikä hätänä?” Diana kysyi huolestuneen näköisenä.
”Se... se oli... v-voidaanko mennä makuusaliin, en halua olla täällä kaikkien näkyvillä enää”, Alecto nyyhkäisi.

Hänen ei tarvinnut pyytää kahdesti. Muut olivat hetkessä hänen vierellään, auttamassa häntä ulos Suuresta Salista. Hän oli niin järkyttynyt, että hyvä kun pysyi edes jaloillaan.

Pian he olivat jo oleskeluhuoneessa, ja sieltä he auttoivat Alecton ylös makuusalin portaita ja sängylleen istumaan. Ensin tyttö vain itki hetken kädet kasvoillaan muiden yrittäessä parhaansa mukaan lohduttaa tätä.
”Se... se oli Evelyn. Hän kertoi, että... että äidin ja isän hautajaiset...”
Hän ei pystynyt jatkamaan pidemmälle. Bellatrixilla oli kamala olo. Hän ei oikein tiennyt, mitä olisi voinut siinä tilanteessa sanoa tai tehdä, mutta silti hänestä tuntui, että hänen pitäisi reagoida jotenkin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt, kun Alecto jo jatkoi:
”Ne... ne on ensi lauantaina. Evelyn hakee minut ja Amikuksen perjantai-iltana. En tiedä, miten pystyn siihen. En minä halua nähdä, kun heitä laitetaan arkussa mullan alle. Miksen minä edes ikinä vastannut niihin äidin kirjeisiin?”
”Et sinä olisi voinut mitenkään tietää... Kuka tahansa olisi ärsyyntynyt niistä kirjeistä”, Jessica vastasi. Tämä oli yksi asia Jessicassa, josta Bellatrix ei pitänyt. Hän sanoi aina sen, mitä sattui ensimmäisenä tulemaan mieleen.

*************

Noin puolen tunnin kuluttua tytöt kävelivät ulos oleskeluhuoneesta. Alecto oli rauhoittunut hiukan, vaikka olikin edelleen melko järkyttynyt.
”Voi ei! Nyt tuli tuomiopäivä!” Jessica huudahti yhtäkkiä. ”Olemme unohtaneet jotain TODELLA tärkeää.”
”No mitä?” Diana kysyi. Hänkin oli hiukan poissa tolaltaan, sillä hän oli itsekin itkenyt hiukan myötätunnosta Alectoa kohtaan.
”Muodonmuutosten tunnin”, Jessica totesi. Samassa muutkin tajusivat. He olivat kaiken muun keskellä unohtaneet aamun oppitunnit kokonaan.
”McGarmiwa murhaa meidät”, Bellatrix totesi kuulostaen kohtaloonsa alistuneelta.
”Enpä usko. Kyllä hän ymmärtää, ei hän kuitenkaan sydämetön ole”, Diana sanoi hiljaa.

”Teillä mahtaa olla hyvä selitys sille, miksi olette kaksikymmentä minuuttia myöhässä”, tuiman näköinen McGarmiwa sanoi avatessaan oven. Bellatrix huomasi, että Alecto alkoi taas näyttää siltä, kuin olisi pidätellyt kyyneliä.
”Anteeksi, professori, mutta hän sai juuri kutsun omien vanhempiensa hautajaisiin. Meidän oli pakko olla hänen kanssaan”, Bellatrix sanoi ehkä hieman liian tiukasti ottaen huomioon, kenelle puhui. Hän kuitenkin halusi ulos tilanteesta mahdollisimman pian.
”Ymmärrän. Olen pahoillani, neiti Carrow. Voitte mennä paikoillenne.”

Loppuviikko sujui kuin sumussa ja vielä iltaisinkin, kun Bellatrix meni nukkumaan, hänen päänsä tuntui sekavalta. Hän ei itse ollut ikinä menettänyt läheistä ihmistä, ainoastaan joitain kaukaisia sukulaisia joista ei tiennyt juuri mitään. Se ei kuitenkaan ollut läheskään sama asia.

Yksi hyvä puoli tässä tilanteessa kuitenkin oli: Amikus ei jaksanut ärsyttää yhtään ketään. Bellatrix yritti olla ajattelematta, että se on hyvä asia, olihan Amikuskin kuitenkin juuri menettänyt vanhempansa. Siitä huolimatta hän ei voinut olla nauttimatta hiljaisuudesta oppitunneilla ja oleskeluhuoneessa.

Perjantai-iltana Bellatrix, Diana ja Jessica saattoivat Alecton porteille. Evelynin oli määrä hakea kaksoset sieltä pian.
”Oletko tavannut häntä koskaan?” Diana kysyi arasti.
”On hän käynyt meillä monestikin. Hän oli äidin paras ystävä, ja onneksi tunnen hänet melko hyvin. Hän on ystävällinen, mutta aika tiukka säännöistä. Minä tulen varmaan hänen kanssaan ihan hyvin toimeen, mutta Amikuksesta en ole niinkään varma”, Alecto sanoi ja naurahti ensimmäisen kerran moneen päivään.
 
Samassa heidän luokseen käveli melko pitkä, ruskeatukkainen nainen. Bellatrix muisteli nähneensä hänet joskus aiemmin, mutta sukujuhlissa ja päivälliskutsuilla oli aina niin paljon ihmisiä, ettei kehenkään ehtinyt sen suuremmin tutustua.

”Amikus ja Alecto, tulkaahan nyt. Meidän on ehdittävä kotiin ajoissa. Minun pitää vielä valmistaa päivällinen ja meidän on löydettävä teille jostain huomiseksi vaatteet ja-”
Bellatrix lakkasi jossain vaiheessa kiinnittämästä huomiota naisen loputtomalta vaikuttavaan puhetulvaan. Tämä kuulosti tavalliselta seurapiirinaiselta.

Bellatrix, Diana ja Jessica halasivat vielä Alectoa ennen kuin tämä lähti Amikuksen ja Evelynin kanssa ulos koulun portista. Tytöt palasivat linnaan, eikä Bellatrix voinut olla miettimättä, miten Alecto pärjäisi hautajaisissa yksin seuranaan vain joitakin etäisiä sukulaisia.
« Viimeksi muokattu: 17.01.2021 16:41:24 kirjoittanut Juliet03 »

Roseliini03

  • ***
  • Viestejä: 24
  • "I am what I am, and I'm not ashamed."
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 6/?)
« Vastaus #10 : 09.05.2020 15:38:31 »
Taas yks hyvä luku.

Pidän siitä tavasta, jolla Alecto suhtautuu tohon kirjeeseen. Näen jotenkin itseni siinä.
Bellatrix käyttäytyy mielestäni jotenkin tosi aikuisesti.
Aikuisemmin, kun kirjoissa.
« Viimeksi muokattu: 09.05.2020 15:44:03 kirjoittanut Roseliini03 »

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 449
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 6/?)
« Vastaus #11 : 10.05.2020 00:02:33 »
Taas yks hyvä luku.

Pidän siitä tavasta, jolla Alecto suhtautuu tohon kirjeeseen. Näen jotenkin itseni siinä.
Bellatrix käyttäytyy mielestäni jotenkin tosi aikuisesti.
Aikuisemmin, kun kirjoissa.

Eih, tuli mielee oman koiran hautajaiset...sen ensimmäisen. Mietin tässä muutama päivä sitten omaa kuolintapaani kunnes tulin lopulta siihen tulokseen, että ei vielä, mietitään asiaa myöhemmin.
Samaistun jotenkin Alectoon siinä että julkisella paikalla itkeminen on pahinta ikinä, koska näytän heikolta.
"Papereissa 25, henkisesti aika penikka"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kunha nostat mut eka ylös täältä"

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 7
« Vastaus #12 : 12.05.2020 17:18:47 »
Roseliini03: Kiva, jos hahmot ja niiden toiminta on susta realistista, siihenhän toki kirjottaessani pyrinkin.
carrowfan: Joo, julkisesti itkeminen on mulle aina tosi nöyryyttävää, vaikka tietäiskin ettei ihmiset (tai ainakaan suurin osa) oikeesti tuomitse ketään sen perusteella tai pidä sitä mitenkään epäluonnollisena.

A/N: Tää luku on tavallaan omasta mielestäni tosi outo, mutta jollain tasolla oon tästä myös ylpeä. Musta tuntuu, että sain tässä luvussa kerrottua sen, mitä hainkin.


Luku 7

Alecto ja Amikus palasivat koululle jo seuraavana sunnuntaina. Alecto näytti melko uupuneelta, ja menikin nukkumaan melkein heti kerrottuaan ensin muille tytöille kohtaamisistaan kiusallisten sukulaistensa kanssa. Jostain kumman syystä Bellatrixin oli todella helppo samaistua näihin kertomuksiin.

**************

Kurpitsajuhlan aamuna tytöt heräsivät alhaalta oleskeluhuoneesta kuuluvaan meteliin.
”Mitä ihmettä tuolla tapahtuu?” Jessica ihmetteli unenpöpperöisenä.
”Ei aavistustakaan”, Alecto vastasi. Ilmeisesti oli vielä todella aikaista, koska edes hän ei ollut ollut hereillä vielä ennen melun alkamista.

He pukeutuivat ja lähtivät kiireesti ulos makuusalista. Kun he astuivat käytävään, heitä kohtasi erittäin huvittava näky. Jostain kumman syystä koko tyttöjen makuusaleihin johtava portaikko oli muuttunut valtavaksi, kiviseksi liukumäeksi. Sen juurella istui hahmo, jonka kasvot oli peitetty kokonaan lakanalla.
”Mikä ihmeen sirkus täällä on menossa?” Diana tiuskaisi liukumäen alapuolella nauravalle poikaporukalle. Bellatrix oli kuluneiden viikkojen aikana huomannut, ettei Diana todellakaan ollut aamuihminen.
”Amikus sai tosi loistavan päähänpiston ja yritti tulla säikäyttämään teidät lakana päässä. Ei me haluttu kertoa sille, ettei se pääsisi muutamaa porrasta pidemmälle. Oli paljon hauskempaa nähdä, kun se lentää tuolta pää edellä alas”, selitti Benedict Bulstrode, yksi Amikuksen ystävistä. Myös muista makuusaleista oli alkanut valua tyttöjä käytävään ihmettelemään kaaosta. Bellatrix, Diana, Jessica ja etenkin Alecto eivät millään meinanneet pystyä lopettamaan nauramista. Oli vain niin hauskaa nähdä Amikuksen pöllämystynyt ilme, kun joku veti lakanan pois hänen päästään.

*************     

Illan juhla oli Bellatrixin mielestä mahtava. Suuri Sali oli sisustettu todella vaikuttavasti, ja oli muutenkin mukava unohtaa kouluasiat hetkeksi ja keskittyä vain pitämään hauskaa. Ja olihan siellä tietysti myös ihanaa ruokaa, niin kuin Tylypahkan pidoissa aina.

Hän ehti myös tavata pidoissa muutamia niistä entisistä lapsuudenystävistään, jotka olivat lähteneet kouluun ennen häntä. Hän ei ollut tavannut monia heistä pitkään aikaan missään, nähnyt vain ohimennen jossain sukujuhlissa.

Hän oli menettää hermonsa useammin kuin kerran, sillä jotkut vanhemmat oppilaat olivat saaneet mahtavan idean heitellä toisiaan ruuilla. Hän oli jopa muutaman kerran saanut jotain epämääräistä päälleen, kun oli epähuomiossa mennyt liian lähelle. Lopulta hän päätti ystäviensä kanssa, että he siirtyisivät loppuillaksi oleskeluhuoneeseen. Siellä he saisivat edes jonkinlaisen rauhan jutella.

Hän päätyi loppujen lopuksi viettämään aikaa Jessican, Dianan ja Alecton sekä muutaman vanhemman tytön kanssa. Oli hauska jutella pitkästä aikaa neljättä vuosikurssia käyvän Amelia Macnairin kanssa, joka oli lapsena ollut yksi Bellatrixin parhaista leikkitovereista. Joukossa oli myös toisluokkalainen Seraphina Selwyn, joka oli lapsena usein kiusannut ja härnännyt Bellatrixia. Muutama vuosi sitten heidän vanhempansa olivat kuitenkin pakottaneet tytöt tekemään sovinnon keskenään, ja pian he olivat huomanneet, että heillä oli itse asiassa aika paljonkin yhteistä. Hiukan myöhemmin heidän joukkoonsa liittyi myös kolmasluokkalainen Giselle Rowle, joka oli ollut usein mukana heidän porukassaan, tosin ujoutensa takia hän oli yleensä ollut suurimmalta osin sivustaseuraajana muiden tempauksissa.

”Muistatteko, kun me Andreas Averyn syntymäpäiväjuhlissa leikittiin auroreita ja vahdittiin suunnilleen kaikkea, mitä aikuiset teki?” Amelia kysyi nauraen samalla, kun etsi laukustaan Tylyahosta edellisviikonloppuna ostamiaan herkkuja.
”Joo, mutta se leikki loppui hyvin lyhyeen sen jälkeen, kun Seraphinan äiti sai meidät kiinni. En varmaan ikinä ole saanut sellaista läksytystä. Minua pelottaa hänen seurassaan vähän edelleenkin”, Giselle totesi. 
”Minun isäni ei päästänyt minua silmistään pitkään aikaan sen jälkeen, kun menin sen pöytäliinan alle piiloon voidakseni salakuunnella aikuisten juttuja. Minua kyllä huvittaa edelleen sen kotitontun ilme, kun se siirsi liinaa ja näki minut”, Bellatrix sanoi. Hän muisti elävästi, millaisen saarnan oli Cygnukselta saanut perheen palattua kotiin sinä iltana.
”Minä muistan myös sen samaisen kotitontun ilmeen, kun rouva Avery kidutti sitä sen säikähdettyä sinua ja pudotettua täytekakun lattialle”, Seraphina sanoi. Tämä oli se osa kyseisistä juhlista, jota Bellatrix ei olisi halunnut muistaa. Silloin, ollessaan vain 7-vuotias, hän järkyttyi helposti sellaisen näkemisestä.

”Minun mielestäni koko touhu oli ihan typerää. Ei sellaisissa juhlissa ole tarkoitus riehua ja leikkiä, niissä on tarkoitus seurustella ja edustaa omaa perhettä”, Seraphina jatkoi. Tällainen hän aina oli. Hän oli usein pilannut muiden ilon paljastamalla näiden jekut aikuisille, josta häntä luonnollisesti arvostettiin. Toiset sen sijaan saivat aina jotain ikäviä seurauksia.

”Minä muistan vain ne yhdet juhlat, joissa Bellatrix kaatoi mehukannun äitinsä mekolle”, Diana kikatti. Hän tiesi, ettei Bellatrix mielellään muistellut sitä.
”Anna nyt vähän armoa! Minä olin varmaan neljä- tai viisivuotias! Mutta se oli kyllä nöyryyttävää silti”, Bellatrix vastasi.

Hän muisti ehkä hiukan liiankin elävästi, kuinka Druella oli kulkenut ympäri Malfoyiden puutarhajuhlia ja mumissut jokaiselle vastaantulijalle jotain sen kaltaista kuin: ”Tuo meidän Bellatrix aina hosuu ruokapöydässä... onneksi Narcissa ja Andromeda ovat paljon siistimpiä.”
”En kyllä ymmärrä, mitä hän tarkoitti sillä, että pikkusiskoni olisivat muka olleet paljon minua siistimpiä. Tuohon aikaan meidän perheen ruokailut koostuivat enimmäkseen siitä, että Andromeda heitteli ruokaa ympäri seiniä ja Narcissa rääkyi syöttötuolissa kuin viimeistä päivää”, Bellatrix huomautti. Tytöt nauroivat tälle hyvän aikaa, ja kun he vihdoin tyyntyivät, alkoi oleskeluhuoneeseen virrata jo muitakin oppilaita. Ilmeisesti pidot olivat päättyneet.

