Kirjoittaja Aihe: Pelko K-11  (Luettu 1268 kertaa)

Niinuska_92

  • *
  • Viestejä: 2
  • Ole rohkea ja luja. Usko itseesi
    • Ole rohkea ja luja
Pelko K-11
« : 16.06.2012 16:13:44 »
Tarinan nimi: Pelko
Kirjoittaja(t): Niinuska_92
Oikolukija/Beta :Haruka
Tyylilaji/Genre: Draama ( toistaiseksi)
Omistusoikeudet: Teksti on minun.
Ikäraja: K-11 (toistaiseksi)
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Kertoo Sinistä. Ja siittä kuinka hän joutuu lähtemään pois kotoa. Veljet asuvat toisella paikkakunnalla. Sini on vienyt heille kirjeen, mutta ei tavannut veljiään. Asemalla junaa odotellessa. Siniä tullaan hakemaan.
Varoitukset: (Pakollinen, jos niitä on, suomeksi): pieni pahoinpitely (tällä hetkellä)

Kävelen juna-asemalle syyskuun iltana. Kävin viemässä kahdelle veljelleni kirjeen ja suurimman osan säästöistäni. En tiedä, miksi he ovat suuttuneet minulle. Kirjoitin heille ja kerroin kaiken, minkä tiedän, myös sen, että tarvitsen itselleni turvapaikan ja kodin. Vanhempani ja isosiskoni hakkasivat minua. Onneksi veljeni ja heidän kaverinsa eivät huomanneet kasvoissani olevia mustelmia. En pysty tapaamaan heitä. Minua pelottaa.

Toivottavasti tänä iltana lähtisi juna jonnekin kauas. Onneksi olen kohta asemalla. Täällä on aika kylmä ilma. Päästyäni sisään asema rakennukseen, kävelen aikataulujen luo. Katselen niitä ja huomaan seuraavan junan lähtevän vasta kello 22.00. Minulla on aikaa odottaa, eihän minua kukaan odota. Menen penkille istumaan asettaen kuulokkeet korvilleni. Katselen ulos ja näen kuinka autosta nousee kolme tuttua miestä. Otan kuulokkeet korviltani sujauttaen soittimen laukkuuni. Miehet tulevat sisään ja etsiskelevät jotakin. Huomaan yhden heistä osoittavan minua ja lähtevän kulkemaan minua päin. Otan laukun hihnan pois päältäni ja nousen seisomaan.

Lähden kävelemään toista ulko-ovea kohti. Huomaan heidän tulevan perässäni. Kävelyni vaihtuu juoksuksi ja kuulen kuinka minulle huudetaan.

”Pysähdy Sini”, tunnistan JP: n äänen.

Jatkan juoksemista, juoksen ulos ja suuntaan kohti alikulkutunnelia. Juoksen mäen alas ja kuulen kuinka takanani juoksee kaksi ihmistä.

Yhtäkkiä huomaan olevani maassa mahallani. Yritän nousta ylös, mutta en pääse. Kehoni alkaa täristä. Kuulen kuinka askeleet pysähtyvät vierelleni ja minut käännetään selälleni. Kehoni tärisee enemmän ja yritän katsoa suoraan ylös. Tunnen kuinka jokin kylmä virtaa poskeani pitkin.

”Ei mitään hätää, kaikki on hyvin”, JP sanoo.

Kuulen kuinka joku kävelee meitä kohti. Kehoni alkaa täristä enemmän. Tunnen kuinka minuun tartutaan ja nostetaan ylös.

”Kannan sinut autoon, niin viemme sinut turvaan. Sini, sinulla ei ole mitään hätää. Yritä rentoutua”, Miksu sanoo.

Katson häntä silmiin ja yritän rentoutua. Hän kävelee nopeasti vaikka minä olen painona.

”Olet laihtunut, sillä olet kevyempi kannettava”, hän toteaa.

En vastaa hänelle. Huomaan kuinka kehoni ei enää tärise.

Minut kannetaan sisälle autoon ja lasketaan makaamaan selälleni. Jalkani nostetaan koukkuun ja kengät otetaan pois jaloistani. Näen kuinka Miksu istuu vastapäätä minua. Tunnen, kuinka auto lähtee liikkeelle.

