Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Romance
Rating: S
Pairing: Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Ei Magnuksessa ole mitään muuta pelättävää kuin suu, joka puhuu ja puhuu ja tahtoisi Isabellen mielestä suudella häntä.
Ficin nimi on suora kunnianosoitus Justin Bieberille = )
Poikaystävä
Alec istuu Magnus Banen ultramariininsinisellä sohvalla jalat suorassa kulmassa kohti lattiaa ja kädet sormisolmuna sylissään. Hän ei ole itsekään aivan varma, mitä tekee Brooklynin päävelhon asunnossa, asunnon olohuoneessa, olohuoneen sohvalla, mutta yhtä kaikki siinä hän on istunut kymmenen minuttia. Hän kallistaa päätään ja katselee ympärilleen huoneessa. Huoneessa näyttää siltä kuin siellä olisi juhlittu kellon ympäri. Ja niinhän siellä onkin puolitoista viikkoa takaperin. Katosta riippuvista diskopalloista, kertakäyttöisistä muovimukeista ja yltympäriinsä varisseesta hileestä, joka saa saa huoneen lattia, seinät ja jopa kattoa koskettavat ikkunat kimaltamaan. Alec huomaa ajattelevansa diskopallojen olevan pieniä pilviä ja sääennusteen luvanneen olohuoneeseen hilekuuroja. Tai hilekinoksen paksuudesta päätelleen pikemminkin monsuunisateita. Suuret ikkunat ovat kuin neljä maisemataulua, jotka kaikki näyttävät samalta. Harmailta ja sateisilta. Pienen hetken Alec toivoo, että Brooklynissäkin sataisi likaveden sijasta kimalletta. Silloin kaupunki ei näyttäisi vesilätäkköön sulaneelta samomelehtikuvalta silloinkin kun aurinko paistaa.
Alc hätkähtää Magnus Banen astuessa sisään olohuoneen ovesta kantaen tajotinta, jolla on kaksi pahvista kahvimukia. Vaikka hän on tuntenut velhon tämän kissan syntymäpäiväjuhlista saakka, hän ei ole vieläkään aivan varma, kuinka hänen pitäisi tähän suhtautua. Magnuksen tummat hiukset omat pystyssä tämän pään ympärillä piikikkäänä sädekehänä, ja näyttää siltä kuin diskopallopilvi olisi kastellut tämän läpimäräksi. Magnuksella on päällään valkoinen kauluspaita, jonka viisi ylintä nappia on auki ja mustat nahkahousut, joiden lahkeiden etupuolelta laskettelevat kaksi hopeista vetoketjua haarakiilasta aina lahkeen suihin asti. Magnuksen rinta, litteä ja navaton vatsa, sekä jalat ovat paljaat. Alec yrittää olla katselematta Magnuksen paidan sisään ja katselee sen sijaan tämän kasvoja. Magnuksen kasvot ovat kapeat ja kasvonpiirteet maalattu kuin vesiväreillä. Tämän silmät ovat molemmista päivään venytetyn mantelin muotoiset ja niiden pupillit ovat kaksi mustaa viirua. Tämän yläluomille on piirretty pupillia jäljittelevä rajaus, ja ripsien kärjet näyttävät siltä kuin ne olisi kastettu kimalteeseen. Magnuksen huulet ovat aavistuksen tavallista punaisemmat, oranssinpunaiset ja tämän suupielet ovat nousseet hymyyn.