Sinä iltana Bellatrix viimeisteli vielä yhden yrttitiedon tutkielman ennen nukkumaanmenoa. Hän tajusi kavutessaan portaita ylös makuusaliin, että tämä oli ensimmäinen ilta pitkään aikaan, jolloin hän oli oikeasti onnellinen mennessään nukkumaan. Hauskassa seurassa vietetty ilta oli todella ollut paikallaan kaiken sen kaaoksen keskellä, jossa oli viime aikoina joutunut olemaan osallisena.

**************

Bellatrixin hyväntuulisuus koki kuitenkin kovan kolauksen seuraavana aamuna. Hän oli tajunnut, että oli unohtanut tehdä tähtitieteen esseensä, ja oli käyttänyt vaivihkaa Taikuuden historian tunnin sen parissa. Hän ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt mitään Jupiterin kuista, vaikka ehtikin saada esseen kirjoitettua aamun tuntien aikana. Niinpä hänen pinnansa oli taas kerran melko kireällä hänen kävellessä lounaan jälkeen taikajuomatunnille.

”Hyvää päivää, oppilaat. Tänään valmistatte pareittain huonomuistisuusjuomaa”, Kuhnusarvio sanoi ja alkoi jakaa pareja. Bellatrix sai parikseen Rodolphus Lestrangen, mikä ärsytti häntä suuresti, sillä poika ei melkein ikinä tehnyt tunneilla yhtään mitään. Ja niinpä myös nyt poika oletti Bellatrixin tekevän kaiken työn hänen puolestaan. Tunnin loppua kohden tyttö alkoi todella menettää kärsivällisyytensä.

”Toivoisin, että voisin saada McGarmiwan juomaan tätä. Ehkä hän sen johdosta unohtaisi, että minä en taaskaan tehnyt läksyjä”, Rodolphus sanoi mietteliään näköisenä Bellatrixin sekoittaessa heidän keitostaan.
”Voisitko nyt ystävällisesti lopettaa turhan jaarittelun ja lisätä neljä mistelin marjaa?” Bellatrix tiuskaisi pojalle. Hänen yllätyksekseen poika totteli sanomatta ollenkaan vastaan. Tämän jälkeen hän kuitenkin jatkoi aineksilla leikkimistä ja mietiskelyä. Lopulta Bellatrix menetti malttinsa lopullisesti.
”Mitä luulet, unohtaisitkohan sinä oman typeryytesi, jos kaataisin tämän sinun päällesi? Tekisi ihan mieleni kokeilla. Siipiirdium len-”
”Lopeta!”
”POIS TIELTÄ SENKIN KURAVE- siis...”

Se kävi niin nopeasti, ettei Bellatrix ehtinyt harkita sanojaan lainkaan. Hänen ja Rodolphuksen väliin oli tullut Korpinkynnen Anna Ellingsen, ujo ja melko säikky ruskeatukkainen tyttö. Eihän Bellatrix tietenkään tarkoittanut haukkua tätä, hän oli vain niin ärsyyntynyt Rodolphuksen käytöksestä. Ja kun joku vielä kehtasi tulla väliin... Pian tyttö huomasi koko muun luokan tuijottavan häntä. Hänestä näytti, ettei korpinkynsityttö itse edes kunnolla ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut.

”Bellatrix, mitä ihmettä sinä...” sopersi järkyttyneen näköinen Diana.
”Siis... e-en minä tarkoittanut... se-se vain... anteeksi, Anna, voi ei...”
Hän ei tiennyt yhtään, mitä olisi voinut tilanteessa tehdä. Ilmeisesti ei yhtään mitään, sillä vahinko oli jo tapahtunut. Kuhnusarviokin oli juuri lähtenyt hakemaan lisää valeriaanan juurakkoa, joten hänkään ei ollut pelastamassa tilannetta. 

Samassa Bellatrix huomasi silmäkulmastaan, kuinka Rohkelikon Mike Ashton pomppasi ylös tuolistaan ja osoitti häntä uhmakkaasti taikasauvallaan.
”Musta, sinä et nimittele tuolla tavalla yhtään ke-”
”Karkotaseet!”

Ennen kuin poika ehti edes saada lausettaan loppuun, hän lensi jo kaaressa luokan vastakkaiselle seinälle ja hänen sauvansa lensi Bellatrixin käteen. Tyttö sai ilokseen huomata, että näköjään harjoittelusta oli todella ollut apua. Hän oli harjoitellut joitakin loitsuja itsenäisesti tuntien ulkopuolella, sillä niistä saattaisi olla hyötyä yllättävissä tilanteissa.

Juuri, kun rohkelikkopoika oli kapuamassa hiukan kauhistuneen näköisenä lattialta takaisin jaloilleen, Kuhnusarvio palasi luokkaan.
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Neiti Musta, miksi sinulla on herra Ashtonin sauva?”

**********

Myöhemmin Bellatrix ei edes tarkalleen tiennyt, miten oli selvinnyt tilanteesta pelkällä huomautuksella ja viiden pisteen menetyksellä. Hän kiitti onneaan, että kyseessä oli ollut juuri Kuhnusarvio, eikä kukaan muu, tiukempi opettaja. Hän olisi hyvin voinut saada tapauksesta myös jälki-istuntoa, ja olisi sitä ehkä omasta mielestään ansainnutkin, eihän hänen toimintansa ollut ollut millään tavalla oikeutettua. Diana oli hänen käytöksestään melko närkästynyt, ja Bellatrixilla oli melkoinen työ saada tämä täysin vakuuttuneeksi siitä, ettei hän todellakaan ollut tarkoittanut sanojaan.

”Olihan se aseistariisuntaloitsu aika siisti”, Jessica intoili päivällisellä. ”Ei monikaan meidän ikäinen varmaan olisi saanut sitä onnistumaan niin hyvin.”
”Se oli itsepuolustusta, ja sekin oli kyllä enemmänkin refleksi kuin harkittu teko. Minulla ei ole tapana seistä toimettomana, jos minua osoitetaan sauvalla”, Bellatrix sanoi hiljaa. Olihan hänkin positiivisesti yllättynyt omista kyvyistään, mutta ei hän kuitenkaan halunnut vaikuttaa ylimieliseltä.
 
Kun Bellatrix sinä iltana meni nukkumaan, hänen voimakkain tunteensa oli kuitenkin syyllisyys. Kuinka hän oli saattanut käyttää sitä sanaa toisesta oppilaasta? Hän oli tottunut kuulemaan sitä kotona niin usein, että se tuli ilmeisesti hänenkin suustaan kuin jonkinlaisena automaationa. Se hävetti häntä silti, sillä hänhän oli nimenomaan koko ajan sanonut ysstävilleen, kuinka ei halunnut olla samanlainen kuin sukulaisensa. Hän oli kuitenkin viime aikoina alkanut huomata pelottavia samankaltaisuuksia itsensä ja perheenjäsentensä välillä.
« Viimeksi muokattu: 17.01.2021 16:42:20 kirjoittanut Juliet03 »

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 8
« Vastaus #13 : 20.05.2020 22:34:14 »
A/N: Taas yks jotenkin omasta mielestä tosi hämärä luku. En oikein ees tiiä mikä tässä on, mut joku tässä häiritsee mua :D Tosin voi myös johtua omasta perfektionistisuudestani.

Ai niin, ja yks ihan yleisesti koko tähän tarinaan liittyvä juttu. Mulle on muodostunu ikuiseks ongelmaks tätä kirjottaessa toi pvs-opettajan nimi. Se on siis oikeesti William Rosepen, mut en meinaa jostain syystä ikinä muistaa että oliko se Penrose vai Rosepen. Pyrin aina tarkistamaan että sukunimen osat ei vaihtais paikkaa missään kohtaa, mutta jos näin joskus epähuomiossa käy, asiasta saa huomauttaa :)


Luku 8

Kun Bellatrix aamulla heräsi, hänestä tuntui, ettei hän olisi nukkunut hetkeäkään. Hänen päänsä oli niin täynnä ajatuksia, että nukahtaminen oli illalla tuntunut täysin mahdottomalta. Hän ei vain saanut aiempaa välikohtausta mielestään. Hänestä tuntui, ettei hän kehtaisi näyttäytyä Anna Ellingsenille enää koskaan.

Onneksi oli lauantai, eikä Bellatrixin ainakaan tarvinnut huolehtia kiusallisista kohtaamisista oppitunneilla. Aamiaiselle olisi kuitenkin pakko mennä. Hän päätti lopulta lähteä Suureen Saliin yksin ennen ystäviään, koska ei juuri sillä hetkellä jaksanut kuunnella heidän jatkuvaa juoruiluaan.

Kävellessään käytävällä tyttö sai yllätyksekseen pian huomata, ettei hänen eilen vahingossa solvaamansa korpinkynsityttö kiinnittänyt häneen juuri mitään huomiota kävellessään ohi. Sen sijaan Mike Ashton, jonka Bellatrix oli jo illan ja yön aikana melko onnistuneesti unohtanut, mulkoili häntä murhaavasti Rohkelikon pöydästä heti hänen astuessaan saliin. Ilmeisesti eilinen välikohtaus oli ollut hänelle melko kova pala.

Bellatrix meni Luihuisen pöytään istumaan entisen lapsuudenystävänsä Amelia Macnairin viereen.
”Mitä sinä nyt taas olet tehnyt? Miksi tuo poika tuijottaa sinua noin? Hankkiuduitko ongelmiin hänen kanssaan?” vanhempi tyttö kysyi uteliaan näköisenä.
”En, hän hankkiutui ongelmiin minun kanssani. Ja kuten tiedät, sillä on aina seurauksia”, Bellatrix hymähti. Hän tunsi Amelian ja tiesi, että tämä rakasti kaikenlaisia juoruja eikä voinut sietää sitä, jos jotain tapahtui ilman, että siitä kerrottiin hänelle.
”Kerro nyt vähän tarkemmin! Se oli varmasti jotain tosi mahtavaa!” Amelia mankui.
”Ei se ollut mitään erikoista. Hän vain uhitteli väärälle tyypille”, Bellatrix totesi ja keskustelu päättyi hänen osaltaan siihen. Amelia yritti vielä saada Bellatrixin kertomaan lisää yksityiskohtia, mutta toinen tyttö päätti vain jättää utelut huomiotta. Amelia oli pahempi, kuin kaikki muut Bellatrixin ystävät yhteensä.

************

Bellatrix käytti loput viikonlopusta lähinnä läksyjen parissa. Omien läksyjensä lisäksi hänen täytyi myös auttaa Jessicaa ja Alectoa, jotka olivat molemmat melko laiskoja opiskelijoita. Heidän mielestään oli ilmeisesti tavattoman hauskaa, kun Bellatrixilla meinasi ajoittain palaa pinna heidän kanssaan. Minkä hän sille voi, että häntä ärsytti opettaa ystäviään, jotka eivät välillä meinanneet tajuta yhtään mitään? Onneksi edes Diana pärjäsi suhteellisen hyvin koulussa ja selvisi läksyistään itse.

Maanantaiaamu alkoi melko sekavalla loitsutunnilla, kun oppilaat yrittivät harjoitella sytytysloitsua. Varomaton Alecto onnistui heti aluksi sytyttämään Dianan hiukset tuleen. Onneksi loitsujen opettaja, Charlotte Beckley, oli nopea liikkeissään ja ehti sammuttamaan Dianan hiukset vesisuihkulla. Diana ehti silti mennä paniikkiin ja oli melko pelokkaan oloinen koko lopputunnin. Bellatrix päätyi lopulta pitämään Alectoa silmällä koko tunnin ajan, jottei hän enää aiheuttaisi ongelmia.

Pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla professori Rosepen puhui oppilaille kummituksista ja räyhähengistä, mutta Bellatrix huomasi pian, ettei taaskaan keskittynyt. Tämä oli asia, johon hän päätti alkaa panostaa enemmän, sillä häneltä voisi joskus mennä ohi jotain todella tärkeää. Hänellä oli myös jostain syystä hiukan huono omatunto siitä ettei kuunnellut kunnolla, sillä hän piti professori Rosepenistä niin paljon.

Kun tunti päättyi, ei Bellatrixilla kuitenkaan kaikesta huolimatta ollut juuri mitään aavistusta siitä, mistä opettaja oli puhunut. Hän oli jossain kohtaa oppituntia yllättänyt itsensä pohtimastsa jopa sitä, voisiko hän jotenkin saada itsensä unohtamaan kokonaan sukunsa periaatteet, ennen kuin ne syövyttäisivät hänen mielensä totaalisesti.

”Tiedätkö, että sinusta voisi saada vähän ylimielisen kuvan, kun et näytä ollenkaan keskittyvän joillakin tunneilla. Saatat kuulua Jaloon ja Ikivanhaan Mustan sukuun ja tietää kaiken jo etukäteen, mutta voisit silti kuunnella opettajia”, Jessica tokaisi kävellessään ystävineen lounaalle. Bellatrix ei taaskaan jaksanut huomioida ystävänsä kommentteja. Hän tajusi, että oli alkanut jo jättää huomiotta muiden oppilaiden nasevia Mustan sukuun liittyviä kommentteja. Niitä hän kyllä olikin saanut kuulla parin viime kuukauden aikana enenevissä määrin.

Lounaalla Bellatrix ja Jessica meinasivat yhteistuumin menettää hermonsa, sillä Diana oli edelleen vihainen Alectolle aamun loitsutunnin välikohtauksen takia. He riitelivät lähes taukoamatta koko ruokailun ajan.
”Tottahan se on. Sinä käytät sauvaasi kuin mikäkin vähä-älyinen jästilapsi”, Jessica irvaili Alectolle kuunneltuaan ystäviensä riitelyä hetken aikaa.
”Jessica, minusta on todella typerää ja lapsellista, että sinun on pakko aina töksäyttää suustasi jotain harkitsematonta. Sinä et ole enää pikkukakara. Älä aina sano ensimmäistä mieleesi tulevaa asiaa, tai olet pian ongelmissa!” Diana huudahti. Bellatrix ei varmaan ikinä ollut nähnyt tätä niin ärsyyntyneenä.
”Diana puhuu asiaa. Alamme kaikki ärsyyntyä sinun töksäyttelyysi. Voisit ainakin yrittää harkita sanojasi”, Bellatrix myötäili. Hänen mielestään oli jo aikakin, että joku sanoisi suorat sanat Jessicalle. Jessica oli hiljaa koko loppuruokailun ajan, ja Diana ja Alecto unohtivat jatkaa riitelyä.

