Kirjoittaja Aihe: Reservoir Dogs: Nöyrästi sen saanut ja itsekkäästi ominut, K11, Larry/Freddy  (Luettu 1419 kertaa)

Limestone

  • Mr. Shhh
  • ***
  • Viestejä: 25
  • like a fucking professional.
Nimi Nöyrästi sen saanut ja itsekkäästi ominut
Kirjoittaja Limestone
Fandom Reservoir Dogs (1992)
Tyylilaji Draama, ehkä sitten hieman angst
Ikäraja K11
Paritus Larry (mr White) ja Freddy (mr Orange)
Disclaimer Quentin Tarantinon käsikirjoitukseen ja elokuvaan perustuvaa sanojen leikittelyä, herra T:tä kiittäkäämme oivasta tarinasta.
Yhteenveto Rakasti liikaa tajutakseen että rakasti oikeasti sitä joka oli hänet rakastamaan opettanut.


A/N Taas. Taas taas Larry/Freddyä. Pahoittelut ja olehyvittelyt. Kirjoitin tällaisen ns. kaksikohtauksisen lyhyehkön tekstin, ja mainittakoon että käsin tuli kirjoitettua. Laadusta varmaan huomaa.

--

Jostakin kaukaa mutta todellisuudessa niin läheltä kuuluu nuoren miehen huutoa. Sitä huutoa ei haluta hyväksyä, se ei ole toivottu ja se halutaan unohtaa. Se huuto sinetöi sen paskamaisen tilanteen. Se risteyttää niin fyysisen kuin henkisenkin tuskan, siihen sisältyy monenlaisia tunteita ja se pureutuu erityisesti erään tietyn miehen kalloon. Lawrence Dimickin onnettomaan päähän. Ja helvetti, tämä mies tahtoo olla muualla. Hän on sekaisin, hän tekee U-käännöksiä päässään, hän on luonut ja luo nytkin unelmia jotka eivät koskaan saa mahdollisuutta toteutua. Hänen mielensä on luonut kauniin tarinan kahden ihmisen välille ja se on mennyt aivan eri tavalla. Se on lumoavan sadun ja karun todellisuuden ero. Ja tämä kaikki, mitä Larry ajattelee, mitään tästä hän ei kehtaa myöntää, helvetin ylpeä kun on.

Mutta Larryssa on aukko. Se on pohjaton, syövyttävä. Niin usein hän ajatteli viinan täyttävän tuon aukon, ja niin usein hän kännipäissään sai huomata olevansa väärässä. Hän on epäonnistunut niin monta kertaa. Kun hän onnistuu, hän tietää sen. Se on riemuvoitto. Se on täysin hullua. Hän saa näkökyvyn, pitkään hän oli hoiperrellut pimeydessä. Se on niin uutta. Larry tuntee, tietää että se suuri osa häntä, se hiton aukko on täyttynyt, Larry on saanut sydämen kylmään ruumiiseensa. Tätä tunnetta hän ei tahdo hylätä koskaan, hän voisi tappaa satoja ihmisiä sen puolesta, tuhota tuhansia sieluja.

Larry on saanut näkökyvyn mutta on silti niin sokea. Sitä se on. Se on rakastumista. Larry on rakastunut väärin, vaikka oikeaa tapaa ei olekaan. Hän on saanut elämäänsä jonkun, näin hän ajattelee vaikka se joku on saanut hänet, vaikka sille jollekin se on ollut suurempaa. Hän luulee vapautuneensa kahleista, luulee olevansa saatanan voittaja, mutta oikeasti hänet on kahlittu.

Huuto jatkui, se olisi ikuista, Larry tahtoi epätoivoisesti sen loppuvan mutta oli luovuttanut. Rakkaus oli vaatinut hänestä palasia, ja nyt hän oli heikko ilman niitä.

