Nimi: Jotain suurenmoista
Kirjoittaja: Annoy
Beta: myös minä
Fandom: Twilight
Ikäraja: K11
Genre: draama
Päähenkiöt: Aro + muut Volturit, Jane & Alec
Summary: Aro saa kuulla, että hänen arvokkaat kaksosensa ovat kuolemaisillaan, ja hän päättää puuttua asiaan.
Disclaimer: Stephenie Meyer omistaa kaiken, minä vain kirjoittelen omaksi ilokseni.
A/N: Tämmöstä nyt tällä kertaa. En näköjään osaa enää kirjoittaa mistään muusta kuin Voltureista. Tää liittyy osittain mun Noitakaksosten tarina-ficciin, mutta ei mitenkään hirveästi. Ja aika lyhyt on, mutta eipä voi mitään. Toivottavasti tykkäätte. : )
Jotain suurenmoista
Aro istui tapansa mukaan valtaistuimellaan tornihuoneessa, Marcus ja Caius vierellään. Tänään oli ollut rauhallinen päivä, sillä mitään erikoista ei ollut tapahtunut. Kaikki oli järjestyksessä, aivan niin kuin pitikin olla.
Aro uppoutui ajatuksiinsa ja mietti uusimpia löytöjään, kahta maalaislasta. Pelkkä heidän ajattelemisensa sai tyytyväisen hymyn nousemaan hänen kasvoilleen. Muutama vuosi sitten Aro oli sattumalta törmännyt kahteen ihmislapseen, tyttöön ja poikaan. Heti ensisilmäyksestä lähtien hän oli tiennyt että heissä oli jotain erikoista. Hän oli kutsunut Eleazarin katsomaan lapsia, ja tämä oli varmistanut sen mitä Aro oli aavistanutkin: lapsilla tulisi olemaan kykyjä. Aro oli innostunut suunnattomasti ja päättänyt muuttaa lapset heti kun he olisivat tarpeeksi vanhoja. Heistä tulisi arvokas lisä kaartiin.
Yhtäkkiä ovet aukesivat ja Felix kompuroi sisään. Hän kasvonsa näyttivät tavallista kalpeammilta ja hän näytti melkein pelokkaalta.
"Mitä nyt, Felix?" Aro kysyi ja kohottautui tuolillaan. Hänellä oli omituinen tunne, että jokin oli pahasti vialla.
Felix veti muutaman kerran henkeä vaikkei sitä tarvinnutkaan. "Herrani, on kyse niistä kaksosista. Heidät aiotaan polttaa tänään roviolla auringon laskiessa, syytettynä noituudesta."
Aro nousi seisomaan, kasvot raivosta vääristyneinä. Miten ne typerät ihmiset kehtasivat koskea hänen kaksosiinsa? Samalla hän tunsi jotain mitä ei ollut tuntenut pitkään aikaan; pelkoa.
"Mitä te seisotte siinä? Meidän pitää mennä!" Aro karjaisi ja ryntäsi ulos huoneesta. Koko kaarti seurasi häntä, kummastuneena herransa oudosta käytöksestä.
Aurinko oli hiljalleen laskemassa. Aro juoksi niin kovaa kuin ei ollut koskaan juossut. Vasta nyt hän otti käyttöön kaikki vampyyrin ominaisuutensa. Sillä pelko ajoi häntä eteenpäin. Pelko siitä, että hän menettäisi lupaavat kyvyt ennen kuin olisi edes saanut niitä.
Koko ajan aurinko lähestyi taivaanrantaa, maalaten kaiken ympärillään punaoranssiksi. Aro juoksi kilpaa sen kanssa, peläten häviävänsä.
Ei ollut kulunut kauakaan kun hän saapui kylään. Jo kaukaa hän kuuli kyläläisten riemuisat huudot ja kirkaisun, joka olisi pysäyttänyt hänen sydämensä jos se olisi lyönyt. Kauhuissaan hän juoksi äänien suuntaan.
Näky, jonka hän näki edessään melkein jähmetti hänet. Keskellä aukiota oli lava, jossa oli kaksi paalua. Tyttö ja poika oli sidottu paaluihin, ja ne olivat tulessa. Tuli melkein peitti lapset, ja korkea savupatsas nousi ylös taivaalle. Tyttö näytti elottomalta, hänen silmänsä olivat kiinni ja pää nuokkui sivulla. Poika oli vielä tajuissaan, mutta hädin tuskin.
"Tappakaa heidät", Aro sanoi raivoissaan kaartille. "Tappakaa heidät kaikki."
Vampyyrit syöksähtivät, ja kyläläisten riemunhuudot vaihtuivat kirkunaan. Aro ei välittänyt ympärillään olevasta teurastuksesta, vaan meni nopeasti tytön luo. Hän hämmästyi siitä miten nuori tämä oli, vain noin neljätoistavuotias.
"Aro, he ovat liian nuoria", Marcus sanoi. "Teet virheen jos muutat heidät."
"Minulla ei ole vaihtoehtoa. He ovat kuolemaisillaan", Aro vastasi. "Ja en aio antaa heidän valua noin vain sormieni lävitse."
Hän repäisi tytön irti liekehtivästä paalusta ja upotti hampaansa tämän kaulaan, päästäen myrkyn verenkiertoon. Kuuma veri virtasi hänen kurkkuunsa, mutta hän pakotti itsensä irti. Helpotuksekseen hän tunsi heikon pulssin. Tyttö ei ollutkaan vielä kuollut.
Aro siirtyi pojan luo ja teki tälle saman. Heti kun hänen hampaansa puhkaisivat pojan ihon, tämän silmät rävähtivät auki ja hän alkoi vääntelehtiä.
"Jane!", poika huusi. "Jane, missä sinä olet?"
Aro meni pojan luo ja yritti rauhoittaa tätä. "Siskosi tulee olemaan aivan kunnossa, niin kuin sinäkin. Teistä tulee suurenmoisia, vahvoja yön luomuksia."
Aro ei voinut estää helpottunutta ja tyytyväistä hymyä nousemasta kasvoilleen, kun hän katsoi lapsia, jotka oli pelastanut kuolemalta. He olivat nyt tuskissaan, mutta kuitenkin elossa. Ja he syntyisivät uudelleen vampyyreina, mahtavina ja voimakkaina olentoina.
Aivan kuin Aro oli suunnitellutkin. Loppujen lopuksi kaikki oli mennyt niin kuin hän oli suunnitellut, vaikka matkan varrella oli ollut muutamia mutkia. Mutta kaikki oli kääntynyt lopulta Aron hyväksi. Niin kuin aina.
Tällä kertaa hän oli saanut haltuunsa jotain suurenmoista. Hän oli varma siitä, että kaksosilla tulisi olemaan suuri osa vampyyrimaailmassa. Ja kuten lopulta kävi ilmi, hän ei ollut väärässä.