***************

Seuraavana aamuna Bellatrix sai pitkästä aikaa muutakin postia, kuin Päivän Profeetan.
”Mielenkiintoista. Tuo on Cordelia, yksi meidän perheen pöllöistä. Ei heitä ole tähän asti näyttänyt hirveästi kiinnostavan minun kuulumiseni”, Bellatrix sanoi uteliaana. Joko se oli jompikumpi hänen pikkusiskoistaan tai jotain erittäin vakavaa oli sattunut.
”Yksi teidän perheen pöllöistä?” Diana kysyi hämmentyneen näköisenä.
”Niin. Äidillä ja isällä on koko ajan miljoona eri kirjettä menossa ystävilleen ja joillekin tutuilleen. En edes ole ihan varma, kuinka monta pöllöä meillä tarkalleen on, kun ne eivät ikinä ole kotona samaan aikaan”, Bellatrix selitti.
”Teidän suku on vähän outo. En ole ikinä kuullut, että kenelläkään olisi useita pöllöjä”, Diana naurahti. Bellatrix tajusi, että Diana, vaikka kuuluikin puhdasveriseen sukuun, ei ollut ollut niin usein mukana Mustan suvun pidoissa kuin muut. Heidän sukunsa ei ollut niin korkeassa asemassa kuin ne perheet, jotka yleensä kuuluivat juhlien vakiovieraisiin.
”Sinun pitäisi oikeasti joskus tulla meille jollakin lomalla. Yllättyisit siitä, kuinka mielenkiintoisesti meidän suku toimii”, Bellatrix hymähti avatessaan kirjettä.

Kirje oli Narcissalta. Tyttö oli aina ollut melko viisas ikäisekseen, ja niinpä hän oli noin vuosi sitten opetellut lukemaan ja kirjoittamaan itse. Kyllä Bellatrix ja Andromeda olivat vähän auttaneet, mutta suurimmaksi osaksi Narcissa oli harjoitellut itsenäisesti. 

”Mikä se oli?” Jessica kysyi uteliaana Bellatrixin luettua kirjeen loppuun.
”Se on Narcissa. Hän kyselee, että tulenhan minä varmasti kotiin jouluna”, Bellatrix sanoi näyttäen hieman surulliselta. Häntä mietitytti välillä edelleen se, millaista hänen pikkusiskojensa elämä oli nyt, kun hän ei enää ollut kotona heidän kanssaan. Mitenköhän Narcissa sai juhlamekot kunnolla puettua, kun Bellatrix ei ollut auttamassa?
”Minä jään kyllä varmaan kouluun jouluksi, ei minulla oikein ole syytä mennä kotiinkaan”, Jessica totesi.
”No usko huviksesi, etten minäkään muuten menisi, mutta minun on pakko. En minä halua jättää Narcissaa sinne jouluksi yksin, eiköhän hänellä ole ollut tarpeeksi hankalaa viime aikoina muutenkin. Andromeda nyt pärjää, hän on niin paljon omissa oloissaan muutenkin. Narcissa on aina tukeutunut minuun niin vahvasti, että haluan olla hänen kanssaan niin paljon kuin vain mahdollista”, Bellatrix vastasi, tuntien olonsa edelleen hiukan haikeaksi.
Tytöt huomasivat, että he olisivat pian taas myöhässä, joten Bellatrix kirjoitti nopeasti vastauksen siskolleen.
 
Cissy,
Totta kai minä tulen jouluksi kotiin, niinhän me sovittiin jo kesällä. Älä edes mieti sitä. Miten olet muuten pärjännyt isän ja äidin kanssa? Toivottavasti he tai muutkaan sukulaiset eivät ole aiheuttaneet sinulle kovin paljon harmia.
Nähdään pian,
Bella

Kun Cordelia oli lähtenyt jälleen matkaan, Bellatrix tajusi, ettei ollut vielä edes miettinyt, mitä hankkisi joululahjaksi siskoilleen, saati sitten ystävilleen. Hänellä tosin olisi vielä runsaasti aikaa päättää siitä, sillä hänen täytyisi loman alussa käydä ostamassa kaikki lahjat Viistokujalta. Muutaman vuoden päästä olisi niin paljon helpompaa, kun voisi vain mennä Tylyahoon ostoksille.

”Tulkaa nyt, ettei me taas myöhästytä muodonmuutoksista”, Alecto sanoi palauttaen Bellatrixin mietteistään todellisuuteen. He nousivat pöydästä ja lähtivät suunnistamaan Suuresta Salista kohti luokkaa.


A/N2: Näin muuten tässä yhtenä yönä unta, että mä ja mun paras kaveri törmättiin Bellatrixiin jossain. Se tappo mun kaverin mut pienen harkinnan jälkeen jätti mut rauhaan. Ehkä se tajus et haluun tuoda päivänvaloon sen inhimilliset puolet :D Ilmeisesti tän kirjottaminen rupee pikkuhiljaa tulemaan mun uniinkin, mielenkiintosta.

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 9
« Vastaus #14 : 26.05.2020 16:50:28 »
A/N: Päätin jo viime viikolla, että tänään on pakko julkasta Helena Bonham Carterin synttäreiden kunniaksi :) Tää luku on nyt vähän pidempi, mutta ei vaan jotenkin tuntunut loogiselta pätkästä sitä mistään kohtaa. Se oli vaan jotenkin niin hyvä kokonaisuus. Toivottavasti tykkäätte tästä, vaikka ite olinkin vähän kahen vaiheilla tän luvun kanssa ja pariin otteeseen melkein poistin koko höskän :D


Luku 9

Sinä vuonna marraskuu oli harvinaisen kylmä. Jo kuun alusta alkoivat jäätävät viimat, ja suurin osa Tylypahkan oppilaista vältteli ulos menemistä niin paljon kuin he vain pystyivät. Lähes joka aamu herätessään Bellatrix yllättyi positiivisesti huomatessaan, ettei ollutkaan jäätynyt kuoliaaksi. Ja vielä enemmän hän yllättyi päästessään sängystä ylös ja pystyessään muutenkin vielä liikkumaan. Jostain syystä myös opettajat tuntuivat haluavan vaikeuttaa oppilaiden oloja entisestään. Ainakin Bellatrixista tuntui, ettei hän vielä koskaan aiemmin ollut saanut niin paljon läksyjä.
”Tosin se voi johtua myös siitä, että minun aivoni ovat puoliksi jäätyneet ja läksyihin menee kaksinkertainen määrä aikaa”, hän totesi eräänä aamuna ystävilleen valittaessaan tehtävien suuresta määrästä.
”No älä muuta sano. Minulla ei muutenkaan meinaa ikinä mikään pysyä päässä, ja tämä aivojen umpijäätyminen ei helpota tilannetta”, Jessica mumisi. Osasyynä opiskelun hankaloitumiselle oli varmaan myös se, että tyrmissä vallitsevan kylmyyden takia heistä kaikkien oli viime aikoina ollut erittäin hankala nukahtaa iltaisin.

Koko marraskuu kului kuin huomaamatta, sillä Bellatrixilla ei juurikaan iltaisin ollut aikaa muulle kuin läksyille. Joskus hän joutui puurtamaan niiden parissa jopa öisin, mikä taas vaikutti suuresti hänen jaksamiseensa päivisin oppitunneilla.

Bellatrix tajusi, kuinka vähän aikaa jouluun oikeasti oli vasta siinä vaiheessa, kun McGarmiwa eräänä aamuna kierteli tupapöydissä kyselemässä koululle jäävien oppilaiden nimiä. Bellatrix tiesi jo valmiiksi, että hänen olisi mentävä kotiin. Jessica ja Alecto päättivät molemmat jäädä koululle. Diana näytti siltä, että oli hetken kahden vaiheilla, mutta sanoi lopulta menevänsä kotiin.
”Kyllä minä haluan nähdä vanhempiani ja isoveljeäni. Minun ei ainakaan onneksi tarvitse istua koko joulua jossain seurapiirikutsuilla”, Diana hymähti.
”Ole iloinen”, Bellatrix huokaisi.

Parin seuraavan viikon aikana Bellatrix huomasi usein miettivänsä melko ahdistuneena sitä, että hänen olisi pian taas mentävä kotiin kuuntelemaan vanhempien saarnoja puhdasveriselle naiselle sopivasta käytöksestä ja esittämään ylitottelevaista pikkutyttöä näiden ystäville. Ainoa hyvä puoli tässä kaikessa oli se, että hän saisi taas viettää aikaa Cissyn ja Medan kanssa.

Bellatrixin mielestä aivan liian pian koitti päivä, jona hän joutui hyvästelemään Jessican ja Alecton ja lähtemään Dianan kanssa Tylypahkan pikajunalla kohti kotia.
”Onko kaikki hyvin? Olet vaikuttanut viime aikoina jotenkin hiljaisemmalta kuin yleensä”, Diana kysyi heidän kävellessään junassa etsimässä tyhjää vaunuosastoa.
”Kyllä, minua vain harmittaa, että joudun jouluna taas kerran teeskentelemään mallitytärtä ja täydellistä Mustan suvun jälkeläistä. Toivon, että sitten kun Cissy ja Medakin tulevat kouluun, voisimme kaikki jäädä jouluksi kouluun”, Bellatrix sanoi. Alectolle tai Jessicalle hän ei ehkä olisi kehdannut puhua tunteistaan näin avoimesti, mutta jotenkin hän oli oppinut luottamaan Dianaan.
”Sitten me voidaan kaikki viettää joulua yhdessä. Minäkin olen ajatellut, että jäisin jonain vuonna kouluun”, Diana sanoi ja Bellatrix hymyili. Joulu ystävien kanssa kuulosti ihanalta.

Tytöt viettivät suurimman osan junamatkasta jutellen ja syöden ruokakärryn herkkuja. Heillä oli niin hauskaa kahdestaan, että matka oli Bellatrixin mielestä ohi aivan liian pian. Astuessaan lämpimästä vaunuosastosta hyiseen ulkoilmaan häntä alkoi taas harmittaa. Hänen olisi aivan pian pakko hyvästellä Diana, eivätkä he näkisi toisiaan kahteen viikkoon.

Bellatrix oli juuri ehtinyt astua laiturille, kun väkijoukon seasta juoksi hänen luokseen pieni, vaaleatukkainen tyttö.
”Bella!” hän huusi juostessaan isosiskonsa syliin.
”Hei, Cissy!” Bellatrix huudahti iloisena silitellessään pikkusiskonsa pehmeitä hiuksia. Narcissa näytti niin hellyttävän onnelliselta nähdessään isosiskonsa pitkästä aikaa.
”Onpa hän suloinen!” Diana sanoi hymyillen. ”Minä menen nyt. Yrittäkää edes viettää kiva joulu. Nähdään, Bellatrix!”

Bellatrix katsoi hetken ystävänsä perään ja käänsi sitten katseensa takaisin pikkusiskoonsa. Hänen poskellaan valui pieni kyynel.
”Ei mitään hätää, Cissy”, Bellatrix yritti saada siskoaan rauhoittumaan.
”Minulla... oli vain niin ikävä”, Narcissa kuiskasi niin hiljaa, että toinen tyttö kuuli sen juuri ja juuri.
”Niin minullakin. Tule, mennään”, Bellatrix sanoi ja tarttui siskonsa käteen.
”Mutta... minä en halua, että isä näkee minun itkevän”, Narcissa sanoi kuulostaen hiukan hätääntyneeltä.
”Ei isä näe. Älä huoli”, tummatukkainen tyttö sanoi ja pyyhki kyynelet siskonsa poskilta.

Samassa heidän takaansa kuului ääni: ”Tulkaa nyt. Meillä ei ole koko päivää aikaa. Averyt ja Macnairit tulevat illalliselle vielä tänään, ja teidän on ehdittävä valmistautua!”
Cygnus Mustan vakavailmeiset kasvot saivat Narcissan jännittymään, ja Bellatrix huomasi sen. Hän puristi siskonsa kättä vielä hiukan tiukemmin, ja he lähtivät kävelemään hiukan kauemmas ihmisjoukosta kimppailmiintyäkseen sieltä kotiin.

***********************

Kaikki kolme Mustan tytärtä olivat joutuneet joulupäivänä heräämään aikaisin. Heillä oli paljon valmisteluja tehtävänä ennen Mustan suvun vuosittaisia joulujuhlia. Bellatrix oli saanut jo itsensä laitettua ja oli auttamassa Narcissaa pukemaan mekkoa ylleen.

”Miksi äidin pitää hommata meille aina tällaisia hörhelömekkoja? Enhän minäkään saa näitä röyhelöitä järjestykseen”, Bellatrix tuskaili yrittäessään asetella pikkusiskonsa mekkoa oikein. Narcissa hihitti. Välillä häntä nauratti isosiskon lyhyt pinna.

”Minä haluaisin joskus nähdä, kun sinä taiot”, Narcissa sanoi Bellatrixin letittäessä hänen hiuksiaan.
”No sitä saat odotella vielä muutaman vuoden. Ellet sitten halua nähdä myös sitä, kun minä joudun vankilaan”, Bellatrix hymähti.
”Ei! Et sinä saa mennä vankilaan!” Narcissa huudahti ja kääntyi halaamaan siskoaan. Bellatrixin ote Narcissan hiuksista irtosi tämän nopeiden liikkeiden takia ja melkein valmis letti purkautui.
”Narcissa! Älä pyöri siinä, nyt minä joudun laittamaan hiuksesi kokonaan uudestaan. Ole nyt hiljaa paikallasi tai en saa tätä lettiä ikinä valmiiksi!”

Kun Narcissan kampaus oli vihdoin valmis, Bellatrix vilkaisi kelloa ja huudahti: ”Meidän on pian mentävä, ellemme tahdo myöhästyä! Laita äkkiä ne kengät jalkaan, niin minä sidon ne. No niin, tulehan nyt!”
”Bella, odota!” Narcissa keskeytti isosiskonsa hössötyksen. Bellatrixin mielestä hän näytti jopa hiukan pelokkaalta. Bellatrix itsekin säikähti hieman, sillä vasta äsken pikkusisko oli nauranut ja näyttänyt iloiselta.
”Mitä nyt?”
”Kun... kun minä en kerran totellut isää”, vaaleampi tyttö kuiskasi näyttäen yhtäkkiä niin katuvalta, että Bellatrixin sydämeen melkein sattui.
”No mutta Cissy, eihän se haittaa. En minäkään aina tottele isää, eikä varsinkaan Meda.”
”Mutta... mutta kun isä suuttui.”
”Mitä tapahtui? Kerro vain, en minä suutu. Lupaan, etten suutu”, Bellatrix sanoi samalla, kun he menivät istumaan Narcissan sängylle.

”Minua itketti, kun minulla oli niin kova ikävä sinua. Isä näki, ja hän... hän käski lopettaa turha mariseminen. Minua itketti vielä, ja hän... hän...”
”Bellatrix? Narcissa!? Mitä ihmettä te täällä vielä istuskelette? Ensimmäiset vieraat tulivat jo! Millaisen kuvan te annatte perheestämme, jos ette edes ole paikalla vieraiden saapuessa?” Druella pauhasi ovelta. Narcissa nousi salamannopeasti seisomaan ja juoksi alakertaan juhlakengät kopisten. Bellatrix meni perään, ja juuri hänen tullessaan portaiden alapäähän hän näki Adelaide ja Damien Averyn astuvan lapsineen ulko-ovesta sisään.
”No mutta hei, Bellatrix! Millaista koulussa on ollut? Onpa sinulla kaunis mekko!” Adelaide sanoi ylipirteästi. Tästä se taas alkaisi.

*****************

Kun viimeiset vieraat vihdoin illalla lähtivät, Bellatrix oli lopen uupunut ja hänen päätään särki. Onneksi se oli vihdoin ohi. Koko päivä oli ollut täyttä piinaa, eikä hän saanut Narcissan kanssa aiemmin käymäänsä keskustelua pois mielestään. Mitä hänen pikkusiskonsa oli ollut aikeissa kertoa? Bellatrix päätti kysyä asiasta vielä myöhemmin.