--

On hiljaista. Tuskallisen hiljaista vaikka ulkoa kuuluu poliisien huutoa ja vieressä kuolevan miehen raskasta, tahditonta hengitystä. Larryn aivot ovat surkastuneet. Hän on juuri päättänyt kahden ihmisen elämän. Hän oli tappanut rakkauden takia, sen kiehtovan, Larrylle niin uuden asian, ja pian tappaisi taas.
Aika on pysähtynyt ja silti kaikki menee helvetin nopeasti. Mutta jotenkin he ovat ajautuneet siihen tilanteeseen. Siinä niin, verisenä ja täysin rikki, Larry pitää miestä sylissä ja tämä valmistautuu vielä kerran satuttamaan Larrya. Ja hän sanoo sen, hän iskee vielä kerran veitsen, tyrkkää viimein alas. Hän sanoo sanat jotka avaavat helvetin, ja ovat silti niin naurettavan yksinkertaisia. Ja vaikka Larry kuinka uskottelisi itselleen että hirviö on se jota sylissään keinutti, he olivat molemmat hirviöitä ja silti niin kauniita ihmisiä jotka kykenivät luomaan kauneutta ja rumuutta samaan aikaan. Niiden sanojen ei ole tarkoitus satuttaa vaikka ne niin tekevät, ne sanat ovat armonisku. Ne päättävät sen lyhyen, kauniin ja ruman tarinan mitä niiden kahden miehen välille oli kehittynyt.

" Olen kyttä. "

Niin. Larry tahtoisi pysyä tyynenä, mutta se sydän minkä hän oli juuri saanut poukkoili hänen sisässään valmiina karkaamaan. Ja niin, hän voisi tappaa ihmisiä sen puolesta. Hän ei antaisi sen karata, hän rakasti liikaa sitä tunnetta minkä se loi. Rakasti liikaa tajutakseen että rakasti oikeasti sitä joka oli hänet rakastamaan opettanut.
Hän tiesi että kuolisi jos se karkaisisi. Jäljelle jäisi vain kylmä ruumis. Se hirviö joka hänet tällaiseksi oli luonut kutsui Larryn sisintä. Larry ei antaisi sitä, hän omi sen. Hän oli ylpeä ja itsekäs, mutta ennen kaikkea peloissaan. Hänelle, kokemattomalle miehelle oli annettu sydän ja mahdollisuus oppia rakastamaan eikä hänellä ollut käyttöohjeita. Ja nyt kun se yritti kuollakseen karata hölmöltä omistajaltaan, Larry tappaisi sen.
Niin typerää ja yksinkertaista. Kaksi miestä oli rakastunut tajuamatta sääntöjä joita ei ollut ja onnistunut repimään toisensa rikki miljoonia kertoja. Larry oli saanut tehtävän ja epäonnistunut. Ja ylpeänä miehenä hän ei sitäkään myöntäisi. Helpoin tie on umpikuja, lopettaminen, eikä hänen tarvitsisi myöntää kenellekään typeryyksiään eikä päästää sydäntään menemään,  sydäntä jonka nuori mies hänelle oli luvannut ja uskaltautunut antamaan.
Hän riistää mieheltä, joka häntä rakasti ja huijasi, hengen. Jos hän katuu tippaakaan painaessaan liipaisinta, sitä ei saa tietää kukaan muu kuin ohimon edessä kuollut mies. Sama kuollut mies joka oli erehtynyt juomaan pari lasia ja vaihtamaan muutaman sanan Larryn kanssa, siinä hän nyt on. Rakastunut niin saatanan typerästi että se itketti ja nauratti samaan aikaan ja silti veti hiljaiseksi. Larry luulee luovuttaneensa painaessaan liipaisinta mutta hän vain päättää asiat.

Lawrence Dimick eli ihmisenä ilman rakkautta ja kuoli sen saaneena.
« Viimeksi muokattu: 30.11.2014 22:48:05 kirjoittanut Beyond »
And me I'm just one story
In a two story town
But you're never going to find me in the lost and found