Kirjoittaja Aihe: Jos ei olisi aikaa | S  (Luettu 1534 kertaa)

inukii

  • ***
  • Viestejä: 240
Jos ei olisi aikaa | S
« : 12.06.2016 17:47:56 »
Ficin nimi: Jos ei olisi aikaa
Kirjoittaja: Inukii
Ikäraja: Sallittu
A/N: Tällainen puolitoistaraapale tuli sitten väsättyä. Osallistuu haasteeseen Ficlet300 sanalla 137 ajattomuus.


Oletko koskaan miettinyt millaista elämä olisi ilman aikaa? Ilman ainaista stressiä ja kiirettä jonnekin.

Voisimme herätä silloin, kun kehomme sen sallisi, juoda aamukahvimme rauhassa linnunlaulun säestämänä ja lähteä töihin silloin, kun siltä tuntuisi. Voisimme katsella, kuinka lapsemme juoksevat onnellisina takapihan nurmella ja heittää keppiä kultaisellenoutajallemme, joka väsymättä noutaisi sen aina uudelleen ja uudelleen.

Voisimme perustaa yrttitarhan tai kasvihuoneen tai vaikka molemmat ja kasvattaa itse ruokamme niin kuin ennen vanhaan. Syksyn tullen voisimme pakastaa mansikkamaamme tuotoksia ja säilöä vadelmapensaan marjoista tehtyä hilloa talven varalle. Kaikki ei olisi kiinni rahasta tai ajasta.

Talvella voisimme kirjoittaa nimemme ensilumen muodostaman ohuen valkoisen kerroksen pintaan ja tehdä lumienkeleitä niinä lyhyinä hetkinä, kun aurinko valaisisi päivää.

Mutta emme voi. Emme voi tehdä sitä, koska meidän täytyy herätä aikaisin aamulla töihin ja vielä pitkän päivän jälkeen raataa kotitöiden parissa katse tiukasti kellossa, ettei lasten nukkumaanmenoaika vain veny varttituntia liian pitkälle. Ilman aikaa kaikki olisi niin paljon helpompaa.
Maybe it's not about the happy ending. Maybe it's about the story.

DragonHeart58

  • ***
  • Viestejä: 270
  • Use your imagination
Vs: Jos ei olisi aikaa | S
« Vastaus #1 : 14.06.2016 18:40:25 »
Otsikko kuulosti mielenkiintoiselta, joten eksyin kurkistamaan mitä tämä pitää sisällään :D

Tämä puolitoistaraapale oli mukavan pohtiva, sellainen joka sai mielen hammasrattaat raksuttamaan :D Olen kyllä miettinyt, millaista elämä olisi ilman stressiä ja kiirettä (varmaan mukavan leppoisaa :P), mutta aika käsitteenä on niin moniulotteinen, että sitä ainakin minun on kokonaisvaltaisesti vaikea käsittää. Monesti se mielletään kellona, jonka viisarit kulkevat sitkeästi eteenpäin samaa rataa päivästä toiseen. Tällä tavalla ajateltuna aika on siis käsite, joka tavallaan määrittelee sen mitä meidän täytyy tehdä ja mitä me voimme tehdä, ja tähän liittyy juuri esimerkiksi töiden ja vapaa-ajan välisen ajan tasapaino.

Toisaalta aika on kuitenkin viikkoja ja vuosia, jonka mukana vanhetaan, koetaan uusia asioita ja eletään. Tästä minä taas päädyin paradoksiin, että jos aikaa ei kerran olisi, miten me vanhenisimme tai olisimme olemassa, ja sitten päädyin pohtimaan ajan alkuperää :D Se taas lensi reippaasti yli ymmärrykseni :D Tosin ajan olemassaoloon on vaikea löytää oikeastaan minkäänlaista vastausta :D

Kuulostaahan se mukavalta, ettei aina tarvitsisi kiirehtiä joka paikkaan ja tapittaa herkeämättä kelloa ettei myöhästy mistään, mutta toisaalta aika antaa rytmin kullekin päivälle ja elämälle ylipäätään. Ajalla on siis toisin sanoen roolinsa elämässä, mutta välillä kyllä tuntuu siltä, että elämä on aikataulutettu etukäteen, ja sen vuoksi päivät saattavat kulua hyvinkin hektisissä merkeissä :)

Tämä oli minusta kiinnostava teksti, joka herätti ajatuksia ja sai syventymään aikaan käsitteenä paremmin. :)

Kiitos tästä!

-DH58

 


inukii

  • ***
  • Viestejä: 240
Vs: Jos ei olisi aikaa | S
« Vastaus #2 : 15.06.2016 00:25:25 »
Kiitos kommentista DragonHeart58! :) Itse kans mietin tätä kirjoittaessani, kuinka laaja käsite tuo aika oikeastaan onkaan, mutta päädyin sitten hyödyntämään tässä ihan vain tuota yksiselitteistä "kello kulkee" määritelmää, koska mun päähäni ei mahdu tuo kaikki monimutkaisuus ja halusin ehdottomasti näille henkilöille lapsia, joka tuskin olisi mahdollista, jos he eivät vahenisi. Mukava, että tämä sai sinut ajattelemaan. :)
Maybe it's not about the happy ending. Maybe it's about the story.