Kirjoittaja Aihe: Vain me kaksi, sen pienen hetken verran, S, angst  (Luettu 1396 kertaa)

Svitanie Tonttu

  • Onnettoman oikukas
  • ***
  • Viestejä: 152
Nimi: Vain me kaksi, sen pienen hetken verran
Kirjoittaja: minäminä, eli Svitanie Tonttu
Tyylilaji: Angst
Paritus: Mies/nainen
Ikäraja:  S

Osallistuu tajunnanvirtaa-haasteeseen.

A/N: Tämmöistä angstinsekaista tajunnanvirtaa keskellä yötä, enjoy!

Vain me kaksi, sen pienen hetken verran

Olimme matkalla, matkalla tuntemattomaan. Emme pystyneet ajattelemaan muuta kuin toisiamme. Salassa vaihdetut katseet, pienet hipaisut. Ennen päätöstä. Päätöstä karata.
Nyt olimme siellä. Salaisessa paikassa. Kahden. Vain sinä ja minä, ei ketään muita. Hymyilin. Olin onnellinen. En kaivannut muuta, vain sinut. Pitkät yöt, kun makasin vierelläsi ja hymyilin. Silitin poskeasi, kuiskasin korvaasi ja kerroin rakastavani sinua. Kun huulesi etsivät pimeässä omani, ja painaituivat kiinni omiini omistavina, lämpiminä.
Pian tuli aika, jolloin aloit voida huonosti. Et kertonut siitä minulle, mutta huomasin heti satunnaiset kivunaallot kehossasi, huuliesi kiristyvän viivaksi, tukahdutetut älähdykset. Pian muutuit etäiseksi, liu'uit kauemmas. Nukuit vieressäni, suutelit, hymyilit. Mutta sisimmässäsi olit jo poissa. Eräänä aamuna heräsin. Liian myöhään, olit jo poissa. Huulesi olivat kalmakalpeat, jo kylmettyneet. Loppukin lämpö katosi kehostasi päivän mittaan. En kyennyt tekemään mitään. Huusin vain. Huusin pois kaiken tuskan. Itkin. Halasin kylmettynyttä kehoasi, toivoen, että se olisi lämmin. Kuinka tuntisin hengityksen hiuksissani, ja sydämen sykkeen rinnassasi. Kuulisin äänesi. Kuinka toinen suupielesi nousisi vinoon hymyyn, kun kertoisin jotain typerää. Sitten olisimme nauraneet sille, ja olisit aina silloin tällöin muistuttanut minua asiasta. Mutta se ei ollut enää mahdollista.

Palasin kotiin. Nöyrtyneenä, hiljaisena. Kukaan ei ikinä kysynyt, minne olit joutunut. Kannoin jälkeläistäsi sisässäni yhdeksän kuukautta. Hän on poika, nimesin hänet sinun mukaasi. Hän on kaunis. Ja muistuttaa sinusta, ikuisesti.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 21:27:56 kirjoittanut flawless »
''Ei ole lohdullisempia sanoja kuin hiljaisuus, eikä kauniimpaa kieltä kuin toisen kuunteleminen.''
-Tuntematon

Kharon

  • coolein rotta
  • ***
  • Viestejä: 357
  • papa has dough
Vs: Vain me kaksi, sen pienen hetken verran, K7, angst
« Vastaus #1 : 24.10.2012 21:57:05 »
Iltaa Kommenttikampanjan tiimoilta!

Hmm, tämä pätkä jättää jälkeensä vähän ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tunnelma on aika onnistunut, tarinassa on lähtökohtia ja mahdollisuuksia moneen eikä ilmaisukaan ole missään nimessä huonoa. Mutta toisaalta taas olisin kaivannut tähän enemmän. Enemmän selityksiä, enemmän taustaa, enemmän tunteiden kuvausta. Totta kai kun tämä on näin lyhyt niin se on varmaan lyhyeksi tarkoitettukin mutta silti, tästä jäi vähän sellainen fiilis että jotain puuttuu. Tämä ei oikein tullut iholle vaan jätti vähän kylmäksi. : o

Tajunnanvirtamaista tämä teksti aika selvästi on, lyhyitä toteavia lauseita ja nopeaa rytmikästä kerrontaa. Ehkä virkkeet olivat toisinaan liiankin lyhyitä, niin että niistä tuli töksähteleviä? Ja toistoa oli aika paljon. Ei ehkä häiritsevissä määrin, paitsi paikoitellen Tässä esimerkkiä:

Lainaus
Mutta sisimmässäsi olit jo poissa. Eräänä aamuna heräsin. Liian myöhään, olit jo poissa.

Olit jo poissa toistuu kaksi kertaa noin lyhyen ajan sisään, se pistää vähän silmään. Ja tietynlaista irrallisuutta tuo sitten nuo lyhyet lauseet. Kuvailua olisin ehkä jäänyt kaipailemaan. :') Nuo lainauksen kaksi jälkimmäistä virkettä voisi ihan vaikka yhdistääkin - "Eräänä aamuna heräsin, liian myöhään", tai vastaavaa.

Lainaus
painaituivat

Painautuivat. : )

Lainaus
kalmakalpeat

Kalmankalpeat, oon itse ymmärtänyt.

Mutta ei tämä huono teksti ollut ollenkaan! Tykkäsin kovasti tuosta lopusta - siinä oli ytimekkyyttä ja pakko sanoa että mulle tuli parikin yllätystä siinä (mikä on aina hyvä juttu :) ). Ensinnäkin jostain syystä kuvittelin kertojan mieheksi - ja toisekseen en kyllä osannut odottaa lasta tämän karkumatkan muistoksi. :--) Kaunis, haikea loppu, siinä tunteita kyllä oli läsnä ihanasti. Kiitos lukunautinnosta!
“Viini on suloista, mutta suloisempaa on ihmisveri.”

Otuksia.