Alec ei tiedä, mitä hänen pitäisi ajatella Magnuksesta. Magnus iski hänelle silmää kissanristiäisissä. Isabelle sanoi Magnuksen flirttailleen hänelle, mutta Alecista se tuntui pelkälle leikille. Siltä, kuin Magnus olisi leikkinyt hänellä. Hänen huomiollaan, katseillaan, ajatuksillaan. Mikä hänessä muka olisi voinut herättää Magnuksen mielenkiinnon? Hän on keskimittainen ja kalpea ja hänellä on liian pitkä otsatukka, joka piilottaa hänen silmänsä näkyvistä, ellei hän työnnä hiuksia korviensa taakse. Silti Magnus oli katsellut häntä koko illan ja antanut hänen puhelinnumeronsa Isabellelle. Ja vaikka hän rypisti numeron nyrkissään pikkuruiseksi paperitolloksi ja heitti sen roskiin, Magnus soitti hänelle. Tahtoi puhua hänen kanssaan. Vain puhua. Tämä ei pyytänyt häntä riisumaan ja huutanut: olet piilokamerassa! niin kuin ne tekevät televisiossa. He puhuivat vain tavallisista ja helpoista asioista – Magnuksen kissasta, juhlista, Isabellesta – ja hän lakkasi pian miettimästä, miltä hänen ilmeensä näyttäisi kamerassa. Seuraavalla kerralla oli hänen vuoronsa soittaa Magnukselle. Magnus oli silloin humalassa ja nauroi kaikelle, mitä hän sanoi, ja häntäkin alkoi naurattaa.
Alec nostaa jalkansa sohvalle ja kietoo käsivartensa niiden ympärille. Vaikka hän on puhunut tuntikausia puhelimessa Magnuksen kanssa, hän ei yhtäkkiä muistakaan, kuinka keskutelu pitäisi aloittaa. Tuntuisi tyhmältä sanoa: haloo, mutta aivan aivan yhtä tyhmältä sanoa mitään muutakaan. Hän tyytyy vain istumaan sohvalla ja painamaan polvensa vasten rintaansa niin kovaa, että hengittäminen muuttuu vaikeaksi. Ja hengittämisen ajattelu tekee tilanteesta vain entistäkin kiusaantuneemman, sillä Magnuksen rintakehän liikkuessa tämän kauluspaidan kaula-aukon irvistys levenee ja se jättää paljaaksi entistä leveämmän kaistaleen tämän paljasta rintaa ja vatsaa. Alec painaa leukansa polviensa väliin ja miettii, millä tekosyyllä voisi jättää kahvinsa juomatta ja lähteä pois. Puhelimessa puhuminen ei tunnu läheskään yhtä vaikealta kuin se tuntuu kasvotusten. Alec katselee, kun Magnus laskee tarjottimen kädestään pyöreälle sohvapöydälle, jonka pinnalla on paksu kerros kimalletta. Tarjotin tekee lumienkelin pöydälle, vaikka sillä ei edes ole käsiä, joilla se voisi sutia itselleen siivet. Se näyttää niin hassulta, että Alecia alkaa naurattaa.
”Minä luulin, että osaat taikoa noita tyhjästä”, Alec tyytyy sanomaan ja osoittaa tarjottimella olevia mukeja. Kun Magnus vain katsoo häntä kullanvihreilla silmillään, eikä sano mitään, hän jatkaa: ”Mukeja. Luulin, että kun teet näin”, hän napsauttaa sormiaan, ”ja ne vain ilmestyvät jostakin.”
”Mutta tarjottimia minä säilytän keittiössä”, Magnus sanoo ja virnistää. Magnus ojentaa toisen pahvimukeista Alecille. Alec irrottaa mukista kannen ja laksee sen viereensä sohvan käsinojalle. Hän ei ole koskaan oppinut juomaan kahvia kannen kanssa.
”Kiitos”, hän sanoo ja nuuhkaisee ruskeaa juomaa. Hän hämmästyy, kun se ei tuoksukaan kahvilta, vaan suklaalta. Kaakaolta. Hän painaa huulensa mukin reunalle ja maistaa kuumaa, vedellä ja maidolla lantrattua suklaataan. Pahvimukeissa on se hyvä puoli, ettei niihin voi polttaa suutaan.
