Author: Nuutttiii
Pairing: Miro/Micke
Genre: Slash, romance, drama, fluff
Rating: K-11 koska kirosanoja. // Anhaedra muoksi ikärajan otsikkoon
Disclaimer: MINU MIEHIÄ ON
Warnings: Poikarakkautta, vitun viljelyä (ylläripylläri mun tekstejä taas), niiin joo ja jos juonta tulitte hakemaan ni sellaista ei täältä löydy
Beta: WORD uujeeeah
Summary: Maww söpöillään.
A/N: Se tunne kun sä löydät jotain vanhaa tekstiä, haluat julkaista sen, muokkaat sen melkein kuntoon ja lyöt finiin maailman epämääräisimmällä nimellä. Ja anteeeeeks oon ihan kamala kun viljelen kirosanoja ihan liikaa. Vuoden kaks vanha teksti, muokkailin pahimmat typot kettuun joten. Kommentit on ainoo syy miks elän täällä joten heittäkääs yhdellä. Ja jos ette kommentoi ni mä tuun yöllä ja syön teidän varpaat.
Miro avasi hopeanharmaan läppärinsä kannen ja painoi käynnistysnappia. Poika istui tuolissaan ja hiplasi kärsimättömänä mustaksi värjättyjä hiuksiaan, tuijottaen samalla tietokoneen 17-tuumaista näyttöä. Oranssivalkoraitainen Elvis katseli hänen rauhatonta liikehdintäänsä ja lopulta kyllästyen pojan värkkäämiseen hyppäsi tämän syliin. Miro alkoi rapsuttaa eläintä hajamielisesti korvan takaa. Kissasta purkautui hiljainen hyrinä, se puski itseään pojan kättä vasten ja Miro hymyili. Poika etsi kielellään huulikoruaan alahuulensa vasemmalta reunalta, mutta kieli tavoitti vain tyhjän huulen. Hän hymähti turhautuneena, olisihan pojan pitänyt muistaa muutaman viikon takainen perjantai ja Micken kanssa lyöty veto. Toinen oli väittänyt, ettei Miro löytäisi ikinä korujaan, jos ottaisi ne huulestaan ja heittäisi olkansa yli nurmikolle. Mirohan oli innostunut ja ottanut haasteen vastaan, varmana siitä, että löytäisi hänelle rakkaat korut vaikka keskeltä lehmänpaskaa.
”Än. Yy. Tee. Nyt!” Micke oli laskenut ja Miro oli viskannut vauhdilla korut olkansa yli, valmiina syöksymään niiden perään heti kun toinen vain päästäisi.
”Ja… Juokse!” toinen viimein oli luvannut ja Miro oli syöksynyt kostealle nurmelle, saaden samalla lempifarkkujensa polvet vihreiksi. Hän oli ryöminyt, kontannut, pyörinyt ja hyörinyt, muttei ollut löytänyt koruja keskeltä varsin lahjakkaasti pitkäksi kasvanutta ruohikkoa. Loput aamuyöstä pojat olivat etsineet koruja ja haravoineet pihaa, kunnes viimein neljältä aamulla, todenneet niiden olevan hukassa nyt ja ikuisesti. Ja voi helvetti, Miroa oli vituttanut. Nyt hänen täytyisi maksaa Mickelle se kymmenen euroa, josta vetoa oltiin lyöty. Kaiken lisäksi äiti ei tulisi tykkäämään pojan uusimmasta tempauksesta. Eikä se ollut tykännytkään. Kaikki mitä hän oli äitinsä huutokohtauksesta kuunnellut oli, että seuraavat lävistykset Miro maksaisi itse ja vasta kun hän täyttäisi 18.
Tietokoneen näytölle pomppasi mese, jonne hän kirjautui sisään jo vanhasta tottumuksesta. Sisällä oli samaa, vanhaa ja tuttua porukkaa. Jassu, Tomppa, Jonatan ja Aatu. Hetken aikaa hän silmäili avoinna olevaa ikkunaa luovuttaen lopulta. Kenenkään kuulumiset eivät kiinnostaneet, kukaan paikallaolijoista ei ollut mitenkään erityisen jännittävä tai läheinen ihminen.