Hän päätyi lopulta menemään keittiöön, missä ei sillä hetkellä ollut muita kuin muutama kotitonttu siivoamassa. Hän pyysi yhdeltä heistä kupillisen teetä ja lähti ulos saadakseen hieman raitista ilmaa.

Lumisade oli alkanut, ja Bellatrixista tuntui rauhoittavalta seistä lumihiutaleiden keskellä ja siemailla juuri sopivan lämmintä kamomillateetä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt olla yksinään kovin kauaa, sillä melko pian ulko-ovi aukesi lähes äänettömästi ja ulos astui pelkässä juhlamekossaan hänen vanhempi pikkusiskonsa Andromeda.

”Meda? Mitä ihmettä sinä teet hereillä vielä tähän aikaan? Ja tulet vielä ulos ilman ulkovaatteita!” Bellatrix hämmästeli.
”Isä kyllä käski mennä nukkumaan, mutta ei minua väsytä. Näin, kun sinä tulit ulos ja halusin tulla juttelemaan”, Andromeda sanoi hiljaa.
”Selvä. En minä sinua estä, kunhan et jäädy”, Bellatrix hymähti. Häntä jopa hiukan huvitti siskon välinpitämättömyys vanhempien sääntöjä kohtaan.

”Oletko sinä tykännyt olla koulussa?” Andromeda kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Kyllä, minulla on siellä tosi kivoja ystäviä. Miten teillä on täällä kotona mennyt?”
”Onhan täällä ollut vähän tylsää ilman sinua. Minusta on kivaa, että sinä tulit viettämään joulua meidän kanssa”, Andromeda sanoi hymyillen niin vilpittömän ystävällisesti, että Bellatrixille tuli hiukan huono omatunto siitä, että oli koko ajan ajatellut Andromedan pärjäävän itsekseen. Kyllähän tyttö toki pärjäsikin, mutta hän oli kuitenkin vasta 9-vuotias.

”Tule, mennään sisälle. Täällä on kylmä”, Bellatrix totesi avatessaan ulko-ovea.
”Ole hiljaa, ettei isä tai äiti herää”, Andromeda suhahti.
”Ei siellä kukaan herää. Kuuntele nyt, isä kuorsaa niin, että elefantti saisi tömistellä sisään eikä hän välttämättä siltikään heräisi”, Bellatrix huomautti ja sai siskonsa nauramaan hiljaa.
 
”Tule käymään minun huoneessani, minulla olisi asiaa”, Bellatrix kuiskasi heidän kävellessään pitkin käytäviä. Hän voisi aivan yhtä hyvin kysyä, tietäisikö tyttö jotain Narcissan ja heidän isänsä välisestä riidasta. Narcissa ei ehkä uskaltaisi itse kertoa siinä pelossa, että isä saisi jotain kautta tietää.

”Juttelin aamulla Cissyn kanssa, ja hän puhui jostain riidasta isän kanssa. Isä kuulemma suuttui hänelle, koska hän itki, ja sitten tapahtui jotain, mutta äiti päätti pamahtaa sisään juuri kun hän oli kertomassa sitä. En saa sitä mielestäni, sillä Cissy näytti jotenkin tosi järkyttyneeltä. Tiedätkö sinä mitään tästä jutusta?” Bellatrix kysyi heidän päästyään vihdoin tämän huoneeseen. Andromeda huokaisi ja hänen ilmeensä vakavoitui. Vanhempi tyttö tajusi saman tien, että pikkusisko tosiaan tiesi asiasta jotain.

”Se oli kerran päivällisellä, yhtenä niistä harvoista illoista, kun meillä ei ollut ketään vieraita syömässä”, Andromeda aloitti pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Cissy oli ollut koko päivän jotenkin tosi hiljainen. Sinä tulit puheeksi jossain kohtaa ruokailua, ja minä huomasin, että Cissyä alkoi itkettää. Hän alkoi itkeä ja isä käski lopettaa. Hän ei kuitenkaan pystynyt ja isä suuttui entisestään. Hän huusi Narcissalle ja sanoi, että hän häpäisee sukumme jos ei lopeta, ja sitten hän vielä... Bellatrix, hän löi Cissya.”

Bellatrix oli arvellut, että jotain tällaista saattaisi olla tulossa. Olihan isä muutamaan otteeseen lyönyt Bellatrixia menettäessään hermonsa; näin hän oli halunnut näyttää nuoremmille, että väärin toimimisesta seuraisi rangaistus. Mutta että Cissyäkin? Suvun kunnian ylläpitäminen oli isälle aina niin tärkeää, että hänet voisi kuvitella tekemään sen eteen lähes mitä tahansa. Se ei silti poistanut sitä tosiasiaa, että Bellatrix järkyttyi enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Hän ei edes osannut reagoida mitenkään tai vastata siskolleen. Päällimmäinen tunne hänen sisällään oli tällä hetkellä suunnaton viha sitä hirviötä kohtaan, joka oli satuttanut pientä, viatonta Narcissaa.

”Trixie?”
Andromedan ääni sai Bellatrixin säpsähtämään. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa niin, ettei ollut tajunnut istuneensa hiljaa jo lähes minuutin. 
”Älä vaan sano, että aiot nyt rynnätä suoraa päätä isän luo huutamaan ja raivoamaan”, Andromeda sanoi huokaisten.
”Jätän sen tekemättä vain ja ainoastaan siksi, etten halua Narcissalle ongelmia”, Bellatrix sanoi, mutta Andromeda pystyi selkeästi näkemään, kuinka vihainen hän oli.

Andromeda oli helpottunut, sillä jos isosisko olisi mennyt isän puheille, olisi ongelmia voinut tulla Narcissan lisäksi myös hänelle itselleen.
 
Hetken hiljaisuuden jälkeen Bellatrix tajusi jotain.
”Hei muuten, minulla on sinulle jotakin”, hän sanoi, toivoen puheenaiheen vaihdoksen laannuttavan edes hiukan suuttumustaan. Hän oli edellispäivänä käynyt Viistokujalla ostamassa joululahjoja siskoilleen ja ystävilleen. Andromedalle hän oli ostanut noidankattilakakkuja ja toffeeta, Narcissalle taas ison rasiallisen suklaasammakoita ja pienen pöllöpehmolelun. Hän oli ajatellut, että ehkä pehmolelu toisi tytölle lohtua ja turvallisuuden tunnetta, kun isosisko lähtisi taas pitkäksi ajaksi pois kotoa. Jessicalle hän oli ostanut ainoastaan suklaata, sillä hän ei omien sanojensa mukaan tarvinnut mitään ylimääräistä roinaa. Dianalle Bellatrix oli vitsinä hankkinut herkkujen lisäksi kaikki toisen vuosikurssin koulukirjat etukäteen, sillä tyttö oli valittanut, että kirjojen ostaminen oli aina niin vaikeaa. Hän ei kuulemma ikinä meinannut pysyä laskuissa siitä, mitä oli jo hankkinut ja mitä ei, ja kirjakaupat olivat hänen mukaansa sokkeloisia ja sekavia.

Alecton lahjan Bellatrix oli lähes unohtanut, sillä hänen ostoksensa keskeytyivät jatkuvasti jonkun perhetutun pysähtyessä juttelemaan hänelle. Juuri ennen kotiinlähtöä hän kuitenkin poikkesi vielä ostamaan Alectolle joka maun rakeita ja jonkin kirjan, josta tyttö oli joskus koulussa puhunut.     

”Kiitos, mutta... me ei olla käyty ostoksilla pitkään aikaan, joten minulla ei ole sinulle mitään”, Andromeda harmitteli.
”Ei se mitään. Minullekin tuli vähän kiire noiden kanssa, mutta ehdin kuitenkin livistää eilen Viistokujalle ennen lounasta”, Bellatrix naurahti.

Tytöt juttelivat vielä hyvän aikaa, ja lopulta Andromeda päätyi jäämään Bellatrixin huoneeseen yöksi. Maatessaan unen ja valveen rajamailla Andromedan vieressä, Bellatrix päätti mennä aamulla ensitöikseen puhumaan Narcissan kanssa.
« Viimeksi muokattu: 08.01.2021 19:03:54 kirjoittanut Juliet03 »

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 10
« Vastaus #15 : 06.06.2020 14:20:24 »
Luku 10

Aamulla Bellatrix nukkui pidempään kuin hän oli nukkunut pitkään aikaan. Hän ei olisi varmaan herännyt ennen puoltapäivää, ellei Andromeda olisi noin puoli yhdeltätoista alkanut pomppia sängyllä ja huutaa säikäyttäen isosiskonsa lähes kuoliaaksi.
”Meda!? Mitä ihmettä sinä oikein teet? Lopeta nyt tuo meuhkaaminen!” Bellatrix mumisi unisena.
”Herää jo, Trixie! Meidän pitää mennä aamupalalle nyt heti, tai emme saa sitä ollenkaan”, Andromeda sanoi pirteästi.
”Mene sinä vaan, minua väsyttää vielä...”
”Ei, sinun pitää nousta nyt heti! Jos et syö aamupalaa, olet taas vihainen ja huudat lounaaseen asti”, Andromeda valitti.
”Se on kyllä totta. Ehkä on kaikkien parhaaksi, että lähdemme nyt heti alakertaan”, Bellatrix sanoi nauraen. Andromeda oli oikeassa. Vanhemman siskon muutenkin kireä pinna kiristyi entisestään aina, jos hän oli pitkiä aikoja syömättä.

Tytöt juoksivat alakertaan ja heidän onnekseen aamiaista ei oltu vielä ehditty siivota pois. Heti aamiaisen jälkeen Bellatrix meni suoraan Narcissan huoneeseen. Hänen astuessaan sisään Narcissa istui sängyllään syventyneenä jonkin paperin lukemiseen.
”Mikä tuo oikein on?” Bellatrix ihmetteli istuessaan siskonsa viereen. Toinen tyttö siirsi lappua niin, että hänen isosiskonsa näki sen sisällön.
”Kaikkein yksinkertaisinta on muuttaa jokin eloton kohde toiseksi... MITÄ?! Onko tuo minun muodonmuutosten esseeni? Mistä sinä sen sait?” Bellatrix kiljaisi järkyttyneenä.
”Sepä juuri. Minä näin sen sinun pöydälläsi kulkiessani huoneesi ohi ja ajattelin, ettet panisi pahaksesi jos vähän vilkaisen. Tämä on mielenkiintoista. Sinä saat varmaan hyvän arvosanan”, Narcissa sanoi innostuneena. Bellatrixia huvitti. Monikaan 7-vuotias ei lukisi noin suurella mielenkiinnolla isosisarusten koulutehtäviä.
”Voi, Cissy. Jos sinä tykkäät lukea minun läksyesseitäni, niin voinhan minä tuoda niitä sinulle useammankin”, Bellatrix lupasi hymyillen. Narcissan virne leveni entisestään.

”Mutta oli minulla asiaakin. Cissy, minä juttelin eilen Medalle.”
Bellatrixin vakavoitunut ääni sai Narcissankin hymyn hyytymään. Tyttö laskosti äsken lukemansa pergamentinpalan huolellisesti ja laski sen viereensä sängylle.
”Hän kertoi minulle, mitä isän kanssa tapahtui. Hän teki väärin; älä koskaan kuvittele, että olisit ansainnut sen. Muista, että voit aina kertoa minulle, jos jotain tällaista tapahtuu vielä”, Bellatrix jatkoi rauhallisella äänellä katsoen samalla siskoaan syvälle tämän sinisiin silmiin.
”En minä uskaltanut lähettää kirjettä, isä olisi voinut löytää sen”, Narcissa huomautti hiljaisella äänellä.
”Totta. Minä lupaan tulla käymään kotona niin usein kun vain pystyn. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta yritä vain pysyä poissa isän ja äidin tieltä. Niin Medakin on tehnyt jo useiden vuosien ajan ja vieläpä melko hyvällä menestyksellä”, Bellatrix totesi.
”Narcissa-neiti! Anneliese Avery on ovella ja kysyy teitä ulos!” ovensuuhun ilmestynyt kotitonttu ilmoitti. Narcissan ilme kirkastui saman tien. Anneliese Avery oli Adelaide ja Damien Averyn 8-vuotias tytär, joka oli Narcissan hyvä ystävä.

Narcissa nyökkäsi kotitontulle ja nousi sängyltä. Bellatrixkin nousi ja otti vierestään käteensä sen läksyesseensä, jota oli juuri yllättänyt pikkusiskonsa lukemasta.
”Ei! Älä vie sitä mihinkään, se jäi minulla kesken!” Narcissa huudahti närkästyneenä ovelta. Bellatrix naurahti ja laski paperin takaisin entiselle paikalleen.

******************

Seuraava viikko kului Bellatrixin osalta lähinnä lukien, läksyjä tehden ja siskojen kanssa aikaa viettäen. Lähes joka ilta heille tuli jokin ystäväperhe päivälliselle, ja pian nämä loputtomalta tuntuvat tilaisuudet alkoivat mennä kuin sumussa. Hänen ei loppujen lopuksi tarvinnut tehdä oikeastaan mitään muuta kuin hymyillä kauniisti ja vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin. Sen tyttö pystyi tekemään lähes ajattelematta ollenkaan, sillä kysymykset toistivat lähes poikkeuksetta aina samaa kaavaa:
”Miten koulussa on mennyt?”
”Ihan hyvin, kiitoksia kysymästä.”
”Ethän ole käyttäytynyt huonosti tai veljeillyt kuraveristen kanssa?”
”En, en tietenkään.”
”Ovathan arvosanasi olleet hyviä?”
”Kyllä, olen ainakin itse tyytyväinen.”

Itseään toistavien juhlallisuuksien kierre katkesi edes osittain vasta uudenvuodenaattona, kun Bellatrix perheineen lähti Kalmanhanaukiolle isänsä siskon järjestämiin uudenvuoden pitoihin. Tosin ainoa asia, mikä erotti nämä juhlat muista oli se, että tällä kertaa eräs tietty henkilö olisi melko varmasti mukana. Nykyään Walburga ja Orion jättivät esikoisensa useimmiten suosiolla kotiin, sillä kyseinen rasavilli pikkupoika oli aiheuttanut koko Mustan suvulle harmaita hiuksia jo lukemattomia kertoja. Suvun maineen ylläpitäminen olisi nimittäin ollut melko haasteellista, jos jokaikisissä sukujuhlissa olisi riehunut kolmivuotias Sirius Musta.   

Kuten arvata saattaa, ei Bellatrix ehtinyt edes astua sisälle suureen kartanoon, kun hän jo kuuli Walburgan räyhäävän pojalleen. Tämä oli mitä ilmeisimmin ollut keittiössä häiritsemässä ruokaa valmistelevia kotitonttuja, josta johtuen ruokaa ei ehditty saada valmiiksi ajoissa.
”Tästä se taas alkaa. Ihanaa. Meda, nyt et sitten villitse häntä, tai minä menetän järkeni”, Bellatrix sanoi tiukasti siskolleen. Siriuksessa oli jo itsessäänkin kestämistä, mutta kun Andromeda vielä meni usein mukaan hänen tempauksiinsa, olivat hermoromahduksen ainekset valmiit.

Bellatrix pyrki jo heti alkuunsa pysyttelemään kaukana Siriuksesta, jottei menettäisi taas kerran totaalisesti hermojaan serkkunsa sekoilua katsellessaan. Osasihan poika välillä olla ihan hauska ja joskus jopa suloinenkin, mutta hänen meuhkaamisensa ei tosiaankaan sopinut tällaiseen sukuun.

