Title: Pussaa pois mun murheet
Author: Nuutti|
Beta: microsoft word
Genre: oneshot, songfic, slash, fluff, pieni drama haha
Ikäraja: K-11
Pairing: Jasper/Calle
Summary: ”Mäkin tykkään susta.”
Warnings: Kirosanat, poikarakkaus
A/N: Haha on parasta ikinä kaivella vanhoja tekstejä, löytää jotain tällasta ja sit kiusata teitä lyömällä se finiin.
Anteeks kökkö otsikko, keksin sen vaan äsken kun työnimenä oli "something"..
Pitäkää kivaa tämän kanssa murut, saa kommentoida.
Tältä näyttää Jasper:
http://cuteguyss.tumblr.com/post/1689907683ja tältä Calle:
http://cuteguyss.tumblr.com/post/1683249940Lyriikat biisistä Boys Like Girls – Go, osallistuu myöskin yhtyeen tuotantoon.
Mä mussutin sitä vitun keksiä vieläkin. Se oli sellainen paussi-niminen, jotain vehnää ja kokojyvää. Äiti oli lyönyt sen mun käteeni, kun olin juossut kiireessä ovesta ulos. Mä kuulemma söin niin vähän, että kuihtuisin pian kasaan. Hah, sitä päivää mä odotan innolla. Siinä keksin välissä oli jotain mansikka-vadelmatöhnää, joka maistui oikeastaan ihan hyvälle. Mä kuitenkin tykkään enemmän sellaisista isoista, joissa on suklaahippuja.
Oli ruokatunti, suurin osa koulun oppilaista istui koulun pihalla ja nautti alkusyksyn auringosta. Mäkin istuin siellä, mutta eristyksissä muista. En siksi, etteivät ne olisi halunneet mua luokseen, kyllä mä yleensä pyörinkin niiden kanssa, mutta nyt mä odotin Callea. Olin luvannut odottaa sitä sen pihan ainoan puun alla. Sen vaahteran lehdet olivat jo kellastuneet ja osa niistä oli pudonnut mun jalkoihin. Noukin niistä yhden oikeaan käteeni, siihen, joka ei pidellyt keksiä. Lehti oli ruma, kusen keltainen, reunoilta ruskea ja siinä oli sellaisia jänniä mustia täpliä keskellä. Ne muutkin lehdet näyttivät samoilta. Mun mielestä ruska näytti siltä, kuin jokaiseen puuhun olisi yhtäkkiä iskenyt joku ihmeellinen syöpä ja saastuttanut kaikki niiden lehdet. Sitten ne lehdet sairastui ja aikansa roikuttuaan eivät jaksaneet pitää oksasta kiinni, vaan irrottivat otteensa ja putosivat maahan. Sitten ne kuoli.
Löin loput keksistä suuhuni ja pyyhkäisin kättä housuihini. Oikaisin punasinistä, naruista tehtyä korua, joka oli sidottu mun vasempaan ranteeseen. Mulla oli vasemmassa ranteessa ainakin kymmenen erilaista hipsutinta, joita mä olin saanut milloin mistäkin. Narukorujen seassa oli muutama festariranneke viime kesältä. Me oltiin Callen kanssa kierretty Ruisrock, Ankkarock ja Ilosaarirock. All Time Low oli ollut paras ikinä, ja mä rakastin sitä fiilistä, kun me hypittiin ja riehuttiin eturivissä samalla kun ATL veti Dear Marian. Vielä joskus lähdettäisiin katsomaan jotain bändiä ulkomaille, me molemmat kuolattiin Bring Me The Horizonin perään. Oliver Sykes on jotain kuuminta ikinä.
Calle on joskus yrittänyt opetella soittamaan rumpuja ja meidän piti hommata porukkaan vielä basisti ja kitaristi, että saataisiin bändi kasaan. Unelmat kuitenkin murskautui, kun me huomattiin, etten mä osannut laulaa ollenkaan. Mulle olis langennut nokkahuilun soittaminen, joten me lyötiin hanskat tiskiin ja sen jälkeen on tyydytty ihan musiikin kuuntelemiseen ja sen mukana riehumiseen.