Elvis loikkasi Miron sylistä ja lähti venytellen kohti keittiötä. Poika katseli hetken kissaa ja klikkasi sitten Googlen auki. Hän selasi suosikkejaan ja klikkasi linkkiä irc-galleria. Näpyteltyään nickinsä ja salasanansa niille varattuihin kohtiin, Miro vilkaisi saamiensa viestien määrää. Hänen huuliensa välistä purkautui pitkä, syvä huokaus, kun poika klikkasi tummansinisellä pohjalla olevaa tekstiä, joka ilmoitti 13:sta uudesta viestistä. Ensimmäiset kymmenen olivat samoja Awww, mitkä hiukset ja Oih, söpö tyylisiä kommentteja made by epämääräiset galleriateinit.
Miro klikkasi sinisellä pohjalla olevaa tekstiä uudestaan. Viimeiset kolme olivat kaikki Mickeltä, joka kysyi viikonlopun suunnitelmista. Miro vastaili kaikille ihkuttajille kiitosviestit ja alkoi naputella vastausta toverilleen. Hän kertoi kuolevansa viikonloppuna tylsyyteen ja toivoi pojan tulevan jälleen valkealla ratsullaan pelastamaan hänet. (Oikeastaan tarkemmin sanottuna mustalla skootterilla, mutta sama se. Kunhan tulee.)
Miro tunsi puhelimen tärisevän taskussaan ja hän kaivoi sen esiin. Äiti tekstasi tulevansa töistä vasta seuraavana aamuna, vaikka Miro tiesi ihan hyvin äitinsä jäävän vain ryyppäämään seuraavaksi yöksi ja raahautuvan sitten kännisenä sohvalle nukkumaan. Tällä kertaa Miron suupielet kuitenkin kaartuivat ylöspäin, sillä nyt hänellä ja Mickellä olisi aikaa olla kahdestaan koko yö.
Ja vaihteeksi poika huomasi saaneensa taas ihkutusviestin kuvaansa, tälläkin kertaa joltain kaksitoistavuotiaalta teinilissulta joka harrasti viiden kilon pakkelikerrosta ja sukkia rintsikoissa. Syvään huokaisten hän kirjautui ulos, sulki ohjelmat ja painoi kannen kiinni. Hän nojasi tuoliinsa ja puuskahti. Miron suupielet kohosivat korvia kohti, kun tutut kädet kiertyivät takaa hänen ympärilleen ja vielä tutummat huulet suikkasivat suukon hänen hiustensa sekaan.
”Mikäs nyt noin rassaa Mirotusta?” Micke kysyi ja Miro kuuli hymyn tämän äänessä, vaikkei taakseen nähnytkään.
”Ei mikään sen kummempi, ei vaan jaksa”, poika vastasi ja silitteli pienesti mustien hihojen peittämiä käsiä ympärillään.
”Sitten et jaksa varmaan yhtään mitään?” toinen mutisi ja Miro tiesi äänensävystä, että tämä oli mutristanut huuliaan, muka pettyneenä.
”Riippuu mitä se ’yhtään mitään’ on”, hän aloitti vihjailevasti ja Micke irrotti kätensä pojan ympäriltä, käänsi tämän tuolia ja istahti Miron syliin.
”Jaksatsä pitää mua syykyssä?” Micke yritti kysyä totisena, vaikka suupielet yrittivät epätoivoisesti karata korviin.
”Ehkä, jos sä et oo syöny hirveen paljoa tänään”, nyt sylissä istuvan pojan kasvoille kipusi leveä hymy.
”Arvaa mitä? Mä en oo syönytkään kuin kaksi sämpylää!” tämä ilmoitti ja nipisti Miroa nenästä. Poika tuhahti.
”Kuule, jos mä sua yhtään tunnen, niin sä vedät pelkällä aamupalalla jo kolme”, Miro virnuili ja Micke mottasi tätä kylkeen.
”Haista paska! En kyllä syö!”
”Syötpäs!”
”Eeeeeenpäs!”
”Joo.”
”En.”
”Syöt kuitenkin”, Miro intti ja tiesi Micken kohta luovuttavan. Pienempi puisteli rivakasti päätään ja näytti erittäin aikuismaisesti Mirolle kieltään.
”Entä sitten, vaikka syönkin?” Micke kuitenkin tuhahti ja Miro virnisti.
”Sitten sä et saa pusua”, toinen tuijotti poikaa silmät levällään ja suu apposen auki.
