Ficin nimi: Kukkivat ruusut ja niitä huojuttava tuuli
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: Vox Machina (Critical Role)
Tyylilaji/Genre: fix-it (Vax elää!)
Paritus: Keyleth/Vax
Vastuuvapaus: Vox Machina kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Sana/kuva/lause10
#3 (Se ruusu ei koskaan lakastunut)
A/N: vähän suomennoksista: Korppien emäntä on luonnollisesti Matron of Ravens, mikä on ihan käypä käännös. Keylethin titteli Voice of the Tempest taas ei käänny oikein mitenkään menettämättä sitä lempeyden nyanssia, mikä siinä minusta on. Sen vuoksi olen myös käyttänyt lyhennettyä muotoa Ääni, kun canonissa käytetään loppuosaa Tempest.
En voinut vastustaa pientä Orym cameota, kun Liam itsekin on vahvistanut, että nämä kaksi saattoivat hyvinkin nähdä toisensa Orymin ollessa nuori poika, kun Vax vietti aikaa asharien parissa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vax istui risti-istunnassa lehdossa aivan asharien kotimaan rajalla. Keyleth tiesi jo hänen palanneen, kasvit olivat varmasti kertoneet tälle. Myrskyn ääni antoi kuitenkin hänen palautua rauhassa. Korppien emäntä vaati häneltä soturinaan monia asioita eivätkä kaikki olleet helppoja, kun kulki vielä kuolevaisten keskuudessa maan päällä. Hän hengitti syvään, antoi hapen kulkeutua sisään ja ulos keuhkoista. Ruoho kutitti hänen pakaroitaan housujen läpi, mikä tuntui mukavan inhimilliseltä.
Vax retkahti pitkin pituuttaan mättäälle. Rentous alkoi virrata kehoon vihreiden varsien lähettäessä hänelle hyvää energiaa. Se nyt ainakin oli Kikin ansiota. Rakas Kiki, hän pääsisi taas pian punomaan tämän tulipunaisia hiuksia, suutelemaan niskaa ja kuuntelemaan tuhinaa, kun tämä piti aamulla kiinni viimeisistä unenrippeistään. He jakoivat vuoteensa ja elämänsä, vaikka kohtalo oli määrännyt kummallekin osan, jossa ei koskaan menty naimisiin. Keyleth piti huolta kansastaan ja johti heitä, kun hän taas varmisti, että ihmiset pääsivät rajan toiselle puolelle rauhassa. Vax nousi, puisteli vaatteensa ja lähti jatkamaan matkaa.
Kylässä monet taivuttivat päätään ja tervehtivät häntä kunnioittavasti.
Soturi. Vax tiesi, ettei ikinä tottuisi moiseen. Nuori asharipoika oli törmätä häneen juosteessaan varomattomasti toveriensa kanssa.
”Orym! Mitä sinä oikein teet? Pahoitteluni soturi”, totesi nainen, joka tuli vetämään pojan korvasta sivummalle ja jonka Vax tunnisti kylän kätilöksi.
Hän oli jo sanomassa, ettei mitään pahoiteltavaa ollut, kun kaikki saivat Keylethin ilmestyessä muuta kumarreltavaa. Tämä näytti arvokkaalta, vaikka Vax saattoi huomata, että kaiken tyyneyden alla nainen oli kuplivan innostunut jostakin.
”Mukavaa, kun olet jälleen kotona”, Kiki totesi pehmeästi laskiessaan sormensa hänen käsivarrelleen. ”Tule mukaani.”
Vax seurasi naista tämän talolle, josta siellä olleet Äänen neuvonantajat ja henkivartijat siirtyivät tahdikkaasti pois antaakseen heille yksityisyyttä.
Heidän jäätyään kahden Kikin huulille kohosi aurinkoinen ja kiihtynyt hymy. ”Ethän sinä käynyt Whitestonessa palatessasi?”
Vax tyytyi pyörittämään päätään. Hän ei ollut käynyt sisarensa ja Percyn luona, vaan tullut suoraan tänne.
Kiki näytti entistäkin iloisemmalta ja kiihtyneemmältä. ”Voi Vax. Kaksoset…!” Tämä lopetti kuin seinään huomatessaan menneensä asioiden järjestyksessä ja sanoissa sekaisin.
”Kaksoset?” Ei Whitestonessa Vaxin tiedon mukaan ollut kaksosia.
”Tarkoitan siis, että Vex…” Keyleth korjasi katkeilevasti. ”Minä kuulin tunnustellessani kahdet pienet sydänäänet.”
Silloin Vax ymmärsi. Sisko odotti jälleen. Tämä ja Percy olivat totisesti päättäneet lisääntyä ja täyttää maan. Hän halasi Kikiä. ”Sehän on hieno uutinen. Pitää mennä katsomaan heitä pian. Mutta minulla on ollut sinua kamala ikävä.”
Nainen punaistui korviaan myöten hänen suikatessaan kevyen suukon tämän poskelle. ”Minunkin sinua”, tämä henkäisi.
Vax hymähti huomatessaan, miten talon ikkunoista pilkistäviin köynnöksiin oli yhdenäkin puhjennut roosanvärisiä kukkia. Keyleth oli vuosien aikana oppinut hallitsemaan ja hillitsemään voimiaan, mutta heidän kiihkeiden öidensä jälkeen luonto talon ympäristössä oli edelleen huomattavan rehevää. Vax painoi huulensa rakkaansa kaulalle. Kiki tuoksui raikkaalle tuulelle. Hän olisi voinut hukkua siihen tuoksuun.
”Vax´ildan”, nainen huokasi. ”Haluaisitko mennä katsomaan ruusuasi? Se on saanut ystäviä suurelta niityltä.” Kiki oli kasvattanut hänelle korpinsulkienmustan ruusun, joka ei tosiaan enää ollut tutussa ruukussaan ikkunalaudalla.
”Mennään vain”, Vax myöntyi, sillä hän tiesi kyllä, että menemällä suurelle niitylle he ostivat itselleen rutkasti lisää kahdenkeskisyyttä.
Keyleth johdatti hänet ulos ja käski muita ashareja jäämään kylään. Suuri niitty ei ollut järin kaukana, mutta he kävelivät sen uloimmaiseen päähän. Siellä kasvoi villiruusuja, joiden punaisen joukossa oli nyt myös yksi musta.
”Siltä otti aikansa sopeutua, mutta nyt se on löytänyt paikkansa täältä. Muut ovat hyväksyneet sen”, Kiki sanoi hellän tyytyväisesti.
Vaxin rinta paisui onnesta. Hän puristi tämän kättä. ”Onko jo tiedossa punamustia pikkuruusuja?”
Kiki tökkäsi häntä kyynärpäällään kylkeen. ”Ajattelin, että pitäisit tästä. Ettei sen tarvitse olla ruukussaan yksin.”
Vax veti naisen pitkään suudelmaan. He kaatuivat keoksi kukkien keskelle ja sulka- ja lehtiviitat kietoutuivat yhteen. Vain kukkivat ruusut ja niitä huojuttava tuuli katselivat, kun he lopulta yhtyivät mustan ja ruskan värien suojissa.