Mulla oli vaihteeksi bad hair –day, joten olin joutunut lyömään päähäni sellaisen punaisen, villaisen pipon, jonka äiti oli mulle joskus reippaana kutonut. Sillä oli ollut alkuvuodesta sellainen ihme kutomisvillitys, äiti oli kutonut kaulahuiveja, lapasia, sukkia, pipoja, yhdet villahousut ja villaisen t-paidan. Jälkimmäisen ideaa en ollut koskaan tajunnut, mitä helvetin järkeä on kutoa t-paita? Sehän kutittaa ja hyvällä tuurilla sä raavit itseltäsi ihon pois kokonaan. Sitten sä et vois kävellä kaupungilla, kun sun liha tirisis ja loppujen lopuksi olisit kuin Jack Skellington, pelkkää luuta ja vaatteita.
Little change of the heart,
little light in the dark
little hope that you just might find ”No aww sulla on toi rakkauspaita päällä”, Calle virnisti lysähtäessään puun juurelle.
”Tää on kiva”, vastasin mutristaen huuliani. Mä oikeasti pidin siitä niin sanotusta ”rakkauspaidasta”. Se oli ohut pitkähihainen, jonka hihat olivat punaiset ja valkoisella pohjalla luki rinnassa ”love”. Mulla oli ikään kuin söpö fiilis se päällä, mut sitä mä en tulis koskaan sanomaan Callelle tai kenellekään muulle. Mua sanottiin söpöksi jatkuvasti ja koko sana alkoi kuulostaa kirosanalta mun korviini. Silti mä halusin näyttää söpöltä. Logiikka?
”Joo, ei mulla mitään tota vastaan olekaan. Söpöhän sä oot toi päälläs”, mulkaisin pidempää poikaa ja tökkäsin sen Ray Ban –malliset silmälasit vinoon.
”Mä en ole söpö.”
”Spontaanisti suloinen sitten”, mä mietin hetken.
”Mitä spontaani meinaa?”
”En mä tiedä”, Calle hihitti ja mä tyrskähdin varmasti levittäen kaikki hoo ii vee ja AIDS –bakteerit ympäristöön. Aww sen hihitys oli suloista.
Huokaisten mä nojasin toisen olkapäähän ja se kiersi kätensä mun ympärille. Annoin pienen hymyn vallata kasvoni, mutta pidin silti silmät kiinni. Sen vierellä oli vähän niin kuin kiva olla, se oli mun paras ystävä ja tiesi musta kaiken. Tai no, mulle se oli vähän enemmänkin. Mun seksuaalinen suuntautuminen oli ollut selvä kuin vesi sen jälkeen, kun mä yhdeksän vuotiaana olin mennyt naapurin tytön syntymäpäiville. Se tyttö oli tullut mua vastaan, halannut ja sitten kuolannut mun naaman kokonaan. Vieläkin koko ajatus inhotti. Porukoille se oli aina ollut okei, ne on tosi avoimia ihmisiä ja mun setänikin asuu juuri nyt yhdessä oman miesystävänsä kanssa. Sen miesystävä on jokaisen pienen homopojan unelma, sopivasti ruskea iho, lihaksikas mutta ei kuitenkaan niin paljon että verisuonet pullottavat. Se muistuttaa Kellan Lutzia, paitsi ettei sen nimi ollut Kellan, vaan Gabriel. Nimensä mies oli saanut sen hemmetin arkkienkelin mukaan, joka musta oli täyttä paskaa, sillä Gabriel ei näyttänyt yhtään enkeliltä. Enemmänkin likaiselta pornotähdeltä tai jotain. Joskus mä olin tainnut olla ihan tosissani ihastunut siihen, mutta se tunne oli hiipunut ja miehestä oli tullut mun hyvä ystävä.