”Ole rauhassa vain, kaikki on hyvin nyt”, hän sanoo.
”Tietävätkö he?”, kysyn.
”Tietävät, he lähettivät meidät hakemaan sinut”, JP sanoo. Katson ylös ja mietin, millainen vastaanotto odottaa minua.

Auto pysähtyy yllättäen. Miksu nousee ylös ja tulee vierelleni. Kuulen kuinka ovi aukeaa. Miksu nostaa minut syliinsä ja kantaa minut ulos. Hän kantaa minut sisälle taloon, eteisen ja olohuoneen läpi makuuhuoneeseen ja laskee minut makaamaan selälleni sängylle ottaen päältäni pois talvitakin.

  ”Voit poistua Miksu, me jatkamme tästä”, Sergei sanoo hiljaa.

Miksu poistuu ja huomaan taas kehoni tärisevän, tällä kertaa pelosta. Minua siirretään hiukan alemmaksi makaamaan.

 ”Haluamme, vain tarkistaa sinun kehosi ja katsoa miltä se näyttää”, Sebastian sanoo.
”Ette luota siihen, mitä kerroin teille kirjeessä?”, ihmettelen. Käännän päätäni oikealle.

 ”Olet väärässä. Uskomme Sinua. Haluamme korvata sinulle ne ajat, jolloin syytimme sinua turhaan. Ja kun annoimme sinun kärsiä heidän pahoinpidellessä Sinua”, Sebastian kertoo.
 ”Teemme sinulle perustarkastuksen, jonka olemme tehneet Sinulle ennenkin”, Sergei sanoo katsoen minua tarkemmin.

 Nyökkään. Sebastian avaa collegetakkini ja he riisuvat sen pois päältäni. Näen molemmilla vakavat ilmeet. He istuvat vierelleni; Sebastian oikealle ja Sergei vasemmalle puolelle. Sebastian ottaa kädestäni kiinni. Puristan kättä kevyesti. Sergei ottaa puukon käteensä ja katkaisee topin olkaimet. Tunnen kuinka hän rikkoo topin vasemman puolen sauman vierestä. Toppi putoaa pois päältäni. Sergei tunnustelee kehoani. Tekee kipeää. Taivutan päätäni hiukan taaksepäin. Tunnen kuinka lämmin valo käy läpi yläruumiini.
 
”Vahingot kehossasi ovat todella pahan näköisiä. Saanko katsoa, miltä jalkasi näyttävät?”, hän kysyy sitten. Nyökkään.

Tunnen kuinka vyö, nappi ja vetoketju avataan. Farkut vedetään pois päältäni.

”Helvetti sentään”, Sergei puuskahtaa. Minulla on enää päälläni vain alusvaatteet.
”Jalkasi ovat täynnä mustelmia ja arpia. Saman voisi sanoa sinun koko kehostasi”, Sebastian sanoo.

   Laitan käden vasemman rinnan päälle, sillä siihen sattuu.

”Sattuuko sinuun?”, Sebastian kysyy hieman huolestuneeseen sävyyn. Nyökkään.

”Annan Sinulle vaatteet, jotka puet päällesi. Sen jälkeen mennään tuonne muiden seuraan. Ja annan sinulle lääkettä”, Sergei sanoo.

Nousen varovasti istumaan. Hän tuo minulle vaatenipun. Puen päälleni mustan topin ja harmaat collegehousut. Nousen varovasti seisomaan ja puen collegetakin päälleni. Sebastian kävelee eteeni ja laittaa kaulaani korun.

”Annatko kännykkäsi pois, ettei tule mitään ongelmia?”, hän pyytää.

Näen laukkuni seinän vieressä. Kävelen laukun vieren ja kyykistyn. Avaan sivutaskun. Otan sieltä kännykän ja sinisen rasian. Nousen ylös seisomaan ja käännyn ympäri. Kävelen Sebastianin luo ja annan ne hänelle. Hän avaa rasian ja katsoo sisältöä.

”Ovatko nämä ne lääkkeet, jotka mainitsit kirjeessä?”
”Ovat kyllä”, sanon.
Sergei kävelee viereeni.

”Otamme nämä talteen. Annamme niitä tarvittaessa, mutta yritetään päästä niistä eroon, koska niissä on huumaavia aineosia”, hän sanoo.