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, ettei Sirius ehtinyt olla pidoissa kauankaan, kun Walburga jo menetti hermonsa ja käski hänet huoneeseensa. Poika totteli yllättävän helposti. Osasyynä saattoi toki olla sekin, että juuri muutamaa sekuntia aiemmin tämä oli riehuessaan kiivennyt kahvipöydän reunalle ja onnistunut kaatamaan koko hökötyksen päälleen (ainoastaan Druellan nopea loitsu oli estänyt Siriusta litistymästä sen alle). Hän näytti edelleen melko säikähtäneeltä kipittäessään huoneeseensa, ja Bellatrixin oli itsekin myönnettävä, että hänenkin sydämensä oli kyllä hiukan hypähtänyt tilannetta seuratessa.

Koko suuri ruokasali oli lähes kaaoksen vallassa. Lähes kaikki vieraat olivat järkyttyneitä tapahtuneesta, ja ellei Bellatrix olisi tiennyt paremmin, hän olisi kuvitellut meneillään olevan jokin suurikin skandaali.
”Miksi edes alkujaankaan annoit hänen jäädä alakertaan?” hän kuuli Adelaide Averyn kysyvän närkästyneenä Walburgalta kaiken sen sekasorron keskellä.
”Erehdyin luulemaan, että pitkään jatkunut aresti olisi kouluttanut häntä edes hieman. Lähes jokailtaisen kotiinjäämisen oli alunperin tarkoitus olla rangaistus, mutta olen alkanut vahvasti epäillä, että hän vain nauttii siitä”, Walburga selitti ystävättärelleen näyttäen edelleen siltä, että räjähtäisi raivosta hetkenä minä hyvänsä.
”Typerää sinulta! Ajattele, että nyt kaiken maailman verenpetturiperheet ja surkit kuulevat, ettei Mustan suvussa olla onnistuttu kasvattamaan lapsesta kunnollista suvun perillistä”, joku mies murahti.

Tällaista se oli aina. Bellatrix oli jo varhain oppinut sen, ettei tällaisissa juhlissa ikinä kannattanut tehdä oikeastaan mitään muuta kuin istua ja hymyillä. Pienetkin jutut paisuivat suunnatonta vauhtia juhlavieraiden joukossa ja hyvin pian tällainenkin tapaus oli jo heidän mielestään suunnilleen koko velhomaailmaa ravisuttava skandaali. Bellatrix ei voinut kuin iloita siitä, että pääsisi huomenna takaisin Tylypahkaan.

******************

”Bellatrix! Ylös ja heti, ellet sitten halua myöhästyä!” Druellan napakka ääni kuului oven takaa. Bellatrix havahtui ja oli jo vaipumassa saman tien takaisin uneen, kun äiti havahdutti hänet taas paukuttamalla ovea nyrkillään.

”Äiti, lopeta! Minä tulen ihan pian! Itsehän sinä raahasit minut eilen sinne juhliin etkä suostunut lähtemään ennen puoltayötä!” Bellatrix huusi vihaisesti. Kun Druellan tarmokkaat askelet olivat laskeutuneet alas portaita, tyttö keräsi vihdoin itsensä ja nousi ylös sängystä. Hän oli edelleen ihan poikki eilisestä, sillä vanhemmat eivät tosiaankaan olleet suostuneet lähtemään Kalmanhanaukiolta ennen kuin Narcissa oli jo kerran nukahtanut paikalleen pitopöytään. Sen lisäksi Bellatrixilla oli vielä mennyt lähes tunti nukahtaa, sillä hänen päänsä tuntui erittäin sekavalta. Hän oli innoissaan päästessään takaisin Tylypahkaan ystäviensä luo, mutta samalla häntä harmitti tieto siitä, että Cissy ja Meda jäisivät taas keskenään heidän vanhempiensa armoille.

Aamu oli melkoisen rauhallinen, vaikka Bellatrix aisti, että Narcissa oli melko hermostunut. Tuntui kamalalta, kun ei voinut tehdä mitään auttaakseen siskoa. Ennen lähtöään asemalle Bellatrix vei vielä Narcissan tämän huoneeseen voidakseen hyvästellä hänet kunnolla.
”Nähdään sitten pääsiäisenä. Tai eihän sitä tiedä, vaikka joku etäinen sukulainen, jota emme oikeasti edes tunne, vaikka kuolisi ja voisimme tavata hänen hautajaisissaan”, Bellatrix sanoi, ja huomatessaan pikkusiskon järkyttyneen ilmeen, hän jatkoi kiireesti: ”Se oli pelkkä vitsi. Yritin vain saada sinua edes vähän piristymään.”

Tämä sai Narcissan nauramaan. Oli niin Bellatrixin tyylistä vitsailla tuollaisesta ja olettaa automaattisesti, että kaikki tajuavat sen nimenomaan olleen vain vitsi.

Päästyään vihdoin asemalle Bellatrix näki lähes saman tien Dianan, joka vilkutti hänelle iloisesti väkijoukon seasta.
”Moi, Bellatrix! Miten loma meni?” Diana kysyi lähes heti päästessään jutteluetäisyydelle.
”No, mitä nyt voi odottaa”, Bellatrix tuhahti tyttöjen astuessa junaan sisälle.
”Minulla oli ihan kivaa, vaikka äiti saikin minut lähes hermoromahduksen partaalle stressaamisellaan. Kiitti muuten niistä kirjoista. Huojentavaa tietää, ettei ensi kesänä tarvitse juosta kirjakaupassa ympäriinsä ja yrittää löytää sieltä jotain”, Diana sanoi virnistäen. Bellatrix ei oikein tajunnut, miksei tämä koskaan tuollaisessa tilanteessa kysynyt apua esimerkiksi kirjakaupan myyjiltä, mutta päätti jättää asian käsittelyn sillä kertaa siihen. Diana vain osasi välillä olla niin itsepäisen itsenäinen.
”Ihanaa päästä taas kouluun. Minusta tuntuu, että siellä olen enemmän lomalla kuin kotona koskaan”, Bellatrix totesi. Olisi hauskaa myös päästä taas näkemään Alectoa ja Jessicaa, joista ei ollut kuulunut melkein mitään koko loman aikana.

Loppumatkan Bellatrix nukkui, sillä hänen yöunensa olivat jääneet vähiin. Diana herätti hänet ruokakärryn saapuessa, mutta hänen ei tehnyt mieli yhtään mitään. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi ollut näin väsynyt. Onneksi saapumiseen olisi vielä useita tunteja, ja hän saisi toivottavasti nukuttua väsymyksensä pois.

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 11
« Vastaus #16 : 11.01.2021 20:21:23 »
A/N: Oon ollu tän suhteen taas jotenkin tosi tuottelias tässä joulun aikoihin ja oon saanut kirjotettua valmiiksi kymmenen lukua, joten päätin nyt viimein uskaltaa julkasta tän ensimmäisen. On ollu vähän omassa elämässä tilanne päällä tässä viimesen puolen vuoden aikana, mutta nyt musta tuntuu että oon taas löytäny jollekin inspiraation lähteelle (joo tiedän kuulostavani wannaberunoilijalta :D). Oon päättänyt että yritän tästä eteenpäin julkasta luvun kerran tai pari viikossa, niin että kerkeän koulutöiden ohella myös kirjottaa lisää lukuja. Onneks tätä on niin paljon kirjotettuna eteenpäin että ei tarvi ottaa mitään paineita. Ja sitten itse lukuun. Kommentteja otetaan edelleen vastaan. :)

----------
Luku 11

”Millaista teillä oli? Aion kysyä vanhemmiltani, saisinko jäädä ensi jouluksi tänne”, Diana alkoi tapansa mukaan puhua lähes heti päästyään Bellatrixin kanssa Tylypahkan porteille, mihin Alecto ja Jessica olivat tulleet heitä vastaan.
”Ihan mahtavaa! Ainoa haittapuoli on, että minun ei oikein ole viimeiseen viikkoon tehnyt mieli syödä kaiken sen ruuan jälkeen, mitä tuli pidoissa syötyä”, Jessica naurahti halatessaan Bellatrixia. Tämä alkoi vasta nyt tajuta kunnolla, että saisi todella taas viettää kolme seuraavaa kuukautta parhaiden ystäviensä ympäröimänä, ilman vanhempien ja sukulaisten jatkuvasti valvovia silmiä.

***************

”Mitä tuolla oikein tapahtuu?” Dianan ääni havahdutti Bellatrixin ajatuksistaan takaisin todellisuuteen. Tytöt olivat parhaillaan kävelemässä kohti yrttitiedon tuntia ja Bellatrix oli juuri ehtinyt ajatella, että ensimmäinen loman jälkeinen maanantai oli ollut ehkä hieman liiankin tavallinen. Minkäänlaisia välikohtauksia ei ollut sattunut, mutta mikäli kasvihuoneilta kantautuvista luokkatovereiden panikoituneista huudoista saattoi jotakin päätellä, tilanne muuttuisi hyvinkin pian. 

Päästyään lähemmäs kasvihuoneita tytöt huomasivat heti, mikä oli aiheuttanut kaaoksen. Heidän oppituntiaan edeltävällä kuudennen vuosikurssin tunnilla käsitelty tappavan vaarallinen myrkkylonkerokasvi oli jotenkin onnistunut luikertelemaan vapaaksi; se oli ilmeisesti professorin toimesta palautettu paikoilleen huolimattomasti. Huonoksi onneksi yrttitiedon professori Daniela Allbrooke sattui juuri sillä hetkellä olemaan jossain teillä tietymättömillä. Oppilaat tiesivät kyllä, ettei professori Allbrooke ollut mitään huolellisinta tyyppiä (mikä, kuten he juuri sillä hetkellä saivat todistaa, ei tosiaankaan ollut hyvä piirre yrttitiedon professorille.)

Kasvi oli juuri saamassa luokkaan ensimmäisenä astuneen puuskupuhtytön kaavusta kiinni, kun hätääntyneiden oppilaiden kiljunta hälytti vihdoin professorin paikalle.
”No mitäs te nuoret täällä taas meuhkaatte, aina saa olla kaitsemassa!” 
Ääni kellossa muuttui kuitenkin hyvin nopeasti, kun noita huomasi käsillä olevan tilanteen. Hänen silmänsä laajenivat eikä hän pystynyt hetkeen liikahtamaankaan, niin paniikin vallassa hän oli. Lopulta hän sai oppilaat ulos luokasta ja alkoi siirtää rimpuilevaa kasvia takaisin paikoilleen.
”Mildred! Mitä ihmettä sinä täällä teet?! Äläs siinä uhittele näille pikku ensiluokkalaisille”, hän huudahti nuhtelevaan sävyyn saatuaan kasvin tiukasti sille varatulle paikalle. Joku alkoi nauraa kovaan ääneen Bellatrixin takana. Tyttö joutui itsekin myöntämään, että tilanteen loppuratkaisu oli melko koominen.

”Oletko sinä oikeasti antanut tuolle nimenkin?” Amikus kysyi hetken päästä oppilaiden asetuttua tavallisille paikoilleen kasvihuoneessa.
”Tämä on Mildred. Se on vähän... öhm, tuota... villi. Älkää huolehtiko, te ette kohtaa sitä vielä moneen vuoteen."   
”Kiitos Mildred, kun et syönyt meitä tällä kertaa”, Jessica kuiskasi muille.
Bellatrix pyöräytti silmiään. Hän oli aina tiennyt, että professori Allbrooke oli hieman omalaatuinen, mutta mitään ihan tällaista hän ei ollut odottanut. Se puuskupuhtyttö, johon kasvi oli melkein tarttunut, oli hetki sitten lähtenyt sairaalasiipeen, niin järkyttynyt hän oli ollut.

**************

Seuraavana aamuna Bellatrix heräsi hieman säikähtäneenä. Hän oli jostain syystä nähnyt koko yön unia, joissa hänen äitinsä huusi hänelle sellaisella äänellä, jota ei varmasti saisi aikaan ilman jonkinnäköistä melutusloitsua. Kerrankin hän oli kiitollinen siitä, että Alecto aloitti joka-aamuisen kolistelurutiininsa noin puoli seitsemältä.
”En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta olen erittäin onnellinen siitä, että päätit aloittaa tuon juuri nyt”, hän hymähti noustessaan sängystä ylös. Ainakaan hänen ei tarvitsisi tänään huolehtia myöhästymisestä.

Aamiaispöydässä Diana nuokkui ja hieroi silmiään. Pariin otteeseen hän meinasi jopa nukahtaa ruokansa päälle, mutta onneksi nopealiikkeiset ystävät ehtivät aina saada hänet hereille juuri ajoissa.
”Etkö saanut nukuttua?” Jessica kysäisi syömisensä lomasta.
”Näin painajaisia siitä hemmetin kuristajakasvista koko yön”, Diana voihkaisi epätoivoisen näköisenä. ”Valmistan varmaan iltapäivällä Kuhnusarviolle jotain sellaista, mitä hän ei ole ennen edes nähnyt.”
Muut nauroivat. Taikajuomatunnilla tosiaan vaadittiin ankaraa keskittymistä, joka Dianalta ei ilmiselvästi sillä hetkellä onnistuisi.
”Meillähän on ennen sitä taikuuden historiaa. Siinä on sinun tilaisuutesi ottaa puolentoista tunnin torkut”, Jessica huomautti.

Päivä eteni normaalisti, tällä kertaa ilman yhtään minkäänlaisia erikoisia sattumuksia. Bellatrix huomasi taikahistorian tunnilla, että Diana oli tosiaan ottanut Jessican neuvosta vaarin ja veteli nyt sikeitä nojaten päätään oppikirjaansa. Tämä oli sinänsä uutta, että yleensä Diana oli edes yrittänyt Bellatrixin tavoin pysyä hereillä ja painaa asioita mieleensä. No, ainakin tytöllä olisi iltapäivän viimeisellä oppitunnilla edes jonkin verran tarvittavaa energiaa.

****************

”Hyvää päivää, oppilaat! Tänään saatte jälleen tehdä töitä pareina, mikäs olisikaan sen parempi tapa kasvattaa yhteishenkeä! Jos muistan oikein, teillä sujui parityöskentely viimeksikin aivan loistavasti!” professori Kuhnusarvio sanoi heti tunnin aluksi. ”Niin, herra Carrow?”
”Me tehtiin silloin huonomuistisuusjuomaa jos et satu muistamaan. Oletko varma, ettet vahingossa juonut sitä? Täällähän oli lähes kaksintaistelu meneillään yhdessä vaiheessa.” Amikus ei tapansa mukaan osannut pitää suutaan kiinni.
”Mikä taistelu? En minä muista juoneeni silloin yhtään mitään, vaikka nyt kun tarkemmin mietin, niin kyllä minusta alkaa tuntua, että olenkin ehkä saattanut kokeilla jonkun teidän keitoksianne käytännössä. Enhän minä voisi antaa tehtävästä täysiä pisteitä kenellekään jos en olisi varma siitä, että olette tehneet kaiken oikein. Mutta siis mikä taistelu täällä sitten oli? Vaikuttaa siltä, että tarvitsisin hieman muistinvirkistystä!”

Bellatrixia huvitti hieman. Mikä taistelu se nyt muka oli? Hän vain otti uhittelevalta tyhjäpäältä sauvan pois, siinä kaikki. Siinä samassa hän tajusi, mikä häntä todennäköisesti jälleen kerran odottaisi: nöyryytys koko luokan edessä. Ja ennen kuin hän ehti reagoida mitenkään, oli Amikus jo jatkanut puhetulvaansa.