Calle puhalsi mun korvaan ja kylmät väreet menivät pitkin mun selkääni. Me oltiin oltu kavereita ekasta luokasta lähtien, meidät oli lyöty sellaiseen pieneen huoneeseen opiskelemaan kahdestaan, koska oltiin muiden oppilaiden mukaan jotenkin ”vajaampia tapauksia” kuin toiset. Meidän mielestä se on aina ollut toisin päin, mut kai meillä oli jotain oppimisvaikeuksia silloin. Niin tai näin, Calle oli kysynyt multa mikä auto meillä on ja kun mä sanoin pienellä, hiirimäisellä äänelläni että Toyota, oli syttynyt tulinen kiista siitä, mikä automerkki on paras. Mä olin edelleen ehdottomasti sitä mieltä, että Volvo pesee mennen tullen.
Mun mielestä se oli jotenkin kauhean naisellinen. Tai siis, miettikää nyt, jätkä pitää Ray Banin naisille suunnattua mallia, jokaisen hiustupsun täytyy olla oikealla kohdallaan tai se saa ihan oikean paniikkikohtauksen. Sillä on aina päällään neule, kauluspaita tai joku kummallinen pörröviritelmä joka saa mut aivastelemaan. Lisäksi se käy kasvohoidossa kerran kuussa, käyttää joka toinen päivä kasvoillaan mutanaamion (joka haisee ihan helvetin pahalle, nimimerkillä kokemusta on) ja käyttää rahaa vaatteisiin enemmän kuin äitinsä. Callen suurin aarre on beige, mustalla pitsillä koristeltu sateenvarjo. Se oli kai pahastunut siitä, kun se oli tullut näyttämään sitä mulle hullunkiilto silmissään ja mä olin räjähtänyt pernaa repivään nauruun. Sen illan ansiosta mulla on vieläkin näkyvä sixpack. Ennen kuin mä olin huomannutkaan, Calle oli jo tiristänyt kyyneleet silmiinsä ja ne valuivat vuolaina tämän poskilla. Totta helvetissä mä olin lakannut nauramasta, rynnännyt toisen kaulaan kiinni ja vakuutellut, ettei se oikeasti ollut niin naurettava kuin miltä se näytti. Kyllä se vaan oikeasti oli, mutta jos toinen tuli mun vakuutteluistani hyvälle mielelle, niin mikäs siinä sitten. Ja se pitkä halaus oli ihan kiva.
get up and go,
take a chance and be strong
you can’t spend your whole life
holding onSilti mä tykkäsin siitä. Tai siis en mä tiedä, kai mä siitä tykkäsin. Uskomatonta mutta totta, mä en ollut varma sen suuntautumisesta. Koskaan se ei ollut sanonut mulle ihastuneensa kehenkään. Mun gaydar on lähes säälittävän huono. Olematon itse asiassa.
”Mitäs mietit?” Matala ääni kysyi ja mä hätkähdin. Sen pehmeät kädet olivat ottaneet mun käteni sisäänsä, ja pehmeät peukalot silittelivät mun kämmenselkiäni edestakaisin.
”En ihmeempiä”, hymyillen se suikkasi suukon mun päälaelle. Aw se on niin söpö. ”Älä pyyhi meikkivoiteitas mun puserooni, vaikka joo, mä oon otettu et tahdot tuhista mun niskaa vasten, mut tää rakkauspaita ois kiva pitää puhtaana”, todellisuudessa mä en mitään muuta halunnutkaan yhtä paljon, kuin Callen tuhisemaan mun niskaani. Silti, mä halusin myös että tää paita pysyis puhtaana. Paska juttu, tällä kertaa paita voitti.
”Sori”, poika tuhahti ja nosti kasvonsa mun paitani kauluksesta.