   Laitan oikean käden vasemman solisluun alle. Sergei laittaa oikean kätensä selkäni taakse ja ohjaa minut olohuoneen sohvalle istumaan. Nostan oikean jalan sohvalle ja kiedon käteni sen ympärille. Näen JP: n ja Alexin istuvan nojatuoleilla. Miksu istahtaa vierelleni ja laittaa oikean kätensä hartioilleni. Katson lattialle ja huomaan maton olevan beige.

”Sini, tässä olisi juotavaa”, Sergei sanoo.

Nostan päätäni ylöspäin ja näen hänet seisovan edessäni. Hän pitää kädessään lasia, jossa on ruskeaa nestettä. Otan lasin käteeni, ja juon lasin tyhjäksi muutamalla kulauksella. Sergei ottaa lasin käteensä ja laskee sen pöydälle.

”Onko sinulla kipuja?”, hän kysyy.
”Pieniä kipuja, joka puolella”, vastaan hiljaa.
”Menisitkö pitkäksesi vasemmalle kyljelle, jos se auttaisi? , Sergei pyytää”

Nyökkään hänelle vastaukseksi.

2. luku

Kallistan itseni vasemmalle kyljelleni. Tunnen pääni alla tyynyn, joka on niin pehmeä kuin pumpuli. Koukistan jalkani koukkuun. Otan itselleni mukavan asennon. Päälleni laitetaan peitto, joka on mukavan lämmin. Minua väsyttää, sillä päivä on ollut pitkä. Suljen silmäni.

En tiedä, miten kauan olen nukkunut, sillä kun herään, tunnen kuinka aurinko paistaa silmiini. Avaan silmäni ja nousen istumaan. Huomaan olevani uudessa huoneessa. Minusta tämä huone on todella kaunis. Limenvihreät seinät, verhot ja sängyn peitto, joka on viikattuna tuolin päällä.

Oveen koputetaan ja se avataan. Sisään astuu Sebastian, joka näyttää niin komealta kuin muistan hänen näyttäneen aiemmin.

”Huomenta Sini”, hän sanoo.
”Huomenta”, vastaan hieroen samalla silmiäni, jotka tuntuvat hieman karheilta.
”Siirsimme sinut illalla, ettei sinulla olisi nyt paikat jumissa”, Sebastian selittää huomatessaan, miten rupean katselemaan jälleen ympärilleni.
”Kiitos”, sanon hiljaa, mutta kiitollisena. En olisi viihtynyt kovalla sohvalla. ”Haluaisitko syödä ensin aamupalan vai käydä suihkussa?”, Sebastian kysyy ja jatkaa ennen kuin ehdin vastata:
”Täällä ei ole ketään muita”.
”Voisin syödä ensin, sillä edellisestä ruokailustani on pitkä aika”, sanon.

Siirryn istumaan sängyn reunalle. Sebastian katsoo minuun kertoen sitten:

”Sängyn vasemmalla puolella sijaitsevasta ovesta pääsee minun ja Sergein huoneeseen. Tuosta toisesta ovesta pääsee eteiseen. Ja heti oikealla on pesuhuone. Se on kokonaan sinun. Siellä on suihku, lavuaari, muutama kaappi ja vessanpytty.  Pyykkitilat ovat kellarissa.”

Nousen varovasti seisomaan. Sebastian kävelee lähemmäksi. Otan muutaman askeleen.
”Tuntuu oudolta”, sanon hänelle. Sebastian katsoo minua sanoen hieman surumielisesti:
”Se johtuu siitä, ettet ole saanut niitä huumaavia lääkkeitä. Kehosi on niistä jo riippuvainen.”
”Niin kuin tupakoitsija nikotiinista”, totean hiljaa.
”Totta. Mikään ei korvaa sen lääkkeen vaikutuksia, ei mikään muu kuin toinen huumaava lääke, mutta niitä et saa. Täytyy vain saada sinut irrotettua niistä”, Sebastian sanoo.
”Jos etsittäisiin jokin tuote tai tekeminen? Jokin, joka lievittäisi niitä oireita ja vähentäisi riippuvuutta?”, ehdotan hänelle.
”Olet oikeassa, Sini”, Sebastian myöntää ja kuulen, kuinka mahani murisee hiukan.
”Nyt mennään syömään”, Sebastian sanoo ja ottaa kädestäni kiinni.
« Viimeksi muokattu: 08.05.2015 01:28:43 kirjoittanut Pyry »