Magnus istuutuu Alecin viereen sohvalle ja ristii pitkät jalkansa. Heidän väliinsä jää kahdenkymmenen sentin pituinen ja sohvan levyinen tyhjä tila ja hiljaisuus, joka täyttää jopa tyhjän tilan Alecin kaakaomukista. He istuvat vierekkäin sohvalla ja katselevat toisiaan. On kuin heidän puhelinkeskustelunsa olisivat olleet pelkkä ääniraita ja tilanne untramariininsinisellä sohvalla keskusteluohjelman kuvanauha ilman ääniraitaa. Kumpikan heistä ei sano mitään. Magnus juo mukinsa tyhjäksi ja laskee sen takaisin tarjottimelle. Alec noudattaa Magnuksen esimerkkiä ja ojentaa tyhjän mukinsa tälle. Magnus asettaa sen oman mukinsa viereen tarjottimelle ja asettuu sitten sohvalle puoliksi makaavaan asentoon. Tämä nostaa kätensä niskansa taakse ja heilauttaa toisen jalkansa sohvan reunan yli lattialle. Alec puristaa polviaan entistäkin tiukemmin rintaansa vasten. Hän pitelee itseään koossa käsivarsillaan. Magnus ei selvästikään pyri samaan, vaan retkottaa sohvalla kuin venynyt räsynukke. Mutta toisaalta, ovathan he Magnuksen olohuoneessa, Magnuksen sohvalle ja pelaavat siis Magnuksen säännöillä, eivät Alecin.
Alecin katsellessa ympärilleen kimallekuorrutteisessa huoneessa (aivan kuin hän ei olisi jo katsellut tarpeeksi Magnuksen poissa ollessa) vältellen katsomasta Magnusta, Magnus sanoo: ”Anteeksi sotku, en ole vielä ehtinyt siivota.”
”Vieläkään”, Alec korjaa ja saa pieneksi hetkeksi kiinni heidän puhelinkeskuteluidensa tunnelmasta, ja mikä parasta, muistaa myös osaavansa puhua. Hän kääntyy katsomaan vieressään istuvaa velhoa ja hymyilee varovaisesti. Magnus naurahtaa. Ymmärtää hänen vitsinsä, vaikka Isabelle on sanonut, ettei hänellä ole minkäänlaista huumorintajua.
”Vastahan minä ennen Puhemiehen syntymäpäiviä siivosin”, Magnus sanoo ja naurahtaa uudestaan. Alecista Magnuksen nauru muistuttaa kehräystä. Se värisee syvällä tämän kurkussa ja kuulostaa matalammalta kuin tämän puheääni. Hän pitää Magnuksen naurusta. Se tekee tästä entistäkin kissamaisemman. Täydentää pitkin raajojen ja kullanvihreiden silmien vaikutelman.
”Olisi varmaan kannattanut siivota mielummin jälkeen”, Alec huomauttaa ja saa Magnuksen nauramaan lisää. Magnuksen silmät ovat kiinni, suu auki ja vartalo tärisee naurusta. Magnus nauraa hetken, mutta lopettaa sitten. Tämä kohottautuu istuvampaan asentoon ja haroo hiuksiaan.
”Jälkiviisaudesta ei tässä tapauksessa ole kovinkaan paljon apua”, Magnus sanoo ja ojentaa molemmat jalkansa suoriksi sohvalle. Niistä vasemmanpuoleinen koskettaa Alecin jalkoja, ja ne jäävät törröttämään käsinojan yli. ”Olisit soittanut ennen kuin nyysin imurin naapurista.”
”Sinun puhelinnumeroasi ei taida löytyä puhelinluettelosta tai numeropalvelusta”, Alec sanoo ja ottaa käsivartensa ympäriltään istuakseen sohvalla niin kuin sillä kuuluisi istua. Hän lopettaa käyttytymästä kuin läheisyyskammoinen. Ei Magnuksessa ole mitään muuta pelättävää kuin suu, joka puhuu ja puhuu ja tahtoisi Isabellen mielestä suudella häntä. Hän hätkähtää Magnuksen asetellessa nukenraajajalkansa hänen syliinsä. Hän antaa niiden olla siinä, mutta miettii samalla, onko se liian intiimiä.