”No se alkoi siitä, kun Bellatrix Musta haukkui Anna Ellingseniä-”
”Anteeksi, professori”, Bellatrix ehti pistää väliin juuri ennen kuin Amikus pääsi vauhtiin, ”mutta tuota... eikö meidän kannattaisi jo aloittaa työskentely? Olemme jo tuhlanneet viisi minuuttia, emmekä tällä menolla ehdi saada tämän päivän juomia valmiiksi.”
”Minusta tuntuu, että neiti Musta on oikeassa. Eiköhän ruveta hommiin!”
”Tuo tyttö vei minulta sauvan!” Mike Ashton yritti vielä saada ääntään kuuluville, mutta Bellatrixin onneksi professori Kuhnusarvio ei enää kuunnellut. Mikella kävi tuuri, kun tyydyin ainoastaan ottamaan hänen sauvansa, Bellatrix ajatteli itsekseen.

”Tänään valmistatte siis parinne kanssa nukkujuomaa. Jaan parit ihan hetken kuluttua, mutta tajusin juuri, että laventelinoksat ovat loppuneet. Käyn äkkiä hakemassa lisää”, professori sanoi ja touhotti ulos huoneesta. Bellatrix huokaisi helpotuksesta. Ehkä tunti jatkuisi vihdoin normaalisti.
”Olikohan minun aamiaisessani tätä juomaa?” Diana ihmetteli huvittuneena. ”Olisikohan Kuhnusarviolla herätysjuomaa? Se saattaisi tehdä minulle hyvää.”

”No niin! Nyt voimme vihdoinkin aloittaa!” Kuhnusarvio puuskutti rynnätessään huoneeseen nippu laventelinoksia käsissään. Parien jako alkoi saman tien.
”Neiti Andrews ja herra Ashton. Neiti Wilkins ja herra Richardson...”
Bellatrix vaipui ajatuksiinsa hetkeksi, kunnes iskeytyi takaisin todellisuuteen.
”Neidit Musta ja Ellingsen.”
 
Bellatrixista alkoi tuntua epäilyttävästi siltä, että hän pyörtyisi aivan kohta. Häntä alkoi huimata ja hänen päätään särki; ahdistava tunne valtasi hänet. Hänen olisi tehtävä parityötä sen tytön kanssa, jota oli aiemmin vahingossa haukkunut kuraveriseksi. Kuinka hänellä saattoikin olla näin huono tuuri? Oliko kohtalo todellakin olemassa, ja jos oli, rankaisiko se häntä parhaillaan jostakin? Hän ei hetkeen tajunnut yhtään, mitä hänen ympärillään tapahtui. Häpeä ja ahdistus olivat ainoat tunteet, joita hän sillä hetkellä pystyi tuntemaan.

”Bellatrix? Onko... onko joku hätänä? Haenko sinulle vettä?”
Annan ääni palautti mustahiuksisen tytön takaisin nykyhetkeen. Hän siristeli hetken aikaa silmiään ja hengitti syvään yrittäen tyynnytellä itseään.
”E-ei tässä mitään... olen ihan... tuota... kunnossa, ainakin luulisin niin. Jos minä haen rohtovirmajuurta niin hae sinä laventelit.” Bellatrixille tuli jostain syystä yhtäkkiä pakottava tarve päästä tilanteesta ulos.

”Minusta tuntuu, että kuolen häpeään ihan minä hetkenä hyvänsä”, Bellatrix kuiskasi kulkiessaan Dianan ohi matkallaan kohti luokan etuosaa.
”Eihän hän edes näytä vihaiselta”, Alecto suhahti Dianan takaa. Ei hän tosiaan näyttänytkään, mutta Bellatrix epäili yhä, oliko tyttö itsekään täysin tajunnut mitä sillä kohtalokkaalla taikajuomatunnilla oli tapahtunut. Tiesikö hän edes, mitä se sana tarkoittaa?

”No sinähän olet ollut nopea”, Bellatrix totesi palatessaan takaisin paikalleen. Anna oli jo lisäämässä fletkumadon limaa. Tyttö hymyili iloisesti ja näytti tyytyväiseltä onnistumiseensa.
”Tämähän näyttää jopa ihan oikealta!” Bellatrix jatkoi ja yritti hymyillä rennosti. Hän pelkäsi Annan huomaavan, kuinka paniikin vallassa hän oli. Hän oli huomaavinaan Annassakin pientä jännittyneisyyttä, kun he jatkoivat juomansa valmistamista.

Bellatrix yritti vaikuttaa tavalliselta, olla kannustava ja ystävällinen. Hän toivoi, ettei ainakaan päätyisi pahentamaan tilannetta vaikuttamalla ilkeältä. 
”Tuota... Bellatrix?” Anna kysyi varovasti heidän odotellessaan juoman hautumista.
”Niin?” Bellatrix kysyi hiukan varautuneena. Mistä toinen haluaisi puhua? Toivottavasti ei siitä aiemmasta...
”Mistä se johtuu?”
”Mikä?”
”Sinun perheesi suhtautuminen jästeihin ja jästisyntyisiin.”
Bellatrix huokaisi. Kuinka ihmeessä hän sen selittäisi? Ja nyt kun hän asiaa tarkemmin mietti, niin tiesikö hän tarkalleen itsekään vastausta? Hänen olisi yritettävä saada ahdistus ja jännitys hetkeksi taka-alalle mielessään, muuten järkevän keskustelun käyminen ei varmasti onnistuisi.
 
”No se on vain sellainen... tietty ajatusmaailma. Se on monilla muillakin puhdasverisillä perheillä, ei ainoastaan minun. Sen mukaan puhdasveriset on... niin kuin muiden yläpuolella. Heidän taikuutensa on jotenkin todellisempaa, vahvempaa ja aidompaa. Ja jästit ovat muuten vain muiden alapuolella.”
Oli yllättävän vaikeaa yrittää selittää puhdasverisyysperiaatetta jästisyntyiselle. Olisi voinut luulla, että joku korpinkynsitytön ystävistä olisi sen jo hänelle selittänyt sen aiemman välikohtauksen jälkeen, mutta tietysti senkin työn oli langettava Bellatrixille.

”Ajatteletko sinäkin niin?”
Toisen tytön kysymys sai Bellatrixin hätkähtämään. Hän ei osannut taaskaan vastata heti. Kannattiko hän puhdasverisyysperiaatetta? Ei hän ainakaan yhtä pakkomielteinen ollut kuin vanhempansa tai osa muista sukulaisistaan, mutta oliko hän heidän kanssaan myöskään täysin eri mieltä?
”En minä... en minä oikeastaan ole ihan varma”, Bellatrix sanoi hiljaa ja halusi saman tien sen jälkeen vajota maan alle. Oliko hänen nyt vielä pakko myöntää se ääneen ja vielä toisen kuullen? Vaikkei hän ehkä fanaattinen puhdasverisyyden kannattaja ollutkaan, niin yksi hänen sukunsa säännöistä oli syöpynyt jo lähtemättömästi hänen päähänsä. Tunteita ei saanut näyttää, eikä varsinkaan heikkoutta. Sillä hetkellä hän tajusi rikkoneensa kyseistä sääntöä jo lukuisia kertoja sen oppitunnin aikana.
 
”Mutta onko se totta? Siis teoreettisesti? Ovatko puhdasveriset parempia noitia ja velhoja kuin muut?”
Toinen tyttö oli tosiaan korpinkynsi, uteliaisuudesta ei tosiaankaan ollut puutetta. 
”Enpä usko että se varsinaisesti pitää paikkaansa”, Bellatrix sanoi. Tähän hän ainakin osasi vastata. ”Se on vain sellainen arvokysymys.”
Keskustelu loppui siihen, sillä heidän juomansa oli valmis viimeisteltäväksi. Lopputunti sujui rauhallisesti ja Bellatrix oli huojentunut tajutessaan, että nyt Anna tietäisi hänen suhtautumisensa olevan ainakin hieman suvaitsevaisempi kuin miltä oli aiemmin saattanut vaikuttaa

"Loistavaa työtä, neidit Musta ja Ellingsen!" professori Kuhnusarvio huudahti kulkiessaan tunnin päätteeksi luokassa katsomassa oppilaiden lopullisia tuotoksia. "Sinähän olet lähes parempi kuin äitisi aikoinaan. Hän oli muuten yksi suosikkioppilaistani. Ja niin oli myös..."
Seurasi luettelo kaikista Bellatrixin sukulaisista, joista professori oli aikanaan pitänyt. Sen jälkeen lueteltiin ne, joista hän ei niinkään ollut pitänyt. Mutta Bellatrix oli niin keskittynyt pakkaamaan, ettei edes kuullut suurinta osaa miehen puheista.

”Juttelitko sinä sen kanssa?” Jessica alkoi tivata Bellatrixilta lähes heti heidän astuessaan ulos luokasta tunnin jälkeen ja suunnatessaan päivälliselle. Bellatrix olisi vain halunnut jättää kysymyksen huomiotta. Kyllä hän tiesi Jessican olevan ystävistään intohimoisin puhdasverisyyden kannattaja, mutta ei hän aiemmin ollut avoimesti halveksinut jästisyntyisiä oppilaita.
”Kyllä, keskustelimme samalla kun valmistimme juomaa. Kuinka muutenkaan ajattelit meidän saaneen sen tehtyä? Ajattelitko, että käytimme telepatiaa vai kenties pantomiimia?”
”Tarkoitin juoman hautumisaikaa”, Jessica kivahti. ”Sinä puhuit sille muustakin kuin siitä juomasta.”
”Entä sitten? Mitä se sinulle kuuluu?”
Bellatrix alkoi jo pikkuhiljaa olla varma, että oli käynyt sinä päivänä läpi kaikki mahdolliset tuntemukset äärimmäisestä ahdistuksesta pelkoon ja suuttumukseen. Kuinka Jessica kehtasi olla noin typerä? Pitäisi huolen omista asioistaan.
”Kyllä se kuuluu. Tiedätkö, mikä sinusta tulee jos alat kaveerata hänenlaistensa kanssa?”
Kyllähän Bellatrix tiesi. Hänestä tulisi kaksikin eri asiaa: sekä verenpetturi että orpo.
”Minulle sinä kyllä oletkin jo lähes...”
Ennen kuin Jessica sai lausettaan loppuun Diana ehti väliin. ”Entä jos lopettaisitte kumpikin? Ja Jessica, sinä olet lapsellinen.”
”Ja sinä puolueellinen”, Jessica kivahti. ”Käyttäytyisit kuten arvollesi kuuluu.”
”Mikä ihme sinuun on mennyt?” Alectokin ihmetteli. ”Onko sinut komennutettu tai jotain?”
”Ei ole”, Jessica puuskahti. ”Mutta sinuna tosiaankin ottaisin asemani hieman vakavammin, Bellatrix.”
 
Bellatrix päätti olla vastaamatta. Tämä keskustelu ei etenisi mihinkään suuntaan, ei vaikka hän kuinka yrittäisi takoa järkeä ystäväänsä. Toisinaan hän mietti vakavissaan, miksi edes piti yllä ystävyyssuhdetta Jessicaan. Olihan hän hauska ja pohjimmiltaan kiltti, mutta hänellä tuntui nykyään olevan jonkinlainen tarve tuoda itseään jatkuvasti esille.
”Hei, siellä on jälkiruuaksi suklaakakkua!” Diana huudahti heidän saapuessaan viimein suureen saliin. Bellatrix unohti äskeisen riidan lähes saman tien, tosin vain vähäksi aikaa.

Illalla maatessaan sängyssä unta odottaen hän kuitenkin huomasi miettivänsä, voitaisiinko häntä tosiaan pitää verenpetturina sen perusteella, mitä taikajuomatunnilla oli tapahtunut.

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 449
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 11?)
« Vastaus #17 : 12.01.2021 19:31:02 »
Ihanaa Bella ja chibiCarrowit ovat palanneet. Kuten tavallista, hykertelen täällä koska cute.
"Papereissa 25, henkisesti aika penikka"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kunha nostat mut eka ylös täältä"

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 11?)
« Vastaus #18 : 12.01.2021 19:42:55 »
carrowfan: Kiva, ettet oo unohtanu tätä :) Ja oot ihan oikeessa siinä että onhan noi aika söpöjä. Bellatrix ja Diana on kyllä itse asiassa tässä ihan niin kun minä ja mun yks kaveri. Ja pakko myöntää että mulla on ollu vähän ikävä sun kommentteja :D

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 36
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 12
« Vastaus #19 : 17.01.2021 16:38:29 »
A/N: Pari huomautusta ennen varsinaista lukua:
1. sisältää erittäin randomin juonenkäänteen
2. Tää luku voi olla jollain tasolla vähän sekava, koska tässä oli alunperin yks juonenkäänne jonka jouduin lopulta muokkaamaan pois ja keksimään tilalle uuden, samaan lopputulokseen johtavan jutun. Alkuperäsessä oli siis se vika että yks hahmo oli tosi OOC ja se häiritsi mua niin paljon että jouduin poistamaan koko kohtauksen. Jos jotain sekavuuksia/epäloogisuuksia jäi, niistä saa huomauttaa.
Ja erityiskiitokset vielä Roseliini03:lle joka on kärsivällisesti kuunnellut mun tuskailuja tän muokkauksessa (ei sillä että oisin paljon vaihtoehtoja antanut :D). Mutta, nyt päästän teidät lukemaan tätä randomiuden multihuipentumaa.

----------------

Luku 12

Seuraavan aamupäivän oppitunneilla Bellatrix yritti hukuttautua koulutöihin, jottei hänen tarvitsisi miettiä aiempia tapahtumia. Hän oli nähnyt koko edellisen yön sekavia unia palavista kuvakudoksista ja huutavista perheenjäsenistä. Ei se muuten olisi häntä niin kovasti häirinnyt, mutta kun suurimmassa osassa unista olivat esiintyneet myös hänen nuoremmat sisarensa. Ei hän halunnut uskoa näiden hylkäävän häntä, ei vaikka hän kuinka olisi verenpetturi. Hän oli yrittänyt unohtaa myös eilisen riitansa Jessican kanssa, jonka Jessica ainakin näytti lahjakkaasti unohtaneen. Hänet tuntien ei olisi mitenkään outoa jos niin olisi käynytkin.

Jo heti yrttitiedon tunnin alussa oppilaat huomasivat, että professori Allbrooke oli hiukan aiempaa vaisumpi.
”Minä sain varoituksen”, hän vastasi, kun joku uskaltautui kysymään oliko hän ihan kunnossa. ”Siitä viime tunnista.”
”Syystäkin”, tuhahti Jessica. ”Pidä tästä eteenpäin Mildred vähän paremmin ruodussa niin vältyt jatkotoimenpiteiltä.”
Professori ei onneksi kuullut sitä. Kyllä Bellatrixkin toivoi, että opettaja varoituksen saatuaan ymmärtäisi huolehtia paremmin siitä, etteivät kasvit enää hyökkäilisi oppilaiden kimppuun ja vaarantaisi heidän turvallisuuttaan. Tyttö ei kuitenkaan kokenut tarvetta ilkeillä asiasta, kun noita näytti olevan muutenkin harmissaan.