”Et oo tosissas!” Miro kuitenkin nyökytti päätään suu kaartuneena pieneen, omahyväiseen hymyyn. ”Sä, Miro, olet ilkein olio maailmassa!” Pienempi huudahti ja veti kätensä puuskaan rinnalleen. Hän kuitenkin istui vielä Miron sylissä ja nojasi poikaan, joten tämä ei voinut olla oikeasti vihainen. Miro painoi kasvonsa toisen kaulaan ja nuuhki tämän tuttua ja turvallista tuoksua, joka tahtoi aina sekoittaa pojan pään.
”Mitä vittua sä nuuhkit siellä?” Micke kysyi ärtyneenä. Miro hymähti.
”Sua tietenki, pösilö”, Micke nojasi päänsä toisen päähän ja nuuhkaisi tämän hiuksia.
”Sun hiukset haisee hyvälle”, mustatukkaista nauratti.
”Ihan normaaleilta hiuksilta, mä veikkaisin”, Micke nosti päänsä Miron hiuksista ja tutkaili tämän kasvoja alahuuli pienesti mutrussa.
”Mitä?” Toisen oli pakko kysyä.
”Sä oot tylsän näköinen kun sulla on koru vaan keskellä alahuulta. Tuntuu oudolta pussata sua.”
”Mutta eihän me olla pussattukaan tänään vielä”, Miro totesi ja Micke irvisti.
”Niinpä”, pienempi puri huultaan turhautuneena. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni ja työnsi alahuulensa törrölleen. ”Nyt mä mökötän sulle”, tämä ilmoitti. Miro puuskahti ja nojasi tuolinsa selkänojaan. Pojat istuivat siinä hiljaa ehkä viisi, ehkä kymmenen minuuttia vain tuijottaen eteensä. Micke pureskeli ajatuksissaan alahuultaan ja Miro näpräsi sylissään röhnöttävän pojan hiuksia hajamielisesti. Hetken hiljaisuuden jälkeen Miro kuitenkin tuhahti kyllästyneenä.
”Et jaksais olla möksmöks. Mulla on tylsää kun sä vaan möllötät”, Micke käänsi katseensa poikaan ja hymyili pirullista hymyä.
”Mitäs et pussaa mua”, tämä totesi. Miro pyöräytti silmiään ja suikkasi pienen suukon toisen huulille. Poika hymyili.
”Se oli vähän turhan lyhyt”, Micke kietoi kätensä Miron kaulaan ja painoi heidän huulensa tiiviisti yhteen. Toinen vastasi halukkaasti suudelmaan ja päästi Micken kielen seikkailemaan suuhunsa. Suudelma syventyi ja muuttui intohimoisemmaksi, poikien hengitys tiheni muuttuen huohotukseksi käsien seikkaillessa toisen paljaalla iholla. He taiteilivat itsensä ylös tuolilta irrottamatta huulikontaktia sekunniksikaan. Micke kaatui Miron petaamattomalle sängylle vetäen toisen päälleen. Miro ujutti paidan toisen päältä ja kuljetti hitaasti käsiään pitkin vaaleita kylkiä. Toinen värähti kosketuksen alla ja inahti tyytyväisenä. Miro päästi huulensa vaeltelemaan ympäri toisen vartaloa, hitaasti solisluun kautta pitkin toisen kylkeä, alavatsalle asti ja samaa reittiä ylös. Micke vinkui tyytyväisenä ja nautti toisen kosketuksesta ihollaan. Pojat painoivat huulensa yhteen ja painautuivat kiinni toisiinsa.
Miro laskeutui Micken vierelle kyljelleen ja hiveli sormillaan tämän kasvoja. Pojat makasivat sängyllä hiljaa, kuunnellen toistensa hieman kiihtynyttä hengitystä ja seinäkellon tikitystä.
”Mä tykkään susta Miro, tiedäthän sä sen?” Micke rikkoi hiljaisuuden. Miro hymyili tyytyväisenä ja nyökkäytti päätään.
”Mäkin susta”, hän kuiskasi hiljaa ja toisen kasvoille levisi onnellinen hymy. Hetken kuluttua Micken hengitys muuttui tasaisemmaksi ja poika huomasi tämän nukkuvan. Miro veti sängyn alapäädystä sinisellä täkkipussilla verhotun peiton heidän ylleen ja sulki itsekin silmät. Kello oli yksitoista, kun hän viimein vaipui onnellisena uneen pienen hymyn leikkiessä hänen kasvoillaan.
A/N2: Anteeksi silmienraiskauslaatu. Rakastan teitä.
Muistakaa. Mä tuun yöllä.