~*~*~*~
Vika tunti oli just loppunut, me oltiin tänään saatu vain lukujärjestykset ja kahden aineen kirjat. Mä istuin luokassa Joakimin vieressä, niin mä tein aina. Joona ja Eemeli istuivat mun ja Joakimin edessä. Niin me oltiin istuttu koko yläaste ja niin aiottiin tehdä myös yhdeksännen luokan kevät. Calle ei enää istunut mun vieressä niin kuin ala-asteella, koska seiskaluokalla mä olin ollut aika sekaisin ja eristäytynyt muusta maailmasta. Mulla vain oli alkanut mennä huonosti, sain jonkun ajatuksen pieneen, tyhmään päähäni ettei mulla ollut ketään, olin läski ja huono. Calle kuitenkin oli ollut mun kaveri sen koko ajan, se oli jaksanut katsoa mua ja auttoi mut ylös siitä kuopasta. Se oli kuitenkin mennyttä, asia oli mulle jo ihan ok, joten sitä on turha vatvoa. Calle siis oli jo lukiossa, samassa rakennuksessa kylläkin mun kanssa, mutta lukiolaisten tilat olivat yläkerrassa. Ruokailun jälkeen joka välitunti mä olin Callen kanssa, vaikka oli silläkin omia kavereita lukion puolella. Mä en vaan kestänyt sitä helvetin typerää mustasukkaisuutta, joka kiehui mun sisälläni kolme ensimmäistä tuntia.
Mä kävelin reppu vasemmalla olallani kaapille, pyöräyttelin tunnusnumerokoodisydeemin siihen ja löin ne pari kirjaa sinne. Ärsytti, mä olin taas mustasukkainen, sillä tiesin Callen jääneen vielä juttelemaan kavereidensa kanssa omia asioitaan. Kädet puuskassa nojailin vihreään, ällöttävän väriseen kaappiin ja tuijotin kelloa murhaavasti. Ihan vittuillakseen aika mateli, ihan varmasti, ei se muuten olisi näin hitaasti kulunut.
”Mitä sä meinaat tänään?” Siirsin katseeni kellosta edessäni seisovaan kahdeksasluokkalaiseen tyttöön. Sen nimi oli Jenniina, ja tää oli ahdistellut mua ennenkin. Lähes joka viikko tyttö jaksoi pyytää mua leffaan tai syömään kanssaan.
”En tiedä, varmaan Callen kanssa jotain…” mä yritin mutista jotain punatukkaiselle, muakin päätä lyhyemmälle tytölle. Mä olin aina ollut se meidän luokan pätkä, ja mun pituus oli varmaan jotain satakuusviis. Toi tyttö oli ehkä puolet siitä. Kai se sit oli joku maahinen tai tonttu.
”Voisitsä lähtee mun kans leffaa? Kattoo vaiks sen Rare Exportsin tai jotain?” Jenniina räpytteli vihreitä silmiään ja steppaili kantapäillään. Hei sori, mä oon zoofiliaa vastaan, todellakin, enkä siis aio edes yrittää ruveta deittailemaan kotitonttuja. Ei tontut kyllä oo eläimiä, mutta mä pidän vain ihmisistä.
”Sori, mut tää jätkä on varattu täksi illaksi”, Calle kaappasi mut kainaloonsa ennen kuin mun aivot lagittamiseltaan jaksoivat kehitellä vastausta. Mä virnistin tyytyväisenä’, kun Jenniinan kasvoille levisi närkästynyt ilme.
”Sori vaan,
idiootti, mä kysyin
Jasperilta enkä sulta”, Calle kohotti kulmiaan ja hymy valui pois toisen kasvoilta.
”No
sori nyt vaan sullekin, mutta mä vastasin Jassun puolesta, koska osaan lukea sen ajatuksista asioita joita sä et ymmärrä edes hienovaraisella vihjailulla.”
”Haista paska. Jos mä kysyn sulta uudelleen,
Jasper” se painotti mun nimeä lopussa. Mikä sanojen painoituskilpailu näillä kahdella oli menossa? ”Lähtisit sä mun kanssa leffaan tänään?” tyttö veti keltaista toppiaan alaspäin niin että tämän rintaliivien valkoiset pitsikoristellut reunukset näkyivät. Mä värähdin inhotuksesta, enkä voinut olla huomaamatta kuinka Callen käsi mun vyötärölläni tiukensi otettaan. Mun sisälläni läikähti, aww, ei kai toinen ollut mustasukkainen?
”Arvaa Jenniina mitä?” tyttö räpsytteli silmiään sellaisella tempolla, että ripsivärit pölisivät. ”En mä taida lähteä.”