Bellatrix tajusi lounaan aikana, ettei tänään tosiaankaan ollut hänen onnenpäivänsä. Milloinpa sellaista nyt olisikaan, mutta tänään kaikista vähiten.
”Anna se tänne, senkin älykääpiö”, hän kivahti Amikukselle, joka oli ominut vesikannun itselleen pöydän toiseen päähän.
”Parempi, että sinä ojennat lasisi. Kaadan kaiken veden kuitenkin vain ruokien päälle jos lähden heittelemään tätä kannua ympäriinsä”, Amikus totesi virnistäen. Bellatrix ei tosiaankaan ollut vitsailutuulella sinä päivänä. Hän oli väsynyt ja ärsyyntynyt, sillä jo kahden ensimmäisen oppitunnin jälkeen hänestä tuntui että niiltä saatujen läksyjen tekemiseen menisi kuukausi.
”Entä jos sinä vain nousisit ylös ja toisit sen, ihan niin kuin kävelemällä, tiedäthän? Liikuttamalla jalkojasi eteenpäin.”
Alecto oli kuitenkin jo tarttunut Bellatrixin lasiin ja ojentanut sen pöydän yli veljelleen. Jotenkin Amikus näytti olevan erityisen hilpeällä päällä sinä päivänä, eikä kukaan osannut sanoa miksi. Eikä kukaan kiinnittänyt asiaan enää liiemmin huomiota, sillä kaikkien ajatukset olivat jo seuraavassa tunnissa.

”Mitäköhän McGarmiwa laittaa meidät tekemään tällä kertaa?” Diana mietti hiukan hermostuneena. Muodonmuutokset ei ollut kenellekään helppo aine, mutta vaikeinta se oli Dianalle, joka piti enemmän kirjoittamisesta ja kirjoista opiskelusta kuin käytännön harjoittelusta.
”Älä edes sano. Varmaan jotain, mitä saadaan taas harjoitella seuraavat kaksi viikkoa ennen kuin päästään edes lähelle onnistumista”, Jessica tuhahti.
”Ei se nyt niin vaikeaa ole”, Bellatrix totesi ottaessaan toisen sämpylän. ”Jos harjoittelee paljon niin kyllä siinä pärjää.”
”No sinulla onkin jotkut ihme supertaikageenit”, hymähti Alecto noustessaan pöydästä. ”Tulkaa, kello on jo viittä vaille.”
 
Noustessaan pöydästä Bellatrix tunsi olonsa jotenkin oudoksi, mutta laittoi sen väsymyksen piikkiin. Hänellä oli aiemminkin ollut väsyneenä taipumusta huimaukseen ja pahoinvointiin ja olo helpotti yleensä pian, joten hän ei ajatellut asiaa sen kummemmin.

Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt ja astuessaan ystäviensä perässä muodonmuutosten luokkaan hän päätti, että hänen olisi pakko kertoa asiasta jollekin ennen kuin hänen vointinsa huononisi entisestään.
”Professori Mc...”
Sen pidemmälle hän ei kuitenkaan ehtinyt, ennen kuin hänen silmissään pimeni.
 
********************
   
Bellatrix hätkähti hereille ja huomasi saman tien, kuinka paljon hänen päätään särki. Missä hän oikein oli ja miten hän oli sinne päätynyt? Mitä ihmettä tapahtui? Toivuttuaan ensijärkytyksestä hän avasi silmänsä ja tajusi heti, että oli jotenkin päätynyt Sairaalasiipeen. Hän makasi valkoisin lakanoin verhotulla sängyllä ja hänen ympärilleen oli vedetty verhot. Hänen päänsä tuntui jotenkin oudolta; siinä oli ilmeisesti jonkinlainen side tai kääre. 

Hän oli ehtinyt olla hereillä vasta muutaman sekunnin, kun hän jo kuuli askelia ja verhot hänen sänkynsä ympäriltä vedettiin syrjään. Hänen vierellään seisoi pienikokoinen ja nuoren näköinen punatukkainen noita, joka hymyili lempeästi.
”Ai hei, Bellatrix. Sinä oletkin jo herännyt”, hän sanoi. ”Minä olen Alyssa Dwayne, parantaja. En muista nähneeni sinua täällä aiemmin. Muistatko yhtään, mitä sinulle tapahtui?”
Bellatrixista tuntui hetken siltä, ettei hän saisi ääntä ulos vaikka kuinka yrittäisi.
”Ei, en oikein tiedä, miten päädyin tänne”, hän sai kuitenkin lopulta sanottua.
”Se ei ole mikään ihme. Sait aika tällin päähäsi, kun kaaduit kivilattialle. Professori McGarmiwa toi sinut itse, sinulta oli ilmeisesti mennyt taju kesken muodonmuutosten tunnin”, vanhempi noita selitti.
 
”Minulla oli kyllä huono olo lounaan jälkeen mutta minä ajattelin että minua vain jännitti”, Bellatrix sanoi muistettuaan viimein  aiemmat tapahtumat edes suurin piirtein.
”Sanoitko sinä siitä kenellekään?”
”Olin juuri aikeissa, kun... kun jotain tapahtui.”
”Minun täytyy kysyä keittiöstä, oliko ruuassa jotain vikaa”, noita sanoi huolestuneena.
”Mutta eihän kukaan muu sairastunut”, Bellatrix huomautti. ”Miksi olisin ollut ainoa?”

Ja sitten hän muisti jotain muutakin. Edellispäivän ahdistus alkoi taas hiipiä esiin. Ei ollut enää koulutehtäviä, joita tekemällä voisi unohtaa aiemmat tapahtumat. Mahdollisen verenpetturuuden, unet vihaisista sukulaisista...
”Onko jokin hätä?” parantaja kysyi huolestuneena. Bellatrix säpsähti hieman. Hän oli taas kerran yrittänyt estää tunteitaan näkymästä, ilmeisesti melko huonolla menestyksellä.
”Minä olen verenpetturi”, hän kuiskasi hädin tuskin kuuluvalla äänellä. Ja jälleen kerran häntä alkoi hävettää; oliko hänen pakko taas myöntää heikkoutensa? Vai oliko hänelle juotettu totuusseerumia? Se se vasta ironista olisikin.
”Mitä sanoit?” nainen kysyi entistä huolestuneemman näköisenä.
”E-En mitään.”
Kaikki vihaisivat häntä jos saisivat tietää. Jessica varmaan jo vihasikin vaikkei koko aamuna ollut sitä millään tavalla osoittanut. Olikohan Jessica tehnyt hänelle tämänkin? Ensi kertaa moneen vuoteen hänen silmiinsä alkoi pyrkiä kyyneleitä. Siinä samassa hän alkoi sisäisesti soimata itseään: Et saa itkeä, se on heikkouden merkki. Lopeta ennen kuin aloitatkaan! Hän nieleskeli kurkussaan tuntuvaa palaa ja pakokauhu hänen sisällään kasvoi. Hän ei saisi itkeä nyt, ei ainakaan kenenkään nähden.

”Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut, lapsiparka? Mikä sinut on noin tolaltasi saanut? Kerro nyt vain, en minä kerro eteenpäin!”
Alyssa Dwayne alkoi käydä neuvottomaksi. Mitä ihmettä hän oikein tekisi? Tämä lapsi näytti tosiaan siltä, että tällä oli joku oikeasti hätänä. Mutta miten Alyssa saisi tytön puhumaan?

Samassa Diana törmäsi huohottaen ja vihaisen näköisenä sisään huoneeseen. Bellatrix huokaisi helpottuneena. Nyt hän saisi ajatuksensa ainakin hetkeksi muualle.
”Täällä ei saa juoksennella-” Pidemmälle noita ei moitteissaan ehtinyt.
”Trix! Luojan kiitos sinä olet hereillä!” Diana aikoi ilmeisesti hypätä sängylle ystävänsä viereen, mutta Alyssan käsivarsi pysäytti hänet saman tien.
”Hän sai vakavan aivotärähdyksen lyödessään päänsä, joten et voi hyppiä hänen päälleen tuolla tavalla”, nainen torui, vaikka hänen silmänsä hymyilivät lempeästi.
”Anteeksi”, Diana sanoi nolona. ”Minun oli pakko päästä näkemään sinut. Miten sinä voit?”
”Tilanteeseen nähden ihan hyvin”, toinen tyttö vastasi.
”Hiukan heikottaa ja päätä särkee, mutta siinä kaikki.”
”Minä olin ihan hirveän huolissani. Mikset sinä kertonut, että sinulla oli huono olo?”
”Kyllä minä aioin kertoa, mutten ehtinyt. Mitä siellä luokassa oikein tapahtui?”
”Sinä vain kaaduit lattialle ja löit pääsi ilmeisesti siinä samalla pöydän kulmaan tai johonkin. Ainakin siitä päätellen, kuinka paljon verta lattialla oli. McGarmiwa käski kaikki paikoilleen ja toi sinut tänne. Palattuaan hän piti kuulustelun koko luokalle. Se oli... se oli Amikus.”
”Mitä?!”
Ainakaan se ei ollut Jessica, jos jotakin positiivista pitäisi löytää, Bellatrix ajatteli sarkastisesti.

”Amikus Carrow. Hän... et ikinä arvaa mitä hän teki.”
”Hän tulee tosiaan pian toivomaan etten arvaisi tai saisi koskaan tietää”, Bellatrix kivahti.
”Hän... vei eilen salaa sitä tekemäänsä nukkujuomaa taikajuomatunnilta ja laittoi sitä sinun lasiisi lounaalla.”
”Mutta eihän sen pitäisi-” Alyssa aloitti hämmentyneenä.
”Siinä oli liikaa laventelia”, Diana selvensi.
”Se idiootti! Kuhnusarviohan huomautti siitä hänelle eilen, eikö huomauttanutkin?” Bellatrix muisti selvästi, kuinka professori oli kulkenut luokassa ja sanonut: ”Ei noin montaa laventelinoksaa, herra Carrow.”
”Niin huomauttikin”, Diana huokaisi.

”Mutta miksi hän teki sen?”
”Se oli yksi hänen surkeista vitseistään, tiedäthän sinä Amikuksen. Hän tunnusti heti, kun McGarmiwa kysyi, tiesikö joku asiasta jotakin. Ilmeisesti hän kuitenkin pienellä aivokapasiteetillaan ymmärsi tekojensa vakavuuden. Hän sanoi, että olisi ollut hauskaa jos sinä olisit nukahtanut muodonmuutosten tunnille, mutta valmistusvirheen takia sinulta menikin taju.”
Bellatrixin olisi tehnyt mieli rikkoa jotakin. Kuinka tyhmä Amikus oikeasti oli?
”Saiko hän edes jälki-istuntoa?” tyttö kysyi vihaisesti.
”Hei, me puhutaan nyt McGarmiwasta. Voit uskoa, että Amikus sai jälki-istuntoa ja vieläpä monelle päivälle”, Diana yritti saada ystäväänsä edes hiukan tyyntymään. ”Mutta me myös menetettiin hänen takiaan ihan kivasti pisteitä.”
”Uskomatonta”, Bellatrix puuskahti. ”Pitääkö meidän kaikkien kärsiä hänen tyhmyydestään?”
”Ai niin, ja Amikuksen huoltajalle, Evelyn Edwardsille, lähetettiin kirje. Ja sinun vanhemmillesi myös.”

Hienoa. Suorastaan loistavaa. Koko velhomaailman laajuista skandaaliahan hän juuri halusikin. Voisiko tilanne pahentua enää yhtään?

********************

Diana palasi päivällisen jälkeen, mutta tällä kertaa hänellä oli mukanaan varsin nolostuneen näköinen Alecto.
”Minä häpeän hänen puolestaan”, Alecto sanoi heti astuessaan sisään. ”Mutta ole kiltti äläkä vihaa häntä.”
”En minä kyllä kovin iloinenkaan ole”, Bellatrix tuhahti. Kuvitteliko toinen, että hän pystyisi vain unohtamaan asian?
”Minustakin hän toimi väärin, mutta hän on vain... no okei, hän on täysi idiootti.”
”Tosiaankin”, Bellatrix sanoi kylmästi.
”Ihan oikeasti, Bellatrix. Minä lupaan, ettei hän tarkoittanut olla ilkeä.”
”Hän nauroi”, Diana puuttui puheeseen. ”Siis silloin tunnilla. Se oli minusta kyllä aika ilkeää.”
Alecto mulkaisi Dianaa. ”Oliko sinun ihan pakko kertoa se hänelle?”
”Uskalsiko hän vielä nauraakin? Onko hän typeryytensä lisäksi myös itsetuhoinen?”
”Bella”, Alecto sanoi huokaisten. ”Rauhoitu. Minä olen varma, että Amikus vielä ymmärtää katua ja pyytää anteeksi. Viimeistään sitten kun Evelyn kuulee tästä.”
”Sen kun näkisi”, Bellatrix sanoi hiljaa, mutta jätti asian sillä kertaa sikseen. Ei hän juuri nyt jaksanut riidellä ystäviensä kanssa.

”Missä Jessica muuten on?” Bellatrix kysyi hetken kuluttua vaihtaakseen puheenaihetta.
”Hän sanoi, että kun sinä et kerran tee kuolemaa niin hän aikoo käyttää tämän illan tähtitiedon esseen valmisteluun”, Diana totesi kulmiaan kurtistaen.
”Niin Jessicaa. Ja sitä paitsi minähän olen varmaan hänelle nykyään vain...”
Hänen ei tarvinnut lopettaa lausettaan, sillä muut tiesivät varsin hyvin mistä hän puhui. Kun Jessica ei nyt vain keksisi kertoa kellekään...

Kun muut illalla palasivat oleskeluhuoneeseen jäi Bellatrix taas kerran yksin ajatustensa kanssa. Hänestä tuntui, ettei hän saisi unta moneen tuntiin, eikä hän toisaalta halunnutkaan nukahtaa ja nähdä, mitä unet olisivat siksi yöksi hänen varalleen keksineet. Kuin lukien tytön mieltä Alyssa sanoi: ”Odota. Minä haen sinulle unijuomaa niin saat nukkua yön rauhassa. Näytät siltä, että tarvitset kunnon unet.”
Hetken päästä hän palasi huoneestaan mukanaan läpinäkyvä lasipullo täynnä violettia nestettä.
”Tässä. Juo tämä niin jutellaan aamulla”, hän sanoi hymyillen ja ojensi pullon tytölle.
”Entä oppitunnit? Minulla on huomenna yhdeksältä taikuuden historiaa”, Bellatrix tajusi yhtäkkiä.
”Et sinä ole menossa huomenna yhtään millekään tunnille. Sinun täytyy levätä, ja sitä paitsi tuo päässäsi oleva haava on edelleen aika paha. Älä huoli, minä kyllä ilmoitan opettajille. Mitä muita aineita sinulla on?”
Noidan puhuessa Bellatrix oli juonut hänelle tarjotun juoman ja alkoi heti tuntea olonsa suunnattoman väsyneeksi. Hänen aivotoimintansa tuntui hidastuneen eikä hän millään saanut päähänsä huomisen lukujärjestyksensä sisältöä.
”Älä huoli, kyllä minä selvitän. Nuku nyt vain.”
Ja juuri ennen kuin tyttö nukahti, hänen mieleensä pulpahti aivan kuin tyhjästä Dianan kuva. Hän hymyili pienesti. Siinä hänellä olisi ainakin yksi ihminen, joka ei varmasti jättäisi häntä yksin vaikka mitä tulisi.

******************

Bellatrix heräsi seuraavana aamuna siihen, että parantaja oli vaihtamassa siteitä hänen päähänsä.
”Huomenta, Bellatrix”, punapää sanoi hymyillen. ”Kuinka sinä voit?”
”On vähän outo olo”, tyttö totesi ja siristeli viimeisiä unenrippeitä silmistään. Ainakaan hän ei ollut nähnyt unia koko yönä, unijuoman ansiosta varmaankin.