”Olisit kysynyt äidiltäsi”, Magnus sanoo, ”tai Imogen Herondalelta. Jälkimmäisen tunnen hieman liiankin henkilökohtaisesti.” Magnus pureskelee alahuultaan, eikä tätä enää hymyilytä. Alecista vakava ilme Magnuksen kasvoilla näyttää kummalliselta. Yhtä kummalliselta kuin jos tämän hiusten latvat osoittaisivat alaspäin. Hymy on liian pinttynyt tämän kasvoille.
”En usko, että äiti olisi antanut minulle sinun numeroasi”, Alec toteaa, ”ei ainakaan kysymättä, mihin minä sitä olisin tarvinnut.” Ajatus on naurettava. Äiti, anna minulle Magnus Banen numero, tahdon sanoa hänelle, että siivoaa kissankakat lattialtaan vasta vieraidensa lähdettyä huomenillalla. Ja ei, en tunne koko kaveria. Me tutustumme vasta huomenna. Hän kuvittelee mielessään äidin ilmeen, eikä häntä enää yhtäkkiä nauratakaan.
”Koska minä olen niin hyvännäköinen, että todennäköisyys mahdollisen homoutesi paljastumiseen olisi liian suuri vai siksi, että äidilläsi on yksinkertaisesti olematon puhelinnumeromuisti” Magnus sanoo kallistaen kysyvästi päätään. Magnuksen silmät ovat suuret ja keltaiset, ja tämä käyttäytyy kuin ei olisi kysynytkään epäsuorasti sitä ainoaa kysymystä, johon Alec ei halua vastata. ”Usko pois, sellaisiakin on. Siis ihmisiä, joilta numerot valuvat toisesta korvasta ulos, vaikka he työntäisivät sormet korviinsa.”
”Ja homoja”, Alec sanoo hiljaa, eikä tiedä, miten päin hänen pitäisi olla sohvalla ja millainen ilme liimata kasvoilleen. Hän toivoo, että Magnus olisi ottanut sen sittenkin puheeksi puhelimessa. Hänen homoutensa. Silloin hän olisi voinut lyödä luurin tämän korvaan, eikä kukaan muu olisi koskaan saanut tietää hänestä. Mistään.
”On sellaisiakin olemassa”, Magnus sanoo ja pitää vakavaa ilmettä kasvoillaan kuin naamaria. Se on kuin kiinnitetty tämän hymyn päälle niskan takaa kiertävällä kuminauhalla. Siinä on reiät silmille, mutta ei suulle. ”Mutta sinähän taisitkin jo tietää sen.”
”Olenko minä niin läpinäkyvä?” Alec kysyy sen sijaan, että väittäisi ettei ymmärrä toteamuksen asuun puettua kysymystä. Magnus tietää, on tiennyt koko ajan. Ja hän on tietänyt Magnuksen tietävän. Ehkä juuri se on vetänyt häntä Magnusta kohti. Magnus on hyväksynyt vääränlaisen varjometsästäjäpojan jo ennen kuin on edes tutustunut tähän.
”Ehkäpä et”, Magnus sanoo, nostaa naamarinsa suunse edestä ja hymyilee, ”minulla on vain tavallista parempi näkö.” Magnuksen hymy on sellainen, jonka Alec tahtoisi nähdä vanhempiensa kasvoilla, kun he katsovat häntä. Hän on kyllästynyt yrittämään olla näkymätön vanhemmilleen. Jättämättä asioita kertomatta.
Magnus asettaa naamarin takaisin paikoilleen yhtä nopeasti kuin on ottanut sen poiskin. On kuin Magnuksella olisi vain yksi vakava ilme, joka saa tämän näyttämään siltä, kuin tämä olisi harjoitellut sitä peilin edessä ennen hautajaisia. Pukenut kasvonsa surupukuun. ”Jos yhtään lohduttaa, niin minusta tuntuu, ettei enkelipoju ole vielä huomannut mitään. Rotan tyttöystävä ja pikkusiskosi taitavat tietää, mutta se ei näytä häiritsevän kumpaakaan. Sinä et häiritse heitä.”