Tytön wanna be söpö ilme katosi tämän kasvoilta, ja sen silmät liekehtivät vihasta.
”Mitä! Helvetti, kaikki tykkää musta, et sä voi kieltäytyä!” Mä tuhahdin ja Calle kiersi mun taakseni, kiersi kätensä ympärilleni ja rutisti.
”Tiedäks, katos kun, se on vähän niin kuin varattu”, Calle laski leukansa mun olkapäälle, mitä se nyt yrittää, sydän hakkaa jo tarpeeksi lujaa, paloautokin mun vierellä näyttäisi vaalealta, mitä se tekee, muhun iskee paniikki. Mitä se tarkoittaa, enhän mä ole varattu. Jenniina tuijottaa mua silmät suurina, puhisten kuin vihainen lohikäärme, se näyttää vittuuntuneelta.
”Miten niin?” Tytön ääni pihisee pienesti.
“Katsos kun”, Calle lopettaa, kääntää kasvonsa mun olkapäältä ja tuijottaa mun kasvoja. Mä tuijotan lattiaa, vastapäistä seinää, mä oon punanen ja panikoin ilman syytä. Mä en tiedä mitä Calle yrittää, mua pelottaa, mitä se aikoo sanoa. ”Se ei tykkää susta. Ja mä tykkään siitä.”
Believe the tunnel can end, believe your body can mend
yeah I know you can make it through,
cause I believe in you
Jenniina tuijotti mua, se tuijotti Callea, sit se tuijotti taas mua. Se näytti järkyttyneeltä, mun sydän hakkasi lujaa, tahti vain nopeutui, kohta se varmaan pysähtyy. Mitä se meinasi, kusettiko se vain Jenniinaa että saisi tytön jättämään mut rauhaan? Päässä surisi, kun mä yritin miettiä syytä toisen käytökselle. Ei se voi tykätä musta, mehän oltiin parhaita kavereita, okei mä pidin siitä mut kukaan ei ole koskaan tykännyt musta. Mitä jos se tarkoitti sitä, tulisiko meistä jotain? Mä en tiennyt missä mentiin, jännitti, mahasta oli tullut perhosten uusi koti, ne kun tuntuivat viihtyvän siellä nykyisin. Calle puristi käsissään mun paidan kangasta, sen hengitys kuului mun korvaan. Mä värisin toisen sylissä, rakastin sen tapaa pitää musta kiinni omistavasti. Olin epävarma, olin aina ollut, mutta tää oli mun ensimmäinen ja luultavasti viimeinen tilaisuus. Mä tykkäsin toisesta, sen tavasta näprätä hihansuuta hermostuksissaan, venytyksistä korvissa, jännästi leikatuista hiuksista. Mä pidin sen tavasta hengittää ja liikkua. Okei, toisinaan Calle oli kuin teinityttö raivopuuskiensa kanssa. Silti, jopa ne kerrat kun se on mulle huutanut, se on aina tullut ja pyytänyt anteeksi. Mä pidän siitä ihan liikaa, ehkä tajusin sen vasta nyt, mutta mä en halua ketään muuta.
”Anteeks, sä mitä?!” Tyttö meidän edessä kiljaisi. Calle hymyili sille hurmaavasti, Jenniina mulkaisi sitä ja käänsi katseensa muhun.
”Hei, mutta mitä se haittaa vaikka toi hintti tykkää susta. Sä voit silti lähteä mun kanssa”, tuijotin tyttöä epäuskoisena, just nyt mä olisin voinut vääntää palan ratakiskoa irti.
”Mä en ole lähdössä”, tokaisin tylysti ja tartuin Callea toisesta kädestä joka puristi vielä mun paitaani. Lähdin kävelemään kohti koulun aulaa raahaten mun tulevaa poikaystävääni kädestä.
”Arvaa mitä”, pysähdyin koulun porttien ulkopuolella, käänsin kasvoni kohti Callea ja kiesin käteni tämän lantiolle.
”Mäkin tykkään susta.”
are you sitting down?
I need to tell you something
don’t look back just go,
take a breath, move along
you can’t spend your whole life
holding on