************** 

Diana istui suuressa salissa aamupuuro edessään Jessican ja Alecton kanssa. Hän oli nukkunut yönsä melko huonosti, sillä hän oli stressannut keskeneräisistä esseistä, ystävänsä onnettomuudesta ja kaikesta muusta mistä nyt vain saattoi stressata. Tyttö oli niin vaipunut ajatuksiinsa, että havahtui vasta postipöllöjen saapuessa. Hän tunnisti oman Jim-pöllönsä, joka tuli jälleen tuomaan kirjettä tytön vanhemmilta. Heidän ympärilleen jäi pyörimään myös yksi vieras pöllö, jonka Diana luuli aluksi vain olevan hämmentynyt väsymyksestä tai muuten vain eksyksissä.   
”Minusta tuntuu, että olen nähnyt tuon pöllön joskus aiemminkin”, Jessica totesi.
”Eikös tuo ole se Cordelia, se joka tuo aina kirjeitä Bellatrixin siskoilta?” Alecto kysyi hetken mietittyään.
”Niin se taitaa olla. He eivät ilmeisesti ole vielä ehtineet saada sitä kirjettä siitä eilisestä välikohtauksesta. Cordelia, tule tänne. Ei Bellatrix ole täällä, mutta voin kyllä toimittaa kirjeen”, Diana tarjoutui ja ojensi varovasti kättään. Cordelia tuijotti häntä epäilevästi hetken aikaa. Tyttö ojensi kättään vielä hiukan lähemmäs ja tarttui varoen kirjeeseen.
”Kyllä minä vien tämän- Auts! Mitä luulette, onkohan tällä pöllöllä Mustan suvun geenit?” Diana hieroi sormeaan, johon Cordelia oli juuri kipeästi näykkäissyt.
”Siltä vaikuttaa”, Alecto hymähti. Diana taitteli kirjeen tarkasti taskuunsa ja lupasi itselleen, että veisi sen vielä samana iltana Bellatrixille.

**********

Päivän aikana Bellatrixin olo kävi aina vain oudommaksi ja lopulta Alyssa totesi, että tytölle oli noussut melko korkea kuume.
”Taisit tosiaan saada aika pahan aivotärähdyksen”, noita huokaisi. Samalla hän pohti ankarasti, kannattaisiko hänen ottaa ollenkaan puheeksi tytön eilistä ilmeistä hätääntymistä jostain, mistä tämä ei kyselystä huolimatta ollut suostunut kertomaan. Hän tiesi kuitenkin tasan tarkkaan, että jos hän ei edes yrittäisi ei hänen omatuntonsa jättäisi häntä rauhaan.
”Mutta onko sinulla mielesi päällä jotain muutakin? Voisin ehkä auttaa paremmin, jos tietäisin. Sinä vaikutit eilen olevan jotenkin... poissa tolaltasi.”
”No oikeastaan on kyllä yksi juttu”, tyttö myönsi hiljaa, ”mutta en minä viitsisi sitä oikein kertoa kun...”
”Miksi et? Ei se mitään niin kamalaa voi olla.”
Alyssa ei halunnut tehdä tilanteesta tytölle liian ahdistavaa ja yritti parhaansa mukaan pitää keskustelun sävyn kevyenä.

Voisiko Bellatrix sittenkin kertoa? Ei, ei hän voisi. Dwayne... hän ei muistanut koskaan kuulleensa sen nimisestä velhoperheestä. Parantaja oli siis luultavasti ainakin puoliverinen, tai pahimmassa tapauksessa... Ei tyttö voisi kertoa tälle, kuinka oli pettänyt sukunsa olemalla kiltti jästisyntyiselle. Se ei vain kerta kaikkiaan kävisi päinsä.
”Et sinä ymmärtäisi”, hän huomasi yhtäkkiä sanovansa hiljaisella äänellä. Se oli totta. Ei nainen voisi millään ymmärtää.
”Mistä sinä sen tiedät?” noita kysäisi hymyillen leikkisästi. ”Kuulehan nyt. Saatoin kasvaa jästimaailmassa, mutta ei se tarkoita, ettenkö ymmärtäisi velholasten asioita. Tässä työssä kyllä kuulee kaikenlaista, usko huviksesi. Miksi tuollainen ilme?”
Bellatrix naurahti vaivaantuneesti. ”E-ei tässä mitään”, lisää hermostunutta naurua, ”millainen ilme minulla muka oli?”
”No suunnilleen sellainen kuin olisit juuri saanut kymmenen sähköshokkia”, nainen vastasi.

Voi ei. Siinä se tuli. Alyssa Dwayne tosiaan oli jästisyntyinen. Bellatrix yritti paniikinomaisesti pakottaa kasvojaan peruslukemille. Samassa hän tajusi kauhukseen, että McGarmiwa oli takuuvarmasti kertonut parantajalle myös hänen sukunimensä. Tämä varmasti tiesi hänen sukunsa periaatteista jos oli kerran elänyt velhomaailmassa lapsuudesta saakka, mutta ei ehkä pelkästä kohteliaisuudesta viitsinyt ottaa asiaa puheeksi.
”Minä ymmärrän kyllä, ettei omista asioista ole aina helppo puhua, ei varsinkaan lähes ventovieraalle aikuiselle. Minä haluan auttaa sinua, Bellatrix.”
”Minä... minä kyllä haluaisin kertoa”, tyttö huokaisi surullisena. ”Mutta en minä pysty kun sinä olet...”
Lauseen loppu hiipui olemattomiin.

************
 
”Neiti Higgs?”
Diana huokaisi turhautuneena. Taas hän oli vaipunut omiin ajatuksiinsa.
”Kuuntele nyt! Minua nolottaa, kun sinua joudutaan koko ajan herättelemään!” Jessica suhahti. Alecto tökkäsi tätä varoittavasti kyynärpäällään ja Jessica tajusi, että oli taas tainnut puhua harkitsematta sanojaan lainkaan. Se ei ollut enää uutta kenellekään.

Diana liikahteli levottomana tuolillaan. Pimeyden voimilta suojautumista olisi vielä puoli tuntia jäljellä, eikä tyttö olisi enää millään malttanut istua opiskelemassa. Hän oli ollut kuin tulisilla hiilillä koko päivän, eikä asiaa auttanut ollenkaan muiden ymmärtämättömyys.
”Ei hänellä ole mitään hätää. Hän vain kaatui, siinä kaikki.” Mutta Dianalle siinä ei ollut kaikki.

Yhtäkkiä tyttö havahtui taas todellisuuteen. Professori Rosepen oli maininnut hänen nimensä! Kysyikö hän jotakin? Kuinka kauan aikaa oli kulunut? Ilmeisesti puheenvuoro oli ehditty jo antaa jollekin toiselle oppilaalle ja Diana oli säästynyt nololta tilanteelta, ja lopputunnin hän vannoi keskittyvänsä kunnolla.

”Hyvää päivänjatkoa kaikille!” toivotti professori Rosepen, kun tunti oli lopultakin ohi. ”Ja muistakaa tehdä läksyt! Tämä koskee sinuakin, Mike. En halua enää joutua muistuttelemaan asiasta.”
Pian tytöt huomasivat olevansa viimeisiä luokassa. Diana pakkasi vielä viimeiset tavarat laukkuunsa ja lähti kävelemään ovelle.
”ULOS LUOKASTA!” professori huusi ja hätisteli tyttöjä leikillään käytävälle. ”Ja Diana, kyllä se sinun ystäväsi pian paranee. Sano hänelle terveisiä minulta jos käyt katsomassa!”
Diana astui käytävään ja purskahti hysteeriseen nauruun. Näin hänelle kävi aina, kun hän oli kauan hermostunut.
”Rauhoitu nyt, meitä tuijotetaan! Minä lähden päivälliselle”, totesi Jessica ja lähti kävelemään kohti portaita. Hän oli ilmeisesti kyllästynyt Dianan ailahteleviin mielialoihin.
 
Diana ei varmasti pystyisi syömään yhtään mitään. Hän varmisti vielä, että taiteltu kirje oli yhä hänen taskussaan, sillä hän ei haluaisi nähdä kuinka Bellatrix reagoisi jos hänen pikkusiskonsa lähettämä kirje joutuisi hukkaan. Sitten hän suunnisti suoraa päätä Sairaalasiipeen. Matkalla tyttö oli kerran hilkulla törmätä suoraa päätä professori McGarmiwaan, joka oli ilmeisesti matkalla Suureen saliin päivälliselle.
”Olen pahoillani”, hän huudahti ja ryntäsi eteenpäin.

”Hei”, Diana puuskutti syöksyessään pariovista sisään. Hänen tummatukkainen ystävänsä näytti edelleen melko uupuneelta ja jotenkin etäiseltä, mutta toisaalta sehän oli odotettavissakin.
”No sinähän olit nopea”, Bellatrix hymähti. ”Tunti loppui kuusi minuuttia sitten.”
”Minä halusin vain nähdä sinut”, Diana huudahti ja halasi ystäväänsä varovasti. ”Cordelia kävi muuten aamulla etsimässä sinua. Se toi tämän.” Hän kaivoi kirjeen taskustaan.
”Kiitos”, Bellatrix sanoi hiljaa ja avasi kirjeen.
”Ja se myös puri minua tähän”, vaalea tyttö jatkoi ja näytti sormeaan.
”Minä voisin katsoa sitä”, parantaja tarjoutui ja tarttui varovasti Dianan käteen.

Naisen hoitaessa Dianan haavaa Bellatrix avasi kirjeen. Se oli Narcissalta, kuten hän oli arvellutkin. Pikkusisko oli tapansa mukaan vain kysellyt kuulumisia ja kertonut omiaan. Kotona ei ollut Narcissan mukaan tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa, vaikkei Bellatrix voinutkaan olla miettimättä, oliko sisko joutunut jättämään jotain kertomatta.
”Eivätkö he ole vielä saaneet sitä kirjettä McGarmiwalta?” tyttö ihmetteli luettuaan siskonsa kirjeen loppuun.
”Ilmeisesti eivät”, toinen tyttö vahvisti.
”Missä Alecto muuten on?” Bellatrix kysyi hetken kuluttua. Jessicaa hän ei enää edes odottanut tulevaksi.
”Varmaan syömässä”, vastasi Diana. ”Hän kyllä sanoi tulevansa pian.”
”Ai niin tosiaan!” Alyssa huudahti muistettuaan jotakin. ”Minun täytyy käydä suuressa salissa hakemassa päivällistä. Minulle on kyllä monesti sanottu, että kotitontut voisivat tehdä sen, mutta minusta on mukavaa tehdä hommat omin käsin. Tulen ihan pian, pärjäätte varmasti hetken ilman minua.”
Ennen kuin tytöt ehtivät vastatakaan oli parantaja jo lähtenyt tiehensä ilmeisesti järkyttyneenä siitä, että muisti asian vasta nyt.

”Olenko minä sinunkin mielestäsi verenpetturi?” Bellatrix tajusi liian myöhään mitä oli juuri sanonut.
”Et sinä ole”, Diana sanoi heti.
”Mutta miksi minusta sitten tuntuu siltä, että kaikkien kuuluisi vihata minua? Siltä, että olen pettänyt sukuni? Diana, minä olen verenpetturi!” Bellatrix kuiskasi murtuneella äänellä.
”Ei! Sinä et ole mikään... Trix, itketkö sinä?”
Bellatrix sävähti.
”En. Enhän minä-”
Pian tyttö kuitenkin ymmärsi, ettei hän pystyisi valehtelemaan Dianalle. Eikä hän tarkemmin ajateltuna edes halunnut.

Hän tosiaan itki. Ensi kertaa moneen vuoteen Bellatrix Musta itki. Hän itki surua, häpeää ja monia hyvin kauan piilossa pysyneitä tunteita. Sitä, että itki vaikka tiesi sen olevan väärin. Diana oli kuin liimattu paikoilleen eikä osannut hetkeen tehdä yhtään mitään.
”Onko jotain sattunut?” kysyi järkyttynyt Alyssa palatessaan ruokakärryn kanssa. Oliko hänen pakko palata juuri nyt? Bellatrix ei todellakaan halunnut tehdä tästä mitään yleisötapahtumaa. Sanomatta sanaakaan vanhempi noita katosi huoneeseensa ja ilmestyi hetken kuluttua jälleen esiin kantaen turkoosia nestettä sisältävää pulloa.
”Tämä on rauhanjuomaa”, hän selitti. ”Se helpottaa ahdistusta.”
 
Bellatrix joi juoman ja sitten Diana vain piteli häntä halauksessa kunnes hän oli hiukan rauhallisempi.
”Anteeksi”, hän kuiskasi saatuaan hengityksensä tasaantumaan vähäsen. ”Tiedän, etten olisi saanut-”
”Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää”, Alyssa huudahti järkyttyneen näköisenä.
”Itkeminen on ihan okei”, Diana sanoi. Hän näytti aivan siltä, että alkaisi pian itsekin itkeä.
”Kiitos, Diana”, Bellatrix sanoi hymyillen. ”Sinä ainakin olet tosiystävä. Toisin kuin eräs toinen.”

”Neiti Musta?” kuului ovelta. Bellatrix säpsähti. Ovella oli professori Kuhnusarvio. Oliko hänen pakko tulla juuri tällaisella hetkellä? Tytön silmät olivat edelleen ihan punaiset ja turvonneet itkemisen jäljiltä. Hän toivoi, ettei tuvanjohtaja katsoisi häntä silmiin tai kiinnittäisi muutenkaan huomiota hänen ulkonäköönsä.
”Niin?”
”Minä kuulin juuri rehtorilta, että sinun vanhempasi aikovat tulla tänne huomenna”, Kuhnusarvio ilmoitti.
”MITÄ?!” Bellatrix oli järkyttynyt ja vihainen. ”Mutta miksi?”
”He ilmeisesti saivat McGarmiwan lähettämän kirjeen ja ilmoittivat tulevansa katsomaan sinua. Täytyy kuulemma varmistaa, että hoidon taso on tarpeeksi korkea”, professori selitti.
”Ettekö voi kieltää heitä tulemasta? Sanokaa vaikka, että täällä leviää vaarallinen tauti joka tuhoaa heidän aristokraattiset geeninsä! En minä halua heitä tänne!” Bellatrixista tuntui, että hän alkoi pikku hiljaa jo käydä epätoivoiseksi.
”Valitettavasti heidät on otettava vastaan. Emme halua negatiivista huomiota lehdistöltä – he kuuluvat koko maan vaikutusvaltaisimpiin velhoihin.”
”Ei heitä kiinnosta minun hyvinvointini! He vain haluavat tulla tänne saapastelemaan ja arvostelemaan kaikkea.”
Mutta mies ei ottanut tytön sanoja kuuleviin korviinsa. Asia oli ilmeisesti jo päätetty.

Kun professori oli viimein lähtenyt, Bellatrix huokaisi epätoivoisena ja laskeutui tyynyjensä varaan. Tämä tästä vielä puuttui! Voisiko tilanne käydä enää yhtään epämiellyttävämmäksi?

----------

A/N2: Huh, nyt se on sitten tehty. Tän julkasemista oon koko viikonlopun pelänny just ton mahollisen sekavuuden takia. Toivottavasti en vielä tapata itteeni tällä stressillä :D
« Viimeksi muokattu: 17.01.2021 16:46:04 kirjoittanut Juliet03 »