Alec katselee Magnuksen kapeita jalkoja mietteliäänä. Diskopallojen pienet valoneliöt heijastuvat niitä verhoilevaan mustaan nahkaan. ”Oletko sinä homo?” hän kysyy Magnukselta. Ja toisin kuin Magnus, hän ei ole varma tämän vastauksesta. Isabellen mielestä Magnusta homompaa miestä saa hakea, Jacesta tämä on intohimoinen transvestiitti. Alec sen sijaan ei tiedä, mitä ajatella velhosta, joka on yhtä aikaa kaunis ja komea.
”Mahdollisesti”, Magnus sanoo ja liu'uttaa jalkansa Alecin sylissä lähemmäs hänen vatsaansa. Tämä nostaa oikean jalkansa vasemman päälle niin, että vasenn painuu vasten hänen alavatsaansa ja oikea jalan polvi hänen rintaansa sydämen päälle. Alec huomaa miettivänsä, voiko sydämenlyöntejä pidätellä.
”Mikä vastaus tuo muka oli?” Alec tokaisee yrittäen samalla pitää kätensä mahdollisimman kaukana Magnuksen jaloista.
”No jaa”, Magnus sanoo, ”katsos kun minä en itsekään tiedä. En ole varma. Minulla on ollut niin monet syntymäpäivät enemmän kuin Puhemies Miaulla ja niin monta rakastajaa enemmän kuin esimerkiksi sinulla.” Magnus nojautuu edemmäs ja koskettaa pitkillä sormillaan Alecin poskea. ”Mutta on minulla ollut myös rakastajattaria.”
”Tuolle on sana”, Alec mumisee, ”bi-seksuaali.” Kunpa Magnus vain tietäisi, kuinka monta kertaa hän on toivonut pystyvänsä edes siihen. Olemaan bi-seksuaali. Se tekisi hänetä vähemmän vääränlaisen. Silloin hän näkisi myös tytöt, tyttöjen kasvot. Hän voisi olla kuin Jace. Rakastua tyttöihin, eikä Jaceen.
Magnus ottaa jalkansa pois Alecin sylistä ja suoristaa selkänsä. Räsynukke nousee istumaan, kasvattaa itselleen selkärangan. Ja Alecin syli tuntuu yhtäkkiä paljon tyhjemmältä. Magnuksen jalkojen paino on poissa. Juuri kun hän on ehtinyt tottua siihen. Magnuksen jalkojen läheisyydenkipeyteen. ”Miksi sinä vastasit puhelimeen?” Magnus kysyy häneltä. Ja hän tietää, että siihen kysymykseen Magnus ei tiedä vastausta.
Alec vastaa kysymyksellä. ”Mitä sinä tahdot minusta?”
”Entä mitä sinä tahdot minusta”, Magnus kysyy katsoen häntä kullanvihreillä silmillään, ”mitä saisi olla: poikaystävä, rakastaja, yhdenyönjuttu, hyvänpäiväntuttu?” Heidän silmänsä sekoittuvat toisiinsa kuin ne olisivat neljä vesivärinappia. Jos Magnuksen silmät olisivat keltaiset, väristä tulisi kirkkaan vihreää.
”Noista vaihtoehdoista valitsisin ensimmäisen tai viimeisen”, Alec vastaa ja hänen kalpeat poskensa punastuvat, ”sinun vuorosi vastata.”
”Ehdottomasti ensimmäinen, toinen muuttuu aivan liian helposti kolmenneksi ja kolmas neljänneksi”, Magnus sanoo iloisesti ja asettuu takaisin sohvalle makaamaan, tällä kertaa pää Alecin sylissä ja kädet tämän polvien ympärillä.
Kun Alec lopulta lähtee kotiin, hänen housunsa kimaltavat kuin Magnuksen asunnon lattia.
